Kuka hilataan kattoon?

  • 157 798
  • 589

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Hieno mies, upea ura.
Siinä se lyhyesti kiteytettynä. Minun silmissäni Kuhta juuri niitä pelaajia, jotka paidan ansaitsee kattoon. Ei koskaan mikään suurin tähti, eikä kyllä mitään tähden elkeitäkään. Huikea määrä työtä joukkueen eteen ja kovia pisteitä yhtenä osana kovasta työstä. Hieno persoona ja jatkanut ryyppämiseen sijaan lätkän parissa myös uran jälkeenkin. Voisi käydä matsin katsomassa ihan kunnioituksesta Kuhtaa kohtaan.
 
Hakametsän kattoon nousee uusi paita 20.10. Tappara-Sport -pelissä. Erkki Lehtosen #12 nousee edellisten seuraksi.

Asiaa. Hattu päästä.

Itse olen sen verran iäkäs, mutta samalla sen verran nuori, että Ekku on kyllä se Tapparan kaikkien aikojen ykkössentteri ennen Janne Ojasta tai Martti Jarkkoa. Kuusi mestaruttakin taisi voittaa. Ja oli niin vaatimaton, ettei ihmetellyt omaa vaatimattomuuttaan iltapäivälehtien sivuilla.

Jossain vaiheessahan spekuloitiin, ettei Ee tätä kunniaa saa kun vetäytyi heti uran jälkeen kiekkopiireistä ekonomin hommiin, mutta hyvä näin. Talousosaamistahan olisi vaikka kiekkoseuran tj:n hommiin...
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tapparalla tosiaan aiemmin kuului kriteereihin se, että on täytynyt tehdä jotain hommia Tapparassa myös kiekkouran jälkeen. Tätä en oikein koskaan ole ymmärtänyt, kun pelinumeroa kuitenkin käytetään siellä kaukalossa eikä enää valmentajana saati vippi-isäntänä. Nyt tätä kriteeriä on kuitenkin höllennetty ja Erkki Lehtonen saa ansaitsemansa kunnian. Olisi pitänyt saada jo paljon aikaisemmin, kun ura loppui kuitenkin jo lähes 30 vuotta sitten.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
"Vihdoinkin" voisi joku sanoa.


Kuten esim mää... Todellakin tonne kuuluu. Tapparalla on toki ongelma, että valintoja on tehtävä, mutta Ekku jos joku kasaridynastian henkilöitymänä tonne kuuluu. Lämmöll... no ehkä en kuitenkaan lämmöllä näin Ilveksen miehenä muistele, mutta muistelenpa kuitenkin ja arvostus on kova.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No nyt! Ekku jos joku on ansainnut jäädytyksen!

Toki ymmärsin aikanaan perusteen, että pitäisi olla uran jälkeistä "palvelusta" seurassa, mutta silti tuntui väärältä, ettei Tapparan suurimman menestysputken tärkeimmän pelinrakentajan numeroa ollut jäädytetty.

Susi siellä jo on, ja seuraaja - Ojasen Janne - myös. Nyt mielestäni sarja täydentyy.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
SaiPan osalta siellä katossa roikkuvat ne ketkä pitääkin.

Partinen aikansa legenda. Ollut voittamassa toistaiseksi seuran ainoaa mitalia. Aikanaan vakiokalustoa maajoukkueessa. Muistetaan HIFKistä isona pahana.

Mälli johtaa seuran pistepörssiä. Koko ura Lappeenrannassa, lukuunottamatta kahta kautta Jyp HT:n riveissä sekä uran viimeistä kautta Jymäkässä. Peliuran jälkeen yksi seuran legendaarisimpia valmentajia.

Skriko on oma poika, joka ponnisti Kisapuiston valoista suoraan Vancouver Canucksin riveihin. Ei näitä meidän osalta tule kun pari puoleen vuosisataan. Kova ura änärissä ja myöhemmin Tanskan Herningissä. Ennen lähtöään Canucksiin teki SaiPassakin kovaa jälkeä.

Seuraavat ketkä tulevat tämän kunnianosoituksen saamaan ovat #8 Ville Koho ja #27 Jussi Markkanen. Molemmat täysin selviä valintoja. Sitten tuleekin pitkä aika, ennenkun seuraava pelaaja saa kunnian.

Aikoinaan on spekuloitu Ralph Coxilla. Ei riitä. Sitten pitäisi olla myös McTavish ja Machulda. Eli ei ketään näistä ulkkarilegendoista. Yksi mahdollinen on Petteri Nokelainen. Mutta sekin on siinä ja siinä riittääkö näytöt. Melkein oma poika, junnupolun kautta edustukseen, useita kausia änärissä, MM-kultaa (voittomaalin tekijä), päätti uransa Lappeenrannassa. Se on kuitenkin SaiPan mittapuulla komea luettelo, muttei mielestäni ihan riitä jäädytykseen. Lähimpänä kuitenkin tällä hetkellä, kunhan sinne on Kohon ja Markkasen paidat hilattu.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ässillä on hiukan haastava tilanne kun jäädytettäväksi sopivat #5 ja #17 ovat rajusti lokaantuneet herrojen toiminnasta seurajohdossa.

Ehkä Takon #27 on se joka seuraavaksi nousee kattoon. Enkä pistäisi pahakseni jos tuomaripaita #15 jäädytettäisiin kunhan Japan ura on ohitse.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
JYPillä roikkuu katossa ne mitkä pitääkin. Seuraava mikä hilataan todennäköisesti (tai toivottavasti) uuden monitoimiareenan kattoon on Juha-Pekka Hytösen #15. Muista numeroista JYPin kohdalla ei tarvi ees keskustella.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
JYPillä roikkuu katossa ne mitkä pitääkin. Seuraava mikä hilataan todennäköisesti (tai toivottavasti) uuden monitoimiareenan kattoon on Juha-Pekka Hytösen #15. Muista numeroista JYPin kohdalla ei tarvi ees keskustella.
Kyllä sanoisin, että myös Immonen sinne nousee. Itse en kyllä nostaisi kuin Hytösen näistä, mutta olen aika varma Immosen paidan nousemisesta myös.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Olen kyllä samaa mieltä toimittajan kanssa. Koska noin miesten jengissä jäädytetty pelinumerot on naisilla käytössä niin ei tosiaan tässä mistään tasa-arvosta ole kyse. Noh, jokainen seura tyylillään ja onhan siellä vielä yli 90 numeroa vapaana.
 

Jäässä

Jäsen

Olen kyllä samaa mieltä toimittajan kanssa. Koska noin miesten jengissä jäädytetty pelinumerot on naisilla käytössä niin ei tosiaan tässä mistään tasa-arvosta ole kyse. Noh, jokainen seura tyylillään ja onhan siellä vielä yli 90 numeroa vapaana.

Julkisuustemppu. Hieno pelaaja ja urheilijana aivan huippulahjakkuus mutta ei kait Teemunkaan paitaa nostettu harwallin kattoon siitä syystä että on hyvä Golffissa.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kyllä sanoisin, että myös Immonen sinne nousee. Itse en kyllä nostaisi kuin Hytösen näistä, mutta olen aika varma Immosen paidan nousemisesta myös.
Ja Tuppurainen. Kuitenkin hänelläkin ne pari mestaruutta, 700 peliä liigaa, kaikkien aikojen JYP-pistemies ja kaiken lisäksi hyvä taklaaja ja liigan paras vanhus.

Immosen meriittilista hakee vertaistaan: suomenmestaruus, maailmanmestaruus, KHL-mestaruus, AHL-finalisti, Sveitsin liigan finalisti jne. Siihen vielä päälle se, että käytännössä maksoi oman palkkansa pariksi vuodeksi menemällä KHL:ään ja palasi Liigaan nimenomaan JYPiin, omistajaksi ja kuninkaaksi.

Mitä tulee tuohon legenda-Sallisen paidannostoon ja jäädytyksiin, 5/5 hoidettu JYPiltä. Jatkoajan toimittaja vain teki itsestään huomiopellen. Toki saa varmasti klikkauksia tuolla julkisuustempulla.
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Entä Perrin, kaikkien aikojen ulkomaalaispelaaja liigassa kuitenkin? Meinaa kyllä kieltämättä loppua katosta tila
 

Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos noista JYPin paidan jäädytyksistä puhutaan niin omasta mielestä Louhivaara kuuluu tuolla listalla Perrinin, Immosen ja Tuppuraisen edelle. Louhivaara saa kohta täyteen 700. liigaottelua, kaikki JYPin paidassa. Liigan historiasta löytyy vain 10 pelaajaa joilla on samanlainen määrä pelejä yhden joukkueen paidasta.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Helpotetaan nykäsläisten jäädytysongelmia. Ässät nostaa kattoon oman kasvattinsa Immosen ja tähdeksi tehdyn Perrinin.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Helpotetaan nykäsläisten jäädytysongelmia. Ässät nostaa kattoon oman kasvattinsa Immosen ja tähdeksi tehdyn Perrinin.
Onko muuten Suomessa kahdessa hallissa saman pelaajan paita nostettu kattoon? Pl maajoukkuepaidat.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs

Olen kyllä samaa mieltä toimittajan kanssa. Koska noin miesten jengissä jäädytetty pelinumerot on naisilla käytössä niin ei tosiaan tässä mistään tasa-arvosta ole kyse. Noh, jokainen seura tyylillään ja onhan siellä vielä yli 90 numeroa vapaana.

Olet ilmeisesti käsittänyt väärin. Feministitkin ajaa kuulemma tasa-arvoa, ja sitähän se tasa-arvo nykyään on, että naiset "nostetaan" vähän ylemmäs. Ei tasa-arvo tarkoita oikeaa tasa-arvoa, siis että oltaisiin juuri samalla viivalla.

Minun mielipide tuohon on se, että pelaaja itsessään hienon uran tehnyt ja ansaitsee kyllä kaiken kunnian, mutta tällä tavalla toteutettuna tulee vain "kiintiö nainen hallitukseen" tekniikka ja tapa alentaa naisia mieleen. Minun mielestä nämä "kiintiö" hommat on pahimmasta päästä eriarvoistamaan ja aiheuttamaan lisää tätä kitkaa. Otetaan sen osaamisen mukaan, ihan sama onko munat vai se toinen, musta vai valkonen jne.

Ihan samoin tässä, miksi se pitää vetää siihen miesten sekaan samalla tavalla, kun kilometrien päähänkin paistaa ainoastaan se "kiintiö nainen" systeemi siitä läpi.. Ampuu itseään / asiaa jalkaan vain.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Onko muuten Suomessa kahdessa hallissa saman pelaajan paita nostettu kattoon? Pl maajoukkuepaidat.
Eipä noita näyttäisi olevan, yritin tarkasti tutkia mutta ei kyllä pistänyt silmään mitään.
 

D.A.D

Jäsen
Käsitinkö oikein että JYPin naisjoukkueessa voi pelata numerolla 13 mutta miehissä ei?
Vai onko Sallinen kaksin verroin suurempi legenda ja vaikuttaja seuran historiassa, kuin kukaan niistä setämiehistä jotka siellä katossa jo roikkuivat?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Käsitinkö oikein että JYPin naisjoukkueessa voi pelata numerolla 13 mutta miehissä ei?
Vai onko Sallinen kaksin verroin suurempi legenda ja vaikuttaja seuran historiassa, kuin kukaan niistä setämiehistä jotka siellä katossa jo roikkuivat?

Turvallisinta olisi Gretzkyn tapaan varmuuden vuoksi jäädyttää #13 koko sarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös