Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 553 411
  • 13 508

J.Petke

Jäsen
Sehän nimenomaan oli englanniksi tehty ja tämä on yksi Valavuoren vahvimpia argumentteja miksi tuomiota ei pitäisi tulla. Siis sen lisäksi, että hän teki sen vilpittömästi ja avoimesti.

Jos siis rahat ovat menneet sinne mihin on tarkoitettukin (tähän en usko), niin eihän tuosta kai voi tuomiota tulla? Vai puututaanko tulevaisuudessa kaikkiin suomalaisille avoinna oleviin keräyksiin? Isoja viivoja vedeltäis.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vai puututaanko tulevaisuudessa kaikkiin suomalaisille avoinna oleviin keräyksiin? Isoja viivoja vedeltäis.

Maailma on täynnä aidoiksi vahvistettuja keräyksiä missä kaivataan apua johonkin ihan järkevään ja koskettavaan asiaan. Tulee hieno maailma, jos niissä alkaa sitten lukea, että suomalaisella luottokortilla tai pankkitunnuksilla ei voi osallistua.

En ole noihin osallistunut, mutta pitäähän sen olla minun oma valinta eikä sen mukaan mikä passi sattuu olemaan.

Samaan aikaan en saa pelata Veikkaukselle, koska kirjani ei ole Suomessa. Lottoveroa voi halutessaan maksaa vähän mihin tahansa, mutta Vakioveikkaus ja ravit kiinnostaisi. Mutta kun ei.
 
Samaan aikaan en saa pelata Veikkaukselle, koska kirjani ei ole Suomessa. Lottoveroa voi halutessaan maksaa vähän mihin tahansa, mutta Vakioveikkaus ja ravit kiinnostaisi. Mutta kun ei.

Yleensä valitetaan Veikkauksen monopolista, mutta tämä on kyllä ensimmäinen kerta kun kuulen jonkun valittavan siitä, että ei voi pelata Veikkaukselle vaikka haluaisi.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Surullisinta tässä Valeksin tapauksessa on se, että on ihmisiä jotka oikeasti kuvittelevat Aleksi olevan väärinymmärretty ja sorrettu tapaus. Ainakin jos Twitter- ja IP-lehtien kommentointiin on uskominen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Surullisinta tässä Valeksin tapauksessa on se, että on ihmisiä jotka oikeasti kuvittelevat Aleksi olevan väärinymmärretty ja sorrettu tapaus. Ainakin jos Twitter- ja IP-lehtien kommentointiin on uskominen.

Tämä taas kertoo kaiken oleellisen niistä ihmisistä, jotka tuon kävelevän katastrofin juttuihin uskovat.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Surullisinta tässä Valeksin tapauksessa on se, että on ihmisiä jotka oikeasti kuvittelevat Aleksi olevan väärinymmärretty ja sorrettu tapaus. Ainakin jos Twitter- ja IP-lehtien kommentointiin on uskominen.

En pitäisi suurenakaan ihmeenä sitä, että mm. Facebookissa Doerin toimintaa tukevat henkilöt ovat suurimmaksi osaksi Doerin luomia feikkiprofiileja, joista sitten näpyttelee itseänsä tukevia kannanottoja. Jos jaksaisi kiinnostaa niin paljon, niin klikkaisin noita profiileja auki ja tutkisin enemmän.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Samalla hän totesi, että tietämättömyys rahankeräyslain sisällöstä ei vapauta vastuusta. "
.

Hehe, siellä on voinut syyttäjäkin pyöräytellä silmiään pari kertaa kun AV ilmoittaa ettei tiennyt asiasta ja se ei häntä siis koske. Eikös sama juttu ollut korismatkan kanssa kun oltiin talkoopohjalta liikkeellä kaveriporukalla ja valmismatkalait ei sitä sitten koske AV:n mukaan.

Toisaalta tuo ilmiö on aika yleinen nykyään. Porukka pakoilee vastuuta tai yrittää saada asiat muiden syyksi/maksettavaksi jne tuolla verukkeella, että "en tiennyt asiasta, asia ei voi täten koskea minua".
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Maailma on täynnä aidoiksi vahvistettuja keräyksiä missä kaivataan apua johonkin ihan järkevään ja koskettavaan asiaan. Tulee hieno maailma, jos niissä alkaa sitten lukea, että suomalaisella luottokortilla tai pankkitunnuksilla ei voi osallistua.
Tässähän ei ole kyse siitä, ettetkö voisi lähettää rahaa ihan sinne minne haluat, mutta niin kauan kuin Valavuori on suomalainen ja toimii Suomessa, koskee häntä Suomen lait, ja lain mukaan rahankeräykseen Suomessa tarvitaan lupa.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ja sä tuskin ymmärrät Valavuoren puolta tuossa? Oudot sako mielestäni. Blokataanko esim. ulkomailta tehdyt hyväntekeväisyyskohteet tulevaisuudessa suomalaisten ulottumattomiin?

Mikä se Valavuoren puoli on, ei ole avautunut? Tämä keräys ainakin taidettiin tulkita Suomessa järjestetyksi.
 

J.Petke

Jäsen
Mikä se Valavuoren puoli on, ei ole avautunut? Tämä keräys ainakin taidettiin tulkita Suomessa järjestetyksi.

Se, että keräys oli kansainvälinen hänen omasta mielestään. Jos keräykseen on vielä tullut iso osa rahaa ulkomailta, niin onhan tuo nyt aika kyseenalainen tuomio. Jos linjaus on se, että kerätäkseen suomalaisten rahaa, joutuu sihen hankkimaan luvan, on monta vastaavaa sivua ja keräystä kiellettävä ja syyllisiä rangaistava.
 

Tuamas

Jäsen
Jos kerätään vastikkeetta suomalaisten rahaa Suomessa käytettäväksi, tulee siihen hakea lupa ja noudattaa rahankeräyslakia.

Ei tää o vaikeet hei.
 

J.Petke

Jäsen
Jos kerätään vastikkeetta suomalaisten rahaa Suomessa käytettäväksi, tulee siihen hakea lupa ja noudattaa rahankeräyslakia.

Ei tää o vaikeet hei.

Itse en ole tuota tuomiota nähnyt ja että liittyykö siihen rahojen käyttö Suomessa. Toki osa rahoista käytettiin näille suomalaisille hiihtäjille (jos he joskus nuo saivat). Tuon itse keräyskohteen lentolippuja tuskin voi laskea Suomessa käytetyksi rahaksi.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Itse en ole tuota tuomiota nähnyt ja että liittyykö siihen rahojen käyttö Suomessa. Toki osa rahoista käytettiin näille suomalaisille hiihtäjille (jos he joskus nuo saivat). Tuon itse keräyskohteen lentolippuja tuskin voi laskea Suomessa käytetyksi rahaksi.

Suomessa järjestetään paljon keräyksiä, jossa käyttökohde on ulkomailla. Olettaisin, että tämä ei ole ratkaiseva tekijä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Suomessa järjestetään paljon keräyksiä, jossa käyttökohde on ulkomailla. Olettaisin, että tämä ei ole ratkaiseva tekijä.

Ratkaiseva tekijä edelleen oli tuo minkä Tuomas totesi ja tässäkin ketjussa on aiemmin otettu esille, Suomessa tuontyyliseen rahankeräykseen tarvitaan se viranomaislupa ja tämä on tarpeellista ihan jo sen vuoksi että hyväntekeväisyyskeräykset olisivat ilman oiva kohde huijareille, kuten Syöpäsairaiden Tuki ry:n case osoitti(2 jannua huijasi noin 2,5 miljoonaa). Valavuori oletti että ulkomaalaista alustaa käyttämällä hän pystyy kiertämään lupabyrokratian, mutta luonnollisestihan oikeus ei tuollaista voinut hyväksyä, sillä se olisi avannut ovia uusille keräyshuijareille.
 

J.Petke

Jäsen
Mitä ilmeisimmin tuo keräys tuomittiin laittomaksi, koska se oli pistetty aluille Turussa ja sitä oli mainostettu suomeksi suomalaisille. Se käy itselleni enemmän järkeen kuin tuo alkuperäinen Tuomaksen tarjoama selitys. Uskon silti, että Valavuorella olisi ollut hyväkin mahdollisuus välttyä tuomiolta, jos hän olisi palkannut pätevän lakimiehen, joka tuntee digitaalisen maailman ja siellä toimivat lainalaisuudet.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Uskon silti, että Valavuorella olisi ollut hyväkin mahdollisuus välttyä tuomiolta, jos hän olisi palkannut pätevän lakimiehen, joka tuntee digitaalisen maailman ja siellä toimivat lainalaisuudet.

Voiko keräystä järjestää Internetissä? Olettaisin, että rahan kerääminen on jollain tasolla säädeltyä jokaisessa maassa, ja nettipalvelu ei tee poikkeusta tälle. Jos rahat toimitettiin Suomeen, niin on loogista, että tässä sovelletaan suomalaista lainsäädäntöä.

Can I use GoFundMe in my country or territory? – GoFundMe Help Center
GoFundMe works in countries that are supported by our payment partners. We are always working on expanding our services to help people in more countries. Currently, you must be a citizen of one of the following countries in order to use GoFundMe:

United States
Canada
United Kingdom
Australia
Ireland
France
Netherlands
Belgium
Germany
Spain
Luxembourg
Finland
Austria
Italy
Portugal
Denmark
Sweden
Norway
Switzerland

GoFundMe is also currently available to those that live in the following US territories:

Puerto Rico
US Virgin Islands
Guam
American Samoa
Northern Mariana Islands
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
"- Olisi ilmeisesti pitänyt ottaa lento ulkomaille, näpytellä sieltä sama englanninkielinen teksti GoFundMe-sivustolle ja lentää takaisin Suomeen"

Ei vain yllättäisi, jos tuo toimisi, mutta siitä vakituisesta asuinpaikastahan se kaiketi on kiinni. Ja siitä, että vastaanottajalla on suomalainen pankkitili. Ulkomailta kirjoitettu teksti ja Paypalille maksu, niin pitäisi ainakin toimia, vaikka eihän sekään onnistuisi.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Noh, eiköhän Valavuorelle jäänyt sakkojenkin jälkeen kohtuullinen osa rahoista omiin taskuihin. On kyllä vastenmielinen kusettaja.
Tuossa ilmeisesti ei tutkittu mihin ne kerätyt varat loppujen lopuksi menivät, vaan ainoastaan keräyksen laillisuutta. Aikoinaan noita kyseltiin ja hiihtoliitto ei ainakaan silloin ollut saanut euroakaan. Ei myöskään ainakaan Hakola.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos kerätään vastikkeetta suomalaisten rahaa Suomessa käytettäväksi, tulee siihen hakea lupa ja noudattaa rahankeräyslakia.

Ei tää o vaikeet hei.

Kerättiinkö suomalaisten rahaa?

Rahankeräyslaki on pahasti vanhentunut netin myötä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yksi suurimmista huijareista toimii ihan viranomaisten luvilla tälläkin hetkellä, eikä loppua näy. SPR on kusettanut suomalaisia jo kymmeniä vuosia ja meno senkuin yltyy. Anna euro SPRlle, niin tarvitsija saa 10 senttiä.

Noinhan se on ja se perustellaan esimerkiksi nelivetoautoilla, aseistetuilla turvamiehillä ja ylipäänsä hankalilla olosuhteilla.

Tuonne, kun menisi joku muutosjohtaja tutkimaan voiko jostain karsia, niin hieman luulen kylläpäs voisikin.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Toki laki on vanhentunut sekä typerä ja se pitäisi muuttaa.
Miltä osin laki tulisi muuttaa?

Selvää Valavuoren keräyksessä on, että se oli kohdistettu suomalaisille ja transaktiot olivat Suomesta väliyhteisön kautta takaisin Suomeen. GoFundMe on tässä tapauksessa vain alusta rahankeräykseen, eikä merkitystä pitäisi olla sen rekisteröintimaalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös