Haluaisitko Jokerien pelaavan Liigassa vai KHL:ssä?

  • 139 401
  • 901

Jokerit KHL:ssä vai Liigassa, kumpi mieluisampi?


  • Äänestäjiä
    468
  • Poll closed .

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Täytyy sanoa, että aika monta naamaa on tuolta tullut nähtyä peleissä tälläkin kaudella. Aikansa kutakin.

Eli lähes kaikki on siis aika lähellä totuutta. Omaa silminnäkijähavaintoa ei ole, koska kuulun itsekin siihen boikotoija-osastoon. Nimimerkiltä DTremens hyvää luonnehdintaa yllä!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Positiivista, että laskevat katsojaluvut on huomioitu myös KHL:n keskuskomiteassakin, kun aihe siellä on nostettu esiin, josta mm. Sasha Huttunen kirjoitti. Toivottavasti ymmärtävät vetää siellä ainoat ja oikeat johtopäätökset. Ja mitä tulee äänestykseen ja sen prosentteihin tässä ketjussa niin otos on riittävän suuri siihen ettei virhemarginaali tuo siihen olennaista muutosta.

Vaikka toimitusjohtaja Jukka Kohonen trollaa tälläkin aiheella tapansa mukaan, perussyy on typerä ajatus olla myymättä ale-hintaisia lippuja tämän kauden alussa. Ensimmäiset kotiottelut meni aiempaa kalliimpien lippujen hinnoilla, ja tämä karkotti väkeä. Nyt kun Jokerien peliin on ollut saatavissa lippuja alle HIFK:n hinnoin parkkimaksuineen, väki on edes vähän palaillut katsomoon. Katsojamäärä kertoo vain sen, että runkosarjassa Jokerien on hinnoiteltava liput alle HIFK:n hinnoittelun, jotta joku väsynyt nobody-jengi jostain Venäjältä katsojia enemmälti kiinnostaa.

Alennuksia tarjoavat mm. Jokerit pakettina ja yksittäisinä otteluina (noin 50 % alennus molemmissa), Veikkaus yksittäisissä otteluissa (50 % alennus) sekä Veikkaus parkkimaksuissa (100 % alennus) loka-marraskuussa. Kaikki edut voimassa edelleen, ja osa vastaavista toki päättynytkin. Jännästi oli Moberg oikeassa Jokerien tarpeesta myydä 50 % lippuja. Muistaakseni tämä koski jollain prosentilla myös jo pelattua SKA-ottelua lopussa. Seuraavat SKA-ottelut ovat nekin jo alennuksessa.

Jokerien kannalta järkevää havahtua faktoihin. KHL toki ihmettelee, mutta tietää tasan tarkkaan, miksi lippujen hintoja alkuun nostettiin ja kenen painostuksesta.

Jonain päivänä Jokerit on taas stadilainen jengi. South will rise again.

Tämä riippuu erityisesti mm. siitä, kuinka hyvin Venäjä onnistuu ujuttamaan ydinvoimalansa (34 %) Suomeen. Kielteisessä tapauksessa uskon KHL-Jokerien tarun päättyvän lähes välittömästi.

Ja osion uudet tai tekstistä päätellen uusvanhat KHL-kirjoittajat: nuo ovat näkemykseni ja nämä ilman velvollisuutta kommentoida minulle tagiinkaan laitettua tekstiä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, jos pysähdytään hetkeksi ja rauhassa keskitytään kysymykseen "haluaisitko Jokerien pelaavan liigassa vai KHL:ssä?", niin vastaus on ilmiselvä. Liigassa. On tullut hyvin selväksi, ettei KHL tuonut mukanaan mitään hyvää ajatellen Jokereita organisaationa. Mutta tilanteen ollessa mikä on, kannetetaan sitten niitä KHL:ssä. Maanantaina taas hallille, come on Jokerit!
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikä on suuri määrä ja viitsisitkö luetella nämä pelaajat, jotka "täysin pärjäisivät" NHL:ssä?
Suuri määrä nimenomaan kun verrataan muihin NHL/AHL:än ulkopuolisiin sarjoihin.
En näe ongelmaa miksi esim seuraavat pelaajat eivät mahtuisi pelaamaan/pärjäisi jossain NHL joukkueessa:
David Desharnais
Nikolay Kulemin
Kris Versteeg
Nail Yakupov
Pavel Datsjuk
Paul Postma
Nikita Gusev
Cody Franson
Nick Shore
Klas Dahlbeck
Jannik Hansen
Vadim Shipachyov
Viktor Antipin
Alexei Emelin

Sit on näitä rajatapauksia joista osa VOISI pärjätä NHL:ssä , muunmuassa
Teemu Pulkkinen
Yohann Auvitu
Jyrki Jokipakka
Ville Pokka
Curtis Valk
Eric Gelinas
Patrick Wiercioch
Niklas Jensen
Brian O'Neill
Sami Lepistö
Iiro Pakarinen
Linus Omark
Philip Larsen
Teemu Hartikainen
Alexander Burmistrov
Miro Aaltonen
Marek Hrivik

Listoista luultavasti puuttuu paljonkin nimiä mitä en tiedä, mut suunnilleen tuolla tavoin nään asian

Harvallepa pelaajalle KHL on mikään unelmien täyttymys, vaan pikemminkin kakkosvaihtoehto johon on pakko tyytyä.
Ei tietenkään ole mikään unelma, kuka niin on väittänyt? NHL on tottakai se sarja mihin kaikki pyrkii, siellä on ylivoimaisesti kovin taso ja eniten rahaa. NHL:ään kun ei pääse tai ei saa itselleen sopivaa pakettia, niin yleensä sit tulee KHL. Tottakai se on kakkosvaihtoehto johon pitää tyytyä. Eikai ykskään pelaaja oo sanonu että mun tavoite ja unelma on pelata täällä mahdollisimman pitkä ura, kun on siis pelannut jossain NHL:än ulkopuolisessa sarjassa.

Sen vetovoima perustuu ainoastaan poliittisesti ohjattuihin rahavirtoihin.
Kyllä, niinkun jokaisessa sarjassa raha määrää vetovoiman. NHL:ssä sitä on ylivoimaisesti eniten, joten siellä on ylivoimaisesti kovimmat pelaajat ja suurin vetovoima, KHL:ssä toiseksi eniten = toiseksi kovimmat pelaajat, SHL/NLA kolmanneksi eniten jne.
 
Viimeksi muokattu:

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Harvallepa pelaajalle KHL on mikään unelmien täyttymys, vaan pikemminkin kakkosvaihtoehto johon on pakko tyytyä. Liiga on tietenkin kasvattajasarja, eikä kukaan siellä varsinaisesti kuvittelekaan pelaavansa maailman tasokkainta peliä.
En lähtisi aliarvioimaan liigaa tuolla laskentatavalla. Jos 2. on pakko tyytyä, niin mitä ajattelee pelaaja joka joutuu pelaamaan 6-7. tasolla. Tuosta taso-kasvattajavertauksesta saa sen kuvan, ettei kyseessä ole kilpaurheilusta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@sämpylä89, itse asiassa suurin osa listaamistasi pelaajista ovat juuri semmoisia joiden käyrä on vahvasti alaspäin ollut ja ovat tippuneet NHL-vauhdista pois viime vuosina. Parhaimpina esimerkkeinä Kulemin, Emelin, Hansen, Franson ja Versteeg. Alemmassa listassasi on puolestaan kasa pelaajia jotka pyrkivät sinnikkäästi hakemaan paikkaansa, mutta tuloksetta (tai tuloksena ylös-alas liikettä). Pulkkinen nyt varmaan se tunnetuin esimerkki.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ämpylä89, itse asiassa suurin osa listaamistasi pelaajista ovat juuri semmoisia joiden käyrä on vahvasti alaspäin ollut ja ovat tippuneet NHL-vauhdista pois viime vuosina.
Voi olla, ja eihän mun mielipide tarkoita että se olis faktaa. Perustin mielipiteeni vaan siihen kun olen nähnyt noidenkin pelejä viime vuonna/vuosina NHL:ssä, ja ihan ne siellä mun mielestä pärjäs hyvin, vaikka käyrä olisikin ollut laskeva joillakin.

Alemmassa listassasi on puolestaan kasa pelaajia jotka pyrkivät sinnikkäästi hakemaan paikkaansa, mutta tuloksetta (tai tuloksena ylös-alas liikettä).
Tämän vuoksi kirjoitinkin että voisi pärjätä. Nää on kumminki tavalla tai toisella tasonsa osoittanut, että niistä voi jossitella.
 
Viimeksi muokattu:

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Nyt kun Jokerien peliin on ollut saatavissa lippuja alle HIFK:n hinnoin parkkimaksuineen, väki on edes vähän palaillut katsomoon.

Alennuksia tarjoavat mm. Jokerit pakettina ja yksittäisinä otteluina (noin 50 % alennus molemmissa), Veikkaus yksittäisissä otteluissa (50 % alennus) sekä Veikkaus parkkimaksuissa (100 % alennus) loka-marraskuussa. Kaikki edut voimassa edelleen, ja osa vastaavista toki päättynytkin.

Katselin huvikseen samana päivänä ke 14.11. pelattavien Jokerit - Severstal ja HIFK - Ässät -pelien lippujen hintoja. Alakatsomoista 107 (Jok) ja A6 (IFK) eli ns. parhailta paikoilta liput maksavat Jokeripeliin 50e mukaanlukien mainitsemasi parkkimaksu, kun Nordikselle pääsee hintaan 45,50e. Arenan Klubikatsomosta 120 paikka + parkkimaksu kohoaakin jo hintaan 57,50e, joten kyllä Jokereiden pelistä joutuu edelleen pulittamaan enemmän, etenkin jos väität 10e parkkimaksun lisäksi hintojen olevan alempana kuin naapurilla.

Veikkauksella on myös HIFK:n sekä muiden Liigaseurojen yksittäisiin peleihin ollut tuo kaksi yhden hinnalla tarjous. Tuo Veikkauksen ilmainen parkkihan koskee siis vain sataa ensimmäistä Veikkaus-korttia näyttävää autoilijaa, joten suurinosa pulittaa sen kympin edelleen parkista.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Katselin huvikseen samana päivänä ke 14.11. pelattavien Jokerit - Severstal ja HIFK - Ässät -pelien lippujen hintoja. Alakatsomoista 107 (Jok) ja A6 (IFK) eli ns. parhailta paikoilta liput maksavat Jokeripeliin 50e mukaanlukien mainitsemasi parkkimaksu, kun Nordikselle pääsee hintaan 45,50e. Arenan Klubikatsomosta 120 paikka + parkkimaksu kohoaakin jo hintaan 57,50e, joten kyllä Jokereiden pelistä joutuu edelleen pulittamaan enemmän, etenkin jos väität 10e parkkimaksun lisäksi hintojen olevan alempana kuin naapurilla.

Tokihan saa ostettua kalliimpiakin. Mutta kun ostaa paketissa tai muuten alella, hinta putoaa. Ja siitä kirjoitin. Vaikkapa Jokerien sivulta viisi ottelua mainitsemaasi 107 katsomoon, yhteensä 164 euroa ja vajaat 33 euroa per matsi. Kuten totesin, tämä on Jokerien osalta järkevää ja jo aiemmin kerroin, että näin Jokerien pitäisi toimia. Parkkimaksu ilmaiseksi loka-marraskuu on edelleen voimassa Veikkauksella ja joko se ei kiinnosta tai mitää rajoitusta ilmaismäärälle ei ole. Niin kauan tuota on jo markkinoitu.

Mainitsemaasi yksittäisotteluun Severstalia vastaan saa parhaat paikat 2 kpl yhteishintaan 36 euroa. Katsomo on club seat ja 119, rivi 7 eli hyvin asiallinen hinta 18 euroa kpl ja paikat paremmat kuin 107.

Lippumäärä 2
Jokerit - Severestal Tsherepovets
14.11.2018 18:30
36.00 EUR

Yhteensä 36.00 EUR


En siis ole mitenkään ale-kampanjoita vastaan. Ainoastaan ihmetellyt, miksi niitä ei käytetä koko ajan ja mahdollisimman kovalla prosentilla, koska tavoite on ymmärtääkseni saada halli mahdollisimman täyteen. Ellei ole, sitten ihan toinen asia.
 
Viimeksi muokattu:

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Vaikka toimitusjohtaja Jukka Kohonen trollaa tälläkin aiheella tapansa mukaan, perussyy on typerä ajatus olla myymättä ale-hintaisia lippuja tämän kauden alussa. Ensimmäiset kotiottelut meni aiempaa kalliimpien lippujen hinnoilla, ja tämä karkotti väkeä. Nyt kun Jokerien peliin on ollut saatavissa lippuja alle HIFK:n hinnoin parkkimaksuineen, väki on edes vähän palaillut katsomoon. Katsojamäärä kertoo vain sen, että runkosarjassa Jokerien on hinnoiteltava liput alle HIFK:n hinnoittelun, jotta joku väsynyt nobody-jengi jostain Venäjältä katsojia enemmälti kiinnostaa.
Näin juuri. Saadakseen KHL:n keskuskomitean tyytyväiseksi tulee Jokereiden noudattaa lippuhinnoittelussaan strategiaa, jolla saa väkeä hallille. Tällä strategialla tappiot ovat edelleen sen 10-15 M€ / kausi. Only in Russia.
 

Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Mitä nyt tuossa näivettyneessä, mitäänsanomattomassa sarjassa on viime vuosien aikana pelannut mm. sellaisia kavereita kuin Aho, Laine, Rantanen, Barkov, Kapanen ja Teräväinen.
KHL:stä ponnistaneet tähtipelaajat ovat olleet aika vähissä, lähinnä tulee mieleen näitä iäkkäämpiä "uppoavan laivan" jättäviä venäläisiä: Kovalchuk, Radulov, Panarin...Pistepörssin kärjessä näyttäisi olevan viime kaudella Liigaa pelannut pakki.

Nämä kovasti hehkutetut KHL:n huippupelaajat ovat lähinnä AHL-jyriä tai eurostaroja tyyliin Juuso Puustinen.

Laitoit listan nimistä jotka ovat joskus poikina pelannut liigassa. Entä sitten. Nyt kaverit ovat menneet uralla eteenpäin ja pelaavat kiekkoa maailman parhaassa sarjassa. Hyvä niin.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Laitoit listan nimistä jotka ovat joskus poikina pelannut liigassa. Entä sitten.

Liittyy lähinnä tuohon keskusteluun Liigan heikkotasoisuudesta. Toki KHL:ssä on muutama kovatasoinen joukkue, mutta eivät jotkut Admiralit tai Vitjazit ole tasoltaan yhtään Liigajoukkueita kovempia.

Liigassa vahvan juniorityön seurauksena olisi mahdollisuus nauttia todellisten huippupelaajien otteista. KHL:ssä joudutaan tyytymään johonkin Sakari Mannisiin ja Jesse Joensuihin. Itse seuraisin ainakin paljon mieluummin jotakin tulevaa Filppulaa tai Teräväistä kuin näitä EHT-jyriä.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Liittyy lähinnä tuohon keskusteluun Liigan heikkotasoisuudesta. Toki KHL:ssä on muutama kovatasoinen joukkue, mutta eivät jotkut Admiralit tai Vitjazit ole tasoltaan yhtään Liigajoukkueita kovempia.

Fake news.

Siis jos pelaaja pelaajalta käy tuota Jokerit joukkuetta läpi niin sieltä löytyy vahva EHT/maajoukkue runko (Anttila, Jormakka, Pihlström, Manninen, Lepistö...), Tanskan maajoukkue pelaajia (Regin, 2 * Jensen, Lauridsen) , USA:n olympiajoukkueen pelaaja (Brian O´Neill), ruotsista ihan kovaa tasoa (Lööv, Norman)... jne jne...

Ei noi severstalit ja vitjazit kaadu "tosta noin" edes tuolla Jokereiden hienosti kasatulla rosterilla mutta nämä hoopeekoot, kalpat, kookoot jne kaatuisivat aivan varmasti.

Kannattaa raahautua hallille niin ymmärtää että siellä on joukkueella kuin joukkueella perusasiat kunnossa, luistelu, syöttötaito, tasapaino, laukaukset, fysiikka, taklausten vastaanotto, maalineduspelaaminen, syöttöjen vastaanotto, kiekon suojaaminen pienessä tilassa...

Tämän jutun tarkoitus ei ole dissata mitenkään Liigaa vaan muistuttaa että Jokereilla on rosteri "tikissä" mutta niin on muillakin KHL joukkueilla. Yleinen taso tuossa sarjassa on vaan yksinkertaisesti niin paljon kovempi kuin kotimaisessa sarjassamme.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suosittelen vilkaisemaan esim. Mainitsemasi Vitjazin rosteria niin voit tulla toisiin aatoksiin.

No eipä ole kummoinen, tusinavenäläisiä ja muutama AHL-kaveri. HIFK:n jätkilläkin on enemmän NHL-pelejä vyöllä. :)
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Kyllä, niinkun jokaisessa sarjassa raha määrää vetovoiman. NHL:ssä sitä on ylivoimaisesti eniten, joten siellä on ylivoimaisesti kovimmat pelaajat ja suurin vetovoima, KHL:ssä toiseksi eniten = toiseksi kovimmat pelaajat, SHL/NLA kolmanneksi eniten jne.
Jep, ja KHL:n korttitalo romahtaa heti, kun tiettyjä pukumiehiä ei enää kiinnosta rahoittaa tai kun poliittinen tilanne muuttuu. Muut menevät markkinataloudellisten realiteettien mukaan. Mitä haluan sanoa on, että KHL:ssä parhaat seurat ovat totta kai tasoltaan varsin kovia, mutta noin muutoin kyseessä on varmasti yksi maailman epätasaisimmista liigoista. On aivan eri asia olla stara Severstalissa tai jossain Amurissa kuin vaikka Jaroslavlissa tai Kazanissa. Toisin sanoen, se vetovoima on varsinaisesti totta vain n. kymmenen joukkueen kohdalla. Muiden joukkueiden kärkimiehiä vastaavia kärkimiehiä löytyy monia myös muista eurooppalaisista sarjoista.

Noista listaamistasi pelaajista Postma voisi olla NHL:ssä 6-7-pakki, Desharhais 3-4-sentteri ja Emelin 4-6-pakki. Loput sahaisivat melko varmasti ylös, alas ja popparit hei -meiningillä olkoonkin, että Gusevista nyt ei voi tässä kohdin sanoakaan varmasti mitään.

Ja ainiin: LeeCleef (?) oli haukka. Yllättyneet parijonoon!
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Muut menevät markkinataloudellisten realiteettien mukaan. Mitä haluan sanoa on, että KHL:ssä parhaat seurat ovat totta kai tasoltaan varsin kovia, mutta noin muutoin kyseessä on varmasti yksi maailman epätasaisimmista liigoista. On aivan eri asia olla stara Severstalissa tai jossain Amurissa kuin vaikka Jaroslavlissa tai Kazanissa. Toisin sanoen, se vetovoima on varsinaisesti totta vain n. kymmenen joukkueen kohdalla. Muiden joukkueiden kärkimiehiä vastaavia kärkimiehiä löytyy monia myös muista eurooppalaisista sarjoista.

KHL:n puolustukseksi tosin sanottava, että siellä on aika monta joukkuetta käynyt finaaleissa. Tuolta Wikistä näkee aika hyvin kyllä noita sijoituksia kausittain ja vähän kyllä omaksi yllätykseksi sieltähän on melkein kaikki joukkueet käyneet lähivuosina playoffeissa? Edellisen kolmen kauden aikana vain 5 joukkuetta ei ole käynyt playoffeissa ja näistäkin kaksi joukkuetta on lopettaneet KHL:ssä pelaamisen. Kaikkieen edellisen 3 kauden aikana taas semifinaaleissa on käynyt 13 (44%) eri joukkuetta mikä on mielestäni aika hyvä lukema vaikka tuohon lasketaan vielä nuo lopettaneet jengit laskemaan keskiarvoa. Vastaavasti NHL:ssä lukema on 15 (48%) joukkuiesta on voittanut yhden sarjan viimeiden 3 kauden aikana. Playoffeissa on käynyt kaikki paitsi 3 joukkuetta edellisen 3 kauden aikana, mutta en osaa sitten ottaa kantaa onko tämä vain keinotekoista tasaisuutta sen 2 pisteen systeemin ansiosta? Uskoisin, että NHL on yksi maailman tasaisimpia sarjoja, mutta aina pariin edelliseen kauteen asti ns. yllättäjien on ollut siellä erittäin vaikea menestyä.

Kontinental Hockey League - Wikipedia - all time records.

Gusevista nyt ei voi tässä kohdin sanoakaan varmasti mitään.

Kyllä Gusevin pitäisi mennä aika heittämällä tuonne top-6 rooliin. Mun mielestä voi ihan perustellulista myös väittää, että yllättävän monella pelaajalla on potentiaalia pelata NHL:ssä. Suomestakin löytyy paljon näitä nopeita pelaajia joilla voisi olla mahdollisuus murtautua nykyisin NHL:ään kun fyysisiä ominaisuuksia ei enää vaadita niin paljoa, KHL:stä näitä nopeita pelaajia löytyy vielä aika paljon. Tietty aika moni varmaan jäisi ulos jo sen takia etteivät kykenisi muuttamaan pelityyliiän vaan touhu menisi perinteiseksi kaarteluksi.

Mitä ketjun kysymykseen tulee niin ehdottomasti pitäisi palata, kyllähän tämä vähän jo alkaa harmittamaan kun ei ole pitkään aikaan nähty kamppailua Stadin herruudesta tai omia junnujen tuotanto on pysähtynyt kokonaan jne.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
@aessi KHL:ssä pleijareihin pääsy ei sinänsä ole minkäänlainen meriitti. Sitä suht tasotonta massaa on sen verran paljon, että väkisinkin aika koomisia joukkueita tuppaa pääsemään pudotuspelien puolelle. Eteneminen pudotuspelikierroksissa on toisinaan yllätyksekästä, mutta kahdelle viimeiselle kierrokselle pääsevät tyypillisesti aika samat joukkueet. Sittenhän on näitä, joiden taso saattaa heilahdella vuodesta toiseen paljonkin, kuten vaikkapa Sibir tai Torpedo.

Mitä Guseviin tulee, niin taitavahan se on kuin mikä, mutta samalla myös laiskahko tekemään jäällä hommia. Jälkimmäiseen pitäisi tulla rutka muutos, jotta pelaaminen NHL:ssä luonnistuisi top5-roolissa.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Kuinka pihalla ja tyhmä joku voi olla... Tämä on muuten yleinen piirre anti-khl porukassa. Liiga on suuri ja mahtava eikä siellä ole mikään pielessä eikä mitään kritisoitavaa. Kaikki on niin upeaa. Suosittelen vilkaisemaan esim. Mainitsemasi Vitjazin rosteria niin voit tulla toisiin aatoksiin.
Pro-khl porukassa taas KHL on suuri ja mahtava (heh) eikä siellä ole mikään pielessä eikä mitään kritisoitavaa. Liigassa kuitenkin olisi mahdollista vaikuttaa asioihin ja pienillä muutoksilla saada siitä aidosti kiinnostava urheilusarja. KHL:ssä vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat ja seurat täysin HMV-kamaa. Kaikkea ei voi korjata pelkästään paremmalla pelintasolla.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan se NHL jokaisen kiekkoilijan unelma mutta saas nähdä milloin imu tuonne kääntyy. Lähinnä tarkoitan pelityyliä. Nykyisin näkemistäni NHL peleistä kiekkoa pompotellaan keskialueella siniviivojen välissä 70 % peliajasta ilman kummankaan joukkeen kiekkokontrollia. Hirveä on vauhti, pörräys ja tiukat käännökset hurjia mutta harvassa on vaihdot joissa onnistuu joku muu kuin pakki-pakki syöttö. Eikös joku kuvaillut tätä tyyliin että "kiekkoa lingotaan pesukoneessa maksimikierroksilla ja välillä kun kiekko karkaa siniviivojen toiselle puolelle niin sitten voikin tulla jopa maalipaikka".

Kaveria lainatakseni juuri eilen puhui treeneissä että "Missä on nykyään ne nätit syöttökombinaatiot joilla tullaan hyökkäysalueelle 2-1 hyökkäykseen ja lyödään hienosta syötöstä kiekko tyhjiin?"

Itse olen aina ollut pienen kaukalon ystävä mutta välillä tuntuu että olisko toi peli NHL:ssä paljon viihdyttävämpää jos olisi enemmän tilaa. Peli muuttuu heti monta napsua viihdyttävämmäksi kun pelataan 4-4 tai 3-3 kokoonpanoilla.

Vähän meni ohi aiheen, sorry.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Kuten arvelin jo aiemmin. On muuten hupaisaa, miten nämä samanlinjaiset tekevät jatkuvia comeback-yrityksiä uusina nickeinä. Siinä on kova rakkaus Jatkoaikaa kohtaan tietysti takana.
Juu, eikä haukkakaan varmaan sen kaverin eka nimimerkki ollut. Tai ainakin hyvin samankaltaisia höpönassutteluja oli palstalla myös ennen häntä.

Tässä muuten kokoonpano ensi kaudelle kun paluu Liigaan tapahtuu. Saa laittaa muistiin.

Moses - O'Neill - Osala
Hardt - Monto - Gymer
Anttila - Niemi - Ikonen
Mäki - Ruuttu - Mustonen

Lepistö - Lindbohm
Saari - Kivistö
Peltola - Torpström

Zapolski
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Tässä muuten kokoonpano ensi kaudelle kun paluu Liigaan tapahtuu. Saa laittaa muistiin.

Moses - O'Neill - Osala
Hardt - Monto - Gymer
Anttila - Niemi - Ikonen
Mäki - Ruuttu - Mustonen

Lepistö - Lindbohm
Saari - Kivistö
Peltola - Torpström

Zapolski

Mulle samoja sieniä! Ensinnäkään, liigaan ei ihan tuosta noin palata. Se vaatisi ensinnäkin Rotenbergin ja kumppanien omistusosuudestaan luopumista. Se taas tarkoittaisi 90% varmuudella koko puljun kuoppaamista, sillä useamman vuoden kädestä suuhun eläneellä ja miljoonatappiot tehneellä organisaatiolla ei voi oma pääoma olla kovin hyvällä tolalla(ei Pamela). Jos nyt Jokerit jollain ihmeellisellä tavalla pääsisi irtautumaan KHL:stä "siististi" ja palaamaan liigaan, niin todennäköisesti aika moni KHL-pelaaja vaatisi sopimuksensa purkamista. Se taas olisi niin kallis toimenpide, että aika juniorivoittoisella nipulla liigaa pelattaisiin.

Kyllä ainoa realistisesti näkemäni mahdollisuus liigaan paluuseen on KHL-Jokerien kuoppaaminen ja ry:n alla nouseminen alasarjojen kautta takaisin kukoistukseen. Tuo olisi oman näkemykseni mukaan huomattavasti mielekkäämpi tapa palata kuin jokin kabinettien kautta suhmuroitu paluu.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
@Jack Daniel's Mä elän toiveunta. En omilla rahoillani lähtisi tuollaista veikkaamaan. Samoilla linjoilla ollaan, siis.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja ainiin: LeeCleef (?) oli haukka. Yllättyneet parijonoon!
Mä veikkasin Action Bronsonia

Moses - O'Neill - Osala
Hardt - Monto - Gymer
Anttila - Niemi - Ikonen
Mäki - Ruuttu - Mustonen

Lepistö - Lindbohm
Saari - Kivistö
Peltola - Torpström

Zapolski
Menee vähän offtopiciks, mut tuossa Liiga skenaariossa tuo kokoonpano olis kyllä todella mielenkiintoinen. Tosin realistisesti ajateltuna, kaikkien Lepän, Kivistön, Nellin, Osalan ja Moseksen pitäminen olisi aikalailla mahdottomuus niillä resursseilla. Niemi, Anttila, Ikonen + esim Lepistö, ois enemmän realistista.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä ainoa realistisesti näkemäni mahdollisuus liigaan paluuseen on KHL-Jokerien kuoppaaminen ja ry:n alla nouseminen alasarjojen kautta takaisin kukoistukseen. Tuo olisi oman näkemykseni mukaan huomattavasti mielekkäämpi tapa palata kuin jokin kabinettien kautta suhmuroitu paluu.

Tuo olisi hienoa! Kuitenkin jokerisydämmen omaavaa porukkaa löytyy paljon niin samanlaisen ”liikkeen” luominen, kuin Kiekko-Espoolla on, onnistuisi varmasti ja divareista ponnistaessa saataisiin mahtava yhteisöllisyys luotua. Varmasti siinä aikaa kuluisi, mutta itse olisin mukana tukemassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös