Calgary Flames 2017–2018

  • 68 608
  • 226

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Paluu arkeen edessä. Back to back - pelit edessä. Maalivahdit pelaa joukkueen mukaan puoliksi. Toivottavasti Smith pelais välillä jälkimmäisen. Veikkaan että näin on. GG sanoi haastattelussa, että mv koutsi Sigalet tekee asian suhteen päätökset.
Yleensä tauon jälkeen vierasjoukkueet ovat vahvemmilla, kun ovat joutuneet asennoitua pelaamiseen aiemmin. Sama monesti myös ekassa kotipelissä useamman pelin mittaisten vieraskiertueiden jälkeen.
Nyt on tärkeä ottaa se 2 pistettä ja Sharkseille ei tartte antaa yhtään.
Nämä molemmat, kun hävitään, niin loppukauden ajan mennään varmuudella kädestä suuhun. Suora voitto molemmista ja taistellaan suorasta pleijaripaikasta(?)!!
Meille kaikista kolmesta jengistä tärkeimmät pelit..
Alkaakin jo aamuyöllä, niin ehtinee kattoa.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Tappio tuli. Piste toki saatiin. Eka erä oli hyvä ja Flames paremmalla jalalla, kuin sharks.
Aloitukset hävittiin ekassa erässä noin 80 prosenttisesti. Ylivoimalla saatiin maalia ja kuvaavaa on, että Monahan ja Gaudreau olivat jäällä, mutta kolme muuta jäällä ollutta "teki" sen maalin. Sharksin yv oli hyvä ja juostiin perässä kunnes Pavelski sai parhaalle tontille paikan..
Toka erä oli tasainen ja aloitustilastoakin saatiin tasoitettua. Ehkä Sharks sai hieman otetta. Frolik sai Burnsin vedon suuhunsa ja jätti pelin kesken.ketjubän peli kärsi tästä. Ainakin Brouwer ja Jagr stunttaili.
Kolmas erä oli taas selvemmin Sharksin. Molemmilla toki omat paikkansa.
Jatkoajalla hyviä paikkoja molemmilla. Ja Tkachukin paikka ihan loopussa ehkä Flamesin paras. Toiseen päähän Rittichiltä torjunta läpiajossa viimesellä sekunnilla. Viihdyttävä jatkoaika. Mielenkiintoista oli, että Sharksin kaverit pysty käytännössä suojaamalla pitämään kiekon itsellään hyökkäyspäässä ja Flames enemmän liikkeellä ja syötöillä.
Rankkarit oli mitä oli. Donskoilta hieno maali. Backlund koitti aiemmin samaa, muttei onnistunu. Backlund on rankkarikisoissa 0 maalia, 7 yritystä..
Kokonaisuutena todettakoon, että Flames tarttis ykkösketjun onnistumisia. Helpottais todella paljon. Gaudreau järjesti pari paikkaa taas, mutta väkinäiseltä vaikuttaa ketjun peli. Ferland oli aika näkymätön.
Kakkonen pelas ok peliä ja sit Frolikin loukin jälkeen taso laski.
Kolmonen on hyvä. Omassa päässä ei niin paikat oo aivan selvillä, mutta vahva ketju hyökkäyspäässä. Taklaa ja saa maalipaikkoja
Nelosketjussa Brouwerin huippuhetki oli yks kiekon pitäminen hyökkäysalueella, Stajanin vartaloharhautus alivoimalla, josta pääsi maalipaikkaan oli ainoa hyvä suoritus, joka jäi mieleen. Stajan on muuten kyllä aika turhake. Kannatttais miettiä loppukaudeksi vaikka farmista joku kaveri siihen paikkaan. Lazar on ainakin jalalla nopeampi ja luopuu kiekosta vähemmän. F. Hamilton kävis kanssa.
Jagr on kyllä hidas, mutta se saa hyvin kiekkoa maalille. Maaleja nelosketjussa ei kukaan tee, joten hyöty jää pieneksi. Jagr koputti eka erässä mailaa jäähän Sharksin hyökätessä ja sai siten Sharksin pelaajalta syötön lapaan...
Pakeista Gio pelas hyvin, samoin Brodie. TJ teki monta hyvää suoritusta omassa päässä. En muista, että olis tehny yhtään hasardia!
Rittich oli hyvä. Mun mielestä Flamesilla on nyt kakkosveska, joka pystyy voittamaan pelejä.
Piste oli tärkeä, mutta enemmän olis tarvittu. Huomenna kelpaa vain suora voitto.

Off topic: Ootteko muuten seurannu, että pelaako muissa divisioonissa joukkueet yhtä paljon jatkoaikoja? Tuntuu, että Canucksia ja Arizonaa lukuunottamatta kaikki muut joukkueet pelaa koko ajan 'maalin pelejä'... Jo viime kausilla sama mutu.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Olihan tuo pelaaminen paljon paremman näköistä, kuin tuossa edellisessä Habs-matsissa, mutta sekin onnistuttiin häviämään. Vain kaksi voittoa edellisistä seitsemästä pelistä. Oli hyvä mahdollisuus ottaa Sharksia kiinni kahden pisteen verran, mutta lopulta se ero sitten kasvoi pisteellä. Tällä tahdilla Vegas ja Kings karkaavat kohta lopullisesti ja sitten on vain yksi suora paikka jäljellä. Sharks tuskin tulee tuosta ainakaan kovin paljoa hyytymään ja uskon, että Ducks tulee vielä nousemaan ylöspäin. Joukkue tuskin pystyy toistamaan viime kauden voittoputkea, joten paljon pitäisi vielä parantaa. Joukkueella on kyllä kaikki tarvittavat palaset, mutta ne pitäisi vielä saada samanaikaisesti kohdilleen. Tuntuu, että aina kun joku osa-alue saadaan kuntoon, niin sitten toinen lakkaa toimimasta. Kun kolmosen peli alkoi vihdoin tuottaa tulosta, niin ykkönen ei ole enää saanut mitään aikaan. Gaudreau on kyllä pitänyt tasonsa, mutta ketjukavereista ei ole ollut yhtään apua. Monahan on menettänyt täysin kykynsä tehdä maaleja, vaikka paikkoja on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Ferland tekee aina välillä yksittäisen maalin, mutta muuten on näkymätön. Alkaisi edes taklaamaan, jos ei muuta. Odotin myös Backlundin ketjulta tällä kaudella enemmän tehoja.

Vielä viime kaudella Stajan pelasi mielestäni oikein hyvin omassa roolissaan ja oli tasakentällisin joukkueen kuudenneksi tehokkain hyökkääjä. Tällä kaudella taso onkin sitten romahtanut ihan totaalisesti ja miehellä ei tosiaan pitäisi olla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Tuntuu kuitenkin olevan yksi Gulutzanin luottomiehistä jostain syystä, joten tuskin tulee tapahtumaan. Brodie on tosiaan viime aikoina pelannut paremmin omassa päässä, mutta samalla nuo tehot ovat kadonneet. Hamilton on puolestaan matkalla 35 pisteeseen eli tekemässä aika suurta pudotusta viime kauden 50 pisteeseen.

Tuossa on näköjään ohjelmassa aika paljon vaikeita otteluja tulossa, mutta voittoja pitäisi pystyä ottamaan mahdollisimman monta. Saa sitten nähdä miten käy.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Laskeskelin, että mikäli Monahan ja Ferland pitävät nykyisen maalintekotahtinsa lopoukauden, niin Monahan tekis noin 38 ja Ferland n. 32 koko kaudella. Sinänsä olis aika kovatkin, tai kunnon ykkösketjun lukemat. Samalla kaavalla Ferlandille tulis syöttöjä noin 12 koko kaudella... (tällä hetkellä 14+5)
Tämä oineastaan vaan vahvistaa ajatusta siitä, että ykkösen alkukauden tahti nykyisen kolmosen kanssa olis todella tuottavaa.
Ainahan tavoite on, että peli on parhaimmillaan kun pelitkin on tärkeimpiä, mutta sen verran hyvin pitäis pelata, että ei pleijareihin pääsy tyyliin oo viimeisen ottelun tuloksen varassa...
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
No niin, se oli sitten uusi alku pitkälle tappioputkelle Honda Centerissä. Flames pelasi ihan hyvän toisen erän ja kolmannen erän viimeiset 5 minuuttia, mutta muuten Smith piti yksinään joukkuetta pystyssä. Joukkue otti ihan liikaa tyhmiä jäähyjä ja kuten tapana on aina ollut, niin Ducks-pelaajille annettiin oman maalin edessä kaikki mahdollinen aika ja tila. Bennettillä oli toisessa erässä edessään täysin tyhjä Ducks-maali, mutta jostain ihmeen syystä ei vaan halunnut laittaa kiekkoa maaliin. Se olisi voinut tietää joukkueelle edes sitä yhtä pistettä.

Frolikin leuka sitten murtui ja mies on ilmeisesti sivussa useita viikkoja. Ainakin omaan silmään näyttäisi siltä, että sillä on aika iso merkitys myös Backlundin pelaamisen tasoon. Gulutzan voisi vihdoin herätä ja alkaa muuttaa noita ketjuja, kun Jagr ei ainakaan ole vastaus tuohon Frolikin tilalle. Farmin puolella on pelaajia, jotka ovat pelanneet hienoa kautta. Sieltä myös Janko ja Hathaway nostettiin ja molemmat ovat pelanneet myös ylhäällä hyvin. Näin tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, kun onhan siellä sentään Brouwer, Stajan, Lazar ja F.Hamilton.

Laskeskelin, että mikäli Monahan ja Ferland pitävät nykyisen maalintekotahtinsa lopoukauden, niin Monahan tekis noin 38 ja Ferland n. 32 koko kaudella. Sinänsä olis aika kovatkin, tai kunnon ykkösketjun lukemat. Samalla kaavalla Ferlandille tulis syöttöjä noin 12 koko kaudella... (tällä hetkellä 14+5)

Jos tosiaan Ferland päätyy yli 30 maaliin, niin toki se on loistava suoritus odotuksiin nähden. Jos Monahan päätyy noin 35 maaliin ja noin 65 pisteeseen, niin sekin on ihan ok suoritus. Se on kuitenkin samaa tasoa, kuin millä Monahan on pelannut nyt jo usean vuoden ajan. Kauden alussa näytti kuitenkin siltä, että Monahan olisi vihdoin nostanut pelaamisensa ihan uudelle tasolle. Siihen nähden tuo olisi kuitenkin pettymys, kun vierellä pelaa Gaudreaun tasoinen pelaaja. Monahan on kuitenkin ollut viimeiset noin 15 peliä täysin pihalla, joten saa nähdä tuleeko edes pääsemään noihin lukuihin. Gaudreau taas on tällä kaudella nostanut pelaamisensa uudelle tasolle ja parantanut varsinkin oman pään pelaamista todella paljon.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
No niin, se oli sitten uusi alku pitkälle tappioputkelle Honda Centerissä. Flames pelasi ihan hyvän toisen erän ja kolmannen erän viimeiset 5 minuuttia, mutta muuten Smith piti yksinään joukkuetta pystyssä...

Frolikin leuka sitten murtui ja mies on ilmeisesti sivussa useita viikkoja. Ainakin omaan silmään näyttäisi siltä, että sillä on aika iso merkitys myös Backlundin pelaamisen tasoon. Gulutzan voisi vihdoin herätä ja alkaa muuttaa noita ketjuja, kun Jagr ei ainakaan ole vastaus tuohon Frolikin tilalle. Farmin puolella on pelaajia, jotka ovat pelanneet hienoa kautta. Sieltä myös Janko ja Hathaway nostettiin ja molemmat ovat pelanneet myös ylhäällä hyvin. Näin tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, kun onhan siellä sentään Brouwer, Stajan, Lazar ja F.Hamilton.



Jos tosiaan Ferland päätyy yli 30 maaliin, niin toki se on loistava suoritus odotuksiin nähden. Jos Monahan päätyy noin 35 maaliin ja noin 65 pisteeseen, niin sekin on ihan ok suoritus. Se on kuitenkin samaa tasoa, kuin millä Monahan on pelannut nyt jo usean vuoden ajan. Kauden alussa näytti kuitenkin siltä, että Monahan olisi vihdoin nostanut pelaamisensa ihan uudelle tasolle. Siihen nähden tuo olisi kuitenkin pettymys, kun vierellä pelaa Gaudreaun tasoinen pelaaja. Monahan on kuitenkin ollut viimeiset noin 15 peliä täysin pihalla, joten saa nähdä tuleeko edes pääsemään noihin lukuihin. Gaudreau taas on tällä kaudella nostanut pelaamisensa uudelle tasolle ja parantanut varsinkin oman pään pelaamista todella paljon.

Eka erä oli kyllä aivan karmeaa katsottavaa. Tuli muistoja menneistä peleistä Honda Centerissä..

Kakkosketjun peli kärsii kyllä selvästi. Ja muutenkin työmyyrän ja perusraatajan puuttuminen vaikuttaa näissä 'maalin peleissä' paljon.

Smith oli hyvä ja oli tuuriakin. Tais olla kolme laukausta mailan varteen tms.

Gaudreau kärsii paljon muiden tehottomuudesta ja onko siinä syy miksi laukoo itse usein ja ei niin hyvistä paikoista edes?

Ja tuohon laskennalliseen maalimäärään vielä, että tässä vaiheessa kautta se olis hyvä, jos noihin lukemiin päästäis. Kauden alussa Monahanille olis toivonu +40 maalia.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
The Calgary Flames announced today that they have acquired defenceman Dalton Prout from the New Jersey Devils in exchange for goaltender Eddie Lack.

Ja Prout suoraan farmiin. Mietin miksi Läck edes hankittiin? Olis kauden alusta ottanu Rittichin mukaan..!? Vai onko Läck sellanen luonne, että kesätreeneissä ja leirillä olis siksi hyödyttäny joukkuetta(nuoria maalivahteja)?
No, hyvä puoli on, että nyt viimeinkn meillä on omasta tuotannosta maalivahti pelaavassa kokoonpanossa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Mietin miksi Läck edes hankittiin? Olis kauden alusta ottanu Rittichin mukaan..!?

Joukkue varmasti halusi lähteä kauteen kokeneemman 2-maalivahdin kanssa, kun Smithillä on ollut uralla noita loukkaantumisia. Rittich kuitenkin oli NHL:n suhteen täysin katsomaton kortti ja tuskin kukaan osasi odottaa noin hyviä suorituksia. Läckin suhteen homma ei vaan toiminut, mutta eipä siinä mitään menetettykään.

Tuon treidin tarkoitus oli Flamesin kannalta ilmeisesti se, että Parsons ottaisi Läckin paikan farmissa. Prout oli itselleni ihan tuntematon pelaaja, mutta ainakin kokoa ja fyysisyyttä tuntuisi löytyvän. Youtuben perusteella tykkää myös tapella ja erityisesti Lucicin kanssa, joten ehkä nähdään kentällä seuraavassa Oilers-matsissa viimeistään.

Edelliseen viestiin liittyen vielä, että Gaudreau tosiaan on alkanut laukoa välillä ihan turhissa paikoissa. Kyllähän sen toki ymmärtää, jos alkaa turhauttamaan, kun kaverit pistävät kiekkoa verkkoon niin huonolla prosentilla. Tuossa jokin aika sitten, kun GG harrasti tuota ottelun aikaista ketjulottoa, niin vaihtoi Gaudreaun ja Bennettin paikkoja. Se näytti mielestäni toimivan ihan hyvin, mutta taas seuraavassa matsissa palattiin normaaleihin ketjuihin. Jotain muutoksia ainakin kannattaisi edes yrittää tehdä. Gululla vaan tuntuu olevan sellainen ajatusmaailma, että häviävää joukkuetta ei muuteta.

Ensi yönä sitten vastassa Blackhawks ja nyt olisi jo hyvä hetki ottaa se voitto varsinaisella peliajalla.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Ensi yönä sitten vastassa Blackhawks ja nyt olisi jo hyvä hetki ottaa se voitto varsinaisella peliajalla

Ei tullu varsinaisella peliajalla vieläkään, mutta voitto kuitenkin.
Ekassa erässä oltiin kerrankin alusta asti mukana kunnolla. Mangiapane sai heti ensimmäisessä vaihdossaan kohtalaisen vetopaikan.
Ykkönen oli hyvällä pelipäällä ja #19 myös. Smith pelas hyvän perusvarman pelin. Tuntuu, että Smithin perustaso on tällä hetkellä niin hyvä, että sen puolesta taistellaan voitosta joka pelissä. Nelosketjulta voi sanoa pelin olleen hyvä. Saivat jopa pyörityksiä vastustajan päätyyn! GG meinaskin, että 'veteraanit' terästäytyivät, kun oli ensikertalainen ketjussa mukana.
Oli muutenkin vapautuneen oloinen porukka pelin jälkeen. Monahanille maali teki hyvää ja Gio on aika jäätävä jatkoajoilla. Tarkka ranne sillä on kun saa enemmän tilaa.
Tosi paljon tulee nykykiekossa noita pomppumaaleja ja ainakin Flamesin verkkoon niitä on tullu tällä kaudella monia huonoihin hetkiin. Onneksi saivat kasattua itsensä jatkoajalle. Erikoista toisaalta, että Chicagon jatkoaikatilastot on noin huonoja (oliko 4 voitto ja 6 tappiota vai..?) , vaikka esim. Kane varsinkin pitäis olla omimmillaan kun on tilaa..
Tärkeä voitto. Tällä kaudella ollaan kyllä saatu monta pelaajaa alhaalta avuiksi ja se varmaan on myös organisaation kannalta hyvä asia.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Voitosta toki pitää olla tyytyväinen, mutta jälleen kerran annettiin ihan turhaan piste joukkueelle, jonka kanssa tullaan mahdollisesti taistelemaan viimeisistä kahdesta playoff-paikasta. 3-0 tilanteessa kaikki näytti hyvältä, mutta sitten Hathaway otti turhan jäähyn ja peli on yhtäkkiä 3-2. Brodie ei ollutkaan hetkeen tehnyt isoja virheitä, mutta tuo toinen maali meni täysin miehen piikkiin. Monahan katkaisi yhdeksän ottelun maalittoman putkensa, mutta noista paikoista olisi pitänyt pystyä tekemään 1-2 maalia enemmän ja jatkoaikaa ei olisi edes tarvittu. Tuntuu, että itseluottamus ei ole ihan kohdallaan, kun pilasi pari hyvää paikkaa, koska halusi vielä syöttää Ferlandille, joka ei enää odottanut edes syöttöä. Toivottavasti alkaisi tuon maalin myötä taas kulkemaan paremmin.
Nelosketjulta tosiaan ihan hyvä peli ja Mangi teki pienistä minuuteista huolimatta vaikutuksen. Jagr on näyttänyt viime peleissä aika huonolta ja kuuluisi mielestäni neloseen. Mangi-Janko-Hathaway pelasi Stocktonissa hyvin yhteen ja sitä kannattaisi mielestäni edes kokeilla. Kakkonen sitten muodossa Bennett-Backlund-Tkachuk.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Hrivik nostettu nyt myös ylös. Oli kyllä hyvillä tehoilla pelannu Stocktonissa. 28 ottelua ja 10+29.
Freddie Hamilton lähti Arizonaan waiverseista, joten siksi nosto.
Tärkeä matsi. Ei auta ku voittaa Varsinaisella. Silti veikkaan, että jatkoille mennään. 1-1 tai 2-2 varsinaisen peliajan jälkeen.

E: tarkennettu syytä Hrivikin nostolle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Flames oli taas vaihteeksi täysin unessa, kun ottelu alkoi ja näytti vahvasti siltä, että Kings ottaa helpon voiton. Toisin kuitenkin kävi ja varsinkin tuo toinen erä oli ehkä paras erä, jonka joukkue on pelannut tällä kaudella. Brouwer teki maalin, mutta siitä huolimatta en vaan voi ymmärtää, että minkä takia GG haluaa peluuttaa tätä Backlundin ketjussa. Sattui vaan seisomaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta mielestäni ei tuonut ketjun pelaamiseen muuten yhtään mitään. Aika paljon on tullut jauhettua noista Monahanin tuhlatuista maalipaikoista, mutta taas kerran on syytä sille. Laskin, että Monahanilla oli ottelussa neljä erittäin hyvää maalipaikkaa ja tuo ainoa maali sattui uppoamaan aika huonolla vedolla. Siinä oli läpiajoa ja täysin tyhjä maali edessä, josta laukaus kuitenkin yläputkeen. Joukkue on tällä kaudella hävinnyt aika monta ottelua yhdellä maalilla, joten tuonkin suhteen toivoisi vähän parannusta. Flames oli ainakin muutama ottelu takaperin eniten tolppia laukonut joukkue koko liigassa ja taas niitä tuli kolme lisää.

F.Hamilton siis Arizonaan ja on mielenkiintoista nähdä, että miten se vaikuttaa pikkuveljeen vai vaikuttaako mitenkään. Veljekset kuitenkin tulivat joukkueeseen pakettina. En itse edes nähnyt sellaista mahdollisuutta, että joku joukkue olisi poiminut Freddien. Melkoinen sattuma, että juuri Coyotes, jolla on läheiset välit Tren kanssa sattui ottamaan pelaajan.

Backlundin viime kausi oli kaikin puolin loistava. Oli muun muassa Selke-äänestyksessä sijalla neljä. Tällä kaudella pisteitä on tullut lähes samaan tahtiin, mutta tehotilasto on lukemissa -8, joka on koko joukkueen huonoin. En sitten tiedä, että olisiko antamassa Flamesille alennusta, mutta vapailta markkinoilta saisi varmaan sopparin, joka olisi mallia 5-6 vuotta ja 5,5-6M per kausi. Ottaen huomioon joukkueen sentteri-tilanteen, niin en kyllä välttämättä lähtisi maksamaan tuollaista hintaa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Smith pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan ja oli mielestäni lähes ainoa syy siihen, että joukkue selvisi jatkoajalle asti. Varsinkin omassa päässä tuo pelaaminen näytti ajoittain aika huonolta ja Wild sai sen myötä lukuisia huippuluokan maalipaikkoja. Siihen nähden olikin melkoinen ihme, että Smith päästi vain kaksi maalia.

Voittoputki on nyt neljän ottelun pituinen ja isona syynä sille on ollut loistavasti pelannut ykkösketju. Gaudreau 0+8, Monahan 3+4, Ferland 3+3. Ferlandilta oli toki lupa odottaa selvästi uran parasta kautta, mutta onhan varsinkin tuo maalimäärä ollut erittäin positiivinen yllätys. Sen lisäksi on myös parissa viime pelissä näyttänyt, että osaa myös antaa hienoja syöttöjä.

Joukkueen 8 edellistä matsia on päättynyt yhden maalin erolla. Sen takia olisikin tärkeää, että tuo yv olisi jotain muuta kuin sitä itseään. Viimeiset kolme matsia se on ollut 0/12. Kaiken lisäksi edellisessä matsissa tuo 4min yv oli ainoa syy sille, että Ducks pääsi mukaan peliin.

Isoveljen lähtö sitten näköjään vaikutti Hamiltonin pelaamiseen positiivisesti, kun on nyt kahdessa perättäisessä matsissa tehnyt tärkeän voittomaalin. Kapteeni on myös pelannut viime aikoina loistavasti, kun on tehnyt tehot 4+4 edellisiin 9 matsiin.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Höpötellääs itsekin taas.

Oli Smithin ilta kyllä, mutta olihan siinä mm. Bennettin tolppaveto tokan erän lopussa ja ekassa erässä Flames oli ehkä hiukan niskan päällä. Toki kolmas erä oli aika järkyttävää passivoitumista, mutta selvää oli, että Wild tulee tässä tilanteessa ja playoff-racessa kotona aika lujaa päälle.

Flamesin saldo viimeisen kahden kauden ajalta on aika kova niissä peleissä, mitä Flames on johtanut kahden erän jälkeen. Hatusta heitettynä taitaa saldo noista peleistä olla 45-0-2, eli yhtään varsinaisen peliajan tappiota ei ole niistä tullut. Tuo lukema tuli hataralla muistikuvalla heitettyä, joten ei välttämättä täysin oikein, mutta varsinaisen peliajan tappioita ei ainakaan ollut. Lukema tuntuu aika hurjalta, koska tällä kaudella aika monessa pelissä ollaan kolmannessa erässä johtoasema ryssitty. Jatkoajalla joukkue on kuitenkin totutun kova, ja yleiskuva noissa peleissä on se, että mikäli vastustaja ei selviä rankkareille asti, niin tukkaan ottavat.

Yön pelistä vielä sellainen mielipide/huomio, että tuomarit olivat melkoisen kuutamolla. Lisäksi tuo Wildin kotiselostaja oli ehkä pahin homer, mitä tällä kaudella on kaikista peleistä saanut kuunnella. Aika lailla joka ikinen tilanne katsottiin Wild-näkökulmasta. Totta kai nuo aina jonkin verran "oman" joukkueen puolelta selostavat, siihen on totuttu, mutta viime yön peli erottui kyllä joukosta. Jatkoaikamaali oikeastaan kruunasi kaiken, kun ensi kaveri ulisee todella vaisulla äänellä maalitilanteen läpi, ja sen jälkeen, kun tilannetta katsottiin nauhalta paitsion varalta (selvä maali tuo tietty oli) niin hihkui siellä, että "I think this could be offside" tjsp. No, nää on näitä.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Täälä keskustellaan paljon siitä, millainen Flames on mutta olisi kiva kuulla useammaltakin kaverilta, miten muiden joukkueiden kannattajat näkee Flamesin..
Mietin, josko esimerkiksi Kingsien pelistä voisi sanoa samoja kommentteja, kuin eilisestä Wild-matsista, tyyliin. Saatiin pari paikkaa ite ja niistä sisään, kaveri sai 7 ja veska otti niistä kaikki vaille yhden ja voitettiin.. Ducks taisi voittaa myös paljon Gibsonin 40+ torjunnoilla pelejä alkukaudesta..?
Ihan vaan sillä mietin, että onko Flamesin tilanne oikeasti huono tai huolestuttava. Tällä hetkellä ykkönen toimii, kolmosketju toimii. Maalivahtipeli toimii, otteluiden alussa ollaan oltu hereillä pari viime peliä, alivoima toimii ja jatkoajat hoidetaan. Aina toki on korjattavaakin, mutta kuitenkin.

Ylivoima on huonoa ja GG sanoi, että ylivoimalla hävitään kaikki kakkoskiekot.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
maalipaikoista ja veskaripelistä

Jos ihan viime yön pelistä puhutaan, niin vaikka Wildillä oli enemmän maalipaikkoja, oli Flamesin maaliin johtaneet paikat mielestäni kaikki vaarallisempia tilanteita kuin Wildin paikat ja maalit. Joka maalissa sai käytännössä lyödä kiekon tyhjiin.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Jos ihan viime yön pelistä puhutaan, niin vaikka Wildillä oli enemmän maalipaikkoja, oli Flamesin maaliin johtaneet paikat mielestäni kaikki vaarallisempia tilanteita kuin Wildin paikat ja maalit. Joka maalissa sai käytännössä lyödä kiekon tyhjiin.

Olen siitä samaa mieltä, että nuo Flamesin maaliin johtaneet tilanteet olivat ns. varmoja maaleja ja sitten oli se Bennettin tolppalaukaus. Muuten mielestäni Flamesilla ei juuri ollut noita huippuluokan paikkoja eli käyttivät paikkansa hyvällä prosentilla. Smith taas mielestäni teki aika monia sellaisia pelastuksia, jotka menevät normaalisti isolla prosentilla maaliin.

Mitä taas tulee tuohon aiempaan viestiin, niin Gulutzan on ainoa asia joukkueen suhteen, josta itse olen huolissani. En vaan jaksa uskoa, että mies tulee koskaan saamaan irti läheskään kaikkea sitä mitä tästä rosterista pitäisi saada. Siinä mielessä ollaan ihan hyvässä tilanteessa, että joukkue on ihan siinä rajoilla pudotuspelipaikan suhteen, vaikka koko ajan on se tilanne, että noin 50% tärkeistä asioista toimii samanaikaisesti. Iso osa kauden peleistä on päättynyt tuon yhden maalin erolla, joten puhutaan hyvin pienistä marginaaleista. Backlundin ketjun pelaaminen on ollut tasakentällisin aika pahasti sekaisin Frolikin loukaantumisen jälkeen, mutta GG on sitkeästi sitä mieltä, että Brouwer on se oikea vaihtoehto tuohon ketjuun. Ainakaan itselleni ei tulisi ihan heti ensimmäiseksi mieleen peluuttaa Gaudreaun tyylistä Mangiapanea nelosketjussa, mutta GG kokee myös sen hyväksi vaihtoehdoksi.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Tuo on kyllä totta, että koko ajan on joku asia joka ei toimi ja kun se saadaan kuntoon, niin toinen prakaa..

Haaste ei ainakaan pienene etelän reissulla. Veikkaan, että toinen peli voitetaan ja toinen hävitään. Toivotaan toki, että kolme matsia kotona hävinnyt Tampa on sekaisin all star äänestyksen tuloksista ja pelaa ohipelin..
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Nyt on ollut tehokkuus hyvällä tasolla. Liigan kovin nippu kotonaan vastassa, ja neljän maalin erolla voitto. Kulminaatiopisteissä Smith oli kovaa kamaa. Mm. rankkari kiinni ja pari hyvää torjuntaa muutenkin.

Mutta kyllä oli tyylikkäitä nuo Flamesin iskut vastaan. Etenkin Jankowskin ja Gaudreaun maalit. Ainoalla ylivoimallakin maali, ja av:t hoidettiin. Olisihan se voinut olla täysin toisenlainenkin peli, mutta loppujen lopuksi sanoisin, että lähtökohtiin nähden joka osa-alueella ihan hyvää tekemistä.

Ensi yönä taas peli, joten senkin kannalta hyvä, että saatiin Tampaa vastaan peli selväksi ajoissa. Rittichille toivottavasti välillä vastuuta.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Rittich on maalissa.
Pantersilla NHL-mittapuulla erikoinen peli, kun ensimmäinen kotona hetkeen ja heti perään 6 päivän tauko.
Jos peli-ilme on samaa luokkaa, kuin eilen, niin saadaan kuudes voitto putkeen..
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Voittoputki kasvoi sitten jo kuuteen otteluun. Kahden edellisen pelin maalit Flamesille 9-3 ja laukaukset vastustajille 77-53. Yhteensä noissa peleissä taisi vielä olla vastustajilla kolme tolppavetoa. No hyvä, että menee välillä noinkin päin.

Rittich pelasi loistavan pelin ja sen lisäksi erityisesti Tkachuk pelasi vahvasti. Yleensä noilla tyhjiin tehdyillä maaleilla ei ole kovin suurta merkitystä, mutta Panthers pyöritti sitä ennen peliä sen verran vahvasti, että olisivat voineet vielä nousta tasoihin. Tkachuk teki siihen kyllä upean esityön ja Backlundin oli helppo laittaa kiekko verkkoon.

Viimeiseen 12 peliin Smithin ja Rittichin yhteenlaskettu torjuntaprosentti on ollut 93,75 eli ainakin se osa-alue on hyvässä mallissa.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Veikkaan, että toinen peli voitetaan ja toinen hävitään.
Mukava olla väärässä. :)
Nyt joukkue pelaa tuloksellisesti sillä tasolla, varsinkin puolustuspään osalta, jota ennen Kauden alkua odoteltiin. Meillä on nyt noin 2,5 (kakkonen oottaa Frolikia) toimivaa ketjua ja loput 1,5 pystyy tällä hetkellä pelaamaan ainakin sitä nolla-nollaa.
Maalivahdit on nyt onnistuneet ja se on iso asia tämän päivän jääkiekossa. Jos Smith auttais saamaan Kipperin 'haamun' pois kummittelemasta...? Kipru on vaan vertailukohteena todella kova.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös