Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 063 271
  • 13 911

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisikohan näistä pykälistä eilisessä maalin hylkäämisessä ja jäähytuomiossa ollut kyse?
Pitäisikö tätä tulkita siis niin, että maalivahdin häirintää maalitilanteessa tarkastellessa ei ole väliä sillä, joutuuko pelaaja maalivahdin alueelle omasta tahdostaan vai vastustajan työntämänä? Tamminen jarruttaa minkä pystyy, eli nähdäkseni "kohtuudella yrittää välttää kontaktin syntymistä", kuten tuossa toisessa sääntöpykälässä kuvataan, mutta vastustajan tuuppaisusta johtuen jarruttaminen ei auttanut ja räpylään tuli osuma. Jos näin on, että tuota jälkimmäistä sääntöä ei maalitilanteisiin sovelleta, niin jatkossa paras tapa puolustaa lienee jatkuva maskimiehen työntäminen päin omaa maalivahtia. Rautiaisen tilanteesta taas olen sitä mieltä, että tämä ei mitenkään voi enää välttää kontaktia maalivahtiin tuon pienen tuuppaisun jälkeen, koska vauhti on tilanteessa niin kova.
 
Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tilannehuone otti ison roolin ja aika vahvan ennakkotulkinnan tulevaa varten. Jatkossa maalivahtien kannattaa aina pyrkiä pelaamaan niin, että hyökkäävään pelaajaan on kontakti saatavilla. Tuo kontakti ei kyllä haitannut Vehviläistä mitenkään, vaan oli jo ratkaisevasti tilanteesta myöhässä, kun Antonen pääsi kovalla vauhdilla tulemaan vapaasti tilanteeseen. Katsoinko oikein, että paikalla oli ihan Järvelä itte? Olisi kyllä kiva kuullu tilannehuoneen perustelut asiaan.

Mielenkiinnosta; onko päätuomarilla ylipäätään mahdollisuutta kumota tilannehuoneen ratkaisua, kuten jalkapallossa VAR:ia käytettäessä?
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Näköjään seuraavana päivänä taas uusi tulkinta. Mitähän seuraavalla kerralla
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Onkohan tuo aloitustilanteen tulkinta liian tiukka kun pelaajia vaihdetaan aivan jatkuvalla syötöllä? Toisaalta tuntuu välillä että ihan mielivaltaisesti ja näin linjurit saa huomiota. Mielestäni sääntö ei toimi jos koko ajan joudutaan vaihtaan pelaajia. Joku siinä nyt mättää.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Otteluketjussa asiaa jo mietittiinkin, mutta siirretään tänne:

Eilisessä matsissa kaksikko Salminen-Kärki pääsi TPS-puolustukselta irti, eli olivat 2-0-hyökkäyksessä. Tilanteessa Salmista rikottiin, rike tapahtui aivan maalivahdin nenän alla, Salmisen siirtäessä kiekkoa Kärjelle. Tästä seurauksena jäähy, ei rangaistuslaukausta.

Onko tälle vihellykselle joku perustelu säännöissä? Ei ole ikinä vastaavaa tullut. Jos rike on tullut maalintekotilanteessa takaapäin, on ainoa ratkaisu ollut rangaistuslaukaus.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onkohan tuo aloitustilanteen tulkinta liian tiukka kun pelaajia vaihdetaan aivan jatkuvalla syötöllä? Toisaalta tuntuu välillä että ihan mielivaltaisesti ja näin linjurit saa huomiota. Mielestäni sääntö ei toimi jos koko ajan joudutaan vaihtaan pelaajia. Joku siinä nyt mättää.

Onko tästä jotain tilastoa? Mun mielestä niitä on vaihdeltu ihan samanlailla kuin ennenkin, eli jatkuvasti.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ole alkukauden perusteella ihan varma siitä, oliko lopulta kovinkaan järkevä idea poistaa loukkaantumisen aiheuttavan rikkeen rangaistuksena automaattinen ulosajo. Taitaa olla tälle kaudelle jo muutama sellaisen tilanne, jossa pelaajalle on tullut aivovamma päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena ja taklaaja on jatkanut peliä 12 minuutin rangaistuksen jälkeen. En ole kyllä ollenkaan varma siitä, että tämä on hyvä suuntaus. Ei ainakaan kovin hyvää mainioista liigalle, jonka erityisprioriteettinä on ollut aivovammojan vähentäminen.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Olipa dramaattinen teksti. Uskallan väittää, että värikynää on käytetty.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipa dramaattinen teksti. Uskallan väittää, että värikynää on käytetty.
Mikäs tuossa nyt niin dramaattista oli? Kärpistä kaksi pelaajaa on jättänyt pelin kesken päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena, eikä kummastakaan ole tuomittu ulosajoa. Toinen on ollut poissa useamman pelin, toisen tilanne on avoin. Mielestäni myös muita aivovammapotilaita on tälle kaudelle rekisteröity niin, ettei isoa rangaistusta taklaajalle ole tuomittu. Onko uusi sääntötulkinta sittenkään hyvä?
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En ole näitä kärppätilanteita nähny, mutta tuntuu että nykyään puhtaatkin taklaukset on kaikkien mielestä päähänkohdistuneita. Kasvaneet nopeudet on kaksipiippuinen juttu.
 
H

Hidas_ja_kankea

En ole näitä kärppätilanteita nähny, mutta tuntuu että nykyään puhtaatkin taklaukset on kaikkien mielestä päähänkohdistuneita. Kasvaneet nopeudet on kaksipiippuinen juttu.

Humaloja loukkaantui tilanteessa, jossa toiselle ässäpelaajalle oli tuomittu jäähy. Puhalluksen jälkeen Tuohilampi vetää poikkarin pään alueelle, joten ei oikein ole kysymys kasvaneesta pelinopeudesta tai edes pelitilanteesta. En ole jälkikäteen kelannut tilannetta, mutta noin näkemykseni on lehtereiltä käsin. Lopputuloksena tilanteesta aikaisemman kakkosen lisäksi 2+10, joka ei mennyt oikein.
--
Edit: Katsoin Telian kirjastosta tilanteen uudestaan ja pitää korjaus tehdä. Peli ei ollut poikki. Ässillä tulossa jäähy ja Tuohilampi maalin takana laittaa kynärpään kasvoihin. Ei tuossa mitään nopeaa peliä ollut, vaan yksinkertaisesti törkeys. Olisi mieluusti Kyseenalaiset taklaukset -ketjun kamaa. Tuohilammen jäähy ajassa 23:26. Toivottavasti menee jatkokäsittelyyn !
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

444

Jäsen
Mikäs tuossa nyt niin dramaattista oli? Kärpistä kaksi pelaajaa on jättänyt pelin kesken päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena, eikä kummastakaan ole tuomittu ulosajoa. Toinen on ollut poissa useamman pelin, toisen tilanne on avoin. Mielestäni myös muita aivovammapotilaita on tälle kaudelle rekisteröity niin, ettei isoa rangaistusta taklaajalle ole tuomittu. Onko uusi sääntötulkinta sittenkään hyvä?
Onko näistä tuomittu pelikieltoja jälkikäteen? Mikäli ei, meillä on kaksi vaihtoehtoa:
1) Taklaukset ovat olleet sääntöjen mukaan puhtaita, tai
2) Kurinpitorykmentti ei ole tehtäviensä tasalla.

Ensimmäiseen en ota kantaa, koska en tiedä mistä tilanteista puhutaan. Toinen on jo 10 kierroksen jälkeen osoittautunut faktaksi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ei ainakaan kovin hyvää mainioista liigalle, jonka erityisprioriteettinä on ollut aivovammojan vähentäminen.

Ilveksen Suomi taklattiin kovaa avojäällä Pelicans matsissa, tuloksena varmaan kuukauden sairausloma. Ei, se ei näyttänyt osuvan päähän, joten tuomio sinänsä meni oikein, varsinkin kun tuo loukkaantumispykälä, mielestäni ihan oikein, on poistettu.

Sen minkä tuo tapaus, ja pari muutakin tuo mieleen, on se, että mielestäni BlindSide taklaukset tulisi kieltää, eli sanktioida. Kuolleesta kulmasta ei vaan saisi taklata. En siis oikein hyväksy mitään "keep your head up" ajattelua tässä, sillä kuolleen kulman taklaukset ovat oikeasti terveydelle vaarallisia. Kovankin taklauksen voi ottaa vastaan, jos tiedostaa sen tulevan. Pelaajien terveyden suojelemiksesi BlindSide taklaus tulisi olla sanktioitu ulosajolla tai vitosella.

.. kuten kaikissa säännöissä, on tässäkin tietenkin tulkintaongelmaa, mutta niinhän on jokaisessa pikku koukussakin. Kyse on siitä, millaista viestiä säännöstö välittä eteenpäin pelaajille ja yleisölle.
 
Omasta mielestä tämä nyt ei ollut niin puun takaa, kun sen äkkisältään näkee. Moni muu pelaaja olisi varmasti vilkaissut muuallekin kun syötön vastaanottajaa ja ihaillut syöttöään. Noh, näitä sattuu parhaimmillekin pelaajille.

Kaikenkaikkiaan hyvä jääkiekkotaklaus.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko näistä tuomittu pelikieltoja jälkikäteen?
Ensimmäisestä yksi ottelu. Jälkimmäisestä, siis eilen tapahtuneesta, jäämme odottelemaan lopputulemaa. Veikkaan, että muutama peli napsahtaa. Minulle on syntynyt se vaikutelma, että tuomarit jakavat tällä hetkellä 2+10 minuutin rangaistuksia suu vaahdossa, vaikka isompaakin voisi antaa. Jälkeenpäin sitten sanktioidaan pelikieltoina nämä suoritukset, jotka tuomarit ovat arvioineet ihan tavalliseksi päähän kohdistuneiksi taklauksiksi. Mikä se tuollainen perustaklaus päähän edes on, en minä tiedä. Ei ole hyvä suuntaus tämä.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
.. kuten kaikissa säännöissä, on tässäkin tietenkin tulkintaongelmaa, mutta niinhän on jokaisessa pikku koukussakin. Kyse on siitä, millaista viestiä säännöstö välittä eteenpäin pelaajille ja yleisölle.
Tästä nykyisen sääntötulkinnan antamasta viestistä minä juuri huolissani olen. Vaikuttaa siltä, että projekti pelaajien aivovammojen vähentämiseksi on ottanut tänä syksynä takapakkia.
 
444

Jäsen
Ensimmäisestä yksi ottelu. Jälkimmäisestä, siis eilen tapahtuneesta, jäämme odottelemaan lopputulemaa. Veikkaan, että muutama peli napsahtaa. Minulle on syntynyt se vaikutelma, että tuomarit jakavat tällä hetkellä 2+10 minuutin rangaistuksia suu vaahdossa, vaikka isompaakin voisi antaa. Jälkeenpäin sitten sanktioidaan pelikieltoina nämä suoritukset, jotka tuomarit ovat arvioineet ihan tavalliseksi päähän kohdistuneiksi taklauksiksi. Mikä se tuollainen perustaklaus päähän edes on, en minä tiedä. Ei hyvä ole hyvä suuntaus tämä.
Olennaisempaa kuitenkin on, että minkälaisia pelikieltoja selkeistä päähän kohdistuvista taklauksista jaetaan. Kyllä pelaajiakin kiinnostaa enemmän se, istuuko ruman töötin jälkeen poppareilla 10 peliä vai saako pelissä 2+10 vai 5+20 minuuttia. Pelaajaturvallisuuden kannalta olennaiset asiat määritellään kurinpidossa, ja tämän pitäisi ainakin osittain näkyä sitten myös ottelun aikana annetuissa rangaistuksissa. Itse haluaisin, että tuomareilla olisi joissain tapauksissa mahdollisuus (tai no, oikeus, sillä mahdollisuus on jo nyt) katsoa tilanteet hidastettuina, ennen tuomion antamista.

Jokin ongelma nykyisessä järjestelmässä kuitenkin on, edelleen, koska selviä törkeyksiä jää viheltämättä eikä niitä osata poimia edes jälkikäteen. Hyvänä esimerkkinä Quinceyn poikkari Miehon naamaan. Ongelma ei kuitenkaan mielestäni ole se, että tuomareille on annettu mahdollisuus tuomita vain 2+10, mikäli pelaaja ei loukkaannu.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kaikenkaikkiaan hyvä jääkiekkotaklaus.

Ja juuri tästä olen jyrkästi eri mieltä. Nykyvauhdeilla tuollaiset taklaukset, joissa taklaaja selkeästi ymmärtää, että taklattava ei häntä näe, on huono jääkiekkotaklaus. Se peilaa kulttuuria, jossa toistapelaajaa ei kunnioiteta.

Kousan kommenttikin sitä puoltaa "jos on paikka taklata, se on käytettävä".

Ei ole. Sitä ei ole pakko käyttää, jos vastustaja on huonossa asennossa tai ei näe taklauksen tulevan. Koska kulttuuri on syvällä ja taklausten pelitapakulttuurin polkuriippuvuus ei ole elänyt pelin nopeutumisen tahdissa, on se säännöin osoitettava vahingolliseksi taklaustavaksi jotta se kulttuuri muuttuu.

Eikä Suomi case ole tässä ainoa esimerkki, Ilves miehelle vaan eilisen jälkeen muistui tämäkin aspekti mieleen. Tuomio oli pelitilanteessa ihan oikein.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäisestä yksi ottelu. Jälkimmäisestä, siis eilen tapahtuneesta, jäämme odottelemaan lopputulemaa. Veikkaan, että muutama peli napsahtaa. Minulle on syntynyt se vaikutelma, että tuomarit jakavat tällä hetkellä 2+10 minuutin rangaistuksia suu vaahdossa, vaikka isompaakin voisi antaa. Jälkeenpäin sitten sanktioidaan pelikieltoina nämä suoritukset, jotka tuomarit ovat arvioineet ihan tavalliseksi päähän kohdistuneiksi taklauksiksi. Mikä se tuollainen perustaklaus päähän edes on, en minä tiedä. Ei ole hyvä suuntaus tämä.

Samaa mieltä tästä. Nyt on alkukaudesta ollut useampikin taklaus, joista pelissä annettu 2+10 ja jälkikäteen tullut pelikieltoa. Näissä siis tuomio jäällä on ollut yksiselitteisesti väärä. Tuosta 2+10 on salakavalasti tullut se normi päähän kohdistuneiden taklausten kohdalla. Ehdottomasti huono suuntaus. Kovin montaa sellaista päähän kohdistunutta taklausta ei kyllä tule mieleen, jossa ei piittaamattomasti vaaranneta vastustajaa kuten sääntökirjassa lukee.

Ei muuten ole aivan sama tuleeko jäällä 2+10 vai 5+20 vaikka pelikieltoa tulisikin jälkeenpäin. Jos iso rangaistus jää tuomitsematta niin siinähän rikkeen kohteena ollut joukkue menettää hyötyä (5 min ylivoima ja vastustajan pelaaja poissa pelistä). Jälkeenpäin annetusta pelikiellosta hyötyvät ihan muut joukkueet kuin se joka kärsi rikkeestä.
 
Ei se tietenkään ottelun voimasuhteiden kannalta olekaan sama, minkä rangaistuksen teosta saa ottelussa. Mutta sillä ei puolestaan ole mitään tekemistä pelaajaturvallisuuden kanssa, johon itse otin kantaa. Jos lopputulos on 10 ottelun pelikielto, niin pelaajaturvallisuus paranee siksi, että pelaaja omalta kannaltaan pahimmassa tapauksessa menettää suuren osan palkastaan. Törttöilevä pelaaja ei muuta tapojaan siksi, että sai 13 minuuttia enemmän jäähyä.
Olisiko Antti Tyrväinen muuttanut pelityyliään pelkkien jäähyjen takia? Vai olisivatko pitkät pelikiellot auttaneet asiassa?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Kaikenkaikkiaan hyvä jääkiekkotaklaus.
Erittäin kova ja täysin puhdas taklaus. Miksi tällaista tarvitsee tutkia ollenkaan? Jos Liigasta haluaa hakea heikkouksia niin se on dumarilinja, joka pyrkii poistamaan puhtaan kontaktipelin Suomesta. Fyysisyyttä ei Liigassa ole muutenkaan liikaa.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se tietenkään ottelun voimasuhteiden kannalta olekaan sama, minkä rangaistuksen teosta saa ottelussa. Mutta sillä ei puolestaan ole mitään tekemistä pelaajaturvallisuuden kanssa, johon itse otin kantaa. Jos lopputulos on 10 ottelun pelikielto, niin pelaajaturvallisuus paranee siksi, että pelaaja omalta kannaltaan pahimmassa tapauksessa menettää suuren osan palkastaan. Törttöilevä pelaaja ei muuta tapojaan siksi, että sai 13 minuuttia enemmän jäähyä.
Olisiko Antti Tyrväinen muuttanut pelityyliään pelkkien jäähyjen takia? Vai olisivatko pitkät pelikiellot auttaneet asiassa?

Ehdottomasti pitkät pelikiellot ovat tehokkain tapa kitkeä vaarallisia taklauksia pois. Hyvä juttu siis, että jälkikäteen voidaan määrätä pelikieltoa taklauksista, joista tulee pelissä vain 2+10 min jäähy.

Silti toivoisin, että myös pelissä saataisiin se iso jäähy annettua kun sen paikka on. Siinä tietysti riskiksi nousee se, että silloin tällöin myös puhtaasta/ei törkeästä taklauksesta tulee iso rangaistus. Mielenkiintoinen arvokysymys onkin: laitetaanko mieluummin reilulla kädellä isoja rangaistuksia jolloin osa saa syyttömänä ison jäähyn vai kevyempi linja, jossa kukaan ei turhaan saa isoa rangaistusta mutta osa selviää pelissä kuin koira veräjästä (kurinpitoseuraukset tulevat silti).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös