Edmonton Oilers 2017–2018 – vielä vähän paremmin

  • 302 687
  • 871

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse en oikein tiedä onko sekään oikea tapa, että lähtevät vaihtamaan GM:ää. Toki Chiarellin näytöt eivät ole kovin vahvat, mutta toisaalta kun on nyt lähtenyt ilmeisesti jonkinlaisella suunnitelmalla muuttamaan joukkuetta, niin voisihan sen tien katsoa loppuun asti. Varsinkin kun on jo ehtinyt saamaan peruuttamatontakin tuhoa aikaan, niin en tiedä miten uusikaan GM saisi hommaa ainakaan lyhyellä tähtäimellä muutettua. Että jos vaikka nyt sitten lähdettiinkin aivan väärään suuntaan joukkueen rakentamisen kanssa, niin kai sitä voi samalla painaa vielä pidemmällekin umpimetsään ja katsoa jos sattuisi löytymään joku sopiva polku. Sitä on jo niin tottunut tuohon viimeisiin sijoihin, että on aika kotoisakin olo.

Sama oikeastaan vähän valmentajan kanssa. Vaikka McLellan ei olekaan kai koskaan oikein pudotuspeleissä onnistunut, niin on kuitenkin yleensä vetänyt sentään runkosarjan ihan hyvin. Enkä tiedä löytyykö tilalle mistään sen parempaa valmentajaa, joka noilla pelaajilla saisi merkittävästi enemmän aikaan. Valmentajan vaihdolla voisi saada tilapäisen piristyksen, mutta miten pitkälle se sitten kantaisi. Tietenkin voi kyseenalaistaa valmennuksen roolia siinä miten joka syksy ylivoimapeliä pitää lähteä suunnittelemaan ihan alusta uudestaan ja menee aina 1-2 kuukautta ennenkuin se alkaa toimimaan.

Omasta mielestäni erittäin iso ongelma on kuitenkin se, että GM ja valmentaja eivät näin ulkoapäin katsottuna näytä oikein olevan samalla sivulla suunnitelmiensa suhteen. Ja jos tämä pitää paikkansa, niin sille asialle olisi tehtävä jotain. Tästä on muutamia esimerkkejä.
-Russellille iso ja pitkä sopimus, mutta valmentaja peluuttaa miestä kolmosparissa. Näyttäisi olevan ihan oikea paikka miehelle ja menee siellä ihan suhteellisen kivasti, mutta ei sille paikalle tehdä 16M$ sopimusta NMC:llä.
-Kakkosveskarina GM luottaa Brossoitiin eikä hanki kokeneempaa kaveria. Valmentaja taas ei luota Brossoitiin vaan peluuttaa heikohkosti pelaavaa Talbotia vaikka väkisin.
-Kassianille GM tekee n.2M$ AAV:llä olevan kolmen vuoden sopimuksen. Valmentaja peluuttaa pääasiassa nelosessa. Toki välillä Kassian on käynyt korkeammallakin kokoonpanossa, mutta jälleen nelosketjun laiturille aika rahakas paperi.
-GM hankkii kesällä Jokisen korvaamaan ilmeisesti Pouliotia, mutta valmentajalta ei löydy luottoa edes niin paljoa kuin Pouliotiin löytyi ja Jokinen ei mahdu kokoonpanoon. Nopeus (tai hitaus) ei pitänyt olla kenellekään yllätys.

Ja ehkä isossa kuvassa iso ongelma on se, että viime kaudella koko joukkue vähän ylisuoritti. Ja tällä kaudella on sitten alisuorittanut ja vieläpä tilastojen valossa näyttäisi, ettei ole tuurikaan ollut kohdallaan.
GM luotti liikaa siihen, että organisaation sisältä löytyy nuoria kavereita, jotka pystyvät paikkaamaan Eberlen maalit, Pouliotin maalit sekä alivoimapelaamisen ja Hendricksin roolin nelosessa. Sekä tietenkin paikkaamaan Sekeran jättämän valtavan aukon puolustuksessa... mielenkiintoista on tietenkin se, että Nurse on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin ja siten siis jopa pystynyt paikkaamaan tuota aukkoa, mutta silti puolustus on heikentynyt. Tilastojen mukaan optimaalinen ykköspari olisi edelleen Klefbom-Larsson, mutta koska kakkospariin jäisivät silloin Nurse-Benning, niin valmentaja on joutunut rikkomaan ykkösparin.
Ja sitten vielä kun lisätään varsin ailahteleva maalivahtipeli, niin siinä ne isoimmat ongelmat kaiketi aika pitkälti ovat. Sekeran sentään pitäisi joulukuulla palata peleihin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Onneksi kuitenkin prospect-puolella tapahtuu positiivisia juttuja. Benson on nakuttanut WHL:ssä 12 tehopinnaa yhdeksään peliin ja monet tahot arvioivat hänen olevan ensi kaudeksi valmis NHL:ään. Samoin Safin on Q:ssa vetänyt piste per peli-tahti. Tällä hetkellä hänellä on kasassa 26 tehopistettä 24 peliin. Myös Maksimov vetää OHL:ssa piste per peli-tahtia. Yliopistosarjoissa Vesel pelaa hyvää kautta ja on tehnyt 10 otteluun yhdeksän tehopinnaa. Räsäsellä on sama pistemäärä 14 ottelusta.
 

ijuka

Jäsen
Niin, eihän tässä ole runkosarjaa enää kuin vaivaiset 3/4 jäljellä.
Viime vuonna Predators oli viimeinen joka pääsi Playoffeihin 94 pisteellä lännessä. Olisi tosin päässyt jopa 88:lla. Idässä tarvittiin 95.

Jos nyt oletetaan että tänä vuonna noin 94 pistettä on se mikä vaaditaan playoff-paikkaan, niin silloin Oilersin pitäisi loppukaudella saada viimeisistä 62:sta pelistä tuliaisiksi 78 pistettä. Tähän vaadittaisiin ottelutuloksiksi esim. 36-20-6. Ei se nyt ihan niin helppoa tule olemaan että pienoinen petraaminen ja yrittäminen riittäisi.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Niin, eihän tässä ole runkosarjaa enää kuin vaivaiset 3/4 jäljellä.

Viime vuonna Predators oli viimeinen joka pääsi Playoffeihin 94 pisteellä lännessä. Olisi tosin päässyt jopa 88:lla. Idässä tarvittiin 95.

Jos nyt oletetaan että tänä vuonna noin 94 pistettä on se mikä vaaditaan playoff-paikkaan, niin silloin Oilersin pitäisi loppukaudella saada viimeisistä 62:sta pelistä tuliaisiksi 78 pistettä. Tähän vaadittaisiin ottelutuloksiksi esim. 36-20-6. Ei se nyt ihan niin helppoa tule olemaan että pienoinen petraaminen ja yrittäminen riittäisi.

Jep, 94 pistettä vaatisi Oilersilta 1,258 pistettä /peli. Viime kaudella runkosarjassa Oilers keräsi 103 pistettä eli 1,256 pistettä/peli. Toisin sanoenhan riittäisi, että Oilers vetäisi loppukauden samaan tahtiin kuin viime kauden kokonaisuudessaan. Luonnollisesti se on ihan mahdollista, mutta muutos tähänastisesta 0,8 pistettä/peli tasosta tuolle tasolla on omasta mielestäni aika raju parannus.
Tällä kaudella jos jakaa homman viiden pelin jaksoihin, niin
pelit 1-5: 1-4-0, 2 pistettä, 0,4p/g
pelit 6-10: 2-2-1, 5 pistettä, 1,0p/g
pelit 11-15: 3-2-0, 6 pistettä, 1,2p/g
pelit 16-20: 1-3-1, 3 pistettä, 0,6p/g

Kertaakaan eivät ole siis päässeet viiden pelin jaksossa vielä tällä kaudella tuolle vaadittavalle 1,258p/g tasolle. Tietenkin jos nyt vetäisivät viiden pelin voittoputken, niin sitten ei enää lopuista tarvitsisi saada kuin 1,19p/g. Kymmenen pelin voittoputki ja olisi tarpeen saada enää 1,12p/g eli onhan kaikki vielä täysin omissa käsissä. Pitäisi vain alkaa tehdä maaleja ja ottaa voittoja. Ja voihan se olla että heti tänään homma muuttuu ja kääntävät suunnan totaalisesti.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Olisi kyllä iso sääli, jos Edmonton jäisi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle. Mielestäni Edmonton kuitenkin joukkue, jolla on yllätysmomenttia kaataa koviakin joukkueita. Draisatl pesee loputkin unihiekat kasvoiltaan, Talbotille viimekauden moodi päälle ja Sekeran paluu . Siinä olisi jo hyvinkin palikoita joilla Edmonton tiensä pudotuspeleihin klaaraa. Jos kuukauden päästä meno on edelleen yhtä tahmeaa, niin sitten kyllä alkaa tulla tosissaan kiire. ja onhan tuolla muitakin, jotka eivät ihan tasollaan ole suorittaneet.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
@TAM Sanoisin että myös Auvitun peliajan suhteen ovat eri linjoilla. Chiarelli hankki Auvitun tarkoituksena antaa tälle mahdollisuus näyttää kykynsä ylivoimalla ja McLellan on istuttanut häntä katsomossa. Ja vaikka Vegas-ottelu oli Auvitulta hyvä, hänet pistettiin taas katsomoon.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
McDavid ei ollut jäällä aamulla. Hänhän oli Klefbomin kanssa sairaana jo perjantaina jolloin heiltä jäi jäät väliin. McDavidilla edelleen ilmeisesti tuo sama tauti. Että edellisen pelin 1+2 puolikuntoisena ihan ok.
Toivottavasti on kuitenkin pelikunnossa huomenna.

Slepyshev oli jäällä ja hänen odotetaan pelaavan viikonloppuna.
Sekeran paluu saattaisi olla ajankohtainen vierasreissun jälkeen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Auvitu joutui jättämään treenit kesken saatuaan kiekosta naamaan. Sekera oli mukana tämän aamun treeneissä, joten hänen paluunsa peleihin on vain ajan kysymys.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Chiarelli, Duane Sutter ja muita Oilersin johtoportaan jäseniä oli bongattu eilen Buffalossa katsomassa Sabresin ja Blue Jacketsin välistä peliä. Ilmeisesti jotain pieniä siirtoja hän yrittää saada aikaan että kurssi kääntyisi. Mitään isompaa tuskin on kauden aikana luvassa. Rightin pakin perässähän Chiarelli on, koska sellainen jäi kesällä hankkimatta eikä Benning ole onnistunut omassa roolissaan tällä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Chiarelli, Duane Sutter ja muita Oilersin johtoportaan jäseniä oli bongattu eilen Buffalossa katsomassa Sabresin ja Blue Jacketsin välistä peliä. Ilmeisesti jotain pieniä siirtoja hän yrittää saada aikaan että kurssi kääntyisi. Mitään isompaa tuskin on kauden aikana luvassa. Rightin pakin perässähän Chiarelli on, koska sellainen jäi kesällä hankkimatta eikä Benning ole onnistunut omassa roolissaan tällä kaudella.
Benning on tosiaan tainnut joutua Sekeran loukkaantumisen takia liian suureen rooliin, viime kausihan meni hienosti kolmosparissa. Mitä tuohon kolmospariin muutenkin tulee, ihmetyttää ettei McLellan peluuta siinä mieluummin Auvitua kuin Grybaa. Onko se pelkkä syy sitten se, että Gryba on right (Russell tosin pelasi viime kauden rightin pakin paikkaa) ja paljon fyysisempi ja kokeneempi pakki. Auvitu tuo kuitenkin rutkasti enemmän jalkoja, kiekollisuutta ja hyökkäysvoimaa mitä Gryba.

Katseet saa varmaan kääntää Columbuksen suuntaan pakin suhteen, kun Buffalossa suurin osa righteista rikki. Sieltäkään ei tosin löydy kuin Savard ja Jones, joiden en usko olevan kaupan.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Paigin laitettu "unconditional waiversiin". Lähteeköhän Venäjälle takaisin?
Luultavasti. Sinällään outoa, Paiginhan oli tyytyväinen training campin jälkeen, vaikka komennus Bakersfieldiin tulikin. KHL:ssä Paigin taas ei ollut tyytyväinen Kazanin toimintaan, toissa kaudella Sotshissahan Paigin pelasi unelmakauden, jonka jälkeen paluu Kazaniin josta putosi jo VHL:n puolellekin. Onko ollut sitten tyytymätön peliaikaansa Condorsissakin. Säilyykö Oilersilla muuten Paiginin oikeudet, vai menetetäänkö ne samalla kun sopimus puretaan?

Mitä noihin muihin junnuihin tulee, niin @oiler99 aikaisemmin kirjoittelikin näistä, mutta mainitaan noiden lisäksi vielä Graham McPhee, joka kiekkoilee Räsäsen tavoin Boston Collegessa ja summannut 14 peliin 4+5, eli tuplannut jo viime kauden maalimääränsä ja pisteen päässä viime kauden pisteistä. Pelaakohan vielä Räsäsen kanssa samassa ketjussakin? Luulisin, että kolkuttelee myös jenkkien u20 tiimin ovia näillä esityksillä, muistaakseni pelityyliltään soveltuu hyvin nelosenkin rooliin. Vuoro ennen Paiginia taas varattiin Miroslav Svoboda, joka tällä kaudella on napannut HC Plzenin ykkösmaalivahdin paikan itselleen, pmk 1,90 ja torjuntaprosentti 93,2%. Päässyt myös edustamaan Tshekkiä EHT-höntsissä. Vähän hämmästytti tuolloin Svobodan varaus, kun ei ollut mitenkään erikoisesti esiintynyt edes Tshekin liigassa ja oli varauksen aikaan ikääkin jo 20v, mutta on siellä skoutit näköjään hommansa jotenkin osannut. Pari kautta vielä isoa vastuuta Euroopassa, MM-kisoissa Tshekin paitaan ja sitten kokeilemaan riittääkö rahkeet Oilersissa?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Paigin tosiaan lähtee takaisin Venäjälle ja hänen sopimuksensa on purettu. Ehti pelata Condorsissa seitsemän peliä ilman tehopisteitä. Pettymyshän tuo on, sillä hänestä odotettiin paljon enemmän. Ja Paigin itsekin sanoi, että haluaa pelata Oilersissa seuraavat vuodet ja päästä NHL:ään. Ja omasta mielestäni hänellä oli kaikki potentiaali kehittyä NHL-tason puolustajaksi, syyskuun ennakkokaavailuissa David Staples rankkasi hänet Oilersin kolmen parhaan prospectin joukkoon. Tällä kaudella kuitenkin Bear, Jones, Mantha ja Simpson ovat kaikki menneet hänen edelleen nokkimisjärjestyksessä. Ilmeisesti usko loppui kesken. Pelaajan oikeudet säilyvät kyllä Oilersilla, mutta häntä tuskin enää Pohjois-Amerikassa nähdään. Iso harmi, että näin sitten lopulta kävi.

McDavid on ollut jo yli viikon sairaana eikä ole harjoitellut ollenkaan. Pelit on kyllä pystynyt pelaamaan, mutta viime ottelussakin näki että tiukkaa teki. Jospa hän pian saisi vähän lepotaukoakin. Ryan Rishaug spekuloi että myös Draisaitl saattaisi olla saman taudin kourissa. Se kyllä selittäisi viimeaikaisen vaisuuden.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kovasti tosiaan huhuavat että Oilers etsisi rightin pakkia. Jos pitää paikkansa niin ihmettelen että miksi. Tai miksi nyt. Siis juuri nyt kun Sekera on palaamassa. Toki kestänee tovin että on täydessä iskussa. Viime kaudella sekä Russell että Benning pelasivat hyvin Sekeran parina oikealla puolella. Voisihan toivoa että Russell esimerkiksi taas pärjäisi kakkosparissa jos saisi Sekeran rinnalleen. Mutta olisihan sitä uutta pakkia voinut jo vaikka vähän kesälläkin katsella.

Toisaalta tuleehan tuossa sellainen ongelma että leftille olisi sitten kohtapuoliin Sekera, Klefbom ja Nurse. Eli tietysti jos yhden leftin saisi muutettua kakkosparin rightiksi niin auttaisi asiaa. Ehkä jotain sellaista voisi olla suunnitteilla.

McDavid oli aamujäillä mukana.
 

Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Eiköhän kausi ollut tässä. Parempi, ettei mitään hankintoja aleta nyt hommaamaan, vaan tankataan ihan kunnolla. Dahlinin avulla puolustus kuntoon!
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Eiköhän kausi ollut tässä. Parempi, ettei mitään hankintoja aleta nyt hommaamaan, vaan tankataan ihan kunnolla. Dahlinin avulla puolustus kuntoon!
Joo ei ainakaan mitään paniikkihankintoja kannattaisi tehdä vaan kääntää katseet seuraavaan kauteen. Tämä on ihan tuttua, että marraskuu lähestyy loppua ja odotukset kohdistuvat pikkuhiljaa lotteryyn.

Peliä en onneksi katsonut. Koosteessakin oli tarpeeksi.
1-0: Ensimmäisessä ensin Klefbom hävisi kulmassa kiekon kahdelle vastustajalle ja sieltä kiekko nopeasti Tarasenkolle ja tämä veti Larssonin mailan kautta sisään. Ei Talbotin piikkiin, mutta toinen peli putkeen missä ensimmäinen veto menee sisään.
2-0: Toinen sitten menikin Talbotin piikkiin. Stromen vuoro hävitä kulmassa vääntö, mutta pienestä kulmasta tullut veto Talbotin olkapään yli sisään. Ja näin toinen peli putkeen missä heti ensimmäisessä erässä päästävät vastustajan 2-0 johtoon. Tällä kertaa McLellan reagoi ja vaihtoi Brossoitin maalille.
3-0: Kolmas tulikin vasta toisessa erässä. McDavid hävisi oman pään aloituksen 100-0 ja siitä heti veto maalille. Brossoitilta karmea irtokiekko maalin eteen. Pakeista Benning lähtee peittämään ensimmäistä vetoa ja on vähän kaukana maalilta. Klefbom puolestaan ei oikein seuraa kiekkoa eikä miestä, joten Schwartz pääsee laittamaan kiekon sisään. Laittaisin vähän molempien pakkien (enemmän Klefbomin) ja Brossoitin piikkiin.
4-0: Neljännessä sitten Larssonilta karmea kiekonmenetys omassa päässä. Siinä ei huomannut yhtään, että Schwartz tuli takaa. Tämä nousi kiekon kanssa maalille ja Brossoit ehkä aivan aavistuksen pelasi itseään ulos tilanteesta poikittaisliikkeessä, mutta toisaalta pakeistakaan ei ollut lainkaan apua. Ja sitten kun Schwartz ei saanut vetoa aikaiseksi niin syötti keskelle Schennille jota kukaan ei puolustanut kun keskittyivät seuraamaan kiekkoa.
4-1: Kolmannen erän alkupuolella Lucic pääsi kaventamaan. McDavidilta hieno esityö ja Lucicille hyvään paikkaan kiekko lapaan.
5-1: Reilu 1,5 minuuttia myöhemmin soi taas omissa. Oilers rakentelee hyökkäystä joka pysähtyy hyökkäyssinisellä. Larsson siinä vaiheessa ylimpänä pelaajana. Kiekko kuitenkin vaarattoman oloisesti keskialueella laitaan ja tilanne näyttää olevan hallinnassa kun RNH ehtii kiekkoon ensin. Paitsi että ei ehdi kun hidastelee. Kiekko kohti Oilersin kulmaa ja Klefbom lähtee puolustamaan tilannetta samalle laidalle. Jostain kumman syystä Brodziak pääsee aivan vapaasti nousemaan Oilersin maalille ilman että kukaan pysyy perässä. Hänkään ei laita kiekkoa sisään vaan syöttää vielä toiselle puolelle Upshallille, jota RNH ei saa pidettyä. Helppo työ laittaa kiekko sisään. RNH:lta kaksi heikkoa suoritusta. Lisäksi Larsson ylimpänä pelaajana eikä kukaan oikein paikkaa häntä. Klefbom alhaalla puolustamassa mutta oman maalin edessä kuitenkin 2-0 tilanne vastustajalla.
6-1: Sitten Tarasenkon vuoro tehdä kuudes maali. Pitkä avaus Bluesin maalin takaa hyökkäyssiniselle. Oilersin pakit tulevat juuri vaihdosta eivätkä ole ihan valmiita tilanteessa. Gryba joutuu käytännössä yksin Tarasenkoa vastaan ja kun Tarasenko leikkaa keskelle, niin Gryba vasta alkaa suunnitella suunnanvaihtoa. Olisi Brossoit voinut ottaa, mutta toisaalta kun Tarasenkon tasoisen maalintekijän pääsee vapaasti laukomaan tuolta etäisyydeltä, niin en pitäisi veskaria suurimpana syyllisenä.
7-1: Sitten Schenniltä Bluesin seitsemäs. Ylivoimalla Parayko vetää viivasta kiekon maalille ja turvallisesti Larssonin ja Nursen välissä seisova Schenn ohjaa maaliin. Peliä en tosiaan katsonut, mutta aika alistuneen oloista tekemistä (tai tekemättömyyttä oikeastaan) tuossakin.
Pelin loppuun vielä muutama höntsäilymaali.
7-2: RNH saa irtokiekon hyökkäyspäässä, antaa viivaan Russellille, joka näkee hyvin Draisaitlin. Draisaitl suoraan syötöstä pienestä kulmasta sisään.
8-2: Bluesin kahdeksannessa taas aika kivasti muutamalla syötöllä ja poikittaisliikkeellä saavat Oilersin koko viisikon sekaisin. Russell pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä, miten hänen miehensä laittaa kiekon sisään.
8-3: Loppuun vielä Nurselle kauden avausmaali. 2-1 hyökkäyksessä Draisaitl syöttää ja Nurse laittaa sisään.

Joo, tänään olisi sitten seuraava peli ja vastassa Wings. Saapa nähdä kumpi on maalilla. Talbotilta kaksi huonoa peliä putkeen. Ei Brossoitkaan kai mitenkään loistanut, mutta toisaalta onhan se eri asia aina aloittaa kun tulla kesken pelin tilalle. Itse laittaisin Brossoitin aloittamaan, mutta toisaalta voi olla että valmentaja uskoo ettei Talbot kolmea kertaa putkeen voi aloittaa peliä noin huonosti.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kausi on tosiaan tämän tappion myötä viimeistään ohi. Eivät ne tuolta enää nouse, kuoppa on liian syvä ja joukkueella on aivan liikaa ongelmia. Saa nähdä kuinka kauan McLellan tuota menoa katselee, varmaan viimeistään joulukuussa on uusi valmentaja puikoissa.
 
Viimeksi muokattu:

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Oilersin ongelma on tällä tavoin sivusilmällä seurattuna se, että rosterin heikkous on pakiston ja senttereiden heikkous kaksinkamppailuissa, eikä valmentaja yritä sitä pelikirjalla peitellä.

Veikkaan, että McLellanin aika on vähissä, sillä se on helpompi ratkaisu kuin hommata kolme top4-pakkia (vaikka yksi tulisi sairastuvalta) ja kaksi keskiketjujen sentteriä (vaikka yksi löytyisi Draisaitlsta).

McLellanin tyhmyys kyllä häkellyttää. Onko syynä sitten pitkä stintti Sharkissa ja vähäinen potkujen määrä, mutta ei oikein tunnu ymmärtävän, että valmentaja on se joka sopeutuu rosteriin, ei rosteri valmentajan pelitapaan, eikä GM valmentajan mieltymyksiin. Vähän kun skarppaisi, niin voisi sitten eläkkeellä tihrustella lastenlastensa kanssa hof-visiitillä nimeään kannun kyljestä, muttei tunnu kelpaavan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
McLellanin käytös median edessä tällä kaudella on ollut vähintäänkin kyseenalaista. Aika usein pressitilaisuuteen on marssinut melko ylimielisen oloinen valmentaja. Räikein esimerkki tästä oli se, kun McLellan pisti Jets-ottelun tappion suoraan McDavidin niskaan. Tästä myös Don Cherry häntä kritisoi, ettei noin saa tehdä. Tänään McLellan haukkui pelin jälkeen pakiston ihan lyttyyn.

McLellan yritti alkukaudesta samaa konstia millä joukkue saatiin herätettyä viime kaudella sen tappiollisen Buffalo-pelin jälkeen. Tällä kertaa joukkue ei kuitenkaan reagoinut siihen mitenkään. Eikä McLellanin jatkuva ketjuruletti paljoa asiaa auta. McLellan ei tunnu enää olevan pelaajien suosiossa ja joukkue tuntuu haluavan hänestä eroon. Valmentajan vaihto on vain ajan kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Anteeksi huutelu vieraisiin pöytiin, mutta tuli katseltua melkein kokonaan tuo peli. Minä en tiedä mikä mättää, mutta joukkueen elekieli on jokseenkin epätoivoinen. Kolmannessa erässä sitten jopa Bluesin kommentaattori otti kantaa asiaan, ja sanoi jotain tähän tyyliin "olen pitkään tehnyt näitä töitä enkä ole ikinä nähnyt mitään tämän kaltaista, tässä Oilersin joukkueessa on nyt jotain vialla" En todellakaan mene takuuseen että se sanasta sanaan noin meni, mutta siitä menen takuuseen että hän sanoi jotain tuon suuntaista.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
McLellan muuten itse tänään totesi ettei ollut valmistanut joukkuetta Blues-peliin. Mikä on kyllä ihan käsittämätöntä.

"That’s indefensible on my behalf. We’re responsible for having the team ready and obviously they weren’t,”

McLellan blames himself for Oilers' loss - Article - TSN
 
Viimeksi muokattu:

RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pystyykö joku antamaan viiltävää syvä analyysia Puljujärven pelistä? Itseltä jäi matsi katsomatta ja tilastot ei mitenkään loistavat, vaikka peliaikaa n. 15min ja 19 vaihtoa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
McLellan muuten itse tänään totesi ettei ollut valmistanut joukkuetta Blues-peliin. Mikä on kyllä ihan käsittämätöntä.

"That’s indefensible on my behalf. We’re responsible for having the team ready and obviously they weren’t,”

McLellan blames himself for Oilers' loss - Article - TSN
Itse pidän tätä enemmän sellaisen perus "valmentajajargonina". Eli "emme olleet valmiita peliin". Mikä tietysti on sitten valmennuksen syy eli "epäonnistuimme peliin valmistautumisessa". Itse en jotenkin usko että tuossa oli mitään sen ihmeellisempää.

Miten pelin katsoneet näkivät tuon alun? Itse käsitin että ihan heti ekassa vaihdossa Oilersilla (Maroonilla) oli tekopaikka. Ja sitten kun katsoo tilastoja, niin Oilers laukoi kohti maalia kolmessa ensimmäisessä vaihdossa (ykkös-, kakkos- kolmosketju kukin kerran). Nelosketju ei laukonut ja sitten viidennessä vaihdossa vähän onnekkaasti Larssonin mailan kautta Bluesin eka veto sisään. Eli oliko heti ensimmäisistä vaihdoista lähtien selvää, että Oilers jää aivan jalkoihin? Vai notkahtiko siinä kohtaa kun vastustaja taas kerran pääsi heti alussa eteen?
Sitten tuon ekan takaiskun jälkeen näyttää puhtaasti tilastojen perusteella hallinta siirtyneen Bluesille (vaikka RNH heti takaiskun jälkeen kerran laukoikin). Ja siihen sitten vaihdossa numero 11 kun peliä oli kulunut 7:35 veskari hörppäsi toisen ja jotenkin kuvittelisin tuossa vaiheessa selkärangan napsahtaneen. Mutta tämä ihan spekulaatiota.

Benning ilmeisesti loukkaantui kun ei kolmannessa erässä pelannut kuin yhden vaihdon? Ja Klefbom ei kuudennen takaiskun jälkeen käynyt jäällä eli pelasivat kahdella pakkiparilla loppupelin. Hyökkäysketjuista Stromen ketju (siinä vaiheessa laidoilla Puljujärvi ja toisella puolella ensin Maroon ja sitten Khaira) näyttää pelanneen kolmannessa erässä välillä joka toista vaihtoa. Cammalleri putosi neloseen ja Lucic nousi ykköseen. RNH:n ja Draisaitlin kanssa näyttää olleen lopussa ainakin Maroon.
 

Ololinna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets, Avs, Canes & SaiPa
Onko McDavid sittenkin liian nuori kantamaan tätä joukkuetta vaikka viime runkosarja menikin mallikkaasti? Tarvittaisiko kokeneempi pelaaja huutamaan kopissa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös