Vegas Golden Knights 2017–2018

  • 463 656
  • 1 268

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
53/82 Pens & Fleury

Markku-Andre palasi kotikonnuille pelaavana maalivahtina. Hyökkäyksessä uusittu nelonen jatkoi samassa koostumuksessa eli Carpenter-Bellemare-Tuch ja kolmonen oli muodossa Leipsic-Eakin-Lindberg. Carrier oli siis viltissä. Puolustuksessa Garrison jatkoi sivussa.

Heti avausvaihdossa Crosby unohtui yksin maalin eteen ja hän pääsi ohjaamaan riiston jälkeen, mutta Fleury oli heti hereillä. Rust oli riistäjänä ja McNabb menettäjänä alimpana miehenä. Ajassa 1:07 Malkin huitoi Engellandia käsille karvatessaan ja Vegas pääsi ylivoimalle. Se tuottikin tulosta, kun kakkosylivoima osui kuten Capsiakin vastaan. Tällä kertaa ensin Theodore piti viivan, hetken päästä laukoi Rowneyta jaloille, joka jäi sätkimään jäähän, sitten pelasi siipeen Karlssonille, joka laukoi päätyyn, Smith poimi kiekon, syötti Marchessaultille, joka antoi slottiin siirtyneelle Karlssonille ja tämä upotti ykkösellä kiekon Murrayn längistä sisään. Reilun neljän minuutin jälkeen kakkonen mylläsi päädyssä ja lopulta Haula kokeili slotista patenttikuvion päätteeksi, mutta veto jäi vajaaksi. Seuraavassa vaihdossa Hagelin spurttasi vasenta laitaa, mutta laukoi yli pienestä kulmasta. Pari minuuttia myöhemmin uusittu nelonen pyöri kulmissa ja Engelland pääsi pommittamaan viivasta tuloksetta. Ensimmäisellä mainoskatkolla puolestaan nähtiin kotijoukkueen kunnianosoitus ja aplodit Fleurylle. Viasatin lähetyksessä näytettiin mieluummin mustaa ruutua kuin tribuuttivideota.

Kahdeksan minuutin kohdalla Perron pääsi laukomaan slotista riiston päätteeksi, mutta viime hetkellä Dumoulin taisi saada lavan väliin. Minuutti myöhemmin puolestaan Pens käänsi nopean keskialueen riiston jälkeen pelin yli sinisen. Guentzel suojasi, rytmitti ja syötti toiseen aaltoon Kesselille, joka luisteli oikealle b-pisteelle ja latasi kiekon maskin takaa etuyläristikkoon. Smithilta huolimatonta pelaamista keskialueella. Erän puolenvälin jälkeen kolmonen rakensi maalipaikan 3v2-hyökkäyksen päätteeksi takaviistoon Eakinille, joka laukoi keskeltä Murrayn syliin. Hetken päästä Smith kolasi maalin kulmalla irtokiekkoa tavoitelleen Rustin ja joutui boksiin. Viisas jäähy, jolla Smith esti maalin. Ensimmäisellä minuutilla kotijoukkue ei saanut edes kuviota kasaan, kun Bellemare-Carpenter dominoi syöttölinjojen peittämisessä sinisen päällä. Simon laukoi ylivoiman lopussa Määtän levityksestä kertaalleen ilman maskia, mutta se oli helppo olkapäätorjunta Fleurylle. Hetken päästä Kessel syötti ykkösellä keskialueelta keskelle Guentzelille, joka oli hiipinyt Millerin ja Huntin taakse, mutta hänen rystynosto läpiajosta epäonnistui. Taitava syöttö Millerin putkista, mutta onneksi Fleury oli muuri. Kolme minuuttia ennen loppua Haulan vitja meinasi kiskaista säkin, kun Malkinilta riistettiin kiekko, mutta vaikka Murray ui jo jäissä, Perron ei saanut tehtyä maalia. Puolitoista minuuttia ennen loppua puolestaan Sheahan sai syötön slottiin ja Fleury otti jälleen yhden olkapäätorjunnan. Avauserän kudit kirjattiin 12-10, melko tasainen erä jossa molemmilla oli paikkansa.

Toisen erän alussa Simon kaatoi haulan keskialueella ja vieraat pääsivät ylivoimalla toistamiseen. Ylivoima ei ollut niin hyvä kuin ensimmäinen ja Pens selvitti sen suhteellisen helposti. Sen jälkeen Malkin jätti taakse Simonille, joka pääsi laukomaan vapaasti, mutta Fleury potki vastaan ja liimasi vedon syliinsä oikealta kaarelta. Kuuden minuutin jälkeen Vegas siirtyi kahden maalin johtoon, kun Haula painoi päätyyn irtokiekon perään. Sen jälkeen Perron punnersi esiin ja lopulta kiekko ajautui viivaan Schmidtille, joka nousi oikeaa kaistaa, heitti rystyllä keskelle, josta kiekko kimposi Hagelinin luistimesta maalin kulmalle ja Neal siirsi kiekon ykkösellä rystyltä sisään. Hieman onnekas maali, mutta vahvan päätypelin kautta luotu maalipaikka, joten siinä mielessä ansaittu maali kovan työn jälkeen. Hetkeä myöhemmin Smith vapautti Karlssonin läpi ties monettako kertaa tällä kaudella, mutta tällä kertaa suora kuti läheltä ei uponnut. Kahdeksan minuutin kohdalla Kessel kaarsi slottiin laidasta ja kilautti toistamiseen tolppaa. Jatkotilanteessa Schmidt heitti kiekon katsomoon ja Pens sai ylivoiman. Alivoiman alku oli yhtä vahva kuin avauserässäkin ja Pens sai vasta lopussa pari puolittaista maalipaikkaa kaukaa.

Reaves kuitenkin onnistui kaventamaan erän puolivälin jälkeen, kun Theodore ei saanut kiekkoa veks, vaan Sheahan riisti, passasi Reavesille vasempaan laitaan ja hän upotti tarkan laukauksen taka-alakulmaan. Seuraavassa vaihdossa Simon otti erän toisen jäähynsä kolattuaan vieraiden pelaajan maalin edessä. Isäntien AV toimi mukavasti ja he saivat lapaa väliin laukaisuyrityksiin ja viivatoimituksiin. Kuusi minuuttia ennen erän päätöstä Schmidt heitti jo toistamiseen kiekon laidan yli ja seurauksena oli kakkua ilman kermavaahtoa. Malkin pääsi laukomaan rystyltä voitetun päätypelin jälkeen maalin edestä, mutta Fleury otti varman kopin. Alivoimalla Vegas pääsi 3v1-hyökkäykseen, kun Karlsson tönäisi Malkinin selästä jäähän, mutta hyökkäyksen päätteeksi kiekko hukkui luistimiin ja tilanne kuihtui. Seuraava tilanne tuli Hagelinille maalin eteen, mutta Fleury ryösti hänet. Pens tasoitti ajassa 37:24, kun Rust syötti vasemmalta keskelle toiseen aaltoon Colelle, jolla oli aikaa tähdätä ja laukoa kiekko etuyläkulmaan. Haula laskeutui liian alas, miehet hukkuivat eikä Hunt ehtinyt paikkaamaan. Hetken päästä puolestaan Malkin oli läpi, mutta Fleury tökkäsi kiekon lavasta ennen vetoa. Reilun minuutin kuluttua tasoituksesta Pittsburgh meni johtoon, kun Guentzel sai kiekon viivaan Crosbyn ja kumppaneiden höykytettyä ensin päädyssä nelosvitjaa sekä Schmidt-McNabb paria. Tuch ei ehtinyt blokkaamaan Guentzelin vetoa ja kiekko painui ruuhkan läpi takakulmaan. Karmean huono erän loppu hallitsevan mestarin kotiluolassa.Toisen erän kudit merkittiin isännille 11-8.

Päätöserän alkuun ykkönen rakensi paikan suorasta hyökkäyksestä vasempaan laitaan Marchessaultille, joka kuitenkin laukoi niukasti ohi etukulmasta. Kolmen minuutin jälkeen isännät tuplasivat johtonsa, kun hyökkäysalueella Bellemare antoi karmean harhasyötön keskelle Malkinille, joka karkasi Kesselin kanssa yv-hyökkäykseen. Kessel antoi kiekon takaisin Matille, joka hidasti ja laukoi sitten tarkasti keskeltä kiekon ohi Fleuryn Engellandin ollessa jo heittäytyneenä jään pinnassa. Kolme minuuttia myöhemmin sama kaksikko paketoi pelin, kun Hagelin poimi päätykiekon, passasi maalin kulmalle Malkinille, joka jatkoi ykkösellä takatolpalle ja Kessel puttasi kiekon sisään. Hunt-Miller pari sekä kolmosvitja olivat niin mankelissa ettei mitään rajaa. Sitä edellisessä vaihdossa Crosbyn vitja mylläsi vajaan minuutin verran jo Vegasin alueella ja mm. Crosby punnersi rystyltä maalille helposti ohi McNabbin. Vegas kavensi seuraavassa vaihdossa, kun Bellemare riisti kiekon hyökkäysalueella, tarjosi viereen Tuchille keskelle, joka laukoi patjaan ja Carpenter siivosi karat sisään ajaessaan maalille. Minuutin päästä oli illan kolmannen viivyttämisjäähyn vuoro, kun Haula neppasi kiekon katsomoon. Ylivoimalla Letang kilautti viivasta tolppaa ranteella, mutta sen lähemmäksi maalia ei Pens päässyt. Alivoimaparit olivat tosiaan tutusti Bellemare-Carpenter, Smith-Karlsson ja Eakin-Lindberg.

Kahdeksan minuuttia ennen loppua Vegas tuli vielä kosmeettisesti maalin päähän, kun Smith riisti kulmassa Letangilta, Marchessault poimi irtokiekon ja laukoi pienestä kulmasta vasemmalta kiekon maalin kattoon, jonne se myös jäi. Murrayn piikkiin tuo maali. Sen jälkeen tosiaan Pittsburgh taas terävöityi. Kolme minuuttia ennen loppua Bellemare tulitti viivasta suorahyökkäyksen päätteeksi Schmidtin jätöstä, mutta Murray torjui. Hetkea myöhemmin Hagelin sai Kesseliltä syötön maalin eteen, mutta Fleury ryösti rystynoston räpylällään. Vieraat ottivat maalivahdin pois 1:30 ennen loppua. Vegas ei kuitenkaan saanut laukaustakaan ennen kuin Rust osui tolppaan keskialueelta ja heti perään Miller kaatoi Dumoulinin kulmassa ottaen jäähyn 16 sekuntia ennen loppua. Viime sekunneilla Theodore toimitti maalille laidasta, mutta Schultz sai lavan väliin ja peli oli sillä selvä. Niukka 5-4 tappio, mutta esitys oli surkea. Päätöserän vedot merkittiin 15-7, joten Pens oli hallitsevampi osapuoli tuossa erässä.

Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän pyörittiin Vegasin alueella. Materiaaliero näkyi heti, kun Vegasin viisikkopeli ja PAPP rakoili. Fleury otti monta huipputorjuntaa viidestä päästetystä huolimatta. Pakistossa melkein kaikki olivat pulassa. Eniten Hunt, Miller, Theodore ja Engelland. Hyökkääjistä ykkönen oli mukavan tehokas kahdella maalilla. Haulan vitjalle yksi maali, samoin uusitulle neloselle, mutta mikään vitja ei selvinnyt puhtain paperein oman alueen pelaamisesta.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
54/82 Sharks vs. Golden Knights

Kuuden pelin vierasreissu päättyi San Josessa. Fleury jatkoi maalissa. Kenttäpelaajisto oli sama kuin Pittsburghissa.

Olympialaisten vuoksi seuraan vain sivusilmällä Vegasin pelit, joten raportit ovat hieman tiiviimpiä. Ensimmäisillä minuuteilla ei tapahtunut mitään, kunnes vajaan viiden minuutin kohdalla Burns laukoi viivasta ja Pavelski ohjasi kiekon sisään Bellemaren edestä. Pari minuuttia myöhemmin Neal riisti omalla sinisellä ja polki karkuun, mutta puolustaja sai kammettua hänet irti kiekosta Nealin suojaamisesta huolimatta. Hieman ennen erän puoliväliä Donskoi tarjoili vasemmalta keskelle Pavelskille, joka laukoi Fleuryn syliin ahtaasta välistä. Sen jälkeen Theodore huitoi Bödkeriä tämän suojatessa ja sai jäähyn. Burns, Lapanc ja Couture laukoivat vuorotellen tuloksetta takakolmiosta.

Vieraat saivat ensimmäisen laukauksen kohti Jonesia vasta ajassa 14.00 ja heti kiekko meni maaliin, kun Millerin viivatoimitus blokattiin keskelle, josta Perron laukoi päin Jonesia ja Haula siivosi reboundin putkista sisään. Sitä ennen Sharks oli laukonut 12 kertaa. Keskialueen ylittäminen syöttelemällä oli vaikeaa isäntien laitettua trapin pystyyn varsinkin avauskympillä. Kolme minuuttia ennen erän loppua Donskoi passasi ensin Meierille paikan rystylle, jonka Engelland blokkasi mailalla ja myöhemmin samassa vaihdossa suomalainen sai syötön oikeaan laitaan suorassa hyökkäyksessä laukoen matalan kudin takapatjaan. Avauserä päättyi lopulta 1-1, joka oli hyvä tulos vieraille Sharksin vietyä laukaukset 16-3.

Toisen erän avausvaihdossa ykkönen osui. Hyökkäysalueen riiston jälkeen Karlsson sai ristipassin Smithilta vasemmalle, syötti oikealle maalin kulmalle Marchesssultille, jonka kudin vapaasta paikasta Jones vielä torjui, mutta Karlsson siivosi irtokiekon maaliviivalta sisään. Neljän minuutin kohdalla Joonatan koukkasi itsensä kulmassa boksiin. Sitä ennen Vegas oli vienyt erän alun kudit 7-0 kohti maalia eli alku oli ollut täysin päinvastainen kuin avauserässä. YV kuihtui nopeasti, kun isännillä oli liikaa pelaajia jäällä. Vegaskaan ei ylivoiman rippeillään saanut luotua maalipaikkoja. Hetkeä myöhemmin Ward jäi Schmidtin jyräämäksi, joten hänet talutettiin pukusuojaan. Ennen erän puoliväliä Donskoi-Meier parivaljakko oli pahanteossa jälleen, mutta Fleury torjui Meierin yrityksen läheltä.

Erän puolenvälin jälkeen Eakin sai kakkua ilman hilloa koukattuaan maalille ajanutta Tierneyta. Burns pääsi laukomaan siivestä one-timerin, mutta Fleury ehti liukumaan eteen. Sharks kuitenkin lopulta hyödynsi ylivoiman, kun Meier leikkasi keskelle, syötti nousevalle Burnsille, joka laukoi päin Fleurya oikealta ja eteen pompanneen kiekon ohjasi vartalollaan maaliin maalille ajanut Meier. Hetken päästä Engelland laukoi päin Karlssonia, joka jäässä maatessaan huitaisi Derykia ja sai jäähyn. Marchessault haki toiselta puolelta pari kertaa avointa Smithia, mutta syötöt eivät osuneet lapaan.

Viimeisellä vitosella Leipsicille pelattiin suorahyökkäyksen päätteeksi paikka oikealle takatolpalle, mutta Jones sai räpylän väliin. Seuraavaksi Pavelski pääsi läpi, mutta Huntin heittäytyminen häiritsi hieman laukausta, joka jäi vajaaksi. Kaksi minuuttia ennen loppua Perron laukoi ensin slotista ja sitten pääsi vielä ohjaamaan Engellandin syötön viivasta, mutta ensimmäinen meni ohi ja toinen logoon. Tauolle mentiin 2-2 lukemissa. Vegas kavensi laukaustilaston eron 13 laukauksesta neljään vieden toisen erän tilaston 17-9. Vierasjoukkue sai toisessa erässä huomattavasti paremmin kiekkoa syvään ja pysyttyä siinä hyökkäysalueella.

Päätöserä alkuun Smith taklasi keskialueella ylävartaloon Couturea, joka poistui koppiin. Kolmen minuutin jälkeen Smith nousi oikealta maalille ja Bödker joutui kaatamaan hänet. Ylivoimalla Tuch kilautti tolppaan läheltä suorahyökkäyksen päätteeksi saatuaan hyvän käyttösyötön selustaan. Hetkeä myöhemmin Sharks pääsi vuorostaan ylivoimalle Tuchin korkean mailan vuoksi. Kotijoukkue hyödynsi sen, kun Burns syötti maalialueen halki ja Pavelski laukoi takatolpalta kiekon riman kautta maaliin. Vegas tasoitti erän puolivälissä, kun McNabb nousi vasemmalta ja laukoi kiekon läheltä ylös tarkasti.

Vegas meni johtoon viisi minuuttia ennen loppua, kun Perron syötti sinisen jälkeen vasempaan laitaan ja Neal upotti läheltä kiekon längistä sisään. Tilanne lähti Nealin riistosta omalla sinisellä, jota seurasi käyttösyöttö ja kliininen viimeistely. Sitä ennen Vegas oli ehtinyt tuhlaamaan yhden ylivoiman tasoituksen jälkeen. Reilut kolme minuuttia ennen loppua Marchessault ajoi oikealta maalille, mutta ei onnistunut ohittamaan rystyltä Jonesia. Minuutti myöhemmin Bellemare sai mailan naamaan ja se katkaisi isäntien kirin. Sharks otti maalivahdin pois hetken päästä ja Joonatan naulasi pelin tyhjiin reilu minuutti ennen loppua. Komea 5-3 vierasvoitto surkean avauserän jälkeen.

Fleurylle voitto ja vei veskaritaiston. Hyökkääjistä kehut kärkiketjuille tehoista. Puolustajista Millerille pari passia, McNabbille maali ja Schmidt oli muuten vain hyvä. Theodore oli huonoin, varsinkin avauserässä yksi turha jäähy ja pari menetystä omissa.
 

Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sanotaan Vegasin pelaajien tämänhetkisestä "ylisuorittamisesta" sitten mitä tahansa, niin onhan tuo vaan nyt mykistävää, että Erik Haulalla on näinkin pitkällä kautta tällä hetkellä yhtä monta maalia tehtynä kuin esim. Patrick Kanella, Kopitarilla, Marchandilla ja Tarasenkolla.

Niin joo, ja suomalaisista vain Patrik Laine on maalimäärässä Haulaa edellä.

On se huikeata. Kukapa olisi vuosi sitten uskonut, että tässä ollaan nyt?
 
Jos on Haulan maalimäärä mykistävä, niin millä adjektiivilla kuvaisi William Karlssonin vastaavaa?

Haulan kahden viime kauden maalimäärät 14 ja 15. Nyt kasassa siis 21 maalia. Karlsson tehnyt jo 29 maalia. Hänen kahden viime kauden maalimäärät 9 ja 6. Siis viime kaudella 81 matsia ja kuusi maalia! Nyt pelattu 54 peliä ja tehnyt 29 maalia. Vain Malkin ja Ovetshkin tehneet enemmän.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
55/82 Vegas vs. Philly

Fleury oli maalissa. Muutoin ei ollut muutoksia kokoonpanossa. Carrier oli viltissä ja Garrison jo farmissa. Lagace oli nostettu ylös Subbanin ollessa sivussa.

Ensimmäisellä vitosella paras paikka tuli Karlssonille slottiin, kun Smith passasi päädystä hänelle paikan kauden 30. maaliin, mutta tämän veto ykkösellä kilpistyi Neuvirthiin. Provorov puolestaan pelasti yhden 2v1-tilanteen katkomalla Marchessaultin syötön Schmidtille. Viiden minuutin jälkeen Manning otti jälkipelistä jäähyn maalin edustalla Carpenterin ollessa uhrina. Valitettavasti kumpikaan ylivoima ei saanut kuviota kuntoon, kun Flyers puolusti oman siniviivan mahtavasti. Avauskympin kohokohtiin mahtuu myös se, että McNabb katkoi heittäytymällä Konecnyn syötön oikealta kohti takatolppaa.

Sama mies osui 11:30 hujakoilla, kun kulmapelin jälkeen McNabb laukoi vapaasti viivasta kiekon ranteella Neuvirthin kainalosta alakulmaan. Sitä ennen Joonatan otti päädyssä niitin vastaan, Karlsson poimi irtokiekon, syötti Smithille b-pisteelle, joka puolestaan antoi takaviistoon vasemmalle McNabbille ja tämä maalasi. Hetkeä myöhemmin nelonen riisti sinisellä, Tuch syötti Bellemarelle, joka oli yksin läpi, mutta haki vielä syöttöä taakse, jossa Tuch ei ollut mukana, joten Vegas hukkasi 2v0-tilanteen. Flyers tasoitti kaksi minuuttia ennen loppua, kun Giroux katkaisi Theodoren avauksen, syötti syvyyteen Konecnylle, joka ruokki heti oikealta maalin eteen luistellutta Couturieria ja tämä ohjasi kiekon längistä sisään. Viimeisellä minuutilla nelosketju vielä sai paineen maalille, mutta Tuch ja Carpenter eivät onnistuneet painimaan kiekkoa sisään. Kotijoukkue vei laukaukset 11-8 ja kontrolloi peliä, kunnes yksi virhe päästi Flyersin peliin mukaan. Omalla alueella noin muutoin ei ollut ongelmia eikä Flyers saanut pitkiä kulmaralleja. Ykkös- ja nelosketju olivat isäntien parhaat.

Toisen erän alku oli yhtä päätä. Vegas vyöryi, mutta Neuvirth otti varmoja torjuntoja. Jokainen vitja sai paineen vieraiden alueelle, mutta laukaukset lähtivät melko huonoista sektoreista. Flyers laukoi ensimmäisen kerran kohti Fleurya vasta yhdeksän minuutin jälkeen, kun Konecny nousi vasemmalta maalille, mutta Fleury torjui rystynoston. Erän puolivälissä laukaukset olivat Vegasille 10-2. Flyers puolusti omissa melko staattisesti keskustaa ja antoi vikkelän Vegasin pyöriä laidoissa.

Flyers meni johtoon jälleen erän lopussa, kun Konecny lätytti sinisen tuntumasta maalin eteen Couturierille, joka laukoi jäänuoliaisen ja se ohjautui sisään onnekkaasti MacDonaldin luistimesta. McNabb ja Schmidt epäonnistuivat kommunikoimaan kumpi merkkaa Couturierin ja se maksoi maalin. Sitä ennen erän jälkimmäinen kymppi oli ollut samaa kuin avauskymppi sillä erotuksella, että Flyers puolusti hieman terävämmin omissa ja Vegas ei saanut niin paljon laukauksia maalille. Viisi sekuntia ennen erän loppua Flyers iski kolmannen, kun Couturier ajoi maalille väkisin oikealta punnertaen ohi McNabbin ja tökkäsi sitten Fleuryn nenän edestä kiekon keskelle Girouxille, joka puttasi sen sisään. Kahden erän jälkeen vedot olivat 27-14, mutta maalit 1-3. Avauserän hukattu 2v0 olisi pitänyt hyödyntää.

Päätöserän avauskympillä Vegas vei vedot 6-1, mutta huippupaikat uupuivat. Theodore pääsi laukomaan samasta paikasta, josta McNabb, mutta tällä kertaa Neuvirth otti räpylätorjunnan. Flyers puolusti tiiviisti eikä Vegas lopulta päässyt Theodoren tolppalaukausta lähemmäksi. Hyvin samanlainen erä kokonaisuudessaan kuin toinenkin. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Fleury otettiin pois ja Gudas ratkaisi heti pelin iskemällä tyhjiin omalta alueelta. Päätöserän laukaukset kirjattiin 12-3, mutta suurin osa oli marjoja. Toinen kotitappio putkeen ensimmäistä kertaa organisaation historiassa, vaikka kotijoukkue vei laukaukset kokonaisuudessaan 39-18. Komplimentit vieraille toimivasta pelisuunnitelmasta, jolla otettiin vauhti pois Vegasilta.

Fleurya ei voi syyttää maaleista. Puolustajista McNabb-Schmidt pari otti vastaan pari takaiskua ja vieraiden avausmaalissa Theodore puppeloi. Hyökkääjistä ykkönen ja nelonen olivat mielestäni parhaat. Haulan vitjalta hivenen uninen peli.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
56/82 Vegas vs. Chicago

Fleury jatkoi maalissa ja pakisto oli sama, mutta hyökkäyksessä Haula oli sivussa flunssan vuoksi. Nosek palasi onneksi kokoonpanoon. Lindberg oli kakkosen keskellä, Nosek nelosessa Bellemaren ja Carpenterin kanssa sekä Tuch kolmosessa Eakinin ja Leipsicin kera.

Chicago meni johtoon ylivoimalla, kun Wingels ohjasi Gustafssonin viivakudin sisään. Engellandilta hölmö jäähy korkeasta mailasta päädyssä. Nelosketju värkkäsi tasoituksen viiden minuutin kohdalla, kun päätypelin jälkeen Bellemare sai kiekon pelattua maalin taakse ja Carpenter hakkasi kiekon sisään etukulmasta väkisin vanhanaikaisella. Erän puolivälissä Vegas pääsi kahdesti peräkkäin 2v1-hyökkäykseen, mutta Eakinin ja Leipsicin viimeiset ratkaisut epäonnistuivat kiekon kanssa.

Jälkimmäisellä kympillä kotijoukkue sai kaksi perättäistä ylivoimaa. Molempien viisikoiden takakolmio toimi mukavasti ja laukauksia sateli Marchessaultille ja Perronilta oikeasta siivestä, mutta maalia ei syntynyt. Alivoimalla Wingels meinasi karata, mutta Fleury tuli vastaan ja niittasi hänet tökäten samalla kiekon omille. Jälkimmäisellä ylivoimalla Hunt pommitti viivasta kovan laukauksen, joka osui Nealia polveen ja hänet talutettiin koppiin. Tuch paikkasi loppuerän Nealia kakkosketjussa. Viimeisellä minuutilla Kane vielä koukki itsensä boksiin, joten Vegasille jäi reilu minuutti ylivoima-aikaa toiseen erään. Laukaukset kirjattiin tasan 11-11 avauserässä. Vauhdikasta jääkiekkoa, jossa isännillä oli hivenen pidemmät päätypelit ja kulmarallit kuin vierailla, mutta muutoin kumpikaan ei ollut kovinkaan dominoiva.

Toisessa erässä Sharp sai pilkun kolmen minuutin tienoilla, mutta hän laukoi päin Fleurya. Pilkku tuli mailan heitosta. Neljä minuuttia myöhemmin vieraat ottivat taas johdon, kun Sharp passasi vasemmalta maalin eteen DeBrincatille, jonka rysty blokattiin, mutta Sharp ehti kiertää maalin, nappasi kiekon ja syötti keskelle toisen mahdollisuuden, jonka Alex hyödynsi laukomalla kiekon Fleuryn putkista sisään. Pari minuuttia myöhemmin sama akseli toimi toisin päin, mutta Sharp laukoi b-pisteeltä ohi. Toisessa päässä Smith syötti ahdistettuna vasemmalta keskelle Glassin liukuessa sivuun, mutta Marchessault ei saanut avopaikasta tasoitettua, koska vieraat saivat lapoja väliin, mutta ottivat samalla jäähyn.

Ylivoiman lopussa Theodore laukoi maalille ja Tuch melkein siirsi reboundin sisään. Neal palasi muuten myös kaukaloon toisessa erässä, joten hän ei loukkaantunut sen pahemmin. Viimeisellä minuutilla Wingels kaatoi Theodoren Vegasin maalin takana, joten jälleen Vegasille jäi yli minuutti yv-aikaa erän alkuun. Toisen erän vedot merkittiin 12-8, vaikka vieraat kyllä saivat paljon paremmat päätypelit aikaan kuin Vegas tasaviisikoin.

Päätöserän alun ylivoima toimi, kun Hunt pommitti tasoituksen ranteella vasemmalta saatuaan levityksen Millerilta. Vegas iski kaksi muutakin maalia avausvitoseen. Smith leikkasi oikealta keskelle ja laukoi sivuttaisliikkeessä oikeaan takayläkulmaan saatuaan terävän poikittaissyötön Karlssonilta ja Perron puolestaan laukoi oikealta suorasta luistelusta kiekon puolustajan jaloista maaliin saatuaan kiekon vauhtiin keskialueen riiston jälkeen Nealilta. Jälkimmäisellä kympillä Chicago oli ylivoimalla lähellä kavennusta, mutta maalin edestä Schmidt lopulta siivosi kiekon pois Fleuryn ollessa jo jäässä. Chicago pysyi hyvin aisoissa eikä saanut kummoistakaan kiriä aikaan. Glass otettiin maalilta kolme minuuttia ennen loppua. Lopulta Nosek iski tyhjiin minuutti ennen loppua omalta siniviivalta ratkoen pelin. Toki Chicago vei päätöserässä laukaukset 11-13, mutta ei sillä huippupaikkoja ollut. Erän alun musta hetki maksoi arvokkaat pisteet. Tasuri ei olisi ollut mikään vääryys varsinaisen peliajan jälkeen. Voitto kelpaa kuitenkin kahden kotitappion jälkeen.

Fleurylle voitto, se riittää. Hieman uusituilla ketjuilla hyvä lopputulos. Päätöseräss kärkinimet ratkoivat pelin. Huntilta hieno tasoitus ylivoimalla. Nelosketjulta pari maalia, erinomaista.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
57/82 Vegas vs. Öljy

Kauden kolmas kohtaaminen ja vihdoin tuli voitto. Fleury pelasi maalissa. Puolustuksessa Sbisa ja Merrill olivat edelleen loukkaantuneina, mutta heidän pitäisi palata piakkoin. Hyökkäyksessä nelonen oli muodossa edelleen eli Nosek-Bellemare-Carpenter ja kolmosessa pelasivat Tuch-Eakin-Lindberg eli Leipsic oli viltissä.

Olympialaisten takia sain vasta nyt katsottua peli ja kirjoitan lyhyet kommentit. Oikeastaan kaikki muut ketjut toimivat tällä hetkellä, paitsi kolmonen. Tässäkin pelissä kärkiketjut loivat paikkoja hyvään tahtiin. Toisessa erässä Marchessault ohjasi Schmidtin viivaheiton sisään pyörityksen päätteeksi. Ylivoimalla puolestaan Perron laittoi Karlssonin vauhtiin oikealta ja tämä ajoi maalille vauhdilla iskien kiekon Talbotin läpi. Päätöserässä puolestaan Öljy tuli juuri täysilukuiseksi, kun Perron passasi syvyyteen, josta Nealin jatko löysi Haulan slotista ja tämä laukoi kiekon längistä sisään ahtaasta välistä. Avauserässä puolestaan nelonen vei Vegasin johtoon, kun Carpenter oli terävänä maalin edessä Engellandin laukoman kiekon jatkotilanteessa. Eakinin ketju oli ainut, jolla jäi hyökkäyssuuntaan parannettavaa jälleen kerran. Ehkä kokeilisin jälleen pidemmän stintin Leipsicia ja Tuchia yhdessä, koska heillä oli jossain vaiheessa kautta vähän kemiaa.

Fleury oli hyvä maalissa. Vasta päätöserässä Öljy rankaisi, kun se ylitti keskialueen vauhdilla, Klefbom leikkasi keskelle ja sitten tarjoili viivan tuntumasta kiekon oikeaan laitaan, josta Draisaitl laukoi one-timerin etukulmasta sisään. Puolustajista Engelland-Theodore pari oli jäällä maalin aikaan. Se onkin tällä hetkellä heikoin pari omalla alueella, koska sijoittumisessa tulee virheitä. Tulisipa Sbisa pian takaisin, jotta Theodoren saisi katsomoon hetkeksi opettelemaan puolustusalueen puolustuspelaamista. Huntilta ei näe samanlaisia virheitä kuin Theodorelta. Hyökkäyksestä sanoinkin jo oleellisen. Kolme ketjua toimi ja yksi ei. Nelosketjusta on nostettava esiin Carpenter, joka on nyt Vegasissa tehnyt 11 pelissä tehot 4+1. Köyhän miehen Tuch tuo mukavasti syvyyttä. Kiitos vain San Joselle jälleen yhdestä hylkiöstä, josta on hiottu timantti Vegasissa. Maalin lisäksi hän kilautti tolppaan päätöserässä.

Ylivoimalla Vegas teki taas maalin, se oli hyvä juttu. Viimeisten viikkojen aikana se on alkanut toimimaan taas hetkellisen suvantovaiheen jälkeen. Pelistä voisi nostaa esiin myös Millerin ja Khairan myllyn päätöserässä, joka lähti Millerin aloitteesta, koska hän ei pitänyt hänen saamastaan taklauksesta. Laukaukset kirjattiin 28-29, joten niiden suhteen peli oli suhteellisen tasainen. Kumpikaan ei ollut dominoiva kiekolla, mutta Vegasilla oli hivenen paremmat päätypelit ja kulmarallit kuin vierailla. Varsinkaan päätöserässä Oilers ei saanut riittävää painetta annettua Vegasin puolustajille, jotka käänsivät peliä hyvin pois omista. Avauserä oli vahvin vierailta, mutta he jäivät ilman palkintoa siinä. Vegas blokkasi ensimmäisessä erässä yhdeksän vetoa ja muissa vain kolme.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
58/82 Vegas vs. Lehkonen & Niemi

Fleury jatkoi maalissa. Sbisa palasi pitkästä aikaa peleille ja toiveeni mukaisesti Theodore oli viltissä. Hyökkäyksessä myös toiveeni toteutui eli Leipsic korvasi Lindbergin kolmosen laidassa.

Avauserässä paiskottiin viisi maalia ja se oli melko tasainen. Toinen erä puolestaan oli selkeästi isäntien hallintaa. Kolmannessa erässä Habs vei vedot 7-12, mutta ei uhannut voittoa missään vaiheessa. Kotijoukkue meni johtoon jo kahden minuutin kohdalla, kun Karlsson kaapi ylivoimalla aloitusvoiton, Marchessault siirsi viivaan, Schmidt levitti ja Smith pommitti oikealta kiekon maaliin ilman maskia. Niemen piikkiin tuo maali. Pari minuuttia myöhemmin Hudon sai syötön vauhtiin siniselle, kiersi Huntin ja veivasi kiekon sisään. Hunt paikkasi virheensä hetkeä myöhemmin, kun Sbisa levitti viivassa ja Hunt laukoi tuplamaskin takaa kiekon takayläkulmaan. Nosekilta erinomaista maskipelaamista. Bellemare loukkasi rannettaan jäätyään Meten taklauksen alle, joten Haula ja Karlsson tuurasivat häntä nelosessa. Hieman ennen erän puoliväliä Haulan levitys vasemmalta löysi Nosekin toiselta puolelta ja tämä laukoi one-timerin maaliin. Se riitti Niemelle ja Kari Hinta joutui maaliin vapaapäivänään. Habs kavensi 11 minuutin jälkeen, kun Scherbak murtautui Hudonin tavoin oikealta ja harhautti Fleuryn jäihin ja sitten puttasi kiekon sisään maaliviivalta. Miller-Hunt pari otti miinukset tähänkin maaliin.

Toisessa erässä Vegas tosiaan hallitsi ja sai pitkiä hyökkäyksiä aikaan. Se voitti laukaukset 16-10. Kolmen minuutin kohdalla Carpenter teki Vegas-uransa viidennen maalin, kun Marchessault syötti syvyydestä viivaan, mutta Miller ei saanut kiekkoa haltuun. Se ajautui slottiin, johon Carpenter tuli sopivasti ja laukoi ykkösellä kiekon längistä sisään. Puoli minuuttia myöhemmin Engelland laukoi viivasta, Smith ohjasi kiekon patjoihin ja siirsi sitten oman reboundinsa vielä sisään voitettuaan ensin painissa Habs-puolustajan. Hienosti seurattu oman ohjauksen rebound.

Päätöserässä sitten Habsilla oli avausvitosella pari loistavaa paikkaa, mutta ensin Fleury ryösti Hudonin keskeltä räpylällä ja sen jälkeen Shaw sai passin toimistosta keskelle toiseen aaltoon, mutta latasi kiekon ohi yläkulmasta avopaikasta. Schmidtin maali neljän minuutin kohdalla hautasi pelin lopullisesti. Hän sai syötön Smithilta oikeaan siipeen ja laukoi ranteella kiekon maaliin. Habs kavensi vielä ylivoimalla ennen erän puoliväliä, kun Drouin laukoi vasemmalta b-pisteeltä matalan laukauksen sisään. Päätöskympillä Vegasilla ei ollut hätää ja peli oli lähinnä läpsyttelyä sekä kellon kuluttamista.

Fleurylta ei ihan paras peli, mutta jälleen voitto. Puolustajista Hunt-Miller otti maalin omiin tasaviisikoin, mutta sitten hyökkäyssuuntaan Hunt paikkasi oman virheensä maalilla ja laukoi muutenkin ahkerasti. Samaa näkisi mielellään Theodorelta. Hyvän alkukauden jälkeen Huntilla oli pieni vaikeampi jakso kauden keskellä, mutta nyt homma on alkanut rullaamaan taas tehojenkin valossa. Sbisan paluu nosti Engellandin tasoa ja he ottivat tehotilastoon lukeman +2. Schmidt keräsi pari pinnaa ja oli totutun hyvä molempiin suuntiin. Hyökkääjistä sitten kolmosketju toimi paremmin, kun Leipsic tuli toiseksi laituriksi ja hekin saivat pyörityksiä aikaan. Nelosesta jälleen Carpenter maalasi, huikea ryöstö San Josesta. Samoin Nosek iski maalin. Ykkösestä Florida-kaksikko vietti kolmeen pisteen iltaa. Oikeastaan kakkosen laituripari Neal-Perron oli pelin ainoa, joilla tekeminen jäi hivenen piippuun, mutta kyllä heilläkin oli paikkoja.
 

Labomba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Loistavia nää Salmingin raportit, itsellä ei anna työrytmi periksi katsoa kuin satunnaisia lightning pelejä joten innolla tulee luettua hyviä raportteja.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Loistavia nää Salmingin raportit, itsellä ei anna työrytmi periksi katsoa kuin satunnaisia lightning pelejä joten innolla tulee luettua hyviä raportteja.
Kiitos.

59/82 Vegas vs. Ankat

Todella unisilla silmillä katsoin peliä olympialaisten ohessa. Puolet meni ohi, mutta raapustetaan jotain silti. Fleury jatkoi maalissa Subbanin ollessa edelleen telakalla. Puolustuksessa ei ollut muutoksia. Sen sijaan hyökkäyksessä Neal oli sivussa flunssan takia. Bellemare puolestaan siirrettiin sairaslistalle edellisessä pelissä tulleen rannevamman takia. Farmista nostettiin alkukaudesta pari peliä ylhäällä pelannut Matteau sekä harjoituspeleissä ennen kauden alkua tehokkaasti esiintynyt tsekki Tomas Hyka, joka teki NHL-debyyttinsä. Tuch oli nostettu kakkoseen Nealin tilalle. Kolmosessa Eakin kanssa pelasivat Nosek ja Carpenter. Nelosessa olivat sitten jämät eli Lindberg keskellä ja farmiukot laidoilla.

Peli oli melkoista grindaamista. Avauserässä vedot menivät vain 8-4 Vegasille. Avauskympillä paras paikka tuli Karlssonille, joka laukoi vasemmalta pienestä kulmasta vastakiekkoon kohti oikeaa alakulmaa, mutta Gibsonin räpylä oli tiellä. Ducks meni johtoon 13 minuutin kohdalla, kun Cogliano suojasi kiekkoa, luisteli laidasta siniviivalle ja heitti sieltä kiekon maalille, josta Silfverberg ohjasi sen sisään. Hunt ei saanut mailaa kuriin eikä Miller blokattua Coglianon toimitusta maalille. Mutta noin muutoin melko tylsä erä, kumpikin puolusti tarkkaan. Vegas pääsi erän loppupuolella 2v1-hyökkäykseen, mutta Marchessault ei pystynyt Smithin syötöstä ohittamaan Gibsonia, joka ehti liukumaan eteen, kun Joonatan ei laukonut suoraan syötöstä. Toinen erä oli maaliton ja siinä vedot menivät 5-8. Hyvin samanlainen kuin avauserä, kummallakin vain muutama maalipaikka. Vaikka Vegas laukoi vain viidesti kohti maalia, sekin sai kyllä painetta vieraiden päätyyn, mutta Ducks blokkasi peräti 11 laukausta. Ducks iski kiekon maaliin erän loppupuolella, mutta tilannetta edelsi paitsio, joten Getzlafin punnerrus laidasta slottiin ja terävä rannelaukaus etukulmaan oli turha suoritus. Viimeisillä sekunneilla Smith osui luistimellaan karvatessaan maalin takana olleen Gibsonin luistimeen, joka horjahti ja loukkasi alaraajaansa. Päätöserässä Miller olikin vieraiden maalissa. Vegas vei laukaukset 20-8, mutta ei saanut kuparista rikki. Heti erän alussa Nosek passasi päädystä slottiin, mutta Eakin laukoi Millerin räpylään kiekon. Erän ainoasta maalista vastasi Ducks, kun Getflaz pyörähti laidasta vapaaksi keskelle, sai kiekon sinne useamman miehen laitakahinan jälkeen ja laukoi läheltä jäänuoliaisen, joka kimposi maalille ajaneen Mansonin luistimesta ohi Fleuryn.

Fleurylta rutiinipeli, ei voinut maaleille mitään. Puolustajista puhtaat paperit ykköspari McNabb-Schmidtille. Muut parit ottivat maalit mieheen omiin tasaviisikoin. Hykalle debyytissä peliaikaa 11:37 ja kaksi kutia kohti maalia, joista toinen tuli muistaakseni heti ensimmäisessä vaihdossa, kun hän heitti ennen sinistä kiekon kohti Gibsonia. Ihan hyvää pörräystä, mutta vielä temmossa oli totuttelemista. Päätöserässä lopussa hän sai parhaan paikan ilman maalivahti, kun Marchessault syötti päädystä maalin eteen, mutta Hyka ohjasi kiekon läheltä Millerin räpylään. Hirveästi ei voi kehuja antaa, kun sarakkeessa on nolla maalia. Haula laukoi kuudesti ja Marchessault neljä kertaa, mutta tehottomuus vaivasi. Repalainen kokoonpano näkyi peliesityksissä ja tuttua rullaavuutta ei nähty. Nosekista ja Carpenterista pidin Eakinin laitureina.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
60/82 Vegas vs. Flames

Fleury jatkoi maalissa. Merrill palasi peleille Huntin tilalle. Hyökkäyksessä Hyka oli nostettu Eakinin ja Carpenterin rinnalle kolmoseen sekä Nosek alennettu neloseen Matteaun ja Lindbergin viereen.

Ensimmäiset 15 minuuttia olivat isäntien hallintaa. Flames sai ensimmäisen laukauksen kohti maalia vasta jälkimmäisellä kympillä ja Vegas vei vedot erässä 11-6. Avausmaali syntyi parin minuutin jälkeen, kun Hyka pyöri kulmassa ja syötti sitten sieltä maalille. Flames-pakki sohaisi kiekon suoraan slottiin, josta Carpenter laukoi sen nopeasti kohti maalia ja kiekko upposi ohi Rittichin. Hykalle olisi suonut merkittävän syöttöpisteen tilastoihin, mutta sitä ei merkitty. Sen jälkeen tosiaan Vegas hallitsi. Haulan ja Eakinin vitjat saivat parhaat kulmarallit aikaan. Flames tasoitti 16 minuutin kohdalla, kun Brodie polki keskikaistaa, passasi sitten sinisellä oikeaan laitaan Hamonicille, joka antoi vetosyötön jäitä pitkin maalia kohti jatkaneelle Brodielle ja tämä ohjasi kiekon Fleuryn putkista sisään. Lindbergille miinusta siitä, että hän ei seurannut miestään kunnolla loppuun asti. Viimeisellä minuutilla Hyka haastoi laidasta keskelle ja hankki ylivoiman. Kakkosylivoima toimi, kun Theodoren tilalla viivassa ollut Schmidt levitti siipeen, josta Smith lähetti ohjurin slottiin ja Karlsson laittoi lavan väliin tehden kauden 30. maalinsa.

Toisen erän alussa Hamilton tasoitti, kun hän nousi oikeaa laitaa ja laukoi etukulmasta kiekon ohi Fleuryn. Maalivahdin piikkiin. Vegas iski melkein heti perään illan kolmannen maalinsa, kun Marchessault syötti kulmasta viivaan toiseen aaltoon Millerille, joka latasi lyöntilaukauksen, Rittich pomputti ilmaan ja Smith löi viivalta karat sisään voittamalla painissa Brodien. Sen jälkeen seuraavaa osumaa odoteltiin erän puolenvälin yli, kunnes Flames iski ylivoimalla. Gaudreau oli hankkinut jäähyn punnertamalla väkisin kolmen miehen keskeltä kiekon kanssa ja Haula oli koukannut itsensä jäähylle. Mutta tasoitusmaalissa Gaudreau levitti neliön läpi oikeaan siipeen, josta Hamilton toimitti slottiin ja kiekko ohjautui Eakinin luistimesta ohi Fleuryn. Kaiketi Tkachuk hipaisi vielä ilmassa kiekkoa hanskallaan, koska maali merkittiin hänelle. Vegas iski kuitenkin pari minuuttia myöhemmin, kun Perron käänsi vasemmasta kulmasta toiselle puolelle Tuchille, joka otti kiekon vauhdissa haltuun luistimella ja laukoi sitten läheltä ylös maalin kattoon etukulmasta. Hieno viimeistely. Haulalle kakkossyöttö. Toisessa erässä vedot kirjattiin vieraille 8-14. Flames oli paljon parempi kiekollisena kuin avauserässä. Se sai pitkiä hyökkäyksiä aikaan yhtä lailla kuin kotijoukkue ja toimitti kiekkoa hanakasti maalille. Fleury oli onneksi mies paikallaan torjumalla esim. viimeisillä sekunneilla slotista lähteneen Hamiltonin vedon.

Päätöserässä Vegas palasi kuskin paikalle ja Flames sai kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana vain yhden vedon kohti maalia aikaan, vaikka lopulta veikin laukaukset erässä 7-11. Calgary iski kiekon maaliin erän alussa Monahanin toimesta, mutta tilannetta edelsi paitsio, joten toisessa pelissä putkeen valmentajan haasto toimi. Heti perään Vegas meni kahden maalin johtoon, kun kakkonen möyhi kulmassa. Lopulta Haula sai tökättyä kiekkoa kohti slottia, sitten Perron osui siihen yhtä aikaa Flames-puolustajan kanssa ja lopulta Tuch sai siirrettyä kiekon kohti viivaa, josta Sbisa latasi ruuhkan läpi kiekon pussiin. Rittich ui jään pinnassa tuossa tilanteessa jo. Erän puolivälissä Tuch ja Hamonic ottivat myllyt ja sen myötä Tuchista tuli organisaation historian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt Gordie Howe -hattrickin. Hetkeä myöhemmin sitten kotijoukkue ratkoi pelin lopullisesti, kun Perron sai syötettyä kiekon viivaan Sbisalle, joka latasi vastakiekkoon ja maalin kulmalta Nosek ohjasi ilmasta kiekon sisään, vaikka Haula oli samoilla apajilla. Nosek siis tuurasi boksissa istunutta Tuchia heti onnistuneesti. Kolme minuuttia myöhemmin Carpenter otti 100-0 aloitusvoiton ja Eakin laukoi ranteella maskin takaa kiekon maaliin. Se katkaisi kaiketi 18 ottelun maalittoman jakson. Loppuminuutit pelailtiin pois alta ja Vegas voitti 7-3.

Fleury oli hyvä yhtä maalia lukuun ottamatta. Hyökkäyksessä kehut Haulan ja Eakinin vitjoille. Erityisesti tuo Hyka-Eakin-Carpenter oli pirteä. Sharks-ryöstö Carpenterille jälleen pari tehopistettä. Hyka paransi avauspelistään ja oli vielä paremmin pelin sisällä. Avausmaalista olisi voinut antaa edes säälistä Hykalle uran avauspisteen. Ykkönen teki kaksi maalia, joista toisen ylivoimalla, joten heiltäkin kelpo iltapuhde, vaikka kaksi muuta ketjua erottui vielä enemmän edukseen. Nelosketju jäi miinukselle eivätkä he muutoinkaan pahemmin vakuuttaneet. Varsinkaan Lindberg ja Matteau. Puolustajista Sbisalle pari pinnaa ja kauden toinen maali. Ollut totutun hyvä loukkaantumisen jälkeenkin. Miller oli illan tehotilastokuningas lukemallaan +3. Merrillilta hyvä paluu, varmaa peliä ja korvasi Huntin mainiosti.
 

Carlos

Jäsen
Jos on Haulan maalimäärä mykistävä, niin millä adjektiivilla kuvaisi William Karlssonin vastaavaa?

Haulan kahden viime kauden maalimäärät 14 ja 15. Nyt kasassa siis 21 maalia. Karlsson tehnyt jo 29 maalia. Hänen kahden viime kauden maalimäärät 9 ja 6. Siis viime kaudella 81 matsia ja kuusi maalia! Nyt pelattu 54 peliä ja tehnyt 29 maalia. Vain Malkin ja Ovetshkin tehneet enemmän.

Juuri tässä samaa ihmettelin. Nyt ruottalaispojalla siis 33 kaappia kasassa, kiekko uppoaa hyvin rutinoituneesti kun paikka aukeaa. Onkohan kaveri KOSKAAN aikaisemmin tehnyt yhtä monta maalia kauden aikana? Tässä kohtaa voi sanoa että oli kyllä kohtuu hyvin scoutattu VGK:lta. Vaivaisella miljoonan liksalla 40-50 maalin mies. Ja kaikkein iloisin olen Karlssonin itsensä puolesta, varmaan vielä vuosi sitten tähän aikaan olisi lähinnä naurahtanut katkerasti jos joku olisi heittänyt että "ens vuonna kisaat muuten rakettipalkinnosta".
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Juuri tässä samaa ihmettelin. Nyt ruottalaispojalla siis 33 kaappia kasassa, kiekko uppoaa hyvin rutinoituneesti kun paikka aukeaa. Onkohan kaveri KOSKAAN aikaisemmin tehnyt yhtä monta maalia kauden aikana? Tässä kohtaa voi sanoa että oli kyllä kohtuu hyvin scoutattu VGK:lta. Vaivaisella miljoonan liksalla 40-50 maalin mies. Ja kaikkein iloisin olen Karlssonin itsensä puolesta, varmaan vielä vuosi sitten tähän aikaan olisi lähinnä naurahtanut katkerasti jos joku olisi heittänyt että "ens vuonna kisaat muuten rakettipalkinnosta".
Eipä ole päässyt kovin lähelle. Junioreissa pääsi 20 maaliin kaudessa ja Allsvenskanissa kertaalleen.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
61/82 Vegas vs. Vancouver

Fleury jatkoi maalissa. Muutoin kokoonpano oli identtinen. Neal ja Theodore olivat edelleen IR-listalla.

Parin minuutin kohdalla Vegas meni johtoon, kun Engelland toimitti kiekon maalille, Eakin paini maalin edessä pakin kanssa ja samalla Hyka kiersi maalin, jolloin kiekko ajautui takatolpalle, josta tsekki puttasi vain kiekon sisään tehden NHL-uransa avausmaalin kolmannessa ottelussaan. Nilsson oli liikaa etukulmalla ja ei ehtinyt enää liukua takatolpalle. Noin muutoin vieraat ottivat otteen pelistä maalin jälkeen ja voittivat avauserän laukaukset 10-16. Fleury joutui venymään muutamaan erinomaiseen torjuntaan. Kahdeksan minuutin kohdalla hän kamppasi Virtasen, joka meinasi päästä viimeistelemään läheltä. Erän puolenvälin jälkeen sitten Vancouver tasoitti ansaitusti, kun Gagner sai syötti oikeasta laidasta lätyn Sbisan yli ja Bärtschi oli takakulmalla viimeistelemässä helposti. Pari minuuttia myöhemmin puolestaan Sedinit pyörivät alueella Vanekin kanssa. Lopulta Daniel laukoi kohti Fleurya, joka pomputti eteensä kiekon. Haula ei saanut sitä luistimella haltuun ja Vanek tuli vauhdilla tilanteeseen lyömään kiekon puolityhjään maaliin. Onneksi kotijoukkue tasoitti minuutin päästä, kun Smith paahtoi maalin taakse oikealta ja syötti sitten ovelasti takaa tulleelle Karlssonille, joka laukoi kiekon etukulmasta sisään läheltä. Enempää maaleja ei erässä nähty. Vegas oli tosiaan hivenen mankelissa, mutta Fleury piti lukemat siedettävinä.

Toinen erä oli sitten selvästi isäntien. Se tappoi ensin Sbisan jäähyn helposti eikä Canucks saanut laukaustakaan. Sen jälkeen alkoi vyöry ja Vegas vei laukaukset erässä 15-6. Vieraiden ainoa paikka oli Boeserin läpiajo, mutta Fleury torjui kilvellä Brockin rystynoston. Kotijoukkue puolestaan meni johtoon viiden minuutin jälkeen, kun ykkönen riisti omissa ja vastahyökkäsi. Smith syötti Joonatanille, mutta sai kiekon takaisin itselleen. Toinen yritys löysi keskikaistalta Marchessaultin, joka lätytti heti vasempaan laitaan. Karlsson sai kiekon vauhtiin ja sijoitti ranteella takakulmaan illan toisen ja kauden 33. maalinsa. Minuutin päästä Vegas iski ylivoimalla. Se otti vauhtia ja Smith pelasi keskeltä kiekon sinisen päällä oikealle Tuchille, joka toimitti sen maalille. Kiekko kimposi Gudbransonin luistimesta slottiin, josta Joonatan siirsi sen maaliin jäitä pitkin. Nilsson oli jyrätty Gudbransonin toimesta jäähän, joten hän ei ehtinyt torjua. Sen jälkeen tosiaan Vegas hallitsi erää ja Nilsson piti Vancouverin vielä pelissä mukana, kunnes minuutti ennen erän loppua Canucks menetti hyökkäysalueella laidassa ja kiekko ajautui keskelle Perronille, joka vapautti Nosekin vasemmasta laidasta vauhtiin. Nosek iski samasta paikasta kuin Karlsson kiekon maaliin, mutta tällä kertaa etukulmaan. Fleurylle kakkossyöttö.

Päätöserän alussa Vancouver kavensi, kun Nosekin jäähyä ehti kulua vain seitsemän sekuntia. Aloitusvoiton jälkeen Edler levitti poikittain D. Sedinille, joka laukoi ranteella etuyläkulmaan. Carpenter oli myöhässä takakarvauksen kanssa ja Engelland ei kyennyt blokkaamaan vetoa, jolloin Fleury ei maskin takaa nähnyt mitään. Sen jälkeen Vegas sai ylivoimatilaisuuden, mutta ei hyödyntänyt sitä. Paras paikka tuli Millerille, joka pääsi pienen pompun jälkeen lataamaan vapaasti keskeltä, mutta päätöserään maaliin vaihdettu Markström oli tiellä. Päätöserässä vedot kirjattiin 8-11. Vegasilla ei ollut suurtakaan hätää, vaan vieraiden yritykset lähtivät kaukaa ja Fleury ei antanut reboundeja. Lopussa sitten Canucksin pelatessa ilman maalivahtia se teki oman maalin, kun taaksepäin tarkoitettu syöttö hyökkäysalueella karkasi laidan kautta omaan maaliin. Perron sai tuosta maalimerkinnän itselleen. Komea 6-3 voitto hankalan avauserän jälkeen kelpaa. Kahteen viime kotipeliin Vegas on tehnyt nyt 13 maalia.

Fleurylle voitto, ei lisättävää. Hyökkääjistä ykkösketju oli parhain. Se värkkäsi puolet maaleista. Kemiaa on yhä. Hyka teki avausmaalinsa ja parantaa peliään kuin sika juoksuaan. Hän pääsi pelaamaan Carpenterin kanssa ykkösylivoimassa, kun Neal ja Hunt olivat poissa kokoonpanosta. Hyka oli heistä toisena viivamiehenä. Nosekille muistaakseni neljäs maali kuuteen viime peliin. Toinen kuuma alaketjujen laituri Carpenterin lisäksi tällä hetkellä. Nelosketju oli jälleen mitäänsanomaton hyökkäyssuuntaan akselilla Matteau-Lindberg. Puolustajista ykköspari McNabb-Schmidt keräsi tehotilastoon lukemat +2 ja +3. Heiltä ehjä ottelu. Sbisalla oli hivenen vaihtelevampi ilta, ei ollut aivan ytimessä.

Ennen ottelua varmistui myös treidi eli Vegasiin saapuivat Ryan Reeves sekä neloskierroksen varausvuoro ja toiseen suuntaan lähti Tobias LIndberg. Varausvuoro kelpaa aina ja kun tilaa on caphitissä, niin samapa se oli ottaa Brassardin sopimuksesta osa haltuun. Reevesista en osaa sanoa juuta tai jaata, ehkä hivenen turhake, kun alaketjuissa on ihan kivasti laatua, kun kaikki ovat terveinä, mutta meneehän tuo tällä hetkellä jonkun Matteaun paikalle heittämällä. Persoonana en hirveästi välitä hänestä.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Hmm, mielenkiintoista. Brendan Leipsic treidattiin Vancouveriin ja vastineena on puolustaja Philip Holm, joka on pelannut yhden ottelun NHL:ssä. AHL:ssa tällä kaudella 42 ottelussa tehot 11+18. Ikää on jo 26 vuotta ja viime kaudella leftin puolustaja voitti maailmanmestaruuden Ruotsin väreissä, joten tuskinpa ihan mikään turhake on kyseessä. Kahden suunnan yleispuolustaja, joka pelasi viime kaudella vielä SHL:ssä. Harmittaa toki luopua Leipsicista, mutta hän alkoi vähän jäämään jalkoihin laituriosastolla, kun Carpenterit ja Nosekit alkoivat ottamaan roolia. 44 pelissä 13 pinnaa, joista vain kaksi maaleja, joten sikäli Leipsicista luopuminen ei kirpaise kovinkaan pahasti. Ihan hyvä kauppa McPheelta.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Jaahas, Tatar Vegasiin. Vastineena tämän kesän ykköskierroksen varaus, ensi kesän kakkoskierros ja 2021 vuoden kolmoskierros. Kova hinta kolmosketjun laiturista, koska ylemmäs ei ole asiaa. Samanlainen mikkihiirilaituri tuli Leipsicin tilalle. Erona vain se, että Tatar sentään osaa tehdä sen 20 maalia ja 50 pistettä kaudessa. Sopimus on toki voimassa kevääseen 2021 asti ja caphit on 5,3 miljoonaa. Ehkä hän sitten korvaa Nealin tulevina vuosina. Alla olevalla viritelmällä kannujahtiin.

Marchessault - Karlsson - Smith
Perron - Haula - Neal
Tatar - Eakin - Tuch
Carpenter - Bellemare - Nosek
+ Hyka, Reaves, Carrier, Lindberg

McNabb - Schmidt
Sbisa - Engelland
Merrill - Miller
+ Theodore, Hunt
 

ippe94

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, NHL, Ilves
Vegasin aliarvioiminen tuntuu jatkuvan monella palstalaisella ja muillakin NHL-kiekon ystävillä, kun juuri kukaan ei tunnu uskovan joukkueen mahdollisuuksiin pudotuspeleissä. "Kausi alkaa pudotuspeleistä," "runkosarja on vain lämmittelyä" ja mitä näitä muita kliseitä nyt onkaan, mutta tosiasia on se, että Golden Knights voi lähteä playoffeihin lännen ja koko liigan kärkijoukkueena ja tällaisen joukkueen pudotuspelionnistumisten dumaaminen on melko typerää.

Itse tykkäsin Vegasin toiminnasta siirtotakarajalla ja varsinkin Tatarin hankinta osoittaa sen, että joukkue lähtee hakemaan pudotuspeleistä muutakin kuin kokemusta. Vegasilla on noita pickejä muutenkin ihan hyvin niin ei ensi vuoden kakkosen ja sitä seuraavan vuoden kolmosen menetys nyt niin haittaa. Esimerkiksi 2019 draftiin Vegasilla on kauppaamansa 2. kierroksen jälkeen vielä kaksi muutakin 2. kierroksen varausvuoroa ja noita 3. kieppejäkin on ihan riittämiin. On se vaan jo ajatuksen tasollakin niin hienoa, että laajennusjoukkue on ensimmäsellä kaudellaan trade deadlinella ostaja eikä myyjä, kuten jokainen veikkasi vielä ennen kautta.

Kolme tasaista hyökkäysketjua voi tehdä tulosta pudotuspeleissä ja Fleury on kokenut maalivahti tolppien välissä, mutta saa nähdä miten tuo kohtuu kankea ja kädetön pakisto kestää pudotuspeleissä. No toisaalta jos siellä vedetään pudotuspelien ekalla rundilla jotain Ducksia tai Losia vastaan niin ei sieltä ihan mitään pikakiitureita ole tulossa vastaankaan. Omissa papereissa Vegas on pudotuspeleihin lähdettäessä Nashillen ja Winnipegin jälkeen lännen kolmanneksi vahvin joukkue. Ei mulla ole epäilystäkään etteikö Vegas kykenisi voittamaan muita Pacificin joukkueita pudotuspeleissä eikä noiden kahden mainitsemani Centralin joukkueen kaataminenkaan runkosarjan perusteella mikään mahdottomuus ole, vaikka Vegas toki näihin sarjoihin lähtisikn altavastaajana.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
62/82 Los Angeles vs. Vegas

Fleury jatkoi maalissa. Theodore ja Neal otettiin pois sairaslistalta, mutta Theodore jatkoi edelleen kokoonpanon ulkopuolella kuten myös Hunt. Neal sen sijaan palasi kakkoseen. Alaketjut olivat Carpenter-Eakin-Tuch ja Lindberg-Nosek-Reaves, joka teki Vegas-debyyttinsä.

Avauserän ensimmäinen vitonen oli huikean viihdyttävä. Molemmilla oli pari laatupaikkaa. Haula passasi sokkona takatolpalle, mutta Neal ei osunut tyhjiin, kun Quick liukui patjoineen eteen. Toisessa päässä Muzzin toimitti viivasta kiekon tolppaan. Lisäksi suorasta luistelusta Toffoli ja Smith pääsivät laukomaan. Lopulta sitten Vegas meni johtoon, kun oman pään aloituksen jälkeen muutamalla siirrolla Haula pääsi 2v1-hyökkäykseen Perronin kanssa ja laukoi itse etuyläkulmaan. Nealille ja Sbisalle passit. Sen jälkeen Vegas pääsi ylivoimalle, kun Clifford taklasi keskialueella tilanteen ulkopuolella Lindbergia. Kings pelasi kuitenkin mahtavan alivoiman paineistamalla jo keskialueella niin hyvin, että Vegas ei saanut kuviota kertaakaan kuntoon. Jälkimmäisellä kympillä Kings puolestaan sai kokeilla ylivoimaa kertaalleen, mutta Vegas pelasi yhtä lailla hyvän alivoiman. Sen jälkeen ykkösvitja mylläsi pitkän tovin kotijoukkueen alueella ja mm. Merrill pääsi runnomaan läheltä kiekkoa verkkoon, mutta Quick piti luukut kiinni. Vegas vei laukaukset avauserässä 10-13. Jälkimmäinen kymppi ei ollut niin henkeäsalpaava kuin pelin alku, mutta silti molemmat painoivat vauhdilla päästä päähän ja peruuttelua ei nähty. Nautinnollista seurattavaa.

Toinen erä oli isäntien, se vei kudit 15-7. Erän alussa Nosek otti jäähyn ja Kings pyöritti hyvin ylivoimaa. Kertaalleen Kopitar laukoi rytmistä vasemmasta siivestä saatuaan poikkisyötön Doughtylta, mutta Fleury torjui olkapäällään. Avauskympillä Vegasilla oli pari hyvää paikkaa, kun Karlsson pääsi lataamaan slotista one-timerin ohi maalin ja Tuch puolestaan nousi kulmasta maalille ja nosti läheltä ylös, mutta Quick torjui. Kotijoukkue puolestaan laukoi tasaisesti kohti Fleurya vähän heikommistakin paikoista. Jälkimmäisellä kympillä Vegas sai kaksi ylivoimaa ja kummallakin kerralla maali oli lähellä. Ensimmäisellä ylivoimalla Smith pääsi laukomaan oikeasta siivestä one-timerin ja reboundissa oli Tuch monta kertaa yrittämässä maalia. Toisella ylivoimalla puolestaan Perron veivasi itsensä pari kertaa vetopaikkaan patenttikärkimiinalla. Haulan YV-viisikossa muuten Carpenter pelasi maalin edessä ja Eakin paikkasi Nealia, joka jätti pelin kesken toisessa erässä.

Päätöserän alkuun vieraat tuplasivat johtonsa. Ykkönen ylitti keskialueen, jonka jälkeen Smith laukoi rystyltä oikealta. Kiekko meni torjunnasta päätyyn, josta Karlsson kaivoi sen Marchessaultille, joka laukoi kohti maalia, Smith punnersi maalin eteen takaisin ja sitten löi reboundin ohi Quickin. Hieman ennen erän puoliväliä Carpenter pääsi vapaasti laukomaan läheltä, mutta Quick torjui ja jatkotilanteessa Carpenter ei osunut ilmassa kiekkoon, vaan huitoi ohi, kun maali olisi ollut tyhjä. Yhdeksän minuuttia ennen loppua Reaves otti koukkaamisjäähyn ja se kostautui. Toki Karlsson pääsi alivoimalla läpi, mutta rystynosto jäi matalaksi Quickin ollessa jo jäässä. Kings hyödynsi ylivoimansa, kun Carter toimitti oikealta kiekon maalille, se pomppasi ilmaan Fleuryn mailasta ja Eakin ohjasi kypärällään kiekon omiin. Tuon jälkeen sitten Kings aloitti kunnolla kirinsä, joka kiihtyi loppua kohden. Varsinkin ykkösketju oli yhden vaihdon purjeessa kaksi minuuttia ennen loppua. Puolitoista minuuttia ennen loppua Nealin paikan kakkosessa ottanut Tuch pääsi 2v1-hyökkäykseen Haulan kanssa ja mukana oli vielä Perron taustalla. Haula passasi vasemmalta takatolpalle, mutta Tuch ei saanut ohitettua Joonatan Nopeaa, joka otti huiman torjunnan. Sen jälkeen Kings ottikin maalivahdin pois ja viimeisen minuutin hävyttömän kovan paineen päätteeksi se tasoitti 10 sekuntia ennen loppua, kun Phaneufin syöttö viivasta löysi Anzen lavan siivestä ja tämän one-timer painui ohi Fleuryn. Päätöserässä laukaukset kirjattiin tasan 16-16 eli kumpikin maalivahti sai hikoilla.

Jatkoajalla Smith kilautti tolppaan Marchessaultin levityksestä. Sen jälkeen Miller koukkasi Kings-peluria, joka meinasi karata läpiajoon. Kings ratkoi pelin ylivoimalla, kun Kopitar syötti viivaan, Toffoli laukoi ja Brown siivosi karat sisään McNabbin poikkarista huolimatta. Karlsson blokkasi yhden vedon, mutta ei enää Toffolin kutia. Engelland oli kolmas AV-peluri.

Harmittava tappio, piste kuitenkin on hyvä tulos vieraista aina. Fleurylle yli 40 torjuntaa, ei valittamista. Kärkiketjut värkkäsivät maalit per ketju, joka on minimivaatimus. Harmittavasti Neal toki loukkaantui. Perron väläytteli jälleen veivejään, Haulalta kliininen pussi. Ykköselläkin oli paikkoja useampaankin maaliin. Alaketjuista Tuchilla oli paikkoja vaikka muille jakaa, tänään ei vain uponnut. Carpenterilta vähän heikompi peli vaihteeksi, melko näkymätön. Nelosvitjasta Reaves ei ihan vakuuttanut debyytissään. Päätöserässä jäähy josta Kings pääsi peliin mukaan. En vieläkään ymmärrä, miksi hänet piti raahata organisaatioon. Puolustajista ykköspari McNabb-Schmidt jäi miinukselle. Omissa heillä oli toisinaan melko kiire, kun Kings paineisti päätylautaan asti. Sbisa-Engelland oli ehkä hivenen ehjempi tässä pelissä. Merrill-Miller parista ei sen kummempaa sanottavaa, peruspelaamista.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Eipä ole päässyt kovin lähelle. Junioreissa pääsi 20 maaliin kaudessa ja Allsvenskanissa kertaalleen.

Pahoittelut OT:sta, mutta koska Karlsson on Allsvenskanissa rikkonut 20 maalia? Kaudella 2010-2011 junnujen Elitserienissä juu 20 häkkiä, mutta eihän hänellä ole koko Allsvenskan-urallaan kuin 13 maalia ja SHL:ssä 19.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pahoittelut OT:sta, mutta koska Karlsson on Allsvenskanissa rikkonut 20 maalia? Kaudella 2010-2011 junnujen Elitserienissä juu 20 häkkiä, mutta eihän hänellä ole koko Allsvenskan-urallaan kuin 13 maalia ja SHL:ssä 19.
Taisi mennä ajatukset sekaisin tuossa kun kännykällä postaili ja vilkaisi nopeasti statsit läpi. Käsi pystyyn virheen merkiksi.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
63/82 Vegas vs. Los Angeles osa 2

Jälkimmäinen osa selästä selkään otteluista. Lagace aloitti maalissa, joten Fleury sai huilia pitkästä aikaa. Pakistossa Theodore ja Hunt jatkoivat villassa. Hyökkäyksessä Neal tippui takaisin sairastuvalle, joten Tuch paikkoi häntä kakkosvitjassa taas. Kolmosessa Eakinin kanssa pelasivat Hyka ja Vegas-debyyttinsä tehnyt Tatar. Neloseen jäivät Nosek, Carpenter ja Reaves.

Ensimmäiset seitsemän minuuttia kotijoukkue piti pelin näpeissään. Toki jo puolen minuutin kohdalla Smith lätytti Schmidtin paikkaan oikealta kaistalta vastaiskusta, mutta seurauksena oli vain Vegasin jäähy Schmidtin kolattua Campbellin. Onneksi alivoima toimi hyvin, vaikkakin vieraiden ykkösylivoima Doughty-Phaneuf-Kopitar-Toffoli-Carter on myrkyllinen. Perron onnistui hankkimaan ylivoiman isännille, kun Doughty roikkui hänessä liikaa kolmen minuutin jälkeen. YV ei tuottanut tulosta, mutta juuri kun joukkueet olivat tasalukuistuneet, Smith piti taitavasti kiekon hallussaan laidan lähelle, syötti poikittain Marchessaultille vasempaan siipeen, joka jatkoi kiekon takatolpalle, josta Karlsson sohi sen lopulta sisään ohi Campbellin. Tosiaan seitsemän minuutin jälkeen alkoi muutaman minuutin mittainen Kings vyöry, joka huipentui Cliffordin tasoitukseen. Vegas lähti omista pois, mutta Carpenter antoi omalta siniseltä vielä rystypassin alaspäin ja se meni suoraan Cliffordin lapaan, joka laukoi kiekon ykkösellä ohi Lagacen. Sitä ennen Lagace oli joutunut ottamaan jo muutamia torjuntoja ja mm. Brown oli läheltä laukonut kiekon tolppaan Lagacen varusteiden kautta.

Erän puolivälissä Perron kampitti ja joutui boksiin, mutta Haula puolestaan tasasi puntteja reilun minuutin päästä spurttaamalla kolmen pelaajan välistä ja pakottamalla Martinezin jäähylle. Kotijoukkueen ykkösylivoimassa Millerin, Haulan ja Perronin kanssa pelasivat tällä kertaa Tatar ja Hyka, joista Tatar oli toisena viivamiehenä väärällä puolella ja Hyka puolestaan operoi slotissa. Viisi minuuttia ennen erän loppua nähtiin samanlainen tilanne kuin eilen, kun Haula passasi vasemmalta laidasta kiekon takatolpalle, mutta Tuch ei tälläkään kertaa osunut maalikehikoiden väliin, vaan maalivahti vei pidemmän korren. Viimeisellä minuutilla Kopitar sai ilmaiseksi kiekon maalin eteen ja McNabb joutui estämään jäähyn arvoisesti. Ensimmäistä erää leimasi Vegasin kiekollinen vuotaminen, mitä pidemmälle erä eteni. Huolellisuutta pitäisi olla lisää omalla alueella. Vedot kirjattiin lopulta 13-13.

Alivoiman jämät Vegas hoiti kiitettävästi erän alussa. Sen jälkeen Thompsonin korkean mailan ansiosta kotijoukkue pääsi ylivoimalle. Karlsson pääsi laukomaan slotista one-timerin patjoihin ja toisessa viisikossa Miller kokeili viivasta, kun Perron petasi hänelle paikan mainion takakolmioliikuttelun päätteeksi. Hetken päästä puolestaan tasaviisikoin uusittu kolmosketju veti mainion kulmarallin, jonka päätteeksi Eakin kokeili vanhanaikaista tuloksetta. Kings meni johtoon puolestaan seitsemän minuutin kohdalla, kun Engelland ja Smith eivät saaneet kiekkoa haltuun omalla sinisellä. Toffoli riisti sen ja laukoi etukulmasta kiekon ohi Lagacen. Maalivahdin maali, ei voi mitään, vaikka kenttäpelaajat mokasivat sitä ennen. Tuossa vaiheessa erää vedot olivat Vegasille 9-2, joten jälleen huolimattomalla pelaamisella Kings sai lahjamaalin. Jälkimmäisellä kympillä Kings pyöritti kertaalleen kivasti Vegasin ykköstä ja Sbisa-Engelland paria, jotka joutuivat vetämään ylipitkän vaihdon. Sen jälkeen toki jälleen Eakinin vitja vastasi hyvällä kulmarallilla ja oli toisessa erässä isäntien paras ketju. Kings puolusti tiukasti ja keskialueen ylittäminen kiekon kanssa vaati onnistumista. Campbell puolestaan liimasi solidisti kiekot eikä antanut reboundeja. Vedot olivat kahden erän jälkeen 30-20, mutta silti Kings johti 3-1, kun puoli minuuttia ennen loppua nopean keskialueen riiston jälkeen Iafallo syötti keskelle Anzelle, joka ohitti heittämällä Sbisan, jäädytti Lagacen jäihin ja nosti sitten kiekon tyhjiin. Keskialueen käännöstä Kings rankoi ja valitettavan virhesuma edelsi tuotakin maalia. Menetys, Sbisan huono sijoittuminen ja Lagacen keuliminen jäihin. Kings laukoi siis toisessa erässä vain seitsemän kertaa kohti maalia ja osui kahdesti, kun Campbell pysäytti kaikki 17 vetoa.

Päätöserä ei tuonut muutosta, vaan tämä oli toinen peli putkeen, jonka Vegas hävisi tehtyään avausmaalin. Recordi oli ennen tuplapelejä suurinpiirtein 26 voittoa ja kolme tappiota niistä peleistä, joissa Vegas oli maalannut ensin. Kiri ei missään vaiheessa lähtenyt käyntiin, kun Kings oli iholla omalla alueellaan jatkuvasti ja ohjasi pelin taitavasti laitoihin. Sen passiivinen keskialueen ryhmitys takasi sen, että Vegas ei päässyt vauhdilla alueelle, vaan peli hidastui ja laitapaineissa tietää, miten käy Kingsin kaltaista mörssäsijoukkuetta vastaan. Kertaakaan ottelussa Vegas ei keskialuetta ylittänyt keskeltä, vaan aina laitojen kautta, joissa oli vastustajan pelaaja valmiina niittaamassa vastapalloon ja hidastamassa peliä. Jälkimmäisellä kympillä kun kirin olisi pitänyt viimeistään lähteä, herra Reaves otti kaksi jäähyä. Ensin hän taklasi Forbortin selästä laitaan ja neljä minuuttia myöhemmin nahisteli Doughtyn kanssa. Samalla Vegasin penkki puhui toisen kaksiminuuttisen käytöksestä, joten Kings sai kahden miehen ylivoiman. Lopulta tuo Anzen viisikko sahasi kiekon maaliin, kun Doughty antoi siipeen ja Kopitarin passi meni McNabbin jalkojen välistä Carterille takatolpalle. Loppulukemat lopulta 4-1.

Lagace ei ollut voittava, toinen maali olisi pitänyt liimata. Hävisi Campbellille selvästi. Puolustajista Sbisa-Engelland oli huonoin. Ykköspari Schmidt-McNabb puolestaan kokonaisuudessaan ehjin. Merrillkin pupelsi avauserässä lopussa melkein kohtalokkaasti. Eiköhän Theodore/Hunt palaa rosteriin seuraavaksi. Hyökkääjistä sitten nostetaan ensin esiin kolmonen Hyka-Eakin-Tatar, joka toimi ihan mukavasti pariin otteeseen. Laitureilla riittää jalkaa ja Tatar vakuutti kyllä liikkeellään, mutta hiihteli vähän liikaa laidoissa ja röyhkeyttä kaipaan lisää. Ylivoimalla ei päässyt käyttämään laukaustaan vielä juurikaan. Kohtalainen debyytti ja yksi syöttöpiste olisi paremmalla tuurilla voinut tulla. Hyka alkaa lunastaa ehkä jopa vakipaikkaa pudotuspelejäkin silmällä pitäen. Vakuutuin jo harjoituskaudella ja hienoa, että hän on nyt murtautunut pelaavaan kokoonpanoon. Nelosketjusta on nostettava esiin negatiivisessa valossa Reaves. Yhdeksän minuuttia jääaikaa, jona aikana eilisen tavoin jäähy vikalla kympillä, tässä pelissä tosin kaksi. Ainoa osaamiskohde on taklauspelaaminen, mutta sekin meni yli päätöskympillä. Toki kertaalleen sai aiheutettua Kopitarille hetkellistä kipua taklauksellaan, mutta muutoin en vain näe mitään syytä hänen kokoonpanossa olemiselleen. Kulmaralleissa toki on ajoittain OK, mutta niissäkin välillä myöhässä puutteellisen liikkeen vuoksi. Toivottavasti Reaves saadaan tiputettua katsomoon mahdollisimman pian ja Neal tai Carrier saataisiin kuntoon. Ensivaikutelma Reavesista on ollut todella murheellinen ja hän on ensimmäinen pelaaja organisaatiossa, joka aiheuttaa negatiivisia mielikuvia. Jopa Lindberg on hyödyllisempi. Kärkiketjuista ykkönen teki maalin, enempää ei voi vaatia. Haulan vitjalle jäi parannettavaa, Tuch on alkanut tuhlailemaan viime aikoina.
 

_Samppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC.
Reaves on todellakin fyysinen peloite jokaista jengiä vastaan, mutta kärsii paljon maineestaan jäähyjen muodossa ja esim. eilinen Forbortin taklaus ei olisi aiheuttanut jäähyä yhdellekään toiselle Vegasin pelaajalle. Oikein roolitettuna ja hieman pienemmällä peliajalla varsin käyttökelpoinen pelaaja edelleen, ja ilmeisesti jokaisen edustamansa jengin pukukopissa ollut todella pidetty kaveri. 2-3 minuuttia pois peliajasta niin näkisin Reavesin olevan hyvä lisä Vegasin junaan. Playoffseissa tuomarilinja muuttuu paljon, eikä siellä enää eilisen kaltaisesta taklauksesta anneta kenellekään jäähyä. Predatorsilla oli viime keväänä McLeod nelosessa, ja mä ainakin henk. koht. ottaisin sata kertaa sadasta Reavesin mielummin Flyersiin.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Reaves on todellakin fyysinen peloite jokaista jengiä vastaan, mutta kärsii paljon maineestaan jäähyjen muodossa ja esim. eilinen Forbortin taklaus ei olisi aiheuttanut jäähyä yhdellekään toiselle Vegasin pelaajalle. Oikein roolitettuna ja hieman pienemmällä peliajalla varsin käyttökelpoinen pelaaja edelleen, ja ilmeisesti jokaisen edustamansa jengin pukukopissa ollut todella pidetty kaveri. 2-3 minuuttia pois peliajasta niin näkisin Reavesin olevan hyvä lisä Vegasin junaan. Playoffseissa tuomarilinja muuttuu paljon, eikä siellä enää eilisen kaltaisesta taklauksesta anneta kenellekään jäähyä. Predatorsilla oli viime keväänä McLeod nelosessa, ja mä ainakin henk. koht. ottaisin sata kertaa sadasta Reavesin mielummin Flyersiin.
Tiedän toki, että hän on ollut pidetty koppipelaaja. Se taisi tulla esiin joissakin noissa Road to Winter Classic tms. sarjoissa, joissa seurattiin Bluesia. Kyllähän se taklaus Forbortiin oli selästä ja uskoisin, että siitä olisi häkki heilunut muillekin. Toki kukaan ei olisi sitä taklausta saanut perille niin painavana kuin Reaves. Vegasin nelosketju on toiminut muutamassa eri variaatiossa mainiosti ja siksi olisin valmis istuttamaan Reavesin heti kun se on mahdollista. Bellemaren loukkaantumisen unohdin edellisessä viestissäni eli hän ja Carrier syrjäyttävät varmasti Reavesin palatessaan, jollei sitten Reaves ala latoa kiekkoa säkkiin kuten Carpenter on tehnyt. Alaketjuihin on tarjolla tällä hetkellä kaikkien ollessa terveinä Tatar, Eakin, Tuch, Nosek, Bellemare, Hyka, Carpenter, Carrier, Lindberg ja Reaves, joista kahdella viimeksi mainitulla on vähiten annettavaa.
 

Bourque#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LA Kings|Big Bad Bruins |NUFC |FC Barcelona|KTP
Tiedän toki, että hän on ollut pidetty koppipelaaja. Se taisi tulla esiin joissakin noissa Road to Winter Classic tms. sarjoissa, joissa seurattiin Bluesia. Kyllähän se taklaus Forbortiin oli selästä ja uskoisin, että siitä olisi häkki heilunut muillekin. Toki kukaan ei olisi sitä taklausta saanut perille niin painavana kuin Reaves. Vegasin nelosketju on toiminut muutamassa eri variaatiossa mainiosti ja siksi olisin valmis istuttamaan Reavesin heti kun se on mahdollista. Bellemaren loukkaantumisen unohdin edellisessä viestissäni eli hän ja Carrier syrjäyttävät varmasti Reavesin palatessaan, jollei sitten Reaves ala latoa kiekkoa säkkiin kuten Carpenter on tehnyt. Alaketjuihin on tarjolla tällä hetkellä kaikkien ollessa terveinä Tatar, Eakin, Tuch, Nosek, Bellemare, Hyka, Carpenter, Carrier, Lindberg ja Reaves, joista kahdella viimeksi mainitulla on vähiten annettavaa.
On kyllä nihkeäksi muuttumasssa NHL, jos tuosta Reaves:n pommista Forbort:n kuuluu saada jäähy. Ja tämä näin Kings lasien takaa sanottuna. Olen samaa mieltä kuin @_Samppa ,että tuossa nimi selässä toi jäähyn, ei niinkään teko itsessään.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
On kyllä nihkeäksi muuttumasssa NHL, jos tuosta Reaves:n pommista Forbort:n kuuluu saada jäähy. Ja tämä näin Kings lasien takaa sanottuna. Olen samaa mieltä kuin @_Samppa ,että tuossa nimi selässä toi jäähyn, ei niinkään teko itsessään.
Katsoin tuon taklauksen uudestaan ja edelleen olen sitä mieltä, että se osuu selkään kyljen sijasta ja Forbort paiskautuu päin laitaa siksi niin voimakkaasti. Ei tuossa mielestäni ole mitään puolusteltavaa. Joka tapauksessa Reavesilta tyhmyyttä antaa tuomarille edes mahdollisuus viheltää jäähy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös