Jokerien mediaketju

  • 2 118 499
  • 8 677

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sä oot kyllä Cobol aivan helvetin hyvä lukemaan vain osan viesteistäni. Ehkä jos kirjottelisin tästäkin sinne vapaan osioon, niin lukisit ja sisäistäisit viestini paremmin. En ottanut kantaa kuukausiliitteeseen tai mihinkään merihätään tai Kohosen tyhmiin kommentteihin. Otin kantaa tämän yhden mediatalon tekemisiin ja esimerkkinä mainitsin sen osana toimivan Ilta-Sanomien epäpätevistä "toimittajista".

Kuten sanottua, on kyse pitkäaikaisemmasta vihanpidosta. Lainaan itseäni ja boldaan sen Sinulle vielä varuiksi: Eikä tämä kyllä liity pelkästään KHL:ään. Samaa oli jo Liigassa.

Pahoittelut. Tartuin liikaa sanaan "mediatalo", jonka ymmärsin ja ymmärrän edelleen Sanomaksi. Tältä pohjalta kirjoitin. Liigassa Sanoma ja Jokerit pitivät yhtä, olihan omistuskin yhteistä Sanoman ollessa Areenan suurin yksittäinen omistaja. Mutta kuin tätä sidoksen merkitystä vähentääkseen, IS ja HS naputtivat mielellään yksittäisiä negajuttuja Jokereista. Tein aikoinaan juttuja myös Sanomien mediaan, ja itselläni on sellainen käsitys, että Sanomien urheilupuolella oli jonkinasteisia HIFK-faneja, ja tämä hiukan näkyi jutuissa. Itse tein kauan sitten yhden ison jutun Jokereista Sanomille, ja kyllä se otettiin suorastaan kiittäen vastaan :)

@Cobol tämä voi olla sinusta tyhmä kysymys, mutta kysyn silti koska en tiedä. Olisiko Jokerit tai joku taho Jokereista voinut estää Hjallista myymästä osuutta venäjälle?

Aina palataan tähän? Ei olisi. Harkimon tavoite oli päästä hallista eroon, joka ei ollut Harkimon toimin enää kannattavaa bisnestä. Ja eihän Harkimo tiennyt, että Venäjä hyökkää Ukrainaan ja vihanpito ja pakotteet saavat sijaa länsimaiden kanssa. Ei tästä voi jälkikäteen sanoa, että väärin tehty, siis tasan tuossa tilanteessa.

Minusta Harkimon olisi tullut vetää johtopäätökset 1. kauden jälkeen, ja jättää allekirjoittamatta uusi rahoitussopimus. Hallihan oli jo myyty. Toinen asia on, oliko Harkimolla todellista mahdollisuutta mm. Jokerien rahoittajien aiemmasta panoksesta johtuen, tehdä itsenäisesti enää päätöstä 2. kauden rahoituksesta.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiitos @Cobol vastauksesta. Tilanteen ollessa näin on mielestäni kohtuutonta riepotella Jokereita ja vaatia tilille kaikesta siitä paskasta mihin uusi omistajataho on sotkeutunut. Eihän Jokerit voi tilanteelle mitään. Mun mielestä ainakaan. Jokerit on mielestäni sijaiskärsijä, mutta vedetty niin täällä kuin mediassa vastuuseen oikeastaan koko lailla kaikesta mitä rajanaapuri tekee. Jos vastaat niin älä vastaa ilkeästi, en jaksa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kiitos @Cobol vastauksesta. Tilanteen ollessa näin on mielestäni kohtuutonta riepotella Jokereita ja vaatia tilille kaikesta siitä paskasta mihin uusi omistajataho on sotkeutunut. Eihän Jokerit voi tilanteelle mitään. Mun mielestä ainakaan. Jokerit on mielestäni sijaiskärsijä, mutta vedetty niin täällä kuin mediassa vastuuseen oikeastaan koko lailla kaikesta mitä rajanaapuri tekee. Jos vastaat niin älä vastaa ilkeästi, en jaksa.

Eipä tähän ilkeästi voi vastata, kun olen 100 % samaa mieltä. Jokerit on seurana sijaiskärsijä Harkimon toimista. Joskus SM-liigan aikana oltiin fanimatkalla menossa bussilla muistaakseni Kuopioon, ja jo silloin jotkut mua fiksummat totesi, että kunpa Harkimon tulo HIFK:n leiristä Jokerien omistajaksi ei merkitsisi sitä, että Harkimo tekee Jokerien avulla vain rahaa. Kysyin, että mitä sitten siitä, ja joku fiksumpi sanoi, että olisi valmiiksi rikas omistaja parempi - sillä olisi jo rahat ja se tietäisi itse, paljonko antaa nyt ja jatkossa.

Jälkikäteen voi sanoa, että tuo fani oli oikeassa. Harkimo on hyödyntänyt Jokereita julkisuudessa, mutta on sen sitä ennen myös pelastanut 1990-luvun alussa.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä viesti kiteytti aika hyvin missä mennään. Muutaman toimittajan ja osittain yhden mediatalon ristiretki Jokereita vastaan on se mikä hiertää. Eikä tämä kyllä liity pelkästään KHL:ään. Samaa oli jo Liigassa. Muistan kuinka Hiitelä dissasi Karlssonia aivan paskaksi pelaajaksi jne. Eikä tarvitse kuin lukea Hiitelän jf-netin kirjoutuksia, niin saa kuvan mitä tämä toimittajan irvikuva ajattelee Jokereista. Se nimimerkki on/oli muuten "dude".

Joo, tässä on hyvä erotella ihan Jokereita kohtaan kriittistäkin mutta silti asiallista toimitustyötä tekevät tahot ja sitten tällaiset Hiitelät. Kyseinen heppu oli monta vuotta Urheilusanomien NHL-kirjeenvaihtaja ties millä näytöillä enkä voi sanoa oppineeni mitään uutta niistä kirjoituksista. Kun kirjeenvaihtaja vaihtui nykyiseen kaveriin, niin Urheilusanomien/Urheilulehden NHL-osiosta tulikin yhtäkkiä taas mielenkiintoinen. Hiitelä on tänne kotimaahan palattuaan aktivoitunut uudelleen Jokerien suhteen ja nykyään foorumina on jokerifanit.netin sijasta sitten Ilta-Sanomat tai IS.fi. Asiasisältö rivien välissä on edelleen suunnilleen sama kuin jokerifanit.netiin kirjoitetuissa tuotoksissa.

Terveiset vaan Hiitelälle jos käyt näitäkin viestejä lukemassa, että kunnioita toimittajan työtä ja nykyistä asemaasi edes sen verran, että jos et pysty minkäänlaiseen objektiivisuteen Jokereista kirjoittaessasi, niin kirjoita sitten jostain muusta aiheesta. Nykyisellään sinusta saa aika keskenkasvuisen vaikutelman.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Terveiset vaan Hiitelälle jos käyt näitäkin viestejä lukemassa, että kunnioita toimittajan työtä ja nykyistä asemaasi edes sen verran, että jos et pysty minkäänlaiseen objektiivisuteen Jokereista kirjoittaessasi, niin kirjoita sitten jostain muusta aiheesta. Nykyisellään sinusta saa aika keskenkasvuisen vaikutelman.
En tiedä tietääkö Hiitelä fanikunnastaan täällä meidän palstalla vai ei, mutta tuskinpa mikään muuttuu vaikka tietäisikin. Se kuittaa sen jollain kalahtamisilla ja älähtämisillä ja päättelee, että on oikeilla jäljillä ja vittuilu on toimiva keino.

AJ Niemi käy par'aikaa keskustelua aiheesta Rantasen kanssa Twitterissä ja ainakin Vesku yritti mitätöidä Niemen mielestäni asiallisesti esityttyä kritiikkiä sillä, että Viasatin etu on promota Jokereita. Ilmeisesti asia eroaa jollain tavoin siitä, että Rantasen työnantajan etu on dissata Jokereita. Salaa kyllä nautin siitä, että AJ ei kohdentanut kritiikkiään ollenkaan Rantasen aisapariin Nyholmiin. Tottahan se on, että siinä duossa vain toisella on kompetenssi kunnossa ja Rantanen ei varmasti tykkää kuulla siitä asiasta jatkuvia muistutuksia.

AJ:lla on tuohon hommaan sama asenne kuin minullakin, mutta paremmat hermot asian esittämiseen. Siinä on kyllä kaikin puolin hieno mies. Joskus vielä annan palautteen livenä, kun tunnun törmäävän häneen ihan kaikkialla.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eipä tähän ilkeästi voi vastata, kun olen 100 % samaa mieltä. Jokerit on seurana sijaiskärsijä Harkimon toimista

Hienoa ja kiitos vastauksesta. Nyt menen astetta pidemmälle. Sinähän olet täällä pitänyt sitä hesarin tekemään "Jokeriputin" logoa maaliin osuneena. Voisiko kuitenkin ajatella niin,että se oli lopulta halpa veto. Eihän Jokerit seurana voi sille mitään mitä omistajaporras tekee, kun ei se voi antaa potkuja omistajilleen. Mielestäni oli halpaa vetää Jokereiden logo asiaan mukaan. Kysyn sinulta, olisiko ollut reilumpaa ja rohkeampaa tekemistä tehdä se piirros omistajaportaasta ja jättää logo rauhaan? Hjallis, rotta ja se joku vitun timichenko vai mikä lie nelinkontin putinin eteen karrikatyyreinä. Kaikki kuitenkin tietävät Jokereiden historian seurana, eikä siihen kuulu venäjämielisyys.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kyllähän IS vähän raaputtelee sitä hyvän maun rajaa siinä, miten asiaa käsitellään...tai sitten ei. Ehkä he ovatkin paremmin ytimessä kuin kukaan muu, tilanteen ollessa päällä. Ylläpitävät jonkinlaista journalistista näkökulmaa, toisin kuin vaikkapa KHL-promoottori Jalos-Pekka kilpailijan puolella.

Valavuori ryntäämässä kertomaan, kuinka tämä kaikki on vain antipatiaa Harkimoa kohtaan. Siinäpä varsinainen last line of defense. Ihan asiallista kieltä kyllä käytti ja vois joistain asioista olla Varainkeruumiehen kanssa jopa samaa mieltä, ellei samalla tietäisi hänen olevan tietynlaisen journalistisen kritiikittömyyden maailmanmestari.

Jokerit-boomille ulkojääkiekolliset asiat voittoputkessa ei välttämättä oo posia, mutta mitä miettii Lauri Marjamäki? Häiriötekijä vai ennemminkin poistaa painolastia omilta harteilta, kun valokeila ei ole pelkästään kohdistettu häneen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
. Harkimo on hyödyntänyt Jokereita julkisuudessa, mutta on sen sitä ennen myös pelastanut 1990-luvun alussa.
Mutta läksiäiseksi -kuhan saa myytyä- jättää tuhon siemenen. Vaikea nähdä miten joku ottaisi kontlleen +100miljoonaa velkaa ja palaisi kotimaan kentille...khl-seikkailu päättyy kun valta vaihtuu Venäjällä.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta

Jokerit jatkoi voittotahtia, katsojat taas vähissä – katso kooste


Vs

Taas loistava kakkoserä – Jokerien dominointi jatkui nyt mahtiseuran kustannuksella


(Ensimmäinen linkki vie IS:n magnitka-raporttiin, jälkimmäinen IL:n vastaavaan)
One of these things is not like the other...
Aika selkeästi näkyy agendat.
Ja tämä on viimeinen mitä tähän aiheeseen kommentoin, antaa rinkirunkkaajien vängätä.
Me oikeat Jokerifanit voitaisiin keskittyä oikeasti relevantteihin asioihin eli Joukkueen peliesityksiin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Mun makuun IS:n jutussa on kolme kiinnostavaa juttua: pelin voitto, poikkeuksellinen yleisömäärä ja kooste. IL:n versio vaikuttaa pekkajalosmaiselta.

PS. "Oikeat fanit", vaihteeksi!
 

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta läksiäiseksi -kuhan saa myytyä- jättää tuhon siemenen. Vaikea nähdä miten joku ottaisi kontlleen +100miljoonaa velkaa ja palaisi kotimaan kentille...khl-seikkailu päättyy kun valta vaihtuu Venäjällä.

Jos ja kun Jokerit aikanaan vaihtaa omistajaa, ja etenkin kun Venäjä-omistus loppuu, ei nyt tapetilla olevat velat siirry todennäköisesti kenellekään. Jokerit Hockey Oy viedään konkurssiin ja kaikki muut velkojat ovat etusijalla rahojaan saamassa ennen venäläisiä pääomalainoittajia, jotka jäävät ilman rahojaan, koska yhtiöllä ei ole pääomaa tai omistuksia realisoitavaksi. Tämä alempi priorisointi velkojajärjestyksessä on selvästi todettu toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä.

Toiminta siirtyy uudelle firmalle, joka on siivottu venäläisestä velasta puhtaaksi.
 

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Logo palautuu ry:lle ja joku sitten sen sieltä vuokraa ja alkaa puhtaalta pöydältä. Nykyisestä organisaatiosta jää vain muisto.

Lähinnä kaikki siirtyy pienen mutkan kautta uudelle nimelle, ei organisaatiota ole järkevää purkaa mihinkään, vaikka konkurssin kautta mennääkin. Siirtyvät vain toisen työnantajan palvelukseen suurin piirtein samassa kokoonpanossa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Logo palautuu ry:lle ja joku sitten sen sieltä vuokraa ja alkaa puhtaalta pöydältä. Nykyisestä organisaatiosta jää vain muisto.

Logosta on varmasti jonkin näköinen vuokrasopimus, mikä on konkurssipesän omaisuutta. Jos se on rahan arvoinen, konkurssipesä varmasti realisoi sen
 

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Logosta on varmasti jonkin näköinen vuokrasopimus, mikä on konkurssipesän omaisuutta. Jos se on rahan arvoinen, konkurssipesä varmasti realisoi sen

Kaikenlainen eteenpäin myynti lienee sopparissa kielletty samoin kuin konkkatilanteessa oikeus logon käyttöön rauennee ja kaikki oikeudet palaavat ry:lle.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hienoa ja kiitos vastauksesta. Nyt menen astetta pidemmälle. Sinähän olet täällä pitänyt sitä hesarin tekemään "Jokeriputin" logoa maaliin osuneena. Voisiko kuitenkin ajatella niin,että se oli lopulta halpa veto. Eihän Jokerit seurana voi sille mitään mitä omistajaporras tekee, kun ei se voi antaa potkuja omistajilleen. Mielestäni oli halpaa vetää Jokereiden logo asiaan mukaan.

Palataan siis vielä tähän, ei ole reilua jättää vastaamatta, vaikka asiaa on vatvottu jonkin verran.

Harkimon ja oligarkkien Jokerit hallitsee logon vuokraoikeutta. Kun Jokerien taustalla olevien oligarkkien väitetään Venäjään perehtyneiden journalistien/tutkijoiden yms saavan Venäjän urakoista ja hallitsemastaan rahasta todellisuudessa itselleen vain siivun lopun mennessä myöhemmin Putinin taskuun, tilanne on mielenkiintoinen. Tällöinhän oligarkit maksavat tavallaan Putinin rahoilla. Niinpä Kuukausiliitteen satiirinen kuva oli osuva.

Kysyn sinulta, olisiko ollut reilumpaa ja rohkeampaa tekemistä tehdä se piirros omistajaportaasta ja jättää logo rauhaan? Hjallis, rotta ja se joku vitun timichenko vai mikä lie nelinkontin putinin eteen karrikatyyreinä. Kaikki kuitenkin tietävät Jokereiden historian seurana, eikä siihen kuulu venäjämielisyys.

Olisihan tuo ollut hyvä. Kuukausiliite päättää kuitenkin itse, ja sen mukaan mennään.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Nimimerkki dude Jokerifanit.netissä kirjoitti:
Oletteko säälittäviä? Olette!

uuuuuuh!

Nyyh nyyyh nyyyh! Olemme jokerifaneja ja meitä sorretaan, nyyyh nyyyh nyyyh, oikein itkettää.. Apua, teinityttö ei pidä meidän hienosta fanikatomosta, nyyyh nyyyh nyyh!

Taas joku korson tarkkiksen wannabe-Jokeri nyyhkii netin keskutelupalstoilla, kun teinityttö vähän kritisoi tarkkispojujen toimintaa. Kyllä siellä hallissa on kiva joukossa uhota ja banaaneja heitellä. Eikö äiti ole mitään opettanut, että ruokaa ei saa heittää pois? Afrikan lapset kuolevat nälkään ja Jokeri-fanit heittelevät ruokaa jäälle. Selkeästi Hjalliksen perillisiä.

Suomen paras fanikatsomo? Anna minulle yksi tauko, jooko? Jopa Rinkelinmäen säälittävät keski-ikäiset amisviiksiset nappiverkkarifanaatikot ovat parempi sakki kuin te naurettavat apinat.

Syökää itse banaaninne... Vantaalais-Apinat

Uuuh!

Ps. Onko teillä kenties hiekkaa vaginassa?

Tämä viesti kiteytti aika hyvin missä mennään. Muutaman toimittajan ja osittain yhden mediatalon ristiretki Jokereita vastaan on se mikä hiertää. Eikä tämä kyllä liity pelkästään KHL:ään. Samaa oli jo Liigassa. Muistan kuinka Hiitelä dissasi Karlssonia aivan paskaksi pelaajaksi jne. Eikä tarvitse kuin lukea Hiitelän jf-netin kirjoutuksia, niin saa kuvan mitä tämä toimittajan irvikuva ajattelee Jokereista. Se nimimerkki on/oli muuten "dude".



Jalonenhan totesi näistä "kollegoista", että kutsuu heitä kirjailijoiksi, eikä toimittajiksi.

Nää oli kyllä kultaa.. Joku voisi tehdä kulttuuriteon ja muistuttaa dudeakin näistä :D
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereilla on tällä hetkellä kaksi suurta ongelmaa markkinoinnissaan. Pienempi on se että markkinointiosaamisen puutteessa tämän kauden joukkueelle ja kauden alulle ei olla osattu rakentaa tarinaa. Parilla ekalla kaudella se oli "Uusi kausi, uusi liiga". Toimi. Kolmoskaudella homma sitten kyykkäsikin. Viime kaudella tarinana oli "50v. juhlakausi", johon vielä karautti valkoisella hevosellaan suomilätkän se seuraava kova jätkä Tolvanen. Toimi. Osasyy siihen että joukkue ei houkuttele on se että ainoa tarttumapinta on "ne pelaa hyvää lätkää", joka on kiva juttu mutta ei "kerran elämässä" mahis. Nyt markkinointiosaston (kunhan Kohonen itkupotkuraivareiltaan sellaisen saa palkattua) pitäisi kehitellä tästä aivan fantastisesta alkukaudesta tarina, jossa on hyvikset ja pahikset (muu kuin media) ja draamankaari. Ja sitten se tarina myydään medialle ja markkinoidaan isolla rahalla.

Toinen jatkuva ja todella suuri ongelma on että Jokereiden ympärille ei pystytä rakentamaan yhteisöä. Omistuspohjasta johtuen joukkueella ei voi olla sellaisia arvoja johon kannattajat voisivat kiinnittyä ja joiden ympärille yhteisö voisi rakentua. Kyllä te kaikki tiedätte mitä tarkoitan. Sen takia joudutaan menemään satunnaiskatsojat edellä. Tämä taas on pitkässä juoksussa erittäin suhdanneherkkä tapa tehdä bisnestä. Siinä missä yhteisö tulee paikalle riippumatta siitä kulkeeko peli vai ei, joudutaan satunnaiskatsojien houkuttelemiseksi jatkuvasti keksimään uusia ja isompia sirkustemppuja. Kekäläisen aikaan joukkue, organisaatio ja fanit muodostivat aidosti yhteisön, jossa jokainen osa kunnioitti ja tuki toistaan ja tällainen kaltaiseni ulkopuolinenkin näki kuinka Jokerit kukoisti. Nyt joukkue tekee duuninsa, mutta organisaatio on surullisessa jamassa. Omistajilla ei ole aitoa halua kehittää toimintaa, heille riittää se että joukkue on olemassa. Tällöin heille on myös täysin yhdentekevää ovatko katsojat sitoutuneita yhteisön jäseniä vai satunnaiskatsojia. Tämä heijastuu sitten organisaation tekemiseen. En usko että Jokereista halutaan edes tehdä vahvaa, koska se mahdollistaisi itsenäisen ajattelun entistä voimakkaammin.

Yhteisönrakennuksen esteenä on Jokereiden pyörittämiseen käytetyn rahan alkuperä ja vielä suuremmin omistajatahojen arvot ja maailmankatsomus. Jotta voisi aidosti tuntea ylpeyttä kannattamastaan joukkueesta, tulee sen toimia nuhteettomasti ja edustaa länsimaisia ja Suomalaisia arvoja. Kun tietää Venäjän valtion suhtautumisen vaikkapa seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja sen että Jokereiden omistajatahot ovat hyvin lähellä sitä tahoa joka salli suoranaisen vainon vaikkapa homoseksuaaleja kohtaan, on vaikea uskoa että Jokerit nykyomistuksessa voisi edustaa tasa-arvoa, sananvapautta, avoimuutta, rehellisyyttä tai suvaitsevaisuutta.

Varmasti löytyy myös Jokerifaneja, joille nämä arvot eivät urheilussa merkitse mitään, mutta myös ne fanit hyötyisivät siitä että Jokerit olisi myös yhteiskunnallisesti suurin ja kaunein. Se uskottava suunnannäyttäjä jolta organisaatio hetken näytti Kekäläisen ollessa peräsimessä. Organisaatio joka olisi osa suurempaa yhteisöä ja avaisi uusia uria tässä kiekkopuuhastelijoiden luvatussa maassa. Nyt valitettavasti Jokerit avaa uusia uria täysin väärään suuntaan.

Ja jottei menisi aivan väärille urille niin tämä kaikki johtaa siihen että myöskään medialla ei ole mitään syytä kunnioittaa Jokereita. Ja hyvä niin. Kunnioitus on ansaittava.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nää oli kyllä kultaa.. Joku voisi tehdä kulttuuriteon ja muistuttaa dudeakin näistä :D

Noilla teksteillä tulisi täällä Jatkoajassa penaltia aivan saletisti. Eikös toi Hiitelä ollut noihin aikoihin jo ihan täysi-ikäinen? Toi kuulostaa joltain 13 v räkänokan tuotokselta. Taivas varjele!
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
PS. "Oikeat fanit", vaihteeksi!
Kyllä. Oikeat fanit. Ne jotka pysyvät jengin takana oli tilanne mikä hyvänsä. Ne jotka jaksavat tukea ja tunnustaa väriä oli edessä sitten divarireissu tai orjuus ryssän ikeessä. Ne fanit jotka ymmärtävät sen ettei jengillä tai siellä pelaavilla jätkillä ole paljoa sanomista jos idiootti johtoportaassa tekee ahneuksissaan typerimmän vedon ikinä. Ne fanit jotka jaksavat keskittyä olennaiseen, eivätkä hyökkää asiaan syyttömien, jengin tai varsinkaan muiden fanien kimppuun.
Ne fanit jotka kestävät nykytilanteen parempaa huomista odotellessa.
Kyllä tämä KHL-erehdys loppuu aikanaan. Mutta jossei tää perkeleen sisällissota fanien ja ex-fanien kesken lopu, ei jengillä ole mitään muuta minne palata kuin savuavat rauniot.
Kääntäkää viha ja katkeruus Harkimoon, Kummolaan, Rottaan yms niihin jotka tilanteen aiheuttivat. Älkää nyt vittu räimikö logoa, jengiä TAI niitä faneja jotka jaksavat ja uskaktavat olla jengin takana hamaan loppuun.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja jottei menisi aivan väärille urille niin tämä kaikki johtaa siihen että myöskään medialla ei ole mitään syytä kunnioittaa Jokereita. Ja hyvä niin. Kunnioitus on ansaittava.
Fanina en ole kiinnostunut mediasta. Olen kiinnostunut pelistä ja pelaajista. Media ei ole tehnyt yhtään maalia vastustajan verkkoon. Media ei ole torjunut yhtään läpiajoa Jokerien maalilla. Media ei ole voittanut yhtään viiriä hallin kattoon. Media on perskärpäsiä joita nyt vaan on pakko sietää. Ks. kohtaa "Kimi Räikkönen."

90-luku oli hyvää aikaa. Kultaiset muistot. En kyllä hirveästi lämmöllä muistele sitä mitä mediassa oli Jokereista. Ne on ihan toiset jutut, jotka ovat jääneet mieleen. "The media didn't make me, so they can't break me." sanoi eräs suorapuheinen ammattilaiskoripalloilija aikanaan. Jos sä lähdet median mukaan pelaamaan sitä heidän peliään ja annat sen nostaa sut ylös, sä annat samalla sille sen paimenen sauvan, jolla se kiskoo sut alas.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ja jottei menisi aivan väärille urille niin tämä kaikki johtaa siihen että myöskään medialla ei ole mitään syytä kunnioittaa Jokereita. Ja hyvä niin. Kunnioitus on ansaittava.
Kaiken kaikkiaan aivan loistava kirjoitus, yksi tämän palstan parhaista pitkiin aikoihin, mutta erityisesti tämä lainaus on hyvä nostaa erikseen esille. Todella ajankohtainen huomio, sillä tuntuu olevan tämän palstan käyttäjistä aina AJ Niemeen asti yleinen ajatus, että medialla olisi jokin velvollisuus kirjoittaa yhtä paljon myönteisiä kuin kielteisiä asioita esim. Jokereista. Eli nyt kun Jokerit on pelannut vajaat kymmenen peliä loistavaa lätkää, siitä pitäisi kirjoittaa yhtä paljon tai enemmän kuin siitä, että Jokerit on erittäin sekaisessa tilassa oleva yhteiskunnallisesti varoittava esimerkki ja ilmiö.

Oikeat fanit.
Ongelma on siitä, että tulet lukeneeksi pois ne, jotka kokevat nykyisestä tilanteesta kokonaisuutena täysin eri tavalla kanssasi. Niille, jotka katsovat tämän nykytilanteen laittaneen Jokerit oman identiteettinsä mukaisena entiteettinä syväjäähän, Jokerit on edelleen oma seura, joka ei vain juuri nyt ole varsinaisesti olemassa. Eikä siinä mitään, kyllä minäkin hieman ihmettelen (ja toisinaan myös tuomitsen) niitä, jotka eivät halua avata silmiään tuolle nykymenolle ja se monille poikkeavuuksille siitä mitä Jokerit on tavannut tarkoittaa. Silti, "oikeat fanit" on aina väärin ilmaistu, kun sille antaa minkä tahansa rajaavan sisällön. Muutoinhan sinäkin olisit varsin helposti tulilinjalla tuon HIFK-kytköksesi takia.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Kyllä itseäkin välillä ärsyttää noi iltasanomien ja muiden paska lehtien jatkuva negatiivinen kirjoittelu. Joku Hiitelän mätisäkki (joka ei ole eläissään kirjoittanut yhtään hyvää juttua) kyllä keksii aina jotain negatiivista kirjoittamista. Toki tämä HS:n juttu oli minusta oikein hyvä ja asiallisesti kirjoitettu. Taas nämä iltasanominen mätisäkki Hiitelät ja kumppaneiden jutut ovat aina aivan surkeita. Toki kritiikkiä on tullut aivan aiheestakin, mutta samojen juttujen toistaminen on vähän tylsää.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jos Kohonen nolasi mediassa itsensä ja seuran, niin eihän nuo naapurin Mobergin höpinätkään ihan menneet nappiin.

Väite HIFK:n puolet kalliimmista lipuista ei todellakaan pidä paikkansa. Katsoin huvikseen esimerkiksi ke 14.11. samanaikaisesti pelattavien Jokerit - Severstal ja HIFK - Ässät -otteluiden pilettien hintoja.

Jokerit:
Alakatsomo 108, hinta 40€
Yläkatsomo 303, hinta 31€

HIFK:
Alakatsomo A5, hinta 37€
Yläkatsomo E6, hinta 30,50€

Mielestäni ihan hyvä kohde vertailtavaksi, koska sama pelipäivä ja vastassa ei ole mikään SKA tai Tappara. Katsoin paikat suurinpiirtein keskenään samoista kohdista, ns. parhailta paikoilta, hieman keskiviivan jälkeen sieltä puolelta mihin kotijoukkue hyökkää 1. ja 3.erän.

Jokin ei nyt täsmää Mobergin puheissa, kun esimerkiksi noista peleistä täytyy Jokereiden matsiin pulittaa ainakin kyseisille paikoille jopa vähän enemmän.

Joku nyt varmaan tulee kertomaan, että saisi tuohon Jokereiden peliin 400 ilmaislippua kaverin tutun subway-pötkylän välissä, mutta se ei hirveästi lohduta suurinta osaa peleissä käyvistä, jotka maksavat normihinnan / kausarin. Ainakin juttujen perusteella nuo lukuisat ilmaisliput tuntuvat harmillisesti kiertävän hallillakävijät, mutta naapurin väelle ja entisille Jokerikannattajille niitä tupsahtelee tuon tuosta nenän eteen.

Itse olen hallilla käynyt säännöllisesti n. 20 vuotta, ja muistan 2-3 kertaa saaneeni ilmaislippuja, joista ainakin yhdet liput olivat hyvitys silloisen Lippupalvelun puolelta jostain heidän kämmistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös