Olympialaiset 2018, Pyeongchang

  • 401 761
  • 1 309
Tila
Viestiketju on suljettu.
Valko-Venäjä ilman KHL-pelaajia olisikin mielenkiintoista nähdä. Tai itseasiassa, ei olisi. Joukkue olisi luvalla sanoen heikko.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Voihan toki ehkä olla mahdollista vielä myös pienimuotoinen Olympiakarsinta uudelleenkin niiden muidenkin karsiutuneiden maidenkin kesken kuin vain pelkästään Valko-Venäjän suhteen kisoihin pääsemiseksi. Eli siis ajattelin lähinnä sellaisia maita mitä pelasi Olympiakarsinnassa eli Valko-Venäjää (Edellyttäen, että jostakin syystä muuten Valko-Venäjän suora valinta Venäjän tilalle ei olisi mahdollinen.), Latviaa, Ranskaa, Kazakhstania, Tanskaa, Itävaltaa, Italiaa, Puolaa ja Japania.

Tosin tuskin mitään karsintaturnausta pienimuotoisenakaan järjestetään uudelleen, mutta aikanaan sellaisia joskus vaadittiin ja varsinkin silloin kun ulosjäämisen uhan alla oli useampiakin Talviolympialaisiin jo päässeitä tai poisjääviä maita milloin mikin omista syistään. Ideologiasyistä aikanaan DDR jäi pois melkein aina Talviolympialaisten jääkiekossa ja sekin avasi aina ovia tietyille maille.
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos Venäjä tosiaan jostain syystä ajettaisiin sellaiseen tilanteeseen, että kieltäisivät KHL pelaajien osallistumisen, niin kyllä se turnausta siinä määrin muuttaisi, että jos se vain aikataulullisesti on hallitilanteiden puitteissa mahdollista, niin laajentaisin kisat 16 kisoiksi. Neljässä neljän joukkueen lohkossa ensin ja kaikista lohkoista kaksi parasta pudotuspeleihin. Käytännössä tämä tekisi siis kuusi peliä enemmän (nyt 25 peliä kaiketi koko setti ja tuo ehdotettu toisi 31 peliä). Toisaalta jos Venäjän naisetkin jäävät pois, niin muuttaahan se naistenkin turnausta. Eli jos nuo vaan tuohon kahden viikon stinttiin saadaan mahtumaan, niin ottaisin mukaan Valko-Venäjän, Latvian, Kazakstanin, Ranskan ja Tanskan. Jos joku näistä ei pystyisi omaa sarjaansa tauottamaan tai muuta sellaista, niin seuraavaksi Itävaltaa, Italiaa tai Unkaria mukaan. Ainakin Valko-Venäjällä, Latviassa ja Kazakstanissa pitäisi olla valmiiksi tauko kalenterissa ja vaikka KHL on uhannu, että siirtävät pelejä ottelutauolle, jos eivät osallistu, niin vaikea uskoa, että kalenteriin voidaan muutoksia tehdä ilman, että kaikissa tapauksissa ottelun molemmat osapuolet hyväksyvät muutokset. Toki jos ryppyilee, niin siitä voi tulla sitten välillisiä jälkivaikutuksia, mutta eihän näilläkään mailla käytännössä ole mahdollisuuksia Gagarin kuppia voittaa ja toisaalta ilman Venäjällä pelaavia KHL pelaajia olympialaisista tulisi huomattavasti tasaisemmat, kaikille osallistujille.

Edit. ja ottaisin siis nuo muutkin KHL maat mukaan sen takia, että voisi tuoda vähän lisää voimaa "kapinointiin" otteluohjelma muutoksia vastaan. Meinaa jos vain Slovakia ja Suomi KHL maista osallistuu, niin kahdelle maalle Moskova voi paljon helpommin uhoilla kiekkomielessä, kuin kaikille ulkomaalaisille joukkueille.

Edit2. eiku ne pudotuspelithän meni nykymallissa siten, että ensin 5.-12. sijoittuneet pelaa pudotuspelit ja näistä voittajat jatkavat 1.-4. vastaan, joten nykyisessä mallissa olisi siis 30 peliä, joten ehdottamaani malliin tarvittaisiin vain kaksi peliä lisää, vaikka aikaisemmin kirjoitin 31 peliä, meinaa sujuvasti unohdin pronssipelin, vaikka olympialaisista on kyse.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässä artikkelissa oli hyvä koonti siitä miksi Venäjän doping-ohjelma vaatii toimia. Arvioiden mukaan kaikki (taino, 99% on virallinen luku) venäläisurheilijat ovat valtiovetoisen doping-ohjelman parissa.

Tänään ratkeaa, suljetaanko Venäjä kokonaan olympialaisista – Näin historiallisen dopingskandaalin paljastuminen on edennyt | Yle Urheilu | yle.fi

Toivottavasti maa suljetaan pois olympialaisista. Mikäli näin ei käy, antaa KOK selkeän, dopingin hyväksyvän signaalin muillekin.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Toivottavasti maa suljetaan pois olympialaisista. Mikäli näin ei käy, antaa KOK selkeän, dopingin hyväksyvän signaalin muillekin.
Samaa toivon, mutta kyllähän KOK teki jo aiemmin tämän sallivan linjauksen ja uskon siihen taas. Valitettavasti..
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tässä artikkelissa oli hyvä koonti siitä miksi Venäjän doping-ohjelma vaatii toimia. Arvioiden mukaan kaikki (taino, 99% on virallinen luku) venäläisurheilijat ovat valtiovetoisen doping-ohjelman parissa.

Tänään ratkeaa, suljetaanko Venäjä kokonaan olympialaisista – Näin historiallisen dopingskandaalin paljastuminen on edennyt | Yle Urheilu | yle.fi

Toivottavasti maa suljetaan pois olympialaisista. Mikäli näin ei käy, antaa KOK selkeän, dopingin hyväksyvän signaalin muillekin.

Samaa toivotaan täälläkin, mutta pahaa pelkään ettei niin tule käymään. Jotenkin nämä viime aikaiset kilpailukiellot viittavaat siihen suuntaan, että pyritään rankaisemaan urheilijoita, ei järjestelmää.

Kun tuota listaa lukee niin ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, miten pitäisi toimia. Tosin tämänkin varmasti joku dumaa fake newsina. Putin ainakin.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Toivottavasti pitävät kiinni uhkauksestaan ja uhriutuvat tuosta KOK:n upeasta päätöksestä.

Luulisi siinä jokusen Jokerifaninkin silmätkin aukeavan siitä miten väkevän vahvasti KHL on venäläisvetoinen ja ainoastaan venäjän politiikkaa ajava instanssi kun se kieltää mm. Eeli Tolvasen osallistumisen Suomen paidassa Olympialaisiin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos KHL ei päästä pelaajiaan mukaan, niin Suomelle se tarkoittaa sitä että B-maajoukkueen sijaan kisoihin lähtee C-maajoukkue. Mielenkiintoista.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Toivottavasti pitävät kiinni uhkauksestaan ja uhriutuvat tuosta KOK:n upeasta päätöksestä.

Luulisi siinä jokusen Jokerifaninkin silmätkin aukeavan siitä miten väkevän vahvasti KHL on venäläisvetoinen ja ainoastaan venäjän politiikkaa ajava instanssi kun se kieltää mm. Eeli Tolvasen osallistumisen Suomen paidassa Olympialaisiin.
Onko KHL:llä valtuudet estää ei venäläisiä Jokeripelaajia osallistumasta olympialaisiin? Entä mitä mahdollisesti seuraa, jos pelaajia lähtee kisoihin kielloista huolimatta?
Kysyn, koska en ole casea niin tarkkaan seurannut.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Nyt odottelaan valituksia ja KHL:n päätöksiä.

KHLn päätökseen liittyen niin uutisissa on jo ollut Putinin linjaus, että Venäjä ei boikotoisi kisoja. Ko. uutinen oli eilen tullut, joten luulen, että itärajan takana KOKn päätös on jo tiedetty siinä vaiheessa. Sinänsä (jos jatkoajan uutinen on oikea) länsimaisen oikeuskäytännön periaatteita venytetään, kun tuomittu joutuu itse todistamaan syyttömyytensä eikä ole syytön kuin toisin todistettaessa.

Samat urheilijat siellä edelleen urheilevat.
Tässä voimme olla erimieltä. Minun mielestä urheilija on puhdas kunnes toisin todistetaan. Urheilijan puolella minä ainakin olen ja minun puolesta jokainen on kisoihin tervetullut, jos ei ole kärähtänyt tai kärynsä jälkeen on asianmukaisen rangaistuksen kärsinyt.
 
Venäjän lippu pannassa joo, mutta eihän toi mikään todellinen rangaistus ole. Samat urheilijat siellä edelleen urheilevat.

Venäjältä osallistuu max. 10 urheilijaa kisoihin neutraalin lipun alla.

Vain yksilöurheilijat voi olla neutraalin lipun alla, joten kiekkojoukkue, viestijoukkueet hiihdossa jne. ei kisoihin voi osallistua.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Onko KHL:llä valtuudet estää ei venäläisiä Jokeripelaajia osallistumasta olympialaisiin? Entä mitä mahdollisesti seuraa, jos pelaajia lähtee kisoihin kielloista huolimatta?
Kysyn, koska en ole casea niin tarkkaan seurannut.

KHLllä on IIHFn kanssa sopimus, että pelaajat on päästettävä olympialaisiin. Lisäksi aiemmin viittaamani Putinin linjaus ettei Venäjä boikotoi olympialaisia myös tukee tätä. Olisi kyllä hauska nähdä miten esim Jokereita rangaistaan, jos on muutenkin olympiatauko ja Jalonen antaa Anttilan, Lepistön, Pihlströmin, Rämön ja Tolvasen Suomen maajoukkueen käyttöön.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Venäjältä osallistuu max. 10 urheilijaa kisoihin neutraalin lipun alla.

Vain yksilöurheilijat voi olla neutraalin lipun alla, joten kiekkojoukkue, viestijoukkueet hiihdossa jne. ei kisoihin voi osallistua.

Onko faktaa? Kovin vähän tästä vielä tietoa on. Jos asia tosiaan näin on, niin nouseeko Valko-Venäjä nyt sitten kisoihin?

Edit: Venäjä suljettiin Etelä-Korean olympialaisista – historiallinen ja järisyttävä päätös | Yle Urheilu | yle.fi

Tuossahan se seisoo. Neutraalin lipun alla voi osallistua, joten pääteltynä, ei maajoukkuetta voi kasata.
 

Wire

Jäsen
KHLllä on IIHFn kanssa sopimus, että pelaajat on päästettävä olympialaisiin. Lisäksi aiemmin viittaamani Putinin linjaus ettei Venäjä boikotoi olympialaisia myös tukee tätä. Olisi kyllä hauska nähdä miten esim Jokereita rangaistaan, jos on muutenkin olympiatauko ja Jalonen antaa Anttilan, Lepistön, Pihlströmin, Rämön ja Tolvasen Suomen maajoukkueen käyttöön.

Yksi puhelinsoitto ja KHL pelurit on ulkona. Olen enemmän kuin varma että näin tulee käymään
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Yksi puhelinsoitto ja KHL pelurit on ulkona. Olen enemmän kuin varma että näin tulee käymään

Jos näin tapahtuu niin mielenkiinnolla odotan esim IIHFn kantaa mm-kisojen ja Venäjän suhteen. Tällähetkellä kumminkin elän siinä tiedossa, että IIHFn ja KHLn välinen sopimus ei estä KHL pelaajien osallistumista olympialaisiin. Tätä myös vahvistaa eilen uutisoitu Putinin linjaus ettei Venäjä boikotoi kisoja. Linkit nyt jää laittamatta, kun olen matkaamassa linkinssä kohti firman pikkujouluja ja puhelimella niiden metsästäminen on hieman hankalaa. Mutta uskon, että nuo uutiset viime aijoilta kyllä jokainen osaa itse etsiä. Voin ne uutiset toki linkittää myöhemmin, kun koneen äärelle pääsen esim kaverin luona minne olen matkaamassa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noniin, eli kuten odotettiin, pelkkä näennäispäätös. Sama rottien järjestelmä siellä on taustalla syöttämässä hiirille dopingia, jotta pärjäisivät parempiensa kyydissä.
 

Wire

Jäsen
Jos näin tapahtuu niin mielenkiinnolla odotan esim IIHFn kantaa mm-kisojen ja Venäjän suhteen. Tällähetkellä kumminkin elän siinä tiedossa, että IIHFn ja KHLn välinen sopimus ei estä KHL pelaajien osallistumista olympialaisiin. Tätä myös vahvistaa eilen uutisoitu Putinin linjaus ettei Venäjä boikotoi kisoja. Linkit nyt jää laittamatta, kun olen matkaamassa linkinssä kohti firman pikkujouluja ja puhelimella niiden metsästäminen on hieman hankalaa. Mutta uskon, että nuo uutiset viime aijoilta kyllä jokainen osaa itse etsiä. Voin ne uutiset toki linkittää myöhemmin, kun koneen äärelle pääsen esim kaverin luona minne olen matkaamassa.

Rene on ihan Putin-fanboy eli tuskin tapahtuisi mitään. Tietysti toivon että osallistuisivat kisoihin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Siis Venäjän joukkue saa osallistua jääkiekkoon neutraalin lipun alla? Venäjän lipun alla eivät varmasti saa pelata
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös