Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut Venäjällä 19.–29.4.2018

  • 48 505
  • 157
Mukavaa nähdä, miten suomalaiset ovat nopeita ja taitavia, luistelevat hyvin. Sitä kun on nin tottunut siihen, että Suomella on hidas joukkue joka pelaa taktista jääkiekkoa. Varsinkin siis aikuisten tasolla. Nopeita, sellaisia vauhdikkaita pelaajia ei juurikaan löydy, paitsi Pihlström ja Jormakka. NHL-pelaajat mukaan lukien siis.
 
Pardus

Jäsen
Suomi menee 4. kertaa peräkkäin finaaliin U18-kisoissa.
Mahtava juttu! Kyllä nämä "viimeaikaiset" ikäluokat ovat erinomaisen vahvoja. Suomen 00-ikäluokkaa on pidetty keskimääräistä heikompana, mutta näköjään sekin on sitten huomattavasti kovempi kuin suurin osa 80-luvun ikäluokista.
 
Suomi lähtee altavastaajana välierään. Toisin kuin asiantuntija totesi, Ruotsin maalivahtipeli on ollut selkeästi Suomea parempaa. Mutta voittihan Tshekkikin Kanadan, vaikka maalivahdeissa oli eroa Kanadan hyväksi. Yksittäisessä paineistetussa ottelussa voi käydä miten vain. Toki Suomen puolustuksen hasardeja pitää vähentää reilusti.

Helppo tietenkin sanoa näin jälkikäteen, mutta millä perusteella Suomi lähti altavastaajana? Tällä kaudella Suomi on ollut Ruotsia parempi keskinäisissä ja näissä kisoissa Suomi on edennyt voitosta voittoon. Ruotsi voitti USA:n, mutta hävisi Kanadalle. Voitti myös vaivoin Sveitsin ja Valko-Venäjän.

Ei tällä tietysti mitään väliä ole, mutta ihan mielenkiinnosta kyselen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
@Mängimiehelle: Suomen lohko oli etukäteen helpompi. USA on ikäluokan hallitsija ja Ruotsikin liikkeellä vahvalla ryhmällä. Ruotsi voitti vakuuttavasti Slovakian. Lisäksi sen maalivahti oli esiintynyt erittäin vahvasti.
Suomen puolustus ei ollut kovinkaan kurinalaista eikä Annusen tasosta ollut selvyyttä. Oli muuten edellisessäkin turnauksessa 88 prosentin vahti. Mutta pelasi tänään elämänsä pelin. Tämän päivän matsissa Suomen pelin kokonaisuus oli erittäin kurinalaista pelaamista, vaikka pelattiinkin rohkeasti.
Kyse on siis minulla ennakoinnista, ei ennustamisesta. Toki puolestani kernaasti voit ennustaa huomisen pelin lopputuloksen, itse en moista kristallipalloa omista.
 
Ei tässä ole kyse siitä kuka ennustaa oikein ja kuka väärin. Lähinnä mielenkiinnosta tiedustelin perusteluita mielipiteellesi. Ja nyt sain, joten kiitos niistä. Itse pidin Suomea hienoisena ennakkosuosikkina Ruotsia vastaan tänään. Tämä lähinnä siitä johtuen, että Suomi on ollut tämän kauden keskinäisissä parempi ja näissä kisoissa olen ollut vakuuttuneempi Suomen pelaamisesta. Toki myös nähnyt enemmän Suomen pelaamista.

Huomiseen finaaliin laitan USA:n ennakkosuosikiksi. Perustelen tätä puhtaasti USA:n paremmalla materiaalilla. Edellisessä kohtaamisessa Plymouthin turnauksessa n. 2 kk sitten USA voitti Suomen puhtaasti 4-0.

Mitä mieltä itse olet finaalin voimasuhteista?
 
Tornados

Jäsen
Kyseenalaistaisin käsityksen Ruotsin joukkueesta erityisen nimivahvana. Erityisesti Boqvistin ekassa erässä tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen väittäisin jopa Suomen joukkuetta nimekkäämmäksi tulevien varausvuorojen perusteella.

USA on jonkin verran kovempi materiaaliltaan. Puolustus ei vakuuttanut alkuotteluissa, mutta pudotuspelit ovat sujuneet erinomaisesti. Olen aistinut, että henki Suomen joukkueessa on erinomainen, joten yllätysmahdollisuuksia on etenkin hyvällä maalivahtipelillä. Uskon, että USA tulee vauhdilla peliin, joten Suomen pitää olla hereillä heti aloituskiekosta lähtien.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Huomiseen finaaliin laitan USA:n ennakkosuosikiksi. Perustelen tätä puhtaasti USA:n paremmalla materiaalilla. Edellisessä kohtaamisessa Plymouthin turnauksessa n. 2 kk sitten USA voitti Suomen puhtaasti 4-0.

Mitä mieltä itse olet finaalin voimasuhteista?
USAn voi laittaa ennakkosuosikiksi, jos on pakko valita. Käytännössä minulla menee kolikonheitoksi.
Kyseessä on energia- ja reagointipeli, jossa kenties tunnelatauksen kontrolli ratkaisee. Täytyy siis turvautua suhosmaisiin latteuksiin, kun ei muutakaan osaa. Maalivahditkin lienevät samaa tasoa. Turnaushistoria kertoo sen, että molemmat joukkueet voittivat yhdessä turnauksessa, mutta eivät ole muuten dominoineet.
Toisaalta, joukkueita voi pitää kehittyjinä, sillä esim. Ivan Hlinkassa ne pelasivat sijoista 5-6. Suomen joukkue oli lähes sama viime turnauksessa, erottavista tekijöistä on merkittävimpänä pelaajana Anton Lundell. Ehkä hän ratkaisee jatkoajalla finaalin.
Lisätään vielä se, että lopputulos voi olla mitä hyvänsä 5 maalin voitosta jatkoaikavoittoon.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tänään on minusta ekaa kertaa turnauksessa tilanne kun Suomi lähtee lievänä altavastaajana peliin. Tuo jenkkien ykkösketju on todella kova.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Etelä-Saimaassa oli juttu kuudesta Suomen joukkueen pelaajasta, jotka kävivät kolme vuotta sitten "SaiPa Select" -joukkueen riveissä voittamassa Geneven turnauksen. Pelaajat olivat Ville Petman (kasvattajaseura SaiPa), Peetro Seppälä (KooKoo), Santeri Salmela (KooKoo), Mikko Kokkonen (Jukurit), Rasmus Kupari (Titaanit) ja Leevi Aaltonen (Jukurit). Linkit Eliteprospectsiin.

Kolme vuotta sitten turnausmestaruus SaiPan riveissä Genevessä, sunnuntaina samalle kuusikolle tarjolla poikien MM-kultaa Venäjällä - Etelä-Saimaa
 
Mielenkiintoinen artikkeli, kiitos kun jaoit.

Ei liity sinänsä näihin kisoihin, mutta miettikääpä jos tuo ym. kuusikko edustaisikin nyt SaiPaa. Olisi siinä lappeenrantalaisseuralla hyvät runko tuleville kausille. Nythän noista yksikään ei pelaa SaiPassa. Petman lähti veljensä kanssa Lukkoon jo B-iässä. Aaltonen puolestaan houkuteltiin KalPaan. Loput (Kokkonen, Salmela ja Seppälä) pelaavat silloisissa seuroissaan edelleen.

Tai toisaalta miksei koko porukka voisi yhtä lailla olla nyt KooKoossa tai Jukureissa. Tuohon aikaan kolme vuotta sitten SaiPa oli kuitenkin alueen ykkösseura ja ainoa liigaseura, joten siksi ensisijaisesti sijoitin ne sinne.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Petman lähti veljensä kanssa Lukkoon jo B-iässä.
Niinpä, Petmanit ja pari muuta kärkipelaajaa lähti Lukkoon, kun SaiPan B-junnut putosi kauden päätteeksi alemmalle sarjatasolle. Ei mennyt ihan putkeen SaiPalla silloin. Mutta ei enempää tätä off topicia, aletaan keskittymään illan finaaliin!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Niinpä, Petmanit ja pari muuta kärkipelaajaa lähti Lukkoon, kun SaiPan B-junnut putosi kauden päätteeksi alemmalle sarjatasolle. Ei mennyt ihan putkeen SaiPalla silloin. Mutta ei enempää tätä off topicia, aletaan keskittymään illan finaaliin!
Tarkennataan vielä sen verran että vain putoaminen B-SM sarjasta ei ollut syy, vaan siellä oli syyt vähän syvemmällä koko organisaatiossa ja sen sitoutumisesta junioritoimintaan.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Toivottavasti Nordgren ottaa inasen niitä lappuja pois silmiltä finaalissa. Ruotsia vastaan muutama täysin turha veto huonosta sektorista, vaikka oli toista aaltoa ja muuta vaihtoehtoa tarjolla. Hieman ajatusta kiitos ja homma pakettiin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Onnea Pikku Leijonat!

Kyllähän tuon lauman johtaja oli mielestäni jopa kiistatta Jesperi "Isohko Musta" Kotkaniemi. Huikeaa koko kentän hallintaa, pelin rytmittämistä ja puolustuspelin tukemista. Tuo kenttä dominoi läpi turnauksen. Ei ole ehkä se juonikkain kaveri hyökkäysalueella, mutta peruspeli on ihan hiton hyvällä tasolla!

Hieno joukkue silti kaikkinensa! Näistä nähdään varmasti monta kaveria Liiga jäillä tulevalla kaudella.

Toisen erityismaininnan voisin antaa Justus Annuselle! Huikea veskari ja edessä on loistava tulevaisuus. Murtautuu jo tulevalla kaudella
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllähän tuon lauman johtaja oli mielestäni jopa kiistatta Jesperi "Isohko Musta" Kotkaniemi. Huikeaa koko kentän hallintaa, pelin rytmittämistä ja puolustuspelin tukemista. Tuo kenttä dominoi läpi turnauksen. Ei ole ehkä se juonikkain kaveri hyökkäysalueella, mutta peruspeli on ihan hiton hyvällä tasolla!
Kotkaniemestä tulee monessakin mielessä aika paljon samat fiilikset kuin nuoresta Mikko Koivusta.
 
Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Hieno joukkue ja nimenomaan joukkue. Varmin NHL-pelaaja lienee Kakko, on kokoa, näköä, pirusti taitoa ja todella hyvä luistelemaan noin isoksi kaveriksi. Eikös se ole vielä ensi vuonnakin U18-kisoissa mukana vai miten toi menee kun on vuoden nuorempi kuin muut? On kuitenkin vuoden päästä kisoissa jo just täyttänyt 18 v. Suomen junnut hyvällä tasolla, mukava seurata lätkää myös tulevaisuudessa.
 
On joo. Huikee jätkä ja pelaa ens kaudessa kunnon roolissa TPSissä jos siellä on päättäjillä mitään järkeä.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kisojen All-Star kentän puolustukseen valittu Anton Malyshev kisoissa 5 ottelussa 0+1= 1 -4.
Nuo valinnat olivat muutenkin kokonaisuudessaan naurettavia.

Nordgren vei maalipörssin ja ratkaisi finaalin. Ei jatkoon
Utunen kultajoukkueen kapteeni, 0+3 tehot ja tehopörssin voittaja. Ei jatkoon
Kakko dominoi joka pelissä ja pistepörssin kärkikahinoissa. Ei jatkoon
Annunen pelaa välierissä nollapelin ja finaaleissa voitto. Ei jatkoon.

Kyllähän tuolta nyt olisi pitänyt 3-4 suomalaista löytyä. Mut samapa tuo. Nuita valintoja muista kukaan jälkeenpäin. Vain voittajat muistetaan ja se oli SUOMI!
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Toivottavasti Nordgren ottaa inasen niitä lappuja pois silmiltä finaalissa. Ruotsia vastaan muutama täysin turha veto huonosta sektorista, vaikka oli toista aaltoa ja muuta vaihtoehtoa tarjolla. Hieman ajatusta kiitos ja homma pakettiin.

Nikke varmaan luki palstaa, hyvät vinkit.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuo valinnat olivat muutenkin kokonaisuudessaan naurettavia.

Nordgren vei maalipörssin ja ratkaisi finaalin. Ei jatkoon
Utunen kultajoukkueen kapteeni, 0+3 tehot ja tehopörssin voittaja. Ei jatkoon
Kakko dominoi joka pelissä ja pistepörssin kärkikahinoissa. Ei jatkoon
Annunen pelaa välierissä nollapelin ja finaaleissa voitto. Ei jatkoon.

Kyllähän tuolta nyt olisi pitänyt 3-4 suomalaista löytyä. Mut samapa tuo. Nuita valintoja muista kukaan jälkeenpäin. Vain voittajat muistetaan ja se oli SUOMI!
Onkos näät valinnat ollut yleensä ns. ansaittuja, vai tämän tyylisiä lohtupalkintoja?
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hieno joukkue ja nimenomaan joukkue. Varmin NHL-pelaaja lienee Kakko, on kokoa, näköä, pirusti taitoa ja todella hyvä luistelemaan noin isoksi kaveriksi. Eikös se ole vielä ensi vuonnakin U18-kisoissa mukana vai miten toi menee kun on vuoden nuorempi kuin muut? On kuitenkin vuoden päästä kisoissa jo just täyttänyt 18 v. Suomen junnut hyvällä tasolla, mukava seurata lätkää myös tulevaisuudessa.

Tästä joukkueesta U18-tasolla edustuskelpoisia pelaajia myös vuoden päästä ovat Aaltonen, Kakko, Lundell ja Kokkonen. Eli siinä mielessä ihan kivasti pullat Suomella uunissa, varsinkin kun 01- (ja 02) -ikäluokista löytyy myös Myllylän, Nikkasen, Puistolan, Saarelan ja Simontaipaleen tasoisia nimiä.
 
joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Melkoiset huumorivalinnat tosiaan parhaiden pelaajien ja All Stars -kentän osalta. Suomi dominoi voitosta voittoon ja vain Nordgren palkitaan.

Samaa on tosin ollut nähtävillä NHL-draftien osalta, kun esimerkiksi joku Sebastian Aho menee vasta kakkoskierroksella ja Ruotsilta varataan kaikki Allsvenskan-janaritkin. Noh, eiköhän tämäkin ala pikkuhiljaa kääntymään.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Onneksi olkoon ja jättikäsi U18 joukkueelle, valmennukselle, huollolle ja toki myös Suomen jääkiekkoliitolle sekä pelaajien taustaseuroille, että systeemi tuottaa tuollaisia voittajia. Turha nostaa nyt yksittäisiä pelaajia esiin, sillä kaikki täyttivät roolinsa loistavasti, vaikka ainahan siellä joku nousee väistämättä etualalle.

Mieletön voitto ja parasta alivoimalla tehdyssä ratkaisumaalissa oli se, että hyvä karma oli Suomen puolella kun tuomarit yrittivät väkisin kääntää pelin jenkeille. Olisiko kanadalaistuomari viheltänyt kaikki heppoiset Suomen jäähyt? Ja hyvä karma oli siinäkin, että Wahlströn ei saanut tyhjiin tasoitusmaalia, joka oli vain osoitus siitä, että Suomen oli yksinkertaisesti määrä voittaa mestaruus, ei jenkkien.

Kyllä tässä passaa lätkän aktiiviseuraajana taas hymyillä levästi ja makustella Suomen voittoa. Jotenkin nämä U18 kisat ovat hauskinta seurattavaa koska peli ei ole vielä niin systeemitarkkaa ja paikkoja riittää jatkuvasta molemmissa päissä, joten myös jännitystä riittää koko pelin ajaksi.

Päävalmentaja Niemelän pelisabluuna oli loistava ja edusti uutta aaltoa koska omista lähdettiin tykkinä ja uskallettiin koko ajan pelata mahdollisimman kiekollisena, tarpeen mukaan kevyellä keskialueen träpillä maustettuna. Ei ihan heti muista yhtään Suomen maajoukkuetta, etenkään Marjamäen tuhnailua, jossa olisi noin nopeasti lähdetty omista ja yhtä valtavalla vauhdilla ylitetty keskialue. Suomen pelit olivat hienoa seurattavaa, joten jäkisjännärit saavat tulevina vuosina seurata Suomen jääkiekkomaajoukkueiden peleissä samanlaista nopeaa ja mikä parasta, erittäin katsojaystävällistä, peliä.

Nyt jätkät ja taustajoukot (myös paikalle vaivautuneet lähisukulaiset) ilo irti siellä Venäjän maalla. Olette sen enemmän kuin ansainneet ankarasta kolmen vuoden pohja- ja taustatyöstä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös