Treidispekulaatiot ja huhut 2017–2018

  • 296 184
  • 709

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
En oo mitenkään äärimmäisen tarkasti Riikolan peliä seurannut, mutta on kyllä omilla esityksillään positiivisesti pompannut tuolta pakistosta esiin, hyvällä luistelulla, taklauksilla jne. Ehkä vähemmän yllättäen laukaus pienen otannan jälkeen on se eniten parannettava osa-alue, mutta se taitaa olla helpoim vs. Luistelu yms.

Eli ihan kyllä näkisin mielelläni Riikolan kokeilevan änäriä.
Riikolalla on kyllä semmoinen vanhanliiton painava ja kova lämäri. MM kisoissa ei vain ole päässyt tuota oikein käyttämään, kun ei YVllä pelaa. Samoin harvoin Suomi pelaa viivankautta, vaan aina mennään päädyn kautta, riskiä välttäen. Ranne kutia voisi tosin hioa vielä terävämmäksi. En olisi kuitenkaan tuosta kovin huolissani. Vaikka kova vääntäjä onkin niin kyllä se voimanlisäys on se tärkein kehitettävä, NHLssä pärjätäkseen. Hyökkäyspään pelaamiseen vaatisi ehkä myös pientä parannusta. Odotin jo viime kaudella myös pisteiden valossa lopullista läpimurtoa, mutta alkukauden ylisuuri peliaika rokotti tuota varmasti. Nähtyä parempaan on miehellä varaa myös tuloksenteossa. Uskon, että ensi kaudella nappaa NHL paikan, leiritykselle päästyään.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat

Aa okei, no olisinko mä sitten sitä rannaria katsonut. En tiedä kun en ole mitenkää erityisesti kaveria tarkkaillut, mutta kuten sanoin ni hyvillä esityksillä kyllä pistänyt jonkun verran silmään.

Ja ei nuota pakkeja liikaa ole ollut NHLssä.

Menee nyt vähä offtopic, mutta kiva kuitenkin ollut huomata, että näitä nuoria ja vielä hyvässä iässä olevia pakkeja alkanut suomelta tulemaan. Jokiharju, Juolevi, Vaakanainen, Hongat, Riikola, Mikkola, Rantakari, Lehtonen, Koivisto, Heiskanen jne. Varmasti vielä moni jäi mainitsematta.

Kuitenkin tuo puhtaisen sentterien tilanne näyttää aika heikolta. Aikanaan kun parhaassa iässä ja tikissä oli Jokinen, Koivut, Filppula, Lehterä, Kontiola, N Kapanen, Immonen, niin on saattanut olla jopa ylitarjontaa.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Uuh, eipä ole käynyt edes mielessä yhditelmä Antti Suomela ja NHL. Ei sitten ollenkaan NHL-tyylinen pelaaja. No, pitäähän se käydä koittamassa. Ehkä olen liian vähän seurannut hänen tekemisiään.

Ne varmaan ottaa sen, että voi sitten treidata Phillyyn vaihdos Giroux tai Voracek. (Ei ollut yhtään sarkasmia)
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Suomelan mahdolliseen NHL-uraan suhtaudun aika skeptisesti, vaikka noita smurffeja NHL:ssä viilettääkin. Leijonissa on ollut vaikeuksia heti paineen alla enkä koe Suomelan olevan kiekon kanssa semmoinen talentti, että pystyisi NHL:ssä nyt pelaamaan. On omaan silmään keskivertoa hiukan parempi luistelija, joka ei kompensoi riittävällä tasolla.

Riikolan kohdalla uskon NHL-sopimukseen ja farmin kautta lähtee kiertelemään yhdeksi vuodeksi. Menisi meikäläisen Blackhawksiin, parempi Juuso on kuin Gustafsson. Ainakin kokonaisvaltaisesti.
 
Uuh, eipä ole käynyt edes mielessä yhditelmä Antti Suomela ja NHL. Ei sitten ollenkaan NHL-tyylinen pelaaja. No, pitäähän se käydä koittamassa. Ehkä olen liian vähän seurannut hänen tekemisiään.

Nyt pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan. Puhutaan NHL-sopimuksesta ja NHL:ssä pelaamisesta. Suomelan kohdalla ensimmäinen on realismia ja jopa todennäköistä. Jälkimmäinen ei niinkään ainakaan nykyisellään.

Riikolan osalta uskon niin ikään NHL-sopimukseen ja pidän hänen mahdollista NHL-uraa Suomelaa todennäköisempänä. Minusta Riikolan ominaisuudet riittää ennen pitkää NHL:ään. Ei välttämättä heti kauden alusta riippuen toki mihin seuraan päätyy.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
OEL ja Coyotes neuvottelemassa jatkosopimuksesta:

The Coyotes are discussing an eight-year contract extension with defenseman Oliver Ekman-Larsson that would carry an average annual value (AAV) slightly above $8 million, sources familiar with the talks told ArizonaSports.com.

Coyotes discussing 8-year extension with Oliver Ekman-Larsson

OEL, Karlsson, Doughty... tänä kesänä tulee useampi suuri jatkosopimus puolustajille. Kauppahuhuja varmasti kaikkien osalta edessä siihen saakka kunnes nimet on paperissa, mutta uskoisin jatkosopimuksiin nykyisten joukkueiden kanssa jokaisen osalta. Ehkä Karlssonin osalta todennäköisyydet kaupalle korkeimmat tuosta kolmikosta, mutta en siihenkään jaksa uskoa.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Taitaa lopulta olla aika suuri etu pelaajan omistavalle seuralle, että pääsee iskemään ison lapun pöytään vuoden ennen muita. Kiekko on kuitenkin riskialtis laji ja pelaajilla, joilla on mahdollisuus kymmenien miljoonien sopimukseen, ei välttämättä ole kovin kummoista kannustinta odottaa sitä yhtä vuotta.

OEL tuskin valitsisi vapaana pelaajana Phoenixia, vaikka nämä tarjoaisivat eniten rahaa, mutta saattaa hyvinkin valita Phoenixin, kun nämä voivat tarjota pelaajalle eläkerahat likipitäen heti ja ilman, että tarvitsee yhtään kiekko-ottelua pelata.
 
Suosikkijoukkue
TPS , Boston Bruins
Iltalehti uutisoi että Riikola tehnyt NHL sopimuksen itäisessä konferenssissa pelaavan joukkueen kanssa.
Onko jollain käsitystä kenen?
 
Nick Neim

Jäsen
Iltalehti uutisoi että Riikola tehnyt NHL sopimuksen itäisessä konferenssissa pelaavan joukkueen kanssa.
Onko jollain käsitystä kenen?
Tuomas Nyholm käsittääkseni mainitsi Penguinsin, mutta netistä on saanut lukea huhuja myös Torontosta. Tosin se saattoi tulla tällä palstalla vastaan, joten sen luotettavuudesta en osaa sanoa sen kummempia. Veikkaan kuitenkin jompaa kumpaa.
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sami Kapasen joukkueessa pelannut, joten viittaisi juuri Penguinsiin, Maple Leafsiin, Hurricanesiin tai Flyersiin. Penguins varasi Kasperi Kapasen, joka pelaa nyt Maple Leafsissa ja Sami Kapanen on itse pelannut Hurricanesissa ja Flyersissä.
 
Eikö tuo nyt ole vähän kaukaa haettua? Riikola pelasi KalPassa Sami Kapasen alaisuudessa, jonka poika on varattu Penguinsiin. Eli siis Riikola Penguinsiin. Eiku mitä häh?
 
Knap

Jäsen
Eiköhän se osoite Toronto ole. Ilman mitään faktaa, mutta iltapaskoissa ja sen sellaisissa on puhuttu Toronton osoittaneen kiinostusta Riikolaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sori, tarkoitin Rauman Lukkoa, jonne siis sopimus.

Voit vielä pitää toiveita yllä. ;)

Hyvä, yhdistin tuon Torontoon heti. Ei Riikola nyt mikään varma kortti tietenkään olisi, mutta uskon itse, että katsomisen arvoinen.
 
Gemondo

Jäsen
Miltäs kuulostaisi Riikola Rangersiin? Eikö tuo sopisi hyvin rebuildin aloittaneeseen joukkueeseen? Jos onnistuu niin pidempää jatkosopimusta tai treidillä muita sopivampia palikoita joukkueeseen, eikä mahdollinen ”floppauskaan” haittaa periaatteessa mitään koska menestystä ei edes tavoitella ensi kaudella.
 
Heatley

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Ei oo ku Jokerit. V*TTU"
Draftin jälkeen on aika monesti käynyt mielessä, että miksi Buffalo, Calgary, Islanders, Vancouver eivät häntä varanneet./QUOTE]

Muistaakseni Antti Mäkinen nosti tämän aikaisemmin kaudella esiin, isä Nylander ei ollut aikanaan kovin innokas treenaaja tjms. ja muutenkin aika spesiaali persoona. Mm. Calgary papan taustat tuntien pelkäsi että poika on olemukseltaan samanlainen.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan. Puhutaan NHL-sopimuksesta ja NHL:ssä pelaamisesta. Suomelan kohdalla ensimmäinen on realismia ja jopa todennäköistä. Jälkimmäinen ei niinkään ainakaan nykyisellään.
Toisaalta onhan se yksikin NHL-peli hieno muisto urheilevien nuorten muistojen arkkuun. Sen voi ottaa seikkailuna kun sinne "rapakon taakse" lähtee.
Monille on varmasti ollut kiva kokemus treenata pari viikkoa NHL-pelaajien - jopa tähtien - kanssa ja treenipelissä vetää päälle se legendaarisen NHl-seuran paita, jonka rinnassa kaikkialla maailmassa tunnistettava ikoninen logo. Ja selässä oma sukunimi. Ja pelata isolla areenalla.
 
Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks

Tämäpä, vaikka varmasti painaa, kun jokaisen unelma olisi siellä huipulla pelata. Silti varmasti mahtava kokemus, jos parinakin syksynä pääsee kokeilemaan ja tuurillaan yksikin peli on lottovoitto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös