Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2017–2018

  • 529 798
  • 1 251

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Onhan tämä vuosi ollut poikkeuksellinen suomalaisilla esimerkiksi suhteessa ruotsalaisiin. Vaikka Ruotsilla on paljon enemmän 40:n pisteen ylittäneitä (15kpl), kymmenen parhaan pohjoismaalaisen joukossa on 6 suomalaista, 3 ruotsalaista ja 1 tanskalainen. Näin ei ole ollut varmaan koskaan ennen.

Tästä voi käydä kokeilemassa muistaa pohjoismaalaiset TOP10 pistemiehet kaudesta 2005-06 lähtien. (Linkki Sporcle:n visaan)
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
70 pongoa olkoon idiot limit ja sen ylittäneet palkitaan lisäarvostuksella.

Kurri, Selänne, Jokinen, Skriko, Tikkanen, Sinisalo, Mäkelä, S. Koivu, Ruotsalainen, Ruuttu, M. Koivu saanevat joukkoonsa tällä kaudella lisäyksiä.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Sami Kapasen paras kausi 69p. Hyvä lukema 176 senttiseksi. Kapanen oli muistaakseni tuolloin Suomen paras pistemies vuosituhannen alussa.
Tuo lukema ylittyy kolmen nuoren goljatin johdolla heittämällä. Barkov, Rantanen ja Laine yli 190 senttisiä.

Saas nähdä yltääkö yksikään keskimittainen Kapasen 69p lukuihin. Aho 181, Haula 180, Teräväinen 180 ja Granlund 179.
3-5 senttiä Samia pidempiä ja Sami laskettiin lähes kääpiösarjaan kuuluvaksi.
Saku Koivu on 178 cm ja paras kausi se 75p.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kyllä voisi kuvitella että Ahon katto on jossain ihan muualla kuin tässä 50-60 pisteessä. Vähän turhan paljon on hänen harteillaan ollut hyökkäyspeli Carolinassa.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Kyllä voisi kuvitella että Ahon katto on jossain ihan muualla kuin tässä 50-60 pisteessä. Vähän turhan paljon on hänen harteillaan ollut hyökkäyspeli Carolinassa.
Teräväinen siellä kumminkin sisäistä pistepörssiä johtaa.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Teräväinen siellä kumminkin sisäistä pistepörssiä johtaa.
Yksi piste enemmän ja Aholla 5 maalia enemmän. Hiusten halkomiseksi menee jos näitä aletaan vertailemaan. Sanotaan sitten että näiden kahden ja Staalin harteilla Carolinan hyökkäyspeli.

Teräväisestä vielä sen verran että kova kaveri ja pelimies, mutta onhan Aho pari vuotta nuorempana kehityksessä edellä ja odotukset on kovemmat, ainakin itsellä.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Gibsonilta kyllä hyvä peli viime yönä. 50/52 torjuntaa ja Islandersin tappioputki poikki.
 
ipaz

Jäsen
Gibsonilta kyllä hyvä peli viime yönä. 50/52 torjuntaa ja Islandersin tappioputki poikki.

Gibson pelannut nyt kolme peliä joissa 138 torjuntaa ja prosentti 95,7. Ensimmäinen oli tappio Pensille jatkoajalla ja toinen rankuissa Edmontonille. Nyt eka voitto. Vaikka Islandersin puolustus vuotaakin seulan lailla, niin huikeassa vireessä on Gibson. Seuraavaksi vastassa Capitals ja Ovechikin back-to-back peleissä. Toisen matsin tosin pelannee Halak.
 
Kaskelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Gibsonilta kyllä hyvä peli viime yönä. 50/52 torjuntaa ja Islandersin tappioputki poikki.
Gibson tainnut pelata nyt 3 matsia putkeen ja pelasi kaksi ensimmäistäkin matsia erinomaisesti. Saa nähdä kuoriutuuko sieltä vielä vakituinen NHL-vahti. Ikää ei ainakaan liikaa vielä ole.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Tällä hetkellä näyttää siltä, että kolme suomalaista saa kasaan vähintään 75p ja peräti 6 suomalaista yli 60p sekä 7 suomalaista yli 55p kauden päättyessä.

Lisäksi tällä hetkellä olisi tulossa ensimmäinen kausi sitten kauden 06-07 kun kaksi suomalaista pelaa yli piste/peli. Tuolla kaudella siihen pystyivät aiemmin mainitut OJ ja Selänne.

Koskaan aiemmin ei ole yli kaksi suomalaista saavuttanut piste/peli tahtia samalla kaudella, jos rajana pidetään vaikka yli puolet peleistä pelattuna. Nyt Laine on lähellä, mutta kuitenkin kaukana 5 pisteen päässä tuosta rajapyykistä. Vaatisi lähes yli-inhimillistä loppukautta saavuttaakseen tuon, mutta ei tämän pojan kohdalla uskalla vielä julistaa mitään. Granlund on jo selvästi tippunut kyydistä kun maaginen raja on 7 pisteen päässä.
 
Miksei tuo 10 vuotta aikaisempi käy, Koivu ja Selänne?
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Koskaan aiemmin ei ole yli kaksi suomalaista saavuttanut piste/peli tahtia samalla kaudella, jos rajana pidetään vaikka yli puolet peleistä pelattuna. Nyt Laine on lähellä, mutta kuitenkin kaukana 5 pisteen päässä tuosta rajapyykistä.
Vieläkin lähempänä on kuitenkin oltu, 85-86 Kurri ja Sinisalo pelasivat yli 1.0ppg tahdilla, ja Skriko jäi kahden pisteen päähän (80GP / 78PTS).
Ja heti seuraavalla kaudella 86-87 Kurri ja Tiki rikkoivat 1PPG:n, ja taas Skriko onnistui tunaroimaan historiallisen saavutuksen tehden 76 GP / 74PTS.

Jos turhat rajoitteet otetaan pois tuolloin 85-86 löytyi kyllä Kurrin ja Sinisalon lisäksi kolmaskin PPG-pelaaja, Risto Jalo 3GP 0+3=3.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Vieläkin lähempänä on kuitenkin oltu, 85-86 Kurri ja Sinisalo pelasivat yli 1.0ppg tahdilla, ja Skriko jäi kahden pisteen päähän (80GP / 78PTS).
Ja heti seuraavalla kaudella 86-87 Kurri ja Tiki rikkoivat 1PPG:n, ja taas Skriko onnistui tunaroimaan historiallisen saavutuksen tehden 76 GP / 74PTS.

Jos turhat rajoitteet otetaan pois tuolloin 85-86 löytyi kyllä Kurrin ja Sinisalon lisäksi kolmaskin PPG-pelaaja, Risto Jalo 3GP 0+3=3.
Asiasta kukkaruukkuun, mistä muuten johhtuu että esim. Skriko on täysin tuntematon suuruus suurelle kansalle? Tehnyt kuitenkin todella kunnioitettavan uran NHL:ssä, mutta väittäisin että jos kymmeneltä kadun tallaajalta kysyttäisiin kuka on Petri Skriko, niin ehkä max. 3 tietäisi.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Asiasta kukkaruukkuun, mistä muuten johhtuu että esim. Skriko on täysin tuntematon suuruus suurelle kansalle? Tehnyt kuitenkin todella kunnioitettavan uran NHL:ssä, mutta väittäisin että jos kymmeneltä kadun tallaajalta kysyttäisiin kuka on Petri Skriko, niin ehkä max. 3 tietäisi.
Samaa on tullut ihmeteltyä. Nykytoimittajat ei tiedä mitään historiasta ja miehen sukunimikin on niin vaikea tavata että parempi jättää sikseen.

Aikalaistoimittajia vaivasi taas Mauno Koiviston ja Kari Suomalaisen tunnistama sopuli-syndrooma. Kirjoitetaan samasta mistä muutkin toimittajat. Eli Jari Kurrista ja tämän assistentista Wayne Gretskystä.

Ei kai tuo sen kummempaa ole. Aika moni nykyjonne saattaisi yllättyä mm. Ilkka Sinisalon ja Christian Ruutun huippuvuosien pistetilastoista.

Sellaista se on kun on pienet mediamarkkinat ja piirit. Ja tämän päivän toimittajat kaiketi operoivat peruskoulupohjalta.
 
metsuri1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Onko näitä pisteitä aina niin mielekästä verrata kun niin paljon vaikuttaa että säilyykö ehjänä vai tuleeko loukkaantumisia, jolloin pelejä jää väliin. Jos haluaa seurata niin kai PPG:n seuraaminen on mielekkäämpää jos haluaa pelaajia verrata. Jos nyt katsoo kavereita, joilla on PPG päälle yhden niin siellä on pelattujen ottelujen määrissä aika isoja eroja. Kavereiden asettaminen samalle viivalle on aika vaikeaa jos vain pisteitä katsotaan.
 
Aatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kisakenttä Oy
Asiasta kukkaruukkuun, mistä muuten johhtuu että esim. Skriko on täysin tuntematon suuruus suurelle kansalle? Tehnyt kuitenkin todella kunnioitettavan uran NHL:ssä, mutta väittäisin että jos kymmeneltä kadun tallaajalta kysyttäisiin kuka on Petri Skriko, niin ehkä max. 3 tietäisi.
Koska lähtöisin SaiPasta plus jäi Kurrin ja Tikin Edmontonin varjoon. Liigaan palatessaan oli taasen Teemu + Jokerit hype päällänsä. Eikä persoonanaankaan taida mikään räiskyvin olla. Noi nyt ekana tuli mieleen.
 
Johnnie

Jäsen
Hyvä olisi myös tiedostaa, että noina kausina tahkottiin maaleja aika paljon. Vanhojen aikojen 70p kuulostaa paljon paremmalta nykyisin.

Ei mitään pois Ruutuilta, Sinisaloilta, Mäkelöiltä ja Skrikoilta, mutta nykyajan Filppuloita, Jokisia ja Teräväisiähän he olivat. Hyviä NHL-tason pelaajia, mutta eivät kuitenkaan mitään tähtiä.

Ihan luonnollista ajan kulkuahan tuo on, ettei 30-40 vuotta sitten hyvällä NHL-tasolla pelanneita muisteta enää nykypäivänä kovinkaan hyvin. Tuskinpa kovin moni muistaa kymmenen vuoden päästä Pirjo Murasta tai Harri Haataistakaan, jotka ovat omien lajiensa huippuihin nähden suunnilleen verrannollisia yllä mainittujen herrojen kanssa. Tikkasen muistamiseen taasen vaikuttanee vähän muutkin seikat kuin pelkästään pelaajan taso.

Ja tuskinpa kovin moni "nykyjonne" muistaa edes Jyrki Lummetta, vaikka huomattavasti tuoreempi (ja kovemman uran tehnyt) tapaus onkin kuin nuo kasarin hyökkääjät.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Erik Haula teki taas maalin, ja yllättäen aivan jäätävä ripulipaska taas kerran. Miten voi yhdelle tyypille osua noin paljon roskamaaleja kohdalleen? Ja tätä tapahtui jo Minnesotassa.
 
Hä? Katsoin kaikki maalit ja niistä tämä viimeinen ja ehkä maali Calgarya vastaan voidaan laskea säkämaaleiksi. Eli Calgarya vastaan vastustajan pakki lyö kiekon itse omaa maalivahtia kohti, josta Haula tekee reboundista maalin. Muuten aivan normimaaleja, mitä hanakasti maalin eteen menevä kaveri vain tekee. Aivan loistavia ohjauksia ja reboundeja. En ymmärrä ollenkaan sanaa ripulipaska tässä yhteydessä. Minnesotan aikaisista maaleista en osaa sanoa.

Laukaus/veto suoraa syötöstä: 7
Rebound-maalit: 6
Ohjureita: 5
Läpiajomaalit/suoraa luistelusta: 4
Tyhjään maaliin: 2
Vastustajan mailan kautta: 1
 
Ei nyt ole itsellä aikaa katsoa, mutta vähän sellainen kuva jäänyt että noi ohjurit menee tyyliin jostai paidan helmasta maaliin. Tietenkin ihan työllä ja oikeita asioita tekemällä ansaittuja maaleja. Pitää kaivella noita myöhemmin.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Nyt on sitten 6 suomalaista ylittänyt 20 maalin rajapyykin tällä kaudella, Teräväinen viimeisimpänä. Granlund on maalin päässä, joten 7 lienee lopullinen määrä. Donskoi (13) ja Koivu (12) ovat liian kaukana. Edellinen ennätys 20 maalin ylittäneissä on 6 kaudella 1987-88.

Viime kaudella jäätiin viiteen, mutta lähellä oli jopa 8 pelaajaa, kun Ma.Granlundin maalimäärä oli 19, Koivun ja Lehkosen 18. Vielä kaudella 2014-15 (mikä ei ollut tynkäkausi), Barkov voitti suomalaisten maalipörssin 16 maalilla.

Uskoisin, että trendi jatkuu ensi kaudella samana. Tosin Haulan kohdalla riippuu varmaan roolista, mutta esim. Tolvanen ja Puljujärvi voisivat puolestaan olla mahdollisia 20 maalin ylittäjiä tulevalla kaudella. Donskoillakin luulisi olevan potentiaalia tähän. Miksei nyt vaikka Heiskasellakin. :)
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Nyt on sitten 6 suomalaista ylittänyt 20 maalin rajapyykin tällä kaudella, Teräväinen viimeisimpänä. Granlund on maalin päässä, joten 7 lienee lopullinen määrä. Donskoi (13) ja Koivu (12) ovat liian kaukana. Edellinen ennätys 20 maalin ylittäneissä on 6 kaudella 1987-88.
/QUOTE]
Tuo on hyvä muistaa eli myös 30 vuotta sitten Suomella oli hyvä kolonia nahilassa.
Juuri kaudella 1987-88 runkosarjassa pelattiin 80 matsia, Kurri teki 43, Mäkelä ja Skriko 30+ ja Sinisalo, Ruuttu ja Tikkanen tekivät 20+. Tulokset ovat suoraan verrannollisia 80-luvun juniorimenestykseen. Ikäluokka 65 oli erityisen kova, samoin 68.

Nyt odotetaan vielä Mikael Granlundin maalia, jotta uusi ennätys näkee päivänvalon. Suomella on hyökkääjissä riittävä taso maajoukkuetta ajatellen. Jopa Ruotsi on kärjen osalta haastajan asemassa, vaikka toki taso on Ruotsilla laajempi kun puhutaan vaikkapa 15+ maalia tehneistä.

10-vuotisperiodeittain katsottuna Suomella oli 1990-luvun puolivälissä sukupolvenvaihdos, samoin kuin 2010-luvun alkupuolella. Kausi 2014-15 oli erityisen heikko top 10, koska kukaan ei päässyt 20 maaliin, jopa 10+ tekijöitä oli vain 5.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös