Jokerien taloudellinen tilanne

  • 367 222
  • 1 522

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Kun täällä nyt nähdään niin perusteellisen pahana se, että Jokerien omistajina on venäläisiä ja vielä pahempana se paljon esille nostettu "softpower",
Tuo pehmeä vallankäyttöhän on vain keino, ei kaiken pahan alku ja juuri, kuten olet ehkä käsittänyt. Venäläisten vierastaminen puolestaan johtuu näiden kyseisten venäläisten toimista, ei niinkään siitä että he ovat venäläisiä.

@Cobol in esille nostama imagon rakentaminen toimii kahteen suuntaan, eli myös sisäänpäin: Jokerit on väline, jonka avulla demonstroidaan venäläisen jääkiekkoilun tasoa suhteessa kilpaileviin maihin. KHL:han halusi laajeta myös Ruotsiin jne. mutta siellä rivit pitivät - heidän omaksi onnekseen. Hjalliskin on sanonut, että Krimin sotarikokset olisivat estäneet areenan myynnin ja Jokereiden siirron venäläis(omisteiseksi) -seuraksi, jos ne olisivat tapahtuneet ennen siirtoa. Toisin sanoen Jokereiden suomalaisjohdossa kyllä ymmärretään minkälaisessa raossa Jokerit on, mutta raha puhuu - ja niinpä Hjalliksella on vain vähän ääntä jäljellä.

Yhtäältä Jokerit on KHL:lle - siis tosiasiallisesti venäläiselle propagandavälineelle alusta näyttää valtiojohtoisten yritysten mainoksia ja tasokkaita jääkiekko-otteluita lännessä. Kuten MOT:ssa kerrottiin, mutta myös aiemmin hyvin tiedettiin, Sogaz, Gazprom yms. ovat veroja kiertämällä ja varastamalla rikastuneita yrityksiä, joiden johdossa on samat Putinin lähipiiriläiset kuin KHL:ssä ja Jokereissakin. He hyötyvät suoraan Krimin valloituksesta, rahanpesusta ja sen sellaisesta. Siitäkin huolimatta täälläkin - ja laumoittain ympäri Suomea - on ihmisiä, jotka haluavat vain katsoa laadukkaita KHL-otteluita ja ummistaa silmänsä politiikalta. Ja verukkeita tähän tosiaan tuntuu riittävän: "mutku futis", "mutku maajoukkue", "mutku kv-poliitikot"; Jokereiden täysin sairaasta tilasta saisi ilmeisesti sanoa, vasta kun se on tasan viimeinen venäläislähtöinen ongelma.

Venäläisten kuittaamat tappiot - n. 50 miljoonaa - ovat pikkurahoja: Timtsekon omaisuus huitelee miljardeissa ja kasvaa koko ajan. Nuo laadukkaat KHL-ottelut, joita Jokerit KHL:ssä pelaa, maksetaan sotarikos- ja veronkiertorahojen marginaaleilla, mutta siitä huolimatta sillä saadaan valtava positiivinen huomio, koska on olemassa niitä jotka eivät osaa tai halua nähdä oman viihtymisensä taakse. Se, että täälläkin osa sanoo, ettei venäläisomistus ole ideaalia ja että se kyllä tiedostetaan ymsyms on tyhjintä mahdollista puhetta, eli se ei tarkoita mitään, jos sen perusteella ei toimita vääryyttä vastaan!
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä sääliksi käy joitakin kirjoittajia tällä palstalla. KHL on ja pysyy ainakin seuraavat 4 vuotta ja tuskinpa toiminta senkään jälkeen seinään pysähtyy.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL:n ja Jokerien avulla rakennetaan Venäjästä positiivista imagoa. Siis Venäjästä, joka on korruptoitunut, lähes yksinvaltaan perustuva, hieman silotellumpi versio Pohjois-Korean diktatuurista.
Ei rakenneta. Yritetään rakentaa. Pieni ero. Ihan sama vaikka KHL:ssä pelaisi viisi jokerijoukkuetta. Dennis Rodman oli Pohjois-Korean imagonrakentaja, voi kuinka me kaikki nyt muodostimmekaan väärän, yltiöpositiivisen kuvan tuosta diktatuurista? Not.

Joskus "vanhoina hyvinä" neuvostoaikoina propaganda saattoi upota, mutta nykyään kulissit ja teot ovat "valitettavasti" sen verran selvästi erossa toisistaan, Krim, Itä-Ukraina, MH-17 (?), Navalnyi jne jne. Ei siinä Jokereilla kovin paljon sitä likaista kilpeä kiilloteta.

Mut hei, lätkän MM-kisat Valko-Venäjälle. Jeejee. Kaikki sinne, Leijonat mukana. Mutta Jokerit? Hyyi, hyi, KHL. Mä olen heti valmis boikotoimaan KHL:ää - kun kv. jääkiekkoliitot, olympiakomiteat, EU:t, FIFAt, jne. laittavat venäläisen urheilun boikottiin. Jokereiden tehtävä ei ole olla mikään moraalin keihäänkärki samaan aikaan kun kaikkialla muualla (doping-bännejä lukuunottamatta) hommat jatkuvat business-as-usual -mentaliteetilla.

ed. Lukaista - likaista.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jokereiden tehtävä ei ole olla mikään moraalin keihäänkärki samaan aikaan kun kaikkialla muualla (doping-bännejä lukuunottamatta) hommat jatkuvat business-as-usual -mentaliteetilla.
Huomautan, että Jokerit kierrättää rahaa Sveitsin kautta, koska Venäjää vastaan on asetettu talouspakotteita. Business as usual!

Niin, ja #whataboutism...
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tykkääkö palstan pojat tytöistä? Ei, kun niiltä voi saada pusuja...

Tykkääkö palstan pojat kaljasta? Ei, kun se lihottaa ja tulee pää kipeäksi.

Tykkääkö palstan pojat hyvästä KHL-kiekosta? Ei, kun Putin, Krim, doping jne...

Tarinan opetus... Ajatelkaa positiivisesti ja nauttikaa elämästä!
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No niin täällä on taas keitto kuumana ja sen verran lyön lusikkani soppaan, että turha meitä peleissä edelleen käyviä faneja on syyllistää yhtään mistään, tyyliin " tuette riistäjävaltion politiikkaa". Ihan oikeesti, rajansa se on tekopyhyydelläkin. Kyllä sen keihäänkärjen pitää osoittaa muualle kuin ahkeran, jäähalliin hetkeksi arjen rutiineja karkuun menevän, tavallisen pulliaisen perseeseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei rakenneta. Yritetään rakentaa. Pieni ero.

Hyvä huomio. Vaikka ero on pieni, emme tiedä kuitenkaan vielä, rakentavatko vai pelkästään yrittävät rakentaa.

Ihan sama vaikka KHL:ssä pelaisi viisi jokerijoukkuetta. Dennis Rodman oli Pohjois-Korean imagonrakentaja, voi kuinka me kaikki nyt muodostimmekaan väärän, yltiöpositiivisen kuvan tuosta diktatuurista? Not.

Kaikki on väärä sana. Pohjois-Korean osalta Suomessakin on aatteeseen uskovia. Muistaisin, että jopa Jatkoajan keskusteluissa.

Joskus "vanhoina hyvinä" neuvostoaikoina propaganda saattoi upota, mutta nykyään kulissit ja teot ovat "valitettavasti" sen verran selvästi erossa toisistaan, Krim, Itä-Ukraina, MH-17 (?), Navalnyi jne jne. Ei siinä Jokereilla kovin paljon sitä likaista kilpeä kiilloteta.

Ei minustakaan, mutta me ollaan vain osa suomalaisia. Kerro tuo niille, jotka yrittävät perustella kannatustaan väittein "politiikka on politiikkaa, urheilu erikseen", "eihän Saksaakaan boikotoida natsien takia" tai "NHL ei päästä olympialaisiin" tai "haluan yksiselitteisen faktan, miten Jokerit vaikuttaa".

Ohi tuon KHL-tutkmusta tekevän proffan: arvaisin, että Venäjä tekee Jokereilla itsestään neutraalia kuvaa ja tarkoituksena on vaikuttaa suomalaisnuorten NATO-näkemykseen. Putinin Venäjälle on tärkeää, että Suomi ei kuulu NATO:n jäsenyyteen. Nuoret ovat sellaisia, että kenties Venäjä kokee Jokerit oikeana väylänä vaikuttaa heihin lisäämällä NATO-vastaisuutta nuorten keskuuudessa. Onhan Jokerit ja KHL kiva juttu - miksi siis olla Venäjää vastaan.

Mut hei, lätkän MM-kisat Valko-Venäjälle. Jeejee. Kaikki sinne, Leijonat mukana. Mutta Jokerit? Hyyi, hyi, KHL.

Lätkän kisoja ei olisi pitänyt Venäjälle myöntää, saati sitten futiksen. Mutta korruptio mahdollisti sen. Päättäjät ostettiin ja ostetaan aina uudelleen niin kauan, kun mm. venäläinen likainen raha päättäjiä voitelee.

Mä olen heti valmis boikotoimaan KHL:ää - kun kv. jääkiekkoliitot, olympiakomiteat, EU:t, FIFAt, jne. laittavat venäläisen urheilun boikottiin. Jokereiden tehtävä ei ole olla mikään moraalin keihäänkärki samaan aikaan kun kaikkialla muualla (doping-bännejä lukuunottamatta) hommat jatkuvat business-as-usual -mentaliteetilla.

Hyvä juttu, että olet siinä vaiheessa valmis hyppäämään kelkkaan, kun muut ovat tehneet suuren työn ja eristäneet Venäjän. Itse en tähän eristämiseen kovin paljon usko, mutta se on toinen asia.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Olen sanaton. Tuomas Forsberg on tutkimuksessaan tullut siihen tulokseen, että KHL tuotiin Suomeen sen takia, jotta suomalaiset oppisivat tietämään Venäjästä siellä olevan muutakin, kuin Moskova ja Pietari. Kiitos tästä lainauksesta @Cobol.

Nyt tiedän, mitä on softpower Jokerien tapauksessa.
 
Hienoa. Nyt on keskusteltu jo pitkään sivistyneesti ja sinäkin osasit lukea oikein yhden lainauksen. Älä lue niitä muita, ethän!
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No niin täällä on taas keitto kuumana ja sen verran lyön lusikkani soppaan, että turha meitä peleissä edelleen käyviä faneja on syyllistää yhtään mistään, tyyliin " tuette riistäjävaltion politiikkaa". Ihan oikeesti, rajansa se on tekopyhyydelläkin. Kyllä sen keihäänkärjen pitää osoittaa muualle kuin ahkeran, jäähalliin hetkeksi arjen rutiineja karkuun menevän, tavallisen pulliaisen perseeseen.

Siis väittäisin, että 95 % peleissä käyvistä faneista ei ajattele polittiikkaa yhtään enempää kuin minä.
Sitten on muutama vahvan poliittisen mielipiteen omaava kirjoittelija jotka tuovat oman pelkotilansa näkyvästi tänne palstalle ja militarisoivat koko
keskustelun poliittisella paskalla. EVVK!

Pakko olla helvetin raskasta illasta toiseen löytää vain niitä negatiivisia puolia omasta (ex) suosikkijoukkueesta. Antakaa palaa ;=)
 
JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Ohi tuon KHL-tutkmusta tekevän proffan: arvaisin, että Venäjä tekee Jokereilla itsestään neutraalia kuvaa ja tarkoituksena on vaikuttaa suomalaisnuorten NATO-näkemykseen. Putinin Venäjälle on tärkeää, että Suomi ei kuulu NATO:n jäsenyyteen. Nuoret ovat sellaisia, että kenties Venäjä kokee Jokerit oikeana väylänä vaikuttaa heihin lisäämällä NATO-vastaisuutta nuorten keskuuudessa. Onhan Jokerit ja KHL kiva juttu - miksi siis olla Venäjää vastaan.
Aika uskalias tulkinta. Perustuuko tuo johonkin? Näkyykö nato-vastaisuus esimerkiksi jotenkin ottelutapahtumassa? Tai markkinoinnissa?

Minusta on vähän hassua että jengi vetelee hatusta näitä salaliittoteorioita. Vielä hassumpaa on ihmettely siitä, kun kaikki eivät niitä niele ilman perusteluja. Sitten sieltä tulee näitä ”on näköjään propaganda jo purrut”- kommentteja. Miten se on muka purrut jos kantani Venäjästä ja sen toiminnasta ei ole muuttunut mihinkään? Ainakin populismi näyttää moniin purreen.

Totta kai Venäjä haluaa ettei Suomi liity Natoon, kaikkihan sen tietävät. Mutta kun Venäjä lähtee ilmaisemaan mielipiteensä asiasta, se ei jätä juuri tulkinnanvaraa. Kyllä se on sanonut asiat ihan suoraan. Tuon Nato-tulkinnanhan ovat tehneet vain ne, jotka ovat tätä KHL-hommaa vastaan. Eli jos tällä on jonkinlainen vaikutus suomalaisten Nato-kantaan, niin sehän on todennäköisesti ollut vain Venäjän kannalta epäedullinen. Luulisi että tällainen riski osattaisiin Venäjällä huomioida, jos tällä on tarkoitus johonkin Nato-kantoihin vaikuttaa.

Minä en ainakaan ole edes harkinnut Nato-vastaiseksi rupeamista. Tunnetko sinä jonkun, joka tämän Jokereiden KHL:ssä pelaamisen myötä olisi muuttunut Nato-kannattajasta Nato-vastustajaksi?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aika uskalias tulkinta. Perustuuko tuo johonkin? Näkyykö nato-vastaisuus esimerkiksi jotenkin ottelutapahtumassa? Tai markkinoinnissa?

Jos joku kirjoittaa, että "arvaus", mihin ajattelit sen perustuvan? Funtsin, mitä tekisin, jos mun pitäisi saada jotain hyötyä siitä 50 miljoonasta. Kaksi asiaa tuli mieleen:

1. Tehdä Jokereista ja KHL:sta kiva -> neutralisoi Venäjä-kuvaa -> neutraalimpi Venäjä on parempi
2. Laittaa Jokerit töihin mm. Rosatomin ydinvoimalaa tukemaan -> Kurrin ja Selänteen kiekkoleiri Kalajoella. Huhun mukaan Harkimo ei suostunut, tuli siksi joku futisleiri tms.

Minusta on vähän hassua että jengi vetelee hatusta näitä salaliittoteorioita. Vielä hassumpaa on ihmettely siitä, kun kaikki eivät niitä niele ilman perusteluja.

Älä muuta sano. Natsit & Saksa -> boikotti saksalaistuotteille pisti hymyilyttämään.

Totta kai Venäjä haluaa ettei Suomi liity Natoon, kaikkihan sen tietävät. Mutta kun Venäjä lähtee ilmaisemaan mielipiteensä asiasta, se ei jätä juuri tulkinnanvaraa. Kyllä se on sanonut asiat ihan suoraan.

Niin, kannattaako - siis ihan oikeasti - kommentoida asiaa, josta on noin heikot tiedot? USA, Ranska, Englanti - näissä maissa Venäjä vaikuttaa vaaleihin ja mielipiteisiin ns. hybridisodalla. Samaa et voi uskottavasti sulkea ulos Suomen kohdalla, et myöskään NATO:n kysymyksessä, kun Venäjän vaikuttamisesta on tutkimuspohjaista tietoa mm. toissa pressanvaalien osalta (Alpo Rusi ja kirjansa).

En usko, että minulle kannattaa jatkossa näitä kysymyksiä suunnata. Menevät ohi ketjun aiheen, totta sekin. Mutta ennen kaikkea haette nyt itsellenne perusteita, miksi Jokerien kannattaminen on edelleen yes. En minä voi teitä siinä auttaa. Itse koen oloni helvetin yksinäiseksi, kun seura on lähinnä muistoissa.

Sanoisin, että minua vituttaa ihan riittävästi.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomautan, että Jokerit kierrättää rahaa Sveitsin kautta, koska Venäjää vastaan on asetettu talouspakotteita. Business as usual.
Joo. Ja totta viulussa kaikenlaiseen rahankierrättämiseen pitää puuttua, oli syy mikä tahansa, ja maa mikä tahansa. Hyvä että M.O.T. tutkii.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo. Ja totta viulussa kaikenlaiseen rahankierrättämiseen pitää puuttua, oli syy mikä tahansa, ja maa mikä tahansa. Hyvä että M.O.T. tutkii.
Lievästi offtopikkina Sveitsin kautta tapahtuvaan rahankiertoon: Juuri tämän takia olen aina vastustanut Jokereiden osallistumista Sprengler-cupiin. Sveitsi, erittäin hämäräperäinen maa, Venäjän ja monen muunkin maan mafian paras ystävä. Boikotoin NLA-liigaa ja kaikkia Sveitsissä pelaavia joukkueita ja urheilijoita. Likaista rahaa.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Se, että täälläkin osa sanoo, ettei venäläisomistus ole ideaalia ja että se kyllä tiedostetaan ymsyms on tyhjintä mahdollista puhetta, eli se ei tarkoita mitään, jos sen perusteella ei toimita vääryyttä vastaan!

Luuletko että jos esim. Minä jättäisin käymättä peleissä niin sillä olisi vaikutusta yhtään mihinkään. Se nyt on rotalle ja kumppaneille se ja sama loppupeleissä ja uusia kannattajia tulee aina kuitenkin lisää. Oikeasti sinä et edes ymmärrä mistä puhut. Näihin asioihin vaikuttaa niin moni asia joita sinunkaltaisesi vaahtosuulle on turha edes yrittää selventää.

En usko, että minulle kannattaa jatkossa näitä kysymyksiä suunnata. Menevät ohi ketjun aiheen, totta sekin. Mutta ennen kaikkea haette nyt itsellenne perusteita, miksi Jokerien kannattaminen on edelleen yes. En minä voi teitä siinä auttaa. Itse koen oloni helvetin yksinäiseksi, kun seura on lähinnä muistoissa.

Perus Cobolia. Kenelle muulle sitten kannattaa kysymykset suunnata? Itse sinä täällä laitat liikkeelle kaiken maailman teorioita ja huhuja ja kaiken lisäksi mikään niistä ei pidä paikkaansa ja faktat puuttuvat. Vähättelet kaiken lisäksi muita kirjoittajia kun saat siipeen niin uhriudut ja poistut paikalta. Tulee mieleen eräs toinen valehtelija.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Toivottavasti puritaanien boikotti yltää myös mestareiden liigaan (Gazprom) ja mm. Valioliigaan. Jälkimmäisessähän on omistajatahoina kaikenlaisia hämäräveikkoja oligarkeista Persianlahden öljysheikkiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Perus Cobolia. Kenelle muulle sitten kannattaa kysymykset suunnata? Itse sinä täällä laitat liikkeelle kaiken maailman teorioita ja huhuja ja kaiken lisäksi mikään niistä ei pidä paikkaansa ja faktat puuttuvat. Vähättelet kaiken lisäksi muita kirjoittajia kun saat siipeen niin uhriudut ja poistut paikalta. Tulee mieleen eräs toinen valehtelija.

Kannattaa varmaan kysyä niiltä, jotka jäävät. Ei minun tehtävä ole vastailla kysymyksiin, jotka koskevat valko-venäjää, sveitsiä tai tunnenko nato-tyyppejä tms. Siitä sitten listaamaan, mistä olen saanut siipeeni vaikkapa Jokerien KHL-taipaleen aikana.

Heikoilla on kyllä perusteet sinullakin, kun julkinen luopumiseni KHL-Jokereista tuottaa noin pahan olon. Jaksamisia silti!
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Näihin asioihin vaikuttaa niin moni asia joita sinunkaltaisesi vaahtosuulle on turha edes yrittää selventää.
Mitä jos vaikka yrittäisit. Listaa tähän vaikka viisi tärkeintä asiaa jotka näihin asioihin vaikuttavat.

Yksilöillä ei sinänsä ole merkitystä, mutta muutosta ei saada aikaan ilman kunkin omaa päätöstä. Muutos lähtee yksilöstä.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Kannattaa varmaan kysyä niiltä, jotka jäävät. Ei minun tehtävä ole vastailla kysymyksiin, jotka koskevat valko-venäjää, sveitsiä tai tunnenko nato-tyyppejä tms. Siitä sitten listaamaan, mistä olen saanut siipeeni vaikkapa Jokerien KHL-taipaleen aikana.

Heikoilla on kyllä perusteet sinullakin, kun julkinen luopumiseni KHL-Jokereista tuottaa noin pahan olon. Jaksamisia silti!

Kannattaisi varmaan jatkossa lopettaa tuo jatkuva hämmentäminen ja valehtelu jos et kerta kykene niitä todistamaan oikeiksi ja et pysty vastamaan asiallisiin kysymyksiin. Pakenemisen jalon taidon kyllä osaat kun kysymykset ei sinua miellytä. Mulle on aivan sama mitä sinä teet Jokereiden suhteen. Pääasia että lopetat tuon turhanpäiväisen lätinän että pysyy edes joku ketju lukukelpoisena.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos joku kirjoittaa, että "arvaus", mihin ajattelit sen perustuvan? Funtsin, mitä tekisin, jos mun pitäisi saada jotain hyötyä siitä 50 miljoonasta. Kaksi asiaa tuli mieleen:

1. Tehdä Jokereista ja KHL:sta kiva -> neutralisoi Venäjä-kuvaa -> neutraalimpi Venäjä on parempi
2. Laittaa Jokerit töihin mm. Rosatomin ydinvoimalaa tukemaan -> Kurrin ja Selänteen kiekkoleiri Kalajoella. Huhun mukaan Harkimo ei suostunut, tuli siksi joku futisleiri tms.

Älä muuta sano. Natsit & Saksa -> boikotti saksalaistuotteille pisti hymyilyttämään.

Niin, kannattaako - siis ihan oikeasti - kommentoida asiaa, josta on noin heikot tiedot? USA, Ranska, Englanti - näissä maissa Venäjä vaikuttaa vaaleihin ja mielipiteisiin ns. hybridisodalla. Samaa et voi uskottavasti sulkea ulos Suomen kohdalla, et myöskään NATO:n kysymyksessä, kun Venäjän vaikuttamisesta on tutkimuspohjaista tietoa mm. toissa pressanvaalien osalta (Alpo Rusi ja kirjansa).

En usko, että minulle kannattaa jatkossa näitä kysymyksiä suunnata. Menevät ohi ketjun aiheen, totta sekin. Mutta ennen kaikkea haette nyt itsellenne perusteita, miksi Jokerien kannattaminen on edelleen yes. En minä voi teitä siinä auttaa. Itse koen oloni helvetin yksinäiseksi, kun seura on lähinnä muistoissa.

Sanoisin, että minua vituttaa ihan riittävästi.

Juuri näin. Hybridisota on täydessä käynnissä Suomessakin, tai Suomea kohtaan. Ilmatilanloukkaukset, bäckmanit, huostaanottocaset, strategiset maanostot, tahalliset ”vuodetut” historian vääristelyt, sotaharjoitukset rajan takana, mv-lehdet, itärajan pakolaistulva jne jne. Jokerit on yksi osa tätä kaikkea.

Naivia väittää etteivät erilaiset vaikuttamisyritykset vaikuta millään tavalla keneenkään. Venäjä vaikutti USA:n presidenttivaaleihin ja kas kummaa, republikaanien mielepiteet Putinista ovat parantuneet huomattavasti kesän 2016 jälkeen. Silloin vielä demokraatti- ja repuklikaanikannattajat suhtautuivat yhtä kielteisesti Venäjään ja Putiniin mutta vaalien aikaan positiivisesti suhtautuvia republikaaniäänestäjiä oli yli kaksi kertaa enemmän. Ja mitä oli tapahtunut siinä välissä? Trump pyysi Putinin apua Clintonin sähköpostijutussa ja kehui muutenkin Putinia paremmaksi johtajaksi kuin Obama. Varmasti täällä Jatkoajassa, jossa Jokereiden omistussuhteita ja kytköksiä on puitu alusta saakka, on porukalla hyvä kuva koko hommasta, mutta miten on sitten sellaisen satunaiskävijän kohdalla?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kannattaisi varmaan jatkossa lopettaa tuo jatkuva hämmentäminen ja valehtelu jos et kerta kykene niitä todistamaan oikeiksi ja et pysty vastamaan asiallisiin kysymyksiin. Pakenemisen jalon taidon kyllä osaat kun kysymykset ei sinua miellytä. Mulle on aivan sama mitä sinä teet Jokereiden suhteen. Pääasia että lopetat tuon turhanpäiväisen lätinän että pysyy edes joku ketju lukukelpoisena.

Vaikea vastata, kun et edelleenkään kykene tuottamaan yhtään esimerkkiä tai edes järkevää kysymystä. Kirjoitushistoriasi ei tosin tue sitä, että kykenisit jatkossakaan. Sinuna jättäisin tähän. Asiallisiin kysymyksiin tulee toki vastaus.

Itse en kyllä jaksaisi päätäni vaivata KHL-Jokerit jättäneellä, jos olisin KHL-Jokerien kannattaja. Sen verran on parempi itsetunto.

Ja @PPK suunnilleen tuo on kuva, jossa Venäjä toimii. Sen kieltäminen kertoo vain kieltäjästä, ei Venäjästä.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Menevät ohi ketjun aiheen, totta sekin. Mutta ennen kaikkea haette nyt itsellenne perusteita, miksi Jokerien kannattaminen on edelleen yes.

Omiin silmiini näyttää tämäkin käyty keskustelu enemmän siltä, että "antiKHL"-puoli hakee perusteita sille, miksei kukaan saa käydä katsomassa Jokereiden pelejä. Sieltä puolelta siitä vaahtoamista tulee korruptiosta, rahanpesusta, NATOsta, jne. Toinen puoli lähinnä toteaa, EVVK. Enkä usko, että yksikään niistä 9500 katsojasta ketkä hallissa käyvät tarvitsevat mitään perusteita hallille menemiseen. Uskon, että siellä käyvät itsenäiseen ajatteluun pystyviä ihmisiä, joille kyseessä on jääkiekko-ottelu eikä propagandatapahtuma.
 
Enpä usko tuohon. Siis osaltani ainakaan. Kirjoitin 1-2 vuotta sitten, että Jokerit toimii niin, että fanipohja vaihtuu isossa määrin. Näin on käymässä, ja uusia faneja tulee tuhansia. Me vanhat, joiden tausta on Helsinki tai vielä Itä-Helsinki, jäädään eri syistä pois. Yksi osoitus uusista faneista on se, että hallissa käy erinomaisesti väkeä. Olkoonkin, että lipun hinta ei ole kummoinen. Kyllä mun arvio on se, että Jokerien otteluissa käy - ei suinkaan jonkun teistä heittämä 95 prosenttia - vaan 99 prosenttia sellaisia, joita Jokerit joukkueena ja hallin tunnelma yms kiinnostaa, eikä kyse ole mitenkään politiikasta.

Itse pidän suhteeni Jokereihin jatkossa neutraalina. Ei ole mitään tarvetta vittuilla tai muuta. Sanoisin, että yksi elämäni suurimpia päätöksiä jättää seura, kun takana on niin pitkä yhteinen taival. Reagoin lähinnä uutisiin, jos ne Jokereita jatkossa koskevat. Muuten en viitsi tänne kirjoitella.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko muuten anti-KHL puolella ja anti-rotta-timtsenko puolella pannassa esim. coca cola? Nehän on iso sponssi KHL:lle? Mites Hartwallin tuotteet, kun nehän teki suoran mainosdiilin puten ystävien kanssa? Saako mennä katsomaan Hartwallille änäriä ensi syksynä? Puten kaverit saa niistä matseista varmasti hyvät hillot. Entä saako änäriä katsoa ylipäätään tulevien Suomessa pelattavien NHL-matsien jälkeen?
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Mitä jos vaikka yrittäisit.

Jotkut kykenevät pitämään urheilun ja politiikan erossa toisistaan. Sitten on sellaisia joita ei voisi vähempää kiinnostaa nämä omistajakuviot. Sitten on niitä jotka näkevät kaiken niin pahana että jäävät etäälle. Omaan ystäväpiiriin kuuluu joka kategorian ihmisiä. Yksi kaveri hyvin totesi että hän on 30 vuotta seurannut Jokereita ja hän ei yksinkertaisesti kykene sietämään nykyomistajia. Aika vittumainen tilanne kun haluaisi käydä peleissä, mutta toisaalta ei haluaisi. Hän teki valinnan että käy peleissä ja yrittää sietää nykytilannetta. Veikkaan että tälläisiä tapauksia on paljon. Elinkautisia jotka eivät vain kykene jättämään rakastamaa seuraa oli tilanne mikä vaan. Itseäni tämä nykyinen kuvio ei häiritse niin paljon, joskin mielummin näkisin esim. Kiinalaisen omistajan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös