SaPKo 2018–2019

  • 105 847
  • 277

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Huomenna alkaisi sitten virallisesti kausi ihan pelienkin muodossa. SaPKon toimistolla elelty hyvinkin hiljaista eloa koko kesän. Toki välissä oli toimiston väen kesälomat, mutta lomien jälkeen ei ole kuulunut muuta, kuin kausikortteihin liittyen SaPKon omilla sivuilla. Yksi haastattelu oli Itä-savossa ja Instagrammissa pien tiiseri, jossa Henttonen ja Fobba hieman hauskuutteli.

Huomisesta pelistä ei ole mitään otteluennakkoa vielä. Mitkä kokoonpanot, onko try outteja jne. Itä-savoon ku tulis jokin otsikko, niin ehkä sielläkin porukka rupeaisi kirjoittelemaan.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Kauden ensimmäisestä pelistä voitto. Eipä näistä paljoa voi johtopäätöksiä tehdä, kun viime kauden avauksessa otettiin turpaan Peliitoilta 6-1 ja pisteitä ynnätessä runkosarjan jälkeen joukkueet olivat hieman eri asetelmissa. Jos tilastojen perusteella plussia hakee niin Seinelä 1+1, Keskilohko 0+2 ja Viksten 31/32. Ottelusta puuttui vielä 4 kappaletta avauskokoonpanon hyökkääjiä, joten try out miehillä on kova työ sopimukseen. Puolustajia tarvitsisi yhden tai kaksi määrällisesti lisää ellei A-junnuissa ole ketään paikkaamaan. Hyökkäyksessä junnuissa onkin Malmstedin veljeksiä joille voisi pelejä antaa alle, jossei sotke junnujoukkueiden pelejä liikaa. Näistä nuorin eli Hessu on jopa maajoukkueputkessa tällä hetkellä. Kuinkahan monta kertaa vielä tulevaisuudessa sotken Hessun ja Hepun. @Näkökulma saattaa tietää näistä junnuista enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Jos tilastojen perusteella plussia hakee niin Seinelä 1+1, Keskilohko 0+2 ja Viksten 31/32.

Pisteiden kasautuminen Toikan ketjulle ei ollut sattuma. Tulee tekemään sarjassakin, vaikka Toikalle saatetaan kaavailla puolustavampaa roolia.

Sekaistahan tuo tietysti oli, mutta sisälsi hyviä aihioita. Tuloksena ihan kelpo, koska Jokipojilla peli oli jo kolmas. Voitontahto ja pelimoraali tulee olemaan tällä kaudella kova. Siitä pitää juhlavuoden kapteenisto huolen.

Ketjukoostumuksia varmaan kokeillaan muutama viikko. Mutta luulen myös, että valmennuksella on jo aika vahva näkemys parista ketjusta. Ja että kaikista neljästä ketjusta tulee suhteellisen tasaisia tulosyksiköinä.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Siitä pitää juhlavuoden kapteenisto huolen.

Harjoitusottelussa oli Toivanen C, Lahtela A ja Laamanen A eli kapteenisto olisi Forsström C , Toivanen 1 A, Lahtela 2 A ja Laamanen 3 A. Lopulta kapteenisto on paperilla ihan sama, kun se on valmennuksen ja pelaajiston välinen asia.

luulen myös, että valmennuksella on jo aika vahva näkemys parista ketjusta
Ilmeisesti tarkoitetaan harjoitusottelun Toivasen ja Lahtelan ketjua. Kolmas ketju olisi tarjolla try outilaisten ja Koivusen tilalle mallia Vihavainen - Forsström - Piitulainen ja Henttonen Lämsän ketjuun.

Eli hyökkäysketjut lisivat silloin mallia
Karppinen - Lahtela - Lainio
Vihavainen - Forsström - Piitulainen
Keskilohko - Toivanen - Seinelä
Henttonen - Lämsä - Lantta
13. Rauvola/Koivunen

Kuten sanoit niin kokeiluja varmasti nähdään ja itse haluaisin nähdä viime kaudella pelanneen ketjun Henttonen - Lämsä - Lainio, mikä oli ajoittain SaPKon paras ketju. Minähän näitä ketjuja voin heitellä, mutta eiköhän Räsäsellä ole enemmän meriittiä ketjut rakentaa niinkuin haluaa.

Jos @diletantti olit peliä katsoa, kuten viestistäsi päättelin, mitkä olivat YV-ketjut. Ilmeisesti Toivasen ketju oli toinen vai mentiinkö useammalla?

Sen verran pitää sanoa, että sentteriosasto on naurettava hyvässä mielessä. Etenkin miettiessä nykyistä jääkiekon kehitystä, missä sentterin päädystä päätyyn peli korostuu nopeassa pelin kääntämisessä. Missähän muussa Mestis- seurassa 3. ja 4. sentterinä olisi Toivanen ja Lämsä.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
eli kapteenisto olisi Forsström C , Toivanen 1 A, Lahtela 2 A ja Laamanen 3 A
Juuri noin ennustaisin, vaikka en asiasta mitään tiedä enkä poikia tunne. Peliesitysten ja yleisen (ja huomattavan pitkän) elämänkokemuksen nojalla nuo pojat näyttäisivät juuri sopivilta persoonilta, kärjessä Forsström mestarijoukkueen taistelijakapteenina. Onhan kaikilla myös kokemusta ja vähän enemmän ikääkin kuin toisilla. Mutta kuten sanoit me emme valitse emmekä tiedä, mitä kopissa tapahtuu, me vain katselemme. Viime kaudella oletin Lahtelalle C-kirjainta ja oletin väärin.

Sen kyllä sanoisin, jälleen yleisen elämänkokemuksen nojalla, että kapteeniston valinta on iso asia, jos ja kun kannua tavoitellaan. Siksi se kiinnostaa katsojaakin.

Ilmeisesti tarkoitetaan harjoitusottelun Toivasen ja Lahtelan ketjua.
Juuri noita tarkoitin, tietämättä taaskaan mitään.

mitkä olivat YV-ketjut. Ilmeisesti Toivasen ketju oli toinen vai mentiinkö useammalla?
Mentiin useammalla ja katseltiin, mitä tapahtuu.

Sen verran pitää sanoa, että sentteriosasto on naurettava hyvässä mielessä.
Niin näyttäisi. Ja sinunkin ketjuissasi on vielä Lantta laidassa.
 

Hanibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ketterä
No nyt on kesä vietetty ’ilman jääkiekkoa’. Mielestäni katsomoon näytti, että Keskilohko-Toivanen-Seinelä ketjulla kulki ihan ok ja ajatus löytyy hyvin jo muutaman viikon treenien jälkeen. Niinhän se Toivanen haastattelussa sanoi itsekin. Valitettavasti pakkien pelaaminen hieman huolestuttaa. Olisin kaivannut muutamaa selkeää vahvistusta alakertaan, mutta katsotaan miten käy ja ne maalivahdit ... ja kyllä muutkin ketjut saavat pelinsä käyntiin, kunhan saadaan ketjut vakiinnutettua.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Erittäin hienot talousluvut vaihteeksi tiskiin. Perkele. En mene yhtiökokoukseeen koska en osaisi käyttää sellaista painokelvollista kieltä. Onkos tässä muita kenellä olisi sen verran osakkeita että näkee nuo talousluvut ja voisi mennä kokoukseen.

En ota tähän enempää kantaa kun en halua olla rivikatsojaa kummoisemmassa roolissa. Tätä yritysosaamista kuitenkin sen verran on että pistää korpeamaan kun näkee puusilmälläkin missä mättää.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mistä tässä nyt puhutaan? Onko SaPKo tehnyt persnettoa isommin vai kuinka?

Karkeesti 40 kiloa. Eli minusta ihan riittävästi. Henkilöstökulut on liikevaihtoon nähden ihan naurettavat mutta on siellä populaakin. Edellisen toimarin, siis Väreen Pepin aikaan onnistui tulemaan tulostakin mutta henkilöstö olikin yli puolta pienempi.
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
toivotaan että 5.9 peli ilvestä vastaan näkyisi netistä jotakin kautta. Ei taida elisa viihteeltä näkyä kuin vasta suomen cupin peleistä lähtien pelit.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Karkeesti 40 kiloa. Eli minusta ihan riittävästi. Henkilöstökulut on liikevaihtoon nähden ihan naurettavat mutta on siellä populaakin.

Ei edes riittänyt. 62k€ ja tiedotteen mukaan tappio kertyi tosiaan toimihenkilöihin panostamalla. On kyllä kohtuullisen käsittämätön tilanne vaikka minulla ei ihan yhtä vahvaa talousosaamista olekaan, mutta tiettyjä juttuja voi maalaisjärjelläkin päätellä. Voihan olla, että panostus organisaatioon tuo pitkällä aika välillä enemmän rahaa sisälle kuin nykyinen tappio. Huolestuttavammaksi tämän tekee, koska kahden edellisen kauden tulos on -47k€ ja ylimääräistä rahaa organisaatioon olisi ainakin pitänyt tulla 110k€. (mestaruus ja rs 1. yht 2x40k€, rs 2. 20k € ja pronssi 10k€.) Eihän tuo tietenkään tarkoita, että nykyistä panostusta olisi tehty ilman palkintorahoja.

Voi vitun vittu.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Todella rajusti pystytään Savonlinnassa turskaa tekemään ilman että yhtiö horjuu tai keikkuu protestilistoilla. Viiden viimeisen vuoden yhteenlaskettu tappio 153 000 €. Onko siellä joku rahoittaja joka kassavajetta paikkaa säännöllisesti?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Todella rajusti pystytään Savonlinnassa turskaa tekemään ilman että yhtiö horjuu tai keikkuu protestilistoilla. Viiden viimeisen vuoden yhteenlaskettu tappio 153 000 €. Onko siellä joku rahoittaja joka kassavajetta paikkaa säännöllisesti?

Ja lisäksi 2013 on tappiota tullut 102K eli silloin tuo tekisi kuudelta viime vuodelta yhteensä neljännesmiljoonan.

SaPKo Oy:n hallituksessa on ilmeisesti muutama hyvätuloinen (mutta ei mitään kroisoksia) ja muutama "tavallinen keskiluokkainen palkansaaja". Vaikea uskoa, että kukaan heistä toimisi sellaisena mesenaattina, joka kuittaisi kaikki tappiot. Mutta lainarahahan on nyt halpaa, jos sitä vaan pankista saa.


EDIT: mutta ei kylläkään mikään poikkeuksellinen tilanne Mestiksessä, oikeastaan päinvastoin. Osakeyhtiöiden osalta tietoja:
TuTo, tappiolliset tilikaudet 2013, 2014, 2015 ja 2017, voittoa 2016 - yhteensä -894.000€
RoKi, tappiolliset tilikaudet 2013, 2014, 2015, 2016 ja 2017 - yhteensä -242.000€
LeKi, tappiolliset tilikaudet 2013, 2014, 2015 ja 2017, voittoa 2016 - yhteensä -165.000€
K-Vantaa, tappiolliset tilikaudet 2015 ja 2016, voittoa 2017 - yhteensä -153.000€
KeuPa, tappiolliset tilikaudet 2015, 2016 ja 2017 - yhteensä -92.000€
Peliitat, tappiollinen tilikausi 2017, voittoa 2016 - yhteensä -30.000€

...no bisnes laik sporttibisnes...
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Joo, sanotaanko nyt että tuskin hallituksen jäseniä hirveämmin naurattaa. Lehdessä julistettiin, että mitään YT neuvotteluja ei aloiteta vaikka a) henkilömäärän lisääminen ei ole näkynyt tuloissa, eikä siitä ole mittareita b) tappiot johtuvat isosti karanneista toimihenkilökuluista.
Aivan naurettavaa hommaa. Sori vaan jos astun varpaille mutta tuo touhu on ihan komediaa.

Eipä siinä muuta kun pitää vaan rivikatsojana olla tyytyväinen laadukkaasta joukkueesta. Joukkueen arvo ei suinkaan ole se tappion pääasiallinen syy.

Eetu Pylkkänen on itselleni täysin tuntematon nimi. Ei kerro sitten yhtään mitään, vaikka näyttää olevan viime kaudelta Mestis- ja maajoukkuepelejäkin alla.
Näyttää sutivan rightin puolelta ja kokokin ihan kohtuullinen. Tänään olisi Ipa Talvisalossa mutta ei pysty lähtemään.
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Oisko Joni Seinelän tän kauden joukkueen musta hevonen?? Pelannut ainakin pisteiden valossa makeasti nää kolme peliä. Onko joku nähnyt ihan livenä??

Voitto kairattiin Ipasta! Aika hieno suoritus, vaikka nyt en tietenkää yhtää tiedä että minkälaista se peli oikeesti oli. Paikallaolijat vois kommentoida tänne ja kertoo hieman matsista? Ainakin Taikuri Lepaus värkkäs 0+3.
 

Hanibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Ketterä
Seinelällä on hyvä laukaus, joka johtaa aika usein onnistumiseen. Seinelä sopii hyvin Keskilohkon ja Toivanen ketjuun, joilla hyvä pelikäsitys ja kiekollisia pelaajia ruokkimaan Seinelää. Kolme peliä nähneenä tämä ketju on tällä hetkellä hyvässä vauhdissa.
Mutta ne pakit, tänäänkin monta vaaratilannetta pakkien pelaamisesta johtuen ja muutama maali Ilvekselle, joista toinen oli kyllä YV maali.
Viksten pelasi mielestäni hyvin, Lahtela ja Karppanen myös hyvä parivaljakko ja Lainio siihen jatkossa mukaan.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Oisko Joni Seinelän tän kauden joukkueen musta hevonen??
Itse arvioin näin aiemmin, kun @Murkula kyseli maalintekijöiden perään:
Itsellä isoimmat odotukset kohdistuvat Lainioon ja Piitulaiseen. Seinelältä ei voi ihan mahdottomia odottaa, mutta kyllä sieltäkin se 10-15 maalia voi olla tulossa.

Vaikka harjoituspeli olikin, niin voitto Liigajoukkueesta on aina voitto. Tänään kumminkin avauskokoonpanosta puuttui kolme hyökkääjää ja Ruuskanen. Lainiota lukuunottamatta Vihavaisella ja Piitulaisella alkaa olla vuori edessä, että kokoonpanoon pääsee saatika YVlle. Näitä kahta kumminkin olen omissa papereissa ihan YV-kentällisiin hahmotellut, mutta kai Räsäsellä isompi mandaatti on näitä päättää.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Lainiota lukuunottamatta Vihavaisella ja Piitulaisella alkaa olla vuori edessä, että kokoonpanoon pääsee saatika YVlle. Näitä kahta kumminkin olen omissa papereissa ihan YV-kentällisiin hahmotellut, mutta kai Räsäsellä isompi mandaatti on näitä päättää.

Joo aika huima tilanne kun katsoo tänää pelannutta kokoonpanoa ja siihen pitäisi istuttaa Lainio,Piitulainen ja Vihavainen vielä.
No mutta ei mene kauaa kun alkaa ukkoa pudota punaiselle ristille ja kaikkia joukkueen pelaajia tarvitaan.

On kova epäilys että ketjut voisivat mennä näin.

Karppinen-Lahtela-Lainio
Henttonen-Forsström-Piitulainen
Keskilohko-Toivanen-Seinelä
Vihavainen-Lämsä-Lantta

Eli tässä visiossa jäisi rotaatioon Koivunen ja Rauvola. Tälläinen antaa mahdollisuuden otteluruuhkassa kierrättää paria kolmea pelaajaa ja se on ehdoton etu.
Aikalailla kova taso säilyy ketjusta toiseen eikä tuossa oikeastaan ole sellaista heikkoa kohtaa ollenkaan. Ei ainakaan lähtökohtaisesti.

Laiturit on kirjoitettu sille puolelle kun sattui tulemaan.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
o mutta ei mene kauaa kun alkaa ukkoa pudota punaiselle ristille ja kaikkia joukkueen pelaajia tarvitaan.

Loukaantumisilta mikään joukkue ei selviä. On hienoa, että käytännössä jokaiselle paikalle on se korvaaja, kun noita senttereinä kykeneviä laitureitakin on riittävästi. Esim Lantta, Keskilohko ja Piitulainen kykenevät sen position pelaamaan ja rotaatiossa on Koivunen, kuka pelasi parhaat pelinsä viime kaudella sentterin paikalla.

On kova epäilys että ketjut voisivat mennä näin.
Ollaan melkein samalla ajatuksella, mutta minun papereissa Henttonen ja Vihavainen vaihtavat paikkaa. Sun hahmotelmassa Henttonen kakkosessa olisi hieman liian samantyylinen pelaaja kuin Forsstöm ja Vihavainen hieman hankalana taiteilijana kaipiasi vapaampia käsiä mitä olisi nelosessa tarjolla. Minä näen jotain maagista kipinää Piitulaisen ja Vihavaisen välillä ja kapteeni siinä välissä puolustavammassa roolissa tasapainottasi kenttää hyvin. Lisäksi Henttonen ja Lämsä pelasi hyvin yhteen viime kaudella ja en edelleenkään pahastuisi, jos jossain vaiheessa kokeiltaisiin Henttonen - Lämsä - Lainio ketjua yhdessä mikä oli viime kaudella hyvä pelatessaan yhdessä.

Tosin minun kompetenssi arvioida ketjuja on mennyt ajat sitten, kun aikanaan Konstin olin siirtämässä katsomoon hänen iskiessä sillä kaudella maaliennätyksen uuskiksi ja Lahtela oli tänne saapuessa rotaation puolella.

Aikalailla kova taso säilyy ketjusta toiseen eikä tuossa oikeastaan ole sellaista heikkoa kohtaa ollenkaan. Ei ainakaan lähtökohtaisesti.

Laiturit on kirjoitettu sille puolelle kun sattui tulemaan.

Itse olen ehkä liian vanhanaikaisen kiekon perään, kun etenkin laituriosastolta puuttuu santapaperi mitä esim Saramäki ja Paalanen tarjosi aikanaan. Sentteri osastolla toki on Forsström ja etenkin Lämsä tuohon rooliin, mutta riittääkö se niin on asia erikseen.

Laitureiden puoliin itse myös yritän noin kirjoittaa, että vasen käsi alhaalla pelaava on vasemmalla ja oikea käsi alhalla pelaava on oikealla.
 
Kasper Piitulainen joutuu leikkaukseen. Kasper loukkaantui viime kauden lopulla ja nyt on tullut uusi loukkaantuminen, joka vaatii pitkähkön huilin. Harmi Kasperin , SaPKon ja meidän katsojien puolesta.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kasper Piitulainen joutuu leikkaukseen. Kasper loukkaantui viime kauden lopulla ja nyt on tullut uusi loukkaantuminen, joka vaatii pitkähkön huilin. Harmi Kasperin , SaPKon ja meidän katsojien puolesta.

Onpa sitten annelista. Toisen epäonni on toisen onni ja nyt joku muuten huilaava pelaaja saa paikan.
EI mennyt erityisen pitkään kun se ensimmäinen mies lähti eilen arpomalleni punaiselle ristille. Onneksi on laadukkaat paikkaajat suoraan.
 
Viimeksi muokattu:

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Neljään päivään ei mitään täällä. Tässä jotakin.

Ei ole huonosti harjoituskausi mennyt, viisi peliä ja viisi voittoa. Vastassa yksi liigajoukkue, yksi Mestis-joukkue kahdesti ja kaksi suomisarjalaista. Ilves muuten voitti Ässät vieraissa 2-5 heti SaPKo-tappionsa perään, lähes samalla joukkueella.

Keskiviikkona on ensimmäistä kertaa sekä panosta että kova vastus.

Tämän kauden SaPKo ei aivan ilmeisesti halua hävitä. Se on hyvin koottu, valmennettu ja johdettu joukkue.

Hippoksella tosin ote herpaantui lopussa, kaksi omiin viime minuuteilla ja erätappio riemukiekkoa pelaavalle, kahdesti viikossa treenaavalle porukalle. Mielessä kangastelivat kai maalit numero 9 ja 10, kun kiekko menetettiin. Oli muuten hieno opiskelijayleisö, joskin vähälukuinen. Paikallisderbyssä D-Kiekkoa vastaan voi kuulemma olla väkeä tuhatkin, ja upea oheisohjelma ja fiilis.

Talousluvut ovat ikäviä. Toisaalta kausikorttien myyntiluvut kuulostavat hienoilta. Oliko se peräti 1100? Toivotaan, että lisäpanostus toimistoon kääntyy plussaksi ja tuottaa uusia avauksia paikallisyhteisöön päin yleisemminkin, ei pelkästään yrityssuhteita.

Savonlinnassa on vahva jääkiekkoperinne ja yhä paljon alan omaa osaamista. Siitä kertovat esimerkiksi B-juniorien otteet.

Mutta väestön vähetessä ja paikallisten resurssien supistuessa hc-sisäpiiritoiminta ei riitä. Asemien säilyttämiseen tarvitaan avautumista jääkiekon sisäpiireistä ulospäin, yhteistyön rakentamista muiden elämänalueiden kanssa. Se vaatii toimihenkilöiltä aitoa kiinnostusta myös niihin muihin elämänalueisiin kuin jääkiekkoon. Oman mukavuusalueen raja pitää ylittää.

Samat ongelmat ja sama avautumisen ja yhteisen paikallisen identiteetin vahvistamisen tarve on Savonlinnassa muillakin aktiviteeteilla, varsinkin OKL:n lähdön jälkeen.

Yksittäisiä välähdyksiä nähtiin joitakin vuosia sitten, kun teatterin väki vieraili hallissa näyttämässä kannustamisen mallia. Se oli hienoa!

Eräs kuluvan vuoden oireellinen valonpilkahdus tai heikko signaali maailman menossa on syytä panna merkille. On merkkejä siitä, että somettumisen pahin huippu on jäämässä taakse. Ihmiset eivät ehkä sittenkään halua kulkea kuin zombit ja käyttää kaikkea vapaa-aikaansa vain tuijottelemalla puhelimiinsa ja muihin näyttöihinsä vaan mennä näkemään ilmieläviä kanssaihmisiä ja rupattelemaan heidän kanssaan.

Savonlinnassa ihmisiä ei ole säännöllisesti nähtävinä yhdellä kertaa missään yhtä paljon kuin Talvisalon hallissa. Pelikin on tasokasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös