Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 219 648
  • 13 556

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
No ei nyt kahta sentään, toki tuossa kuukaudessakin on noin kuukausi liikaa (jos se siis todellakin tuosta yhdestä viestistä tuli).
No jopas. Pahoittelut penaltin pidentämisestä. Kuukausikin tosin aivan liikaa tuosta, kuten todettu. Mielestäni moderointi on vuosien varrella ollut keskimäärin varsin asiallista mutta sitten tasaisin väliajoin tulee aivan totaalisia ylilyöntejä. Aivan kuin Jyri Rönn olisi siirtynyt moderoimaan palstaa.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Täysin turha pelikielto FASlapselle, mutta eiköhän tuo kuukausi tullut ns.taparikolliselle. Eli normi viikon penaltti on rikoksenuusijalle aina pidempi, nyt kuukauden. Mutta tosiaan, naurettava rankaisu jos tuosta viestistä tuli.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
"Sulla on oravan luonne, saatana!"

Näin lausui tamperelainen ajattelija Ville Nieminen eräänä iltana Jyväksylässä vihkoon vetäneelle tuomari Teemu Salmiselle. Rangaistuksesta päättynyt taho voisi hieman mennä itseensä ja miettiä menikö tuo rangaistus nyt ihan niin kuin piti?

Moderaattorit voisivat ottaa hieman aktiivisempaa otetta palstan ohjaukseen ja välillä jalkautua sieltä norsunluutornista neuvomaan minkälainen käytös on toivottavaa tällä palstalla.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Moderaattorit voisivat ottaa hieman aktiivisempaa otetta palstan ohjaukseen ja välillä jalkautua sieltä norsunluutornista neuvomaan minkälainen käytös on toivottavaa tällä palstalla.
Linjauksenhan näkee kun katsoo @Kirjoittelija n viestihistoriaa. Jatkuva trollaus, paskan jauhaminen ja henkilökohtaisuudetkin on sallittua kunhan ei erehdy hassuttelemaan.

Esimerkiksi selvisi sanktioitta ihan puhtaasta vittuiluviestistään, jossa ei ole yhtään mitään asiaa.

Tällekin väitteelle haluaisin perusteluja. Minulla on Taisteluni kirjat, jotka isäni on saanut siskoiltaan syntymäpäivä lahjaksi keväällä 1939. Missä menee fasismin ja natsismin raja?

Löytyykö sinulta hyllystä myös Karl Marxin Pää oma? Sehän on saattanut jäädä perinnöksi vaikka anti taantumukselliselta iso veljeltä.

Periaatteessa hyvinkin samankaltainen viesti tuon FASlapsen pelikieltoon johtaneen kanssa. Takerruttiin toisen kirjoittajaan viestiin eikä asiaan ollenkaan. Tässä toki erona, että on aivan silkkaa vittuilua ja henkilökohtaisuuksiin menoa toisin kuin FASlapsella.

Tuokin viesti on raportoitu, joten @Moderaattorit eivät voi selitellä, että viesti on mennyt ohi silmien. Tulkaas nyt itse kertomaan miksi tuota paskaa saa suoltaa viestistä toiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätä Kirjoittelijan jatkuvaa trollailua tai larppausta ilman banneja ihmettelen vallan suuresti, toimii käytännössä samoin kuin ns. hyödylliset idiootit ohjaamalla monesti keskustelun pois asiasta ketjussa kuin ketjussa. Sama kaveri saanut kuitenkin eräältä huomattavasti löysemmin moderoidulta keskustelupalstalta jo aikoja sitten potkut, siis palstalta jossa käytännössä mikä tahansa perseily on sallittua.
 
K

kiwipilot

Juuri näin. Mikä lienee syy tähän vuosia jatkuneeseen pelleilyyn? Tai no, selväähän tuo on.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
FASLapsi vapaaksi! Kai täällä nyt voidaan järkätä joku ryhmämielenilmaus tyyliin HIFK/Ilves-fanit?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos FASlapsi olisi kirjoittanut tuon viestinsä tyylillä "Mitä nämä lyhenteet tarkoittavat, voisiko saada ihan selkeää suomea" tms., niin tuskin olisi mitään pelikieltoja rapsunut. Nyt kun sitten annettiin aiheellinen huomautus näistä retardeista lyhenteistä hieman huumorisävytteisesti, niin spederaattorit lätkäisi kuukauden pelikiellon. Ihan vitun paskaa toimintaa kurinpidolta, oikeasti.

En yleensä ole kovin kiinnostunut mitä laittomasta norsunluusta rakennetussa tornissa tapahtuu, mutta nyt meni niin järjettömän päin helvettiä, että alan itkeä.

Muutenkin koko Jatkoajan toiminta kaipaisi tuuletusta ja perusparannusta. Tiedän faktisesti eräältä hyvältä tosielämän ystävältäni, että esimerkiksi Facebook on täynnä kaikenlaisia pieniä salaseuroja ja muuta paskanjauhantaa.

Voi vain kuvitella kuinka taas on sumplittu jossain ryhmässä kuin ukrainalaisella poliisiasemalla mitäs nyt tehtäisiin tälle suurrikolliselle. Lyhenteet ovat aivan vitusta ja niitä ei kukaan tiedä ja vaikka tietäisikin, niin ei halua lukea. Myönnän, että fanipoikien kesken on joskus kiva keskustella salakielellä, mutta ei sitä voi muissa porukoissa tehdä.

Pahinta tässä lienee se, että Moderaattorit eivät uskalla perua pelikieltoa, koska se olisi ennakkotapaus. Näin selkeä virhe, mutta ei vain käsi nouse.

Toinen fakta on se, että viesti oli aivan loistavasti kirjoitettu ja sopi asiaan niin täydellisesti kuin vain voi sopia.

Hävettää olla jäsen tälläisellä palstalla, mutta minkäs teet, kun ei kilpailijoita ole ilmestynyt ja saa häärätä kuin Robert Mugabe mikä äsken menetti asemansa. Ehkä tarvittava muutos joskus tulee. Diktatuureissa on se perustavanlaatuinen ongelma, että minkään kehittäminen ei kiinnosta, koska ei ole tarvetta sille.

Näitäkin palauteviestejä taatusti lähetetään eteenpäin ja naureskellaan näitkö jo tämän idioottijäsenen viestin.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Noin muuten on kyllä siellä sun täällä lähtenyt se kuuluisa sokka irti ja varmistin pois. Luulisi, että kun marraskuun loppua vasta eletään, niin pää kestäisi seurata lajia vähän paremmin. Taitaa tulla hurmahenkinen kevät tätä vauhtia. :)
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Pahinta tässä lienee se, että Moderaattorit eivät uskalla perua pelikieltoa, koska se olisi ennakkotapaus. Näin selkeä virhe, mutta ei vain käsi nouse.
Peruminen nyt on ihan täyttä fantasiaa, kun on toiveajattelua saada moderaattoreita edes perustelemaan ratkaisua. Toki jos sitä alentuisi perustelemaan niin samalla väistämättä päätyisi perumaan tuomion tai ainakin johtopäätökseen että perseelleen meni.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ja samaan aikaan @Kirjoittelija jatkaa larppaustaan.

Joo, toi Kirjoittelijan tapaus on ihan käsittämätön, vuosikaudet suurimmaksi osaksi pelkkää silmitöntä trollausta (no, ilmeisesti NHL-puolella on enemmän ihmisiksi), mutta ei sitten mitään kurinpalautusta. Ja sitten tämä @FASlapsi -keissi mikä on perusteiltaan ihan järjetön, koska viestinsä oli erittäin legitiimi vaikkakin toikin pointtinsa esiin huumorilla, mikä nyt monelle lienee enemmän bonus kuin miinus, kunhan siellä se pointti tosiaan on. Lienet oikeassa että on nicki jäänyt mieliin muista yhteyksistä ja nyt sai bannin pelkällä naamakertoimella. En kauheasti valita modeista mutta tämä tapaus kyllä ärsyttää, kuten myös tuo Kirjoittelijan pysyvä erivapaus trollaamiseen.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
En yleensä ole kovin kiinnostunut mitä laittomasta norsunluusta rakennetussa tornissa tapahtuu, mutta nyt meni niin järjettömän päin helvettiä, että alan itkeä.

Muutenkin koko Jatkoajan toiminta kaipaisi tuuletusta ja perusparannusta. Tiedän faktisesti eräältä hyvältä tosielämän ystävältäni, että esimerkiksi Facebook on täynnä kaikenlaisia pieniä salaseuroja ja muuta paskanjauhantaa.

Voi vain kuvitella kuinka taas on sumplittu jossain ryhmässä kuin ukrainalaisella poliisiasemalla mitäs nyt tehtäisiin tälle suurrikolliselle. Lyhenteet ovat aivan vitusta ja niitä ei kukaan tiedä ja vaikka tietäisikin, niin ei halua lukea. Myönnän, että fanipoikien kesken on joskus kiva keskustella salakielellä, mutta ei sitä voi muissa porukoissa tehdä.

Pahinta tässä lienee se, että Moderaattorit eivät uskalla perua pelikieltoa, koska se olisi ennakkotapaus. Näin selkeä virhe, mutta ei vain käsi nouse.

Toinen fakta on se, että viesti oli aivan loistavasti kirjoitettu ja sopi asiaan niin täydellisesti kuin vain voi sopia.

Hävettää olla jäsen tälläisellä palstalla, mutta minkäs teet, kun ei kilpailijoita ole ilmestynyt ja saa häärätä kuin Robert Mugabe mikä äsken menetti asemansa. Ehkä tarvittava muutos joskus tulee. Diktatuureissa on se perustavanlaatuinen ongelma, että minkään kehittäminen ei kiinnosta, koska ei ole tarvetta sille.

Näitäkin palauteviestejä taatusti lähetetään eteenpäin ja naureskellaan näitkö jo tämän idioottijäsenen viestin.
Peruminen nyt on ihan täyttä fantasiaa, kun on toiveajattelua saada moderaattoreita edes perustelemaan ratkaisua. Toki jos sitä alentuisi perustelemaan niin samalla väistämättä päätyisi perumaan tuomion tai ainakin johtopäätökseen että perseelleen meni.

Kyllä olisi kiva, jos joskus modesedät tulisivat alas roskaväen sekaan kertomaan näitä, mutta se ei tosiaan toteudu. Edelleenkin muistelen lämmöllä sitä kuinka attendo sai ikibannin vetämällä kalsarikännit ja kirjoittelemalla toiminnastaan, ketään loukkaamatta, asialle omistettuun ketjuun. Tämä FASLapsen (vai miten tuo kirjoitetaankaan) menee ihan samaan kastiin, joskin ei sentään ole pysyvä porttikielto. Mutta onhan tuo ihan järkyttävää.

Toki me voimme täällä ulista ja pyytää perusteita, tai edes jotain, mutta tuskin tänne roskaväen sekaan kukaan laskeutuu näitä perustelemaan. Yhtä todennäköistä olisi nähdä lentävä lehmä.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toki me voimme täällä ulista ja pyytää perusteita, tai edes jotain, mutta tuskin tänne roskaväen sekaan kukaan laskeutuu näitä perustelemaan. Yhtä todennäköistä olisi nähdä lentävä lehmä.

Ongelma tuohon on että näistä tulee jatkuvia "eipäs/juupas"-väittelyitä jotka eivät sinänsä johda mihinkään. Huvittavana esimerkkinä jalkapallopuolen FF2:lla(jossa Modet toimivat toisin) saatiin surkuhupaisa metakeskustelu kun eräs moderaattori kirjoitti suoraan erään ketjun avaajalle viestin kyseiseen ketjuun: "Käyttäjä X, haista vittu".
 
Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Vaikka itsekin käytän lyhennettä AA käytännössä joka kerta Andreas Athanasiousta, olen samaa mieltä kaikkien kanssa. Käsittämätöntä, FASlapsen viesti oli täysin paikallaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ongelma tuohon on että näistä tulee jatkuvia "eipäs/juupas"-väittelyitä jotka eivät sinänsä johda mihinkään. Huvittavana esimerkkinä jalkapallopuolen FF2:lla(jossa Modet toimivat toisin) saatiin surkuhupaisa metakeskustelu kun eräs moderaattori kirjoitti suoraan erään ketjun avaajalle viestin kyseiseen ketjuun: "Käyttäjä X, haista vittu".

Toki, mutta omaa kunnioitustani pelkästään lisäisi, jos tulisi ihan rehtejä peruutuksia ilmeisen vääriin päätöksiin. Tekevät hyvää ja epäkiitollista työtä mutta pakostakin tulee virheitä. Valitettavasti tämä taitaa olla ihan liian idealistista koskaan tapahtuakseen...
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Joo, toi Kirjoittelijan tapaus on ihan käsittämätön, vuosikaudet suurimmaksi osaksi pelkkää silmitöntä trollausta (no, ilmeisesti NHL-puolella on enemmän ihmisiksi), mutta ei sitten mitään kurinpalautusta. Ja sitten tämä @FASlapsi -keissi mikä on perusteiltaan ihan järjetön, koska viestinsä oli erittäin legitiimi vaikkakin toikin pointtinsa esiin huumorilla, mikä nyt monelle lienee enemmän bonus kuin miinus, kunhan siellä se pointti tosiaan on. Lienet oikeassa että on nicki jäänyt mieliin muista yhteyksistä ja nyt sai bannin pelkällä naamakertoimella. En kauheasti valita modeista mutta tämä tapaus kyllä ärsyttää, kuten myös tuo Kirjoittelijan pysyvä erivapaus trollaamiseen.

Pakostakin sitä miettii, onko FASlapsi jotenkin loukannut jotain moderaattoria jossain aiemmassa ketjussa viestillään ja ovatko vastaavasti tietyt kirjoittajat jonkinlaisen erivapauden piirissä koska saavat kirjoitella mitä haluavat tai eivät ainakaan lennä pysyvästi pois, vaikka miten trollaisivat vaikkapa Venäjän suuruudesta eri ketjuissa?

Joillain foorumeilla moderaattorien nimimerkit ovat tiedossa. Siinäkin on haittapuolensa, mutta joskus sitä pohtii, että olisiko kyseisestä käytännöstä myös hyvät puolensa esimerkiksi Jatkoajassa? Tai sitten joku neutraali välityskomitea/henkilö joka ottaisi kantaa pahasti ristiriitaisissa tapauksissa joiden seurauksena on ollut vähintään kuukauden mittainen kirjoituskielto (selvistä tapauksista ja lyhyemmistä kielloista ei tietysti selvitystarvetta ole). Eräänlainen Jatkiksen kuluttaja-asiamies siis.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joillain foorumeilla moderaattorien nimimerkit ovat tiedossa. Siinäkin on haittapuolensa, mutta joskus sitä pohtii, että olisiko kyseisestä käytännöstä myös hyvät puolensa esimerkiksi Jatkoajassa?

No, minusta olisi hyvä periaatte että nickit ovat tiedossa, nykyisellään tilanne on välillä vähän kremlologinen että tulee pakostakin arvailleeksi ja lukeneeksi rivien välistä, varmaan lähinnä täysin perusteetta. Hommalaisena kirjoittajana olen pitänyt sikäläisestä käytännöstä, että modet ovat näkyvillä ja että osallistuvat joskus keskusteluunkin ja avaavat linjaa jo suoraan ketjuissakin - avoimuus on aina hyväksi ja vähentää kyräilyä. Siellä myös on ketju johon voi mennä kysymään banniensa perään ja vastaukset tulevat yleensä kuin apteekin hyllyltä mikä todella vähentää epäselvyyksiä.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Joillain foorumeilla moderaattorien nimimerkit ovat tiedossa. Siinäkin on haittapuolensa, mutta joskus sitä pohtii, että olisiko kyseisestä käytännöstä myös hyvät puolensa esimerkiksi Jatkoajassa?
Olisi ilman muuta hyvä käytäntö, mutta ei tule toteutumaan täällä koskaan. Tulisi vähän liikaa seliteltävää kun viestihistorioita alettaisiin kaivelemaan.

Tai sitten joku neutraali välityskomitea/henkilö joka ottaisi kantaa pahasti ristiriitaisissa tapauksissa joiden seurauksena on ollut vähintään kuukauden mittainen kirjoituskielto (selvistä tapauksista ja lyhyemmistä kielloista ei tietysti selvitystarvetta ole). Eräänlainen Jatkiksen kuluttaja-asiamies siis.
Aika-ajoin nousee esille näitä kuluttaja-asiamies- ja sananvapauskeskusteluja. Ei tänne kirjoittaminen ole mikään kansalaisen perusoikeus. Foorumia ylläpitää yhdistys, jolla on aivan täysi vapaus päättää kuka tänne kirjoittaa ja myös linjata keskustelua. Jokainen käyttäjä voi sitten tahollaan miettiä onko linjaukset sellaisia, että omasta mielestä on mielekästä jatkaa. Kaikkia ei ole miellyttänyt kun on jättäytynyt pois kuka milläkin tyylillä. Jotkut vain lopettavat ilman sen suurempaa kohua tai numeroa, joku pyytää julkisesti kirjoitusoikeuksien poistoa, on nähty myös sydäntäsärkevää tervanevailua ja totaalisia palstaitsemurhia. Kukin poistuu tyylillään kun sille tuntuu.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
No, minusta olisi hyvä periaatte että nickit ovat tiedossa, nykyisellään tilanne on välillä vähän kremlologinen että tulee pakostakin arvailleeksi ja lukeneeksi rivien välistä, varmaan lähinnä täysin perusteetta.

Googlaus toki auttaa asiassa, muttei tuo kattavaa ja ajanmukaista vastausta moderaattorien suhteen. Minusta on hieman jännittävää, kun ei oikein tiedä, että modesedänkö kanssa tässä olen juuri riitaan ajautumassa, voi voi, miten näkynee tulostaululla, tuleeko penalttia. No, enhän minä edellistä virkettä tosissaan kirjoittanut. Mutta modeille vittuilu kuuluu kansalaisyhteiskunnan perusarvoihin ja -vapauksiin ja -oikeuksiin. Eräällä foorumilla modet hermostuivat tästä niin pahasti, että koko palsta hajosi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Olisi ilman muuta hyvä käytäntö, mutta ei tule toteutumaan täällä koskaan. Tulisi vähän liikaa seliteltävää kun viestihistorioita alettaisiin kaivelemaan.

Aika-ajoin nousee esille näitä kuluttaja-asiamies- ja sananvapauskeskusteluja. Ei tänne kirjoittaminen ole mikään kansalaisen perusoikeus. Foorumia ylläpitää yhdistys, jolla on aivan täysi vapaus päättää kuka tänne kirjoittaa ja myös linjata keskustelua.

Ja ylipäätänsä tässä karussa maailmassa ei ole pakko kuin köyhän kuolla. Sinänsä ylläpitoa ja moderaatiota voisi JA:ssa mielellään toki modernisoida, mutta onhan tämä management by kummola ihan tyydyttävästi toiminut tähänkin asti. Sitten vain on näitä yksittäisiä ihmeellisiä typeryyksiä, jolloin ärsyttää ettei edes tiedä keitä vastuulliset sankarit ovat.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Ja ylipäätänsä tässä karussa maailmassa ei ole pakko kuin köyhän kuolla. Sinänsä ylläpitoa ja moderaatiota voisi JA:ssa mielellään toki modernisoida, mutta onhan tämä management by kummola ihan tyydyttävästi toiminut tähänkin asti. Sitten vain on näitä yksittäisiä ihmeellisiä typeryyksiä, jolloin ärsyttää ettei edes tiedä keitä vastuulliset sankarit ovat.
Kokonaisuudessaan medorointi on täällä oikeinkin hyvää luokkaa kun vertailee eri keskustelupalstoja keskenään. Yleisesti ottaen keskustelu pysyy varsin hyvin kurissa. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö parantamisen varaa olisi. Itseäni vaivaa liika virkamiesmäisyys, norsunluutornissa keekoilu ja salamyhkäisyys. Avoimuutta ja rentoutta kaipaisin. Liikaa keskitytään johonkin ulkoasuun tai vastaavaan ja sisältö voi ainakin muutamilla olla ihan mitä paskaa tahansa.
 
A Siente

Jäsen
Mun mielestä hyvä että tuollaisista turhista vittuiluista saa pelikieltoa ja kunnolla. Monesti vituttaa lukea jotain ketjua, kun sinne joku neropatti ilmaantuu kirjoittamaan "hauskaa" viestiä. Jos haluaa huomauttaa jostain, niin sen voi tehdä. Mutta ei tuollaista turhaa paskaa jaksa kukaan lukea. Sitä varten on kierrätyskeskus.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipa naurettava tuo tapaus @FASlapsi. Eihän tuosta nyt voi antaa mitään rangaistusta, ei ainakaan viikkoa. Tulee mieleen tapaus Corey Elkins & jääkiekko. Tuohon Kirjoittelijan jatkuvaan dissaamiseen sitten minun täytyy ilmaista eriävä kantani. Ymmärrän, että monia vituttaa hänen jatkuvan sarkastinen kirjoittelunsa, mutta usein tuntuu myös että hänen viestinsä vituttavat ihmisiä niin kovin siksi, että hän on harvinaisen älykäs kirjoittaja ja oikeasti löytää muiden viesteistä epäloogisuuksia, joita sitten sarkasmilla tuo esiin. Tämähän toki kenkuttaa näitä alkuperäisten viestien kirjoittajia.

Jos @TosiFani saa vittuilla dysleksiasta, saa @Kirjoittelija minusta ihan yhtälailla vittuilla TF:n lukihäiriöstä. Plus eikös tuo nyt ole ollut vuoden sisäänkin pidemmässä pelikiellossa, että ei ihan ole pohjaa näillä "ei mitään seuraamuksia" -puheilla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olipa naurettava tuo tapaus @FASlapsi...Jos @TosiFani saa vittuilla dysleksiasta, saa @Kirjoittelija minusta ihan yhtälailla vittuilla TF:n lukihäiriöstä. Plus eikös tuo nyt ole ollut vuoden sisäänkin pidemmässä pelikiellossa, että ei ihan ole pohjaa näillä "ei mitään seuraamuksia" -puheilla.

En minä vittuile, minä olen päätynyt dysleksia määritelmään @Kirjoittelija n viestien perusteella. Hän ymmärtää viestit aika usein väärin, hän ei tunnista sarkasmia, eikä ymmärrä kokonaisuuksia vaan jää jumiin yksittäisiin lauseisiin. Hyvin tyypillistä dysleksiasta kärsivälle.

Minua ei haittaa muiden kirjoittajien huomauttelu minun kirjoitusvirheistä, niitä riittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös