Red Bull ja Liiga yhteistyöhön

  • 54 523
  • 345

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Miksi automaattisesti olettaa, että aivan kaikki menee päin helvettiä? Kuulostaa raskaalta tavalta elää.

Viimeksi kun tarkistin noita Telia-ketjuja, niin kyllä siellä kehuja näkyi. Lähinnä siitä, että kuva on parempaa kuin Ruudulla missään vaiheessa (pl. jotkut käyttäjät, joiden mielestä Ruutu kaapelin kautta oli parempi). Näyttää olevan viestejä, että pelit näkyvät asiakkaille odotetusti. Kun huomioidaan vielä, että negatiivista palautetta annetaan huomattavasti helpommin, niin vaikea vetää johtopäätöstä, että kaikki olisi mennyt päin vittua. Itse asiassa mahdotonta. Parannettavaa toki on silti.

Mistä päästäänkin tähän Red Bulliin. Ihanko rehellisesti pidät Liigan kaikkia päättäjiä niin vatipäisinä, että Red Bull päästetään tuosta vaan huomaamatta yht'äkkiä koko Liiga kaappaamaan? Hieman epäilisin. Kieltämättä Liigalla on historiaa puuhastelusta, mutta tuolla on edelleen varsin päteviä ukkoja TJ-tasolla pitämässä edes jotain rotia tässä touhussa. Lähtökohtaisesti iso sponsori on mahdollisuus. Mutta kai sen uhkanakin voi nähdä, jos välttämättä tahtoo. Mikä minä ketään kieltämään olen.

Minua harmittaa eniten se, että juuri ylös katsomani R.Kallioniemen vahtivuorolla lähdetään tälläisiin. Olen pitänyt miestä pätevänä, ja pidän kunnes toisin todistaa. Mielestäni tämä nostaa tummia pilviä..

Toinen, Tapparasta voidaan mielestäni aloittaa.
Energiatölkin kuva logoksi kirveen tilalle, RB tbk ja RBn värein kamppeet päälle jne. Faneille RB hatut päähän tai halliin ei ole asiaa, ja nimenomaan RB metsä kansi juoma - areenalle.

Tulee marraskuisen ti SaiPankin peliin ihan toisella tapaa mielenkiintoa kun kohtaa tälläisen suuren mahdollisuuden.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tänään Euroshopper-Liigassa Battery-areenalla kohtaavat RedBull Pelicans ja K-Menu KooKoo. Ottelutapahtuman tarjoaa Pirkka. 7-Up runkosarjan päättävässä ottelussa ratkeaa, putoaako K-Menu KooKoo vai Sprite Sport Mountain Dew Mestikseen ja kykeneekö RedBull Pelicans ohittamaan Teho TPS:n taistelussa viimeisestä Pepsi-playoff paikasta kohti Coca-Cola maljaa.

Tulevaisuuden näkymä, jos Junno palkattaisiin Liigan johtoon. Mutta eiköhän tämäkin trendi muutenkin perinteiseen suomalaiseen tapaan saada menemään jotenkin vituiksi, kun tälle tielle lähdetään.
 
Viimeksi muokattu:

Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On äärimäisen valitettavaa, että urheilu ja epäterveelliset nautintoaineet sekoitetaan tällä tavalla. Vaadimme, että tämä sopimus on välittömästi purettava. Eikö kukaan enää ajattele lapsia ja nuoria!

Huolestunein Terveisin,
Hartwall (Jukurit, JYP, Kärpät, Lukko, Pelicans, SaiPa, TPS)
Sinebrychoff (HIFK, Ilves, Ässät)
Olvi (HPK, KalPa, KooKoo, Lukko, Sport, Tappara)
Muuten hyvä, mutta oluet ja muut alkoholipitoiset juomat ovat syystäkin K18, kun taas kuka tahansa vaahtosammuttimen kokoinen heppu voi painella kauppaan ja ostaa vaikka lavan sitä kuuluisaa eeässää kenenkään älähtämättä. Ja se energiajuomien kulutus nuorten keskuudessa ei ole muutenkaan loppujen lopuksi hirveän pieni.
 
Satunnainen

Nyt meni tosiaan minulla hassuttelu pieleen, kun unohdin, etteivät alaikäiset enää nykyään lainkaan käytä alkoholituotteita...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja kyse on kuitenkin vasta mainonnasta jota muutenkin suomalaiset panimot tehnyt omilla teho ja battery mainonnalla, että en tiedä eroaako se jos kansainvälinen yritykseen vaihtuu.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tälläkin palstalla on eri ketjuissa säännöllisen epäsäännöllisesti jo pidempään saanut lukea valituksia / harmitteluja, kuinka Liiga-seurat joutuvat taloudellisesti antamaan tasoitusta, jolloin pelimiehet karkaavat muualle. Nyt saadaan suhteellisen pätevä tulonlähde, jolla todistettavasti on haluja sijoittaa urheiluun suuriakin summia. Mutta ei ole hyvä tämäkään. Parempi olisi ollut Liigan ja Red Bullin pysyä kaukana toisistaan. On se, kun mikään ei ole hyvin.
Rinteen kanssa samaa mieltä. Ihme nalkutusta taas. Ensiksi sanotaan sopparin olevan puoli-ilmainen, sitten kun kaivetaan lähdettä satojen tuhansien diilille, niin sitten aletaan vänkämään että jaettuna 15:lle joukkueelle ei siis yhtään mitään.

Tällä hetkellä siis jokainen joukkue nettoaa noin 20k "tekemättä yhtään mitään", eli antamalla uuden värisen kypärän yhdelle pelaajalle. Samaan aikaan saadaan jonkinlaista dokumenttia tietyistä pelaajista, ja ainakin itse jyväskyläläisenä olen suht innoissani Hongan elämän seuraamisesta.

Red Bull on siinä mielessä loistava yhteistyökumppani, että sieltä ei kassa lopu aivan heti. Harvassa ovat yhtiöt, joilta voi realistisesti odottaa miljoonien sponsorirahoja vuodessa, ja vieläpä pitkän yhteistyön kera.

Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että Liigassa yksikään joukkue tulisi Red Bullin nimeä ottamaan. Täällä kuitenkin hassutellaan että kaikki 15 joukkuetta olisivat joku päivä Reb Bulleja. Ei ne edes Red Bullilla niin typeriä ole, että valmiin seuran nimeen tunkisivat oman tuotteensa nimen. Salzburg ja Münhen ovat olleet aiemmin nimeltään HC Salzburg ja EHC Münhen, eli sinne joukkueen nimeen on vain lisätty Red Bull. En jaksa uskoa että meillä koskaan luistelisi mitään Red Bull Tapparaa tai Red Bull JYPiä Liigassa.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tällä hetkellä siis jokainen joukkue nettoaa noin 20k "tekemättä yhtään mitään", eli antamalla uuden värisen kypärän yhdelle pelaajalle.

Saako joukkueet ylipäätään minkä verran? Vaikea uskoa että Liiga neuvottelisi mitään sponssikuviota josta ei itse ottaisi tuntuvaa summaa itselleen vaan jakaisi suoraan osakkailleen. Ja sitten se toinen osa että onko tuohon "kuusinumeroiseen summaan" sisällytetty se RB:n himoitsema hallinäkyvyys myyntipisteillä, jäähyaitioissa jne. aiesopimuksena myös? Jos on ollut tarkoitus sisällyttää tuo hallinäkyvyys niin ei tule valmista. Ei varmasti.

Tämä hallinäkyvyys on sitten sellainen tarina että ihan äärimmäisen vaikea pitää järkevänä tätä diiliä, tai sen yrittämistä, jos(paino sanalle jos)tämä on vain lätkäisty seurojen naamalle että hei, liiga saa 300 kiloa(tämä vain hatusta vedetty esimerkki, ei väliä mikä se ensimmäinen numero on) kun laitetaan tollaset kypärät päähän ja vähän RB-ämpäriä jäähyboksiin ja tölkkiä myyntipisteeseen.Toivon totisesti ettei hätäillen ja eurot silmissä vilkkuen ole Liigan konttorissa tehty näin, miettimättä ja ottamatta huomioon seurojen omia yhteistyökuvioita lainkaan. Näitä "paikallisia panimokumppanuuksia" on ihan turha vähätellä. Joillain paikkakunnilla ei varmasti esteitä ole mutta miten sä myyt tämän järkevästi/mitenkään esim HIFK:lle jolla takana yli 30-vuoden yhteistyökumppanuus Sinebrychoffin kanssa ja kumppanuuden rahallinen arvo/vuosi jo yksittäiselle seuralle vihellellen tuo kuusinumeroinen summa? Tässä ei puhuta nyt mistään pienestä panimokumppanuudesta vaan yhdestä seuran pääyhteistyökumppanista.Tämä varmasti on summaltaan ja taustoiltaan poikkeus mutta en usko Liigalla olevan mustaa valkoisella siitä että saavat määrätä mitä osakkaidensa halleissa myydään välittämättä osakkaiden omista sopimuksista. Eikös Turussa TPS:n kumppani taannoin vaihtunut Sinebrychoffista Hartwalliin? Tuskin ihan napeilla sielläkään pelataan?

Sinällään mulla ei ole RB:tä vastaan mitään kunhan nyt ei ole Liigan konttorilla hätäilty ja tumpeloitu ja saadaan se alaikäraja vihdoin näidenkin ostamiseen kirjattua eduskunnan toimesta. Erikoisen tästä tilanteesta tekee se että seurat ovat viime vuosina aktiivisesti siivonneet energiajuomia pois esim pukukoppikäytävien juoma-automaateista ja linjanneet ettei juniorijoukkueiden tapahtumissa juoda RB:tä, Batteryä, sitä ES:ssää tai muitakaan vastaavia litkuja, Mutta rahahan se aina puhuu.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minua harmittaa eniten se, että juuri ylös katsomani R.Kallioniemen vahtivuorolla lähdetään tälläisiin. Olen pitänyt miestä pätevänä, ja pidän kunnes toisin todistaa. Mielestäni tämä nostaa tummia pilviä..

Toinen, Tapparasta voidaan mielestäni aloittaa.
Energiatölkin kuva logoksi kirveen tilalle, RB tbk ja RBn värein kamppeet päälle jne. Faneille RB hatut päähän tai halliin ei ole asiaa, ja nimenomaan RB metsä kansi juoma - areenalle.

Tulee marraskuisen ti SaiPankin peliin ihan toisella tapaa mielenkiintoa kun kohtaa tälläisen suuren mahdollisuuden.
Mikä tässä diilissä on niin hirveää, että se saa aikaan tummia pilviä ja saa sinut pitämään Kallioniemea vähemmän pätevänä?

Ja miksi tämä täytyy jatkuvasti heittää vitsiksi puhumalla jostain Red Bull joukkueista, joita erittäin todennäköisesti ei ole tulossa?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En jaksa uskoa että meillä koskaan luistelisi mitään Red Bull Tapparaa
Olet varmasti oikeassa tässä, mutta en näe mahdottomuutena, että Mikki Leinonen saa Red Bullin vaihtamaan nimensä Tapparaksi, ja luonnollisesti hyvää korvausta vastaan!
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Toivon totisesti ettei hätäillen ja eurot silmissä vilkkuen ole Liigan konttorissa tehty näin, miettimättä ja ottamatta huomioon seurojen omia yhteistyökuvioita lainkaan.

Muistanko mä nyt ihan väärin? Mulla on ihan sellainen mielikuva, että pari viikkoa ennen tätä Red Bull julkaisua olisi ollut uutinen, jossa kerrottiin Liigan jo viime vuonna neuvotelleen Red Bullin kanssa. Silloin homma ei onnistunut ja syyksi annettiin muistaakseni olemassa olevat yhteistyökuviot. Eli jos muistikuva on oikea, niin en kyllä osaa nähdä mitään syytä sille pelolle, että Liiga ei olisi osannut olemassa olevia yhteistyökuviota ottaa huomioon tässä kuviossa.
 
Tällaista uutisointia todellakin oli. Nuo olemassa olevat yhteistyökuviot lienevät edelleen voimassa, mutta löydettiin tapa tuoda Red Bull mukaan niistä huolimatta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tällaista uutisointia todellakin oli. Nuo olemassa olevat yhteistyökuviot lienevät edelleen voimassa, mutta löydettiin tapa tuoda Red Bull mukaan niistä huolimatta.
Pidän @Nelfor ja @Tshekki77 varmempana lähteenä kuin mitään mitä Antti Pärnänen kirjoittaa.

Jos kyse pelkistä kypäristä tämän viitatun kuusinumeroisen summan osalta niin Ok. Toivottavasti todella näin eikä summa ole ehdollinen näiden ratkaistavien panimohaasteiden osalta. Ne tuskin ratkeavat tällä kuusinumeroisella summalla kollektiivisesti kaikkien osakkaiden osalta RB:n toiveiden mukaisesti koskaan.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minua harmittaa eniten se, että juuri ylös katsomani R.Kallioniemen vahtivuorolla lähdetään tälläisiin. Olen pitänyt miestä pätevänä, ja pidän kunnes toisin todistaa. Mielestäni tämä nostaa tummia pilviä..

Toinen, Tapparasta voidaan mielestäni aloittaa.
Energiatölkin kuva logoksi kirveen tilalle, RB tbk ja RBn värein kamppeet päälle jne. Faneille RB hatut päähän tai halliin ei ole asiaa, ja nimenomaan RB metsä kansi juoma - areenalle.

Tulee marraskuisen ti SaiPankin peliin ihan toisella tapaa mielenkiintoa kun kohtaa tälläisen suuren mahdollisuuden.
Kerrohan vielä, että mikä esiin tullut edes etäisesti viittaa mainitsemaasi skenaarioon? Aivan, ei mikään.

Red Bullin ja Liigan yhteistyö ei uutisoiduin tiedoin suurta ole. Tässä ketjussa villeimmissä haaveissa on toivottu nimisponsoria Liigalle. Kukaan missään ei ole edes vihjannut seurojen nimisponsorista.

Maailmalla on useampien liigojen nimi myyty sponsorille. Se ei ole vaikuttanut seurojen nimiin, logoihin tai toimintaan. Siinä vain liiga on saanut rahaa isolta sponsorilta.

Nämä Red Bullin varjon alle päätyneet seurat tai niiden taustat ovat tehneet päätöksen itse. Yksittäistapauksia.

Mutta ainahan sitä foliohattua voi itse kukin kiristää. Kun Red Bull otettiin sponsoriksi, niin ihan varmasti kaikki seurat myyvät nyt nimensä ja logonsa ihan justiinsa.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näille kaikille itkijöille esittäisin kysymyksen, miksi ette valita näistäkin : Subway, Defa, Europcar, Veikkaus, Telia, Scandic, Intrum Justitia, Clique, Delta-auto, Planex ja RTK-palvelu? Kaikki ovat liigan sponsoreita, aivan kuten Red Bull. Jokaisen kanssa on varmasti tehty hieman erimuotoista yhteistyötä ja jokaisella näkyvyys on hiukan erilaista. Pitäisi olla äärimmäisen tyytyväinen ja kiitollinen jokaisesta sponsorista, joka kantaa Liigaan rahaa, varsinkin kun kyse on globaalista yritysjätistä. Vittu, tuolla on varmasti muiden maiden liigoja jonossa kädet ristissä toivomassa että saisivat Red Bullin liigansa sponsoriksi, niin suomessa fanit itkee ja valittaa kuin pikkulapset kun tulee joku yksi helvetin kypärä ja mahdollisesti muuta näkyvyyttä halliin, rahaa vastaan.
 
Barney

Jäsen
Vittu, tuolla on varmasti muiden maiden liigoja jonossa kädet ristissä toivomassa että saisivat Red Bullin liigansa sponsoriksi, niin suomessa fanit itkee ja valittaa kuin pikkulapset kun tulee joku yksi helvetin kypärä ja mahdollisesti muuta näkyvyyttä halliin, rahaa vastaan.
Et ottanut huomioon, että kyseessä on energiajuomafirma, jonka mainostaminen saa Suomen nuorison rappiolle. Oletko miettinyt, että kuinka moni nuori suomalainen saa kuulla energiajuomista tämän yhteistyösopimuksen myötä? Kyllä siinä varmaan aika moni alaikäinen lähtee kaupasta hakemaan Red Bullia, kun saa Sportin pelissä tiistai-iltana kuulla sen antavan siivet. Edesvastuutonta toimintaa Liigalta. Nyt on viimeistään annettava Kallioniemelle potkut.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Mikä tässä diilissä on niin hirveää, että se saa aikaan tummia pilviä ja saa sinut pitämään Kallioniemea vähemmän pätevänä?

Ja miksi tämä täytyy jatkuvasti heittää vitsiksi puhumalla jostain Red Bull joukkueista, joita erittäin todennäköisesti ei ole tulossa?

Tummat pilvet nousi "Kallioniemen yläpuolelle" tämän myötä ja kuten kirjoitin en pidä miestä epäpätevänä, kunnes toisin todistaa.
Tässä diilissä huonoa on se, että dollarin kuvat silmissä ollaan valmiit mihin vaan. Telia diili hyvä esimerkki, ei oikein skulaa, mutta kun on annettu ilmeisen vapaat kädet ja huonoilla ehdoilla? (ei ilmeisesti ole mitään sanansijaa asioihin kun ei ole ainakaan julkisesti mitään vaadittu, tai edes kommentoitu)

Joo paljon saatiin rahaa, mutta millä kustannuksella.

Tämä on tietenkin vasta alkua, kuten on täällä todettua joa pelkät kypärät niin silloin summa on pieni, joka kyseenalaistaa sen miksi pienen summan takia lähteä tälläisiin turhiin härpäkkeisiin. Jos taas iso summa, silloin tasan varma, ettei kyse pelkistä kypäristä. Ja kuten sekin täällä todettu, toimija on niin iso, että tuskin lähtee mukaan johonkin tälläiseen vain "muutaman tarran" takia. Isompaa on varmasti tai suurella tod.näk. taustalla suunnitelmissa.

Ja tämä on uhkakuva ainakin minun silmissä. Mitä enemmän jotain RB sitä RB tätä oheispaksaa tulee, sitä vähemmän minua ainakaan enää kiinnostaa.

Toisaalta kumpuaa myös sieltä, että minulta/minun mielestä kaikki ei ole kaupan. Jotkin asiat on ihan jees pitää sellaisina kuin ovat, ilman että rahasta kaikki huorataan. IMO.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Et ottanut huomioon, että kyseessä on energiajuomafirma, jonka mainostaminen saa Suomen nuorison rappiolle. Oletko miettinyt, että kuinka moni nuori suomalainen saa kuulla energiajuomista tämän yhteistyösopimuksen myötä? Kyllä siinä varmaan aika moni alaikäinen lähtee kaupasta hakemaan Red Bullia, kun saa Sportin pelissä tiistai-iltana kuulla sen antavan siivet. Edesvastuutonta toimintaa Liigalta. Nyt on viimeistään annettava Kallioniemelle potkut.
Energiajuoma on limsaa, jossa on hieman kofeiinia, tauriinia, joskus Guaranaa, sekä b-vitamiineja. En ole koskaan ymmärtänyt mikä tässä on Niin saatanasta? Jonnet on aina juoneet limsaa kouluissa, välitunneilla ja koulun jälkeen. Oma tuttavapiirini joi ala-asteikäisenä kahvia kahmalo kaupalla ja kahvin juonti alkoi hiljalleen tyyliin 4-5 vuotiaana.

Joo joo, ymmärrän että limsa ei ole hyväksi hampaille ja sokeria kamalasti yms. Joillakin vähän tärisee ja heikottaa...sama se on kahvissakin jos sitä juo liikaa..ja siinä on huomattavasti enemmän kofeiinia. Minusta energiajuomat saa ihan liikaa huomiota nykyään.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kerrohan vielä, että mikä esiin tullut edes etäisesti viittaa mainitsemaasi skenaarioon? Aivan, ei mikään.

Red Bullin ja Liigan yhteistyö ei uutisoiduin tiedoin suurta ole. Tässä ketjussa villeimmissä haaveissa on toivottu nimisponsoria Liigalle. Kukaan missään ei ole edes vihjannut seurojen nimisponsorista.

Maailmalla on useampien liigojen nimi myyty sponsorille. Se ei ole vaikuttanut seurojen nimiin, logoihin tai toimintaan. Siinä vain liiga on saanut rahaa isolta sponsorilta.

Nämä Red Bullin varjon alle päätyneet seurat tai niiden taustat ovat tehneet päätöksen itse. Yksittäistapauksia.

Mutta ainahan sitä foliohattua voi itse kukin kiristää. Kun Red Bull otettiin sponsoriksi, niin ihan varmasti kaikki seurat myyvät nyt nimensä ja logonsa ihan justiinsa.

Nää on mielipiteitä. Ei muuta. Sinusta hyvä juttu, minusta ei. Turha siitä on sen enempää rähistä.

Missään ei myöskään ole sanottu että heti nyt justiinsa, mutta sellainenkin on mahdollista jos eivät portin vartijat ole tarkkana ja vain rahankiilto silmissä mennään. Tuskin RBlla mitään sitä vastaan olisi jos "oman liigan" saisi kohtuullisella summalla joku pv. Ei niitä kiinnosta vittuakaan jotkut perinteet tms. vakiintuneet logot ja värit. Kunhan RB näkyy ja rahaa tulee.

Mutta joo, sinä näet ensin mahdollisuudet, minä uhat.
Kerron omalta osaltani mistä se juontaa. Mahdollisuuksia on periaatteessa aina rajattomasti mitä ja mihin vain kunhan sopuun päästään. Uhat taas on sellaisia joiden ei kannattaisi antaa toteutua, mitä vähempiä olisi ja mitä hallitumpia jo ennakkoon, sen parempi.
Olen samaa mieltä mahdollisuuksista mutta minun mielestä niistä ei ole mieleistä keskustella, asianomaiset hoitaa ne haluamallaan tavalla ja niitä jos toteutuu se kaikki vain kotiinpäin. Uhat taas otan mielelläni aina heti tikun nokkaan ja esiin, että varmasti ne kaikki olisi hallussa ja otettuna huomioon. Mitä vähemmän niitä toteutuu, sen parempi.

Sinusta raskasta elää ja ajatella näin, minusta ihan jees. Mielipide ja ajattelutapaeroja. Jätän tästä tähän.
 
Barney

Jäsen
Energiajuoma on limsaa, jossa on hieman kofeiinia, tauriinia, joskus Guaranaa, sekä b-vitamiineja. En ole koskaan ymmärtänyt mikä tässä on Niin saatanasta? Jonnet on aina juoneet limsaa kouluissa, välitunneilla ja koulun jälkeen. Oma tuttavapiirini joi ala-asteikäisenä kahvia kahmalo kaupalla ja kahvin juonti alkoi hiljalleen tyyliin 4-5 vuotiaana.
Energiajuomat ovat myrkkyä. Hyväksyn ja ymmärrän limsan sekä alkoholin mainostamisen liigapeleissä, mutta en energiajuomia. Johonkinhan se raja on vedettävä.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Joo joo, ymmärrän että limsa ei ole hyväksi hampaille ja sokeria kamalasti yms. Joillakin vähän tärisee ja heikottaa...sama se on kahvissakin jos sitä juo liikaa..ja siinä on huomattavasti enemmän kofeiinia. Minusta energiajuomat saa ihan liikaa huomiota nykyään.
Ja väitän ettei olutkaan mikään terveysjuoma ole, niinkuin joku mainitsikin jo aiemmin Olvit etc...
Hirveän näkyviähän nuo Koffin, Olvin tai Karjalan mainokset eivät tietenkään ole...
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Energiajuomat ovat myrkkyä. Hyväksyn ja ymmärrän limsan sekä alkoholin mainostamisen liigapeleissä, mutta en energiajuomia. Johonkinhan se raja on vedettävä.
Mitkä noista ainesosista ovat niitä myrkkyjä?

Edit. Enkä ole todellakaan mikään suurkuluttaja puolustaen näitä juomia henkeen ja vereen, mutta ei kaikkea pidä heittää läskiksi ja demonisoida asioita turhaan.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja väitän ettei olutkaan mikään terveysjuoma ole, niinkuin joku mainitsikin jo aiemmin Olvit etc...
Hirveän näkyviähän nuo Koffin, Olvin tai Karjalan mainokset eivät tietenkään ole...
Mutta kuka ajattelisi lapsia? Tämä nykyaika on todella raskasta elää, jos lukee ihmisten mielipiteitä. Kaikesta suututaan ja kaikkeen otetaan kantaa...ja maailma on mustavalkoinen (ei TPS) paikka, jossa ei voi olla kuin puolesta ja vastaan. Sen jälkeen sinut luokitellaan jonnekin porukkaan ja viholliseksi tai samaan joukkueeseen, vaikka itse ei halua kuulua edes mihinkään.
 
Barney

Jäsen
Mitkä noista ainesosista ovat niitä myrkkyjä?
Kaikki. Taidanpa lähteä kauppaan ostamaan tölkin Batterya.

Lähtökohtaisesti erittäin hyvä sopimus Liigalta, sillä nyt he saivat taakseen ison sponsorin, joka selvästi haluaa olla iso toimija urheilubisneksessä. Toivottavasti yhteistyö kehittyy ja syvenee vuosien varrella, eikä itseäni ainakin haittaa, vaikka Red Bull tulisi jollain tapaa osaksi Liigan nimeä, sillä se toisi hyvin euroja seurojen kassaan. Pakko kuitenkin toivoa, että Red Bull ei saa tulevaisuudessa mitään omaa joukkuetta Liigaan, koska ne ovat ainakin jalkapallon puolella olleet melko muovisia viritelmiä. Tuo kypäräuudistuskin on ainakin paperilla ihan tervetullut lisä, tulevaisuudessa nähdään sitten miltä se käytännössä näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Mitkä noista ainesosista ovat niitä myrkkyjä?

Ihmeellistä saivartelua ja vänkäämistä?
On ihan tutkittu fakta, että kun junnut vetää näitä juomia ominpäin ja muutenkin liikaa niin sitten ollaan ihan täpinässä, keskittymiskyky katoaa, ei nukuta, pumppu takoo epätervettä tyyliä jne.

Joo, jos yhden tölkin juo joskus kerran pari vkossa, ei mitään haittaa sinänsä. Mutta samaan aikaan ei myöskään yhtään mitään tarvetta. Nämä on aivan täysin turhaan nuorten käytössä, mitään hyötyä ei missään vaiheessa, vain noita haittoja varsinkin ja kaan kun ei määrät ole hallussa.

Terve nuori joka syö hyvin, nukkuu kunnon yöunet ja liikkuu, ei tarvitse tippaakaan näitä.
Joku limppari on täysin eri asia.
Aikuisten tehtävä hoitaa asia näin.

Joskus harvoin joku aikuinen saattaa hetkellisesti "hyötyä" jos on pitkä työrupeama esim. Ja väsyttää, niin tuosta hetkellisesti virtaa lisää, mutta silloinkin ilman voisi olla parempi. Kyllä pärjää vaikkei jois, ja kyllä se sitten tykyttää aikuisellakin.

Kokemusta on, rekan ratissa joskus kun pitkän putken päälle tölkin pari joi tyhmyyksissään niin kyllähän oli kusinen yö sen perään kun sänkyyn pääsi lopulta.

No, aikuiset tehkööt vielä melkein miten huvittaa, mutta tosiaan nuorilta noi vois ottaa pois ilman huolia, mitään haittaa siitä ei ainakaan näille olis.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Energiajuomat ovat myrkkyä. Hyväksyn ja ymmärrän limsan sekä alkoholin mainostamisen liigapeleissä, mutta en energiajuomia. Johonkinhan se raja on vedettävä.

Mm. Olvi valmistaa omia energiajuomia ja on mainotanut TEHO-juomiaan jo monen kauden ajan ainakin Kalpan, Tapparan ja HPK:n paidoissa ja varusteissa. Kerrotko, miten tämä on vaikuttanut kyseisen juoman menekkiin, nuorison ostokäyttäymiseen, onko TEHO-energiajuoman käyttö lisääntynyt ja onko siinä samat myrkyt kuin Red Bullissa?

Ymmärsinkö siis oikein, että on ok mainostaa olutta, joka on alkoholituote ja jonka myynti on laissa kielletty alle 18-vuotaille, mutta energiajuoman myynti on pahasta, koska siinä on sokeria ja kofeiinia? Apteekista kyseistä kofeiinia saa pillereinä ilman reseptiä, ja kaupan hyllyt on täynnä sokerilimuja, mehuja ym. Onpa kaupan hyllyllä myös sokeria ihan kilon pussissakin, jos joku haluaa siitä vetää oikein överit ja pillerit kofeiinia päälle.

Ymmärrän kyllä moralisoinnin tarpeen joissakin asioissa, mutta oikeasti, ei energiajuoma ole millään mittarilla sellainen tuote jonka mainostaminen olisi millään tavalla epäeettistä. Minä olkisin paljon enemmän huolissani, jos omat lapset vetäisi röökiä, huumeita ja kaljaa, kuin energiajuomaa. En toki siitäkin pidä että joisivat energiajuomia, mutta tässä maailmassa se nyt on murheista pienimpiä jos mietitään mikä lapsille on haitallista. Saipakin on mainostanut Erikeeperiä, etkö pelkää että lapset saa vaikutteita ja alkaa imppaamaan liimaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös