Liigan kannattajatoiminta kaudella 2018–2019

  • 87 079
  • 384

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkaa olla korkea aika korkata tämäkin ketju, sarja kuitenkin pyörähtää jo ensi viikolla täyteen käyntiin. Valitettavasti kovinkaan avarakatseista avausta en osaa rustata, koska tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että kannattajatoiminta on suvantovaiheessa. Viime vuoden ketjuun rustasin, kuinka "kannattajatoiminta elelee pienoisessa horroksessa tällä hetkellä" eikä tilanne ole ainakaan yhtään parempaan isossa kuvassa muuttunut. Tifot harvinaistuu, reissuja peruuntuu siellä sun täällä eikä jonkun kauden takaisesta "buumista" ole jäljellä oikein mitään. Noh, ei viheriöiden puolellakaan olla tämän kesän aikana suuria tekoja nähty, ettei ongelma ole pelkän kiekon/Liigan ympärillä.

Positiivisen avauksen jälkeen kuitenkin uskallan sanoa, että Turussa kannattajatoiminta meni viime kaudella eteenpäin. Toki olosuhteet tekivät tästä ns. helppoa: pahimmasta aallonpohjasta ei ole kuin suunta ylöspäin ja peli kentälläkin oli vallan mallikasta. Kannattajakatsomoon eksyi mukavasti uusia kasvoja myös tylsempiin arkipeleihin, ja reissut houkuttelivat bussilasteittain väkeä. Nyt vain täytyy pitää suunta samana ja hyvä fiilis yllä, jotta uudet kasvot jäävät vakiokävijöiksi ja massa houkuttelee enemmän uusia kasvoja ja pyörä pyörii. Potentiaalia on vaikka mihin, sen valjastaminen on toki työlästä Liigan ollessa hyvin epähoukutteleva tuote, kannattajatoiminnan ollessa mainitussa suvantovaiheessa ja kasvojen ollessa pitkälti uusia. Orastavan odottavaisin mielin kuitenkin ensi viikkoon ja kauden aloitukseen. Perjantaina kotona, lauantaina vieraisiin. Toivon positiivista alkua.
 

Barney

Jäsen
KooKoolla oli ainakin eilen joku tifo, jossa oli porukkaa hautausmaalla. Mielelläni kuulisin, että mikä tarina sen taustalla oli.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Suosikkijoukkue
HPK
Myös Jyväskylässä tifoiltiin varsin näyttävästi.
 

Liitteet

  • IMG_20180916_145948.jpg
    IMG_20180916_145948.jpg
    107,8 KB · kertaa luettu: 987

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Myös Jyväskylässä tifoiltiin varsin näyttävästi.
Propsit Jyväskylään, erittäin näyttävä tifo! Harvassa on Suomessa nämä osaajat Bluesin ja Jokereiden lähdön jälkeen. PM07 jälkeen alkukauden yksi näyttävimmistä tifoista kyllä!
Eisssaat...

Ja minä kun luulin et edellisen comebackin tismalleen samanlaisesta "teippikirjainviritelmästä" ei voi mennä alemmaksi...
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Eisssaat...

Ja minä kun luulin et edellisen comebackin tismalleen samanlaisesta "teippikirjainviritelmästä" ei voi mennä alemmaksi...
Taitaa olla kolmas kerta kun rumpuryhmä tekee tismalleen saman.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Jotenkin saanut vuosien varrella sellaisen kuvan näistä jyväskyläläisten toteuttamista katsomokoreografioista, että ne varmastikin suunnitellaan umpipäissään ja toteutetaan käsi vapisten krapulassa seuraavana päivänä.
Eipä nyt yleistetä...Tifot - YouTube
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilveksen kannattajakatsomosta haistateltiin SM-liigan yhteistyökumppanille saksaksi

Nyt haistattelua yhdelle sponsorille. Viikonloppuna tuo sisävesiristeilynä toteutettu fanimatka, joka ikävästi päättyi karille. Liigan avausviikonloppuna pari teiniä kävi tarroja liimailemassa Hakametsän C-päädyssä ja joku muu vatipää varasti JYP-fanien lipun... Suht. vahvasti vajaaseen kolmeen viikkoon.

Voi olla, että tuntumani on väärä, mutta tuntuu, että "Ilves-fanit" ovat nyt alkusyksyyn olleet huomattavasti enemmän esillä kuin aiempina kausina. ...ja ei. En leimaa kaikkia Ilves-faneja, koska kaikissa tapauksissa on kyse yksittäisistä henkilöistä / selkeästä vähemmistöstä faneja. Pieni ongelma kuitenkin kaikille Ilves-faneille, koska yksilöiden tekemiset usein mielletään osana viiteryhmäänsä. Sisävesiristeily ikävästä päätöksestään huolimatta ei paha ole, päinvastoin jopa, mutta mainitsemistani neljästä tapauksesta kolme välittää negatiivista kuvaa. Toki tässä Red Bullin tapauksessa on jätettävä se varaus, että osa kokenee tuon positiivisena protestina, koska FC Red Bull Salzburg yms. vastaavat tapaukset, joissa Red Bull on kieltämättä toiminut hieman kyseenalaisestikin. Ainakin noin urheiluromanttisesta mielestä katsottuna.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kovin olen minäkin huolissani Ilves-faneista, eikö kukaan ajattele lapsia?

EDIT: Annetaan viestille hieman enemmän sisältöä, sentään. Tähän ketjuun tullut huimat 15 vastausta, kertoo jotain. Kannattajatoiminta Suomessa elelee pienoista suvantovaihetta, hyvä että edes jotain kuuluu tältäkin rintamalta.

1) Laivamatka päättyi karille -- pelkästään huonoa tuuria ja täysi sattuma, että sattui olemaan ilvesläisiä kyydissä. 2) Muutama teini kävi kovana poikana liimaamassa muutaman tarran toiseen päätyyn -- provokatiivista siinä missä somessa huutelu ja yhtä (vähän) vahingollista. 3) Joku vei jonkun lipun/kakskeppisen -- tässäkään vahingon mittakaava ei päätä huimaa.
 

Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse pidän erikoisena Ilves-kannattajien Red Bull-mielenilmausta. En yleistä missään nimessä kaikkia, koska ilmeisesti suurin osa ilvesväestä myös on ihmeissään tuosta.

Ja sitten viime lauantain huonosti päättyneeseen sisävesireissuun...
Hämeenlinnassa Ilveksen fanikatsomossa oli jo ennen kiekon tippumista jäähän jotain hölmöilyä. Pelin aikana joku vietiin ilmeisesti pihalle järjestyksenvalvojien toimesta ja pelin jälkeenkin näytti joku Ilves-ukkeli saavan kyytiä, tuskin aiheetta.

Oliko merenkäynti liian kovaa vai oliko liian vahvaa sahtia, en tiedä, joku kuitenkin pistänyt jotenkin pään heitolle.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
+ Lauantaina Ilveksen kannattajat tappelivat keskenään Hämeenlinnassa vierasfanikatsomossa juuri ennen ottelua.

Eikö muualla tapahdu mitään?

Edit. Ja tosiaan yksi Ipafani kannettiin kahden järkkärin toimesta ulos heti summerin soitua. Toinen järkkäreistä, se kaljupää, koki tarpeelliseksi vielä 30 metriä hallista vääntämään tätä fania maahan jollain niskalenkillä niin että rutina kuului. Vaikka vastapuoli ei tehnyt missään kohtaa vastarintaa tai esiintynyt aggressiivisesti. Ei ihme että kyseinen järkkäri on joutunut esimiesten toimesta puhutteluun.
 
Viimeksi muokattu:

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kovin olen minäkin huolissani Ilves-faneista, eikö kukaan ajattele lapsia?
En minä ihan tätä hakenut. Vaikka kieltämättä tuonkin voi viestistäni lukea. Ei siinä.

Lähinnä pointti oli ero aiempaan kauteen. Otanta on pieni, joten voi mennä satunnaisuuden piikkiin. Mutta nyt alkukaudesta näissä pienissä tötöilyissä Ilves tuntuu olevan korostuneesti esillä vrt. aiemmat kaudet. Muiden seurojen faneista näitä enemmän on kuulunut. Äkkiseltään muistelisin, että Lahti/Vaasa -akseli tuolla "kannattajatoiminnan lieveilmiöt" topicissa on useammin pyörinyt.

Eihän tuolla mitään isompaa ole. Risteily on harmillinen sattumus. Nuo avausviikonlopun tapahtumat ovat semi-harmittomia, mutta kuitenkin harmillisia. Ei se ikinä hyvä ole, jos seura joutuu virallisella viestintäkanavallaan ottamaan kantaa parin vatipään tötöilyihin. Tuskin ne Hakametsän puhtaaksi raaputtaneet järkkäritkään kovin iloisia olivat tästä kekseliäästä provokaatiosta.

Samalla toki näihin keskittyminen kertoo aika paljon Liigan kannattajatoiminnan tilasta. Mitään isompaa ei ole. Ei ole keskustelua, kun ei oikein ole aihetta. Suvantovaihetta mennään, niin pikkujuttuihin tulee kiinnitettyä helpommin huomiota.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Oliko merenkäynti liian kovaa vai oliko liian vahvaa sahtia, en tiedä, joku kuitenkin pistänyt jotenkin pään heitolle.

Sen mitä sosiaalisessa mediassa olen seurannut, niin kyllä siellä oli vuokrattuna ihan laiva sekä ammattikuljettaja. Eli vaikea tuosta karille ajosta on mitenkään Ilveksen kannattajia nostaa tikun nokkaan. Olisiko kapeat väylät ja pimeys sitten tehnyt kuskille tepposet. Tärkeintä, että kannattajajoukko pääsi turvallisesti pois laivasta ja matka jatkui teitä pitkin Tampereelle.

Sinällään hieno tapa mennä vieraspeliin, joten propsit siitä Ilves Ikuisesti Ry:lle, joka tuon oli järjestänyt.
 

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Selvennykseksi niille, jotka eivät tiedä että meillä on kaksi isoa kannattajayhdistystä Ilvekselle

1) Ilves Ikuisesti ry on oma itsenäinen kannattajayhdistys, joka tekee näitä erilaisia pelimatkoja. Kannustaminen on positiivista ja siihen sisältyy halu tutustua muiden seurojen kannattajiin. Ryhmä istuu vierashalleissa aina istumakatsomossa ja osallistuu kannustukseen sieltä.

2) Laivaristeily oli nimenomaan Ilves Ikuisesti ry:n jäsenilleen järjestämä matka ja se tehtiin ammattitaitoisen miehistön ohjaamalla laivalla. Alkoholilla ei ollut mitään asiaa tuon valitettavan onnettomuuden kanssa

3) Hämeenlinnassa tapahtuneissa kärhämissä eivät olleet Ilves Ikuisesti ry:n kannattajat mukana lainkaan. Muutoinkin kyse taisi olla yksittäisistä henkilöistä, eikä mistään ryhmittymistä

4) Myöskään Hakametsässä tapahtunut mielenosoitus Red Bullia kohtaan ei ollut Ilves Ikuisesti ry:n järjestämä. Tämän tyyppinen sponsorointi herättää mielipiteitä puolesta sekä vastaan, mutta yhdistyksenä Ilves Ikuisesti ry ei minkäänlaisiin mielenosoituksiin ryhdy.

Itse olen molemmissa kannatusryhmissä mukana ja uskallan allekirjoittaa sen, että molemmilla on palava halu kannattaa rakastamaansa seuraa. Toimintatavat poikkeavat toisistaan, mutta päämäärä on molemmilla sama.

Ilves pelaa erittäin hyvin, niin jäällä kuin nurmella, ja toiminta on pitkästä aikaa todellakin sellaista, että fanien on helpompi kulkee rinta kaarella ja olla ylpeä seurastaan. KeltaVihreä Tampere on kaunis ympäri vuoden! Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Selvennykseksi niille, jotka eivät tiedä että meillä on kaksi isoa kannattajayhdistystä Ilvekselle
Media ja sitä seuraava yleisö ei ala penkomaan mikä ryhmittymä milläkin kertaa kyseessä. Näitä eri enempi ja vähempi virallisia temppukerhoja on vaikka millä mitalla eikä ihmisiä jaksaa kiinnostaa miten ne nivoutuvat toisiinsa.

Katsomossa näkyy banderolli ja se todettiin Ilveksen kannattajien tekemäksi, mikä toki pitää täysin kutinsakin. Näissä mielenilmauksissa ja muissakin touhuissa kannattaa huomioida, että sen oman pienen porukan lisäksi edustaa myös koko kannattajakuntaa.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Olisiko kapeat väylät ja pimeys sitten tehnyt kuskille tepposet.
Mitä yhdestä uutisesta luin niin pimeys ja kova tuuli sai laivan ajautumaan väylältä sivuun. Hauskana yksityiskohtana tässä jutussa on se, että kyseisen laivan kapteeni tunnustautui yhdessä uutisessa intohimoiseksi Tapparan kannattajaksi.
 

senilix

Jäsen
Ei nyt suoraan liity liigaan, mutta tamperelaisiin kylläkin.
Olin 15.9. A-liigan Lukko-Tappara pelissä samassa katsomonosassa kuin ryhmä tamperelaisia "faneja"
Ryhmän kielenkäyttö ja asenne oli jotakin, mitä ei aikuisilta ihmisiltä osaa odottaa. Kyllä minä värilasit ymmärrän, mutta tuo esiintyminen....

Ensimmäisen erän puolivälissä Tapparan Aalto lähetettiin pukukoppiin päähän kohdistuneen taklauksen vuoksi. Jyrän alle jäänyt Nikander oli heidän mielestään pahimman luokan filmaaja ja tuomarit tyhmiä ja taklaus sääntöjen mukainen eikä edes kova jne.
Minua, raumalaisenakin, hävetti kuunnella.

Ja mitä tulee Nikanderiin. Hän yritti taklauksen jälkeen pelata, ei tullut enää toiseen erään eikä ole tuon jälkeen pelannut. Sairastanut nyt kolme viikkoa, syynä aivotärähdys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös