Pittsburgh Penguins 2017–2018

  • 282 269
  • 980

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
No niin, nyt on muutama päivä kulunut tuosta tappiosta. Mielipiteeni ei ole muuttunut mihinkään; tämä kaksi perättäistä Cupia palkkakattoaikakaudella tuonut marssi ansaitsee kaiken mahdollisen kunnioituksen. Tuuriakin oli sopivasti mukana, mutta ennen kaikkea joukkueen runko osoitti pystyvänsä voittamaan säännöllisesti ja periksiantamattomasti. MM-kisoihin ei lähtijöitä tainnut muita olla kuin Hörnqvist, mikä toki hänelle suotakoon. Hieno mies jne.

Capitals-sarjassa kävi piinallisen selväksi, että tankki on todella tyhjä ja pitkäaikaiset vammat painavat. Paikoista, joista parin edellisen kauden aikana noustiin väkisin, ei enää pystyttykään nousemaan, kun laatikosta ei enää löytynyt sitä tuttua isompaa vaihdetta. Kaksi erittäin pitkää kautta, joista toisen aikana rungon avainpelaajat kävivät myös World Cupissa otti lopultakin veronsa ja syksyllä kausi alkaa taas puhtaalta pöydältä, hieman paremmin levänneenä.

Kokoonpanomuutoksia ei kaiken järjen mukaan ihan hirveää liutaa ole edes tarvetta tehdä. Runko on hyvässä jamassa, ikkuna on auki vielä tovin ja tähän on hyvä rakentaa seuraavan Cupin voittava joukkue. Sentterinelikko Crosby-Malkin-Brassard-Sheahan tulee olemaan ensi kaudella liigan tasokkain. Ainoat isommat kysymysmerkit itselleni ovat herrat Letang ja Sheary. Ensiksimainitulla ei ole puolustustehtävissä hintalappuunsa nähden tarpeeksi annettavaa ja Capitals-sarjan viitospeli kaatui vain ja ainoastaan Letangin käsittämättömiin hölmöilyihin. Olisikos se Karlsson sieltä Ottawasta saatavilla? Sheary puolestaan ei selvästikään ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Crosbyn ketjussa, vaan on ajautunut alaketjuihin, joka on hintalapulleen tietysti totaalisen väärä paikka. Lisäksi nuoremmista on tulossa jos jonkinlaista yrittäjää (mm. Sprong) joten pelipaikkakin alkaa olla uhattuna.

Kuten sanottua, hattua päästä GMJR:lle, HCMS:lle, joukkueelle sekä tukitoiminnoille. Kaksi peräkkäistä Cupia on hurja saavutus, varsinkin nykykiekossa. Nyt lepoa ja uutta matoa koukkuun. Hyvä tästä tulee. LGP!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tähän tietoon peilattuna Hörnqvist oli siis suurin pettymys playoffeissa ja toivon tälle mun omalle ruattalaiselle ihmiskyrvälle kaikkea pahaa, kun nyt lähti vielä sekoilemaan mömmömkisoihin. Ei jumalauta, loikkaa nyt vaikka KHL:n vielä? Jotenkin tähän kanavoituu koko jengin saamattomuus playoffeissa. Hörni ihan arkapilluna pari kuukautta ja sitten äkkiä Tanskaan - Oveckinille nämä, ei mun hurrit perkele!

Hörnqvist suurin pettymys playoffeissa ja arkapilluna pari kuukautta? Ei kyllä omiin silmiin. Maaliskuun alusta lukien playoffien loppuun saakka Hörnqvist pelasi tasan piste-per-peli tahdissa. 17 maalia kauden 28 viimeisessä pelaamassaan ottelussa eli lähes 50 maalin kausitahti tuolla ajanjaksolla. Suuri osa maaleista sieltä maalin edestä sisään survottuna. Capitalsia vastaan teki 3 maalia (tai oikeasti neljä) kun hänen, Crosbyn ja Guentzelin takana koko muu joukkue teki yhteensä ainoastaan neljä maalia sarjan aikana. Playoffeissa kokonaisuudessaan 11 pistettä 10 otteluun. Hörnqvistin pelaaminen Caps-sarjassa tasakentällisin sen jälkeen kun siirrettiin ykköskentästä Malkinin vierelle ei ollut mitään kovinkaan näkyvää, mutta olihan Hörnqvist näissä playoffeissa yksi joukkueen parhaista onnistujista kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
No juu @Bosco , ihan vähän löin vaan löylyä lissää. Ei ollut mielestäni Hörni kuitenkaan oma itsensä tässä ihan lopussa, pelasi paljon aremmin kuin yleensä ja olinkin ihan pomminvarma että siellä oli se joku ylävartalovamma päällä. Mutta ei sitten ollut ja petyin. Kaikkihan tässä mennessä kaudessa vituttaa, joten koitan jättää tämän kuolleen aasin potkimisen tähän.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mun mielestä Hornyn pisteiden takana oli paljon huonoa, ihan puhtaita järjettömiä kiekonmenetyksiä joista vastustajat rokottivat. Hyvistä pisteistä huolimatta Horny oli itselleni pettymys ja jotenkin vaisu, että olin aivan varma, että mies kärsisi jostain vammasta. Jos pelkästään pisteitä katsotaan niin joo hyvät playoffit pelasi, mutta jos näiden pisteiden taakse katsotaan niin ei kovin hyvät sittenkään. Vähän kuin Ovie yleensä...
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Ensi kaudeksi JR:n täytyy kyllä herätä ja laittaa pakisto kuntoon. Colen kauppaaminen oli isomman luokan virhe, joka saattoi hyvin maksaa meille kolmannen peräkkäisen mestaruuden.

Guentzel - Sid - Sprong
Sheary - Geno - Hörnqvist
Hagelin - Brassard - Kessel
Kuhnhackl - Sheahan - Rust
Aston-Reese

x - Schultz
Dumoulin - Letang
x - x
Ruhwedel

Humwickin sopparista täytyy päästä eroon ja Määtästä täytyy päästä eroon vielä kun hänellä on jotain vaihtoarvoa. Aivan karmeita virheitä, jotka maksoivat kaksi peliä Capsia vastaan. Ei ole millään mittarilla 4 millin cappinsä arvoinen. Ei omaa minkäänlaisia vahvuuksia kummassakaan päädyssä. On saanut tarpeeksi aikaa sairauksien/loukkaantumisten jälkeen, mutta kehitys on junnannut paikallaan, luistelu on edelleen heikkoa ja nyt on aika hankkiutua miehestä eroon.
Ruhwedel voi jatkaa pienen cappinsa kanssa seiskapakkina, mutta pelaavaan kokoonpanoon täytyy saada laatua lisää. Letangin voi myös kaupata, mutta vaikea nähdä järkevää diiliä. Samoin Sheary ja päättyvällä sopparilla pelaava Hagelin voivat olla kauppatavaraa puolustusta vahvistettaessa.
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
. Colen kauppaaminen oli isomman luokan virhe, joka saattoi hyvin maksaa meille kolmannen peräkkäisen mestaruuden.

Tässä lauseessa on totta, ettei Colen kauppaa ihan nappiin mennyt, mutta ei se mestaruutta maksanut. Ja pakko sanoa, mutta tuo käyttämäsi "meille" - ilmaisu huvittaa
 

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Itselle oli kyllä yllätys että Hörnqvist ei loukissa sitten ollutkaan,huilasi kuitenkin pari pleijaripeliäkin ja ei ihan näyttänyt omalta itseltään pleijareissa. Silti totesi itsensä terveeksi ja hyppäsi koneeseen. Jos toimisin Pensin johdossa,en asiaan hirveän tyytyväinen olisi.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Vai että Määtästä pitää hankkitua eroon ja Colesta luopuminen maksoi kolmannen peräkkäisen mestaruuden? Viimeisen kolmen playoff-kevään aikana Määttä on pelannut nyt 200 minuuttia enemmän tasakentällisin kuin Cole, ja silti ollut jäällä yhden takaiskun aikana vähemmän kuin Cole. 55 playoff-ottelussa viimeisen kolmen kevään aikana Määtän ollessa kentällä Penguins on tehnyt 17 maalia enemmän kuin on päästänyt. Schultz ja Letang tulevat seuraavina +10 saldolla tuossa suhteessa. Määttä teki sen yhden ison virheen, ja siinäkin sitten avitti tuomarit jotka eivät kolmansissa erissä viheltäneet yhtään rikkeitä pois, mutta muutoin Määttä pelasi mallikkaat playoffit. Tuo kyseinen maali oli muuten vain yksi kahdesta kerrasta kun Määttä oli tasakentällisin jäällä takaiskun aikana tämän kevään pudotuspeleissä. Jos puolustusta alkaa kritisoimaan ja haluaa sinne parannusta, niin Määttä on siellä yksi viimeisistä pelaajista joihin kannattaa kohdistaa katsetta.

Kuinka monta kertaa tämän vuoden playoffeissa Määttä oli pulassa nopeutensa kanssa? En muista yhtäkään tapausta jossa Määttä olisi kierretty nopeudella samaan tapaan kuin vuosi sitten kävi muutamaan kertaan. Kehitystä tapahtunut silläkin osa-alueella, vaikkei se nyt eikä koskaan Määtän vahvuus tulekaan olemaan. Määttä on lisäksi edelleen vasta 23-vuotias ja parhaat pelivuodet vasta edessäpäin. Ei todellakaan kuulu Penguinsin ongelmiin.

Sekin aika huvittavaa että Määtän piikkiin laitetaan kokonaan tuo yksi ottelu kun lopussa ei saanut laatupaikasta tasoitusta sisään. Jos noita hukattuja maalipaikkoja alkaa katselemaan, niin voi syyttävää sormea aikalailla osoittaa moneen suuntaan eri tappioiden osalta. Tuossa samassa ottelussa esimerkiksi Dumoulinilla oli yhtä laadukas paikka hieman aiemmin 3-3 tilanteessa, mutta ei saanut maalia tehtyä ja heti vastahyökkäyksestä peli olikin sitten 3-4 Capitalsille. Tuo oli merkityksellisempi hukattu maalipaikka kuin Määtän vastaava.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sekin aika huvittavaa että Määtän piikkiin laitetaan kokonaan tuo yksi ottelu kun lopussa ei saanut laatupaikasta tasoitusta sisään. Jos noita hukattuja maalipaikkoja alkaa katselemaan, niin voi syyttävää sormea aikalailla osoittaa moneen suuntaan eri tappioiden osalta. Tuossa samassa ottelussa esimerkiksi Dumoulinilla oli yhtä laadukas paikka hieman aiemmin 3-3 tilanteessa, mutta ei saanut maalia tehtyä ja heti vastahyökkäyksestä peli olikin sitten 3-4 Capitalsille. Tuo oli merkityksellisempi hukattu maalipaikka kuin Määtän vastaava.

Muuhun viestistäsi en ota kantaa, koska olen pääosin samaa mieltä ja ei Määttää mielestäni oikeasti kannata myydä, mutta tuo lainaamani pätkä niin kyllä siinä Määtällä oli puolityhjä maali edessä ja noista vain pitäisi upottaa kiekko sisään. Dumoulin puolestaan ajoi maalille mailaviidakon läpi eikä saanut siitä hässäkän keskeltä kunnon laukausta aikaa, oliko vielä rysty kaiken lisäksi (?) ja Holtby hyvin paikoillaan. Selvästi parempi tuo Määtän paikka siis oli.

Määttä missasi puolityhjän maalin, piste. Ja antoi kolmospelin myös vieraille, oli siinä tuomarivirhe tai ei. Olisiko Pens noita voittanut kuitenkaan vaikka Määttä ei olisi noita virheitä tehnyt niin sitä emme saa koskaan tietää. Kuitenkin Määtältä tuo Caps-sarja oli heikko sitä ei voi kiistää, mutta ei sitä myydä kannata, 24 v vasta ensi kauden alussa ja todistetusti osaa kyllä pelata myös kevään kovia pelejä. Raskaat kaudet ne ovat myös Ollilla takana.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Aleksei Emelin ei ole jatkamassa Nashvillessä. Olisiko tässä palanen Penguinsin puolustukseen?
Hyyyyyyyyyyyi haisee Goncharille! Olisihan tuo nyt ollut tällä kaudella tuolla Pens-poikasten keskellä ihan herra ja hidalgo, mutta ei kyllä ehkä oikein sovi Pensin sapluunaan eikä hankintaprofiiliin. Ellei tule jollain tonnilla seiskapakiksi, eikä se tule. Kunnollista top-4 pakkia ja ainakin yhtä ronhainseytä/iancolee toi mun mielestä huutaa, eikä Emelin oikeen mee kuin jälkimmäiseen lokeroon ja siihen taas varmasti liian kallis. En kyllä edes tiedä yhtään miten pelas Predsissä kun en muista nähneeni. Siellähän on vapautumassa muitakin pakkeja, jotka ei taida mahtua millään pelaamaan eli Irwin, Bitetto ja Y. Weber. En tiä oisko niistä mihinkään?

Mä en kyllä muuten luota rybyihin sitten pätkääkään, paitsi jos on joku Sergachev tai Provorov. Tai Gusev. Tai Kaprizov.

Näin ihan täysin hattuheittoina yön pimeydestä, leveysosastolle 6.-8. pakkeja "kiekonsyöjä" Josh Gorges tai Jordie Benn, "trevordaley" Michael Kempny tai Christian Folin. Vähän isompaan ruutuun Devilsin John Moore on aina ollut mun suosikkeja ja Islandersin Calvin De Haan vois tulla tekemään Schultzit. Tai Thomas Hickey! On siellä myös Gudbranson ja Jack Johnson. Tai sitten ryöstetään Capsilta John Carlson. Noniin, nyt mä haen takkini ja meen pois. Ens kauden ketjuun nämä!
 

Ralph

Jäsen
Siellähän on vapautumassa muitakin pakkeja, jotka ei taida mahtua millään pelaamaan eli Irwin, Bitetto ja Y. Weber. En tiä oisko niistä mihinkään?
Onko vapautumussa? Tammikuun alussa Predators tiedotti Bitetton, Irwinin ja Weberin tehneen jatkosopimukset.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitä mieltä muut ovat olisiko Riikola kokeilemisen arvoinen? Pelannut todella hyvin meneillään olevissa mm-kisoissa ja kumminkin tuo meidän puolustus noiden kärkijätkien (Letang, Dumoulin, Schultz, Määttä) jälkeen on enemmän ja vähemmän sekaisin eikä pakkiprospecteja ole näköpiirissäkään.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Mitä mieltä muut ovat olisiko Riikola kokeilemisen arvoinen? Pelannut todella hyvin meneillään olevissa mm-kisoissa ja kumminkin tuo meidän puolustus noiden kärkijätkien (Letang, Dumoulin, Schultz, Määttä) jälkeen on enemmän ja vähemmän sekaisin eikä pakkiprospecteja ole näköpiirissäkään.

Just toiseen ketjuun laittelin, että omaan silmään on kyllä positiivinen yllätys ollut tuolla kisoissa. Hyvä luistelemaan, taklaa jne.

Olis kyllä kiva nähdä ja varmasti olis pinguille kokeilemisen arvoinen kaveri.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Onko vapautumussa? Tammikuun alussa Predators tiedotti Bitetton, Irwinin ja Weberin tehneen jatkosopimukset.
Ah, mulla tai siis nhlnumbersissa ihan vanhentunutta paskaa tietoa. Huomasinkin, että tuolla oli pari muutakin väärin mutta en antanut sen häiritä hyvää spekulaatiota. Kiitti korjauksesta!

Riikola on ollut kyllä kiva, mutta aika kaukana varmaan NHL-tasosta kun on vain isossa askissa pellaillut. Kyllä silläkin kiekon kanssa keeeestäääää ratkaisut vielä ihan liian kauan, niinkuin yleensäkin eurospelareilla. Toki "ilmaiset" kokeilut kannattaa aina, varsinkin tässä palkkakattotilanteessa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitä mieltä muut ovat olisiko Riikola kokeilemisen arvoinen? Pelannut todella hyvin meneillään olevissa mm-kisoissa ja kumminkin tuo meidän puolustus noiden kärkijätkien (Letang, Dumoulin, Schultz, Määttä) jälkeen on enemmän ja vähemmän sekaisin eikä pakkiprospecteja ole näköpiirissäkään.

Mitä ilmeisemmin Riikola suuntaa ensi kaudeksi nimen omaan Penguinsin organisaatioon, hieno homma ja katsotaan syksymmällä mihin rahkeet oikein riittävät. Toivottavasti on parin tai kolmen vuoden sopimus niin voi kauden verran vaikka opetella AHL:ssä jos ei homma lähde heti syksyllä sadunomaisesti kulkemaan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan sääntöihin on merkitty, että 24-vuotiaan tulokassopimus on yhden vuoden mittainen.

Asia kunnossa, minkä ikäisenä se Panarin silloin oikein tuli sit Chicagoon, muistelisin, että olisi myös ollut tuon 24 v silloin ja kahden vuoden pahvinhan mies silloin teki inkkareiden kanssa vai muistanko nyt ihan väärin?
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Jos uutinen pitää paikkansa, että Juuso Pingviineihin siirtyy, niin täytyy laittaa joukkue tarkempaan seurantaan. Ja asiantuntiojoille kysymys, miten näette Juuson mahdollisuuden hypätä jopa ensi kaudella pelaavaan kuusikkoon?
 

Ralph

Jäsen
Asia kunnossa, minkä ikäisenä se Panarin silloin oikein tuli sit Chicagoon, muistelisin, että olisi myös ollut tuon 24 v silloin ja kahden vuoden pahvinhan mies silloin teki inkkareiden kanssa vai muistanko nyt ihan väärin?
Oli täyttämässä 24 vuotta, mutta oli syyskuun 15. päivä 23-vuotias. Samoin Riikola on täyttämässä 25, mutta ratkaisevana päivänä on 24-vuotias.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos uutinen pitää paikkansa, että Juuso Pingviineihin siirtyy, niin täytyy laittaa joukkue tarkempaan seurantaan. Ja asiantuntiojoille kysymys, miten näette Juuson mahdollisuuden hypätä jopa ensi kaudella pelaavaan kuusikkoon?

En taida mistään asiantuntijasta mennä, mutta vastaan nyt silti tähän :)

Pensin top-4 pakisto on aika selvä, siihen kuuluvat Letang, Schultz, Dumoulin ja Määttä. Kolmospakkipariin ei ole kenenkään nimeä varmastikaan kiveenhakattu vielä joten vitos- ja kutospakin tontista Riikola tulee taistelemaan tosissaan Oleksiakin, Ruhwedelin ja Hunwickin kanssa näillä näkymin. Näistä vielä esim. Hunwick voi hyvinkin päätyä kesällä muualle kun miehellä on jäljellä pari kautta reilun parin millin sopparia ja oli täydellinen hutihankinta viime kesänä, ei onnistunut sitten ollenkaan menneellä kaudella ja Pens tarvitsee kaiken cap-tilan mitä vain mahdollista saada. Oleksiakin näen itse näistä lähimpänä pelipaikkaa, tuli menneen kauden aikana treidillä Dallasista ja pelasi mielestä oikein mallikkaasti joskin playoffeissa rupesi hieman otteet takkuamaan. Noin pari metrinen ja hyvin luisteleva järkäle tuo kuitenkin fyysisyydellään sellaisen ulottuvuuden Pensin peliin mitä muut eivät pysty tarjoamaan. Ruhwedel on puolestaan pienikokoinen ja hyvin liikkuva rightin kaveri joka osaa kohtalaisen hyvin pelata kiekolla, näen Riikolalla kuitenkin hyvät mahdollisuudet mennä hierarkiassa miehestä ohi, mutta tässä tullaan sitten semmoisen kysymyksen ääreen, että haluaako valmentaja Sullivan peluuttaa kolmosparissa kahta leftin kaveria vai perus left-right komboa? Jos Sullivanin silmissä Riikola ja Ruhwedel ovat samalla viivalla (ja Oleksiak siis edellä) niin kätisyyden puolesta Ruhwedel menisi varmaankin tällöin edelle. Alle vielä pakiston hahmotelma ja itse uskon, että Hunwick tullaan kesällä kauppaamaan pois ja tilalle tulee todennäköisesti joku toinen vastaavanlainen kokeilu. Pakkiprospecteja ei oikein ole joten tuskin näiden lisäksi on muita osallistumassa kilpailuun pelipaikoista:

Dumoulin - Letang
Määttä - Schultz
Oleksiak - Ruhwedel
Riikola - (Hunwick/xxx)

Ja @Ralph selvä homma kiitos selvennyksestä!
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Oikeastaan Juusolla ei ole mitään erityisapuja varmaan tuoda, mutta aika solidia kahden suunnnan peliä varmaan on se juttu. Lämäri on toki kova, mutta aika osoitteeton. Tosin liikeellä ja pelinluku taidoiltaan pystyy tekemääm peliä. Kokoisekeseen osaa jopa taklata kovaa. Hienoa jos Juuso saisi kykynsä näyttää ja mahdollisuuden siihen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös