Chicago Blackhawks 2017–2018

  • 270 820
  • 1 069

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ehdottamani Mrazek ei ole rental, oikeudet jäävät Blackhawksille tahi sille toiselle organisaatiolle tahi Detroitille. Mrazek ei myöskään voi olla kallis hankinta, jos ylipäätänsä liikkuu. Mrazek on nuori maalivahdiksi, toissa kaudella NHL:n top-10 maalivahti. Jimmy Waite on ennenkin loihtinut paskasta kultaa.

Mrazek on muuten n. 10 kuukautta Forsbergia vanhempi ja Forsbergia pidetään vielä kehittyvänä maalivahtina. Parin viime kauden Detroit, en tiedä kuinka optimaalinen paikka nuorelle maalivahdille ottaa se seuraava askel?.

Ei tosiaan ole ollut mikään optimaalinen paikka, kun puolustus edessä ollut aika surkea.

Mrazek on riskikortti, ja tuskin kukaan mitään varmaa korttia on tässä vaiheessa kautta myymässä. Molarikaupat yleensä tehdään kesällä.

Mutta joo, uskoisin että on kaupan, kunhan vaan tulee joku Detroitin tulevaisuutta hyödyttävä tarjous.

Howardin näen enemmän veteraanina, joka jatkaa Wingsissä vielä nykyisen lapun jälkeenkin halvemmalla lapulla. Ja alkaa mentoroida sitten jotain organisaation seuraava nuorempaa vahtia Larsson/Pottelberghe/Petruzzelli -kolmikosta.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
En näe tarvetta kokeilla Mrazekia tässä kohtaa. Antaisin Forsbergille enemmän vastuuta jaettavaksi yhdessä Glassin kanssa. Katsoisin kesällä tilanteen uudelleen, kun Crawfordin kohtalosta olisi parempi käsitys. Toki jos jollain Kempnyllä (jota Q ei tykkää peluuttaa) ja vitoskiekan varausvuorolla Mrazek irtoaisi niin ei sitä vastaan mitään olisi. Mutta mitä suotta Forsbergin kehitystä odottelemaan? Katsotaan kaverin henkinen kantti saman tien ja mikäli hänestä ei ole taakkaa kantamaan, niin uudet suunnitelmat kehiin tulevaisuutta varten. Ei siellä penkin päässäkään roikkumalla eteenpäin kovin kauaa mennä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
En näe tarvetta kokeilla Mrazekia tässä kohtaa. Antaisin Forsbergille enemmän vastuuta jaettavaksi yhdessä Glassin kanssa. Katsoisin kesällä tilanteen uudelleen, kun Crawfordin kohtalosta olisi parempi käsitys. Toki jos jollain Kempnyllä (jota Q ei tykkää peluuttaa) ja vitoskiekan varausvuorolla Mrazek irtoaisi niin ei sitä vastaan mitään olisi. Mutta mitä suotta Forsbergin kehitystä odottelemaan? Katsotaan kaverin henkinen kantti saman tien ja mikäli hänestä ei ole taakkaa kantamaan, niin uudet suunnitelmat kehiin tulevaisuutta varten. Ei siellä penkin päässäkään roikkumalla eteenpäin kovin kauaa mennä.

Minäkin mielelläni katson Forsbergia mahdollisimman paljon, mutta mulle ongelma on tuo Glassin peluutus. En tiedä oletko montaa matsia häneltä nähnyt, mutta kyseessä ei ole NHL-tason maalivahti ja mielestäni jos Mrazek noin esimerkiksi on mahdollista saada suhteellisen halvalla, niin toisin hänet tässä vaiheessa mukaan systeemiin. Samalla Quennevillelta pois mahdollisuus peluuttaa Glassia, Berubeen ei taida myöskään olla luottoa oikein kenelläkään, kun Collin Delia on pelannut viime aikoina Rockfordissa yhä enemmän ja enemmän.

Aikanaan kun Crawford oli hajalla, Darling ja Raanta kilpailivat keskenään hyvin tuloksin. Darling syttyi uusiin liekkeihin ja oli sitten keväällä kunnossa olemalla iso osa Nashvillea vastaan. Koen, että tässä voisi olla mahdollisuus samaan. Ymmärrän toki sen, että Forsberg voitaisiin heittää ns. bussin alle ja katsoa miten suoriutuu, mutta jos markkinoilla on edelleen potentiaalinen ykköskassari halvalla tarjolla, niin tarttuisin täkyyn. Mrazekin oikeuksista pääsee myös eroon kesällä pickiä vastaan, se on myös hyvää asset managementtia.

Täytyy myös muistaa, että vaikka itse haluaisin nähdä tietynlaista tankkausta, koska realismi sisälläni ei usko pitkään kevääseen, niin organisaatio haluaa joukkueen pudotuspeleihin. Bowman jr. varmasti tietää enemmän kuin antaa ymmärtää Crawfordin tilanteesta, joten jääkäämme katselemaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Minäkin mielelläni katson Forsbergia mahdollisimman paljon, mutta mulle ongelma on tuo Glassin peluutus. En tiedä oletko montaa matsia häneltä nähnyt, mutta kyseessä ei ole NHL-tason maalivahti ja mielestäni jos Mrazek noin esimerkiksi on mahdollista saada suhteellisen halvalla, niin toisin hänet tässä vaiheessa mukaan systeemiin.

Olen varmaan sattunut näkemään Glassilta juuri ne hänen huippupelinsä. Kirkkaimpana suorituksena ehkä tuo viimeisin Winnipeg-peli, jonka Chicago voitti pitkälti hänen ansiostaan. Tiedostan kyllä hyvin sen, että Glassin paikka olisi pikemmin AHL:n kuin NHL:n puolella, mutta ihan mukava tarinahan tästä on syntynyt. Toisen epäonni on toisen jne..

Blackhawksin toimistolla tuskin tavoite tai rima on mihinkään laskenut, mutta minua ei vaivaisi pätkääkään, että ns. heitettäisiin pyyhe tämän kauden osalta jo kehään. Näin ei toki tule tapahtumaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Saad - Toews - Duclair
Hartman - Schmaltz - Kane
DeBrincat - Kampf - Hinostroza
Bouma - Wingels - Sharp

Keith - Oesterle
Gustafsson - Seabrook
Forsling - Rutta
(Kempny - Murphy)

Taitaa edelleen Quennevillea vaan vituttaa, että Hammer kaupattiin Murphyyn. Penkitys taas luvassa eikä siinä ole mitään järkeä, ei yhtikäs mitään. Gustafsson ihan ok kokeilu, joten siitä pisteet.

Anisimov treenasi ihan kunnolla battle-drilleissäkin, joten paluu lienee ensi viikolla tapahtumassa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Niin jos joku on kokeilussa pakistosta penkitettävä niin kukas muu se sitten olisi? Ei ole helppo penkittää paremmin pelaavia kavereita eikä Seabsiakaan. Puolustukseen ei olla kokonaisuutena tyytyväisiä kun sitä jatkuvasti rumpataan ja nyt vielä uusi mieskin saa näytönpaikkaa. Ykköstä en olisi välttämättä sotkenut kun siinä näkyi jo onnistumisia lukuunottamatta tuota täysin katastrofaalista Detroit peliä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Niin jos joku on kokeilussa pakistosta penkitettävä niin kukas muu se sitten olisi? Ei ole helppo penkittää paremmin pelaavia kavereita eikä Seabsiakaan.

En mä Keithiä tai Oesterlea ollutkaan penkittämässä. Sinänsä on tosi outoa lukea sulta noita viestejä mm. Forsbergista kuinka pitäisi antaa hänelle mahdollisuus pelata, mutta Murphyn kohdalla tilanne ei ole sama. Kuitenkin noista se jälkimmäinen on todistanut kuuluvansa isoon rooliin NHL:ssä, hänet tänne varta vasten hommattiin sekä kuuluu enemmän tulevaisuuden suunnitelmiin kuin Forsberg.

Optimaalisin kuusikko olisi edelleen:

Keith - Oesterle
Forsling - Murphy
Kempny - Rutta

Mutta kun Seabrook pelaa, niin Kempny ulos, Oesterle vasemmalle.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
En mä Keithiä tai Oesterlea ollutkaan penkittämässä. Sinänsä on tosi outoa lukea sulta noita viestejä mm. Forsbergista kuinka pitäisi antaa hänelle mahdollisuus pelata, mutta Murphyn kohdalla tilanne ei ole sama. Kuitenkin noista se jälkimmäinen on todistanut kuuluvansa isoon rooliin NHL:ssä, hänet tänne varta vasten hommattiin sekä kuuluu enemmän tulevaisuuden suunnitelmiin kuin Forsberg.

Jos Forsbergille tehtiin jatko niin katsotaan kortti onko hänestä meille tasaiseksi molariksi, nyt on siihen hyvä hetki.

Pakistossa meillä on käytettävissä runsaammin variaatioita ja Q päättää kuka siellä pelaa. Voisin valittaa yhtälailla sitä miksei Kempny pelaa jatkuvasti. Pidän kyllä Murphyn tuomasta fyysisyydestä pakistoomme, mutten näe muutamaa huilipeliäkään mitenkään katastrofaalisena. Sillä sitä samaa ovat kokeneet vuorollaan Keithiä lukuunottamatta kaikki muutkin pakkimme.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ei siellä ole kuin yksi variaatio, jolla tämä joukkue kilpailee tosissaan pudotuspelipaikasta peluuttaen samalla optimaalisinta kuusikkoa tulevia kausia ajatellen. Muutama huilipeli siellä täällä on hyväksyttävää, mutta ~13 minuutin peliajalla operoiva Murphy, joka ei ole sen suurempia virheitä tehnyt kuin muutkaan joutuu istumaan eikä kuitenkaan saa kunnollista mahdollisuutta todistaa pystyvänsä siihen mitä odotettiin. Siinä ei ole mitään järkeä.

Ymmärrän Forslingin peluutuksen, ymmärrän Oesterlen peluutuksen, tavallaan myös Ruttan vaikka ei ole lähelläkään alkukauden tasoaan. Kempny kuuluu kuusikkoon vaikkei ole mun mielestä todistanut olevansa hyvässä joukkueessa kokoonpanossa. Seabrookista turha keskustella.

Yhtä lailla nyt on hyvä hetki peluuttaa ja antaa joukkueen potentiaaliselle ykkösparin puolustajalle mahdollisuus, koska Oesterle sitä ei ole, ei ole Rutta eikä Seabrookikaan. Murphysta en jaksa vääntää enää, näet tämän eri tavoin kuin minä enkä mä millään tavalla halua pönkittää tai väittää olevani oikeassa, mutta joka paikasta saa lukea kuinka Murphy pelaa aivan liian vähän.

Tämä kertoo vain siitä kuinka Quenneville ei ole tämmöisen mitään jääkiekosta tietävän kannattajan mielestä oikea valmentaja koutsaamaan retoolissa olevaa joukkuetta eikä hän tee ties mistä syistä oikeita henkilöstövalintoja.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ymmärrän hyvin, että aneemisen Detroit-pelin jälkeen on kokoonpanoon perusteltua tehdä muutoksia. Ei voi tietää, mitä taustalla on, mutta Quenneville selvästi pitää enemmän hyvin liikkuvista kiekollisista puolustajista kuin Murphyn kaltaisista takalinjojen luutijoista. Tietenkin poikkeus vahvistaa säännön (lue Seabrook). Gustafssonille näytön paikan antaminen on kylläkin ihan jees veto.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mainittakoon nyt kun puolustajista puhutaan, että yliopiston puolella Ian Mitchell iski 1+3 taululle Denverin voittaessa Omahan 5-0. Muuten viime yön kierroksella olikin hiljaisempaa Blackhawksin varausten suhteen. Sikura, Krys, Gilbert ja Olofsson esim. jäivät kaikki pisteittä. WHL:ssä Henri Jokiharju sai yhden syöttöpisteen Portlandin tappiopelissä ja oli yhden verran pakkasella tehotilastossa. Jokiharjulla on nyt 36 ottelua pelattu ja 7+32=42 pistettä, kun viime kaudella syntyi 71 otteluun 48 pinnaa. Mitchell ja Jokiharju ovat varmasti sen tyylisiä puolustajia joista Q pitää. Saa nähdä onko viiksivallu enää penkin takana, kun näiden aika on kolkutella shown ovia? Mitchell on ollut kyllä positiivinen yllätys ja @Lico jo aiemmin ansiokkaasti hänestä kirjoittikin. Pronmanin listallekin oli hän päässyt. Listat on listoja, mutta Mitchellin potentiaali on huomattu muuallakin kuin Blackhawksin organisaatiossa.

Puolustus näyttääkin tällä hetkellä prospekteillä mitattuna Chicagon vahvimpana osa-alueena. Carl Dahlström on mennyt Rockfordissa mukavasti eteenpäin, valinta AHL:n tähdistöotteluun on yksi hyvä osoitus tästä. Luc Snuggerud on kärsinyt vaivoista tällä kaudella, mutta hänessäkin on potentiaalia tulla NHL-tason puolustajaksi. Lucas Carlsson Ruotsin liigasta, Dennis Gilbert Notre Damen yliopistojoukkueesta ja jo mainitut Jokiharju, Krys sekä Mitchell luovat mukavasti syvyyttä tuolle osastolle.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Shemmosta. 7-3 turpaan Islandersilta. Maalit Kanelle kahdesti ja Gustafssonille.

Vaikka kuinka Forsberg mokasikin sen viidennen maalin ja ehkä ensimmäinen oli otettavissa, niin joukkue edessä puolusti niin huonosti, ettei tekisi pahitteeksi peluuttaa Rockfordin kuusikkoa pari matsia. Islanders käveli, käveli ja käveli jatkuvasti maalintekopaikoille. Rutta kuudesti kentällä kun omissa soi, Forsling vissiin viidesti. Pelasiko ne alle 15 minuuttia yhteensä, en jaksa edes tarkistaa. Muillakin pareilla isoja ongelmia puolustuspelaamisen suhteen.

Dahlinia kohti tässä kovaa mennään, vaikka #88 kuinka yrittää pistää vastaan. Uran 800. piste ja on nyt Blackhawks-historian viides, joka tuon rajapyykin on rikkonut. Edellä Larmer, Savard, The Golden Jet sekä Mikita.

Ehkä nuoruus ja kokemattomuus näkyy. Ehkä se on asenne ja valmentajalle ei enää pelata. Tai sitten Quenneville ei vain pysy mukana pelin kehityksessä eikä osaa reagoida. Ken tietää.

Mitchell, Carlsson, Jokiharju, Snuggerud, Murphy sekä Forsling edustavat sitä uutta tulemista puolustukseen, Gilbertissä ja Krysissä myös potentiaalia. Fakta on kuitenkin se, että suurimmalla osalla realistinen aika pelata NHL:ssä isossa roolissa on muutaman vuoden päästä. No, ei sitä tiedä tietenkään mitä tapahtuu, mutta kyllä mä jotain kehittelisin. Valmentajanvaihdos ja iso treidi vaikka Ekman-Larssoniin. Emmä tiedä, mutta olipahan taas masokistista katsoa.

Maanantaina Tampa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Sellainen kotipeli tällä kertaa, upea alku ja Kanen hienot viimeistelyt. Muuten suhteellisen sekava lammaslauma. Gustafsson näytti hyökkäyspään osaamistaan ja kuten selostajakin sanoi se ei ole koskaan ollut hänelle ongelma. Ongelmat ovat löytyneet puolustuspelaamisesta, mutta nyt siis kelpostartti hänelle.
Forsberg ei missään nimessä ollut hyvä tänään, kuten ei hänen edessään seissyt puolustuskaan. Ripareita sateli, pakit haahuilivat, tyhmiä jäähyjä tuli kuten heikkoja syöttöjäkin roppakaupalla.
Sattuipa silmään jo pariinkin otteeseen huhu missä Blackhawks hakisi TOP4 puolustajaa maalivahtiemme suojaksi...

Ainoa positiivinen osa-alue tuossa matsissa oli se että kaikki varsinaiset aloittajat vetivät aloituksensa kunnialla reippaasti yli viidenkymmenen pinnan. Tänä vuonnahan meillä on sillä saralla tonttinsa hoitaneita senttereitä kaksi Toews ja Kämpf. Alla hiukan aiempien kausien tilastoja.
2016-17 Toews – 55.0% muut aloittajat – 43.8%
2015-16 Toews – 58.6% muut aloittajat – 44.8%
2014-15 Toews – 56.5% muut aloittajat – 49.7%
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tuohon pelisysteemiin ole tullut mitään muutosta kauden aikana. Rosteria ja ketjukoostumuksia vaihdetaan ja sitten toivotaan kädet ristissä, että tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja.

Siihen en sitten osaa sanoa, onko tuo Q:uun pelikirjan mukaista pelaamista vai eikö joukkue vaan pelaa niin kuin pitäisi. Yhtä kaikki, muutosta pitää tapahtua, eikä koko joukkuetta voi vaihtaa, joten jäljelle jää valmentajan vaihto tai, jos joukkueessa on tiedossa yksittäisiä kapinapelaajia, jotka eivät tottele valmentajaa - tällöin niiden ulostaminen olisi prioriteetti ykkösenä.

Mutta nyt pitää tehdä koviakin päätöksiä. Tämä kelkka ei tule kääntymään millään yhden TOP4- pakin hankkimisella, kun joukkue pitää saada tekemään töitä kentän molemmissa päissä joukkueena.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tauko ei tuonut toivottua parannusta joukkueen ilmeeseen. Pelejä on runsaasti vielä jäljellä eikä pleijaripaikkaan ole kuin viisi pistettä, mutta melko radikaali muutos täytyy tapahtua, että loppukaudesta pisteitä napsitaan riittävä määrä paikan saavuttamiseksi. Toinen kysymys onkin sitten, että vaikka pudotuspeleihin pääsisivätkin, niin onko tällä joukkueella realistisia mahdollisuuksia ensimmäistä kierrosta pidemmälle?

Pudotuspelit on organisaatiolle minimitavoite, mutta tippuminen varhaisessa vaiheessa ei tuo paljoa lohtua. Olisiko jo aika katsoa totuutta silmiin ja todeta, että ikkuna sulkeutui jo. Mielenkiintoista nähdä mikä strategia toimistolla otetaan tulevaisuuden suhteen ja millaisia siirtoja pelaajien ja/tai valmentajien kohdalla tullaan tekemään? Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että yksi täsmähankinta ei kesää tee.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Saad - Toews - Duclair
Sharp - Schmaltz - Kane
Hartman - Anisimov - DeBrincat
Jurco - Kampf - Hinostroza

Keith - Oesterle
Gustafsson - Seabrook
Kempny - Murphy

Glass

Joku lähtee farmiin ennen huomista matsia, jotta Anisimov voi tehdä paluun. Mielenkiintoista nähdä kuka, koska kaikki ne todennäköisimmät treenasivat tänään. Forsling ehkä?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
No sinne Rockfordiin se Forsling joutui. Itseluottamus kuntoon ja isoille minuuteille.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Lightning kävi vierailemassa United Centerissä, katkaisi oman tappioputkensa ja kasvatti Blackhawksin putken kolmeen otteluun. Maaleja ei kotijoukkue tehnyt ainuttakaan, vaikka paikkoja oli.

Todella avonaista peliä puolin ja toisin, lukuisia henkilökohtaisia virheitä molemmille joukkueille ja sitä kautta avopaikkoja. Potentiaalia oli yli kymmeneen osumaan, mutta vain kaksi nähtiin. Parhaat paikat tulivat vieraille, joka tuntui järjestäen käyttävän hyödykseen Blackhawksin huonoa viisikkopuolustusta. Ei siis mitään uutta tällä rintamalla.

Hyökkäyspeli oli oikein iloista eikä sitä voi kritisoida muuten kuin hukatuilla paikoilla. Ykkösketju oli hyvä ja toivon, että Duclair saa siinä näyttää jatkossakin. Kakkosketjussa pelasi Sharp jostain syystä, oli illan huonoin hyökkääjä molemmista joukkueista. Schmaltz ja Kane pelasivat semmoisella kohtalaisella tasolla luoden paikkoja ihan riittävästi. Anisimovilla kankea alku, mutta pelin edetessä oli hyvin mukana. Vinnieltä hyvä matsi, kuten myös Kampfilta sekä erityisesti Jurcolta.

Aina voi jossitella, mutta Lightningin avausmaalia ei olisi pitänyt ilmeisesti hyväksyä. Samapa se kuitenkin, kun ei kotijoukkue maalia onnistunut tekemään.

Saad - Toews - Duclair
Hartman - Schmaltz - Kane
DeBrincat - Anisimov - Hinostroza
Jurco - Kampf - Wingels

Tuossa on oma toiveeni seuraaviin matseihin. Kun Sikura signaa, niin Vinnie nelosketjuun joko Jurcon tai Wingelsin tilalle: viime yön matsin perusteella antaisim Jurcolle lisää peliaikaa. En tiedä kuinka optimaalinen on nelosketjun kaveriksi, mutta hyvältä se tänään näytti.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Melkoisen sekavat ajatukset tällä hetkellä ja tekstikin voi olla sen kaltaista, mutta pakko oksentaa ulos. Muistatteko kuinka kivaa oli, kun noin kymmenen vuotta sitten alkoi näkymään valoa tunnelin päässä? Organisaatio koki uutta nostetta, ympärillä tapahtui paljon positiivisia asioita ja joukkue oli seksikäs. Täynnä nuoruuden intoa ja taitoa. Tämä kaikki vieläpä realisoitui jäällä kolme kertaa sillä kaikkein suurimmalla mahdollisella saavutuksella. Mikäs siinä oli seurata ja kannattaa omiaan!

Tilanne on nyt vähän toinen. Organisaation brändi on selvästi hiipumassa ja liigalla on jo tukku uusia nimiä ja kasvoja tuotteen keulakuviksi. Ihan normaalia kiertokulkua siis ja erityisesti palkkakattokaudella. NHL on nuorten pelaajien liiga ja niin oudolta kuin se tuntuukin, niin Toewsit, Kanet, Keithit ja Seabrookit ovat kaikki tämän vuoden sisällä täyttäneet vähintään sen kolmekymmentä vuotta. Ei mitään ikäloppuja, mutta eivät ihan nuoriakaan miehiä enää jääkiekkoilijoiksi. Kilometrejä pelien muodossa on näillä herroilla jo melkoisesti ja kyllä se alkaa valitettavasti myös näkymään. Vähiten Kanen kohdalla, mutta muilla taso on laskenut parhaasta. Tähän kun lisätään vielä Hossan lopettaminen, niin eihän tässä nyt kauhean yllättynyt pidä olla joukkueen tasosta tällä hetkellä.

Ja kun puhutaan siitä, että Chicagolla on nuoria lupaavia nimiä jo pelaamassa sekä taustalla kasvamassa, on hyvä katsoa ympärilleen hieman laajemmin. Schmaltzit, DeBrincatit ja muut eivät välttämättä ole kuitenkaan aivan liigan eliittiä tässä suhteessa. Sekin on ymmärrettävää, kun joukkue ei ole varannut aikoihin edes top 15 joukossa. Voi olla epärehellistä odottaa joukkueen palaavan loistoonsa lähitulevaisuudessakaan. Ei joukkue tietenkään ole samanlaisessa montussakaan lähtökohdiltaan kuin silloin, mutta kuitenkin on hyvä olla realistinen odotusten suhteen.

Mikäli tämä joukkue voi vielä jotain menestystä niittää on Toewsin, Keithin ja Seabrookin nostettava tasoaan huomattavasti. Se onko näilä herroilla enää tankissa enempää jäljellä on sitten toinen juttu kokonaan. Viime kaudella näytti runkosarjan osalta erinomaiselta, mutta pudotuspeleistä muodostui täydellinen pannukakku. Tämän kauden osalta tarina on vielä pahasti kesken, mutta ilman positiivista juonenkäännettä mennään kyllä ikävästi tragedian puolelle.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Crawford treenasi tänään jään ulkopuolella, joka on hyvä merkki. Toivottavasti eivät kiirehdi paluun kanssa sillä verukkeella, että tällä hetkellä pudotuspeleihin pääsylle on n. 15 prosentin todennäköisyys. Rauhassa pää kuntoon ja ensi kaudella uudestaan Vezina-tasolle.

Edelliseen viestiin: vaikka prospectit eivät ole niin laadukkaita suhteessa muihin organisaatioihin, koska ei löydy omasta takaa matthewseja, kellereitä, barzalia sun muita eli niitä kärkijätkiä, niin silti tuolla on paljon hyvää tavaraa nimenomaan onnistuneeseen retooliin. Olen eri mieltä muutenkin parista asiasta ja osasta taas samaa mieltä. Esimerkiksi Toews pelaa tällä hetkellä vähintään 1B-sentterin tasolla offensiivisesti sekä on edelleen liigan parhaita puolustussuuntaan ja kiitos Schmaltzin potentiaalin, joukkueen sentterikalusto on turvattu ainakin muutamaksi vuodeksi eteenpäin eli ne todennäköiset vuodet, jolloin Kane on vielä tällä tasolla kuin nyt. Schmaltzin potentiaali on siellä ykkössentterin tasolla edelleen ja on paras kakkossentteri mitä tällä joukkueella on ollut pitkään aikaan. Kaikki kunnia Anisimoville, joka taas täydentää todella hyvin sentteristöä ja pelaa hänelle optimaalisemmassa roolissa seuraavat pari vuotta.

Keithin suhteen taas on todella epärealistista odottaa tason nostoa, riippakivi Seabrookista puhumattakaan (joka tullaan viimeistään ostamaan ulos, kun NHL jakaa ilmaiset ulosostot seuroille lockoutin aikana kaudella 2020-21). Jos Blackhawks haluaa menestyä Toewsin ja Kanen sopimuksien aikana mikä on edelleen realistista seuraavien muutaman vuoden aikana, tulee uudet Keithit sekä uudet Seabrookit löytää jostain ja mielellään tietysti nopeasti. Vuodessa ehtii tapahtua vaikka mitä, me emme tiedä missä Forslingin, Jokiharjun, Carlssonin, Mitchellin sekä muiden ceiling menee, se voi olla melkeinpä mitä vaan Rundbladin ja Keithin väliltä.

Jos kukaan puolustajista ei ota nopeasti harppausta eteenpäin tahi Bowman ei tee tilaa palkkakattoon jonkun Ekman-Larssonin naaraamiseksi, menestyksen Toewsin sekä Kanen aikana voi unohtaa. Tietysti kaikki on mahdollista; ehkä Blackhawksilla käy lotto ja Dahlin löytää tiensä intiaaninuttuun. Tulevana kesänä varataan joka tapauksessa korkeammalta kuin pitkään aikaan ja jotain potentiaalista sieltä varmasti naarataan.

Paljon on liikkuvia osia, mitä tahansa voi tapahtua ja koko ajan jääkiekko kehittyy, mutta ehkä edellä oli mun mielestä vähän turhan negatiivinen viesti. Voi olla, että sokeasti näen Toewsissa parempaa kuin viimeiseen kahteen vuoteen, ehkä ylimitoitan Schmaltzin taidot, ehkä Duclair, DeBrincat, Sikura sekä Hartman ovatkin kolmosketjun miehiä kaikki. Ehkä Saad ei osu enää koskaan edes ladon seinään. Ehkä Mitchell, Snuggerud, Krys, Jokiharju, Forsling, Carlsson sekä Gilbert ovat kaikki uusia Cam Barkereita. Ehkä arpaonni osuu ja Dahlin tai top-5 varaus putoaa Bowmanille ja varattava pelaaja katkoo jalkansa astellessaan lavalle pukemaan paitaa päälleen.

Itse ainakin pyrin löytämään sitä positiivisuutta ja optimistisuutta vaikeinakin hetkinä näiden mestaruusvuosien jälkeenkin, varsinkin kun NHL on tasaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Toisin sanoen, mä näen valoa edelleen tunnelin päässä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Pointti oli edellisessä viestissäni enemmänkin se, että emme ehkä vieläkään ymmärrä kuinka huikeaa jaksoa on saatu seurattua viime vuodet. Toewsin ja Kanen aikakaudella on jo kolme mestaruutta plakkarissa. Se on aika mieletön juttu se. Jos odottaa, että samanlainen ilotulitus jatkuu taas nurkan takana voi joutua pahasti pettymään.

Kilpailu on todella kovaa ja huipulla pysyminen ei ole helppoa. Olen ihan positiivinen edelleen tämän joukkueen suhteen, mutta hyväksyn sen tosiseikan että parhaat vuodet tällä rungolla ovat takanapäin. Itse asiassa samankaltaista aikakautta ei ehkä nähdä tältä organisaatiolta koskaan? Mutta koska mestaruuksista on kulunut vielä niin vähän aikaa, tullaan kaikkea tekemistä vertaamaan nyt ja jonkin aikaa noihin saavutuksiin. Se on ehkä jopa hieman epäreilua. Jonkinlaisessa tienhaarassa organisaatio on ja nähtäväksi jää miten tästä edetään. Pahin pelkoni on, että yritetään väkisin kopioida vanhaa kaavaa vähän kaikessa, on se sitten pelitavassa tai pelaajahankinnoissa jne.

Mitä tulee sitten Toewsiin, niin ehkä olen liian ankara häntä kohtaan tai jotain? Onhan hän kuitenkin oma suosikkipelaajani koko liigasta edelleen. Mutta jos vielä joskus saattoi ihan käsi sydämellä sanoa hänen kuuluvan liigan top 5 sentterin joukkoon, niin tällä hetkellä hän ei mahdu mielestäni edes kymmenen parhaan joukkoon.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Pointti oli edellisessä viestissäni enemmänkin se, että emme ehkä vieläkään ymmärrä kuinka huikeaa jaksoa on saatu seurattua viime vuodet. Toewsin ja Kanen aikakaudella on jo kolme mestaruutta plakkarissa. Se on aika mieletön juttu se. Jos odottaa, että samanlainen ilotulitus jatkuu taas nurkan takana voi joutua pahasti pettymään.

Kilpailu on todella kovaa ja huipulla pysyminen ei ole helppoa. Olen ihan positiivinen edelleen tämän joukkueen suhteen, mutta hyväksyn sen tosiseikan että parhaat vuodet tällä rungolla ovat takanapäin. Itse asiassa samankaltaista aikakautta ei ehkä nähdä tältä organisaatiolta koskaan? Mutta koska mestaruuksista on kulunut vielä niin vähän aikaa, tullaan kaikkea tekemistä vertaamaan nyt ja jonkin aikaa noihin saavutuksiin. Se on ehkä jopa hieman epäreilua. Jonkinlaisessa tienhaarassa organisaatio on ja nähtäväksi jää miten tästä edetään. Pahin pelkoni on, että yritetään väkisin kopioida vanhaa kaavaa vähän kaikessa, on se sitten pelitavassa tai pelaajahankinnoissa jne.

No näistä olen taas täysin samaa mieltä. Minulle on ehkä vielä helpompaa uskoa siihen parempaan huomiseen (vaikka objektiivisuus sisälläni ymmärtää, että NHL:ssä on myös muita joukkueita, jotka joko kehittyvät tai ottavat steppejä taaksepäin), koska en elänyt niitä vuosia kannattajana kuten esimerkiksi sinä silloin, kun edellinen Wirtz johti joukkoa eikä ollut oikeastaan pilkettäkään valosta tunnelin päässä. Onneksi, kuten mainitsit, Blackhawks ei ole samanlaisessa montussa kuin silloin ja tästä on ehkä hieman helpompi ponnistaa eteenpäin.

Täytyy toki muistaa, että tämä on iso bisnes ja kaiken määrittelee raha. Jos kannattajat edelleen käyvät hallilla suhteellisen paljon ja Blackhawksin brändin arvo säilyy siellä Montrealin, Toronton sekä Rangersin luvuilla, on vaikea uskoa, että täydellinen rebuild nähdään, vaan mennään hitaasti Detroitin reittiä. Detroit teki käytännössä kaiken oikein, mutta tough break eikä onnea ollut yhtään omissa varauksissa. Urheilullisessa mielessä koko paletin räjäyttäminen on tietysti nopeampi ratkaisu tehdä uudet Blackhawksit, mutta kuten kirjoitin, vaikea nähdä sen tapahtuvan, sillä siinä organisaatio todennäköisesti menettää miljoonia. Ehkä jopa satoja.

Minä uskon, että viimeaikaiset muutokset organisaatiossa ovat näyttämässä suuntaa siitä mihin joukkuetta ollaan viemässä. Vaikka entisiä mestaruuksia voittaneita pelaajia tuli, kävi ja pelaa edelleen joukkueessa uusilla sopimuksilla, koen, että Bowman on ymmärtänyt mihin suuntaan joukkuetta kannattaa viedä. Bowman on aikaisemminkin tunnistanut raakaa talenttia, toki sinne mahtuu epäonnistumisiakin, mutta mielestäni Stania on vaikea kritisoida pelin kehityksen tunnistamisesta sekä mukautumisesta. Pikemminkin ongelma on ollut valmennus, joka ymmärrettävästi kolme pääpalkintoa tuoneena on saanut pitkälti pysyä muuttumattomana nämä vuodet. Viime kesän muutokset kuitenkin jo osoittivat, että Bowmanilla on munaa tehdä vaikeitakin päätöksiä. Itse uskon, että Quenneville on hyvä valmentaja edelleen NHL:ssä ja varmasti edelleen ihan kärkipään koutsi, mutta ehkä uudet tuulet tekevät hänellekin hyvää kuten myös rakastamallemme seuralle.

En sitten tiedä kenestä olisi seuraajaksi. Samuelsson ei vaikuta houkuttelevalta eikä oikeastaan Dineen. Granatosta en tiedä mitään, Rockfordissa Colliton kerää kehuja ihan NHL:n sisältäkin per Scott Powersin artikkelit. No, realismi sisälläni arvaa, että Quenneville aloittaa ensi syksynä Blackhawksin peräsimessä. Jos kuitenkin muutos tapahtuu, arvata pitää ja jos Quenneville vielä on motivoitunut valmentamaan, niin Edmonton Oilers saattaa olla seuraava potentiaalinen vaihtoehto hänelle. Itse toivoisin jollain tavalla Collitonia, ihan sen perusteella mitä hänestä olen lukenut.

Mitä tulee sitten Toewsiin, niin ehkä olen liian ankara häntä kohtaan tai jotain? Onhan hän kuitenkin oma suosikkipelaajani koko liigasta edelleen. Mutta jos vielä joskus saattoi ihan käsi sydämellä sanoa hänen kuuluvan liigan top 5 sentterin joukkoon, niin tällä hetkellä hän ei mahdu mielestäni edes kymmenen parhaan joukkoon.

Ihan aavistuksen olet mielestäni liian ankara, mutta lähtökohta on kuitenkin se, että totuimme siihen Toewsiin, jota jotkut kehuivat maailman parhaaksi sentteriksi, jota ei kuitenkaan ollut, vaikka tulikin siinä mestaruuksien lomassa vähän haukuttua. Joka tapauksessa, oli muutamalla kaudella ihan siellä kärjessä heti Crosbyn takana.

Boldaus oma, josta sainkin innokkuutta tehdä hieman henkilökohtaista tutkimustyötä. Selasin kaikkien joukkueiden sentterit suht nopeasti läpi ja ajattelin listata ne, jotka itse pistäisin Toewsin edelle tällä hetkellä. En välttämättä osaa valitsisi Toewsin tilalle tälläkään hetkellä, mutta haen sitä absoluuttista tasoa ja vertailua. Jätin pois todennäköisesti muutamia nimiä, joilla on joko todella vähän kokemusta NHL:stä (Barzal) tai eivät ole antaneet tarpeeksi näyttöjä sentteripelaamisestaan (Point, Draisaitl). Pahoittelen, jos joku olennainen pelaaja puuttuu. Minun mielestäni kuitenkin lista menee about noin kuten alla, eiköhän sieltä joku puutu ja joku tulee ratsullaan kertomaan kuinka joku listan ulkopuolelta on parempi kuin Toews tällä hetkellä.

Lista: MacKinnon, Tavares, Giroux, Stamkos, McDavid, Crosby, Malkin, Kopitar, Eichel, Barkov, Trocheck, Seguin, Bergeron, Monahan, Scheifele, Bäckström, Matthews, Getzlaf, Horvat, Kesler, Johansen, O'Reilly, Kuznetsov. Varsinkin viisi viimeistä ovat aika rajatapauksia, kuten Monahan sekä Trocheck. Annan suuren painoarvon tämän kauden esityksille, myös Toewsin kohdalla.

Mun papereissa Toews on siis siinä juuri top-20:n ulkopuolella senttereistä. Nyt tietysti voisi laittaa 1-2 punchit tai jopa 1-2-3 punchit järjestykseen ja ottaa vielä huomioon keillä on superlaitahyökkääjä alá Kane joukkueessa antamassa taustatukea.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Lista: MacKinnon, Tavares, Giroux, Stamkos, McDavid, Crosby, Malkin, Kopitar, Eichel, Barkov, Trocheck, Seguin, Bergeron, Monahan, Scheifele, Bäckström, Matthews, Getzlaf, Horvat, Kesler, Johansen, O'Reilly, Kuznetsov. Varsinkin viisi viimeistä ovat aika rajatapauksia, kuten Monahan sekä Trocheck. Annan suuren painoarvon tämän kauden esityksille, myös Toewsin kohdalla.

Mun papereissa Toews on siis siinä juuri top-20:n ulkopuolella senttereistä. Nyt tietysti voisi laittaa 1-2 punchit tai jopa 1-2-3 punchit järjestykseen ja ottaa vielä huomioon keillä on superlaitahyökkääjä alá Kane joukkueessa antamassa taustatukea.

Girouxista ainakin voinee olla eri mieltä, kun ei ole sentteri nykyään. En nyt aivan hirveästi muuten ole listasta eri mieltä, mutta aika monta nimeä kuitenkin napsaisisin Toewsin edestä pois. Näin esimerkkinä jos jonkun Eichelin jos laittaisi pelaamaan Toewsia vastaan, niin kyllä viellä tällä hetkellä ottaisi pataan aika rumasti. Johonkin sijoille 10-15 voisi ehkä Toews omissa papereissa mennä senttereistä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvää pohdintaa pelaajista, mutta jotenkin tuntuu ettei homma nyt ole kiinni pelaajamateriaalista, vaan pelaamisen tasosta.
Kai Suikkanen viisaus(vaikka eri tasolla valmensikin) siitä, että ”ei voi kahen metrin syötöt mennä vittu kolme metriä ohi” pätee myös Änäriin.

Joko pelaajat eivät pelaa pelikirjan mukaisesti tai sitten pelikirja on päivittämättä tähän päivään ja vastustajat lukevat sitä kuin avointa kirjaa. Ja tästä johtuu kiekonmenetykset, henkilökohtaiset virheet, vastustajan ylivoimahyökkäykset ja vastustajan jättämiset vartiotta oman maalin edessä.

Vaikka saataisin Licon listan neljä parasta sentteriä joukkueeseen, niin se ei poistaisi yllä mainittuja asioita, jos muu joukkue ei ala suorittamaan voittoihin vaadittavalla tavalla.

Nöyryys, taistelutahto, sitoutuneisuus yhteiseen päämäärään(enkä tarkoita nyt aikaista golfkauden avausta) ja pelikirjaan on ne lääkkeet, jolla syöksykierre oikenee, jos oikenee...
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässä mennään helposti aluelle, jossa on helppo eksyä loputtomaan saivarteluun. Edelliseen viestiin voisi vastata, että tietenkin pelaajamateriaali heijastaa suoraan myös pelaamisen tasoa. Mutta eihän se tietenkään näin yksinkertaista ole. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi Colorado, joka oli aivan aneeminen viime kaudella ja nyt meno on täysin toinen. Ei tämän vuoden Avs ole pelaajamateriaaliltaan mitenkään ylivertainen viime vuoden rosteriin verrattaessa. Hyvä esimerkki siitä mitä itseluottamus merkitsee tässä lajissa. Silloin kun on ns. flow päällä ja kaikki tuntuu toimivan on helppo pelata, mutta tappioiden painaessa niskaan alkaa luottamus omiin kykyihin horjumaan ja se näkyy myös jäällä. Me fanit tietenkin odotamme, että nämä ammattilaiset suorittavat kentällä aina taitotasonsa ylärajoilla ja huonoja päiviä ei sallita. Saati sitten sitten kausia.

Sitä en osaa sanoa, eikä kukaan täältä käsin ovatko pelaajat sitoutuneita yhteiseen päämäärään. Mikäli näin olisi niin se tarkottaisi käytännössä sitä, että Q olisi menettänyt otteen joukkueesta. Ehkä lievä syöksykierre on vienyt varsinkin nuorilta pelaajilta itseluottamusta, ehkä konkarit eivät enää syty Q:n ohjauksessa tai sitten vaan pelaajamateriaali ei ole riittävän laadukas?

***
Gustav Forsling valittiin ottelun ykköstähdeksi AHL:n puolella. Forsling teki yhden maalin ja laukoi kahdeksan kertaa maalia kohti Rockfordin voittaessa Bakersfieldin 4-1.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös