World Cup 2020

  • 188 554
  • 586

F#21

Jäsen
ettei niin Venäjällä kuin USA:llakaan ole yhtään Laineen tasoista pyssyä joukkueessaan kahden vuoden päästä.
Jenkeillä on jo tällä hetkellä vain 7kk Lainetta vanhempi kaveri ampunut enemmän maaleja kuin hän. Veikkaan saman jatkuvan vielä parinkin vuoden päästä. Venäjältä ei kyllä tule mieleen nuoria huippulupauksia maalinteon puolesta, mutta Tarasenkokin on tuolloin vasta 29 vuotias. Eli ei nyt liikaa väritetä tulevaisuutta sinisillä väreillä.
 
Johnnie

Jäsen
Olen hiukan yllättynyt siitä, miten moni täällä olisi tämänhetkisen tiedon valossa asettamassa Filppulaa Haulan edelle näissä fantasiointirostereissa. Filppulan trendi on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan laskeva, ja tälläkin kaudella pistesaalis jäänee sinne 30-35 pisteen tienoille. Ikääkin Filppulalla on parin kuukauden päästä jo 34 vuotta, ja olisi aika optimistista olettaa, että Filppulan taso olisi 2020 World Cupissa edes nykyisellä tasolla. Haulan käyrä taas osoittaa jyrkästi ylöspäin, ikääkin on seitsemän vuotta Filppulaa vähemmän. 2020 Haula on 29-vuotiaana pelaaja parhaassa iässään, Filppulalla taas on 36-vuotiaana luultavasti jo lähtölaskenta käynnissä NHL-tasolta.

Nimimerkin @Sörsseli kanssa samaa mieltä siitä, että World Cupin kaltaiseen lyhyeen turnaukseen olisi erittäin tärkeää hakea jo valmiiksi tuttuja tutkapareja ja koostumuksia. Näitä ovat tällä hetkellä Koivu-Granlund, Aho-Teräväinen ja Aho-Puljujärvi. Tästä syystä mielestäni olisikin erittäin järkeenkäypää, että yksi ketjukoostumus tulisi olemaan Puljujärvi-Aho-Teräväinen, etenkin jos Ahoa lähdetään 'Canesin suunnitelmien mukaan ajamaan sentterin tontille ihan vakituisestikin. Granlund-Koivu -akselin ympärille sitten toinen valmis ketju. Rantanen, Barkov, Laine ja Tolvanen sitten täyttämään loput neljä paikkaa TOP-9 -rooleista.

Ruotsilla on heittää pari tai kolme kokoonpanollista parempia hyökkääjiä kuin Puljujärvi. Ja joo, kun vain Kanada haastaa niin Venäjän Ovechkin-Malkin-Kucherov ja USA:n Gaudreau-Eichel-Kane jäävät myös statisteiksi, kun Puljujärvi johdattaa joukkonsa jäälle.

Viitsitkö vielä nimetä ne 30-40 ruotsalaista hyökkääjää, jotka ovat 2020 Puljujärveä parempia?
 
Ralph

Kerro mulle ensin millä tasolla hän pelaa tuolloin, niin katsotaan. Itse en osaa ennustaa, joten tutkin asiaa nykyhetken kautta. Jos itse osaat ennustaa, katso samasta kristallipallosta ne ruotsalaistenkin tasot.
 
Knap

Jäsen
Miten tämä vaikuttaa Suomen ja Ruotsin maalivahtien voimasuhteisiin?
Aika paljon. Rask on edelleen aivan priimaiässä, 33-vuotta, ja Henrik Lundqvist iässä 38-vuotta. Rask on parempi maalivahti kuin Lundqvist nyt, niin tuskin edes King Henrik pystyy säilyttämään samaa tasoa 38-vuotiaana, kuin mikä hänellä on esimerkiksi nyt. En tiedä, ehkä tää on joku miina, mutta vastaan silti kunnolla.
 
Johnnie

Jäsen
Kerro mulle ensin millä tasolla hän pelaa tuolloin, niin katsotaan. Itse en osaa ennustaa, joten tutkin asiaa nykyhetken kautta. Jos itse osaat ennustaa, katso samasta kristallipallosta ne ruotsalaistenkin tasot.

Meinasin lisätä viestiini, että kun puhutaan pelaajien odotusarvoisesta tasosta 2020. Ajattelin tämän kuitenkin olevan tarpeetonta. En vain sattunut ottamaan huomioon, että lainasin palstan pahimman saivartelijan viestiä.

Jos puhutaan vuoden 2020 World Cupin kokoonpanosta, niin eiköhän silloin myös puhuta pelaajien oletetusta tasosta kahden vuoden päästä. Muutenhan koko spekuloinnilta ja keskustelulta menee pohja. Ja Jesse Puljujärvi on minun mielestäni nykyisen kehityskäyrän jatkuessa 2020 varovaisesti arvioiden 50-60 pisteen mies NHL:ssä.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Olen hiukan yllättynyt siitä, miten moni täällä olisi tämänhetkisen tiedon valossa asettamassa Filppulaa Haulan edelle näissä fantasiointirostereissa. Filppulan trendi on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan laskeva, ja tälläkin kaudella pistesaalis jäänee sinne 30-35 pisteen tienoille. Ikääkin Filppulalla on parin kuukauden päästä jo 34 vuotta, ja olisi aika optimistista olettaa, että Filppulan taso olisi 2020 World Cupissa edes nykyisellä tasolla. Haulan käyrä taas osoittaa jyrkästi ylöspäin, ikääkin on seitsemän vuotta Filppulaa vähemmän. 2020 Haula on 29-vuotiaana pelaaja parhaassa iässään, Filppulalla taas on 36-vuotiaana luultavasti jo lähtölaskenta käynnissä NHL-tasolta.

Nimimerkin @Sörsseli kanssa samaa mieltä siitä, että World Cupin kaltaiseen lyhyeen turnaukseen olisi erittäin tärkeää hakea jo valmiiksi tuttuja tutkapareja ja koostumuksia. Näitä ovat tällä hetkellä Koivu-Granlund, Aho-Teräväinen ja Aho-Puljujärvi. Tästä syystä mielestäni olisikin erittäin järkeenkäypää, että yksi ketjukoostumus tulisi olemaan Puljujärvi-Aho-Teräväinen, etenkin jos Ahoa lähdetään 'Canesin suunnitelmien mukaan ajamaan sentterin tontille ihan vakituisestikin. Granlund-Koivu -akselin ympärille sitten toinen valmis ketju. Rantanen, Barkov, Laine ja Tolvanen sitten täyttämään loput neljä paikkaa TOP-9 -rooleista.

Viitsitkö vielä nimetä ne 30-40 ruotsalaista hyökkääjää, jotka ovat 2020 Puljujärveä parempia?
Jep pien toki todennäkösimpinä ketjui Laine-Barkov-Rantanen, GranlundMi-Koivu-Tolvanen ko noita lottorivissä laitettui. Komarov/Salomäki/MaGranlund/Donskoi-Haula-Armia muodostaa kyl sit hitommoisen nelosketjun josta löytyy runsaasti ratkasuvoimaaki
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Jos puhutaan vuoden 2020 World Cupin kokoonpanosta, niin eiköhän silloin myös puhuta pelaajien oletetusta tasosta kahden vuoden päästä.
Ja kun puhutaan oletetusta tasosta, oletukset vaihtelee laidasta laitaan. Jollekin kimmostasille on selvää, että Puljujärvi on sadan pisteen mies jo ensi kaudelle, sinulle arvio osuu 50-60 pisteen väliin ja jollekin alemmaskin.

Onko Ruotsilla syksylle 2020 parempaa ketjua kuin Laine-Aho-Puljujärvi? Veikkaisin, että Forsberg-Bäckström-Nylander on. Siinä on kolme huipputasonsa osoittanutta pelaajaa vastaan kaksi + Puljujärvi, joten lähtökohtaisesti on helppo arvioida mainitun ruotsalaiskolmikon olevan parempi.

Rakell, Arvidsson, Landeskog, Zibanejad ja Karlsson menevät omissa papereissani vähintään arvioon "50-60-pisteen mies syksyllä 2020". Saatto joku unohtua. Sen sijaan Puljujärvi ei itselläni tuohon mene.
 
Oletukset vaihtelevat, toki. Toiset oletukset vain ovat realistisempia kun toiset. Puljujärvi on tällä hetkellä 20-vuotiaana noin 35-40 pisteen tahdissa, kun lasketaan täyden kauden mukaan. Ensi kaudelle olisi realistista odottaa 45-55 pistettä, sitä seuraavalle tätä hiukan enemmän.

Mainitsit kahdeksan pelaajaa. Ei taida ihan riittää kahteen tai kolmeen kokoonpanolliseen.
 
Mainitsin kahdeksan sinne vuodelle 2020 kun pyysit. Nykyhetkestä oli puhe kahden tai kolmen kokoonpanollisen kohdalla.

Myös arvioiden realistisuudesta voi olla eri mieltä.
 
Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistaakseni Leksa on ilmoittanut lopettaneensa maajoukkueessa. Vedetään sillä oletuksella lottorivi.

Hyökkäys

Laine-Barkov-Granlund
Puljujärvi-Aho-Teräväinen
Rantanen-Borgström-Armia
Filppula-Haula-Lehkonen

+Donskoi, Tolvanen

Santapaperiahan tästä hyökkäyksestä puuttuu, joten joku roolipelaaja varmaan mahtuu lopulliseen ryhmään. 36v Koivu pommina ulkona kisoista

Puolustus
Määttä-Ristolainen
Lindell-Jokiharju
Heiskanen-Honka

+Nutivaara

Rannalle jää Vatasta, Lepistöä yms... Hyvä kilpailutilanne alkaa olla pakkienkin kohdalla. Tässä "muodostelmassa" Left-Right rinnatusten, joten Nutivaara jäi ylimääräiseksi, vaikka kaiken järjen mukaan top6:ssa pelaakin.

MV
Rask
Saros

+Rinne

Kenties Saros on 2020 jo Rinnettä edelllä?
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olen hiukan yllättynyt siitä, miten moni täällä olisi tämänhetkisen tiedon valossa asettamassa Filppulaa Haulan edelle näissä fantasiointirostereissa. Filppulan trendi on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan laskeva, ja tälläkin kaudella pistesaalis jäänee sinne 30-35 pisteen tienoille. Ikääkin Filppulalla on parin kuukauden päästä jo 34 vuotta, ja olisi aika optimistista olettaa, että Filppulan taso olisi 2020 World Cupissa edes nykyisellä tasolla. Haulan käyrä taas osoittaa jyrkästi ylöspäin, ikääkin on seitsemän vuotta Filppulaa vähemmän. 2020 Haula on 29-vuotiaana pelaaja parhaassa iässään, Filppulalla taas on 36-vuotiaana luultavasti jo lähtölaskenta käynnissä NHL-tasolta.

Nimimerkin @Sörsseli kanssa samaa mieltä siitä, että World Cupin kaltaiseen lyhyeen turnaukseen olisi erittäin tärkeää hakea jo valmiiksi tuttuja tutkapareja ja koostumuksia. Näitä ovat tällä hetkellä Koivu-Granlund, Aho-Teräväinen ja Aho-Puljujärvi. Tästä syystä mielestäni olisikin erittäin järkeenkäypää, että yksi ketjukoostumus tulisi olemaan Puljujärvi-Aho-Teräväinen, etenkin jos Ahoa lähdetään 'Canesin suunnitelmien mukaan ajamaan sentterin tontille ihan vakituisestikin. Granlund-Koivu -akselin ympärille sitten toinen valmis ketju. Rantanen, Barkov, Laine ja Tolvanen sitten täyttämään loput neljä paikkaa TOP-9 -rooleista.

Minusta Filppula olisi todennäköisesti tuolloin melko lailla täydellinen nelosketjun sentteri. Haula taas on hieman mysteeri. Jääkö tämä Vegasin tykkikautena loistaminen vain tähdenlennoksi (kuten Makke Granlund viime kaudella) vai onko hän aidosti noussut uudelle tasolle? Ja toisaalta olisiko hän uudella kovalla tasollaankaan Filppulaa parempi nelossentteri? Maajoukkueen roolitus asettaa aina omat ehtonsa.

Mitä tulee tuttuihin parivaljakoihin, niin ainahan ne helpottavat. Toisaalta esim. Mikke ja Koivu parivaljakkona ei ole itseäni liiemmin vakuuttanut. Siis ovathan he tehneet kovaa jälkeä änärissä Zuckerin kanssa, mutta minusta Mikke ansaitsisi maajoukkueessa offeensiivisemman sentterin. Siksi Laine-Barkov-Granlund olisi mahtavaa nähdä joskus yhdessä. Laine ja Barkov kaipaisivat rinnalleen jonkun peliä tekevän kaverin (eikä esim. liian saman tyylistä Rantasta). Ja onko Koivukaan tuolloin enää muuta kuin hyvä puolustava sentteri? Ei Mikkeä pidä kolmos- tai nelosketjuun uhrata pelkän parivaljakkoajattelun perusteella, vaan hänen pelintekotaitonsa täytyy saada valjastettua parhaiten pyssyjen käyttöön. Aho ja Teräväinen voivat toki pelata yhdessä, mutta siinäkin minusta pitää katsoa, että onko Teuvo silloin aidosti kakkosketjun jätkä vai ajavatko muut edelle. Sama koskee Puljujärveä. Ansaitseeko hän silloin vielä Ahoa ja kakkosketjun paikkaa?

World Cup on nopeatempoinen turnaus, mutta olihan nytkin ennen kisoja kolme harjoitusmatsia ja pari viikkoa aikaa hioa kuvioita. Aivan olympialaisten nopeatempoisuuteen ei siten päästä. Ja tulevathan änäristarat usein MM-kisoihinkin joko suoraan tai edeltävän viikon EHT:lle. Eli ei minusta World Cup vaadi mitään erikoisjärjestelyjä sen suhteen, että se muka olisi poikkeuksellisen nopeatempoinen turnaus.

Sanottakoon kuitenkin, että toki valmiita parivaljakoita voidaan hyödyntää, jos se näyttää järkevältä ja perustellulta. Mutta ei sen minusta pidä mikään automaatio olla.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aho ja Teräväinen voivat toki pelata yhdessä, mutta siinäkin minusta pitää katsoa, että onko Teuvo silloin aidosti kakkosketjun jätkä vai ajavatko muut edelle.
Teräväinen tällä hetkellä Carolinan paras pistemies, ja Aho toki hyvänä kakkosena tulee perässä kahden pisteen päässä. Kyllä näiden ympärille saadaan rakennettua hyvä kakkos- tai kolmosketju. Kolmannen lenkin valitseminen sitten onkin vaikeampaa. Komarovin haluaisin tuossa nähdä, mutta toisaalta taisi lopettaa maajoukkueessa ja mahdollisesti parin vuoden päästä parempiakin pelaajia on tarjolla. Paljon hyviä palasia hyökkäykseen tarjolla. Aho+Teräväinen kaksikon näen varmana parivaljakkona jos taso pysyy edes samana. Granlundin ja Koivun osalta voi olla ettei Koivun taso enää riitä kärkiketjuihin parin vuoden päästä, mutta sen näkee sitten. Vanhoilla meriiteillä sinne joka tapauksessa pääsee, vaikka taso ei riittäisi. Ei kellään valmentajalla tule olemaan munaa häntä tiputtaakaan. Toki kokenut johtajakin tarvitaan eli missään tapauksessa ei ole vääryys kun Koivu on siellä.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ja Ruotsi on taas edellä. Hyökkäys on niin laaja, että alaketjuja vaikea nimetä. Kuuden kärki selvä

Kyllä tuo selvä top6 on sellaista magiaa paperilla, että Fobba, Zeta, Sundin Ja siskokset saavat vihreinä kateudesta ihmetellä Ruotsin kärjen nykyistä tasoa. Onhan tuo nyt aivan keskimääräisen NHL-joukkueen top6 hyökkäys eikä yhtään sen enempää, ja viellä jos tuo on kerran selvä top6 niin aika heikkoa on.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kyllä tuo selvä top6 on sellaista magiaa paperilla, että Fobba, Zeta, Sundin Ja siskokset saavat vihreinä kateudesta ihmetellä Ruotsin kärjen nykyistä tasoa.
Ajankohan tässä nyt johonkin miinaan, mutta eivät todellakaan ihmettelisi. Varsinkin nuo kolme ensimmäistä olivat sellaisia seppiä mitä tuli pelitaitoihin ja samalla myös pään kestävyyteen kovassa paikassa, että nämä williamnylanderit saavat vielä aika paljon todistella että näistä kukaan olisi kateudesta vihreinä. Siskokset ehkä lähimpänä, mutta toisaalta kun tämä mainitsemasi viisikko oli samaan aikaan maajoukkueessa niin Sedinien ympärille rakennettiin lähinnä secondary scoringia tarjoava kolmosketju, vaikka olivatkin piste per peli tasolla jo silloin.

EDIT:

Niin ja pelaahan se Zeta ihan hyvällä tasolla edelleenkin, ei nyt toki millään 10 vuoden takaisella tasolla mutta hyvällä tasolla kuitenkin.
 
Sitähän minä tarkoitin kyllä juuri tuolla, että kaukana on tuo taso siitä mitä joskus oli. Aikoinaan Ruotsi pystyi marsittamaan kentälle ykkös ja kakkos kentän mikä ei oikeastaan hävinnyt Kanadan vastaavalle, niin nyt näyttää hieman eri tilanteelta. Nyt tuo top6 todennäköisesti ei tule kestämään vertailua yllättävän monellekkaan maalle.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Teräväinen tällä hetkellä Carolinan paras pistemies, ja Aho toki hyvänä kakkosena tulee perässä kahden pisteen päässä. Kyllä näiden ympärille saadaan rakennettua hyvä kakkos- tai kolmosketju. Kolmannen lenkin valitseminen sitten onkin vaikeampaa. Komarovin haluaisin tuossa nähdä, mutta toisaalta taisi lopettaa maajoukkueessa ja mahdollisesti parin vuoden päästä parempiakin pelaajia on tarjolla. Paljon hyviä palasia hyökkäykseen tarjolla. Aho+Teräväinen kaksikon näen varmana parivaljakkona jos taso pysyy edes samana. Granlundin ja Koivun osalta voi olla ettei Koivun taso enää riitä kärkiketjuihin parin vuoden päästä, mutta sen näkee sitten. Vanhoilla meriiteillä sinne joka tapauksessa pääsee, vaikka taso ei riittäisi. Ei kellään valmentajalla tule olemaan munaa häntä tiputtaakaan. Toki kokenut johtajakin tarvitaan eli missään tapauksessa ei ole vääryys kun Koivu on siellä.

Niin no minä näen, että kahden vuoden päästä Aho on melkein satavarmasti ykkös-tai kakkosketjun mies maajoukkueessa. Teräväisestä en ole yhtä varma, koska hänelle harjoittelu maistuu milloin maistuu. Ei Teräväisellä voi mitään vapaalippua olla kärkiketjuihin vain sillä varjolla, että pelaa Ahon kanssa. Toki jos molemmat ovat silloin kovia, niin mikä ettei.

Kyllä Koivu joukkueeseen mahtuu, mutta lähinnä kyse on siitä, että onko hänet vielä laitettava hyökkäävään rooliin vai voisiko esimerkiksi Aho (miksei vaikka Borgström tms.) syrjäyttää hänet hänelle sopivampaan rooliin kolmossentteriksi. Eiköhän Koivu kapteeni ole joka tapauksessa. Ja jos Koivu on kolmosen sentteri, niin eihän Granlundia tuohon ketjuun pidä uhrata.

Tätä tarkoitan sillä, ettei valmiisiin pareihin ole pakko hirttäytyä, vaikka toki ne kannattaa huomioida.
 
Onko sen kolmosen pakko olla puolustava kenttä? Miksei voi tehdä kolme hyökkäävää ja yhen puolustavan kentän. 2022 muuten voi olla jo sellanen tilanne et ois aineksia neljään hyvään hyökkäävään kenttään.
 
No ei, mutta Granlund tarvitaan parhaiden pyssyjen vierelle niitä ruokkimaan. Parhaat maalipyssyt lienee Laine ja toivottavasti Tolvanen. Itse haluaisin Granlundin ykköseen Laineen ja Barkovin viereen, koska näen että Granlund sopisi tuohon ketjuun täydellisesti. Toisin kuin siihen usein ehdotettu Rantanen.

Granlund menisi kolmosessa hukkaan enkä itse muutenkaan koskaan ole ollut erityisen vakuuttunut Koivun ja Miken yhteispelistä, vaikka he Zuckerin kanssa hyvää jälkeä tekevätkin.

Tuleehan siitä kolmosesta joka tapauksessa aika hyökkäävä kun sinne on tarjolla Puljua, Teräväistä, Donskoita jne.
 
Knap

Jäsen
Tässähän ne oikeat ketjut ovat. Ihan näin 2020 varten heitetään lottoriviä, ja voi katsella, kuinka paljon uusia kasvoja on kasvanut maajoukkueeseen asti, mitä ei olisi vuonna 2018 uskonut.

Laine - Aho - Puljujärvi
Rantanen - Barkov - Tolvanen
Granlund - Koivu - Teräväinen
Armia - Haula - Lehkonen
Komarov, jos vedonlyöntihommasopimus katkennut, niin Lehkosen tilalle vaan. | Borgström ryöstänee Koivun paikan, jos vetää ensi kaudella NHLssä hyvän kauden, ja Koivu on joko A) loukkaantuessaan ulkona B) erittäin huonon kauden takia.

Ristolainen - Heiskanen
Vatanen - Lindell
Määttä - Nutivaara
Välimäki

Maalissa on todennäköisesti kahdeksankertainen Vezina trophy voittaja Lassi Lehtinen, vaikka NHL-kausia takana nolla. Mutta mikäli Lassi joutuu jättämään kisat väliin vaikka siksi, että hän on auttamassa vähävaraisia, niin silloin maalivahtikolmikko näyttää tältä.

Rask
Saros
Rinne

Olisi ikävää, jos Pu-La-Aho rikottaisiin, olisi ensimmäinen kerta, kun aikuisten turnauksessa päästäisiin kokeilemaan tämän tehotrion iskukykyä. Ajatelkaa nyt, Sebbe heittää oman maalin yli Jessen kielen korkuisen lätyn Jesselle, josta Jesse painaa McDavidin ohi takaperin, kiertää maalin, tekee jalkakynän ja odotellessaan kääntyy vielä kerran, ja laittaa McDavidilta längit, jonka jälkeen hän syöttää Laineelle b-pisteelle, joka lämäsee kiekon Pricen maskin läpi maalin. Se olisi hieno maali se.

Kolmonen ehkä potentiaalisin kenttää rikottavaksi, on niin helvetin HMV kenttä, kun vain olla ja voi. Mutta "parhaat ylijäämät" samassa kentässä, Granlund ei ylijäämiin sinällään kuulu, mutta Koivu-kemian takia samassa kentässä.

Välimäki pääsee kisoihin kyllä vain, taisi olla jo viime vuonna hyvin lähellä NHL paikkaa Calgaryssa.

E: Kirjotusvirheet
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Maalissa on todennäköisesti kahdeksankertainen Vezina trophy voittaja Lassi Lehtinen, vaikka NHL-kausia takana nolla. Mutta mikäli Lassi joutuu jättämään kisat väliin vaikka siksi, että hän on auttamassa vähävaraisia, niin silloin maalivahtikolmikko näyttää tältä.
Sain juuri korvanappiini tiedon että Lassi on tosiaan estynyt koska on luvannut pitää Ukko-Pekka Luukkoselle ja Jussi Ahokkaalle maalivahtiklinikkaa, joka tietysti kartuttaa Jussi&UP:n yhteisiä kokemuksia. Jussi heittelee jumppapalloa UP:n längistä ja UP yrittää tajuta mitä tapahtuu.
Muuten hyvän näköinen rosteri, vaikka tuossa kolmosessa olikin pari itselleni vieraampaa nimeä:
Gralund - Koivu - Terväinen
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rantanen-Barkov-Laine kuulostaisi hyvältä ykkösketjulta. Uusia senttereitä tarvittaisiin lisää, kun Filppula ja Koivu jo ikämiehiä tuolloin.Tai jatkossa sitten ainakin. Olisiko Aho, Mi Granlund tosiaan ratkaisu tähän.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sitähän minä tarkoitin kyllä juuri tuolla, että kaukana on tuo taso siitä mitä joskus oli. Aikoinaan Ruotsi pystyi marsittamaan kentälle ykkös ja kakkos kentän mikä ei oikeastaan hävinnyt Kanadan vastaavalle, niin nyt näyttää hieman eri tilanteelta. Nyt tuo top6 todennäköisesti ei tule kestämään vertailua yllättävän monellekkaan maalle.
Okei sori, my bad. Ei ollut sarkasmitutka viritetty tarpeeksi hyvään vireeseen.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
No ei, mutta Granlund tarvitaan parhaiden pyssyjen vierelle niitä ruokkimaan. Parhaat maalipyssyt lienee Laine ja toivottavasti Tolvanen. Itse haluaisin Granlundin ykköseen Laineen ja Barkovin viereen, koska näen että Granlund sopisi tuohon ketjuun täydellisesti. Toisin kuin siihen usein ehdotettu Rantanen.

Granlund menisi kolmosessa hukkaan enkä itse muutenkaan koskaan ole ollut erityisen vakuuttunut Koivun ja Miken yhteispelistä, vaikka he Zuckerin kanssa hyvää jälkeä tekevätkin.

Tuleehan siitä kolmosesta joka tapauksessa aika hyökkäävä kun sinne on tarjolla Puljua, Teräväistä, Donskoita jne.

Jep, kuten tuonne omaan lottoriviin pistinkin, niin itekkin unelmoin tuosta Laine-Barkov-GranlundMi ketjusta ja varsinkin, että Barko ja Granlund pistettäis yhteen.

Rantanen-Barkov-Laine kuulostaisi hyvältä ykkösketjulta. Uusia senttereitä tarvittaisiin lisää, kun Filppula ja Koivu jo ikämiehiä tuolloin.Tai jatkossa sitten ainakin. Olisiko Aho, Mi Granlund tosiaan ratkaisu tähän.
Borgström vois olla yks vastaus tähän, sen jälkeen melkein pitää kääntää katseet noihin -00 ja -01 ikäluokkien senttereihin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin monet haaveilee Laine-Barkov kaksikosta samassa ketjussa... Voisiko joku perustella, miksi nämä kaverukset pitäisi laittaa samaan ketjuun? Kun he ovat pelanneet kimpassa, niin lähinnä on näyttänyt sille, että kummankin peli on jäänyt vähän piippuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös