Pittsburgh Penguins 2017–2018

  • 281 962
  • 980

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En kyllä tiedä mikä olisi ns. se sopivin vastustaja avauskierrokselle, ehkä se olisi jopa tuo Philly kun ovat niin hyvin olleet Sullivanin takataskussa nämä reilut pari vuotta. Viime vuonna ryöpytettiin Columbusta, mutta nyt niillä on Pens-tappaja Panarin rosterissa mukana joka on aina ollut meitä vastaan hurjana. Devils puolestaan on ollut paha meille tällä kaudella ja Caps jo avauskierroksella ei hirveän houkuttelevalta kuulostaisi, tiputetaan ne sitten tuttuun tyyliin toisella kierroksella.

Kotiedulla Flyers on mielestäni se mieluisin vastustaja. Sullivanin alaisuudessa uskon, että Pens hoitaisi tuon sarjan tyylikkäästi alta pois eikä tapahtuisi mitään työtapaturmaa kuten 2012.

Malkin voisi kiskaista vielä hurjan lopun ja painella maalipörssin voittoon, tänään on hyvä aloittaa sinitakkeja vastaan hattutempulla...

Kauden kuvaileminen ala-arvoiseksi kertoo vain suurista odotuksista ja näkyvistä virheistä, mutta ei se Letang niin huono siellä kuitenkaan ole ollut.

Tietysti Letangia kohtaan on suuret odotukset, kumminkin puhutaan sen tason puolustajasta joka pystyy olemaan top-5 pakki NHL:ssä parhaimmillaan.
 

Webb

Jäsen
Onko mitään tietoa tai veikkauksia, jos takit kaatuu tänä yönä, niin lepuutetaanko Crosbyä ja kumppaneita Senatorsia vastaan? Itse ainakin toivoisin näin, niin minimoidaan kaikki riskit loukkaantumisille avainpelaajien osalta ennen pudotuspelejä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko mitään tietoa tai veikkauksia, jos takit kaatuu tänä yönä, niin lepuutetaanko Crosbyä ja kumppaneita Senatorsia vastaan? Itse ainakin toivoisin näin, niin minimoidaan kaikki riskit loukkaantumisille avainpelaajien osalta ennen pudotuspelejä.

Ei mitään varmaa tietoa ole, mutta Sensiä vastaan kyseessä on kumminkin kotimatsi niin voi olla ettei tähtiä lähdetä vetämään pelistä sivuun pois kotiyleisön edestä? Tämä vain omaa mutuilua. Ja vaikka Pens nyt sinitakit voittaisikin niin kotietu ei varmistu pelkästään sillä jos Devils voittaa myös oman matsinsa tänä yönä kun pelaavat Maple Leafsia vastaan.
 

Webb

Jäsen
Ei mitään varmaa tietoa ole, mutta Sensiä vastaan kyseessä on kumminkin kotimatsi niin voi olla ettei tähtiä lähdetä vetämään pelistä sivuun pois kotiyleisön edestä? Tämä vain omaa mutuilua. Ja vaikka Pens nyt sinitakit voittaisikin niin kotietu ei varmistu pelkästään sillä jos Devils voittaa myös oman matsinsa tänä yönä kun pelaavat Maple Leafsia vastaan.
Niinpä onkin, jäi jotenkin noteeraamatta koko Devils kokonaan. Tokihan jos mm. Crosby pelaa Senatorsia vastaan, niin kyseessä olisi Sidin uran ensimmäinen täysi kausi, sentään esim. Malkin ja jopa Letang ovat joskus aikanaan pystyneet täydet kaudet muistaakseni pelaamaan.

Miten on muuten mahdollista, että Pensin ja Columbuksen ROW on 43-39 Pensille, vaikka molemmilla ovat voitot, häviöt ja jatkoaika/rankkaritappiot tasan?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miten on muuten mahdollista, että Pensin ja Columbuksen ROW on 43-39 Pensille, vaikka molemmilla ovat voitot, häviöt ja jatkoaika/rankkaritappiot tasan?

Eikö tuo ROW ole varsinaisen peliajan voitot ja jatkoaikavoitot? Pensillä olisi siis voitettuja pelejä 45 ja ROW on 43 mikä meinaisi sitä, että näistä voitoista kaksi on tullut rankkareilla. Columbuksella on samaiset 45 voittoa ja ROW on 39 eli he olisivat voittaneet kuusi kertaa rankkareiden jälkeen. Näin minä tuon ROW-jutun olen ymmärtänyt korjatkaa joku toki jos olen väärässä asian suhteen?
 

Webb

Jäsen
Eikö tuo ROW ole varsinaisen peliajan voitot ja jatkoaikavoitot? Pensillä olisi siis voitettuja pelejä 45 ja ROW on 43 mikä meinaisi sitä, että näistä voitoista kaksi on tullut rankkareilla. Columbuksella on samaiset 45 voittoa ja ROW on 39 eli he olisivat voittaneet kuusi kertaa rankkareiden jälkeen. Näin minä tuon ROW-jutun olen ymmärtänyt korjatkaa joku toki jos olen väärässä asian suhteen?
Ahaa, huvittavaa sinänsä, että itselle avautui vasta nyt tämä ROW-systeemi kunnolla, vaikka pitkälti toistakymmentä kautta on NHL:ää tullut seurattua erittäin tiiviisti. Jotenkin on vain aina tullut sivuutettua epätietoisuus asiasta olankohautuksella. Kiitokset tästä!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kessel!!!

Sieltä voitto Columbuksesta jatkoajalla Kesselin maalin myötä ja siten huomisesta Senators-ottelusta riittää yksikin piste kotiedun varmistamiseen playoffien ensimmäiselle kierrokselle.
 

miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eikö tuo ROW ole varsinaisen peliajan voitot ja jatkoaikavoitot? Pensillä olisi siis voitettuja pelejä 45 ja ROW on 43 mikä meinaisi sitä, että näistä voitoista kaksi on tullut rankkareilla. Columbuksella on samaiset 45 voittoa ja ROW on 39 eli he olisivat voittaneet kuusi kertaa rankkareiden jälkeen. Näin minä tuon ROW-jutun olen ymmärtänyt korjatkaa joku toki jos olen väärässä asian suhteen?

Asia on juuri näin kuten kirjoitit eli R(egular)O(vertime)W(ins) varsinaisen peliajan ja jatkoajan voitot yhteen laskettuna.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pitäisikö noille puolustajille sanoa, että 1vs1 tilanteissa siihen runkoon saa ajaa kiinni? Joka pelissä meidän puolustajat kierretään 1vs1 tilanteissa ja kiekkoa vipataan maaliin tämän tästä näiden perään. Vielä Sens alta pois ja sitten tosipelien pariin!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Penguinsin 7.kierroksen varaus kesältä 1999, Tom Kostopoulos, lopettaa pitkän uransa tähän kauteen. Kostopoulos on viimeiset viisi kautta pelannut AHL:ssä Wilkes-Barren kapteenina ja muutoinkin yhteensä 11 kauden ajan pelannut uransa aikana WBS:ssä. Yli 700 ottelua AHL:ssä ja yli 600 ottelua NHL:ssä eli mittava ja hieno ura takana. Kostopoulos omien sanojensa mukaan haluaa jatkaa jääkiekon parissa ja käy siitä kauden jälkeen keskusteluja Penguinsin kanssa. Eiköhän hänelle löydetä peliuran jäljeinen rooli organisaatiosta.

Daniel Sprong puolestaan tuli valituksi AHL:n tulokkaiden All-Star kentälliseen. Seuraa sen suhteen siten Jake Guentzelin ja Matt Murrayn viime vuosina viitoittamaa tietä.

Penguins teki kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen Anthony Angellon kanssa. Angello on viidennen kierroksen varaus kesältä 2014, ja on aiemmin tulokassopimuksensa tehneen Sam Laffertyn kanssa mielenkiintoinen lupaus. Molemmilla on eväät nousta NHL:ään ajan myötä, jos vaan kehitys ammattilaisena AHL:ssä etenee hyvin. Angello on isokokoinen rightin sentteri, pelkästään siinä on jo hyvin ominaisuuksia pelata NHL:ssä.

---------------

Runkosarjan viimeinen ottelu tosiaan edessä tänä yönä kun Ottawa Senators tulee vierailulle Pittsburghiin. Pisteellä varmistuisi kotietu ja voitolla kauden pistesaldo nousisi mukavaan tasalukuun, 100 pisteeseen. Malkin kolmen pisteen päässä 100 pisteestä ja Crosby parilla pisteellä tarraisi tiukasti kiinni pistepörssin 10. sijaan. Toivottavasti tuo kaksikko olisi vielä kerran tähän runkosarjaan pelipäällä ja tehoilisivat isosti ja samalla johtavat joukkueensa voittoon. Kessel puolestaan sai viime yönä 90 ja Letang 50 pistettä täyteen, joten molemmille hieno rajapyykki täyteen.

Penguins on ainoa joukkue jolla ei ole lauantain kierroksella peliä, joten yksi ylimääräinen lepopäivä siten muihin nähden ennen playoffien alkamista.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Reavesin ja Colen lähdön jälkeen Malkin on ottanut eräänlaisen ”herättelijän” ja ”poliisin” roolin, taas kerran. Tunteella pelaava, harmi vain että ei ole ketään muistuttamassa noista poikkareista ym. Joutuu tekemään itse.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kotietu playoffien ensimmäiselle kierrokselle varmistui kun runkosarjan päätösottelussa Senators kaatui 4-0 lukemin. DeSmithille uran ensimmäinen nollapeli, Crosby kävi iskemässä voittomaalin ja tehot 1+1, Kesselille taas maali jne. Malkin jäi valitettavasti yhteen pisteeseen ja siten kahden pisteen päähän 100 pisteestä, mutta voitolla Penguins nousi tuohon 100 pisteeseen.

Nyt vaan odottelemaan että kuka sieltä asettuu sitten vastaan playoffien avauskierroksella.
 

Schadowan

Jäsen
Viimeksi 2000-2001 oli samalla joukkueella kolme pelaajaa top10 pistepörssissä. Joukkueen nimi Pittsburgh Penguins, pelaajat Jagr, Straka ja Kovalev. Eli salary cap-eran ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu. Nyt toivotaan, että saataisiin Philly ekalla kierroksella vastaan!
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Penguins on aika kovalla prosentilla rikkonut 100p rajan runkosarjassa Crosbyn aikakaudella. Taisi kaksi tai kolme kertaa olla vain sellaisia kun tuohon ei ole päästy, ja ainut selkeä poikkeus oli Crosbyn ensimmäinen kausi. Alitukset taisi nekin olla jotain 98p luokkaa. Tietysti niitä pisteitä on väkisinkin tullut kun 12. playoff-kausi varmistui tuossa pari kierrosta sitten. Jos rajaisi Penguinsin pisteet vain Malkinin NHL-uraan keskiarvo olisi aika jäätävä.

Philly-sarja toiveissa täälläkin. Vaikka siinä on kenties eniten hävittävää, mutta siinä on katsojalle varmasti eniten pureksittavaakin. Samalla se on hyvä henkinen koetinkivi; jos kasetti kestää niin eväät on pelata pidempääkin.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Peliitat
Verivihollinen Flyers tulee vastaan pleijareiden ensimmäisellä kierroksella. Ei muuta kun luu kurkkuun viimeisillekin "2012"-huutelijoille!

Homma hoituu, jos Murray pelaa kelvollisesti, tähdet ovat omalla tasollaan ja viisikkopuolustaminen sujuu edes jotenkin. Flyersin aseina ovat hyökkäyksen terävä kärki, nopea kiekonsiirtely ja jostain syystä aina Pensille harmaita hiuksia aiheuttava ylivoima. Penguinsin laaja hyökkäys yhdistettynä kotietuun on kuitenkin liikaa Phillyn heikolle alakerralle ja Hakstolille, joten...

Pens in 6.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Flyers sieltä tosiaan sitten tuli, kuten eilen illalla saattoi jo odottaa ennen pelien alkamista kokoonpanojen pohjalta. Blue Jackets ja Devils lepuuttivat kärkipelaajiaan eli eivät lähteneet tosissaan hakemaan pisteitä. Flyers taas tarvitsi pisteitä varmistaakseen playoff-paikkansa. Ottelut etenivät sitten odotusten mukaan ja Flyers nousi sarjataulukossa Blue Jacketsin ja Devilsin edelle Metropolitan kolmospaikalle ja siten Penguinsin vastustajaksi ensimmäisellä kierroksella.

Ei muuta kuin nyt sitten Flyersin kaatoon.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No joo kotietu saatiin niin kai tässä voi melko tyytyväinen olla? Kaksi päätyyn asti mennyttä kautta alla ja runkosarjan raskain otteluohjelma (19 back to back peliä eniten NHL:ssä) niin ei kai se ihme ole ettei peli ole aina niin raikasta ollut kuin mitä se voisi olla. Tällä joukkueella on kumminkin mahdollisuus tehdä jotain melko uskomatonta eli voittaa kolmas Stanley Cup putkeen, siinä on toivottavasti motivaatiota riittävästi joukkueelle jaksaa vielä tämä loppurutistus. Jos Murray ei sula yhtä pahasti kuin mitä MAF vuonna 2012 niin kyllä tästä avauskierrokselta pitäisi jatkoon mennä, Sullivanin alaisuudessa Pens ei tule sortumaan hölmöilyihin ja tämä joukkue tietää miten nämä pelit voitetaan. Murrayn näkisin myös selvästi olevan vastustajan kassareita edellä joten siinä yksi iso etu meille. Onkohan Brassard kunnossa kun playoffit alkavat? Helppoja joukkueita ei enää vastaan tule, mutta näin ennakkoon Flyers on itselleni noista kaikista mahdollisista se mieluisin vastus. Runkosarjakohtaamisilla ei tietenkään merkitystä enää ole, mutta Sullivanin Pens on pyyhkinyt melko hyvin Hakstollin Flyersilla jäätä viime kaudet.

Alla vielä lyhyesti omat arviot pelaajien tämän kauden suorituksista runkosarjassa (jos kiinnostaa). Tarkoitus on peilata pelaajien esitystä heidän omaan tasoonsa ja arvosanat tutulla koulusysteemillä eli: 10 = erinomainen, 9 = kiitettävä, 8 = hyvä, 7 = tyydyttävä, 6 = kohtalainen, 5 = välttävä, 4 = katastrofi. Joitain jotka pelasivat vähän matseja en lähtenyt arvioimaan esim. Brassardin jätin arvioimatta kun pelasi ainoastaan 14 matsia.

Maalivahdit:

#1 Casey DeSmith: 14 ottelua (11 starttia), 6-4-1, torjunta% 92,1 ja PMK 2,4. Arvosana: 8+

- Ei ollut kauheasti odotuksia miehen suhteen vaikka AHL:ssä on kulkenut hyvin, mutta pystyi kyllä paikkaamaan ylhäälläkin loukkaantumisia hyvin ja mielestäni kolmosmaalivahdiksi pelasi oikein mallikkaasti.

#30 Matt Murray: 49 ottelua (45 starttia), 27-16-3, torjunta% 90,7 ja PMK 2,92. Arvosana: 7-

- Murrayn kausi oli vaikea ja raskas kun Murrayn isä nukkui pois ja oli loukkaantumisia eivätkä otteet olleet yhtä vakuuttavia kuin mitä viime kaudella. Ei Pens milloinkaan Murrayn takia kaatunut, mutta ei Murray pystynyt joukkuetta kannattelemaan samalla tavalla kuin aiemmin urallaan varsinkin kevään peleissä. Vahva luotto silti mieheen, että taso nousee taas sitä mukaan kun pelien merkitys korostuu.

#35 Tristan Jarry: 26 ottelua (23 starttia), 14-6-2, torjunta% 90,8 ja PMK 2,77. Arvosana: 8

- Jarry pelasi mielestäni hyvän tulokaskauden. Otteet tottakai heittelivät niin kuin näillä tulokkailla on yleensä tapana tehdä, mutta pääsääntöisesti Jarry oli mies paikallaan ja välillä näytti myös sitä potentiaaliaan isosti. Hyvä kausi mielestäni.

Puolustajat:

#2 Chad Ruhwedel: 44 GP, 2+3, -8. Arvosana: 7

- Tulisi olla seiska-/kasipakki mielestäni, mutta nyt kun Hunwick on epäonnistunut täysin ja Cole lähti pois niin on noussut kutospakiksi. Ei säväytä, mutta pelaa ihan ok mielestäni tyyliin pelistä toiseen, semmoinen tyydyttävä runkosarja alla.

#3 Olli Määttä: 82 GP, 7+22, -1. Arvosana: 8-

- Määttä pelasi täyden kauden siitä plussaa ehdottomasti. Ei ole ottanut mielestäni ihan semmosia kehitysaskelia mitä henkilökohtaisesti olen toivonut, mutta perus jämäkkää tekemistä pelistä toiseen joten mielestäni ihan hyvä kausi takana kuitenkin.

#4 Justin Schultz: 63 GP, 4+23, +22. Arvosana: 7-

- Tehot jäivät tällä kaudella piippuun ja oli paljon poissa. Tehotilastossa kuitenkin ylivoimainen ykkönen puolustajista mikä kertoo kyllä siitä kuinka hyvin omista päästään pois nopeasti kun Schultz on kentällä, fiksu puolustaja omissa ja löytää kavereiden lavat kyllä paineen allakin nopeasti. Uuden rahakkaan sopimuksen ja viime kauteen peilaten olisi voinut odottaa enemmän pisteitä mieheltä.

#6 Jamie Oleksiak: 47 GP (Pensissä), 4+10, +13. Arvosana:

- Tuli Dallasista kesken kauden ja odotukset olivat, että olisi jokin seiska-/kasipakki, mutta on pelannut Pittsburghissa todella hyvin ja on heittämällä joukkueen vitospakki tällä hetkellä. Mailapelaaminen on kyllä hyvällä tasolla ja liikkuu kokoisekseen kyllä todella hyvin, kiitos Dallasille tästä. Lämärissä on kyllä ruutia, tarkkuus on sitten vähän niin ja näin :)

#8 Brian Dumoulin: 80 GP, 5+13, -5. Arvosana: 7+

- Ei mikään tykkikausi, mutta ei nyt mikään huonokaan. Dumolta saatiin aikalailla just sitä mitä odotettiin eli varmaa omanpään pelaamista ilman sen suurempia taikatemppuja, välillä oli vaikeuksia saada kiekkoa omille silloin kun koko joukkueellakin meni heikommin. Ok-kausi kuitenkin.

#22 Matt Hunwick: 42 GP, 4+6, -4. Arvosana:

- Odotukset olivat paljon korkeammalla ainakin itselläni. Odotin hyvin liikkuvaa ja peliä avaavaa kaveria kolmospariin, mutta kyllähän Hunwick oli läpi kauden todella heikko pelin jokaisella osa-alueella. Selvästi eniten virheitä omissa läpi kauden ja ansaitusti istunut useamman matsin katsomossa. Heikko kausi.

#58 Kris Letang: 79 GP, 9+42, -9. Arvosana: 6+

- Vakava loukkaantuminen päätti viime kauden ja se näkyi alkukaudesta vielä todella paljon. Letangin peli ailahteli läpi kauden mielestäni turhan paljon ja nähtiin todella paljon mokia ja lepsua pelaamista varsinkin 1vs1 tilanteissa, parhaimmillaan sitten päästiin lähelle sitä Norris-tason Letangia, mutta liian harvaksi nuo pelit jäivät. Letangilta voi vaatia paljon enemmän kuin mitä runkosarjassa nähtiin.

Jatkuu...
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyökkääjät:

#12 Dominik Simon: 33 GP, 4+8, +2. Arvosana: 8-

- Pelasi mielestäni lähes aina pirteästi kun pelaamaan pääsi, joskus lataus tuntui menevän yli ja otti turhia jäähyjä hyökkäyspäässä, mutta monesti Simon toi energiaa kentälle. Muistuttaa hieman Shearya, hyvässä ja pahassa. Kyllä tästä kaverista vielä pelimies saadaan.

#15 Riley Sheahan: 73 GP, 11+21, +4. Arvosana: 8+

- Vähän mietitytti alkuun hinta mikä miehestä Detroitille maksettiin, mutta Sheahan osoittautui lopulta oikein hyväksi pelimieheksi. Pääsääntöisesti tasaista duunia pelistä toiseen, voittava aloittaja ja ihan mukavasti pisteitäkin. Hyvä hankinta, hyvä pelaaja ja pelasi hyvän runkosarjan.

#17 Bryan Rust: 69 GP, 13+25, +11. Arvosana: 8-

- Hyvää tekemistä Rustilta runkosarjassa, välillä olisi voinut olla tehokkaampikin hyökkäyssuuntaan, mutta Rust tuo aina valtavan työmäärän kentälle ja luo nopeudellaan paljon tilanteita. 20 maalia olisin toivonut, mutta se jää nyt ensi kaudelle, loukkaantuminenkin mahtui kauteen mikä kyllä vesitti tuon 20 maalin rajapyykin tavoittelun.

#34 Tom Kuhnhackl: 69 GP, 2+6, -6. Arvosana: 6+

- Näen Kuhnhacklissa enemmän potentiaalia, ei siitä mitään pistelinkoa koskaan tule, mutta 8 pistettä on kovin vähän. Osoitti kyllä runkosarjan lopulla parempaa tekemistä ja alivoimalla todella tärkeä palanen. Vähän jäi vaisuksi runkosarjassa mielestäni.

#37 Carter Rowney: 44 GP, 2+3, -13. Arvosana: 6

- Ei vain meinaa riittää, antaa kyllä kaikkensa aina, mutta kun ei vain saa mitään aikaan ja kiekolliset ratkaisut jäävät usein vajaiksi. Nelosketjun sentteriä toivottiin, mutta taso ei kyllä riitä kuin paikkailemaan silloin tällöin.

#43 Conor Sheary: 79 GP, 18+12, +2. Arvosana:

- Vaisuksi jäi, uuden sopimuksen myötä olisi toivonut pisteiden teon jatkuvan edes ennallaan varsinkin kun pääsi pelaamaan myös Crosbyn kanssa paljon, mutta sen sijaan vain 30 pinnaa. Sheary ei kentälle tuo muuta kuin pisteet, muuten hyvin vajaavainen pelaaja ja mikä on pistänyt silmään niin syöttöjen vastaanottaminen tuottaa yllättäviä vaikeuksia. Sheary ottaa myös turhan usein riskejä kun menettelee kiekkoja väärissä paikoissa tai hakee toivottomia syöttöjä.

#46 Zach Aston-Reese: 16 GP, 4+2, +2. Arvosana:

- Yllätti kyllä allekirjoittaneen, ei pelkää mennä ahtaisiin väleihin ja pelaa fyysisesti. Hakeutuu maalinedustoille hyvin eikä ole mikään puukäsi. Jos kaikki menee nappiin niin tästä voi kasvaa vielä ihan hyvä pelaaja NHL-tasolle.

#59 Jake Guentzel: 82 GP, 22+26, -9. Arvosana:

- Ei nyt huono kausi missään nimessä, mutta odotin hieman enemmän kuitenkin. Turhan paljon kokonaan pisteettömiä pelejä, nopeasti laskettuna niitä oli peräti 49.

#62 Carl Hagelin: 81 GP, 10+21, +8. Arvosana: 7

- Aloitti kauden vaisusti, todella vaisusti, mutta kauden jälkimmäinen puolisko oli ihan hyvä. Ruotsalainen pikakiituri tekee aina hyvin duunia kentällä, mutta palkkakin on semmoinen, että odottaisi hieman enemmän tapahtuvan myös hyökkäyspäässä.

#71 Evgeni Malkin: 78 GP, 42+56, +16. Arvosana: 9-

- Kauden alkupuolisko oli vaikea ja varsinkin se alkukauden Malkin oli ihan kauheaa katsottavaa kun tuntui ettei Gino pääse edes liikkeelle, mutta jälkimmäinen puolisko kaudesta olikin sitten todella vahvaa tekemistä. Ihan lopussa se vähän lopahti, mutta Malkin on suuri syy miksi Pens on poffeissa ja kotietukin vielä avauskierrokselle. Alku huono, loppu todella vahva joten arvosana siltä väliltä, mutta lähempänä erinomaista kuin huonoa.

#72 Patric Hörnqvist: 70 GP, 29+20, +2. Arvosana:

- Tasaista duunia aina vaihdosta toiseen. Jos olisi saanut kauden pelata ehjänä olisi paukkunut 30 maalin rajapyykki rikki. Soturi jollaisen ihan jokainen joukkue itselleen haluaisi ja onneksi saatiin se jatkosopimus aikaan kauden aikana.

#81 Phi Kessel: 82 GP, 34+58, -4. Arvosana:

- Kessel pelasi ehkä uransa parhaan kauden, ainakin pisteiden valossa. Alkukaudesta Phil oli ehdottomasti joukkueen paras pelaaja kun Crosbylla ja Malkinilla oli vaikeampaa. Tasaisesti pisteitä läpi kauden, se on Kesselin duuni ja siinä hän onnistui. Olisi voinut sen 40 maalia paukuttaa kyllä, vaikka pelinrakentaja tuo tänä päivänä taitaa enemmän olla kuin maalintekijä. Noh, taitaa molemmat niin pelinrakentelun kuin maalinteon.

#87 Sidney Crosby: 82 GP, 29+60, 0. Arvosana:

- Pitkät kaudet alla, pari kertaa pokannut Conn Smythe -palkinnon niin ehkä ei nyt vain ihan täysillä runkosarja napannut? Aika vaisua oli tekeminen pääsääntöisesti läpi kauden, vuodenvaihteen jälkeen vähän parempaa kunnes taas hiipui ja nyt playoffien kynnyksellä taas sitten parempaa. Maalimäärä 29 kun pelasi 82 matsia niin on kyllä luvalla sanoen luokaton suoritus viime kauden maalikuninkaalta. Mainitaan pieni tilastojuttu, että kaudella 2010-11 Crosby pelasi puolet runkosarjasta, mutta teki tuolloin 32 maalia. Nyt ei saanut 30 maalin rajapyykkiä puhki täydellä kaudella siis, melkoista.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huh olipas mieletön avaus sarjalle ja alla lyhyesti plussat ja miinukset pelistä:

+ Kris Letang nosti tasonsa sinne missä sen kuuluukin olla
+ Crosby hat-trick
+ Malkin oli huikealla pelipäällä, välillä piti vastustajia täysin pilkkanaan ja jakeli myös hyviä taklauksia
+ Guentzell alkaa olemaan playoff-pelaaja, 1+3
+ Samoin Murray, huikea esitys
+ Alivoima erinomaista

- Kessel ja Sheary parivaljakko on omissa kyllä karmea riski
- Ylivoima oli täysin luokatonta neppailua

E: Olipa muuten hienoa, että playoffien avauspäivänä ensiksi Matt Murray torjuu nollapelin ja sitten perään MAF torjuu myös nollapelin kun Vegas otti ensimmäisen playoff voiton. Oli meillä kyllä huikea maalivahtitandemi viimeiset pari kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipahan myrskyvaroitus. Perun aikaisemmat luuloni ja nostan Penguinsin takaisin yhdeksi Cup-suosikiksi sokeasti yhden ottelun perusteella. Nollapeli, Malkin iskee beast mode -maalin ja Crosby tekee maaleja joissa ei ole mitään järkeä. Tulee kyllä jokainen vastustaja olemaan henkisesti todella alakynnessä tätä voittajajoukkoa vastaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
AHL:n runkosarja tuli viime yönä päätökseen, joten otetaan tilastokatsaus Daniel Sprongin kauteen:

- Sprong teki 65 otteluun tehot 32+33 eli oli tasan piste-per-peli tahdissa.
- Tuolla maalimäärällä Sprong oli maalipörssissä toisella sijalla, vain yhden maalin Valentin Zykovia perässä.
- Tuo pistemäärä puolestaan riitti viidenteen sijaan pistepörssissä.
- Tulokkaiden pistepörssissä Sprong oli toisella sijalla, pisteen Mason Appletonia perässä. Sprong pelasi 11 peliä vähemmän ja teki 10 maalia enemmän, joten kyllähän Sprongin kauden pitäisi riittää AHL:n vuoden parhaan tulokkaan titteliin ennen Appletonia. Sami Niku ja Dylan Strome sitten kovimmat kilpailijat sen suhteen.
- Laukausten määrässä Sprong oli AHL:ssä neljännellä sijalla, saldon ollessa 214 laukausta. Se on lähes 80 laukausta enemmän kuin WBS:n toiseksi ahkerimmalla laukojalla, joten kyllähän nuo yhdessä vaiheessa valmennukselta tulleet ohjeet käyttää laukausta ovat ainakin laukaisumäärän perusteella otetuksi opiksi.
- WBS:n sisäisen pistepörssin Sprong voitti 15 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Jean-Sebastien Deahin nähden.
- Sprongin 32 maalia oli WBS:n uusi tulokkaiden maaliennätys.
- Pisteissä Sprong jäi kahden päähän WBS:n tulokkaiden piste-ennätyksestä (Toby Petersen, 67).
- Pisteissä Sprong teki WBS:n historian kuudenneksi suurimman pistemäärän (edellä vain Janne Pesonen 82, Jeff Taffe 75, Dustin Jeffrey 71, Toby Petersen 67 ja Toby Petersen 66).
- Maaleissa Sprong jäi kahden päähän WBS:n ennätyksestä (Chris Minard, 34). Nousi siihen taakse toiselle sijalle yhdessä Janne Pesosen kanssa.

Komea oli Sprongin tulokaskausi (ja samalla ainoa kausi) AHL:ssä. Nyt vaan kun jatkaa samaan tahtiin vielä perjantaina alkavissa pudotuspeleissä, joissa WBS saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa Hurricanesin farmijoukkue Charlotte Checkersin.

Edit. AHL näköjään jo viime viikolla nimesikin vuoden tulokkaan ja se oli sitten Mason Appleton. Ei mennyt se palkinto oikeaan osoitteeseen. Sprong, Strome ja Niku olisivat olleet parempia ehdokkaita. Nikullakin kausi riitti vuoden parhaan puolustajan titteliin, mutta ei sitten parhaan tulokkaan titteliin. Sprong ja Strome olivat piste-per-peli tahdissa, Sprong tosiaan vain pisteen päässä Appletonista, 11 peliä vähemmän pelanneena ja 10 maalia enemmän tehneenä, Stromella puolestaan sama määrä maaleja Appletonin kanssa 26 peliä vähemmän pelanneena.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Game 2 oli ja meni. Lyhyesti siitä, että Pens kyllä hallitsi tapahtumia melko hyvällä otteella, mutta maalintekopaikoissa viimeinen silaus puuttui täysin ja kaveri iski hienoja maaleja kovalla prosentilla. Elliott pelasi hyvän matsin ja tolpat pelastivat muutamaan otteeseen. Kaikesta kuitenkin näki ettei paniikkinappulalle ollut tarvetta kun homma oli kiinni "vain" viimeistelystä. Kolmanteen peliin Matt Murray kokosi itsensä taas hienosti ja avauserän jälkeen homma otettiin jälleen haltuun. Kyllähän tämä sarja tällä hetkellä Pensin näpeissä on, mutta yhtään ei ole varaa löysätä otetta vaan päinvastoin lisää kaasua vain.

Kesseliltä on vielä varaa odottaa paljon parempaa, toivottavasti alkaisi heti ensi pelissä paukkumaan taas.

Ja Sprong on timantti, onneksi tuosta ollaan pidetty kiinni ja toivottavasti ensi kaudella alkaisin nauttimaan myös valmennuksen luottamusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös