Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 038 546
  • 5 672

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lukosta sen verran, että en muista olenko ihan ehdottanut ylläpidolle, että kirjalliseen hakemukseen pitäisi kertoa omin sanoin, että ymmärtää Lukon rahoituksen ja RTKn suhteen Lukkoon. Joka vuosi sai, kun Jokerit vielä SM-Liigaa pelasi ja saa, kun talousasiat jääkiekossa kiinnostaa, että Lukko tekee tappiota ja vain RTK kuittaa sen.
TPSn massipojilla taitaa olla mielessä Turkuun rakennettava uusi jäähalli ja kansiprojekti niin heille tämän hetkiset parin miljoonan pääomitukset eivät tunnu missään, kun tarjolla olisi useamman sadan miljoonan paketti.

Aiemmin @Everton sanoi, että nykyisin Mestiksen ja Liigan välinen kuilu on kasvanut pisteeseen, josta ei ole paluuta. Liiga ja jääkiekkoliitto (ja sen alaiset sarjat) joutuvat sopimaan kompromisseista, mitkä eivät kumpaakaan osapuolta hyödytä. Täällä ehdotellut edustuskiellot ja sakkomaksut yms on valitettavasti pelinavauksia mistä poteroista eripuolet nyt lähtevät liikkeelle fanien puolella. Todennäköisimmin asiaan kunnollinen ratkaisu tullaan vasta saamaan, kun CHL laajentuu yleiseksi sarjaksi (vrt koripallon euroliiga) , mistä Suomesta ja Liigasta osallistuu 4-5 joukkuetta jolloin voidaan edes miettiä nykyisen liigan ja liiton sarjojen välistä nousua enemmän karsintoihin suuntaavaksi. Siihen sarjajärjetelmän rinnalle vielä henkiin herätelty Suomen Cup voisi tuoda uutta virtaa koko jääkiekkoiluun.

@Nelfor ja @BlackWolf voiivat ottaa kantaa Suomen Cupiin ja siihen, että pitäisikö Liigan osallistua niiden joukkueiden toimesta, ketkä eivät nykyisessä CHLssä pelaa. Olisiko esim Suomen Cupin voitolla mahdollisuus karsia yhdestä maapaikasta ensikaudeksi CHLn tms?
Minustakin tuo RTK homma olisi hyvä tapa karsia palstalta suurin osa idiooteista vähintään siinä liittymisvaiheessa.

Kun aiemmin kirjoitin noista Liigan ja liiton välisistä jutuista niin minä puhuin puhtaasti tuosta jutusta että kun joku meinasi että Mestiksen pitäisi haistattaa paskat kaikille. Liigalla on paljon enemmän valtteja asiassa ja siltikään he evät ole lähdössä, mutta teoriassa "helpommin" voisivat sen tehdä. Eivät silti tee ja jatkossakin varmasti antavat almujansa ja tukevat myös Mestistä. Kun niitä kiinnostaa sen Mestiksen elinvoimaisuus ja tän maan jääkiekko ja pitkässä juoksussa myös se kaikki on heidän etu. Mestiksen lähteminen uhittelemaan on viimeinen naula sen sarjan arkkuun, koska valttikortit on olemattomia.

CHL ei tule korvaamaan liigoja, millään aikajänteellä. Se on taas yksi osoitus siitä millaiselta kantilta täällä näitä asioita huudellaan, kun oikeaa halua keskusteluun ei ole. Silloin vedetään kaikkia faktoja vastaan pirut seinille ja niiden pohjilta meuhkataan. CHL kaatuu omaan mahdottomuuteensa jos se meinaa jotain liigaa perustaa. Ruotsissa on SHL ilmoittanut suoraan että heitä ei kiinnosta hevon vatulaa, koska yleisöä ei kiinnosta ylikansalliset sarjat. Sama pätee Liigaan, nyt kun se yksi idiootti sai myytyä itsensä ryssille ja oli se ainoa puuhamies tuon laajenemis pelleilyn takana. Loput seurat on tyytyväisiä Liigaan ja siinä sivussa voi pelailla CHL:ää. Sveitsissä tuskin on kanssa halua suurempaan ja Itävallat yms. rajoittaa ulkomaalaisia että niiden omat pelaajat voi pärjätä. Mikään, ei yhtään mikään, puolla CHL:n muuttumista muuksi, ei edes CHL itse.

Suomen Cup on todella hieno ja hyvä asia ja siihen pitäisi ehdottomasti saada Liiga mukaan. Se onkin ainoita esimerkkejä siitä kuinka voisi saada Liigan mukaan niin että siitä voisi myös Liiga hyötyä, tämän vittuilun, pään aukomisen ja antakaa meille ilmasta rahaa touhun lisäksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No vastaan sitten kun niin paljon haluat.

Kiitos. Tosin näyttää siltä, että takerrut lillukanvarsiin.

Mestiksessä pelataan Mestiksen mestaruudesta, jääkiekkoliiton mestaruudesta, amatööri tai no parhaimman puoliammattilaissarjan mestaruudesta.

Ihan sama millä nimellä Mestiksen mestaruutta kutsutaan, ei muuta itse asiaa miksikään.

Mestiksessä ei ole enää yhtään farmiseuraa. Yksikään joukkue ei pyöri Liigajoukkueiden rahoilla, eikä yksikään liigajoukkue omaa yhtään hallituspaikkaa Mestisjoukkueiden hallituksissa.

Tässäkin samaa termeillä kikkailua. Olisiko sitten yhteystyöseura sinulle sopivampi nimitys? Noin puolet nykyisistä Mestis-seuroista on joka tapauksessa sellaisia, jotka eivät pystyisi jatkamaan toimintaansa nykymuotoisessa Mestiksessä ilman nykyisenkaltaista farmitoimintaa/yhteistyötä liigaseuran kanssa.

Mestiksestä on vasta noussut 3 joukkuetta Liigaan niin urheilullisin kuin taloudellisin perustein. Ensin piti toteuttaa se urheilullinen, sitten katsottiin riittääkö taloudellinen puoli. Jos halukkaita ja potentiaalisia seuroja vielä olisi ei ole mitään syytä miksi tämä ei olisi mahdollista jatkossakin.

Niin, vastasit tuossa jo itsekin: _on_ noussut. Mutta pelkillä urheilullisilla perusteilla liigaan ei joka tapauksessa voi nousta. Ja muussakin tapauksessa vain ja ainostaan, jos liiga jostain syystä haluaisi uuden jäsenen. Ainakaan lähitulevaisuudessa potentiaalisia seuroja ei ole tiedossa, joten käytännössä liigaan nousu ei siksikään ole todellisuudessa mahdollista.

Mestiksessä pelaa vain ja ainoastaan pelaajia joilla on sopimus Mestisjoukkueen kanssa ja josta on kirjoitettu siirtopaperit. Heillä voi myös olla sopimus jonkun muun tahon kanssa, mutta niin voi esim. Liigassa olla NHL joukkueenkin kanssa. Silti heillä on sopimus sinne Mestisjoukkueeseen. Eikä näitä pelaajia ole kuin kourallinen per seura.

Kiemurtelua. Jos et oikeasti ymmärrä, niin katso vaikka LeKin pelaajalistaa ja laske sieltä lainapelaajien (eli niiden keillä on sopimussuhde varsinaisesti johonkin muuhun seuraan) määrä.

Kaikkien joukkueiden kokoonpanot muuttuvat otteluiden välillä. Se ei ole mikään Mestiksen erikoisuus.

Eikö ole erikoista, jos kokoonpano muuttuu vaikkapa niin, että kahdessa perättäisessä, samalla viikolla pelattavassa ottelussa yli puolet joukkueesta on mennyt uusiksi? Tai jos helmikuun kokoonpanossa on neljä samaa pelaajaa kuin lokakuun ottelussa?

Liigassa voi ja muuttuu kokoonpanot finaaleissakin, mitähän tällä nyt yritetään todistaa?

Liigaseuraan ei kai sentään ole mahdollista siirtyä toisesta seurasta enää kesken pudotuspelien?

Mestiksessä pelaa paljon useat vuoden Mestiksessä pelanneita, sekä iäkkäämpiä ja jäähdyttelijöitä.

Paljon on suhteellinen määritelmä. Mestiksessä joukkueiden keski-ikä on tyypillisesti 21-23 vuotta. Liigaseuroissa 25-27 vuotta.

Suurin osa Mestis-pelaajista pelaa Mestiksessä vuosia.

Niin, muutamia vuosia, kuten kirjoitin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Voittiko Sport sinä vuonna mestaruuden kun se nostettiin? Jos muistisi kaipaa virkistystä niin katsotaampa sen kauden pudotuspelejä kyseiseltä kaudelta 2013-14: Sport hävisi Jukureille 4-3 puolivälierissä. Mestiksen mestarin, eli KooKoon olisi pitänyt siis karsia/nousta urheilullisin perustein.

Ensi kaudella KooKoo nostettiin. KooKoo pääsi finaaleihin, mutta hävisi Jukureille 4-1. Taas kabinettipäätöksillä nostettiin toinen joukkue kuin urheilullisin perustein. Ainoa joukkue joka urheilullisesti nousi, Mestiksen mestarina, oli Mikkelin Jukurit, joka tässä tempussa onnistui.

Ongelmanahan tässä on nyt se, että kun kultapossukerho on saatu nostettua, Mestiksestä ei käytännössä ole mahdollista nousta ja lunastaa tätä yli miljoonan euron liigaosaketta, ellei nyt sitten jostain saavu vaikkapa RoKille tai Hermekselle ikiomaa Jussi Salonojaa.
Sinua tuossa jo @Espoonmies valistikin. Luulisi vähän hävettävän tuon avautumisen jälkeen.

Tiedätkö että pelaajasopimukset tehdään nykyisin jo talven aikana, katsos kun ei enää nykyään pelailla oman kylän pojilla, niille pelaajille maksetaan nykyisin palkka ja ne pelaa siellä missä maksetaan. Se on vähän karua mennä pelaajakaupoille toukokuussa, kun ne pelaajat meni jo. Siksi tup systeemi tehtiin, kuten sinulle jo kerrottiin. Tai voithan sä kuvitella että Mestis jätkät pärjää Liigassa 60 matsia.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kiitos. Tosin näyttää siltä, että takerrut lillukanvarsiin.
Ei lillukanvarsiin vaan ihan oioin sun väärät väitteesi. Mistä huomaa miten vääristynyttä on sinunkin ajatusmaailmasi. Jos ei voi suhtautua asioihin niin kuin ne on, niin sitten on aika turha yrittää valistaa muita.
Ihan sama millä nimellä Mestiksen mestaruutta kutsutaan, ei muuta itse asiaa miksikään.
Sillä on paljonkin merkitystä. Sen merkityksen vain luo ne seurat siellä keskenään. Se onko ylempi porras auki vai ei, ei muuta sen pystin arvoa millään tavalla, ellei sen anna vaikuttaa. Kumpaa sä luulet että ne joukkueet lähtee voittamaan Mestistä vai nousemaan ylemmälle sarjaportaalle? Minä en tiedä yhtään joukkuetta ja sarjaa missä ei olisi se ensisijainen tavoite voittaa mestaruus, koska vasta sitten voi miettiä muuta.
Tässäkin samaa termeillä kikkailua. Olisiko sitten yhteystyöseura sinulle sopivampi nimitys? Noin puolet nykyisistä Mestis-seuroista on joka tapauksessa sellaisia, jotka eivät pystyisi jatkamaan toimintaansa nykymuotoisessa Mestiksessä ilman nykyisenkaltaista farmitoimintaa/yhteistyötä liigaseuran kanssa.
Mitä helvetin termeillä kikkailua? Farmi on farmi. Jos sä haluat väittää että joku on farmi niin silloin se tarkoittaa että se ylempi taho sen omistaa. Sinä olet se joka yrittää kikkailla termeillä ja vääristää todellisuutta ja halventaa muita jos kutsut niitä farmeiksi, kun ne ei sellaisia ole. Ne on itsenäisiä seuroja, ihan sama montako lainaa siellä pelaa. Eli sinä olet se joka kikkailee termillä omaksi eduksesi, ei ne jotka toteaa ettei ole enää farmeja. Huomaatko jälleen miten tarkoitushakuista toimintasi on? Tuskin.
Niin, vastasit tuossa jo itsekin: _on_ noussut. Mutta pelkillä urheilullisilla perusteilla liigaan ei joka tapauksessa voi nousta. Ja muussakin tapauksessa vain ja ainostaan, jos liiga jostain syystä haluaisi uuden jäsenen. Ainakaan lähitulevaisuudessa potentiaalisia seuroja ei ole tiedossa, joten käytännössä liigaan nousu ei siksikään ole todellisuudessa mahdollista.
Niin nykyaikana kun pitää järkevässä liiketoiminnassa ja pitkällä aikajänteellä miettiä pienen kiekkokansan myös asoita kuten maajoukkue jne. Silloin ei voi vain vetää romantiikalla seuroja konkkaan kun se maksaa kansakunnalle liikaa. Jalkapallosta voit katsella lisää että mihin tuollainen johtaa. Suomi kyntää jossain sijoilla ynnä muut ja sitä yritetään estää jääkiekossa, teidän suureksi pettymykseksi.
Kiemurtelua. Jos et oikeasti ymmärrä, niin katso vaikka LeKin pelaajalistaa ja laske sieltä lainapelaajien (eli niiden keillä on sopimussuhde varsinaisesti johonkin muuhun seuraan) määrä.
Sinä olet se joka kiemurtelet, vönkäät ja vänkäät. Säännöt on täysin selvät ja edustusoikeutta ei saa, jos ei ole rekisteröity seuraan ja omaa siellä edustusoikeutta. Tässä ei ole yhtään mitään kiemurtelua, vaan se on fakta.
Eikö ole erikoista, jos kokoonpano muuttuu vaikkapa niin, että kahdessa perättäisessä, samalla viikolla pelattavassa ottelussa yli puolet joukkueesta on mennyt uusiksi? Tai jos helmikuun kokoonpanossa on neljä samaa pelaajaa kuin lokakuun ottelussa?
Ei ole erikoista. Liigasta löytyy joukkueita millä on tapahtunut käytännössä aivan samaa. Sitä kutsutaan jääkiekoksi, siellä sattuu ja tapahtuu. Toki Mestiksessä on joissain seuroissa paljon pelaajaliikennettä, mutta se on Mestiksen oma valinta.
Liigaseuraan ei kai sentään ole mahdollista siirtyä toisesta seurasta enää kesken pudotuspelien?
On mahdollista. Ne samat junnut saa myös mennä Liigasta kesken pudotuspelien pelaamaan A-SM liigaan. Ei Mestiksessäkään saa kuin juniorit siirtyä joukkueesta toiseen. Se nyt vaan on Mestiksessä sääli että taso on niin paska että Keinäset häviää A-SM pelaajille, kun ne A-SM pelaajat treenaa nykyään ammattivalmennuksessa pikkupojista ja niiden taso on niin kova. Mestis on ihan itse liiton kanssa säännöt hyväksyneet ja Liigan kanssa sopparit tehneet. Miksi te ette kritisoi Mestiksen johtoporrasta, kun moisia soppareita tekee, jos yks peli Lukossa on liikaa hei!
Paljon on suhteellinen määritelmä. Mestiksessä joukkueiden keski-ikä on tyypillisesti 21-23 vuotta. Liigaseuroissa 25-27 vuotta.
Lähde? Löytyykö?
Oletko miettinyt syytä? Minä sen kerroin jo paljon aiemmin, olisikohan pari sivua takaperin. Aika harva kolmekymppinen voi kävellä pomonsa luokse kertoon että on 6kk saikulla kun vähän harrasti. Onko siis vika Liigassa, vai kenties siinä että Mestiksessä ei makseta palkkaa? Liigan vika kai sekin ettei makseta, koska... niin koska? Mistä ne Mestiksessä saisi yhtäkkiä sen verran rahaa että maksavat pelaajille palkkoja? Liigan pitää maksaa vai miten?

Sinne ei Mestikseen tule yhtään uutta katsojaa hallille maksmaan lipuista ja ostamaan makkaraa vaikka Liiga olisi NHL:ään asti auki. Eikä sinne paikkakunnalle tule yhtään uutta asukasta. Resurssien rajat on ne mitä on. Jos haluaa repiä kaiken niistä resursseista irti se on mahdollista oli sarjataso mikä vain, mutta raja tulee vastaan silti jossain. Eikä se parane yhtään ulisemalla suljetusta Liigasta.

Täällä saa lukea huvittavia juttuja siitä kuinka se ja tää ja toi ainakin sitten jos ja jos. Mestiksessä oli 3 seuraa jotka pysty pyörittään edes muutaman sadan tonnin pelaajabudjettia, eikä se tarvinnut avointa Liigaa. Miksi nyt yhtäkkiä se avoin Liiga onkin se ainoa keino? Laiskuusko iski? Siellä vedettiin Vaasassa, Kouvolassa ja Mikkelissä ihan eri tavalla porukkaa lehtereille vaikka kuinka oli Liiga kiinni. Mitähän ne teki oikein kun kuitenkin kiinnosti. Ehkä pitäisi ensin itse näyttää jotain, kuten noi näytti, ennen kuin voi muilta alkaa vaatia.
 
Viimeksi muokattu:

Nurmiovaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat
KooKoo nousi kyllä sinänsä urheilullisin perustein, että se nousi mestaruuden perusteella. Silloinhan oli sovittu käytäntö, että Mestiksen mestari voi hakea liigapaikkaa vuoden päähän, jolloin organisaatiolle jää vuosi aikaa rakentaa organisaatiota liigakelpoiseksi.
Nyt kun asiaa tarkemmin tutkin niin näinhän se olikin. Vähän hutiloiden luin siitä, mutta pistetään se väsymyksen piikkiin.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Jatkuva jauhaminen siitä, mitä suuria muutoksia pitäisi tehdä, ja miten Mestistä pitäisi radikaalisti muuttaa, jättää kaikille vain sellaisen olon, että nyky-Mestis on jotenkin täysin yhdentekevä ja turha, kun kaikkialla siihen sävyyn asiasta puhutaan. Mestiksellä olisi hyvät mahdollisuudet nostaa asemiaan ilman suuriakin muutoksia, jos saataisiin vain jengi tekemään töitä yhteen hiileen ja sellaista positiivista hönkää koko Mestiksen ylle. Lopetettaisiin valittaminen ja alettaisiin hommiin. Yhdessä.

Tähän olen samaa mieltä, parkuminen pitäis lopettaa ja tarttua härkää sarvista. Oman sarjan haukkuminen karkottaa asiakkaita, kuka välittää sarjasta jota ei omatkaan miehet arvosta. Töitä pitää tehdä myös seuratasolla jos aiotaan saada Liiga avoimeks. Tällä hetkellä nopeesti heitettynä TUTO on sillä tasolla mille pitäs saada 3-4 joukkuetta, se vaatii seuroilta työtä että rahahanoja saadaan kasvatettua. Väitän että Jokipojat, SaPKo ja Hermes on seuroja joilla on potentiaalia tuohon tasoon. Mutta se ei poista tosiasiaa että tällä menolla jääkiekon kiinnostavuus lajina tulee vähenemään muihin lajeihin verrattuna muilla kuin Liiga paikkakunnilla.

-Yks iso asia on Mestiksen huono imago, farmisarja ymn. Tähän vois liitto tehä helposti muutoksia jos olis halua. Esim rajoittais nykyistä enemmän lainapelaajien määrää per peli. Ja muutenkin tuosta farmi nimestä pitäs päästä eroon, käyttäis vaikka yhteistyö nimikettä jos se on pakko mainita. Ei kuulosta läheskään yhtä oksettavalta. Mestis ei vielä ole farmisarja, vaikka pari farmi joukkuetta löytyy.

-Mestiksen lähestyttävyys on heikkoa, esimerkiksi vierasjoukkueen pelaajat on suurelle osasta yleisöö tuntemattomia sekä ottelu/maali koosteita joudut tosissaan etsimään. Mestiksen kotisivujen kautta näihinkin olis helppo tehä muutos. Linkit koosteisiin ja esim pörssien top5 pelaajien naamat pisteitten viereen kuten useimpien sarjojen top listoissa näkyy.

-Mestis Weekly pitäs ehottomasti saaja takas. En usko että tarvii edes perusteluita. Säteri tai yhtä innokas Mestis mies/nainen toimittajaks, haastatteluita, uutisia, maalikoosteita ymn. Tois pelaajia ja sarjaa lähemmäs seuraajia ja vaikuttais ylempäänkin pointtiin. Toki se vaatis tekijät ja sen taas jonku pitäs maksaa.

-Seurojen pitäs panostaa enemmän näkyvyyteen ja värikkyyteen. Osassa Mestis paikkakunnissa tätä käytetään jo hyvin hyväks.

-Tällä hetkellä tuntuu että osa on sitä mieltä että pelkästään sarjojen avaaminen ratkasee Mestis seurojen kiinnostavuus ongelmat. Liiga on kiinni ja tää asettaa omat rajotteet kasvattaa rahan haalimista sponsoreilta, ja ilman karsintoja ei samanlaista kiimaa keväällä ole. Mutta on seuroilla/liitolla mahollisuuksia tilanteet kohentamiseks, ehkä joku päivä nähdään terveempi Mestis ja avoimet sarjat.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Liigalla on paljon enemmän valtteja asiassa ja siltikään he evät ole lähdössä, mutta teoriassa "helpommin" voisivat sen tehdä.

Minä en haluaisi lähteä tähän poteroista huuteluun, mutta villinä veikkauksena, että Liigaa enemmän haittaisi, jos liitto ottaisi Suomen mestaruus statuksen pois ja samalla kertoisi ettei Liigajoukkueiden pelaajilla ole mahdollisuutta pelata yhdeäkään liiton alaisessa joukkueessa. Toivon, että tämä jää palstoille enkä minä oikeasti halua mitään boikotteja mihinkään suuntaan. Tässä pitäisi löytää se yhteinen tie missä on vahva liiga ja vahva 1.divisioona. Minun satuilu on sinänsä turhaa, koska minulla ei suoria vastauksia ole. Tuskin kenelläkään illä hänelle olisi suomalaisessa jääkiekkoilussa melkein jumalan asema tiedossa.

CHL ei tule korvaamaan liigoja, millään aikajänteellä.

Olisin koko kappaleen voinut lainata, mutta minä olen eri mieltä. Mitään faktaa tämän mielipiteeni tueksi en omita eikä oikeastaan kukaan voi. Itse olen ainakin käityksessä, että CHL oikeasti yrittäisi sarjaksi. Se on vähän väärin sanoa, että ei millään aika välillä, koka kukaan ei tiedä missä esim suomalainen jääkiekkoilu on esim 10 tai 20 vuoden päästä.

siitä voisi myös Liiga hyötyä, tämän vittuilun, pään aukomisen ja antakaa meille ilmasta rahaa touhun lisäksi.
Hieman vieroksun, että puhut ilmaisesta rahasta. Liiga ja koko suomalanen kiekkoilu hyötyii vahvasta Mestiksetä tai paremminkin ykkös divarista.

Se on sanottava, että Mestis on itse virheitä tehnyt. Pari-kolme vuotta sitten lanseerattiin, että tullaan uudestaan vahvempana kuin koskaan, mutta mitä kävi. Paljon puhetta ja vähän tekoja. Tälle kaudelle luvattiin uusin konsepti seuroille eli Mestis goes business ja lopulta tuo toteutui kolmella paikkakunnalla joista yksi ei edes pelaa Mestiksessä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minä en haluaisi lähteä tähän poteroista huuteluun, mutta villinä veikkauksena, että Liigaa enemmän haittaisi, jos liitto ottaisi Suomen mestaruus statuksen pois ja samalla kertoisi ettei Liigajoukkueiden pelaajilla ole mahdollisuutta pelata yhdeäkään liiton alaisessa joukkueessa. Toivon, että tämä jää palstoille enkä minä oikeasti halua mitään boikotteja mihinkään suuntaan. Tässä pitäisi löytää se yhteinen tie missä on vahva liiga ja vahva 1.divisioona. Minun satuilu on sinänsä turhaa, koska minulla ei suoria vastauksia ole. Tuskin kenelläkään illä hänelle olisi suomalaisessa jääkiekkoilussa melkein jumalan asema tiedossa.
Toistan nyt uudestaan sanomani. Eli esim. tuomari, toimitsija, tilastointi touhussa on Liiga ihan oikeasti ottanut etäisyyttä, eli katkonut siteitä. Viimeksi neuvottelut oli oikeasti aika tiukat ja Liiga oli aika tavalla sitä mieltä ettei he tarvitse, no kyllä ne onneksi tarvitsee ja niitä ässiä edellen liitolla on, kuten sanoin. Mutta kyse ei ollut siitä vaan siitä että Mestiksellä ei ole yhtään ässää jos se alkaa rieuhumaan ja pelleilemään. Se on karu totuus, ei mikään minun mielipide, vaan ihan oikea fakta. Onneksi tässä maassa tuolla asioista neuvottelee ihmiset jotka ei huuda ja räyhää pitkin jatkoaikaa jne. kertomassa kuinka asiat pitäisi tehdä. Siellä puhutaan kokonaisuuksista ja kaikkien edusta.
Olisin koko kappaleen voinut lainata, mutta minä olen eri mieltä. Mitään faktaa tämän mielipiteeni tueksi en omita eikä oikeastaan kukaan voi. Itse olen ainakin käityksessä, että CHL oikeasti yrittäisi sarjaksi. Se on vähän väärin sanoa, että ei millään aika välillä, koka kukaan ei tiedä missä esim suomalainen jääkiekkoilu on esim 10 tai 20 vuoden päästä.
Ei toki tiedä, mutta kansalliset Liigat ovat ilmaisseet kantansa varsin selvästi. Melkoisia asioita saa tapahtua että tämä muuttuu. Siksi on aivan turha tulla tänne ja yrittää käyttää tälläistä epätodennäköistä skenaariota jonain lyömäaseena, että ihan varmana sitä ja tätä ja tota. Kun faktat sanoo toistaiseksi ihan muuta. Niiden faktojen pohjalta kai tätä keskustelua pitäisi käydä eikä millään mielivaltaisilla yksittäisten ihmisten tuulesta temmatuilla kauhuskenaarioilla?
Hieman vieroksun, että puhut ilmaisesta rahasta. Liiga ja koko suomalanen kiekkoilu hyötyii vahvasta Mestiksetä tai paremminkin ykkös divarista.

Se on sanottava, että Mestis on itse virheitä tehnyt. Pari-kolme vuotta sitten lanseerattiin, että tullaan uudestaan vahvempana kuin koskaan, mutta mitä kävi. Paljon puhetta ja vähän tekoja. Tälle kaudelle luvattiin uusin konsepti seuroille eli Mestis goes business ja lopulta tuo toteutui kolmella paikkakunnalla joista yksi ei edes pelaa Mestiksessä.
Ilmainen raha on sitä mitä Liiga antaa joka vuosi Mestikselle. Ei se Mestis mitään sen eteen tee ja mitää se ei voi jos Liiga päättää olla sitä maksamatta. Ne on Liigan rahoja, ei Mestiksen. Eli hyvää hyvyyttään tukevat. Ihan se ja sama mitä on historiassa tapahtunut. Minä en edelleen ymmärrä miksi se on niin vaikeaa myöntää? Onko se oma asema niin hirvittävä ettei voi sanoa totutta suoraan vaan pitää vöngätä sitä vastaan? Liiga on oy ja sillä hyvä, sillä ei ole mitään velvotteita antaa yhtään omistaan, onneksi antaa edes jotain, mutta mitään velvoitetta ei ole. Minä olen tätä helvetin velvollisuus paskaa kuullut viimeset 15 vuotta millon on ihmisten velvollisuus lähteä jäähallille, milloin on kuntapäättäjien velvollisuus laitta veronmaksajien rahaa jääkiekolle jne. tulee koko saatanan asia korvista pihalle. Ei ole kenenkään velvollisuus tehdä mitään muuta kuin maksaa valtiolle veroja! Tämä on maailma 2018! Joko elät sen kanssa tai sitten voit lähteä laittaan vaikka silmukkaa kaulan ympärille.

Onneksi todellisuudessa ne rationaaliset ihmiset vielä haluaa toimia yhteisen hyvän eduksi ja me saamme uusia jäähalleja, me voidaan tehdä sopimuksia mitkä toimii kaikille jne. Mutta nämä ajatusmallit että Liigalla tai kellään on joku velvollisuus jotain muuta kohtaan, tunkekaa se perseeseenne, koska ei ole! Liiga antaa Mestikselle almuja jos antaa, mutta lopettakaa se puhuminen bisneksistä ja firmoista, toiset harrastaa ja ne saa almuja, toiset tekee bisnestä miten taitaa ja kiva että sponssaavat. Voisi aika monelle tehdä hyvää kuulua johonkin urheilujärjestöön ja käydä koittamassa mitä se todellinen arki tuolla on. Loppuisi nämä vähättelyt aika seinään. Joo se on ikävää jos KeuPa voittaa jollain 1 matsin Liigaa pelanneilla kultaa, mutta aika pieniä on silloin ongelmat.

Edit. Lisätään nyt vielä, että aika monta vuotta olen tuolla halleja laahustanut ja aika moneen tutustunut. Kyllä tuolla porukka tietää ne realistiset tasot ja mahdollisuudet. Siis ne ihmiset jotka oikeasti noiden asioiden kanssa on tekemisissä. Ne tietää tasan mihin rahkeet riittää. Kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä tullut kertoo yhdellekkään niistä että ei käy, et saa tulla. Päin vastoin. Vain vanhanaikainen sarjajärjestelmä ja typerät karsinnat seisoo enää esteenä sen oikean potentiaalin, nykyajan realiteettien ja mahdollisuuksien välillä.
 
Viimeksi muokattu:

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Tähän olen samaa mieltä, parkuminen pitäis lopettaa ja tarttua härkää sarvista. Oman sarjan haukkuminen karkottaa asiakkaita, kuka välittää sarjasta jota ei omatkaan miehet arvosta. Töitä pitää tehdä myös seuratasolla jos aiotaan saada Liiga avoimeks.
Tästä annan yhtyvän mielipiteen. Onneksi tämä surkeudessa rämpiminen on enemmän palstalla tapahtuvaa ja seuroissa tehdään töitä asioiden eteen. Mestis on saanut jalansijan YLElle ja se on hyvä askel. Pitäisi lopettaa märehtiminen ja ryhtyä töihin itse sarjan kuntoon laittamisen suhteen.

Tällä hetkellä nopeesti heitettynä TUTO on sillä tasolla mille pitäs saada 3-4 joukkuetta, se vaatii seuroilta työtä että rahahanoja saadaan kasvatettua. Väitän että Jokipojat, SaPKo ja Hermes on seuroja joilla on potentiaalia tuohon tasoon. Mutta se ei poista tosiasiaa että tällä menolla jääkiekon kiinnostavuus lajina tulee vähenemään muihin lajeihin verrattuna.
Liikevaihdollisesti SaPKo taitaa olla lähimpänä TuToa, mutta Savonlinnan yllä on niin mustat pilvet, kun yliopisto ja opettajankoulutus siirtyy pois ja samalla häviää useampi sata opiskelijaa kaupungista, että se ei voi olla pitkällä tähtäimellä näkymättä SaPKossakaan. Itse heittäsin tuohon mukaan ainakin Rokin, jossa on potentiaalia, mutta onko se kaukaisuus ja Kärpät liian iso kummitus.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän olen samaa mieltä, parkuminen pitäis lopettaa ja tarttua härkää sarvista. Oman sarjan haukkuminen karkottaa asiakkaita, kuka välittää sarjasta jota ei omatkaan miehet arvosta. Töitä pitää tehdä myös seuratasolla jos aiotaan saada Liiga avoimeks. Tällä hetkellä nopeesti heitettynä TUTO on sillä tasolla mille pitäs saada 3-4 joukkuetta, se vaatii seuroilta työtä että rahahanoja saadaan kasvatettua. Väitän että Jokipojat, SaPKo ja Hermes on seuroja joilla on potentiaalia tuohon tasoon. Mutta se ei poista tosiasiaa että tällä menolla jääkiekon kiinnostavuus lajina tulee vähenemään muihin lajeihin verrattuna muilla kuin Liiga paikkakunnilla.

-Yks iso asia on Mestiksen huono imago, farmisarja ymn. Tähän vois liitto tehä helposti muutoksia jos olis halua. Esim rajoittais nykyistä enemmän lainapelaajien määrää per peli. Ja muutenkin tuosta farmi nimestä pitäs päästä eroon, käyttäis vaikka yhteistyö nimikettä jos se on pakko mainita. Ei kuulosta läheskään yhtä oksettavalta. Mestis ei vielä ole farmisarja, vaikka pari farmi joukkuetta löytyy.

-Mestiksen lähestyttävyys on heikkoa, esimerkiksi vierasjoukkueen pelaajat on suurelle osasta yleisöö tuntemattomia sekä ottelu/maali koosteita joudut tosissaan etsimään. Mestiksen kotisivujen kautta näihinkin olis helppo tehä muutos. Linkit koosteisiin ja esim pörssien top5 pelaajien naamat pisteitten viereen kuten useimpien sarjojen top listoissa näkyy.

-Mestis Weekly pitäs ehottomasti saaja takas. En usko että tarvii edes perusteluita. Säteri tai yhtä innokas Mestis mies/nainen toimittajaks, haastatteluita, uutisia, maalikoosteita ymn. Tois pelaajia ja sarjaa lähemmäs seuraajia ja vaikuttais ylempäänkin pointtiin. Toki se vaatis tekijät ja sen taas jonku pitäs maksaa.

-Seurojen pitäs panostaa enemmän näkyvyyteen ja värikkyyteen. Osassa Mestis paikkakunnissa tätä käytetään jo hyvin hyväks.

-Tällä hetkellä tuntuu että osa on sitä mieltä että pelkästään sarjojen avaaminen ratkasee Mestis seurojen kiinnostavuus ongelmat. Liiga on kiinni ja tää asettaa omat rajotteet kasvattaa rahan haalimista sponsoreilta, ja ilman karsintoja ei samanlaista kiimaa keväällä ole. Mutta on seuroilla/liitolla mahollisuuksia tilanteet kohentamiseks, ehkä joku päivä nähdään terveempi Mestis ja avoimet sarjat.
Aivan loistava viesti, kokonaisuudessaan. Kiitokset siitä. Yhteenkään kohtaan minulla ei ole varsinaisesti vastaan sanomista, mutta kommentoitavaa löytyy hieman.

Itse olen lähestynyt Mestiksen tilanteen parantamista siltä kantilta, että "farmisarjamaisuus" tulisi hyväksyä ja siitä tulisi ottaa kaikki mahdollinen irti. Toki ajattelen tätä väkisinkin ainakin osittain Liigajoukkueen kannattajan näkökulmasta, joten näkemykseni voi olla väärä. Etusijalla täytyy edelleen pitää Mestisseurojen kannattajien mielipiteitä, joten jos siellä suunnalla "farmi" on suuren yleisön mielestä kirosana, niin sitten ei kannata siihen suuntaan lähteä painottamaan.

Ratkaisu ei kuitenkaan ole mielestäni siinä, että estettäisiin pelaajien liikkuminen Mestiksen ja Liigan välillä kauden aikana, kuten jotkut täällä ovat ehdottaneet. Se johtaisi väkisinkin siihen, että Liigaseurat hakisivat yhteistyöseurojaan muualta. Joko Suomi-Sarjasta tai sitten kehitettäisiin jotain uutta. Uskon kuitenkin vakaasti, että jonkinlaisen "farmisarjan" tarve Liigaseuroilla on olemassa, ja jos Mestis ei tätä aukkoa millään tavalla enää täyttäisi, niin Mestiksen olisi hyvin vaikea lähteä kilpailemaan nuorista pelaajista.

Eli ehdottamasi lainapelaajien määrän rajoittaminen voisi olla yksi ratkaisu, sekä termien osalta voitaisiin samalla painottaa sitä yhteistyötä farmin sijaan.

Muihin viestisi osuuksiin minulla ei ole lisättävää, koska olen niistä yksinkertaisesti täysin samaa mieltä. Kiitos vielä kerran huippuasiallisesta viestistä. Tämä ketju uhkaa mennä turhaksi vääntämiseksi, joten tämä viesti oli todellakin tervetullut joukkoon.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tässä sinä olet väärässä. Ei ole mitään pohjaa väitteelle että joku kilpailullisuus tai urheilullisuus tuo yhtään ihmistä katsomoon tai luo yhtään NHL pelaajaa.
Näihin sinun päättömiin raapustuksiin voisi puuttua vaikka kymmeniin eri kohtiin, mutta otan nyt esille tämän yhden kohdan.

Koska tässä yhdessä kohdassa sinä olet absoluuttisesti TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ.

Jokainen voi puhua varmasti ainoastaan omasta puolestaan. Minä olen käynyt katsomassa kymmeniä, jos en jopa satoja pelejä pääasiassa kilpailullisuuden ja urheilullisuuden takia. Pelejä, joissa pelaaviin joukkueihin minulla ei ole mitään tunnesidettä. Sekä lajeja, jotka eivät ole minua kiinostaneet tipan vertaa aiemmin, vaikka olisin niitä joskus nuorena pelannutkin.

Koen itseni sen verran urheilullisesta urheilusta pitäväksi ihmiseksi, että olen ystävieni pyytämänä käynyt usein katsomassa monia eri lajeja ja etenkin niiden ratkaisupelejä. Laskin nyt nuo lajit joissa olen seurannut ratkaisupelejä, niitä on 16 kappaletta. Fillis on yleensä ollut todella hyvä. Ja suurin osa näistä on ollut alasarjojen otteluja.

Kilpailullisuus ja urhelullisuus tuo enemmän kuin 110% varmuudella ihmisiä katsomoon!!! Suoraan sanottuna, jos väität muuta olet koko Jatkoajan suurin paskanpuhuja.

Edellä mainitsemani on itsestäänselvyys - mitä enemmän tuota miettii. Jos tuosta ei ole omaa kokemusta voi toki puhua mitä sattuu, annan sen toki anteeksi. Minulla tuota kokemusta urheilullisuudesta ja kilpailullisuudesta on. Pelaajana, valmentajana ja etenkin katsojana.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Kilpailullisuus ja urhelullisuus tuo enemmän kuin 110% varmuudella ihmisiä katsomoon!!! Suoraan sanottuna, jos väität muuta olet koko Jatkoajan suurin paskanpuhuja.

Näinhän se on. Itsekin tiedän ihmisiä, jotka lopettivat Tuton peleissä käymisen kokonaan tai ainakin vähensivät roimasti pelimääriä ja kausikortteja ei enää ole tilaukseen lähtenyt. Yksi tuttavani oli nyt ensimmäistä kertaa Tuton peliä katsomassa sen jälkeen kun Liiga suljettiin ja sekin tapahtui vain finaaleissa kertaalleen. Toinen voisiko sanoa äärimmäisen kova kannattaja, joka kävi vuosikymmenet käytännössä jokaisen pelin katsomassa, niin käy nykyään vain satunnaisesti hallilla, eikä ollut yhtään finaalipeliä paikan päällä katsomassa. Tähän jälkimmäiseen suurin syy oli sitten taas, kun kabinetissa vietiin uskottavuus ja mielenkiinto kokonaan Mestiksestä. Tämä oli hänelle se viimeinen piste. En usko, että olen ainoa turkulainen joka tietää vastaavia tapauksia.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Itse heittäsin tuohon mukaan ainakin Rokin, jossa on potentiaalia, mutta onko se kaukaisuus ja Kärpät liian iso kummitus.

Joo RoKi kuuluu kans tuohon, jotenki unohtu. Sanoisin että siellä on jopa isompi potentiaali kuin Kokkolassa tai Savonlinnassa. Siellä meni kausarihaaste hienosti maaliin, mielenkiintosta seurata miten vaikuttaa varsinaisiin yleisömääriin tulevalla kaudella.

Tällä potentiaalilla nimenomaan hain pitemmän aikavälin potentiaalia. Ehkä 5 - 10 vuotta. Ja olen sitä mieltä että jos saadaan Mestiksen imagoa nostettua ja pari joukkuetta nostaan päätään, se vaikuttaa positiivisesti muihinkin joukkueisiin.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Ratkaisu ei kuitenkaan ole mielestäni siinä, että estettäisiin pelaajien liikkuminen Mestiksen ja Liigan välillä kauden aikana, kuten jotkut täällä ovat ehdottaneet. Se johtaisi väkisinkin siihen, että Liigaseurat hakisivat yhteistyöseurojaan muualta. Joko Suomi-Sarjasta tai sitten kehitettäisiin jotain uutta. Uskon kuitenkin vakaasti, että jonkinlaisen "farmisarjan" tarve Liigaseuroilla on olemassa, ja jos Mestis ei tätä aukkoa millään tavalla enää täyttäisi, niin Mestiksen olisi hyvin vaikea lähteä kilpailemaan nuorista pelaajista.

Kiitoksia. Tuo farmisarja nimi nostaa sen verran verenpainetta että pitää vähä aikaa antaa aina laskeutua. :)

En ite kyllä nää mitään järkeä Mestiksenkään kannalta lyödä siteitä Liigaan poikki, eikä sitä todennäköisesti tuu tapahtumaan. Eikä tuo Liiga Mestis välinen liikenne ei tuu loppumaan vaikka saatais elinvoimaisia ja omavaraisia seuroja Mestiksen puolelle. Kunhan se saatais jollain tasolla kuriin. Siellä todennäköisesti olisi joka tapauksessa näitä pienemmällä budjeteilla ja Liiga seuroihin nojaavia joukkueita myös.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Esim. Eliteprospectsissa nuo joukkueiden keski-iät on laskettu jo valmiiksi
No meneppäs tekemään sieltä vertailua, sekä listaa ja tule sitten kertomaan meille muillekkin, kun kerran väität. Minä en ala tehdä sinun puolestasi sitä duunia, vaan vöittäjällä on velvollisuus todistaa että Mestiksessä keskiarvo on jossain 22 kieppeillä ja Liigassa yli 26.
Näihin sinun päättömiin raapustuksiin voisi puuttua vaikka kymmeniin eri kohtiin, mutta otan nyt esille tämän yhden kohdan.

Koska tässä yhdessä kohdassa sinä olet absoluuttisesti TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ.
Se on hauskaa kuinka absoluuttisen oikeassa sinä ja just sinä olet sinun subjektiivisella otannallasi. Sitten kun asiaa kysyy vaikka markkinointimiehiltä, niin näkemys onkin "hieman" toinen ja hallille lähdetään sen takia että kyseessä on oma joukkue ja sosiaalinen kohtaamispaikka.

Kumpaakos sitä uskoisi, yhden ihmisen "mutku" mutua siitä kuinka joku lähti finaaleihin, kerran, vai niitä jotka on tutkineet runkosarjojen aikana ihmisten käyttäytymistä eri lajeissa. Ootas hetki mä mietin...

Niin ja lähde.
Urheilumarkkinointi | Urheiluilta | Radio | Areena | yle.fi (linkki yle areenaan urheiluiltaan missä pari enemmän tietävää valaisee Mestis sankareita asioista) Tuskin kuitenkaan kuuntelette.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Liigassahan ei tarvitse edes tosissaan tehdä töitä, kun ei ole peikkoakaan ole putoamisesta. Mestiksessä joutuu miltei kaikki seurat tekemään valtavasti töitä miettimällä miten vedetään tämäkin kausi läpi, että ensi kaudella jatkuu.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Liigassahan ei tarvitse edes tosissaan tehdä töitä, kun ei ole peikkoakaan ole putoamisesta. Mestiksessä joutuu miltei kaikki seurat tekemään valtavasti töitä miettimällä miten vedetään tämäkin kausi läpi, että ensi kaudella jatkuu.
Eiköhän töitä voi tehdä menestyksenkin eteen, joku voisi jopa väittää, että menestyksen eteen on pakko tehdä töitä. Liigssahan on muuten ikävästi sama tilanne kun Mestiksessä, että ylöspäin ei voi nousta. Paitsi, että Mestiksestä voi nousta tekemällä töitä.
---
Mitä tulee omaan subjektiiviseen näkemykseeni siitä mikä Mestiksessä edes vähän kiinnostaa, niin ne on ne lainapelaajat Liigasta, tarkemmin sanottuna JYPistä. Joten mun mielestä täyttä höyryä kohti farmisarjaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No meneppäs tekemään sieltä vertailua, sekä listaa ja tule sitten kertomaan meille muillekkin, kun kerran väität. Minä en ala tehdä sinun puolestasi sitä duunia, vaan vöittäjällä on velvollisuus todistaa että Mestiksessä keskiarvo on jossain 22 kieppeillä ja Liigassa yli 26.

Kirjoitin näin: Mestiksessä joukkueiden keski-ikä on tyypillisesti 21-23 vuotta. Liigaseuroissa 25-27 vuotta.

Ja keski-iät Eliteprospectsin mukaan näin kauden päätteeksi:

LIIGA
JYP 28,59
HIFK 26,72
Lukko 26,53
SaiPa 26,42
TPS 26,38
Kärpät 26,00
Ässät 26,00
Jukurit 25,80
Tappara 25,56
Pelicans 25,36
KalPa 25,29
KooKoo 25,18
Ilves 24,83
HPK 24,74
Sport 23,87

MESTIS
IPK 24,76
Jokipojat 24,39
TuTo 23,77
Ketterä 23,69
LeKi 23,52
Espoo United 23,37
RoKi 23,23
K-Vantaa 23,13
KeuPa 22,74
Hermes 22,39
SaPKo 22,23
Peliitat 21,89

Varmaan keksit jotain kiemurreltavaa tästäkin, mutta ihan sama. Keskustelullamme ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia edetä millään lailla, joten eiköhän se ollut tässä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kirjoitin näin: Mestiksessä joukkueiden keski-ikä on tyypillisesti 21-23 vuotta. Liigaseuroissa 25-27 vuotta.

Ja keski-iät Eliteprospectsin mukaan näin kauden päätteeksi:

LIIGA
JYP 28,59
HIFK 26,72
Lukko 26,53
SaiPa 26,42
TPS 26,38
Kärpät 26,00
Ässät 26,00
Jukurit 25,80
Tappara 25,56
Pelicans 25,36
KalPa 25,29
KooKoo 25,18
Ilves 24,83
HPK 24,74
Sport 23,87

MESTIS
IPK 24,76
Jokipojat 24,39
TuTo 23,77
Ketterä 23,69
LeKi 23,52
Espoo United 23,37
RoKi 23,23
K-Vantaa 23,13
KeuPa 22,74
Hermes 22,39
SaPKo 22,23
Peliitat 21,89

Varmaan keksit jotain kiemurreltavaa tästäkin, mutta ihan sama. Keskustelullamme ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia edetä millään lailla, joten eiköhän se ollut tässä.
No paljos ne keski-iät sitten oli? Et vaivautunut laskemaan kun noistakin luvuista kaikki näkee että olit väärässä ja teit sen ihan tarkoituksella, pönkittääksesi omaa väittämääsi. Ei ollutkaa 21v eikä ollut 27v vaikka väkisin yritit niin väittää, ikäänkuin alleviivataksesi miten Mestiksessä palaa niin nuoria ja Liigassa vanhoja. Olikin noin 23 ja noin 25.8 ne keskiarvot.

Eli tarkoituksella vähättelit Mestispelajien ikäkeskiarvoa, kun se nyt vaan sopii agendaan, paremmin kuin se totuus.

Kato mäkin osaan, en laskenut otin mediaanin
 
Viimeksi muokattu:

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No paljos ne keski-iät sitten oli? Et vaivautunut laskemaan kun noistakin luvuista kaikki näkee että olit väärässä ja teit sen ihan tarkoituksella, pönkittääksesi omaa väittämääsi. Ei ollutkaa 21v eikä ollut 27v vaikka väkisin yritit niin väittää, ikäänkuin alleviivataksesi miten Mestiksessä palaa niin nuoria ja Liigassa vanhoja. Olikin noin 23 ja noin 26 ne keskiarvot.

Eli tarkoituksella vähättelit Mestispelajien ikäkeskiarvoa, kun se nyt vaan sopii agendaan, paremmin kuin se totuus.
Kyllähän nuo aika lähelle osui. Vielä kun huomioidaan, että liigan nuorimmassa päässä on joukkueita, jotka myivät kärkipelaajia pois ja ottivat nuoria tilalle loppukaudesta. Toki paremman kuvan antaisi laskelmat, joissa olisi huomioitu pelaavassa kokoonpanossa olevat pelaajat, mutta se edellyttäisi jo melkoisia laskelmia. Veikkaan, että liigassa keski-ikä olisi vähän noita lukuja korkeampi ja Mestiksessä aika samoissa.
 

Oadie

Jäsen
Varmaan keksit jotain kiemurreltavaa tästäkin, mutta ihan sama. Keskustelullamme ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia edetä millään lailla, joten eiköhän se ollut tässä.
Kumma kun yleensä vaivaudut vastaamaan tuolle trollille. Tuolla Liigan puolella kyseistä keskustelua viitsi enää edes lukea tämän herran/rouvan takia. Ja nyt se on pesiytynyt jo tännekin. Vaikka millainen fakta/perustelu löytyy niin ei kelpaa. Ollaan vaan huolissaan 15 joukkueen työpaikoista. Muulla ei ole mitään väliä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllähän nuo aika lähelle osui. Vielä kun huomioidaan, että liigan nuorimmassa päässä on joukkueita, jotka myivät kärkipelaajia pois ja ottivat nuoria tilalle loppukaudesta. Toki paremman kuvan antaisi laskelmat, joissa olisi huomioitu pelaavassa kokoonpanossa olevat pelaajat, mutta se edellyttäisi jo melkoisia laskelmia. Veikkaan, että liigassa keski-ikä olisi vähän noita lukuja korkeampi ja Mestiksessä aika samoissa.
Ei nuo nyt osunut lähellekkään jos alin keski-ikä Mestiksessä on yhdellä alle 22 ja sekin lähempänä 22 ja 8/12 yli hänen ylärajaksi määrittelemän 23v. Aivan tarkoitushakuista paskaa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei nuo nyt osunut lähellekkään jos alin keski-ikä Mestiksessä on yhdellä alle 22 ja sekin lähempänä 22 ja 8/12 yli hänen ylärajaksi määrittelrmän 23v. Aivan tarkoitushakuista paskaa.
Miten sen ottaa. Kun puhutaan iästä, 23v on kaikki alle 24v, Eli 10/12 on haarukassa.

Liigan puolella 12/15 haarukassa. Kaksi alle ja yksi yli. Nekin kaksi noita loppukaudesta joukkuetta nuorentaneita. Luvuthan oli kauden lopusta.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Miten sen ottaa. Kun puhutaan iästä, 23v on kaikki alle 24v, Eli 10/12 on haarukassa.
Ei ole jos vaihteluväli on väitteessä 21-23 ja 8 on yli 23. Tai varmaan teillä Mestiksessä on erilaiset tilastotulkinnatkin kuin muulla maailmalla, vai olisiko niin ettei voi myöntää moista kun se ei sovi siihen omaan maailmankuvaan ja pitää vastustaa kaikkea mikä sotii sitä vastaan?

Keskiarvo on toki n. 23
Mutta vaihteluväliin 21-23 ei vaan osu luvut yli 23.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös