Uusi sarjajärjestelmä pääsarjoihin

  • 31 006
  • 127

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Jos verrataan Liigaan noussutta Jukureita ja nykyistä Tutoa.

- Jukureilla velkaa miljoona nousun tapahtuessa. Tutolla tällä hetkellä 400 000 ja määrä laskussa jo parin vuoden ajan.

- Halliolosuhteissa ei paljoa eroa. Jukureilla hiukan isompi jäähalli.

- Tuton junnut pärjää paremmin ja on tälläkin hetkellä hiukan edellä A-junnuissa.

- Menestyksessä onkin sitten iso ero Jukureiden eduksi.

Ja en todellakaan pidä Tutoa valmiina Liigaan. Muutaman vuoden päästä voi olla toisin, mutta nykymestiksen mielenkiinnon takia toiminnan kehittäminen on todella vaikeaa. Liigassa taloutta on helpompaa tervehdyttää kuin Mestiksessä jo pelkästään TV-sopimuksen myötä. Siksi en ymmärrä talousasioiden painottamista aina ykkösprioriteettinä nousumahdollisuuksilla. Eikä sillä Jukureiden tapauksessa ollutkaan merkitystä.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Mitäs hyötyä Mestikselle olisi tästä A + B Mestiksestä?

EI siitä oikein mitään hyötyä kyllä ole. Lisää farmiseuroja, kuten jo kirjoititkin. Nähtävästi saadaan odotella järjestelmän remonttia vielä jonkin aikaa. Kohtuullisen vakaumuksellisena kiekkoihmisenä alkaa kyllä usko tähän lajiin loppua pikkuhiljaa.

Jokainen voi itse katsoa viestihistoriasi esim. Jukureiden viestiketjuissa ja vetää itse omat johtopäätöksensä antipatioista ja objektiivisesta keskustelusta. Osaltani tämä oli tässä, trollaa muiden kanssa.

Ehkäpä - ja toivottavasti - muut ovat sen verran fiksuja, että keskittyvät keskustelussa faktoihin, eivätkä viestihistoriaan ja omiin harhoihinsa. Kiitos panoksestasi tässä ketjussa ja näkemiin.
 

Lieminen

Jäsen
Laitetaan tähän ketjuun, kun aiheeseen sikäli liittyy kun toimittaja halunnut keskustella liigan pj Hiltusen kanssa.


Jääkiekkoliigan toimisto salailee puheenjohtajansa puhelinnumeroa medialta

Vähän pitää kyllä olla ymmärrystä näitä julkisia hommia kohtaan.

Tämä salainen numero lienee ihan hyvä käytäntö, ettei tarvitse selitellä kovin monelle samoja asioita ja saa lauantai-iltana saunoa rauhassa.

Toki, media haluaa tavoittaa nämä henkilöt, mutta monessa paikassa käytetään tälläistä soittopyyntökäytäntöä. Sitten jos ei siihen vastata, voi alkaa kirjoittelemaan uutista aiheista pimittely, salailu, kähmintä ja pakoilu.

Edit. Vähän samaan sarjaan menee tuo tuomareiden numerointi. Ihan hyvä, ei kai se nimellä homottelu sitä hommaa ole varsinaisesti kehittänyt.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Just selailin vanhaa JoKP:n kausijulkaisua. Sinne oli painettu jopa pelaajien osoitteet valmiiksi, jos haluaa käydä soittamassa kelloa ja antamassa palautetta otteista kaukalossa. Hah!
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Edit. Vähän samaan sarjaan menee tuo tuomareiden numerointi. Ihan hyvä, ei kai se nimellä homottelu sitä hommaa ole varsinaisesti kehittänyt.
Onko parempi homotella numerolla? Minusta kylläkin on vähän outoa, jos tuomarit eivät omalla nimellään kehtaa pelejä viheltää. Seuraavaksi nimet varmaankin julistetaan salaisiksi myös ottelupöytäkirjoissa.
 

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Uusi visio vanhan täystyrmäyksen saaneen tilalle. Kotimaisen jääkiekon kärki jaetaan liigan ja mestiksen kesken 12+12 ja normaaliin tapaan molemmat pelaavat runkosarjan. Mestiksen mestaruus määräytyy runkosarjan perusteella ja playoffeissa taistellaan 6 parhaan sekä liigan 2 huonoimman kesken seuraavan kauden viimeisistä paikoista. Näin vältytään siltä että mestiksen mestari on pelannut itsensä jo loppuun ennen karsintoja ja kohtaa levänneen liiga joukkueen karsinnoissa.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Uusi visio vanhan täystyrmäyksen saaneen tilalle. Kotimaisen jääkiekon kärki jaetaan liigan ja mestiksen kesken 12+12 ja normaaliin tapaan molemmat pelaavat runkosarjan. Mestiksen mestaruus määräytyy runkosarjan perusteella ja playoffeissa taistellaan 6 parhaan sekä liigan 2 huonoimman kesken seuraavan kauden viimeisistä paikoista. Näin vältytään siltä että mestiksen mestari on pelannut itsensä jo loppuun ennen karsintoja ja kohtaa levänneen liiga joukkueen karsinnoissa.
No, otetaan Liigasta kaksi viimeistä Mestiksen poffeihin ja sitten taistellaan Mestiksen mestaruudesta. Mestari ja kakkonen, eli finaalijoukkueet pelaavat seuraavalla kaudella Liigassa. Sarjat rytmitetään niin, että Liigassa pelataan säälejä samaan aikaan kuin Mestiksessä poffien vastaavia ekoja kierroksia. E. Täsmennetty.
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Vaikka olenkin aika väsynyt koko keskusteluun, kun mitään ei tapahdu eikä henkilökohtaisella liigaboikotillakaan ole mitään vaikutusta, heitän kuitenkin pari kommenttia alasammuttavaksi:
1. A ja B liiga, jossa kukaan ei tipahda liigasta vaan sinne nousee noin viisi joukkuetta. Jo pelkkä tippumisesta puhuminen on arvolatautunut ja sisältää ajatuksen jonkin menettämisestä. Uuden rakenteen pitää olla niin vahva, että talous ei B sarjassakaan tipu vs nykyinen liigan pienten joukkueiden budjetti nyt. Tuotteen pitää olla kunnossa koko liigan osalta. Lisääntynyt mielenkiinto = enemmän tuloja.
2. Yhden kauden aikana pelataan sarja kaksiosaisena, jolloin kesken kauden, puolessa välissä, vaihdetaan kaksi joukkuetta sarjojen välillä. Tämä lisää merkittävästi pelien merkitystä vs nykyinen 60 pelin runkkari.
3. Runkosarjan lopussa B:n ykkönen pääsee mukaan playoffiin seitsemän A:n parhaan kanssa.
4. Jokin playoff hässäkkä tarvittaneen myös B:n loppuun, vai tarvitaanko?

Oma tuntumani on, että Espoo, Turku, Vantaa, Nottajoki ja Rovaniemi pystyisivät ainakin talousalueena kannattelemaan laajennetun liigan joukkueita, jos vaan ohjaksissa on ammattilaisia.
 

RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
Itse lähtisin rakentamaan kolmea valtakunnallista sarjaa avoimeen 12+12+12 malliin. Karsintojen toimiessa 2+2 malliin joukkue joukkuetta vastaan paras seitsemästä sarjoissa. Liigan karsiminen 15 joukkueesta 12 voisi mennä karsinta sarjalla 3 joukkuetta liigasta ja 2 mestiksestä joista 2 parasta jatkaisi seuraavana vuonna liigassa ja tätä käytettäisiin se ensimmäiset 3 vuotta. Liigojen pelimäärät menisivät 60 - 50 - 40 jolloin alemmalla liigalla jäisi aikaa pelata rauhassa omat pudotus pelit ennen karsintoja, jos peli määrät menisivät liigojen kesken suunnilleen samaa tahtia.

Paljon on ollut puhetta Liigan ja Mestiksen välisen tasoeron kasvamisesta ja näinhän se on ainakin paperilla. Liigan pienimmät budjetit ovat tällä hetkellä suunnilleen sen 10 kertaiset mestiksen kärki jengeihin verrattuna (5milj. vs 500k). Tähän näkisin kolme helpotusta Mestis joukkueille avoimessa sarja järjestelmässä 1.Yleisökeskiarvon nousu 2.Sponsori tulojen nousu 3.Tv tulojen nousu. Näistä tärkein olisi tv tulojen kasvaminen ja sitä kautta näkyvyyden lisääntyminen. Tv tulojen kohentamista vahvistaisi tässä mallissa se, että Liiga karsinnat kuuluisivat Mestiksen tv sopimuksen puolelle. En tiedä paljonko nuo auttaisi nostamaan budjetteja, mutta ainakin ensinmäisille vuosille tärkeintä olisi saada pöhinää aikaseksi ja eroja edes hiukan kurottua.

Toinen ongelma olisi Liigasta putoavien joukkueiden taloudellinen romahdus Mestiksessä. Tähän yhtenä helpotus vaihtoehtona voisi olla liigasta putoaville joukkueille Liigan toimesta maksettava "kipu raha". Liiga voisi esimerkikkisi 3 kautta maksaa pudonneelle joukkueelle jonkin suuruista "kipu rahaa", joka pienenisi kausi kaudelta ja lopulta loppuisi kokonaan. Tähän pottiin ainakin osa rahoista kerättäisiin karsinta otteluiden tuloista. Nousija joukkue voisi myös maksaa osan tästä potista ns. liiga lisenssin ostamisella.

Tässä mallissa Suomi-sarja olisi se jossa tarkoiten syynättäisiin uusien joukkueiden lisenssi ehtoja esimerkiksi juniori joukkueet, jousto kaukalot ja muut fasiliteetit. Tietyt peruskriteerit pitäisi täyttyä että pääsisi tähän valtakunnallisten sarjojen juokkueeksi. Tietenkin jokaisen joukkueen fasiliteetit ja talous asiat tarkastettaisiin kesän aikana seuraavaa kautta koskien, mutta sarjoihin ei olisi mitään erillisiä kriteerejä esimerkiksi halli kapasiteetin suhteen. Tämän uskoisin ajavan itsellään pienenpien hallien paikkakuntia halli remontteihin nousun osuessa kohdalle tai siitä haaveillessa.

Farmi joukkueista päästäisiin eroon lainapelaajien määrää rajoittamalla. Esimerkiksi jokainen joukkue saisi lainata kerrallaan 2 pelaajaa toiseen sarjaan ja yhdellä joukkeella saisi olla 4 lainapelaajaa maksimissaan kokoonpanossa. Tämä ajaisi varmasti osaa liiga joukkueista ongelmiin, koska kaikki pelaajat eivät saisi tarpeeksi peliaikaa. Tähän näkisin ratkaisu vaihtoehtona A-nuorten sarjat. Joukkueilla voisi olla mahdollissuus käyttää nuorissa esimerkikisi 3 "yli ikäistä" pelaajaa joilla olisi jokin yläikäraja esimerkikisi 25v. Näin ollen yhdellä joukkueella olis saman aikaisesti mahdollisuus saada 5 pelaajalle (2lainalla ja 3nuorissa) peliaikaa joukkueen ulkopuolelta.

Miksi tähän kaikkeen kannattaisi sitten ryhtyä? Pelaajat pääsisivät luultavasti pelaamaan enemmän tiukempia pelejä kovempia vastustajia vastaan mikä valmistaisi ja kehittäisi pelaajia kohti suurempia ympyröitä. Erityisesti panokset yksittäisissä peleissä nousisivat. Mestis pystyisi kilpailemaan paremmin muita pienenpiä sarjoja vastaan ja lähestyisi tilannetta jossa osa joukkueista pystyisi palkkaamaan pelaajia täysammattilaisiksi. Nuorten sarjat kohentuisivat, koska joukkueilla olisi mahdollissuus lähettää aikaisemmin mainitsemani 3 pelaajaa nuoriin vahvistuksiksi/pelituntumaa ylläpitämään.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Hiukan aihetta sivuten, mutta sitaatti tähänkin. Jokipoikien Mehtimäen jäähallista tulee PKS-areena sponsorisopimuksen myötä. Tiedotteessa on viestiä Jääkiekkoliiton ja Liigan päättäjille myös yritykseltä, joka on ollut tukijana divarilätkässä jo kauan.

Yhteistyön tavoitteena on myös PKS:n halu auttaa Jokipoikia säilyttämään asemansa kaupunkilaisten sydämessä.

- Jääkiekko on Suomen ykköslaji ja erittäin tärkeässä asemassa myös Joensuussa. Näin yhteistyökumppanina olenkin tällä hetkellä huolissani Mestiksen tulevaisuudesta. Riittääkö Jääkiekkoliiton ja SM-liigan johdossa laajakatseisuutta, yhteistyökykyä ja tahtoa kehittää suomalaista huippujääkiekkoa lajin ehdoilla? Mestiksestä ei saa tulla puhdasta farmisarjaa ilman teoreettistakaan mahdollisuutta sarjanousuun. Siinä tapauksessa saattavat yritysten yhteistyörahat löytää paljon tuottavampiakin kohteita muista lajeista ja paluuta entiseen ei enää helposti ole, Tolvanen tuumii.

Jokipoikien kotihallista tulee PKS Areena! | Jokipojat edustus | Mestis
 
Itse kieltämättä olen Mestisseurojen linjoilla, siinä että farmisarja ei yleisöä kiinnosta. Unelmissani liigassa pelaisi 14 joukkuetta (Jokerit mukana), ja Mestiksessä 12-14. Karsinnat ehkä liigan viimeisen ja Mestiksen voittajan kesken. Mikäli Mestiksessä tarpeeksi kilpailukykyisiä seuroja niin suoraa nousuakin voisi jossain vaiheessa ajatella.

Yksi pohdittava kysymys olisikin, miten mestisjengien kilpailukykyä lisättäisiin. Olen sitä mieltä, että pelaajien pyörittämistä liigan ja mestiksen välillä hillittäisiin vähän. Lainasopparit olisivat sallittuja, mutta niihin pitäisi asettaa joku määräaika jonka pelaaja on lainalla. Yhden ja kahden pelin stuntit pahimmillaan sotkevat vain mestisjoukkueen pakkaa. Esimerkiksi kuukauden vähimmäislaina-aika voisi toimia. Liigaseura voisi loukkaantumissuman yllättäessä kutsua pelaajan takaisin, mutta edestakaisin pallottelua tulisi hillitä. Lupaavalle nuorelle pelaajalle, jolla on hankaluuksia mahtua liigassa kokoonpanoon voisi harkita suoraan esimerkiksi muutaman kuukauden lainasopparia. Tämä helpottaisi mestisjengien toimintaa ja hitsaisi joukkuetta paremmin yhteen, kun ukot eivät kokoajan vaihtuisi. Myös jalkapallosta tuttuja siirtoikkunoita voisi harkita.

Onko tuosta millaisia ajatuksia ilmassa? Onko suoraan tyrmättävä idea vai omaako potentiaalia?
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Omaa seuraa silmällä pitäen sanoisin että isoin ongelma on seurojen oma markkinointi. Pelaajien hyödyntäminen ottelutapahtumien markkinoinnissa ymn. Tällä hetkellä näyttää että parannusta tapahtuu ottelutapahtumassa, mutta tapahtuman markkinointi on vieläkin tyyliä lehdessä mainos jossa on joukkueitten logot. Kun saatais tapahtuman markkinointiin esim pelaajakuvia osuvilla lauseilla, se tois lisää mielenkiintoa. Hermes logon kaikki tietää, jos saatais Jukurin, Markkulan, Kestilän, Sammalmaan ymn naamat näkyviin tienvarsille esim "Taistelu jatkuu, ole paikalla" tekstillä. Se kiinnittäs enemmän huomiota, poikkeais normaalista ja melkeen löisin vetoa että se herättää enemmän mielenkiintoa kuin " Hermes vs Ketterä Pe 19.1"

Tässä tullaan sitte rahaan. Jos markkinointi onnistuu ja ihmiset tulee hallille, se tietää heti enemmän rahaa. Enemmän rahaa meinaa kovempaa kärkeä, laajempaa rosteria. Näin kärjistäen. Se taas tiputtaa lainojen tarvetta. Mestiksen loisto on hiipunut sulkemisen ja erinäisten nostojen myötä, mutta kyllä seuroilla on mahollisuuksia pystyä tämän hetkistä parempaan.

Ed. Enemmän toivoisin tuota pelaajilla markkinointia koska jos ihmiset tuntee pelaajat niin se tuo automaattisesti lähemmäs seuraa ja seuran markkinointi tulee siinä siivellä.

Tää mietintä ei suoranaisesti koske uusia sarjajärjestelmiä, mutta ehkä menee läpi koska seurojen imagollinen ja taloudellinen nousu pienentäs kuilua Liigaan, joka nostais painetta avata sarjat.
 
Viimeksi muokattu:

Lätkä

Jäsen
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Laitetaas tääkin vuodatus tänne.

Tosin Hiltusen Hessu lienee ainoa, joka on edes yrittänyt pitää yllä keskustelua avoimista sarjoista. Se, että on kyseessä pelkkä sanahelinä....voi todeta, että ON!

Mestis-johtajan kova tilitys: Suljettu SM-liiga näivettää Mestiksen ja uhkaa Leijoniakin | Yle Urheilu | yle.fi

Tuo Immosen juttuhan on jo useamman kuukauden vanha, mutta täällä lisää: http://www.tutohockey.fi/fi/uutisar...-suljetuista-sarjoista-ja-sarjajarjestelmista
 

Knap

Jäsen
Huolestuttavinta tuossa on se, että sitä määrää halutaan edelleenkiin nostaa, jos millään vaan voidaan. Itse lyhykäisyydessään ehdottaisin sitä, että kolme seuraavaa vuotta sieltä tippuisi viimeinen suoraan Mestikseen, ja Mestiksestä ensimmäisen tiputuksen jälkeen viimeinen Suomi-sarjaan automaattisesti. Sitten karsinnat. Noin radikaalisti esiteltynä siis, eihän tuo tule tapahtumaan, mutta ns. nopea korjaus olisi. Jossain ketjussa oli juttua, että Liigan jotkut omistajat haluaisivat karsinnat takaisin, vaikka riski olisi heillä itselläänkin. No joo, turha tästä on edes keskustella, ei se tuo karsintoja takaisin silti.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Itse lyhykäisyydessään ehdottaisin sitä, että kolme seuraavaa vuotta sieltä tippuisi viimeinen suoraan Mestikseen, ja Mestiksestä ensimmäisen tiputuksen jälkeen viimeinen Suomi-sarjaan automaattisesti. Sitten karsinnat. Noin radikaalisti esiteltynä siis, eihän tuo tule tapahtumaan, mutta ns. nopea korjaus olisi.
Kaikessa karuudessaan erittäin hyvänkuuloinen ajatus. Se olisi loppujen lopuksi kuitenkin koko Suomikiekon sekä Liigan kannalta parasta.

Unholaan on näemmä painuneet mm. Kärppien, Kalpan, Jokereiden yms. divariajat ja ne legendaariset karsintasarjat.

Mutta koitappa saada ahne luopumaan omastaan.
 

Lätkä

Jäsen
Kirjoitin Hiltuselle kirjelmän perustelujen kera. Odotan miel.kiinnolla vastinetta...Mikäli nyt Kultapossukerhon jäsen ylipäätään vaivautuu vastaamaan, niin sen jälkeen postaan molemmat tänne.

Jäämme odottelemaan...
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Mitenkä olisi, jos annettaisiin tuon Liigan olla vaan ja jätettäisiin tämä Liiga vouhotus vaan tähän?
Aloitetaan kehittämään mestistä ja SS:jaa, eikä otettaisi/ annettaisi yhtään nuorta lupaavaa pelaajaa, muuten kuin koko kauden sopimuksella.
Ei minkäänlaista farmi-sopimusta yhdenkään liiga joukkueen kanssa ja tämä koskisi kaikkia joukkeita mestiksessä ja suomi-sarjassa, ei tarvitsisi kenenkään itkeä, ettei pärjää ilman farmi-pelaajia.

Tämä olisi tietenkin epäreilua sellaisia joukkueita kohtaan, joilla tuo juniorityö on heikompaa, kuten Leki, KeuPa jne.

Mutta reilua niille, jotka satsaavat aidosti myös juniori puolelle, ainakin mestiksessä tulee mieleen Jokipojat, Tuto, Hermes, SaPKo ym. Suomi-sarjassa Hokki ja JHT, ehkä myös AIK/Laser, Titaanit jne.

Mestiksessä 12 joukkuetta ja SS:ssä 12, ei haihatella mitään Liiga-karsintoja, antaa sen Liigan tulla toimeen omillaan ja mestis/SS omillaan.

Mestiksen 8 parasta pelaa omat pudotuspelinsä ja 4 huonointa SS:n 4:n parhaan kanssa karsimaan paikasta "aurinkoon" eli mestikseen.
SS:n 4 huonointa karsii sitten kakkos-divarin parhaiden kanssa.

Mestiksen mestarille kunnon rahapalkinto ja palkinto Suomen urheilummisimman ja reiluimman amatööri jääkiekko- sarjan mestaruudesta.

Ei anneta näiden kahden huippusarjan näivettyä, vaan annetaan se kunnia tuolle surullisen kuuluisalle ja itsekkäälle Liigalle ja ennenkaikkea sen päättäjille.

Tiukat ehdot Liigan "ylijäämäpelaajille", ei mestikseen, eikä S-sarjaan, muutakuin koko kauden sopparilla.
Luonnollisesti yksikään mestisjoukkue ei lainaile liigaan pelaajia, jos siellä on esim. jossakin joukkueessa pahoja loukkaantumisia tms.. Eli tulkoot toimeen omillaan.

Katsotaan missä pelaavat ne Liigajoukkuiden pelaajat, jotka ei mahdu Liigaan ja ovat yli-ikäisiä A-nuoriin/ liian huonoja Liigaan.

En tiedä palveleeko tämä sitten Suomen jääkiekon kehittymistä, mutta jos Liiga on suljettu, niin olkoon?

E. Liigassa voi sitten pelata minun puolesta vaikka 20 joukkuetta, riippuu tieten noista kabinettijutskuista.

edit 2.

Ja sarjojen nimiin palataksaneni:

.Liiga: Ei niin urheliluninen sarja, vaan tärkein kriteeri raha ja päättäjät ja ettei kukaan putoa,= ammattilaisten sarja

Mestis: Suomen korkein saavutettavissa oleva urheillusinpäämäärin oleva jääkiekko-sarja, josta ei voi nousta ylemmäs, mutta ei tarvitsekaan, eihän liigastakaan voi nousta= 1-divari

Suomi-sarja:=Joko kakkos-divari tai sitten Suomi-sarja, josta voi nousta ylemmäs ja näin ollen seurajohto voi laittaa tavoitteet korkealle.
 
Viimeksi muokattu:

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Yllä olevaa tuen täysillä. Lisäksi tietysti Suomen Mestari status pois liigalta, maajoukkue kootaan näistä Mestis ja SS seuroista. Lisäksi heivataan Liigajoukkueiden nuoret pois Jääkiekkoliiton sarjoista ja annetaan liigan perustaa omat junnusarjat. No joo, nyt meni jo liian pitkälle.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Oliko yllätys, että kun pitäisi toimia niin homma meni ihan pelleilyksi. Aivan älyttömiä ehdotuksia ja liigan kuuluukin naureskella. Peittelyä sille, että sarjat on säpissä hamaan tulevaisuuteen. On meillä hieno jääkiekkoliiton herraskerho. Haistakaa oikeasti pitkä paska.

Jääkiekkoliitolta rohkeita ehdotuksia, joista Liiga vaikenee – Mestiksen runkosarjavoittaja mukaan Liigan pudotuspeleihin? | Yle Urheilu | yle.fi

Tuolta nyt oleellinen, että sellaiset 6-vuotta vähintään mennään näin. Ja eiköhän tuolloin taas vatuloida.

Suomen Cuppiin yritetään saada liigajoukkueita mutta epäilenpä tätäkin. Voittajalle 50 000 ja kakkoselle 20 000.
 
Viimeksi muokattu:

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
No ei ollut yllätys että liigapamput suojelee omaa pesää. Joka on sikäli naurettavaa että se pesä romahtaa joka tapauksessa muutamien vuosien sisällä. Kun ei älli ja rohkeus riitä + omat taskut pitää täyttää niin lopputulos on sama kuin ennenkin eli paskan myivät.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Omasta mielestäni joku samantyyppinen systeemi voisi olla hyvä mikä on A-nuorten Liigassa ja Mestiksessä ollut.

Niille jotka eivät tiedä niin loppukaudesta, oliko tarkalleen ottaen joskus vuodenvaihteen jälkeen jaetaan Liiga ylempään ja alempana loppusarjaan ja Mestiksestä kaksi parasta nostetaan tähän Liigan alempaan loppusarjaan.

Minkähänlaista palautetta kyseinen järjestelmä on saanut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös