SaPKo 2017–2018

  • 96 754
  • 222

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Radionssa juoruiltiin Teemu Lepauksen mahdollisesta paluusta.

En ymmärrä twitteristä, enkä twiiteistä mitään, mutta en myöskään keksi syytä miksi Lepaus palaisi sarjatason alaspäin kesken kauden.

Mutta siitä taas ymmärrän, että SaPKon pitää vahvistua tolppien välistä jos mielii keväällä pitkälle, enkä pistäisi pahitteeksi a) puolustavasta puolustajasta b) maalintekijästä.
SaPKolla kaikkiaan muuten riittävän hyvä joukkue menestyäkseen. Puolustuspäässä on annettu tehdä ihan liikaa maaleja muutaman metrin säteellä maalista, jota tosin on edes auttanut siihen tehokkaasti torjunnoista tippuneet kiekot. Hyökkäyspeli on muuten ihan hyvää mutta kiekon pussin laittaminen on taas tänä vuonna ollut vaihteeksi aika tuskaista. 10 maalin raja on rikki vain kolmella pelaajalla. Joka tosin on heti Ketterän (5 pelaaja) ja TUTOn (5 pelaaja) jälkeen eniten ja uskoisin että R.Hämäläinen olisi tuohon kymppiin 2 puuttuvaa maalia taikonut mikäli ei olisi jäänyt jo 9 peliä väliin.
Kaikenkaikkiaan aika mielenkiintoista nähdä kenelle alkoa paahdettu maissi maistua jos uutta ukkoa on tuloillaan muualla kuin maalinsuulle.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En ymmärrä twitteristä, enkä twiiteistä mitään, mutta en myöskään keksi syytä miksi Lepaus palaisi sarjatason alaspäin kesken kauden.

Koitan kirjoittaa suomeksi tällä kertaa. Jani Säteri siis huhuili radiossa, että on kuullut hallihuhuja Lepauksen paluusta. Säterikin joskus osuu oikeaan näillä. Toki olisi hiukan outo siirto.
 
Olisikohan nuo twiitin epämääräisyydet sopimuksia tulevalle kaudelle eli jatkoja + Kaarlehdon sopimus loppukaudesta ja seuraavasta. Ilves alkaa olla siinä kintaalla, onko enää asiaa edes säälipleijareihin ja Lepauksen kausi ollut alavireinen. Voisi tulla SaPKoon hakemaan pientä nostetta loppukaudeksi itseluottamukselleen ja uralle, Iltapäivällä tuon sitten näkee. Ja eihän tuolla Myllykselläkään taida olla vielä sopimusta seuraavaksi kaudeksi valmennusryhmässä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Koitan kirjoittaa suomeksi tällä kertaa. Jani Säteri siis huhuili radiossa, että on kuullut hallihuhuja Lepauksen paluusta. Säterikin joskus osuu oikeaan näillä. Toki olisi hiukan outo siirto.

Kyllä ymmärsin, minä se kirjoitin huonosti. Vastasin ikäänkuin kahteen viestiin lainaamaalla yhtä ja en voi sanoa tienneeni, mutta hyvin vahvasti arvanneeni mistä radiolähteestä kirjoitit.
Tuo Ipan kauden todennäköinen aikainen päättyminen voisi olla ainoita syitä minkä itse keksisin tukevan tuollaista siirtoa, mutta niin kuin edellä mianittu niin iltapäivällähän sen sitten näkee. Itsellänihän ei käynyt edes mielessä, että voi olla ensi kauden sopimuksistakin kyse.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kaarlehto jatkaa ainakin tammikuun loppuun ja Toivonen Porvooseen Huntersin mukaan hakemaan pelituntumaa.

Mistäs mies tämän jo kaivoi? Tämä on ihan hyvä tieto, mutta ei varmaan kuitenkaan ole se asia mihin tuolla sos.mediassa on viittailtu. Tai mistäpäs inä sen tiedän, vaikka olisikin. Illalla tiedän.

Toivoisin että jos vielä tällä kaudella pelaaja tulee niin se on kookas puolustava puolusta. Vaikka sitten sellainen kuin Markus Kojo oli täällä käydessään.
 
Reko Riihisen vahvuutta, kovaa laukausta on käytetty Huntersissa YV:llä hyväksi, laukoo välillä "Laineen paikalta" ja välillä siniviivalta. Mutuna voisi sanoa, että aika monta maalia on YV:llä tehnyt. Heikkinen pelasi ennen joulua RoKissa seitsemän peliä tehoin 1+1 ja +/- tilasto +3. Katselin Fanseatilta muutaman Heikkisen pelin ja sanoisin, että pärjäsi hyvin Mestiksessä. Jatkoajan RoKi-osiossa olivat valmiita tarjoamaan Villelle sopimusta. Huntersissa olisi SaPKon tapaiseen joukkueeseen kehityskelpoinen pelaaja Reno Goodwin. Nopea pelaaja ja taitavakin ja naputellut pisteitä/peli Heikkisen tahtiin. Maalivahteja ei välttämättä olisi tarvittu, kun Hyypällekin on alkanut viime peleissä tarttumaan, mutta ei siitä Toivosesta haittaakaan ole ja ehtiipähän nähdä, kestääkö paikat.
 
Hyyppä tuli viime tammikuussa Huntersiin, sitä ennen toisena mv:na oli Juuso Liikanen, joka ei kyllä vakuuttanut millään tavalla. Goodwin on tosiaan jo "keski-ikäinen", en tuota muistanut kirjoitellessani. Jospa tuo Heikkinen koki Rovaniemen turhan kaukaiseksi paikaksi pelata tiivistahtista Mestistä.
Hämäläisen Rasmus pitäisi saada pelikuntoon, alkaa olla aika pitkä aika pelaamattomuutta. Menee varmasti pari peliä ennenkuin saa pelin normaalille tasolle, sitten kun tervehtyy.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tuo veskarikuviohan se oli. Saatiinhan tällä puoli vuorokautta pidettyä hullua jännityksessä.
Ei siinä mitä, ihan selvä homma on että varmemmalla maalivahtipelillä olisi enemmän pisteitä. Tosin en missään tapauksessa kaada kaikkea Urpolahden niskaan ja Urpolahtikin on parissa pelissä torjunut pisteet vaikka viisikolta edessä ei ole saanut jeesiä. Mm. Ensimmäinen Jooensuun peli oli sellainen jonka SaPKo voitti maalivahtipelillä.
 
Suosikkijoukkue
SaPKo
Joo, ei SaPKo ole kaatunut maalivahteihin. Mutta ei valitettavasti Urpolahti ole aivan onnistunutkaan. Viime viikollla Kvantaan jokereita vastaankin meni pari sellaista maalia jotka olisi pitänyt ottaa kiinni. Monesti "ylipelaa" itsensä ulos tilanteista.

No, kohta nokka kohti burana-arenaa katsomaan miten käy SaPKolle Kespoon kanssa. Toivotaan SaPKolta aktiivista peliä.

Räsäsen jatkosopimus muuten ei lopulta yllättänyt. Varsinkin kun joulukuussa tuli tieto että Dufva jatkaa Jukureissa. Muuten olisin veikannut Räsästä sinne. On kuitenkin ilmoittanut halunsa liigaan ja Mikkeli sopivan lähellä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
On nämä tämän sarjan syteemit kyllä aika perseestä kun SaPKo on peluuttanut Tuton (siis Tepsin) veskaria ja sitten se taas palaa Tutoon ja mahdollisesti pelaisi jo 9.2. taas SaPKoa vastaan kun edellisessä pelissä on torjunut SaPKossa TUTOa vastaan.
Ihan sama vaikka pistäs viikottain miehet riviin ja pelattaisiin huutojaoilla. Perseestä kaikkiaan jos nyt noin käy.
Minkähänlainen maku olisi mennä pelaamaan valmentajalle joka on julkisesti jo suolannut miehen.
 
Viimeksi muokattu:

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Lauantain jälkeen tiedämme miten pelataan suolannutta valmentajaa vastaan.
 

essulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo ja Kerho
Joo, ei SaPKo ole kaatunut maalivahteihin. Mutta ei valitettavasti Urpolahti ole aivan onnistunutkaan. Viime viikollla Kvantaan jokereita vastaankin meni pari sellaista maalia jotka olisi pitänyt ottaa kiinni. Monesti "ylipelaa" itsensä ulos tilanteista.

No, kohta nokka kohti burana-arenaa katsomaan miten käy SaPKolle Kespoon kanssa. Toivotaan SaPKolta aktiivista peliä.

Räsäsen jatkosopimus muuten ei lopulta yllättänyt. Varsinkin kun joulukuussa tuli tieto että Dufva jatkaa Jukureissa. Muuten olisin veikannut Räsästä sinne. On kuitenkin ilmoittanut halunsa liigaan ja Mikkeli sopivan lähellä.

Räsänen jatkaa SaPKo:ssa ensi kauden.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kohtapuoliin aletaan pelailemaan niitä hetkiä kaudesta, että voisi alkaa naulaamaan kotietua, mutta se ei naulaannu, ellei pelaaminen parane.
Perjantain peliin tässä viittaan kun siinä olisi jo mahdollisuus ottaa LeKiin 8 pinnan ero mikä tarkoittaisi että LeKin pitäisi viimeisessä 14 pelissään kasata 0,6 pistettä enemmän / ottelu kuin SaPKon 13 viimeisessä ottelussa. Kun tässäkin suteen menneessä kuussa on kerätty ka 1,75 pst niin se olisi aika kova Savotta LeKillä enää tavoittaa. Se tarkoittaisi näillä lukemin yli 2,2 ka:lla pelaamista.
Toki kolmen joukkueen pitäisi mennä ohi ja se on varsin epätodennäköistä muutenkin, Ketterään on 8 pst matkaa jo nyt ja TUTOon 6 pinnaa joka on yhden pelin pelannut enemmän.
Kiekko-Vantaa on tuossa pinnan päässä ja se voi mennä ohi, että heilahtaa.

Tullee aika mielekkään playoffparit kuitenkin. Jos tällä hetkellä 8 joukossa olevat joukkueet säilyttävät paikkansa jossain järjestyksessä niin yhtään selvää ennakkosuosikkia ei tule olemaan missään parissa, ovatpa nuo 8 sitten missä järjestyksessä tahansa.

SaPKolla on vielä tämän kauden osalta iso kysymysmerkki se, kukaa pelaa maalissa. Onneksi on olemassa se Niilo Halonen niminen kortti. Minulle sopii myöskin se että Toivonen tai Urpolahti alkaa koppailemaan kiekkoja kiinni.
 
Suosikkijoukkue
SaPKo
Jännä juttu. Muutama kausi sitten sitä olisi tuulettanut jatkuvasti jos SaPKo olisi ollut näin korkealla...
Mutta joo, huolestuttavaa nyt se että tulokset ovat aika ailahtelevia.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Viikonlopulta pisteet 4/6 ja viikolta 5/9 niin ihan kohtuullista. Yhtään peliä ei hävitty ilman pisteitä.
SaPKon vahvuus playoffeissa tulee olemaan se, että lähes aina voittaa 5 vs. 5 pelin ja niinkuin tiedetään niin palyoffeissa ei ole pillin herne ihan herkässä.
Toivottavasti ei tosiaan tullut loukkaantumisia eilen vaan joukkueen tiivistys. Tuo joukkueen koko on siinä mielessä kovin heppoinen että yhdenkin pelaajan loukkaantuminen pudottaa joukkueen tasoa aika merkittävästi. Puolustajissa ei vielä yhden pelaajan poisputoaminen ole niin raju mutta periaatteessa hyökkääjiä tulonsentekotasolla on tasan 12.
SaPKolla on muuten varsin hankala tuo loppuohjelma mutta se saattaa toimia hyvänä valmistautumisena pudotuspeleihin. Nyt on siitä hyvä tilanne että kakkospaikka on muilla kahden voiton päässä ja kun otteluita on enää se 12 - 13 niin vaatii takaa tuleviltakin kovaa suorittamista jos ohi mielii.

Lisätäänpä vielä, että viimeiseen kymmeneen otteluun ilman pisteitä joukkue on jäänyt vain kaksi kertaa. Toisaalta, viimeiseen kuuteen otteluun se on voittanut vain 2 peliä.
Koko kaudella on nähty 3 voittolaukauksiin venynyttä peliä joista on nolla lisäpinnaa. Sanoisin, että tasan yksi maali on niissä onnistuttu tekemään kahdeksalla yrityksellä.
 
Viimeksi muokattu:

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Koko kaudella on nähty 3 voittolaukauksiin venynyttä peliä joista on nolla lisäpinnaa. Sanoisin, että tasan yksi maali on niissä onnistuttu tekemään kahdeksalla yrityksellä.
Jep. Onneksi pleijareissa ratkotaan pelit pelaamalla loppuun eikä rankkareilla joita SaPKo ei näköjään osaa. Nostaa pässipaitojen mahdollisuutta mennä kevällä taas pitkälle, miksei vaikka päätyyn asti.
 
Suosikkijoukkue
Vastajännärit
Viljasen Aatu SaPKoon loppukauden sopimuksella, jossa myös optio ensi kaudesta. Leveyttä hyökkäysosastoon, eihän tätä hankintaa muulla voi selittää. Ei ilmeisesti ole mahtunut Peliitoissakaan pelaamaan, vetänyt kiikaritehoilla toistakymmentä ottelua. Kätisyydestä plussaa, toivottavasti potentiaali saataisiin kaivettua esille. Peliittojen puolelta joku voisi kertoa enemmän taustoja pelaamattomuudelle jo viime kaudesta lähtien.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Viljanen on kokeneempi pelaaja kuin SaPKon Lönnros ja Koivunen jotka voivat kokoonpanossa paikata, mutta eivät varsinaisesti kumpikaan pysty pelaamaan tuloksellista peliä. Viljanen, kauden kiikareista huolimatta, pystyy taas ainakin potentiaalinsa puolesta paikkaamaan kokoonpanoa niin, että yhden ketjun pelaamisesta ei tule selviytymistä.
Viime aikoina tasakentin ongelmissa on pääasiassa ollut Lantan ketju jossa jompikumpi junnupelaaja on toista laitaa pelannut. Ja minä väitän että ainakaan Lantta ei ole se huonoiten puolustava pelaaja.
Lähtökohtaisesti Viljanen ei tule olemaan pelaavassa kokoonpanossa mikäli joukkueessa ei ole loukkaantumisia tai muuten poissaoloja. Koska ehjänä ja terveenä ollessa ketjut ovat muotoa

Salo - Lahtela - Elo
Piitulainen - Monto - Hämäläinen
Keskilohko - Lantta - Saramäki
Lainio - Lämsä - Henttonen

Onko muuten peliäkään koko kauden aikana ollut tämä paras rosteri kasassa?
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Salo - Lahtela - Elo
Piitulainen - Monto - Hämäläinen
Keskilohko - Lantta - Saramäki
Lainio - Lämsä - Henttonen

Onko muuten peliäkään koko kauden aikana ollut tämä paras rosteri kasassa?

Ei taida olla ollut, kun Elo oli viimeisimpänä loukkaantuneena todella pitkään, kunnes Hämäläinen loukkaantu. Ja jos nyt vielä Lämsä loukkaantui niin ohhoh.. Täyte mieheltä joo vaikuttaisi tuo Viljanen. Annetaan nyt mahdollisuus sen aikaa kunnes saadaan rivit kuosiin. Itse ootan mielenkiinnolla kyllä maalivahtiuutisia. Toivottavasti niitä tulisi pian. Kaarlehto olisi hyvä saada pidettyä. On nyt kuitenki jo kuukauden ollut joukkueen mukana, niin varmaan hyvin päässyt sisään joukkueeseen.
 
Suosikkijoukkue
Vastajännärit
Ei taida olla ollut, kun Elo oli viimeisimpänä loukkaantuneena todella pitkään, kunnes Hämäläinen loukkaantu. Ja jos nyt vielä Lämsä loukkaantui niin ohhoh.. Täyte mieheltä joo vaikuttaisi tuo Viljanen. Annetaan nyt mahdollisuus sen aikaa kunnes saadaan rivit kuosiin. Itse ootan mielenkiinnolla kyllä maalivahtiuutisia. Toivottavasti niitä tulisi pian. Kaarlehto olisi hyvä saada pidettyä. On nyt kuitenki jo kuukauden ollut joukkueen mukana, niin varmaan hyvin päässyt sisään joukkueeseen.
TuTon puolella pidetään Kaarlehdon siirtymistä sinne takaisin käytännössä varmana, ihmettelin itsekin tuota kuviota mutta ilmeisesti TuTon johtoportaan puolelta on tullut tuollainen lausunto että Kaarlehto olisi palailemassa sinne. Miten lie Toivonen torjunut Huntersissa?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
TuTon puolella pidetään Kaarlehdon siirtymistä sinne takaisin käytännössä varmana, ihmettelin itsekin tuota kuviota mutta ilmeisesti TuTon johtoportaan puolelta on tullut tuollainen lausunto että Kaarlehto olisi palailemassa sinne. Miten lie Toivonen torjunut Huntersissa?

Joo, kyllä minäkin olen ymmärtänyt että Kaarlehto menee takaisin TUTOon. On kaikenkaikkiaan aika ihmeellinen kuvio mutta olkoot. Ei pitäisi TUTOn sitten ainakaan maalivahteihin kaatua kun on kolme ykkösveskariksi kelpaavaa miestä ringissä, mutta eipä sillä tarvitse omaa päätä vaivata.
Halonen on toki käytettävissä, mutta en ole edes katsonut minne saakka hänen oma kausi voi A:ssa kestää.
Valitettavasti tilanne on kuitenkin se, että Urpolahti ei ole maalivahti jolla voi sarjan voittaa.

Toivosen torjumisesta en niin tiedä mutta torjumattomuutta voi seurata Huntersin maalikoosteista.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tammikuun pistekeskiarvo oli lopulta 1.82 eli sama kuin lokakuussa. Tämä 1,82 on heikoin ellei kahden ottelun syyskuun 0 pistettä huomioida. Voisi siis olettaa, että näillä rajoilla menee loppukausikin ja se tarkoittaisi runkosarjan lopulla pistemäärää about 89 pst.
Jos tämä sama vauhti säilyy pisteiden keräämisessä niin tasapisteisiin päästäkseen KiVan pitäisi kerätä 2,01 / ottelu, Ketterän 2,36 TUTOn 2,63 ja LeKin 2,38
Tämä on tämmöistä lukujen pyörittelyä ja arvailua, mutta näyttäisi, että jos itse edes tällä kohtuullisella tasolla taaplaa niin ei tuolta ohi voi mennä kuin Kiekko-Vantaa. Tai voi, mutta käytännössä tuollaiset yli 2,3 keskiarvot yli kymmenen ottelun matkalla on melko kovia. Esimerkiksi KeuPa on kärjessä 2 pinnan keskiarvoisella pistemäärällä.
Tämä kaikki mutuilu on tietysti hyvin riippuvaista siitä miten SaPKo kerää pisteitä, ja aika suoraan varmaan kaikki näkee että homma ei nyt ole uomissaan. Sen voi aistia jo Räsäsen lehdistötilaisuuksistaki missä eräänlainen turhautuminen veltosteluun paistaa läpi.

Mutta se on niin, että SaPKo on kova JOS se saa ykkösrosterinsa kasaan. Ja toinen fakta on että voittava maalivahti pitää maalinsuulle löytää.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jaa, pienien loukkaantumisten kanssa painiva SaPKo lainaa Saramäen Jypiin täksi viikoksi. Hyvä Saramäelle, ei niin hyvä SaPKolle, ellei sitten siitä saada joko rahaa tai jotain muuta takaisin.
Hauskaa, että Jypillä on KeuPassa omia pelaajia, (jotka toki voi myös olla Jypin mukana) mutta pelaaja haetaan SaPKosta.
SaPKo on lainannut tällä kaudelle jo Hämäläisen KooKoolle, Ruuskasen Pelicansille ja Saramäen Jypille.
Onhan noita pelaajia saatukin, eipä siinä. Tuskin tuota KeuPaakaan kiinni saa niin sinällään aika se ja sama jos siitä jotain hyötyisikin.

E: taisin olla hätäinen kun SaPKon sivulla luki että Saramäki on lauantaina kotipelissä mukana. Jypin sivulla luki että Saramäki on tällä viikolla Jyp vahvuudessa niin oletin sen tarkoittavan lauantaitakin.

Tulevan lauantain matsi on muuten yleisölle yritysten maksama, ts. vapaamarssilla ovesta sisään. Koittakaapa tulla paikalla kun allekirjoittanutkin on parikymmentä lippua sinne maksanut.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös