Playoffs 2018 puolivälierät: SaPKo – IPK

  • 22 275
  • 106

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Sarja oli outo. IPK pystyi kummallisen hyvin vastaamaan maalintekokilpailussa, johon en olisi ikinä uskonut. Oikeastaan viimeinen peli oli puolustusnäytelmä vasta, mutta siltikin tuli 9 maalia. Missähän sarjassa on nähty Mestishistoriassa eniten maaleja? Tai mikä on ennätys G6 menneistä sarjoista maalien määrässä? Väittäisin tämän sarjan olevan kohtuullisen korkealla.
Olet väitöksessäsi täysin oikeassa, koska eniten maaleja (55 maalia) Mestiksen pudotuspeleissä on tehty juurikin tässä SaPKo-IPK sarjassa, vaikka nyt ei pelattu kuin kuusi ottelua

Kaksi vuotta sitten Hokki-TUTO puolivälierässä tehtiin 47 maalia ja se saattaa olla listalla toisena.
 
Big Bear

Jäsen
Onnittelut Savonlinnaan jatkopaikasta. Haluan onnitella myös IPK:ta, hieno kausi kokonaisuudessaan. Rosteri oli hieman liian kapea, mutta turha mitään selitellä. Upea puolivälieräsarja yleisölle mutta tuskin valmentajille. Hieman hankala uskoa SaPKon vievän koko roskaa, mutta voihan Räpsä taikoa yhtä sun toista. Toki savolainen peukuttaa toista savolaista.
Nyt alkoi ainakin mulla kesäloma Mestis-kiekosta. Takki on yhtä tyhjä kuin pelaajilla...
 
ilman huikeaa kasvua TUTO sarjassa, en nää SaPKon kävelevän mestaruuteen
Kyllähän tuo TUTO kova on, mutta semmoinen pieni yksityiskohta runkosarjasta, että TUTO oli Peliittojen ohella ainut joukkue, jonka SaPKo voitti kaikissa runkosarjan peleissä. Tosin pelit TUTOa vastaan oli äärimmäisen tasaisia ja pari peliä oli pelillisesti TUTOn. IPK sarjassa SaPKon peli parani sarjan edetessä ja pakko oli parantuakin, muuten olisi lähtö kesälomille tullut jo tässä otteluparissa.
 
essulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo ja Kerho
SaPKolla on kyllä todellinen maalivahtiongelma, enkä itse SaPKon fanina haluaisi nähdä Urpolahtea enää häkissä. Toivonen oli tänään parempi, mutta kyllä minä kokeilisin sitä Halosta. Valitettavaa sanoa, mutta ilman huikeaa kasvua TUTO sarjassa, en nää SaPKon kävelevän mestaruuteen. En tosin halua KeuPan voittoa, joten toivottavasti SaPKo-TUTO sarja päättyisi jommallekummalle 4-0, niin jäisi lepoaika ja itseluottamus. Mut tsemit Savonlinnaan.

En minäkään pidä SaPKo:n maalivahteja varmuuden symboleina, liikaa livahtaa helpohkoja maaleja. Halonen pääsee SaPKo:n käyttöön tänään, jos HPK:n A-junnut pudottavat HIFK: n A:n jatkosta.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Kyllähän tuo TUTO kova on, mutta semmoinen pieni yksityiskohta runkosarjasta, että TUTO oli Peliittojen ohella ainut joukkue, jonka SaPKo voitti kaikissa runkosarjan peleissä. Tosin pelit TUTOa vastaan oli äärimmäisen tasaisia ja pari peliä oli pelillisesti TUTOn. IPK sarjassa SaPKon peli parani sarjan edetessä ja pakko oli parantuakin, muuten olisi lähtö kesälomille tullut jo tässä otteluparissa.

Ja sanottakoon myös niin, että SaPKo ei voi pelata täysin samalla tavalla TUTOa kuin IPKta vastaan. Runkosarjassa pelit oli tasaisia ja itseasiassa meidän veskat pelas todella hyviä pelejä juurikin TUTOa vastaan. Toisaalta jokaisessa keskinäisessä matsissa koko joukkue pelasi hyvin. IPK sarjassa ekat pelit oli melko paskaa. Eilen oli tasoltaan paras peli SaPKolta. Eilen IPKn maaleista ehkä yhden voi laittaa Toivosen piikkiin. Muuten Toivonen pelas ihan mukiinmenevästi. Otti muutaman tärkeen. Uskoisin että sai itseluottamusta. Näinköhän käy niin että Toivonen aloittaa välierät ja saataisiin pikku kilpailutilanne. Urpolahtihan oli ihan liekeissä sillon kun Kaarlehto oli SaPKossa, kun pääsi pelaamaan. Oikeesti kunnon kilpailutilanne tekee hemmetin hyvää Urpolahdelle. Viime vuonna oli sen verran kova kassari luukulla, joten asia erikseen.
 
Uskon, että TUTO:a vastaa on SaPKo:n helpompi pelata, koska TUTO ei samalla tavalla sumputa oman maalinsa edustaa ja sitten tee yllättäviä vasta-lskuja, kuten IPK, vaan pyrkii ottamaan SaPKo:n tapaan peliä kontrolliinsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös