Colorado Avalanche 2017–2018

  • 120 395
  • 383

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Erinäisten syiden vuoksi neljän pelin tauon jälkeen pääsin itsekin jälleen Avs-kiekon ääreen. Parhaat maalintekopaikat olivat melko vähissä ja ykköskenttä saamaton. Rantasella oli pari hyvää tonttia, mutta molemmat ohi. Harmittava tappio sinänsä, että molemmat maalit olivat enemmän tai vähemmän helppoja. Ensimmäinen oli Zadorovilta kunnon aivopieru. Noita ei vain saa tällä tasolla tapahtua. Tuo pitää nyt vain unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Virheitä sattuu kaikille, mutta niistä pitää oppia. Kuten @avs sanoi, toisessa maalissa Varlamov pomputti, mutta Zadorov suti myös ohi kiekosta. Hänen olisi ilman muuta pitänyt rystyllä siivota kiekko pois, mutta eipä osunut kiekkoon.

Pitää myös olla samaa mieltä siitä, että muuten Zadorov näytti todella hyvältä. Jakoi muutamia hyviä pusuja ja oli hyökkäyspäässä hyvä. Pitää myös kehaista Bourqueta. Hyvää neloskentän työskentelyä pienellä vastuulla, Mieleen jäi ehdottomasti se kova taklaus Vataseen. Compherilta hyvää suorittamista, josta sai palkinnoksi maalinkin.

Jatketaan harjoituksia.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Dallas haki Denveristä pisteet 2-7. Peli oli ihan ok, mutta ei riitä. Tulos ei kuvaa ottelua yhtään, sillä Avalanche ei todellakaan ollut niin huono, mitä tulos antaa ymmärtää. Maalit kuitenkin lasketaan ja Stars oli todella kliininen. Toisen erän alkuun Avs sai heti hyvän sykkeen päälle Rantasen maalilla. Spezzan ja Paterynin maalit minuuttiin kuitenkin katkaisivat nousun ja Bernier vaihdettiin maalilta. Comeau teki vielä 4-2, mutta sen enempää maaleja ei saatu aikaan. Lopussa päästiin vielä yrittämään 6 vs 4, mutta Barrien tolppaa lähemmäksi maalia ei päästy.

Neljästä kotiottelusta on saatu kairattua ainoastaan yksi voitto jatkoajalla Jetsistä. Itse ainakin odotin peleistä paljon enemmän pisteitä. Viiden pelin putkea on vielä jäljellä yhden ottelun verran kun sarjajumbo Sabres tulee vierailulle. Tuo ottelu olisi todella tärkeä voittaa, ettei jäädä liian kauas muista joukkueista. Keskisesssä divisioonassa Dallas on seitsemän pisteen päässä kaksi ottelua enemmän pelanneena. Konferenssissa kahdeksantena on Canucks myös kaksi ottelua enemmän pelanneena neljän pisteen päässä. Hyvän alun jälkeen on joukkue alkanut hieman haparoida. Toivottavasti Landeskogin paluu toisi uutta virtaa joukkueeseen.

Pientä tilastopäivitystä nyt, kun reilu neljäsosa runkosarjasta on pelattu. Konferenssissa ollaan kolmanneksi viimeisenä ja divisioonan jumbona. Toki pelejä ollaan pelattu vähemmän, joten parilla voitolla tilanne muuttuu muutamaa pykälää ylemmäs. Pisteitä on kasassa 26 ja pisteprosentti reilu 0.5. Maaleja on tehty 14. eniten (78) ja päästetty 12. eniten (81). Maalit per peli on hyvällä tasolla, sillä joukkue on keskimäärin tehnyt 3.12 maalia otteluun, joka oikeuttaa kahdeksanteen sijaan. Maaleja on päästetty 3.24 per peli (seitsemänneksi eniten). Ylivoima on keskiluokkaa, eli 19.2 prosenttia ja alivoima alempaa keskiluokkaa (78.6). Joukkue laukoo toiseksi vähiten (29.2 kertaa ottelussa). Vastustaja laukoo Avs-maalia kohti keskimäärin 31.4 kertaa ottelussa. Sitten se huolestuttavin tilasto, eli koko liigan huonoin aloitusprosentti 43.4. Tuo prosentti pitäisi ehdottomasti saada nostettua ylös, sillä jokainen jääkiekkoa seuraava ymmärtää, miten isoa osaa aloitukset näyttelevät pelissä. Ei muuta kuin pojat aloitustreeniin.

Olisi nuo tilastot löytyneet Nhl:n sivuiltakin, mutta tulipahan nyt kerrottua. Jossain vaiheessa voisi kirjoitella jotain pientä pelaaja-arviotakin alkukauden osalta kunhan viitsii. Seuraavaksi Sabresin kaatoon.

ps. Luultavasti O'Reilly tekee hattutempun Zadorovin ja Compherin iskiessä pari omiin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tuli tässä mieleen Nathan MacKinnonin laukaisuprosentit. Uran laukaisuprosentti on (tällä hetkellä) 8.3 joka on melko alhainen suhteutettuna hypeen ja arvostukseen. Laukooko hän paljon huonoista paikoista vai eikö laukaus ole ollut huippuluokkaa?
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sitten se huolestuttavin tilasto, eli koko liigan huonoin aloitusprosentti 43.4. Tuo prosentti pitäisi ehdottomasti saada nostettua ylös, sillä jokainen jääkiekkoa seuraava ymmärtää, miten isoa osaa aloitukset näyttelevät pelissä. Ei muuta kuin pojat aloitustreeniin.
Tuosta aloitusprosentistahan oli itse asiassa Dallas-pelissä puhettakin. Viime kaudellahan Avalanche oli liigan huonoimpana joukkueena aloituksissa ihan kärkipäätä. Ja siellä taisi olla joku muukin häntäpään joukkue aloituksissa hyvä. Kummallinen tilasto, varmasti kuitenkin oleellinen juttu varsinkin kun kevät muuttuu kesäksi. Avalanche otti myös ekan aloitusjäähyn Starsia vastaan. Senkin ehti selostajakaksikko jinxata alkupelistä.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Tuli tässä mieleen Nathan MacKinnonin laukaisuprosentit. Uran laukaisuprosentti on (tällä hetkellä) 8.3 joka on melko alhainen suhteutettuna hypeen ja arvostukseen. Laukooko hän paljon huonoista paikoista vai eikö laukaus ole ollut huippuluokkaa?
Mulle on jäänyt sellainen olo, että MacK ampuu melko usein niukasti ohi.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Mulle on jäänyt sellainen olo, että MacK ampuu melko usein niukasti ohi.
Sama juttu täällä. Ei kyllä yllätä yhtään tuo huono laukaisuprosentti hänen kohdallaan, sillä tuntuu juurikin aina menevän hieman ohi.

Viime viestissä unohtui mainita, että Tyson Jost pelaa tällä hetkellä täysin väärässä sarjassa. Hänestä ei ole juuri hyötyä kentällä. Minun mielestäni Jost pitäisi nyt lähettää San Antonioon kehittymään loppukaudeksi. Neloskentässä Tyson voisi vielä mennä, mutta eilen kakkosessa kaveri oli kyllä ihan hukassa.

Colin Wilson on ilmeisesti jälleen kunnossa, hyvä niin. Hän onkin missannut jo 9 peliä tällä kaudella. Kerfoot ja Jost ovat yhä harjoitelleet samassa kentässä, ykkönen on ollut samassa muodossa, kuten myös kolmonen. Bednar on kertonut, että San Antoniosta tullaan nostamaa joku kakkoskenttään Kerfootin ja Jostin rinnalle. Veikkaisin jompaakumpaa kaksikosta Grimaldi-Agozzino. Agozzino on vetänyt Ahl:ssä hyvillä tehoilla, joten josko se olisi hänen paikkansa. Grimaldikin oli kyllä viime reissulla ylhäällä hyvä. Mielenkiintoista olisi silti nähdä Agozzinon taso, hänellä kuitenkin urallaan vain 10 peliä Avs-nutussa. Toisaalta eipä niitä Grimaldillakaan sen enempää ole. Niin ja Toninato lähetetty alas, Bourque pitää yhä paikkansa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sama juttu täällä. Ei kyllä yllätä yhtään tuo huono laukaisuprosentti hänen kohdallaan, sillä tuntuu juurikin aina menevän hieman ohi.

Ohilaukominen ei heikennä laukaisuprosenttia.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Ohilaukominen ei heikennä laukaisuprosenttia.
Totta, oikeastaanhan se tekee siitä tavallaan huonomman koska niitä vetoja ei edes lasketa. Mutta sitten kun noista vähän ohi menevistä alkaa osa mennä sisään niin laukaisuprosenttihan nousee.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Ohilaukominen ei heikennä laukaisuprosenttia.
Minun käsittääkseni niukasti ohi menevät vedot alkavat nostaa laukaisuprosenttia, mikäli ne alkavat mennäkin tolppien sisäpuolelle verkkoon. Taisin ilmaista itseäni turhan epäselvästi, mutta yleisesti voidaan sanoa, ettei MacKinnonin laukaus ole sieltä kliinisimmästä päästä menivät laukaukset sitten ohi, tahi maalia kohti. Tämän toki tuo prosenttikin kertoo.

Rocco Grimaldi nostettu ylös ja tulee siis pelaamaan jo Sabresia vastaan isossa roolissa. Ihan ymmärrettävää, että kokeillaan uutta. Andrighetton peli ei oikein tunnu kulkevan, joten hänkään ei nykyvireessään ole vaihtoehto kakkoseen.
 
Viimeksi muokattu:

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Turpaanhan siitä tuli. Melko tasainen peli kyseessä, mutta jälleen jäätiin ilman pisteitä. Kotikiertueelta Denveriin jäi kaksi pistettä jatkoaikavoitosta Jetseistä. Kokonaisuudessaan nuo viisi peliä olivat pettymyksiä. Täytyy toivoa, että Landeskogin paluu herättäisi joukkueen. MacKinnon jatkaa hurjassa vireessä, jälleen kaksi osumaa. Siemens pelasi tämän kauden ensimmäisen pelinsä. Itse pelissä miestä ei juurikaan näkynyt.

Mielestäni ketjuihin ja kokoonpanoon yleensäkin tulisi nyt tehdä muutama muutos. On selvää, ettei peli kulje tällä hetkellä. Landyn paluu on tässä tietenkin isossa osassa, sillä ykkönen saadaan jälleen parhaaseen muotoonsa. Toivottavasti he pääsevät nyt samaan lentoon kuin ennen kapteenin pelikieltoa. Listaan alle omat hahmotelmat ketjuista.

Landeskog-MacKinnon-Rantanen
Kerfoot-Compher-Yakupov
Comeau-Soderberg-Wilson
Andrighetto-Toninato-Nieto

Ykkönen siis tutussa, toimivaksi havaitussa muodossa. Kakkoskenttään laittaisin sekä Compherin että Kerfootin. Makuasia on, kumpaa haluaa peluuttaa sentterinä. Itse laittaisin Compherin. Kerfoot-Compher-kaksikko pystyisi yhdessä toivottavasti saamaan tulosta aikaan myös tasakentällisin. Vaihtoehtoja tuohon laidalle on Yakupov ja Andrighetto. Kumpikaan ei pysty mitään ihmeellistä tuohon tarjoamaan, joten se ja sama kumman siihen laittaa. Itse laittaisin Yakin, sillä hänellä on sentään yritystä pelissään. Andrighetto on viime aikoina vaikuttanut todella flegmaattiselta ja täysin turhalta. Kolmoskenttään toisin Söderbergin ja Comeaun kaveriksi Wilsonin. Nieto on osoittanut olevansa korkeintaan neloskentän kaveri. Comeau ja Söderberg ovat molemmat pelanneet mielestäni kelvollisesti ja Wilson saattaisi toimia tuossa koostumuksessa, ainakin paremmin kuin Nieto. Neloseen jäisi sitten Ghetto, Toninato ja Nieto. Toninato pelasi omaan makuun ihan hyvin tuossa nelosen sentterinä ja ansaitsisi pysyvämmän paikan. Pystyy myös pelaamaan alivoimaa, joka on plussa. Nieto ja Andrighetto siihen kylkeen täytemiehiksi sellaisella korkeintaan kymmenen minuutin peliajalla. Ylimääräiseksi hyökkääjäksi ylös Bourque. Häntä voidaan käyttää rotaatiossa Nieton ja Andrighetton kanssa. Jost ehdottomasti farmiin. Ollut loukkaantuneena ja luistelu varsinkin sen verran heikkoa, ettei pitäisi olla mitään asiaa ylös. Ahl:ään kehittymään kun junnuihinkaan ei enää pääse. Söderberg olisi myös yksi vaihtoehto kakkosen keskelle, jolloin Wilson siirtyisi kolmosen keskelle ja hänen laidoille tulisi Comeau sekä Yakupov.

Girard-Johnson
Zadorov-Lindholm
Barberio-Barrie

Vaikka Girardilla onkin ikää vasta 19v ja puutteita pelissä näkyy, kuuluu hän mielestäni EJ:n rinnalle ykköspariin. Mikäli Zadorov jatkaa vahvaa pelaamistaan, voi toki harkita myös hänen peluuttamistaan Johnsonin kanssa, jotta Girard saisi hieman vähemmän minuutteja. Zadorovin rinnalle kakkoseen Lindholm, joka on pelannut melko varmaotteisesti. Kolmospariin Barrien kanssa sitten joko Barberio tai Siemens. Tiedän, näyttää todella katastrofiparilta, mutta kunhan Nemeth palaa, saadaan hänet kakkospariin, jonka jälkeen Lindholm voidaan pudottaa kolmoseen. Bigras on myös yksi vaihtehto, Mironovin pitäisin yhä farmissa totuttelemassa.

Toninato kuitenkin yhä farmissa ja Jost ylhäällä, joten näitä ketjuja ei ainakaan vielä tulla näkemään. Edessä on kuuteen päivään neljän pelin vieraskiertue. Vastaan asettuvat Lightning, Panthers, Penquins ja Capitals. Varsinkin tuo ensi yön Lightning-peli kuulostaa näin ennakkoon rumilta lukemilta. Noista ainakin Panthers pitäisi olla kaadettavissa. Enemmän kuin kaksi pistettä olisi positiivinen yllätys. Toivottavasti kuitenkin saadaan kurssi käännettyä.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Yakupov, Bourque ja Siemens healthy scratcheina tänään. Varlamov maalissa. Nemethin odotettu paluu tapahtuukin jo tässä pelissä. Bednarin mukaan mennään seitsemällä pakilla, koska Nemeth on ollut niin pitkään sivussa. Pelaavissa täten vain 11 hyökkääjää. Barberio palaa pelaaviin viime pelin huilinsa jälkeen. Toivottavasti Nemeth pääsee pian kuntoon, jotta Barberiokin saadaan hänelle kuuluvaan rooliin eli seiskapakiksi.
 
Viimeksi muokattu:

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Tampalta odotetusti 5-2 takkiin. Bolts oli kaikin puolin parempi joukkue ja ansaittu voitto heille. Landeskog teki heti maalin paluuottelussaan. Huomioitavaa myös se, että Barberio sai käsittämättömät 18min peliaikaa. Ei ole ihme, ettei joukkue pärjää jos Barberion tyyppiset pelurit keräävät tuollaisia minuutteja.

Nyt vastassa Florida ilman Barkovia. Barkov on Panthersille sen luokan menetys, että Avalanchella on nyt iskun paikka. Nyt olisi otollinen aika katkaista neljän pelin tappioputki. Rosteri sama kuin Tampassa.

Hfboardsilla on kritisoitu lähes kaikkea, esimerkiksi vaadittu Bednarin potkuja. Ei miehen rekordi joukkueen kanssa kyllä kovin vakuuttava ole. Katsellaan nyt pari peliä ja avaudutaan vasta sitten enemmän.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Nyt vastassa Florida ilman Barkovia. Barkov on Panthersille sen luokan menetys, että Avalanchella on nyt iskun paikka.
Voitto vieraissa, maaleja tasaiselta rintamalta ja MacKinnonilta urheiluruutumaali. Eli roppakaupalla hyvää.
Mutta olihan peli melkoista hurlumheikiekkoa. Tiukasta puolustuspelistä ei ollut taas tietoakaan. Lisäksi EJ otti kolmannessa erässä kiekon jalkaansa eikä palannut peliin. Toivottavasti ei ole sivussa yhtään peliä, on nimittäin tärkeä pala alakertaa. Pelasi 400 pelinsä Avalanchessa.
Avalanche-huoltaja Matt Sokolowskille 2000:s peli vaihtoaitiossa. Siinä alkaa olla jo merkittävä ura.
Vieraskiertueella vielä luvassa Capitals ja Penguins. Viime yön koosteen perusteella Pittsburghissa on maalivahtipulmia. Bernier pelannee sen pelin.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Voitto vieraissa, maaleja tasaiselta rintamalta ja MacKinnonilta urheiluruutumaali. Eli roppakaupalla hyvää.
Mutta olihan peli melkoista hurlumheikiekkoa. Tiukasta puolustuspelistä ei ollut taas tietoakaan. Lisäksi EJ otti kolmannessa erässä kiekon jalkaansa eikä palannut peliin. Toivottavasti ei ole sivussa yhtään peliä, on nimittäin tärkeä pala alakertaa. Pelasi 400 pelinsä Avalanchessa.
Avalanche-huoltaja Matt Sokolowskille 2000:s peli vaihtoaitiossa. Siinä alkaa olla jo merkittävä ura.
Vieraskiertueella vielä luvassa Capitals ja Penguins. Viime yön koosteen perusteella Pittsburghissa on maalivahtipulmia. Bernier pelannee sen pelin.
Oli kyllä upea osuma MacKinnonilta. Ensimmäinen erä oli loppua lukuun ottamatta mielestäni todella hyvää kiekkoa Avalanchelta, mutta erän loppu ja toinen erä oli Panthersin hallintaa. Kolmannessa erässä joukkue pääsi jälleen vähän paremmin peliin mukaan. Hienoa kuitenkin, että tappioputki saatiin katkaistua. Rantaselle 1+1 ja Johnson on näköjään erikoistunut tekemään maaleja noilla löysillä suupaisuilla. Jost oli lyöty ykkösylivoimaan ja näyttikin siinä vaaralliselta. Kova pelaaja hänestä on tulossa, kunhan tuo luistelu saadaan kuntoon. Peliesityksen pitää silti parantua, mikäli suunnitelmissa on saada pisteitä Capitals- ja Penguins-peleistä. Puolustuspeli juurikin sitä taattua Avsia. Johnson ilmeisesti kunnossa ja hyvä niin.

Peliajoista pistää silmään Girardin 9:18. Vaikka noin nuoren puolustajan minuutteja vähän pitääkin rajoittaa, on tämä pudotus alkukauden yli 20min peliajasta alle 10min peliaikaan suuri. Toki Boltsia vastaan vielä reilu 15min, mutta silloin Zadorov pelasi vain 10min. Tämä yhden pelaajan pienempi peliaika johtuu tietysti tuosta seitsemän puolustajan systeemistä, jota kuulemma käytetään siksi, että Nemeth saadaan ajettua kevyemmin takaisin sisään. Väärät pelaajat ovat kumminkin pelanneet nuo seiskapakin minuutit. No, Nemethin peliaika oli jo yli 18min, joten nyt sitten varmaan siirrytään takaisin normaaliin 12 hyökkääjän ja 6 puolustajan peluutukseen. Mikäli Girardin peliaika alkaa olemaan noin pientä, oli älytön päätös pitää hänet ylhäällä ja hänet olisi ehdottomasti pitänyt lähettää junioreihin. Muutenkin ne alun säkenöivät suoritukset ovat vaihtuneet varmempaan peruspeliin. Toivottavasti Bednar ei ole "neuvonut" Samia jättämään pois nuo luovat ratkaisut. Katsotaan seuraavat pelit, miten paljon mies pelaa. Saattoi toki olla vain huilautustakin.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Viime yöltä hieno 1-2 vierasvoitto hallitsevasta mestarista Penguinsista. Avalanche lähti mielestäni heti alusta asti hyvällä asenteella kamppailuun. Pens onnistuttiin pitämään melko hyvin ulkona parhailta maalintekopaikoilta ja Bernier pelasi huippupelin. Harmi tuo Kesselin maali lopussa, olisi ehdottomasti suonut nollapelin Bernierille tuolla esityksellä. Avsin maaleista vastasivat Barberio ja Comeau, joka iski lopussa tyhjiin. Tuo Barberion maali tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta Pensin kovan pyörityksen jälkeen. Kävihän siinä hieman tuurikin, sillä kiekko muutti suuntaa vastustajan kautta. MacKinnonkin teki jälleen upean maalin, mutta se hylättiin videokelailun jälkeen.

MacKinnonia on tässä viime aikoina tullut hehkutettua, nyt on Compherin vuoro. J.T on pelannut upeaa jääkiekkoa loukkaantumisensa jälkeen. Vauhtia löytyy todella paljon ja läpiajoja tuntuu mahtuvan lähes joka otteluun. Kunhan mies oppii viimeistelemään vielä paremmin, on todella hyvä paketti kasassa, sillä alivoimapelikin sujuu hyvin. Myös Nemeth on nyt loukkaantumisensa jälkeen jatkanut siitä mihin jäi, jatkaa todella varmaa puolustustyöskentelyä. Myös Lindholm on pelannut viime aikoina hyvää, varmaa peruspeliä ilman sen suurempia toilailuja. Zadorov on ottanut kehitysaskelia ja on alkanut kasvaa siihen rooliin, jota häneltä odotetaan. On hieno katsella hänenkin peliään tällä hetkellä. Andrighetton pelissäkin alkoi viime yönä näkyä heräilemisen merkkejä. Pari hyvää haastoa ja vahvaa tekemistä.

Pelissä tuli myös jobinpostia, sillä Kerfoot sai Johnsonin ampuman kiekon jalkaansa. Saa nähdä, tuleeko pidempää loukkia. Kakkosketjuun tarvittaisiin muutenkin mielestäni muutoksia, sillä tulosta ei oikein tahdo tulla. Nyt muutokset ovat toki pakollisia. Söderbergin kenttä toimii hyvin roolissaan, mutta toinen tehokkaasti hyökkäävä kenttä MacKinnonin kentän lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti.

Ensi yönä vastassa Capitals. Hekin pelasivat eilen häviten Islandersille vieraissa 3-1, joten molemmilla on edessä back-to-back-peli. Vaikea peli mitä luultavimmin tulossa ja kovasti pitää töitä tehdä, jotta voitto irtoaisi.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Capitals- ja Panthers-pelit ovat nyt takana. Capitalsille hävittiin 5-2, kun taas Panthers voitettiin 2-1.

Caps-peli oli väsyneiden joukkueiden kohtaaminen. Vrana vei hienolla osumalla Capitalsin johtoon heti reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Toisessa erässä Wilson toi Avsin tasoihin upealla rystyllä. Toisen erän loppupuolella John Carlson vei pääkaupunkilaiset johtoon ja Brett Connolly lisäsi johdon kahteen kolmannen erän alussa. 3 syöttöä saalistanut Kuznetsov oli pelin paras pelaaja Capitalsin onnistuessa pimentämään MacKinnonin hyvin. Muutama minuutti ennen loppua Niskanen ampui lukemat 4-1 ja tästä parin minuutin kuluttua Jost sai vielä tehtyä maalin Söderbergin "norsukiekon" jälkeisestä tilanteesta Rantasen tökättyä kiekon Tysonille. Smith-Pelly viimeisteli loppulukemat tyhjiin. Jo pidemmän aikaa todella huonosti pelannut Barrie sai ottelussa 21 minuuttia peliaikaa ja oli häneltä pääosin kammottavaa pelaamista. Syötöt eivät napsu millään lapaan, vaikuttaisi olevan itseluottamus täysin hukassa. Ylivoimat olivat ihan hyödyttömiä, alueelle pääsyssäkin oli suuria onhelmia ei vähiten Barrien takia. Eipä tuo nyt muiltakaan Wilsonin pirteää peliä ja Söderbergin kentän solidia esitystä lukuun ottamatta mitään ilotulitusta ollut.

Panthers-peli oli toinen näiden kahden joukkueen välinen kohtaaminen viikon sisään. Ensimmäinen erä oli maaliton, mutta Panthers sai luotua muutamia hyviä paikkoja mm. Barkovin huikeiden yksilösuoritusten avulla. Avalanchellakin oli kaksi ylivoimaa, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Ylivoimista kuitenkin lisää myöhemmin. Toisen erän alussa MacKinnon iski 1-0-maalin upealla tavalla polvi maassa Barrien syötöstä onetimerillä yläkulmaan. Ensimmäisten kymmenen pelin aikana puhuin MacKinnonin itseluottamuksen puutteesta, kun hän ei tuntunut oikein edes laukovan. Viimeiset n. 20 peliä meno on ollut huikaisevaa -kuten Nhl:ää seuraavat ovat varmasti huomanneetkin. Panthersia vastaan Nate tuntui olevan aina kentällä ollessaan todella vaarallinen tuon kesyn Capitals-pelin jälkeen. Pelin puolivälin aikoihin Girardille sattui hassi ylivoimalla oman maalin takana hänen pelatessaan tilanteen hieman lepsusti, kun McCann tuli antamaan painetta. Girard menetti kiekon ja McCann siirsi kiekon maalin eteen Barkoville, joka toi vieraat tasoihin. Lepsua pelaamista ja turha virhe, mutta menee kategoriaan junnumaista höntyilyä ja tämä ymmärrettäköön. Tiedossa on, että nuorille pelaajille saattaa välillä tulla juurikin tällaisia virheitä. Sattuu niitä paremmissakin piireissä. Girardistakin hieman lisää myöhemmin. Kolmannessa erässä ajassa 6:44 nähtiin jälleen MacKinnon-magiaa. Rantanen syötti keskialueella Barberiolle toiselle puolelle, joka taas lähetti MacKinnonin matkaa kovalla, joskin rystypuolelle jääneellä syötöllä. MacKinnon sai kuitenkin syötön haltuun, kelasi vauhtia ja pusersi Ekbladin ohi maalintekoon kiekon mennessä sisään Reimerin kainalosta. Loppuerä olikin Avsilta harvinaisen hyvää shutout-kiekkoa, eikä Panthersia päästetty juurikaan maalipaikoille. Hyvällä esityksellä kaksi pistettä jäi Denveriin. Onnistujia olivat tietenkin MacKinnon, pitkästä aikaa todella hyvän pelin pelannut Varlamov ja otteitaan roimasti parantanut Wilson. Erityismaininta myös Barberiolle, häneltä nähtiin nyt melko varmaa suorittamista. Barrie oli jälleen todella huolimaton ja epävarman oloinen. Rantasen pelaaminen on ollut vähän heikkoa viime aikoina, mutta pisteitä ropisee silti tasaiseen tahtiin. Pientä sophomore slumppia alun jälkeisten peliesitysten valossa on havaittavissa, vaikkei se pistesarakkeessa näykään. Ennen MacKinnonin huippuvirettä Mikko oli paljon näkyvämpi ja MacKinnonia parempi, mutta nyt tuntuu hieman liikaa vain laittavan kiekkoa MacKinnonille ja toivovan parasta. Toki tämäkin taktiikka toimii johonkin pisteeseen asti, onhan Nate tällä hetkellä todella kuuma. Silti haluaisin nähdä Mikon tulevan enemmän pois MacKinnonin varjosta ja ottavan isompaa roolia. Landeskog on ollut pelikiellon jälkeen pääsääntöisesti todella näkymätön. Kapteenilta tarvitaan nyt tasonnostoa, joukkue roikkuu tällä hetkellä pelkästään MacKinnonin varassa. Mitäs sitten, jos mies loukkaantuu? En halua edes ajatella.

Ylivoima takkuaa tällä hetkellä, sillä viimeksi joukkue osui ylivoimalla itsenäisyyspäivänä Sabresia vastaan, jolloin molemmat kahdesta maalista tulivat ylivoimalla. Ykkösylivoimasta laittaisin Barrien pois siirtäen Girardin hänen tilalleen. Barrien peli on tällä hetkellä niin sekaisin, että mies tarvitsisi jotenkin saada heräämään. Onko ratkaisu sitten väliaikainen katsomokomennus vai mikä, sitä en tiedä. Popcorn-osasto saattaisi toki myös viedä itseluottamuksen kokonaan. Jotain on kuitenkin tehtävä ja ensimmäinen siirto on ihan ylivoiman toimivuuden kannalta vaihtaa hänet sieltä pois. Landeskog on myös ihan turhake yv:llä tällä hetkellä. Toisaalta vaihtoehdot hänen tilalleen ovat melko vähissä, sillä Compher tulisi mielestäni pitää toisessa koostumuksessa vasemmalla puolella tekemässä peliä. Andrighetton ja Landeskogin voisi vaihtaa päittäin, mutta olisiko sillä paljoakaan vaikutusta, tuskinpa. Kerfootin paluun jälkeen voidaan tietysti siirtyä takaisin siihen malliin, missä Rantanen on maalin takana ja Kerfoot MacKinnonin kanssa siivillä, mutta mielestäni ylivoiman ongelma ei ole Rantasen tekeminen tuossa oikealla siivellä. Joukkue joka tapauksessa huutaa ylivoimalle sellaista sniper-tyylistä pelaajaa. Josko draftista irtoaisi joku hyvä maalintekijä, kun näitä varausvuoroja kahtena seuraavana vuonna kolmella ensimmäisellä kierroksella on yhdeksän. Kakkosylivoiman peli näytti vaaralliselta, Jost ja Compher olivat omaan silmään hyviä rooleissaan. Tuota koostumusta ei nyt haluaisi lähteä muuttamaan pariin peliin, sillä maali oli monesti lähellä tuolta viisikolta. Kokeilisin silti ainakin tuota vaihtoa Barrie-Girard. Alivoimapeli taas on todella hyvässä kuosissa, sillä olisiko ollut 25 viimeisintä alivoimaa (tarkkaa lukua en muista), jotka ollaan onnistuttu tappamaan yhtä lukuun ottamatta. Hienoa työtä Lindholmilta, Johnsonilta, Söderbergiltä, Comeaulta, Compherilta ja kumppaneilta.

Girardista on pitänyt jo jonkin aikaa kirjoittaa enemmän. Muutama viesti sitten totesin Girardin olevan jo top 4-tasoa ja hän kuuluisi Johnsonin vierelle. Pitää kuitenkin hieman muuttaa näkemystä tämän hetkisen vireen perusteella. Olen nyt muutaman pelin ajan tarkkaillut miestä enemmän ja alun säkenöinnin jälkeen spin o' ramoineen on Girardin taso alkanut tippua ja heikkoudet näkyä. Vaikuttaisi, että luistelustakin on kadonnut se irtonaisuus, jolla hän sai luotua itselleen hyvin tilaa. Sam on alkanut sutia ohi kiekoista ja syöttämään harhasyöttöjä. Heikkous kaksinkamppailutilanteissa on korostunut, mutta ylivoimalla tekeminen on silti näyttänyt hyvältä, vaikka mies onkin ties kuinka monen ottelun pisteettömässä putkessa. Potentiaali ei ole hävinnyt minnekään ja upeitä välähdyksiä tasosta nähdään yhä. Peliaika on nyt ilmeisesti vakituisesti tipahtanut tuohon reiluun kymmeneen minuuttiin ottelua kohden. Itse lähtisin peluuttamaan omilla vahvuuksilla, eli enemmän yv-minuutteja (siirto ykkösylivoimaan) ja tasakentällisin suojattuja minuutteja samaan tapaan, kuin Butcherille Devilsissä. Mikäli onnistumisia alkaa tulemaan, voi peliaikaa taas lisätä, kunhan itseluottamus on saatu palautettua.

Loppuun vielä kevyttä junnuraporttia. Timmins pelaa hyvää kautta OHL:ssä, sarjan kärkijoukkue Soo Greyhoundsin riveissä on 28 peliin tarttunut tehot 6+28. Makarille taas on kertynyt 16 peliin NCAA:ssa myöskin kelvolliset tehot 1+8. Mielenkiinnolla saakin jo odottaa nuorten MM-karkeloita. Myös Bowers on saalistanut 19 peliin 14 pinnaa. Ty Lewis on jatkanut hyvää pistetahtia WHL:ssä, nyt on kasassa 53 pistettä 26 peliin, joka oikeuttaa pistepörssin kuudenteen paikkaan.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vastassa tällä kertaa kotona kärkijoukkue Lightning. Vaikea vastus on vastassa, 8. päivä tuli 5-2 kuokkaan vieraissa, nyt hakemaan revanssia.
 
Viimeksi muokattu:

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Katsastelin tossa hockeygm-pisteitä ja ihmettelin kun Erik Johnson oli kerännyt miehekkäästi miinuksia. Mitäs mies törttöili?
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Katsastelin tossa hockeygm-pisteitä ja ihmettelin kun Erik Johnson oli kerännyt miehekkäästi miinuksia. Mitäs mies törttöili?
No, ainoa törttöily oli se poikkari, jonka seurauksena lensi ulos pelistä. Oli varmaan siinä mustan minuutin aikana jäällä ja jäi miinukselle ennen kuin takaa-ajo alkoi.
Oli kyllä viihdyttävä matsi. Eipä siitä jäänyt puuttumaan kun Landeskogille neljäs osuma lopussa ja jatkoaika.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Hockey is a momentum game oli pelin nimi Denverissä. Ottelu oli ainakin omasta mielestäni kauden viihdyttävin Avalanchen peli tähän mennessä. Todellista tunteiden vuoristorataa koko 60min. Ensimmäinen erä oli maaliton, mutta todella hyvää peliä Avsilta. Bolts onnistuttiin pitämään melko hyvin pihdeissä ja itse luotiin myös paljon maalipaikkoja. Ylivoimallakin päästiin kokeilemaan kolmesti, mutta vaikka kiekko liikkui hyvin, ei onnistuttu maalinteossa. Toista erää oli pelattu 8:20, kun Conacher ja Comeau ottivat molemmat kaksi minuuttia väkivaltaisuudesta ja peliä jatkettiin tasavajaalla. Pian helähti ensimmäisen kerran Avsin päädyssä, kun Hedman seisoskeli kiekon kanssa omalla sinisellä ja tilanne näytti täysin vaarattomalta. Lindholm kuitenkin nukahti tilanteessa ja Hedman puhkoi koko puolustuksen yhdellä syötöllä, Kucherov läpi ja kiekko maalissa. 19 sekuntia ja Stralman iskee pelin nollaan kahteen Rantasen juuri ja juuri epäonnistuessa katkossaan. Kierre jatkui ja yhtäkkiä 4 minuutissa ja 10 sekunnissa 0-0 tilanne oli vaihtunut 0-4 vierasjohtoon. Landeskog kuitenkin kavensi jo alle minuutin kuluttua pelin neljään yhteen ja Avalanche sai todella kovan draivin päälle. MacKinnon sai avopaikan edessään tyhjä maali, mutta Hedman huitaisi käsille ja maila tippui kädestä, maali jäi tietenkin tekemättä. Älytön tuomio tuomareilta. Tämän jälkeen Johnson pimahti toisessa päässä ja telosi Namestnikovin laitataklauksella, josta palkinnoksi 2 pelin pelikielto. Kolmannen erän alussa Stralman vei illan toisellaan Boltsin 5-2 johtoon. Joukkue ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Landeskog teki illan toisensa ja sitten ylivoimalla viimeisteli hatun. Hauska yksityiskohta, että yleisö ei ensin tajunnut Landeskogin ohjanneen kiekon maaliin ja vasta kuulutuksen jälkeisellä katkolla lensivät lakit jäälle. Pepsi Center oli lievästi sanottuna hurmoksessa ja näytti muutenkin olevan ehkä eniten porukkaa katsomossa koko kautena. Viimeaikainen heikko ylivoima osui kahdesti, kun MacKinnon toi häikäisevällä yksilösuorituksella Avsin jo maalin päähän. Tämän jälkeen jouduttiin jälleen tasavajaalle ja Sergachev teki Tampalle kuudennen. Illan viimeiseksi maaliksi jäi MacKinnonin illan toinen, mutta tämän lähemmäksi Avs ei enää paikoista huolimatta päässyt. Landeskogia tuli viime viestissä haukuttua, mutta nyt teki sitten tehot 3+2 ja osoitti olleeni väärässä. MacKinnonille 2+1, paremmin pelanneelle Barrielle 0+3 ja Zadorovillekin 0+2. Silti edelleen tehot keskittyivät ihan liikaa ainoastaan ykkösen harteille. Jostin pelikin näytti jo paremmalta. Zadorov on jo pidemmän aikaa pelannut vahvasti, toivottavasti tämä taso pysyy.

Ensi yönä vastassa jälleen Pens, mutta tällä kertaa kotona. Jonkun pitää ottaa Johnsonin roolia puolustuksessa, sillä sinne tulee nyt kahden ottelun ajaksi sellainen 25min peliajan rako. Nyt varmaankin mennään kuudella pakilla ja 12 hyökkääjällä. Puolustuksessa tulee olevaan vain yksi rightin pakki eli Barrie. Kerfoot ei palannut vielä, mutta nyt pitäisi ilmeisesti olla pelikuntoinen. Neljältä mennään Suomen aikaa.
 

Ralph

Jäsen
Avalanche kaipaisi kyllä pientä voittoputkea. Juuri nyt suoritus on tasaisasta ja se tarkoittaa, että pudotuspeliviiva pysyy tasaisen kaukana. Mielummin repäisevät nyt muutaman pelin voittoputken, jonka jälkeen pudotuspeliviivan päällä jatkavat nykyistä tasaista tahtia. Penguins kaatui 4-2 ja Tyson Barrie nousi jakamaan puolustajien pistepörssin kärkisijaa kahden maalinsa myötä eli tuplasi kauden maalimääränsä.

Harmi, että Matt Duchene -kaupassa tullut Senatorsin ykköskierroksen varausvuoro siirtyy Avalanchelle vasta kesälle 2019, mikäli Senatorsin tämän kauden varausnumero on alle kymmenen. Olisihan se ollut hupaisaa, jos Senators olisi todella romahtanut ja Rasmus Dahlin olisi päätynyt Avalanchelle Senatorsin varausvuoron myötä. Sen jälkeen Duchene-kauppaa tuskin olisi enää kyseenalaistettu. Senators on juuri nyt neljänneksi viimeisenä, mutta viime aikoina suunta on taas ylöspäin.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Oli tosiaan hieno kotivoitto Penguinsista 4-2. Upea tapettujen alivoimien putki katkesi, mutta väliäkö tuolla. Hyvä peli koko joukkueelta, Barberionkin pelaaminen oli todella solidia. Barrie on ilmeisesti päässyt slumpistaan ylös, hyvä niin. Rantasenkin peli on taas ollut pirteämpää ja Pens-pelistä kertyikin 1+1-tehot, maali toki tyhjiin. Wilson pelasi jälleen hienon ottelun ja tuo kenttä Wilson-Compher-Andrighetto on näyttänyt hyvältä. Kerfoot palasi, mutta oli melko näkymätön ja jääaikakin jäi alle kymmeneen minuuttiin. Barrie pelasi yhdessä Nemethin kanssa yli 24min, aika hyvin waivers-pakilta etten sanoisi. Pakko vielä hehkuttaa Zadorovia - mies on todellakin ottanut sen askeleen, mistä ennen kautta puhuttiin. Jälleen lähes 20min peliaikaa ja varmaa peliä.

Timmins ja Makar ovat mukana Kanadan lopullisessa junnujen MM-kisajoukkueessa, joten heidän otteitaan pääsee näkemään hyvin pian, kun turnaus alkaa jo viiden päivän kuluttua. Pääsee näkemään hieman, millaiset kaverit on kyseessä, vaikka tietysti nuorten pelit ovatkin eri asia NHL:ään verrattuna.

Ensi yönä paikkana Staples Center ja vastassa Kings. Jälleen vastassa hyvä joukkue, mutta onnistui Avs laittamaan Tampankin tiukille. Johnson vielä tämän pelin sivussa.
 

Ralph

Jäsen
Timmins ja Makar ovat mukana Kanadan lopullisessa junnujen MM-kisajoukkueessa...
Nähtävisti molemmat ottamassa paikkaa ihan top-4:sta. Jos vielä Girard olisi päästetty mukaan, siellä olisi voinut olla Kanadan kuuden pelaavan pakin joukossa kolme Avalanche-pakkia.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Perinteinen niukkamaalinen matsi Kingsiä vastaan. Varlamov oli hyvä ja ykkösvitja teki yhden. Niillä kalasteltiin se yksi piste. 1000:nnen NHL-pelinsä pelannut Dustin Brown napautti jatkoaikaosuman.
Seuraavaksi Coyotes. Lienee sanomattakin selvää, että voitto on ainoa tavoite. Mutta jotenkin enteilen vaikeaa matsia.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Hieno peli Kingsiä vastaan, mutta tuloksena jatkoaikatappio. Ensimmäinen erä hyvää ja vahvaa peliä Avsilta, onnistuttiin pitämään kiekkoa pitkiä aikoja hyökkäysalueella. Parhaat maalintekopaikat jäivät kuitenkin vähiin, Kings sen sijaan kilautti pari tolppaa ilman tulosta. Colorado jatkoi vahvaa tekemistä toisessa erässä ja palkinto tuli ajassa 11:14, kun kapteeni vei Rantasen vahvan päätypelin jälkeen upealla osumalla joukkueen vierasjohtoon. Toisen erän lopussa Kings alkoi päästä pelin päälle ja kolmas erä olikin loppua kohden jo vahvaa kotijoukkueen hallintaa. Martinez laittoi pelin tasoihin viivakudillaan kolmannen erän puolivälin tienoilla. Jatkoaikaa tarvittiin 44 sekuntia, kunnes Brown teki uransa 1000. ottelussaan voittomaalin kotijoukkueelle. Landeskog lähti vaihtoon ja törmäsi Rantasen kanssa vaihtopenkin edessä. Doughtylla oli tilaa laittaa Brown läpi, kun Barrie oli puolustamassa toista puolta, eikä ehtinyt katkoon. Silti ehdottomasti positiivinen esitys ja pistekin kelpaa Staples Centeristä oikein hyvin. Aivan koko kuusikymppistä ei peli kuitenkaan pysynyt tällä kertaa kasassa.

Itseltä jää ilmeisesti ensi yön peli väliin, sillä Viasat ei televisiosta peliä näytä edes jälkilähetyksenä. Aikaiselle joulutauolle siis ja pelistä ehdottomasti voitto tavoitteena, kuten @avs sanoi. Arizonaa vastaan pelataan uudelleen heti joulutauon jälkeen, silloin Denverissä.
 
Viimeksi muokattu:

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Joululahjaksi voitto kojooteista, mutta varsin erikoinen matsi oli. MacKinnon lensi tappelun vuoksi pihalle, Barrie jätti pelin kesken käsivamman takia ja ilman alivoimamaaleja kauden pelannut Coyotes teki Avalanchea vastaan molemmat alivoimalla.
Maaleja tuli laajalta sektorilta mikä tietysti hieno asia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös