Jukka Kohosen asema Jokerit Hockey Club Oy:n toimitusjohtajana

  • 18 605
  • 113

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Toimitusjohtaja Kohonen on tehnyt itsestään julkisuudessa pellen. Lapsellinen valitus ja uhriutuminen median ajojahdista vaikuttaa paitsi mielikuvaan hänestä itsestänsä myös mielikuvaan organisaatiosta jota hän edustaa. Toimitusjohtajan tulisi johtaa organisaatiotaan ylpeänä ja hoitaa mahdolliset ongelmat jämerästi ja asiallisesti. Ammattimaisesti.

Kohosella on vahva tausta markkinoinnissa. Miten on mahdollista, että uutta markkinointijohtajaa ei ole hankittu? Miten on mahdollista, että markkinointi ennen kauden alkua oli huonoa ja jäi selkeästi erottovuudellaan esimerkiksi HIFK kampanjan jalkoihin? Miten on mahdollista, että viime kauden erinomaisten otteiden jälkeen Areena kumisee puolityhjänä?

Millainen vastuu toimitusjohtajalla on taloudesta? On selvää ja Kohosenkin itsensä toteamaa, että touhu on käytännössä mahdotonta saada taloudellisesti kannattavaksi. Tästä huolimatta Jokerien liikevaihto on romahtanut ensimmäisen KHL-kauden 11,6 miljoonasta eurosta 7,7 miljoonaan euroon. Miten tämä on mahdollista? Mikä on toimitusjohtajan vastuu?

Kohosella ei varmasti ole mikään mukavin positio olla. Jonkun tiedon mukaan Rotenberg on viimeksi osallistunut hallituksen kokoukseen kolme vuotta sitten. Harkimo yrittää epätoivoisesti löytää osuudelleen ostajaa ja mielikuvani on, että muutenkin Harkimon kiinnostus seuraa kohtaan on laskenut. Kohosella on siis mahdollisesti johdettavana yhtiö, jossa osakkaita ja puolta hallituksesta ei juurikaan tunnu kiinnostavan.

Minusta Kohosen tulisi kantaa vastuunsa ja lähteä. Onko Kohosella tarvittavaa osaamista tehtäviinsä tai motivaatiota niitä hoitaa? Epäilen ainakin jälkimmäisen olemassaoloa. Ymmärrän toki, että maine saattaa olla tahraantunut työmarkkinoilla ja suuri palkka ilman kummempia vastuita on houkutteleva.
 
MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Ulos! Helsingin Jokereiden toimari ei itke pitkin mediaa kuin pikkulapsi, syyttäen oman pesän paskaisuudesta kaikkia muita tahoja.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos se ei itkisi Putlerin häpäisystä pitkin ja poikin, niin kenkää olisi tullut jo. Sen lauluja jne.
 
Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jättänyt itsestään säälittävän vässykän kuvan alusta alkaen. Tämä viimeisin itkupotkuraivari oli sitten viimeinen naula arkkuun. Kysymys kuuluukin, miten helvetissä Kohosen kaltainen karismaton tossukka on palkattu toimariksi alunperinkään. Taitaa kertoa karua kieltään siitä, ettei kyseiselle paikalle ole koskaan ollut tungosta.
 
Buster

Jäsen
Tuo viimeisin ulostulo oli kyllä aivan katastrofaalinen. Ihan sama onko oikeassa vai väärässä, niin tuosta jäi niin ulkopuolisille kuin seuran faneillekin varmasti mieleen ainoastaan tuo Kohosen käsittämätön kasetin leviäminen ja julkinen pahan olon ulostuonti suodattamattomana. Se henkilökohtaisen turhautumisen lapsellinen purkaus peitti alleen kaiken muun mitä siinä oli ja tavallisen lukijan mieleen jää vain, että Jokerit on jonkinlaisessa kriisissä / paineen alla kun toimitusjohtaja alkaa tuolla tavalla sekoilemaan julkisuudessa. Tuollainen ulostulo ei herättäisi sympatiaa missään tilanteessa, meidän yhteistyötahojen sekä nykymeiningin suhteen julkisuuskuvan kanssa kun pitäisi olla mahdollisimman pikkutarkka ja tyylikäs. Itse lopetin myötähäpeästä ja ketutuksesta sen jutun lukemisen kesken.

Ja tosiaan on surkeaa katsella niitä tyhjiä penkkirivejä, se on hemmetin huonoa pr:ää. Etenkin nyt kun joukkue pelaa ehkä KHL-aikakauden parasta jääkiekkoa ja dominoi, niin tyhjistä katsomoista ja otteluraporttien sisältämistä katsojaluvuista keskivertoniilo näkee, ettei joukkue kiinnosta parhaimmillankaan oikein ketään. Joten miksi hänen pitäisi välittää ollenkaan. Onneksi ilmeisesti tunnelma on ollut hyvää, vaikka harmillisen vähän itse televisiosta kuulee/huomaa mitään erityistä (asun lähes 400 kilsan päässä hallista). Että en tiedä voisiko Viasatillekin käydä vihjaisemassa, että (vahvempia) mikkejä Eteläpäädyn eteen? Kaikki kivet käännettävä, aletaan vaikka venäläistyyliin kuvaamaan kaikki katsojat lävitse ottelun aikana :hymiö:

Toimiston onneksi joukkue ainakin hoitaa hommansa, joten jos ei tässä parin kuukauden aikana ala näkyä selvää kehitystä, niin sitten ei ainakaan pitäisi enää tarvita paljon miettiä mitä seuran pitäisi tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kohosella on vahva tausta markkinoinnissa. Miten on mahdollista, että uutta markkinointijohtajaa ei ole hankittu? Miten on mahdollista, että markkinointi ennen kauden alkua oli huonoa ja jäi selkeästi erottovuudellaan esimerkiksi HIFK kampanjan jalkoihin? Miten on mahdollista, että viime kauden erinomaisten otteiden jälkeen Areena kumisee puolityhjänä?

Olen ihmetellyt tuota aivan samaa. Oletan Kohosen tulleen palkatuksi juuri markkinointitaustansa vuoksi: tuollaiselle osaamiselle oli varmasti kysyntää, kun oltiin hypätty KHL-junaan ja paska rupesi valumaan alas käytännössä kaikista tuuteista fanien reaktioiden, Venäjän tilanteen ja vastaavien takia.

Tuota taustaa vasten olen pettynyt siihen, miten markkinointi on Jokereissa hoidettu KHL-aikakaudella. Alussa oli joo ihan hyvää pöhinää, mutta käytännössä se ei kauaa kestänyt. Ja mitä useampi kausi tätä sarjaa on pelattu ja Kohonen ollut puikoissa, sitä heikompaan suuntaan ollaan mielestäni menty. Markkinointimielessä Jokerit ei näytä painivan eri sarjassa sitten Liigavuosien, mikä on kokonaisuus huomioiden jopa säälittävän surkea juttu. Kun huomioi kaiken ympäröivän, pitäisi Jokerien olla esimerkiksi HIFK:ta selkeästi edellä tällä saraa. Silti HIFK tuntuu näkyvän ja kuuluvan paremmin, vaikka heillä ei ole "seliteltävänä" tai "ratkaistavana" Jokerien ongelmia. Meillä pitäisi olla tuossa sen verran panoksia, että vain Nordiksella syntynyt ja sinne muumioitunut suomenruotsalainen eläkeläinen ei näkisi Jokerien olevan kylän isoin seura.

Tuollainen ulostulo ei herättäisi sympatiaa missään tilanteessa, meidän yhteistyötahojen sekä nykymeiningin suhteen julkisuuskuvan kanssa kun pitäisi olla mahdollisimman pikkutarkka ja tyylikäs.

Rehellisesti sanoen en muista yhdenkään lätkätoimarin alittaneen rimaa noin pahasti. Yksittäisiä huonoja hetkiä on toki monelle tullut, mutta tuollaista pahan olon itkupotkuraivaria en siis tosiaan muista. Joo varmasti vituttaa kun penkit ovat tyhjinä, media tarjoaa kritiikkiä ilmaisen mainoksen sisään ja kaukalon ulkopuolella on ties mitä sekoilua omistajakuvioista alkaen, mutta se pitäisi hoitaa juuri mainitsemallasi tyylikkäällä tavalla. Vitutuksen voi purkaa vaikka treenihallin nyrkkeilysäkkiin yön pimeinä tunteina, mutta noita avautumisia ei vain saa tapahtua. Jos panta kiristää liikaa päätä jollain tietyllä hetkellä, niin sitten vaikka kieltäytyy haastattelusta mielummin kuin käy nolaamassa itsensä ja kaivamassa kuoppaa syvemmäksi.

Kaikki kivet käännettävä, aletaan vaikka venäläistyyliin kuvaamaan kaikki katsojat lävitse ottelun aikana :hymiö:

Jos ei muuta, niin yläkatsomot kiinni, pressut päälle ja ylhäälle kausarin omaaville uutta paikkaa alhaalta ja kipurahoina vaikka parit ilmaisliput. Yläkatsomoja sitten auki, jos X määrä paikkoja alhaalta on myyty tiettyyn hetkeen mennessä. Tuolloin saataisiin ainakin katsomoissa ihmiset tiiviimpään tilaan (=lähtökohtaisesti parantaa tunnelmaa, kun huudot kuuluvat selkeämmin ja ujo suomalainen näkee vierustoverien reagoivan oman mielenterveytensä arvelun sijaan) ja halli ainakin visuaalisesti täydehkön oloiseksi. Jotain säästöjä voisi saada myös sopimuksista riippuen siitä, että yläkerran palveluja ei pitäisi pitää pakolla auki hiljaisina hetkinä.

Ja pelaajia voisi valjastaa lipunmyyntiin. Iso rummutus päälle, että vaikka Kamppiin on pistetty popup-teltta pystyyn ja tietyt pelaajat (esim. Regin kapteenina, Leppä tietysti, pari uutta jätkää tutustumismielessä ja Jormakka leppoisena maalaispoikana) tarjoamaan tikettiä. Rahastus sitten teltan oviaukolla, maksaneelle asiakkaalle kuitti kouraan ja kuittia vastaan pelaajalta lippu/liput käteen teltassa. Vähentäisi nimittäin sitä, että ei-maksavat asiakkaat piirittäisivät pelaajia nimmaripyyntöineen ja muineen. Muualle sitten muita pelaajia vaikka pelipaidat päällä heittämään juttua ei-maksaville katsojille ja muistuttamaan ohikulkijoita siitä, että nyt olis muuten tämmöistä menossa. Varmasti saisi näkyvyyttä positiivisessa mielessä, muistuttaisi suurta ihmismassaa Jokerien olemassaolosta ja tuskin kukaan kovin pahalla muistelisi, kun vaikka Pihlströmin vinkistä löytyisi mesta, mistä Lepistö tarjoaisi liput, heittäisi nimmarin skidille vietäväksi himaan ja heittäisi pari lausetta mukaan. Ja kun tuolla on mm. ruotsia ja englantia äidinkielenään puhuvia, niin luulisi jokusen turistinkin innostuvan. Mieti nyt kun joku John Doe Texasista saapuu loskaiseen Helsinkiin ja kadulla O'Neill ja Moses puhuvat mukavia ja ohjastavat "to the best event in Helsinki this week". Voi olla sen verran otettu, että muitakin turisteja saattaisi kiinnostaa myöhemmin.

Miksi sitten pelaajat? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tällä hetkellä organisaation yksinkertaisesti parhaiten toimiva juttu. Katsoi minkälaisten värilasien kautta tilannetta tahansa, niin joukkue suorittaa kentällä huikeasti. Paljon pahaa sanottavaa ei taida media keksiä sanottavaksi, kun hullu porilainen tai lupsakka maalaispoika ottavat fanit vastaan, näkyvät katukuvassa ja tekevät duunia seuran eteen. Kirjoita siinä nyt sitten jonkun aasinsillan kautta omistajakuvioista tai avautumisista median suuntaan, kun jo lähtökohtaisesti ollaan niin kaukana noista kuin vain meidän tilanteessa voi olla.
 
Vahamestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit sekä suomalaiset änärissä
Sana myötähäpeä tuli vahvasti esiin, kun luin herran itkuja. Jos on paha mieli niin mene vaikka komeroon huutamaan itseksesi, mutta älä nyt herranjestas ala purkamaan sitä mediaan - samalla tahraten työnantajasi maineen. Uskottavuus meni jo, enkä näe, että sitä saa enää palautettua = ULOS
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Potkut tai irtusanoutuminen nyt on vähän hätiköityä. Markkinoinnista eli ns. Ruohosen hommista kantaa nyt vastuuta pari muutakin tyyppiä, kuin pelkkä Kohis.

Ja se täytyy todeta, että viimeisin ulostulo meni kyllä alta riman. Aikaisempi linja on mielestäni ollut hyvä, mutta kai nyt tuli jollain tasolla mitta täyteen. Ei sitä vaan noin saisi näyttää.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Silti HIFK tuntuu näkyvän ja kuuluvan paremmin, vaikka heillä ei ole "seliteltävänä" tai "ratkaistavana" Jokerien ongelmia. Meillä pitäisi olla tuossa sen verran panoksia, että vain Nordiksella syntynyt ja sinne muumioitunut suomenruotsalainen eläkeläinen ei näkisi Jokerien olevan kylän isoin seura.

Ja pelaajia voisi valjastaa lipunmyyntiin. Iso rummutus päälle, että vaikka Kamppiin on pistetty popup-teltta pystyyn ja tietyt pelaajat (esim. Regin kapteenina, Leppä tietysti, pari uutta jätkää tutustumismielessä ja Jormakka leppoisena maalaispoikana) tarjoamaan tikettiä. Rahastus sitten teltan oviaukolla, maksaneelle asiakkaalle kuitti kouraan ja kuittia vastaan pelaajalta lippu/liput käteen teltassa. Vähentäisi nimittäin sitä, että ei-maksavat asiakkaat piirittäisivät pelaajia nimmaripyyntöineen ja muineen. Muualle sitten muita pelaajia vaikka pelipaidat päällä heittämään juttua ei-maksaville katsojille ja muistuttamaan ohikulkijoita siitä, että nyt olis muuten tämmöistä menossa. Varmasti saisi näkyvyyttä positiivisessa mielessä, muistuttaisi suurta ihmismassaa Jokerien olemassaolosta ja tuskin kukaan kovin pahalla muistelisi, kun vaikka Pihlströmin vinkistä löytyisi mesta, mistä Lepistö tarjoaisi liput, heittäisi nimmarin skidille vietäväksi himaan ja heittäisi pari lausetta mukaan. Ja kun tuolla on mm. ruotsia ja englantia äidinkielenään puhuvia, niin luulisi jokusen turistinkin innostuvan. Mieti nyt kun joku John Doe Texasista saapuu loskaiseen Helsinkiin ja kadulla O'Neill ja Moses puhuvat mukavia ja ohjastavat "to the best event in Helsinki this week". Voi olla sen verran otettu, että muitakin turisteja saattaisi kiinnostaa myöhemmin.

Miksi sitten pelaajat? Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tällä hetkellä organisaation yksinkertaisesti parhaiten toimiva juttu. Katsoi minkälaisten värilasien kautta tilannetta tahansa, niin joukkue suorittaa kentällä huikeasti. Paljon pahaa sanottavaa ei taida media keksiä sanottavaksi, kun hullu porilainen tai lupsakka maalaispoika ottavat fanit vastaan, näkyvät katukuvassa ja tekevät duunia seuran eteen. Kirjoita siinä nyt sitten jonkun aasinsillan kautta omistajakuvioista tai avautumisista median suuntaan, kun jo lähtökohtaisesti ollaan niin kaukana noista kuin vain meidän tilanteessa voi olla.
Ei hyvää päivää. Mitäs jos annettaisiin niiden pelaajien kuitenkin keskittyä siihen pääasiaan eli matseihin ja treeneihin? Ei nää nyt kuitenkaan mitään junnuja ole. Tahti on aika tiukka, reissua pukkaa koko ajan, ja sitten pitäisi vielä revetä lipunmyyntiin joillekin loskaisille kaduille? Kaikenlainen paniikkinappuloiden painelu nyt on vielä nolompaa kuin tj:n medialle itkeminen. Siitähän ne vasta lööpit repisivätkin: "Jokerit ahdingossa - Kohonen pakotti tähtipelaajat keskustaan keräämään yleisöä hallille." Kyseessä on sentään Euroopan Top-jotain lätkäjengi, ei mikään Greenpeace ja niiden feissarit.

Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että jullit näkyy katukuvassa enemmän kuin me. Siinähän polttavat rahaansa. Hyvä jos sitä riittää. Meitin jengi on just tällä hetkellä niin liekeissä, että kun joku spora ajaa vaikkapa Anttilan ohi kadulla, niin jullimainokset sulaa ja käpristyy rullalle ja tippuu alas.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Markkinointi aloitettiin liian myöhään, sen myönsi Kohonen itsekkin. Lippujen klhonneet hinnat varmasti myös vaikuttavat. Nyt vaan hommia.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kohosen viimeisimmät kommentit mediaan olivat kieltämättä hölmöjä, mutta toisaalta harva täällä taitaa kuitenkaan olla kovin perillä Kohosen tai Jokerien toimiston tekimisestä ja todellisista vastuista esim. talouden osalta. Työelämässä helpoimpia asioita on toisten töiden arvostelu ja keskustelupalstoilla siihen lähteminen ilman kunnollista kompetenssia on typerää. Tämä ei ole kohdistettu kenenkään yksittäisen kirjoittajan tekstiin vaan yleisesti. Täältäkin varmasti lyötyy porukkaa, jotka tietävät asioista paremmin. Varmasti Kohonenkin on tehnyt virheitä työssään, mutta ovatko ne sellaisia, joiden takia pitäisi erota, niin sitä on vaikea sanoa.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kauas on tultu Kekäläisen ajoista, eikä ihan kaikesta voi syyttää vain taustalla olevia rahoittajia ja KHL:ää. Ei näköjään riitä se, että vituttaa joukkueen taustatekijät ihan riittävästi, niin pitää vielä katsella suomalaisen toimitusjohtajan vauvamaisia itkupotkuraivareita mediassa. Myötähäpeän määrä on kohtuullisen kestämättömällä tasolla. Virmasen aikana sentään huvitti monet sen kommentit kaikessa korniudessaan, mutta nyt lähinnä hävettää ja säälittää samaan aukaan.

Kohosen työn tuloksistakin voidaan olla montaa mieltä. Tosin vain täysin harhakuvitelmissa elävä hullu voi pitää Kohosen työn tuloksia hyvinä.

Jukka Kohonen, voit poistua takavasemmalle.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aina miettinyt mikä on tuon ulkomedia näkyvyyden teho?

Siis on se hyvä muistuttaa että kausi alkaa, hallille mars mutta vaikka hifk mainostaisi kesät talvet niin tuskin se juuri ketään hallille useammin veisi.

Jokainen on joko Jokeri tai julli jo äidinmaidossa eikä sitä mikään mainonta miksikään muuta.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka en halunnut katsoa, niin oli pakko oikein tarkistaa, että todellako Jokerit mainostaa pysäkeillä alkavaa kautta ottelulähetysten selostajien avulla. Ei ihme, että nyt Jukkis on joutunut päätymään siihen lopputulokseen, että ei oikein toiminut.

Kyllähän noista yhteistyömainoksista paistaa läpi, että kulukuurille olette joutuneet.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Aina miettinyt mikä on tuon ulkomedia näkyvyyden teho?

Siis on se hyvä muistuttaa että kausi alkaa, hallille mars mutta vaikka hifk mainostaisi kesät talvet niin tuskin se juuri ketään hallille useammin veisi.

Jokainen on joko Jokeri tai julli jo äidinmaidossa eikä sitä mikään mainonta miksikään muuta.

Samaa olen miettinyt, että ei se varmaan oikeasti niin tehokasta ole, mutta kai sitä voisi kuvailla vaikka sinä yhteisöllisyytenä. Pääsen vain hyvin harvoin käymään Stadissa, mutta aina kaverit laittelevat kaikenlaisia kuvia mainonnasta ja niistä tulee mahtava fiilis. Samoin Facebook-ryhmään tulee erilaisia kuvia, kun joku bongaa jotain.

Eli tosiaan, ne mainokset taitaa nähdä vain ne keitä asia koskettaa muutenkin, mutta on se varmaan silti hyvä siihen joku summa budjetoida. En tietenkään jätä menemättä peliin silloin harvoin, kun se on mahdollista, mutta olisi se aika orpo olo, jos ulkomediaa ei olisi.

Onko se nyt kokonaiskuvassa niin mahdottoman kallistakaan muutama juliste julkaista. Ihan kaikkea ei muutenkaan pitäisi tehdä talous edellä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Toimitusjohtaja Kohonen on tehnyt itsestään julkisuudessa pellen. Lapsellinen valitus ja uhriutuminen median ajojahdista vaikuttaa paitsi mielikuvaan hänestä itsestänsä myös mielikuvaan organisaatiosta jota hän edustaa. Toimitusjohtajan tulisi johtaa organisaatiotaan ylpeänä ja hoitaa mahdolliset ongelmat jämerästi ja asiallisesti. Ammattimaisesti.
Sen lauluja laulat jonka leipää syöt sitähän Kohonen teki vaikka teki sen todella huonosti mutta en ihmettele, että käsky olisi voinut tuolla Pietarista.

Kohosella on vahva tausta markkinoinnissa. Miten on mahdollista, että uutta markkinointijohtajaa ei ole hankittu? Miten on mahdollista, että markkinointi ennen kauden alkua oli huonoa ja jäi selkeästi erottovuudellaan esimerkiksi HIFK kampanjan jalkoihin? Miten on mahdollista, että viime kauden erinomaisten otteiden jälkeen Areena kumisee puolityhjänä?
KHL ei aiheuta rivikatsojalle mitään intohimoja vaikka tällä osa porukasta niin pöksyt märkänä sanoo pelin tason olevan tärkein juttu.
Paskat se ole vaan ne tunteet mitä pelissä on ja niitä nyt ei vaan KHL:ssä ole kun kaikki tutut vastustajat on poissa.
Ja jos homma ei kiinnosta yleisöä niin ei se kiinnosta yhteistyökumppaneitakaan parhaiten sen huomaa tv-sopimuksen arvosta mitä Jokerit saa ja mitä liiga saa niin siinä on merkittävä ero liigan hyväksi.

Millainen vastuu toimitusjohtajalla on taloudesta? On selvää ja Kohosenkin itsensä toteamaa, että touhu on käytännössä mahdotonta saada taloudellisesti kannattavaksi. Tästä huolimatta Jokerien liikevaihto on romahtanut ensimmäisen KHL-kauden 11,6 miljoonasta eurosta 7,7 miljoonaan euroon. Miten tämä on mahdollista? Mikä on toimitusjohtajan vastuu?
Vaikka tätä ei täällä kovin moni ostakkaan niin syy on vain ja ainostaan Venäjä, Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Erittäin moni suomalainen yritys on lopettanut yhteistyön Venäjän suuntaan ja syyt löytyy ihan sieltä itärajan takaa nämä riskit nyt vaan sattuivat Jokereiden kannalta realisoitumaan todella huonoon aikaan.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL ei aiheuta rivikatsojalle mitään intohimoja vaikka tällä osa porukasta niin pöksyt märkänä sanoo pelin tason olevan tärkein juttu.
Paskat se ole vaan ne tunteet mitä pelissä on ja niitä nyt ei vaan KHL:ssä ole kun kaikki tutut vastustajat on poissa.
Tää nyt on täyttä potaskaa tulla omia mielipiteitään faktana esittämään.

Se on täysin jokaisen oma mielipide että mikä aiheuttaa intohimoja. Suurin osa rivikatsojista kenen kanssa itse olen jutellut, siis ne kellä ei niinkään ole mitään suosikkijoukkuetta, tai eivät niin intensiivisesti seuraa jääkiekkoa, ovat sanoneet että paljon mieluummin katsoo ja saavat siitä enemmän irti, kun Jokerit laittaa ryssää tai jotain muunmaalaista tauluun, kun että katsos esim jotain Liiga joukkuetta/pelejä. Sit on niitäkin paljon kellä on Liigassa oma suosikkijoukkue, jos se ei pelaa samaan aikaan, niin mieluummin kattoo khl:ää, kun niitä Liigapelejä missä ei oma joukkue pelaa. Ja ihan ympäri suomea oon kuullut tätä. Sit on tottakai myös vastarannallakin samalla tavalla porukkaa.

Kuten sanoin, faktaa ei ole ja sun mielipide ei välttämättä oo kaikkien mielipide. Molemmin puolin on väkeä. Se on varma.

------------------------------------

Kohonen, nyt jotain rotia siihen tekemiseen! Tuo ulostulo oli kyllä mustakin liikaa.
 
PunaKelta

Sen kyllä huomaa myös, että todella monella Helsingin Jokereita kannattaneella on tunne hukassa tai sammunut kokonaan. Kun tunne on poissa, niin peli on menetetty. Yksi esimerkki tästä näkyy verratessa entistä ja nykyistä Eteläpäätyä, joilla on ero yöllä ja päivällä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sen kyllä huomaa myös, että todella monella Helsingin Jokereita kannattaneella on tunne hukassa tai sammunut kokonaan. Kun tunne on poissa, niin peli on menetetty. Yksi esimerkki tästä näkyy verratessa entistä ja nykyistä Eteläpäätyä, joilla on ero yöllä ja päivällä.

Tämä ei mitenkään voi olla pelkästään narrien ongelma. Porukka vanhenee eikä se jääkiekko alle viisikymppisenä enää kiinnosta samalla lailla kuin parikymppisenä. Tunnen monia mitkä eivät mene mihinkään halliin, vaikka rahasta se ei olisi kiinni. Joskus käyvät ja viihtyvätkin, mutta ei vain jaksa koko ajan siellä notkua.
 
salama#8

Tämä. Ihan sama minkä joukkueen fanikatsomosta kyse, niin suurin osa porukasta on siellä iältään parikymppisiä. Kyse ei ole siitä etteikö fanit vanhenisi, vaan siitä että ikää tullessa porukka siirtyy fanikatsomosta muualle halliin ja elämään tulee muitakin asioita kuin pelkästään jääkiekko, esimerkiksi perhe. Kysymys pitäisi asetella, että miten saadaan fanikatsomoon uutta tuoretta verta nuoremmasta sukupolvesta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä ei mitenkään voi olla pelkästään narrien ongelma. Porukka vanhenee eikä se jääkiekko alle viisikymppisenä enää kiinnosta samalla lailla kuin parikymppisenä. Tunnen monia mitkä eivät mene mihinkään halliin, vaikka rahasta se ei olisi kiinni. Joskus käyvät ja viihtyvätkin, mutta ei vain jaksa koko ajan siellä notkua.

Tästä samasta kirjoitin tänne joskus aikaisemmin.
Ikää kun tulee lisää niin elämään tulee muita toimintoja iltaisin, lasten kuskausta treeneihin, työmatkoja jne jne jne...
Kyllä mä itse luokittelen "friikeiksi" ne jotka +30 vuotiaina jaksaa tuolla istua ympäri maata bussissa ja seurailla suosikkijoukkueen tekemisiä. Ei tuossa mitään väärää ole mutta ei tuo nyt ihan tavallista perheen isän elämääkään ole.

Omalla faijallani ja hänen kaverillaan jotka toisiaan vuorotellen asiakkainaan veivät työantajiensa piikkiin Jokerit peleihin kiinnostus lopahti jo Bunkkeri aikakaudella. Silloin ei ollut vielä Karalahtia ja KHL:ää pahoittamassa ihmisten mieliä. Ei tuohon mitään ihmeellistä tarvittu, kiinnostuksen kohteet vain vaihtuvat.
 
PunaKelta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä ei mitenkään voi olla pelkästään narrien ongelma. Porukka vanhenee eikä se jääkiekko alle viisikymppisenä enää kiinnosta samalla lailla kuin parikymppisenä. Tunnen monia mitkä eivät mene mihinkään halliin, vaikka rahasta se ei olisi kiinni. Joskus käyvät ja viihtyvätkin, mutta ei vain jaksa koko ajan siellä notkua.
Ymmärrän kyllä pointtisi. Viestilläni tarkoitin kuitenkin sitä, että Jokereiden siirto ryssien omistukseen ja Venäjän liigaan on monille ylitsepääsemätön este. Kyllä ainakin suurin osa tuttavistani boikotoivat tämän takia ja eivät palaa katsomoon, kunnes pelataan taas Suomessa ja sama pätee moneen muuhunkin pois jääneseen.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tää nyt on täyttä potaskaa tulla omia mielipiteitään faktana esittämään.

Se on täysin jokaisen oma mielipide että mikä aiheuttaa intohimoja. Suurin osa rivikatsojista kenen kanssa itse olen jutellut, siis ne kellä ei niinkään ole mitään suosikkijoukkuetta, tai eivät niin intensiivisesti seuraa jääkiekkoa, ovat sanoneet että paljon mieluummin katsoo ja saavat siitä enemmän irti, kun Jokerit laittaa ryssää tai jotain muunmaalaista tauluun, kun että katsos esim jotain Liiga joukkuetta/pelejä. Sit on niitäkin paljon kellä on Liigassa oma suosikkijoukkue, jos se ei pelaa samaan aikaan, niin mieluummin kattoo khl:ää, kun niitä Liigapelejä missä ei oma joukkue pelaa. Ja ihan ympäri suomea oon kuullut tätä. Sit on tottakai myös vastarannallakin samalla tavalla porukkaa.

Kuten sanoin, faktaa ei ole ja sun mielipide ei välttämättä oo kaikkien mielipide. Molemmin puolin on väkeä. Se on varma.

------------------------------------

Kohonen, nyt jotain rotia siihen tekemiseen! Tuo ulostulo oli kyllä mustakin liikaa.
No KHL:n kiinnostavuuden näkee hyvin siinä minkä arvoinen mm. tv-sopimus on.
Täällä kovasti hekumoitiin, että nyt tulee miljoonia kun siirrytään KHL:ään totuus on kuitenkin ollut jotain ihan muuta eli tv-sopimksen arvo on tippunut kuin lehmän häntä.
Kumma jos sitä kiinnostusta on ja yleisömäärät Jokereilla tippuvat vielä rajummin kuin liigassa?
No olet ehkä ollut sitten jossain pro russia ryhmässä kun en ole kuullut KHL:n kiinnostavuudesta oikein keneltäkään, NHL kyllä kiinnostaa, samoin liiga ja CHL mutta KHL:ää seuraavat ovat laskettavissa Jokeri-fanien lisäksi isosta porukasta yhden käden sormilla.

Kuten sanoin fakta eli lukemat tukevat minun sanomista enemmän kuin sinun.

Sen kyllä huomaa myös, että todella monella Helsingin Jokereita kannattaneella on tunne hukassa tai sammunut kokonaan. Kun tunne on poissa, niin peli on menetetty. Yksi esimerkki tästä näkyy verratessa entistä ja nykyistä Eteläpäätyä, joilla on ero yöllä ja päivällä.
Niin tätä tunnetta ei KHL:ssä saa.
Porukka vanhenee se on sitä luonnollista kiertoa mutta tunnetta ja sitä, että tunnet vastustajan ei ole KHL:ssä, liigassa nämä ovat ja sen takia porukkakin vaihtuu luonnollisesti.
Jokereilla on nyt jäänyt porukkaa pois sen takia kun ollaan KHL:ssä ja menetykset jatkuvat mitä pitempään siellä ollaan.
Ei välitön paluu liigaan välttämättä korjaa kaikkia ongelmia mutta osittain se niitä paikkailee.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei KHL kiinnosta suomalaisia tai hyvin harvaa suomalaista. Kun Jokerit palaa dominoimaan liigaa ja alistamaan sylikissa HIFK:ta, niin siihen jää 92% nykyään KHL:ää seuraavista sen seuraaminen. Prosenttiluvussa virhemarginaali 2% suuntaansa.

Jotta ei mene täysi ot:ksi, niin Kohosen pallit heiluu juostessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös