Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 108 383
  • 6 055

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Samalla Hiltunen myöntää, että ollaan jääty Ruotsista ja Sveitsistä jääkiekkosarjan laadussa.

Ettei tästä nyt palstatotuutta näin heppoisin perustein synny, niin pitää nyt vielä tarkemmin katsoa, mitä Hiltunen sanoi ja missä yhteydessä. Tarkalleen ottaen sanoi jutun mukaan näin.

"Nykyiset liigaseurat joutuvat täyttämään lisenssin saadakseen ehdot, joihin kuuluu esimerkiksi 1,5 miljoonan euron pelaajabudjetti. Maksimipalkkoihin ja palkkakattoihin Liigassa ei tällä hetkellä ole haluja.

”Ei meillä ole varaa tällä hetkellä asettaa rajoja. Tiedämme, että olemme jäljessä muita liigoja: esimerkiksi Ruotsia ja Sveitsiä, Venäjästä nyt puhumattakaan”, Hiltunen sanoo.
"

Itse ymmärtäisin tuon siten, että ollaan hänen mielestään jääty mainituista maista jälkeen nimenomaan rahassa. Vaikka on ikäänkuin palkkalattia, niin ei ole halua asettaa palkkakattoa, koska kokee noiden mainittujen maiden menevän siinä suhteessa jo edellä ja voisi kuvitella, että palkkakatoilla päästäisimme eron kasvamaan entistä suuremmaksi.

Meinaa kuten tiedämme, niin palkkakuiteilla ei kiekkopelejä ratkaista, vaikka etua se voi toiselle joukkueelle antaa. CHL on tästä varsin oivallinen osoitus. Vaikka Sveitsissä sitä rahaa menee enemmän, niin eivät ainakaan vielä ole saaneet sitä käännetyksi Suomea paremmaksi menestykseksi keskinäisessä kilpailussa.
 
NatKingCole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoin kilpailu

Lieminen

Jäsen
Älä karateka ota niin tosissaan näitä. Näiden kahden videon vertailu ei ole kovin hedelmällistä, kysehän on totaalisen eri jutusta.

Toki katsomotunnelma Ruotsinmaalla on hieno, mutta kyllähän Keupan video on omassa sarjassaan hulvaton. Ei näistä mitään oscareita jaeta, eikä vähiä kiekkoseuran resursseja kannata käyttää tehosteisiin :)
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Älä karateka ota niin tosissaan näitä. Näiden kahden videon vertailu ei ole kovin hedelmällistä, kysehän on totaalisen eri jutusta.

Kuten jo kirjoitin, niin KeuPan video oli hieno, ja veti siinä muutama kohta suupielet ylöspäin, eli ei se kritiikin kärki kohdistunut siihen, tuollaista saa tulla lisääkin.

Se on vaan kun länsinaapurin kiekkotouhua vertaa suomalaiseen niin ero aika iso ihan noin yleisesti. Ja nimenomaan Ruotsin hyväksi. Sitä minä tuossa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Potkikaa nyt jo toi Haanpää helvettiin sieltä Mestiksen piikkipaikalta. Siellä alkaa finaalit ja samaan aikaan yksi käy huutelemassa maan isoimmassa mediassa miten se sarja on paskaa, ei ketään kiinnosta ja ei kannata katsoa.

Vähempikin vituttaa.
 
Knap

Hyvä idea. Miten olisi sellainen äijä, joka kannattaa suljettuja sarjoja? Parempihan tietenkin olisi kun tästä asiasta ei puhuttaisi ollenkaan, niin vahingossakaan ei koskaan voisi edistystä asian kanssa tapahtua.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Potkikaa nyt jo toi Haanpää helvettiin sieltä Mestiksen piikkipaikalta. Siellä alkaa finaalit ja samaan aikaan yksi käy huutelemassa maan isoimmassa mediassa miten se sarja on paskaa, ei ketään kiinnosta ja ei kannata katsoa.

Vähempikin vituttaa.

Faktahan se on. Turhaa sitä kiertelemään, että suomalaista jääkiekkoa tapetaan.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Olipa erikoisia lausuntoja tosiaan Haanpäältä. En nimittäin muista nähneeni yhtään hänen lausuntoaan, jossa hän kehuisi Mestistä, jota edustaa. En tosin mitenkään erityisesti Haanpään jokaista sanomista ole seurannutkaan. Maailma on kuitenkin sellainen, että on erittäin hankala saada kaupaksi mitään, mitä ei itsekään arvosta. Itse ainakin odotan Mestiksen tulevaa finaalisarjaa innolla. Mutta kaipa se tosiaan on Mestis-päällikölle helpompaa kertoa, kuinka huono se toinen sarja on ja kuinka paljon huonoja pelaajia siellä pelaa kuin pyrkiä myymään omaa tuotettaan.
 
Kyllähän jokainen vähänkin lätkää seuraava totuuden tietää. Kaikki muu puhuminen olisi paskaa. Pitäisikö Haanpään kehua kuinka hieno ja kehittävä nykyinen sarjasysteemi on?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllähän jokainen vähänkin lätkää seuraava totuuden tietää. Kaikki muu puhuminen olisi paskaa. Pitäisikö Haanpään kehua kuinka hieno ja kehittävä nykyinen sarjasysteemi on?
Ja sekö ei olisi nimen omaan Haanpään homma tehdä asialle jotain? Tuota jatkuvaa itkemistä kyllä tulee näiltä Mestis tyypeiltä. Samaan aikaan kun esim. Rovaniemellä pistivät duunarinhanskat kouraan tuon ulinan sijaan.

Mestis tarvitsisi johtajakseen jonkun joka ottaisi ne realiteetit vastaan ja lopettaisi tuon itkun kun muilla on enemmän ja niiltä pitää se saada pois. Perus suomalaista, maksaisivat 50€ ettei toinen saa satasta. Tai tässä tapauksessa pitäisi saada 4 konkurssia ja yli 100 työtöntä lisää. Siis sen sijaan että kehittäisivät sitä Mestistä.

Jokainen joka jääkiekkoa oikeasti seuraa tietää että lisääntynyt ammattilaisten ja ammattiorganisaatioiden määrä on Suomen kiekkoilua rakentava, ei tuhoava voima. Sitten kun nämä idiootit jotka latoo tätä paskaa Mestiksestä saadaan sieltä siivottua hevon vatulaan, niin Mestis voi alkaa vihdoin paranemisen kaikkien väkisin auki revittyjen haavojen jälkeen
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Jokainen joka jääkiekkoa oikeasti seuraa tietää että lisääntynyt ammattilaisten ja ammattiorganisaatioiden määrä on Suomen kiekkoilua rakentava, ei tuhoava voima. Sitten kun nämä idiootit jotka latoo tätä paskaa Mestiksestä saadaan sieltä siivottua hevon vatulaan, niin Mestis voi alkaa vihdoin paranemisen kaikkien väkisin auki revittyjen haavojen jälkeen

Nimenomaan. Pääsit asian ytimeen, että lisääntynyt ammattilaisten ja ammattiorganisaatioidn määrä on rakentavaa. Jos yhtään juttua luit, niin Haanpää haluaa kehittää hommaa sellaiseksi, että on mahdollista löytää niitä kahdesta divisioonasta/sarjatasosta/lohkosta. Tällä haetaan ratkaisua, että pystyttäisiin sitä nykyisellään lisäämäänkin. Ei se ole ulinaa, vaan rakentavaa keskustelua miten pystytään toimintaa kehittämään. Nykyisellä systeemillä homma on tuhoon tuomittua.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
.

Jokainen joka jääkiekkoa oikeasti seuraa tietää että lisääntynyt ammattilaisten ja ammattiorganisaatioiden määrä on Suomen kiekkoilua rakentava, ei tuhoava voima.

Itse asiassa hyvin suuri osa jääkiekkoväestä on sitä mieltä, että nykysysteemi on erittäin vahingollinen.

Paskasta ei saa konvehtia, Haanpää toimii juuri oikein tällä hetkellä. Täysi tuki.

Laitahan lisätietoja mitä Rovaniemellä on tehty.
 
Knap

Jäsen
Mestis tarvitsisi johtajakseen jonkun joka ottaisi ne realiteetit vastaan ja lopettaisi tuon itkun kun muilla on enemmän ja niiltä pitää se saada pois. Perus suomalaista, maksaisivat 50€ ettei toinen saa satasta. Tai tässä tapauksessa pitäisi saada 4 konkurssia ja yli 100 työtöntä lisää. Siis sen sijaan että kehittäisivät sitä Mestistä.
Tottakai. Vaikka jokainen Mestisorganisaatio vetäisi ne työhanskat käteen, ei se saa suomalaisia laatupelaajia sen enempään Mestikseen, kun niitä ei riitä Liigaankaan. Tottakai edes positiivisen tuloksen tekeminen mahdollistaisi tuoda joitain suomalaispelaajia ulkomailta Mestikseen, tai ulkomaalaisia tähtipelaajia Mestikseen, mutta onko se se suunta mihin Mestistä halutaan viedä? Halutaanko tosiaan, että jokainen Mestisjoukkue on muukalaislegioona (=ulkomaalaisia), kun käsittääkseni tämä on suomalainen sarja, ja tähtipelaajatkin tulisivat olla suomalaisia. Fakta on vaan se, että Niclas Lucenius oli tämän kauden paras pelaaja, mutta ei ole mitenkään normaalia nykymestiksessä tai tulevaisuudessa, että se paras pelaaja olisi edes Luceniuksen tasoinen. Myös jokaisen kauden jälkeen vähänkin paremman kauden pelanneet Mestistähdet viedään Liigaan tmv, niin tason laskuahan siinäkin tulee, vaikka tietenkin pitäisi kasvaa myös saman verran yhtä hyviä pelaajia pois lähteneiden rooleihin, mutta ei se vain mene niin.
 
Lätkä

Jäsen
Laitahan lisätietoja mitä Rovaniemellä on tehty.

Toimitettu seura velkasaneeraukseen ja saatu saunanlaudepaikka mestikseen SS:n sijalta neljä...

Ok, mut itseasiaan... Pistää huvittamaan nämä liigan bisnesliimalettien ympäri puhumat "teinit". Huudetaan suu soikeana markkinatalouden nimeen, mutta markkinatalouden lainalaisuudet eivät kuitenkaan kelpaa. Siis konkursseja ei saisi kannattamattomille yrityksille tulla. Tämä pitäisi saada jatkossakin taattua nykymuotoisella rahamuurilla. Samaan aikaan naiivisti puhutaan, että "onhan liiga auki, kun vaan täyttää ehdot"! Just, just... Ilman rahabarrikaadeja sarjaan olisi nousut aikaa sitten eri seuroja väriläiskiksi, samoin kuin sieltä pudonneita seuroja divariin samaa virkaa toimittamaan. Eli tällaista markkinataloutta liigapoikien suulla. Tosin se suu muuttuu duuriin, kun markkinatalouden lainalaisuudet oikeasti nostetaan esille....sitten heiltä nouseekin esille "urheilu ja urheilullisuus", johon kuitenkaan eivät päde nämä ed.main. markkinatalouden lainalaisuudet! Ja sama ryhmä vinkuu bisneksestä, rahasta jne., kuin Hankenin opettajat konsanaan. Erikoista! Liiga lienee viimeinen, eri estein "säädelty" Neukkuajan sekatalouden jäänne. Liigaseurat siis saavat tehdä miinustulosta ja odottaa aurinkoisempaa tulevaisuutta kaikessa rauhassa, täysin divarin(mestiksen) kustannuksella, Se, että mestisseura joutuu nykymallilla talousahdinkoon...sillä ei niin merkitystä, sillä sehän on pelastanut puolenkymmentä liigaseuraa konkurssilta ja muutaman sataa pelaajaa talousahdingolta! Upeaa! Kyllä liigan liimatukat osaa...

Että tallaista...katsotaampa lastenlasten ikäisten vastine:)

PS. Sorry Karate... Vastasin kyseisen "herran" puolesta, kun muutoin et olisi saanut vastausta;)
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tottakai. Vaikka jokainen Mestisorganisaatio vetäisi ne työhanskat käteen, ei se saa suomalaisia laatupelaajia sen enempään Mestikseen, kun niitä ei riitä Liigaankaan. Tottakai edes positiivisen tuloksen tekeminen mahdollistaisi tuoda joitain suomalaispelaajia ulkomailta Mestikseen, tai ulkomaalaisia tähtipelaajia Mestikseen, mutta onko se se suunta mihin Mestistä halutaan viedä? Halutaanko tosiaan, että jokainen Mestisjoukkue on muukalaislegioona (=ulkomaalaisia), kun käsittääkseni tämä on suomalainen sarja, ja tähtipelaajatkin tulisivat olla suomalaisia. Fakta on vaan se, että Niclas Lucenius oli tämän kauden paras pelaaja, mutta ei ole mitenkään normaalia nykymestiksessä tai tulevaisuudessa, että se paras pelaaja olisi edes Luceniuksen tasoinen. Myös jokaisen kauden jälkeen vähänkin paremman kauden pelanneet Mestistähdet viedään Liigaan tmv, niin tason laskuahan siinäkin tulee, vaikka tietenkin pitäisi kasvaa myös saman verran yhtä hyviä pelaajia pois lähteneiden rooleihin, mutta ei se vain mene niin.
Miksi tulee tason laskua? Ei ole olemassa mitään määrää X tai Y että montako pelaajaa voi kehittyä. Lahjakkuutta on olemassa vain määrätty määrä, mutta moni urheilija suoraan sanoo että se suurin lahjakkuus on lahjakkuus treenata. Miksi vaikka IPK ei voi laittaa omaa toimintaansa kuntoon, siis siellä ruohonjuuritasolla? Eikö se ole kaikista paras ja kannattavin tapa kehittää uusia pelaajia omaan joukkueeseen? Ei siis se että ostetaan muualta, vaan että sen oman maakunnan ja lähialueiden lapsista tehdään niitä huippuja. Miten tämä tapahtuu? No se tapahtuu panostuksilla. Nyt haikaillaan mallia missä "joku muu" sitten tekee. Siis vaaditaane ttä ajettaisiin alas nykyisiä Liigaseuroja ja niiden toimivia organisaatioita, toimivia junioriorganisaatioita jne. vain koska muut saa enemmän. Siinä sivussa sitten itketään omaa kurjuutta. Se on jännää kun ei muisteta että mistä niiden organisaatioiden ne rahat tulee, ne tulee kaikki sieltä ylhäältä alas. Ilman Liigaa ei ole junnuja ja ilman junnuja ei ole koko seuraa.

Meillä on hyvin vähän esimerkkejä organisaatioista mitkä voivat toimia pitkäjänteisesti ja kannattavasti pelkkinä junioriorganisaatioina ilman sitä terävää kärkeä ja vieläpä menestyksekkäästi. Blues on toki oiva esimerkki, mutta siellä on hieman isompi väestöpohja taustalla. Sen jälkeen onkin aika hiljaista. Sen sijaan että Mestiksessä nämä idiootit itkee sen perään mitä muilla jo on, voisi siellä oikeasti miettiä sitä omaa toimintaa. Se ei ole mahdottomuus laittaa hommia toimimaan. Se vaan vaatii sitä että unohdetaan ne pikavoitot. Se voitto on kun sieltä omasta organisaatiosta lähtee pelaajia muualle, sieltä nousee pelaajia vaikka NHL:ään ja KHL:ään jne. Ne on niitä asioita mitkä näkyy sitten siellä taseessa joskus 10-20v säteellä. Ne ei näy heti, eikä niiden edes kuulu näkyä. Valitettavasti vain tämä keskustelu on ollut jo pitkään ja jatkuu tällä samalla mentaliteetilla, että Liigasta pitää kaataa niin ja näin monta konkurssiin ja lykätä Mestikseen ettei niillä olisi enmpää kuin nyt on Mestiksessä olevilla. Kateutta, ei mitään muuta. Kun ei omat rahkeet riitä, niin aina voi olla kateellinen muille ja ulista niille siitä. Toivoa ettei sillä naapurilla menisi niin hyvin että se voi ajaa mersulla kun itellä on ruosteinen Toyota. Siis sen sijaan että itse yrittäisi hoitaa hommansa paremmin jotta voisi saada edes vähän parempaa.

Niin ja hakamussuttelijat, RoKi myi yli 2000 kausikorttia. Se on enemmän kuin jotkut Liiga-seurat. Näkyvyyttä, puheenaiheita, koko kaupungin juttu jne. Katsokaa ja ihastelkaa kun jotkut ei ala vain ulisemaan omaa kurjaa asemaa, vaan tekevät oikeasti työtä asioiden eteen. Lisää voitte lukea siitä jatkoajan jutusta. Niin paitsi ettei teitä oikeasti sellainen kiinnosta, kun joku tekee jotain järkevää itkemisen sijaan. Itkeminen siitä mitä muilla on kun on paljon helpompaa ja kivempaa. Se toinen vaatisi ihan oikeasti työtä ja rehellisyyttä itselleen ja ympäröivää todellisuutta kohtaan.

Kannattaa vaikka kuntapäättäjille ehdottaa että perustaa 20 vastaanottokeskusta, niin kasvaa kuntien asukasmäärät, sitten pari isoa tehdasta ja johan on rahaakin. Sitten tarvitsis enää saada ne rahat suuntautumaan jääkiekkoon ja ne asukkaat katsomoihin. Sitten jo vapisee Liiga-joukkueet kuin haavanlehdet tuulessa kun sieltä tulee isot ja uljaat samoille apajille. Tai sitten voi vähän itkeä jatkoajassa kuinka epäreilua se kaikki onkaan, kun jollain IFK:lla on Liigassa joukkue ja se ei pelaa Mestistä vaikka se olisi niin ihqua jos pelaisi.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Joskus ääriharvoin ollaan Lätkän kanssa samaa mieltä. Tässä asiassa ollaan. Markkinatalous on ihan eri juttu kuin protektionismi jota Liiga harjoittaa. Eli markkinatalouden lainalaisuuksilla on turha perustella suljettua Liigaa. Toki se että se maailman suurin ja kaunein kiekkosarja NHL on ihan yhtä lailla suljettu herrakerho johon pääsee vain rahalla ja kabineteissa, on myös fakta. Tosin ei sinne ole koskaan tainnut muulla tavalla päästäkään, mitään nousukarsintoja ei koskaan ole tainnut ollakaan.

Pikainen vilkaisu googletettuun tilastoon näyttäisi että ison veden takana on aika vakiintunut noin 21 miljoonan katsojan määrä vuositasolla. Oheismyyntien jne tuottojakin lienee eri malliin kuin täällä, siis per katsoja tai fani. Joten siellä homma toimii kai ihan ok tuolla systeemillä.

Täällä taas katsojamäärät ovat olleen nousussa ainoastaan siksi että joukkueita on hilattu sarjaan lisää viimeiset kolme vuotta. Muutenhan ne olisivat olleet selvästi laskussa.

Ruotsissa taas se lähempi vertailukohta kultuurillisesti ja maantieteellisesti sekä myös markkinoiden koolla mitattuna. Ja siellä taas avoin systeemi on toiminut hyvin käsittääkseni?

Liigan avaaminen on tietty hankala prosessi kun se on Oy ja siinä on osakkaita. Ja jokainen haluaa pitää kiinni paikastaan auringossa. En usko että systeemi muuttuu ennen kuin jokainen joukkue tekee tappiota ja vaihtoehdot ovat joko näivettyä pois tai tehdä radikaali ratkaisu. Siihen taas voi mennä todella pitkä aika vaikka loiva laskusuunta onkin jo alkanut. Eikä tietty ole 100% varmaa että näin tuleekaan käymään, vaikka merkkejä on ilmassa. Suurin mokaajahan tässä asiassa on ollut kiekkoliitto joka on päästänyt tällaisen Liiga Oy:n syntymään. Jos se korkein sarja olisi pidetty liiton hallinnassa, tätä ongelmaa ei olisi olemassakaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sinä et ole kuule arvon @Lätkä puhunut markkinataloudesta kertaakaan!
Ensinnäkin Mestiksessä ei ole osakeyhtiöitä kuin muutama, eli ei ole markkinataloutta. Toisekseen markkinataloudessa ne sun rakkaat seurasi ostaa isommat kilpailijat pois, sinä sekuntina kun se kuuluu niiden intresseihin. Sen jälkeen ne voi vaikka lyödä lapun luukulle tai pyörittää sitä farminaan, jos jaksaa. Sitäkö sinä haluat?

Sen sijaan sinä meuhkaat muka markkinataloudesta missä muiden pitäisi maksaa Mestikselle siitä hyvästä että no se vaan nyt on siellä ja vielä tukea sen toimintaa, koska no niinhän nyt markkinataloudessa yleensäkkin tehdään. Niin ja markkinataloudessa myös firmat vaihtaa paikkaa keskenään markkinoilla, koska se nyt vaan kuuluu markkinatalouteen että toiselta voidaan viedä sen markkinat ja antaa ne pienemmälle ja huonommalle firmalle.

Hahaa ja Ruotsi taas nostettu esimerkiksi, missä tupla määrä ihmisiä, enemmän rahaa, sponsoroinnista saa veroalea ja päälle vielä siellä kirottu koko avointa sarjaa. Siellä on joukkueita pelasteltu kuntien varoin kun ovat konkassa, kiitos karsintojen ja pakollisten kevään pelaajaostojen jne. Jee! Koskas esimerkiksi Euroopan futsissarjat?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eli toisinsanoen homma on iskussa, kun myy kausikortit pilkkahinnalla pois. Eiköhän se sinun anti ollut tässä taas, kiitos.
Jaa 55/79€ on pilkkahinta Mestiksessä, kun Ässät myy 99€ Liigassa. Mee nyt niille kertoon miten väärässä ne on.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Arvon toveri @BlackWolf. Joka ikinen Mestisseura tekee joka päivä osittain amatöörien voimin töitä. On suorastaan surkuhupaisaa tulla selittämään, että täällä ei tehdä töitä. Voidaanhan me toki jäädä laahaamaan paikalleen Suomikiekossa, jossa ei ääneen saa puhua miten voitaisiin toimintaa kehittää niin, että täällä olisi mahdollisimman monta ammattilaiseuraa. Itse paljastit jo pelkääväsi HPK:sta tulevan amatööriseuran uusissa mahdollisissa sarjauudistuksissa. Se on turha pelko.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Arvon toveri @BlackWolf. Joka ikinen Mestisseura tekee joka päivä osittain amatöörien voimin töitä. On suorastaan surkuhupaisaa tulla selittämään, että täällä ei tehdä töitä. Voidaanhan me toki jäädä laahaamaan paikalleen Suomikiekossa, jossa ei ääneen saa puhua miten voitaisiin toimintaa kehittää niin, että täällä olisi mahdollisimman monta ammattilaiseuraa. Itse paljastit jo pelkääväsi HPK:sta tulevan amatööriseuran uusissa mahdollisissa sarjauudistuksissa. Se on turha pelko.
Kuuleppas arvon toveri, minä en pelkää Kerhon sitä, enkä Kerhon tätä. Minulle se seura on aina olemassa vaikka pelaisi kolmosdivarissa. Minä pelkään tätä pientä meuhkaajien porukkaa, jotka tänä somen aikakautena on saanut megafonin huulilleen ja äänensä kuuluviin vähän liikaakin, joiden ainoa tehtävä tuntuu olevan Suomi-kiekon alasajo. Mitkään heidän argumentit eivät perustu faktoihin, eikä koko heidän fantasia ole muuta kuin katellista ulinaa, mutta agenda on suunnaton ja sen edessä he ovat valmiita uhrautumaan ja inttämään, sekä jankkaamaan vaikka hamaan tappiin. Mitään hyvää tämä ei kuitenkaan heille tuo, vaan päin vastoin heidän ainoa tavoitteensa, eli yleinen jääkiekon kiinnostavuuden väheneminen on selvä tosiasia. Kai joku sitten jossain runkkaa tuolle saavutetulle asialle, kun voi tulla kertomaan että katsokaa nyt, kuinka taas katsojamäärät laski. Sehän ikäänkuin alleviivaa heidän pointtinsa, vaikka he itse ovat sen kaiken aiheuttaneet ja se oikeasti sotii tätä heidän märkää unelmaansa vastaan. Minulle se vain näkyy siinä miten se vahingoittaa kokonaisuutta, se kun todellakin vahingoittaa sitä ja paljon!

Mutta hei tämä on vapaa maa ja täällä saa paskoa oman tuotteensa päälle minkä mielii ja sitten yrittää edelleen myydä sitä. Ja onhan nyt hei 50€ maksaminen siitä että joku muu ei saa satasta melkein järkevää bisnestä. Odottakaa vaan tekin sen 10 vuotta niin viisautta ja ikää tulee vähän enemmän ja se teiniajan kiihko laantuu. Sitten on jo uudet nimimerkit täällä meuhkaamassa samaa settiä ja te voitte täällä todeta että no ehkä se ei nyt niin järkevää olisi ollutkaan. Perhana nyt mä kyllä alennuin tuolle teinittely tasolle, mutta tämän kerran nyt voin tehdä poikkeuksen.
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Ne eivät päätä mitään ikinä, jos julkista keskustelua ei pidetä yllä. Kiitos Ylelle ja Hesarille, että ovat viime aikoina nostaneet asiaa esille. On pitkä aika odottaa, jos venytetään päätöstä vielä 2019 lopulle. Ja jos jotain saadaan silloin päätettyä, sen jälkeen alkaa siirtymäajat, joten hyvinkin menee vielä kymmenkunta vuotta ennen kuin meillä olisi a+b+c.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös