Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 736 515
  • 8 587

teppana

Jäsen
Jos oli Granny Suomessa vielä Puljun iässä, niin eräs Yakupov oli saanut kahden kauden jälkeen 111 ottelussa 55 pistettä. Puljulla pistemäärä 2 kauden jälkeen oli 93 ottelussa 28 pinnaa. Jos Pulju jää vielä tällä kaudella alle 30 pinnan, niin kyllä ainakin minulla alkaa huoli herätä.

Yakupov pelas kuitenki 14+ minuuttia joka kaudella ja sai YV vastuuta. Toisin ku Pulju.

Mutta kyllö tässä itsekkin näkisin että tällä kaudella Pulju breikkaa tai sitten leipääntyy ja tulee takaisin Suomeen.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tottakai yrittää tosissaan. Mutta se pahvi pitää saada. Ei se näillä näytöillä vielä tule. Eikös se Puljunkin ELC pääty tähän kauteen?

No juu, ylitulkitsin tuota breikkaamista, kun täällä aika usein huudellaan Puljua kahteen ensimmäiseen kenttään. Luotettava kolmosen mies riittää. Pulju oli muuten aika kettu, kun teeskenteli kielitaidotonta, niin välttyi ELC:n liukumiselta.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Hyvä tietää jo tässä vaiheessa, eipähän tarvitse spekuloida tai jossitella että mitä olisi voinut käydä jos olisi siirtynyt toiseen jengiin.

Tuossa kun katsoin niin Puljujärvi täytti toukokuussa 20 vuotta. Mikael Granlund pelasi samassa iässä vielä SM-Liigassa, Puljulla oli 20 vuotta täytettyään jo lähemmäs sata peliä alla NHL:ssä. Toki ei ole breikannut vielä missään nimessä ja itsekin odotin enemmän, mutta en nyt ihan vieläkään alkaisi Puljujärven NHL-uraa hautaamaan kokonaan. Toisilla se kypsyminen kestää pidempään, esimerkiksi Olli Jokinen oli 24-vuotias kun pelasi ensimmäisen oikeasti tehokkaan kauden NHL:ssä.

Mahdollista on tietysti ettei Puljusta tule yhtä hyvää pelaajaa kuin Mikael Granludista, mutta haluaisin jonkun perustelun sille miksi voi sanoa "aika varmasti" ettei Puljujärvestä yhtä hyvää NHL-pelaajaa voisi tulla.

Tässä päästäänkin siihen kysymykseen että minkä vuoksi Pulju edes lähti änäriin noin nuorena? Osaamatta suurinpiirtein sanaakaan englantia? Tuota Puljujärven räpiköimistä kun tässä on seurannut niin ei hyvältä kyllä näytä taaskaan. Tässä on ihan turha alkaa mitään jokisollikortteja vetelemään taskusta. Puhumattakaan mistään Carolina treidistä mistä jotkut jo ilmiselvästi unelmoivat.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tässä päästäänkin siihen kysymykseen että minkä vuoksi Pulju edes lähti änäriin noin nuorena? Osaamatta suurinpiirtein sanaakaan englantia? Tuota Puljujärven räpiköimistä kun tässä on seurannut niin ei hyvältä kyllä näytä taaskaan.
Tämä on erittäin hyvä kysymys ja en tiedä. En voi välttyä ajatukselta että lapsenomaisena ajatteli että voi lähteä kun Sepe ja Lainekin lähtivät, vaikka olihan nämä veljet pelillisesti paljon edellä ja Aho vielä yli vuoden vanhempikin. Toisaalta en usko että yksi kausi Kärpissä Kai Suikkasen alaisuudessa olisi tuota tilannetta juurikaan parantanut, enemmän Kärpät siitä olisi hyötynyt kuin Puljujärvi itse.

Tässä on ihan turha alkaa mitään jokisollikortteja vetelemään taskusta
En minä nyt mitään korttia vetänytkään, totesin ainoastaan sen yksilöllisen kehityksen ja että ei tässä nyt vieläkään mistään ikälopusta pelaajasta puhuta, vaikka toki kyllä sitä tulostakin pitää alkaa tulemaan.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tottakai yrittää tosissaan. Mutta se pahvi pitää saada. Ei se näillä näytöillä vielä tule.

Siis millä perusteella ei tule? En näihin ole perehtynyt, mutta eikös tämmöiset 2-suunnan sopimukset ole aika harvinaisia kun pelejä on jo kertynyt useita NHL:ssä?
 
Siis millä perusteella ei tule? En näihin ole perehtynyt, mutta eikös tämmöiset 2-suunnan sopimukset ole aika harvinaisia kun pelejä on jo kertynyt useita NHL:ssä?
Varmasti saa sopimuksen, mutta jos pelaa alle 0,5 pistettä per peli, niin palkka jäänee kaiken järjen mukaan alle parin millin per vuosi ja sopimuksen pituus pariin vuoteen.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tuota Puljujärven räpiköimistä kun tässä on seurannut niin ei hyvältä kyllä näytä taaskaan. Tässä on ihan turha alkaa mitään jokisollikortteja vetelemään taskusta. Puhumattakaan mistään Carolina treidistä mistä jotkut jo ilmiselvästi unelmoivat.

Siis mikä Puljujärven otteissa on erityisen huolestuttavaa? Viimekaudella oli surkeasti pelanneen joukkueen harvoja valonpilkkuja ja tämä kausi on Oilersin katastrofialusta huolimatta osoittanut Puljujärven kehittyneen pelaajana entisestään. Esimerkiksi HFBoardsilla lähes kaikki Oilers-fanit ihmettelevät miksi Puljun hyviä otteita ei palkita enemmällä peliajalla. (Tosin Lellanin peluutusta katsoessa tämä ei ole ehkä kovin yllättävää...)
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Siis mikä Puljujärven otteissa on erityisen huolestuttavaa?
Nyt tulee ihan subjektiivinen mielipide pienehköllä otannalla. Minusta suurimmat ongelmat ovat a) hyvän ja huonon päivän isohko ero b) huonojen päivien dominoiva suhde hyviin verrattuna. Toki valmentaja voi olla idiootti (Matthewsilla on muuten aivan saatanan hyvä valmentaja), mutta joskus on mahdollista sekin, että vika on pelaajassa itsessään.

Voin siis olla väärässäkin, enkä suostu kinastelemaan asiasta. Huomenna saa sitten taas otantaan yhden naksun lisää, kun Jesse mittaa Rangersin nykykunnon.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Siis mikä Puljujärven otteissa on erityisen huolestuttavaa? Viimekaudella oli surkeasti pelanneen joukkueen harvoja valonpilkkuja ja tämä kausi on Oilersin katastrofialusta huolimatta osoittanut Puljujärven kehittyneen pelaajana entisestään. Esimerkiksi HFBoardsilla lähes kaikki Oilers-fanit ihmettelevät miksi Puljun hyviä otteita ei palkita enemmällä peliajalla. (Tosin Lellanin peluutusta katsoessa tämä ei ole ehkä kovin yllättävää...)

Tuo melkein sadan NHL-pelin näyttöpaikka ja 28 pistettä hiukan huolestuttaa. @Leon sanoikin jo ylhäällä että voisiko vika olla pelaajassa itsessään? Miten Puljujärvi on mielestäsi kehittynyt?
 
teppana

Jäsen
Puljulla alkaa pikkuhiljaa olla noita vetoja jo jonninlainen määrä. Eli siis 178 laukausta prosentilla 7.3 eli siinä on myös varmaan vähän huonoa tuuriakin mukana. Mielestäni Jessellä on ihan mallikas laukaus jolla pitäisi lukema saada tuonne 12 prosentin paremmalle puolelle. Ei se vielä mitään maalilinkoa hänestä tee, mutta tuo 13 maalia voisi ihan hyvin olla 20 ja rapiatkin. Se näyttäisi jo sitten aivan eri pelaajalta jos jämäminuuteilla painaa sen 20+ häkkiä 95 peliin.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tämä on erittäin hyvä kysymys ja en tiedä. En voi välttyä ajatukselta että lapsenomaisena ajatteli että voi lähteä kun Sepe ja Lainekin lähtivät, vaikka olihan nämä veljet pelillisesti paljon edellä ja Aho vielä yli vuoden vanhempikin. Toisaalta en usko että yksi kausi Kärpissä Kai Suikkasen alaisuudessa olisi tuota tilannetta juurikaan parantanut, enemmän Kärpät siitä olisi hyötynyt kuin Puljujärvi itse.
Kyllä Jessen olisi kannattanut vetää liigassa vielä kausi. Olisi kasvattanut häntä mentaalipuolella ja lisäksi hän olisi voinut etukäteen panostaa vaikka kielenopiskeluun. No, jälkiviisautta tämä on ja ehkä joku toinen ottaa opikseen Jessen alkukangerteluista. Surullista vaan katsoa hänen räpeltämistään.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Nyt tulee ihan subjektiivinen mielipide pienehköllä otannalla. Minusta suurimmat ongelmat ovat a) hyvän ja huonon päivän isohko ero b) huonojen päivien dominoiva suhde hyviin verrattuna. Toki valmentaja voi olla idiootti (Matthewsilla on muuten aivan saatanan hyvä valmentaja), mutta joskus on mahdollista sekin, että vika on pelaajassa itsessään.

Tuo melkein sadan NHL-pelin näyttöpaikka ja 28 pistettä hiukan huolestuttaa. @Leon sanoikin jo ylhäällä että voisiko vika olla pelaajassa itsessään? Miten Puljujärvi on mielestäsi kehittynyt?

Siitä olen samaa mieltä, että Puljun hyvän ja huonon pelin ero on liian suuri, mutta onhan se hirvittävän iso Laineen ja kumppaneiden kohdallakin, eikä heitä sen takia koirankopissa pidetä. Kuten olen tässä ketjussa aiemminkin sanonut, on Puljun kohtelu esim. Hurricanesin tulokkaiden käsittelyyn nähden kuin eri planeetalta. Viestihistoriaani voi varmaan kaivaa tämän asian suhteen, mutta en ole mikään psychodad, joka näkee salaliittoteorioita kun oma lempipelaaja ei onnistu. Yleensä näen - kuten valmentajakin - syyn olevan pelaajan omissa suorituksissa.

Puljujärven kohdalla lieka tuntuu vain olevan aivan uskomattoman lyhyt siihen nähden, miten McLellanin tietyt luottopelaajat saavat pelata vaikka ilman luistimia ilman, että se heidän peliajassaan näkyy. Tuntuu, etten ole välttämättä tässä ihan hakoteillä, koska joukkueen kannattajilla tuntuu olevan samanlaisia näkemyksiä, vaikka heillä lienee enemmän koko joukkueen etu mielessä kuin minulla.

Peluutuksen suhteen puhutaan kuitenkin valmentajasta, joka tosiaan peluuttaa viiden leftin ja viiden rightin ylivoimaviisikkoja, luulee Benningiä NHL-puolustajaksi ja antoi esimerkiksi uskomattoman köykäisiä näyttöjä antaneelle Milan Lucicille kärkiketjujen peliajan koko viimekauden jopa senkin jälkeen kun peli oli menetetty sekä peluutti Mark Letestua ykkösylivoimassa laukojan paikalla koko kauden koko liigan huonoimmassa yv-koostumuksessa.

Mitä Puljun kehittymiseen tulee, niin verrattuna viimekauteen näin Jessen selvästi parantaneen mailankäsittelytekniikkaansa, kehittäneen jo valmiiksi hyvää luisteluaan ihan uudelle tasolle ja ennen kaikkea saaneen lisää itseluottamusta. Lisäksi hän käytti näytönpaikkansa harjoituskaudella ja latoi maaleja tiskiin. Mitä nuoren pelaajan pään sisällä liikkuu kun mikään ei valmentajalle riitä? En ole nähnyt mitään palkintoa otteista näiden kausien aikana lukuun ottamatta sitä lyhyttä pätkää kärkiketjussa, jossa toki kulkikin piste per peli-tahdilla. Sen sijaan koirankoppia tulee joka virheestä.

Tämä on rehellinen ainakin objektiivisuuteen pyrkivä näkemykseni näkemäni osalta. En sulje pois sitä, että Jesse-lasit voisivat näitä näkemyksiä sotkea. Voi olla täysin mahdollista, että itse painotan liikaa niitä positiivisia suorituksia ja vähättelen Puljun pelillisiä puutteita. Aika varmasti näyttää.
 
Laitetaan nyt kaikki samaan, niin ei tule (liikaa) turhaa palstantäytettä.

Mutta tasakentällisin omasta mielestäni kolmosketjun vastustajat ovat Puljujärvelle varsin sopivia ja antavat mahdollisuuden onnistumisiin. Nyt vain sitten pitäisi saada niitä onnistumisia... jonkun muunkin kuin McDavidin.

Toisaalta siellä on Puljujärven "edessä" samalla tontilla pelaamassa niitä vaikeampia minuutteja Ty Rattie (tasakentällisin 14 min) ja Kailer Yamamoto (13 min). Onko Oilersin kannalta todellakin parempi, että nuo vielä kokemattomammat ja kevyemmät kaverit pelaavat vaikeampia minuutteja ja enemmän? Vai meinasitko tätä nimenomaan Puljujärven näkökulmasta. Luulisi, että myös Yamamoton ja miksei myös Rattien kehityksen kannalta olisi tärkeää saada heille tasoaan vastaavat minuutit.

Suomalaiset naureskeli 16-draftissä kuinka Edmonton vei Kekäläistä kuin litran mittaan. Sitä usein katsoo omia pelaajia liiaksi värilasien kautta ja sitä teen paljon itsekin. Keklu kuitenkin näki jotain muuta kuin Suomalaiset.

Nauroitko sinäkin Suomalaisten mukana?

Olisikohan sittenkin järkevää antaa ajan kulua muutaman kauden verran ennen kuin tehdään lopullista tuomiota siitä kuka voitti ja kuka hävisi? Ainiin, mutta eihän se niin päin toimi.

Jos oli Granny Suomessa vielä Puljun iässä, niin eräs Yakupov oli saanut kahden kauden jälkeen 111 ottelussa 55 pistettä. Puljulla pistemäärä 2 kauden jälkeen oli 93 ottelussa 28 pinnaa. Jos Pulju jää vielä tällä kaudella alle 30 pinnan, niin kyllä ainakin minulla alkaa huoli herätä.

Eli Pulju on huonompi kuin Jakupov, mutta parempi kuin Granlund? Vai oliko tässä jokin muukin pointti?
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Liigasta löytyy lukuisia esimerkkejä, että homma on lähtenyt lentoon vasta kun vastuuta on annettu. Vähän hankala niitä pisteitä on tehdä pienessä roolissa, kts. Kucherov, Marchessault, Drouin, Karlsson jne.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Toisaalta siellä on Puljujärven "edessä" samalla tontilla pelaamassa niitä vaikeampia minuutteja Ty Rattie (tasakentällisin 14 min) ja Kailer Yamamoto (13 min). Onko Oilersin kannalta todellakin parempi, että nuo vielä kokemattomammat ja kevyemmät kaverit pelaavat vaikeampia minuutteja ja enemmän? Vai meinasitko tätä nimenomaan Puljujärven näkökulmasta. Luulisi, että myös Yamamoton ja miksei myös Rattien kehityksen kannalta olisi tärkeää saada heille tasoaan vastaavat minuutit.
?

Jännä myös että näille kahdelle tehopisteiden siunaantuminen ei ole niin iso ongelma, verrattuna siihen jos Puljujärven annettaisiin mellastaa täysillä ja kuitata ELC bonuksia.

Carolinassa on helppoa antaa tulokkaille vastuuta, kun palkkakatossa on bonuksille tilaa. Kummasti sitten näissä joukkueissa, joissa ei ole, näiltä nuoria pelaajia "mulkutetaan".
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Liigasta löytyy lukuisia esimerkkejä, että homma on lähtenyt lentoon vasta kun vastuuta on annettu. Vähän hankala niitä pisteitä on tehdä pienessä roolissa, kts. Kucherov, Marchessault, Drouin, Karlsson jne.

Juuri näin, se piilevä potentiaali pitää nähdä. En pysty ymmärtämään tätä Oilersin valmennusta, jokainen jääkiekosta edes alkeet ymmärtävä tajuaa että tuolla joukkueella ei päätyyn asti mennä, hyvä jos play offseihin. Eikö silloin olisi järkevää panostaa tulevaisuuteen ja antaa rohkeasti vastuuta nuorille, tekivät sitten virheitä tai eivät. Paul Maurice on saanut Laineen ja Jetsin ketjuissa paljon paskaa niskaansa mutta minä pidin siitä miten hän ei penkittänyt Patea tulokaskaudella vaikka niitä virheitä ja kiekonmenetyksiä tuli.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Toisaalta siellä on Puljujärven "edessä" samalla tontilla pelaamassa niitä vaikeampia minuutteja Ty Rattie (tasakentällisin 14 min) ja Kailer Yamamoto (13 min). Onko Oilersin kannalta todellakin parempi, että nuo vielä kokemattomammat ja kevyemmät kaverit pelaavat vaikeampia minuutteja ja enemmän? Vai meinasitko tätä nimenomaan Puljujärven näkökulmasta. Luulisi, että myös Yamamoton ja miksei myös Rattien kehityksen kannalta olisi tärkeää saada heille tasoaan vastaavat minuutit.
Itseasiassa kyllä. Puljujärven kannalta tässä vaiheessa parempi. Ja samoin joukkueen kannalta jos joku niistä paikoista laittaisi kiekkoa sisään. Eli siellä kolmosessakin saa tehdä maalin.

Kuten olen useasti todennut niin en usko Rattien kauaa tuolla ykkösessä pysyvän. Siis että en usko hänen siinä pystyvän samaan pistetahtiin kuin keväällä. Juuri siksi että tiedossa on aika vaikeita minuutteja.
Samoin Yamamoton pysyminen ylipäänsä ylhäällä on itselleni pieni yllätys. Toisaalta tuo Lucicin kanssa samaan ketjuun joutuminen ei ole sopinut pariin kauteen oikein kenellekään.

Eli eiköhän se Puljujärvikin pääse ylemmäs kun siellä ei tuloksia tule muille. Mutta saisi niitä pisteitä tehdä muissakin ketjuissa kuin ykkösessä. Eli onko se sitten yhtään parempi jos vaikka Rattie on kolmosessa eikä tee pisteitä? Ennemmin kuitenkin uskon Puljujärven pystyvän tekemään tulosta ilman McDavidiakin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
No Puljujärvi ja Edmonton on pelannut kaksi ottelua tällä kaudella niin, josko ei ihan vielä heitetä kaikkea kankkulankaivoon. Kuitenkin aika epätavallisen pitkät tauot pelien välissäkin, niin ehkä se lähtee rullaamaan paremmin se peli. Seuraavassa pelissä maali ja Edmontonille voitto niin paljon paremmalta näyttää.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Siinä mielessä oon samaa mieltä, että vielä ei kannata Jessen osalta luovuttaa, mutta kyllähän se isoin työ tehdään nimenomaan kesällä ja se lähteekö homma rullaamaan paremmin näkyy yleensä aika piankin. Hitaita alkuja kauteen on, mutta usein silloin on myös näyttöjä aiemmista onnistumisista. Puljujärven ongelmahan tällä hetkellä on, että niitä onnistumisia tai läpilyöntiäkään ei ole vielä oikeastaan millään mittarilla nähty. Oilers ei ole ainut jonka kärsivällisyyttä tässä mitataan sillä Jessellä varmasti on itselläänkin valtaisat odotukset hyvälle NHL-uran alulle, mutta toisinhan se on toistaiseksi mennyt. Paineet kasvaa.
 
Ogilthorpe

Saisi nyt edes reilun mahdollisuuden mutta kun ei. En muista, että ketään olisi koskaan virheistä rangaistu samalla tavalla.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Saisi nyt edes reilun mahdollisuuden mutta kun ei. En muista, että ketään olisi koskaan virheistä rangaistu samalla tavalla.

Minä kyllä muistan joitain tapauksia, esim. viimekauden Golden Knightseissakin taisi aloittaa joku venäläinen... Suomalaisista esim. Teemu Pulkkinen ei tainnut oikein koskaan päästä mihinkään kunnon top 6-rooliin, vaikka teki ties mitä ennätyksiä AHL:n puolella. Näitä ei voi kuitenkaan verrata Puljujärveen, koska ns. extra-pelaajaa, jonka ei ole "pakko" menestyä, on helppo kokeilla vähän ja luovuttaa nopeasti, koska heidän varaansa ei ole laskettu mitään.

Sen sijaan aika poikkeuksellista on peluuttaa joukkueen #1-rankattua prospectia jämäminuuteilla usean kauden ajan rangaisten häntä jokaisesta kiekonmenetyksestä ja otetusta jäähystä koirankopilla. Esim. PuLa-Aho-ketjun muut jäsenet ovat kaikki saaneet aika paljon enemmän ymmärrystä ja vastuuta seurajoukkueissaan, vaikka aina ei ole kulkenutkaan. Oilersin kohdalla tosiaan on vielä sekin, että joukkue ei ole ollut edes kunnolla playoff-taistelussa mukana, mutta siltikään ei ole annettu lupaavalle pelaajalle kunnon pitkää näytönpaikkaa tulosyksikössä. Ei tämä mitään standardimenettelyä ole, vaikka täälläkin moni koittaa sitä sellaiseksi vääntää.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomalaisista esim. Teemu Pulkkinen ei tainnut oikein koskaan päästä mihinkään kunnon top 6-rooliin, vaikka teki ties mitä ennätyksiä AHL:n puolella. Näitä ei voi kuitenkaan verrata Puljujärveen, koska ns. extra-pelaajaa, jonka ei ole "pakko" menestyä, on helppo kokeilla vähän ja luovuttaa nopeasti, koska heidän varaansa ei ole laskettu mitään.

...Esim. PuLa-Aho-ketjun muut jäsenet ovat kaikki saaneet aika paljon enemmän ymmärrystä ja vastuuta seurajoukkueissaan, vaikka aina ei ole kulkenutkaan.
Pulkkinen toisaalta sai sinänsä yllättävänkin hyvät mahdollisuudet näyttää osaamistaan, jos ei Detroitissa, Minnesotassa, Arizonassa tai vielä Vegasinkaan organisaatiossa löytynyt mitään käyttöä, niin ehkä siinä piti hyväksyä, että kokeiltua tuli mutta annettavaa ei ollut.

Toiseen kohtaan, helppohan Ahoa ja Lainetta on ollut peluuttaa kun kumpikin nyt on noussut heti ensipiirroillaan ja siitä jatkaen koko liigan tasolla ihan tähtikategoriaan omilla vahvuuksillaan. Lainekin kaikkine ailahteluineen ja puutteineen on painanut kahteen runkosarjaan alle parikymppisenä vaatimattomat 80 maalia, Aho nyt erottuu kunnon supertietokoneena ja ns. täydellisyyttä hipovana pelaajana, niin mielestäni turha vetää Pulju antamine näyttöineen tähän samaan kolmikkoon ja ihmetellä sen enempää. Kahden osalta puhutaan näytöistä joilla spekuloidaan jotain 7-10 miljoonan taalan jatkosopimuksia kun kolmas yrittää edes saada yksisuuntaisen NHL-jatkon näin karkeasti sanottuna.

Toivottavasti Puljulla lähtee, mutta ihan jo siihen aiemmin mainittuun Olli Jokisenkin urapolkuun ja myöhäisherännäisyyteen vaaditaan helvetinmoinen henkinen kovuus, päättäväisyys ja OJ:n tapauksessa päällikkömäinen johtajuus Mike Keenanin jengin kapteenikin kun oli, että ihan heti en näe OJ:ta ja poikamaista Puljuakaan toistaiseksi samassa veneessä. Mikke Granlund myös on ollut aina viiltävän kova ammattilainen tekemään kaiken viimeisen päälle ja hänenkin tasainen kehityskaarensa ja nousu eliittipelaajiin on ollut pitkäjänteisen työn ja tuskan takana. Pulju nyt vaan huokuu erilaista luonnetta kuin nämä, mutta mistä minä tiedän kun en heppuja henkilökohtaisesti tunne.

Aikaa on, mutta kun tuo NHL ei valitettavasti ole mikään lastentarha niin kyllä se koneisto valitettavasti voi haukata ja nielaista isommankin oman aikansa prospektin tai talentin, kun ei siellä sääliä tunneta ja homman laahatessa vahvempaa kaveria puskee takaa ohi oikealta tai vasemmalta.

Kaikkea hyvää Puljulle mutta ei kaikki tähän asti tapahtunut tietenkään pelkän Oilersin vika ole, on siellä varmasti ollut sitä roolia jo otettavissa. Nyt pitää vaan olla hereillä ja pelata niin hyvin kuin vaan ikinä osaa ja maksimoida ne näyttöpaikkojen käyttämiset, olisi harmi jos tämä kausi veisi Puljun itseluottamusta ja yleistä uskoa omaan tekemiseensä alaspäin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös