Liigan kuukauden pelaaja

  • 806 910
  • 2 601
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Tarkennus Frans Tuohimaan tilastoihin, torjunta-prosentti lokakuussa olikin "vain" 95,6 % kahdeksassa ottelussa ja GAA 1,38. Numeroilla ei Tuohimaa pärjää Vehviläiselle, mutta kuten täällä on todettukin, Frans on torjunut tosi monta pistettä joukkueelle.

Jos Liiga jakaisi myös lokakuun kuukauden limbo-palkinnon, niin se menisi ehdottomasti SaiPan ylivoimapelille. Yksi tehty maali lokakuun aikana, kun vastustajille viihellettiin yhteensä 23 kahden minuutin jäähyä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tuohimaa tai Heiskanen.

Tuohimaa siksi, että oli lokakuussa omalle jengilleen tärkein pelaaja koko Liigassa. Heiskasen taas nostin yli Junttilan, koska tasaviisikoin Heiskasen pisteet oli 8 ottelussa 4+3=7, kun taas Junttilalla 10 pelissä 0+6=6. Heiskanen teki myös enemmän maaleja, kuin Junttila ja lisäksi kaksi voittomaalia Junttilan yhtä vastaan. Vaikea valita Tuohimaan ja Heiskasen välillä, ehkä Heiskanen sen vie mediaseksikkäämpänä pelaajana.
 

Baldrick

Jäsen
Luultavasti menee Junttilalle, vaikka kyllähän tuon Tuohimaallekin soisi. Jälkimmäinen verrattuna Veiniin juurikin sen takia, että on huomattavasti tärkeämpi joukkueelleen, vaikka kyllä Veinillä tietysti komeammat tilastot on. Mennee silti Junttilalle, veikkaan ma.

Sen sijaan jo mieltäni alkoi kirvoittaa, että liekö sopiva aika sovitella jo marraskuun kruunua Michel Miklikin päähän?
 

Ralph

Jäsen
Sen sijaan jo mieltäni alkoi kirvoittaa, että liekö sopiva aika sovitella jo marraskuun kruunua Michel Miklikin päähän?
Miro Karjalainen ei ole pelannut sen huonommilla tilastoilla. Ja on vieläpä pakki huonommassa joukkueessa. Tällä hetkellä Karjalainen on Miklikin edellä.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ihmettelen kyllä, jos kuukauden pelaajaksi valitaan joku muu kuin Frans. Vaikka Veinillä on hieman paremmat torjuntaprosentti ja päästettyjen keskiarvo, niin Fransilla on kuitenkin lähes 100 torjuntaa enemmän (~238 vs ~147). Jos viikon tulikuumiksi valittuja katsotaan lokakuulta, niin Frans on valittu kaksi kertaa parhaaksi ja kerran top3. Veini kerran paras. Junttila valittu kahdesti top3. #tuohimaataijätätuomatta
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Junttila kuukauden pelaaja ja Tuohimaa ei edes Top3. Minkähänlaisia urotekoja saisi maalivahti tehdä tullakseen valituksi...
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei nyt ihan käsittämätön, mutta typerä valinta Junttila oli. Ei oikeastaan mitenkään saa häntä Tuohimaan tai Heiskasen edelle.
Se vaan näissä aina on että hyökkääjät on aina arvostettu maalivahtien ja etenkin puolustajien edelle. Puolustajista joulukuussa 2016 kuukauden pelaajaksi valittiin Porseland, ja sitä aiemmin saatiin mennä joulukuulla 2012 kun valinnan sai eräs Erik Karlsson. Samassa ajassa veskareita on kuitenkin valittu jopa sen parikin kertaa kaudessa, mutta muuten vähintään 4/6 valinnoista on hyökkääjiä.

Ja tämä siis ihan puhtaasti omanakin ihmettelynä, en tiedä miksi näin toimitaan. Tai no, löytyyhän ne pistepörssistä helpommin...
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Laskin sen pelikuukausien mukaan, eli liigassa valitaan kuutena kuukautena kuukauden pelaaja, jolloin hyvinkin usein neljä kertaa kuudesta se valinta osuu hyökkääjään. Joskus jopa 5/6.
Älä selitä!
No joo, olet oikeassa. Kompakysymyksenä voisi heittää, että kuka valittiin viimeksi Liigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi. Tai että Esa Pirnes on hallitseva maaliskuun kuukauden pelaaja.

edit: ja vielä aika erikoisena tilastokummajaisena liittyen puolustajiin ja maaliskuun kuukauden pelaajaan: Maaliskuun kuukauden pelaaja on valittu kuusi kertaa, ja viisi kertaa se on ollut puolustaja! Eli Maissi-Essi ainoa muu-kuin-puolustaja.
 
Viimeksi muokattu:
Hieno juttu ja onnea Julius Junttila! Vehviläistä lukuunottamatta kukaan ei päässyt edes lähelle lokakuun saavutuksissa. Mirot ja fransut voisi nyt vähän tsempata, että tämän kuun tittelistä saataisiin edes kunnon kisa.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuohimaan olisi pitänyt ehdottomasti olla kuukauden pelaaja, mutta eipä yllättänyt kun kyseessä on 1üga.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Tuohimaan olisi pitänyt ehdottomasti olla kuukauden pelaaja, mutta eipä yllättänyt kun kyseessä on 1üga.

Mitenhän tuo valitseminen käytännössä menee, kun Liigan uutisessa todetaan: "Jääkiekkolehti ja Liiga ovat valinneet..."

Onko nämä valinnat siis käytännössä Jääkiekkolehden valintoja? Ketä Jääkiekkolehdessä on nykyisin vaikuttamassa?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tuohimaan valinnan puolesta liputetaan myös täällä...kaikkein eniten ihmetyttää ettei ollut edes ehdokkaiden joukossa!!??
 

Ralph

Jäsen
Noh, missään ei tarkkoja määrityksiä tuolle taida olla, mutta valitsijoilla on mahdollisuus nimetä kuka tahansa siinä kuussa pelannut pelaaja. Tällöin ovat mun mielestä ehdokkaina.
Näinhän se on, kaikki lokakuussa vähintään yhden pelin Liigaa pelanneet olivat ehdokkaita. Ei Jääkiekkolehti ketään hyllyttänyt jo ennen kisan alkua, vaikka tuo joku Tappara-fani niin luulee.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Täytyy ihmetellä hiukan, että Heiskasta tai/ja Tuohimaata ei ollut edes TOP-3 säkissä. Kertoo sen että pelkästään tilastoja on tuijoteltu. SaiPan tarina viime kuussa oli kova ja Tuohimaa sen tarinan sankari. Sitten Heiskanen. Yksi Suomen kovimmista pakkilupauksista palasi kaukaloon ja millä tyylillä: poika pelasi kaksi peliä vähemmän kuin pistepörssiä dominoiva hyökkääjä ja teki niissä enemmän pisteitä tasaviisikoin kuin ko. hyökkääjä.

Helppoja ja hienoja tarinoita tehdä jos edes vähän yrittäisi.
 
Täytyy ihmetellä hiukan, että Heiskasta tai/ja Tuohimaata ei ollut edes TOP-3 säkissä. Kertoo sen että pelkästään tilastoja on tuijoteltu. SaiPan tarina viime kuussa oli kova ja Tuohimaa sen tarinan sankari. Sitten Heiskanen. Yksi Suomen kovimmista pakkilupauksista palasi kaukaloon ja millä tyylillä: poika pelasi kaksi peliä vähemmän kuin pistepörssiä dominoiva hyökkääjä ja teki niissä enemmän pisteitä tasaviisikoin kuin ko. hyökkääjä.

Helppoja ja hienoja tarinoita tehdä jos edes vähän yrittäisi.

Hienoja tarinoita Heiskanen ja Tuohimaa lokakuussa kirjoittivat eikä sitä kukaan vie heiltä pois. Ja varsinkin Heiskasen kohdalla uskon, että vielä hienompia tarinoita on luvassa.
 

Ralph

Jäsen
Sen sijaan jo mieltäni alkoi kirvoittaa, että liekö sopiva aika sovitella jo marraskuun kruunua Michel Miklikin päähän?
No, oliko jo sopiva aika? Mitäs mieltä oot nyt kun oon saanut makustella asiaa? Pörssikärkinä (maali, syöttö, piste, pakkien) tässä kuussa joukkuekaverit:

1. Jani Tuppurainen, 5+2 = 7
2. Iikka Kangasniemi, 4+3 = 7
3. Ville Meskanen, 3+4 = 7
4. Vili Sopanen, 4+2 = 6
5. Jarkko Immonen, 0+6 = 6
6. Juuso Puustinen, 4+1 = 5
7. Sami Sandell, 3+2 = 5
8. Elmeri Kaksonen, 2+3 = 5
Mikael Ruohomaa, 2+3 = 5
Eemeli Suomi, 2+3 = 5
---
13. Mikko Mäenpää, 0+5 = 5
16. Olli Juolevi, 2+2 = 4
23. Miika Koivisto, 1+3 = 4
Matthew Maione, 1+3 = 4
 

Baldrick

Jäsen
No, oliko jo sopiva aika?

Jyväskylän joulukatu saa Miklikin lapsenomaisesti uskomaan ihmeisiin ja jouluntaika siivittää hänet sellaiseen flow-tilaan, että pukinkontista puolet on Miklikin paitoja ja joulukuun pelaajasta ei jää epäselvyyttä.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nostetaan tämä ketju ylös, kun marraskuu on lopussa. Vaikuttaa, että marraskuun pelaajaksi isolla todennäköisyydellä valitaan Pelicansin Iikka Kangasniemi. Nopealla laskennalla tehnyt 8 pelissä tehot 6+6. Ei taida kukaan muu hyökkääjä päästä edes kovin lähelle.

Perusteluja pisteiden lisäksi on varmasti se, että on lähes yksin vastannut siitä, että Pelsu on viime peleissä taistellut edes pisteistä.

Yksikään puolustaja ei ole tainnut tehdä marraskuussa mitään hirveän erityisiä pisteitä. Veskareista ehkä Vehviläinen voi haastaa, mutta onko hänenkään tilastot mitenkään erityisen kovat?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös