Calgary Flames 2017–2018

  • 68 667
  • 226
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Kaksi pistettä oli tarjolla, mutta ei vaan kelvannut. Taas kerran isot määrät tuhlattuja maalipaikkoja ja Gilliesin esitys ei ollut NHL-tasoa. Gaudreau vähän heräsi ottelun loppupuolella, mutta Monahan ja varsinkin Ferland ovat edelleen koomassa. Jos Brodie esittäisi tuollaisia otteita useammin, niin ainakaan itselläni ei olisi mitään moitittavaa. Backlund ja Brouwer olivat myös kovalla pelipäällä. Jos Smith ehtii pelata tällä kaudella enää vain 5-10 ottelua, niin silloin on jo todennäköisesti liian myöhäistä.

Seuraavaksi edessä neljä "helpompaa" matsia ja noista olisi pakko ottaa vähintään kuusi pistettä.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Mietin tuon siirtoikkunan sulkeuduttua, että pyrkiikö Flames pääsemään irti maineestaan 'maalivahtien hautausmaana' ja siksi eivät ottaneet maalivahtia kaupanteon kautta.

Samoin myös hyvä tapa tappaa nuoren maalivahdin itseluottamus, on hankkia heti kokenut kassari, kun 'muutama peli ei suju' ..
Toki tuokin sisältää sen riskin, että nuoret kaverit ei kestä paineita tiukassa paikassa. Tämä on mun mielestä näkyny joissakin helpoissa päästetyissä maaleissa.
Omasta mielestäni näitä ajatuksia vasten oikea ratkaisu.
Onko muut pohtineet tätä?
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Olen myös sitä mieltä, että se oli oikea ratkaisu, kävi miten kävi. Noita varausvuoroja on jo tuhlattu ihan tarpeeksi ja tuskin jonkun toisen joukkueen 2-maalivahti olisi pystynyt pelaamaan Smithin tasolla. Gulun pelitapa vaatii sen, että maalivahti pystyy koko ajan olemaan hyvä/erinomainen. Nyt, kun näin ei ole ollut, niin lopputulos on tämä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Flamesin kotipeli. Muuta ei sitten tarvittukaan siihen, että Islanders sai katkaistua 8 ottelun tappioputkensa. Smith päästi seitsemällä ensimmäisellä vedolla kolme maalia ja toisessa päässä Gibson pelasi loistavan ottelun. Onhan se tietysti corsien kannalta hyvä asia, kun joukkue laukoo paljon kiekkoa, mutta tässäkään asiassa määrä ei korvaa laatua. Flames on ollut tällä kaudella ihan omaa luokkaansa ohi vedettyjen laukausten suhteen. Tämän hetken lukema on 1025 eli melkein 15 vetoa per ottelu. Siihen vielä lisäksi isot määrät vetoja, jotka suuntautuvat suoraan kohti vastustajien pelaajia tai maalivahtia.

Gio ja Hamilton ovat sentään antaneet paljon apuja maalinteon suhteen. Hamilton on pakkien maalipörssin jaetulla kärkisijalla ja Gio on puolestaan jaetulla neljännellä sijalla. Muiden pakkien suhteen onkin sitten ollut aika hiljaista.

Seuraavaksi sitten vuorossa McDavid-show ja tappio siitä, niin kausi on aika lailla taputeltu.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Erittäin tärkeä voitto ja joukkue otti lopulta sen kuusi pistettä noista neljästä matsista. Smith palasi nopeasti omalle tasolleen ja kerrankin Flames onnistui pimentämään McDavidin ainakin osittain. Siinä ne voiton avaimet. Huonoa taas oli se, että joukkueella tuntuu olevan todella isoja maalinteko-ongelmia. YV toimi hetken aikaa, mutta nyt 26 edellistä kertaa on tuottanut vain yhden maalin. Versteeg on ilmeisesti pian palaamassa, mutta saa sitten nähdä, että miltä se peli näyttää noin pitkän tauon jälkeen. Tkachuk tosiaan kaatui edellisessä pelissä ikävän näköisesti, eikä pelannut Oilersia vastaan. Bennett on pelannut taas viime aikoina hyvin, mutta ei kyllä mitenkään korvaa Tkachukin panosta tuolle ketjulle.

Seuraavat neljä matsia ovatkin sitten etukäteen paljon vaikeampia, mutta niistäkin olisi hyvä ottaa vähintään viisi pistettä. Parasta tietysti olisi, jos Sharks ja Ducks kaatuisivat varsinaisella peliajalla.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eiköhän se ollut sitten siinä. 10 matsia jäljellä, joista pitäisi voittaa ainakin 7-8. 16 edellistä matsia on tuottanut vain kuusi voittoa, joten ei tule tapahtumaan.

Sharks hankki Kanen ja Flames hankki kaksi jämäpelaajaa, jotka eivät mahdu edes kokoonpanoon. Juuri näissä matseissa näkyy sitten se ero.

GG teki taas kerran hyvää työtä, kun malttoi pitää Smithin maalissa, kunnes ottelu oli varmuudella hävitty. Sitten epätoivoinen yritys ottaa Rittich pois maalilta 6 min ennen loppua kolmen maalin tappiotilanteessa. Jos Jack Adams-voittaja sai kenkää yhden heikomman kauden takia, niin eiköhän tämänkin pellen Flames-ura pääty tähän kauteen.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Joo...
Ainakin Kings, Golden Knights/Edmonton, Anaheim ja San Jose pitäis kaataa suoraan..
Epätodennäköistä kyllä.
Tässä vaiheessa voi jo spekuloida, että henkinen puoli ja erikoistilanteet on tämän kauden suurin ongelma. Nuo molemmat liittyy valmennukseen. Epätasaisuus varmaan tulee sit samassa mukana.
Toki Hamonic ei ollu niin iso pala, kun olis voinu olla, ykkösestä puuttuu edellen toinen laituri ja kolmos-neloskentät ei koko kaudella saanu juurikaan tulosta tai edes vakiintuneita kokoonpanoja. Yksilötasolla pettymyksiä on myös useampia. Bennett, Brodie, varauksin Brouwer, Ferland, Frolik. Turhakkeita oli sit kans muutama esim. Stajan, Lazar, Stone, Steward...
Positiivisia yllätyksiä? Janko? Smith? Näitä ei oikeen oo yhtään.

En näe, että mentäis pitkälle, vaikka pleijareihin päästäiskin. Smith, Monahan, Tkachuk ainakin puolikuntoisia jo nyt. (Flamesin otteluennakoiden mukaan)
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Kukahan kojooteista tekee hatun Flamesia vastaan? Saatais kolme putkeen...
En edes odottanu, että Vegasista olis pisteitä tulossa, mutta ei tuo peli vaan tällä hetkellä riitä... Onnistumisia on aika harvassa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Draft-lottery päivämäärä taitaa olla yksi jännäkakkaisimpia mitä Flamesin historiassa on koskaan koettu.

Eihän sitä Islanders voi voittaa Hamonicista annetulla pickillä, tai mitäs jos sittenkin...
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Joo, on tuo pelaaminen vaan ollut viime aikoina melkoista kuraa. Vegas oli ottelun alussa unessa ja Flames jaksoi pelata hyvin vähän reilun erän verran. Sitten toisessa erässä Reaves herätti joukkueensa, siihen perään heti pari pikamaalia ja Flamesin selkäranka katkesi siihen paikkaan. Valmennus on täysi katastrofi, mutta kyllä myös melkein koko joukkueella olisi syytä katsoa peiliin. Gaudreau, Tkachuk, Gio, Hamilton ja Kulak. Siinä mielestäni ainoat kenttäpelaajat, jotka ovat tällä kaudella pystyneet pelaamaan tasaisen hyvin. Ilman Smithiä joukkue olisi jo aikaa sitten pudonnut ulos pudotuspeleistä, mutta onhan tuossa nyt ollut vähän merkkejä siitä, että kausi voi päättyä yhtä heikosti, kuin Elliottin viime kausi.

Veikataan, että Keller tekee seuraavan hatullisen.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Vaikea sanoa, kuinka paljon Gulutzanin paskuus lopulta tässä on ollut syynä tälle kaudelle. Joka tapauksessa kun miettii sitä, että ennen kauden alkua Flamesin pakistoa verrattiin Predatorsinkin alakertaan, niin aika läppä homma, kun nyt sitä ajattelee. Mutta kun katsoo esim. Brodien ja Hamiltonin jokapäiväistä tekemistä, niin mielestäni on selviö, että Gulutzanin lisäksi vähintään toinen noista pitäisi laittaa lihoiksi. Hamilton ei ole Brodieen nähden saanut yhtä paljon paskaa niskaan, koska on tehnyt niin paljon maaleja pakiksi. Ei hänellä ole kuitenkaan mitään tekemistä sanan puolustaja kanssa, kun katsoo sitä lammasmaisuutta omassa päässä. Giordano nyt vaan on sen verran kova äijä, että Dougien kelpaa kyllä siinä pelata. Silloin, kun Hamilton koittaa olla kova, niin yleensä istuu jäähyllä jonkun mailarikkeen myötä. Ei se Bruinsin kanssa tehty kauppa ole yhtään niin ruusuinen, miltä se aluksi vaikutti/näytti. Gulutzanin touhulla on tässä varmasti osansa, mutta kumpikaan kaksikosta Brodie-Hamilton ei ole ikinä omiin suosikkipakkeihini lukeutunut, vaikka välillä on aika komioita pinnoja kaksikko lyönyt (tämän takia tuosta Hamiltonista esim. voisi saada ihan kivan oikealta ampuvan laiturin vastineena vielä tällä hetkellä). Tekee toki heti jonkinlaisen loven alakertaan, mutta meikäläisellä alkaa olemaan jo mitta täynnä.

Muuten olen edellä olevan kommentin kanssa ihan samaa mieltä noista harvoista onnistujista. Tkachuk, Gaudreau ja Giordano ovat tämän joukkueen lähivuosien ydin. Hamiltonista ehkä liian kovakin runtu tuli yllä annettua, mutta alkoi vaan vituttaa tuokin kohellus viime viikoilta.

Draftia ei ainakaan tarvitse innolla odottaa. Eiköhän Oilers voita lotteryn ja Flamesin Islesille mennyt pick on sitten 2nd overall. Offseasonilla on kyllä helvetinmoisia päätöksiä taas edessä, ainakin valmennuksen ja muutaman yksilön jatkon kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eipä tullut sitten hattua tällä kertaa, mutta sentään OEL ja Domi tekivät kaksi maalia mieheen. Itse peli oli sitä samaa paskaa eli ei siitä sen enempää.

Tosiaan ensi kauteen mennessä tuolta pitäisi saada joku pakki pois Anderssonin tieltä. Stonesta tuskin irtoaa tuolla sopparilla yhtään mitään ja haluaisin ainakin itse nähdä, että miten Hamonic pelaa ilman Brodien läsnäoloa. Hamiltonin pelaamisessa on juuri nuo mainitut puutteet ja tosiaan hyötyy Giordanon pelaamisesta erittäin paljon. Jättäisi kuitenkin lähtiessään niin suuren aukon, että silloin vaihdossa pitäisi tulla oikea 1-sentteri. Monahan oli sitä alkukaudesta, mutta ei ole ollut enää pitkään aikaan. Oli sitten jotain vammaa tai ei, niin ei sitä ainakaan pelaamisesta ole huomannut. Voi toki olla joku näkövamma kyseessä ja sen takia ei enää osaa tehdä maaleja. Kahden viime kauden aikainen Brodie puolestaan edustaa lähes kaikkea sitä mitä itse vihaan puolustajassa. Vaihtoarvosta on paha sanoa, mutta tuskin se ainakaan paljoa vähemmän olisi, kuin mitä Hamonicista maksettiin. Frolikin taso on laskenut tällä kaudella aika selvästi, mutta ehkä tästä voisi silti päästä eroon. Brouwerista ei ainakaan pääse ja ehkä vasta tuo viimeinen vuosi ostetaan ulos. Joka tapauksessa isoja muutoksia pitäisi nyt tehdä.

En nyt itse jaksa ottaa paineita tuosta lotosta, koska se vuoro on kuitenkin jo menetetty ja Islesin tuleva pelaaja tuskin juurikaan vaikuttaa Flamesin tulevaisuuteen. Lähinnä kyse on vaan siitä, että menettääkö Tre kasvonsa. Ja työpaikkansa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Stajanille jäi tuosta juhlapelistä varmasti hyvät muistot. Ankkojen ei edes tarvinnut alkaa pelaamaan tosissaan ja siltikin 4-0 voitto. Kauden tärkeimmät pelit menossa ja kenttäpelaajat eivät enää osaa tehdä maaleja ja 1-maalivahti ei enää osaa torjua. Smith on nyt pelannut kuusi peliä tuon loukkaantumisen jälkeen ja hävinnyt näistä viisi. Torjuntaprosentti on puolestaan ollut näissä peleissä surkea 86. Joukkue on näissä peleissä laukonut keskimäärin 39 vetoa kohti vastustajan maalia per ottelu ja maaleja syntyy vain 1,5 ottelua kohden. Mainitaan nyt vielä tuo YV, joka on ollut viimeisen 12 ottelun aikana 1/35. Eihän tässä enää voi kuin nauraa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Monahanin loppukauden pelit on sitten pelattu. Tarkempaa syytä ei ole vielä kerrottu, mutta vamma vaatii ilmeisesti leikkauksen. Nyt olisi ainakin hyvä mahdollisuus peluuttaa Bennettiä siinä tilalla loppukauden ajan.

Treliving ilmeisesti yrittää hankkia 1. kierroksen varausvuoroa. Jos kyseessä on joku loppupään vuoro, niin en kyllä tajua, että minkä takia. Sellaisestakin vuorosta joutuu maksamaan jonkun merkittävän pelaajan ja farmista jo löytyy Poirieria ja kumppaneita. Oikean laiturin tontti on tällä kaudella pettänyt eniten, joten siihen pitäisi panostaa, eikä varausvuoroihin. Toki jos tarkoituksena on hankkia joku kärkipään vuoro ja varata esim. Brady Tkachuk niin sitten se on eri asia.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Eli nyt sitten toimistollakin luovutettiin tämä kausi, kun Monahan ja Versteeg jäävät sivuun loppukaudeksi ja Brodie (day-to-day) sekä Tkachuk (sama) eivät matkusta joukkueen mukana.
Nyt ehkä selvisi nuo pari pelaajakauppaa siirtorajalla. Ei tarvitse imeä tyhjiin farmia.. Tai laittas nuo uudet kaverit sinne ja Mangiapanet, ym. Hakemaan kokemusta ylhäältä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Onneksi kausi on kohta lopussa. Viimeiseen yhdeksään matsiin vain yksi voitto ja maaliero on 12-39. Rosteri on mikä on ja ei näillä peleillä nyt mitään väliä ole, mutta olisi se silti kiva nähdä edes hieman ammattiylpeyttä.

Viime kauden Selke-nelonen Backlund on tällä kaudella kerännyt tehotilastoon lukeman -23 ja on siinä tilastossa ihan omaa luokkaansa muihin nähden. Sen lisäksi maali ja pistemäärät ovat selkeässä laskusuunnassa. Tuosta sopimuksesta voi vielä tulla isoja ongelmia. Myös tuo mv-tilanne vaikuttaa aika isolta kysymysmerkiltä.

Jotain hyvääkin eli Foo on kyllä tehnyt hyvän vaikutuksen noiden parin matsin perusteella. Andersson on myös antanut ihan hyvät näytöt. Shoren peli on myös näyttänyt sen verran hyvältä, ettei haittaisi vaikka pelaisi ensi kaudella nelossentterinä.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ensi kausi siis ilmeisesti Hurricanesista vastikään lähdön ottaneen Bill Petersin komennossa. Three Hillsistä, aivan Calgaryn kupeesta alun perin lähtenyt Peters pääsisi siis käytännössä kotiseudulle. Track record on varsin paska, toki ei se jengikään ole useina kausina mikään kova ollut, mutta ei se nyt mitään varsinaiia riemunkiljahduksia aiheuta. TBL-NJD -pelin erätauolla joku studion asiantuntija antoi kyllä Petersille aika paljon posia, mutta tulos näissä tietty aina ratkaisee, ja historiatiedot Petersistä tosiaan eivät kauheasti vakuuta. Caneshan veti jossain määrin samanlaisen kauden kuin Flames, eli kiekkoa hallittiin ja laukauksia tuli paljon, mutta vetojen laatu ja puolustaminen paskaa. Se positiivinen asia kuitenkin voidaan jo nyt sanoa, ettei ole ainakaan Gulutzan penkin takana. Toki olisi siellä ollut vapaana mm. aika hyvän rekordin omaava Vigneault...

Toivottavasti apuvalmennus saataisiin myös parempaan jiiriin (Cameron & co. tekivätkin erikoistilanteiden saralla niin surkeaa jälkeä, että ei kai sitäkään voi huonommin vetää). Ja pitäähän näissä sekin muistaa, että pelaajiston kontolla on myös männäkaudesta osa vastuusta.

Annetaan nyt kuitenkin Petersin päävalmennustiedon vielä tulla julki ja vähän pelejäkin alle sitten ensi kaudella, ennen kuin liian isoja johtopäätöksiä tekee.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sen verran huutelen vieraisiin pöytiin, että tällä kaudella Carolinan maalivahdit eivät saaneet kiinni edes rantapalloa, joten se vääristää puolustuksen antamaa kuvaa. Toki puolustuskin oli voinut pelata paremmin, mutta kun maalivahteihin ei ollut luottoa, yliblokattiin laukauksia jne.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Sen verran huutelen vieraisiin pöytiin, että tällä kaudella Carolinan maalivahdit eivät saaneet kiinni edes rantapalloa, joten se vääristää puolustuksen antamaa kuvaa. Toki puolustuskin oli voinut pelata paremmin, mutta kun maalivahteihin ei ollut luottoa, yliblokattiin laukauksia jne.

Joo, tuo on kyllä totta. Darling epäonnistui täysin ykkösveskan roolissa. Se lieneekin selvin ero, jos vertaa Flamesin kauteen. Smith ryösti useamman pelin hyvillä otteilla. Mutta tosiaan yhtäläisyyksillä Canesiin tarkoitin etenkin kiekollista peliä (kaudesta jäi parhaiten mieleen se, kuinka turhauttava oli katsoa niin järkyttävän paskaa viimeistelyä).
 

Harvey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Treliving ilmeisesti yrittää hankkia 1. kierroksen varausvuoroa. Jos kyseessä on joku loppupään vuoro, niin en kyllä tajua, että minkä takia. Sellaisestakin vuorosta joutuu maksamaan jonkun merkittävän pelaajan ja farmista jo löytyy Poirieria ja kumppaneita. Oikean laiturin tontti on tällä kaudella pettänyt eniten, joten siihen pitäisi panostaa, eikä varausvuoroihin. Toki jos tarkoituksena on hankkia joku kärkipään vuoro ja varata esim. Brady Tkachuk niin sitten se on eri asia.

Jos Brad hankkii 1. kierroksen varausvuoron, joka on loppupään vuoro, toivon todella että tähtäimessä on Serron Noel. Noel juuri sellainen pelaaja jota Flames tarvii, iso oikea laituri, ampuu oikealta. Vai onko Noel vain Hunter Smith 2.0 ?
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ilmeisesti kohta ollaan julkistamassa tuo Petersin pesti. Canesin matseja on tullut seurattua hyvin vähän, mutta kyseessä taitaa olla ainakin jonkin verran saman tyylinen valmentaja, kuin Gulutzan. Toivottavasti vaan ilman noita pahimpia vikoja. Nyt kun GG on kuitenkin ulkona, niin ehkä myös Brodielle voisi antaa vielä yhden mahdollisuuden.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
En tiiä millanen kaveri on kyseessä, mutta aika tuore ykkösvalmentaja. Toki maajoukkueessa maailman parhaalla materiaalilla on saanu tulosta. Saisko sieltä kautta jonku pelaajanki?
Koutsina kymmenen vuotta kokeneempi Gulua, joten toivotaan, että se näkyy.
Mielenkiinnolla heinäkuun alkua odotellessa..

E: lisätty sana "Gulua" selventämään sisältö.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Tuli katsottua tuo Petersin ja Tren pressitilaisuus. Harvemmin noissa nyt sanotaan mitään sellaista mitä fanit eivät haluaisi kuulla, mutta ainakin itselleni jäi siitä ihan hyvät fiilikset. Mielestäni oli myös hyvä asia, että tuo valinta tehtiin tällä kertaa mahdollisimman nopeasti ja ainakaan ensi kauden ei pitäisi mennä täysin uuden pelitavan opettelussa. Eihän Gulunkaan kohdalla tuo pelitapa ollut se ongelma, vaan ne monet muut pienemmät asiat. Sen sitten näkee, kun kausi alkaa, mutta ainakin itse olen tällä hetkellä tyytyväinen tuohon valintaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Katsoin myös saman klipin, jonka perusteella ihan järkevän oloinen mies Peters on, joten ainakin paransi fiiliksiä tämän valinnan suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös