Edmonton Oilers 2017–2018 – vielä vähän paremmin

  • 302 471
  • 871

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ferlin laitettiin Condorsiin. Tällä kaudella hänelle ei ole vielä pelejä kertynyt. En tiedä miksi Oilers laittoi hänet vasta nyt farmiin, kun ei hän ole yhtään ottelua ylhäällä päässyt pelaamaan eikä ole sairastuvallakaan tietääkseni ollut.
On Ferlin ollut IR:llä. Vamman laadusta ei ole tietoa mutta laitettiin IR:lle 3.lokakuuta eli heti kauden alkuun. Mahtoiko hän olla leirilläkään ollenkaan mukana? Itse en muista mitään raporttia hänen tekemisistään.

Jack Michaelsin mukaan Caggiula ei pysty pelaamaan tänään. Tietoa jalkavamman vakavuudesta ei ole, mutta pitää toivoa ettei ainakaan mitään murtumaa olisi. Slepyshevin pelikunnosta ei ole varmuutta. Itse en ole ainakaan huomannut että ketään olisi alettu lennättämään mantereen toiselle puolelle, joten jos Slepyshevkään ei pysty pelaamaan niin olisiko Kassianin vuoro kokeilla kakkosessa. Ja kuten @Eugene edellä mainitsi, niin Kassian pääsee kyllä paikoille, mutta mistään ei mene sisään. Viime kaudella häneltä hylättiin aika monta osumaa syystä tai toisesta ja toiveissa oli että tällä kaudella olisivat runsaat hylkäykset muuttuneet hyväsytyiksi, mutta toistaiseksi ei ole saanut kiekkoa sisään millään keinolla.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Voittoputki päällä. Jo kaksi peräkkäin. Ja kummassakin pelissä Talbot ollut taas kerran suurin syy siihen ettei ole tullut tappiota. Mikäpä siinä ja lopputulos tärkein, mutta vähän liikaa jätetään taas yhden miehen harteille.

Tällä kertaa positiivista se, että kakkosketju teki molemmat maalit varsinaisella peliajalla. Ja enempäänkin olisi ollut paikkoja. Jatkoajalla pelkästään RNH:lla oli kolme laukausta kohti maalia. Kolmos- ja nelosketjut eivät tuttuun tapaan tuoneet hyökkäyspeliin mitään.
Alivoima ei taaskaan päästänyt maaliakaan. Ja ylivoima ei taaskaan tehnyt maaliakaan.

On se Hall vaan hyvä. Montakohan paikkaa taas tässäkin pelissä järjesteli.

Oilers nousi jo sijalle 28. Nousu on ollut huimaa viimeiset kaksi päivää. Seuraavaksi sitten lauantaina vastaan Rangers joka on ollut kovassa iskussa aavistuksen hitaan aloituksen jälkeen.

EDIT: Niin ja tosiaan kauden avausmaalinsa tehnyt Slepyshev ei pystynyt pelaamaan matsia loppuun, koska ilmeisesti tuo aiempi vamma uusiutui tai paheni. Stauffer antoi pelin jälkeen ymmärtää, että Puljujärvi olisi todennäköisesti tulossa ylös. Ja Stauffer jos joku on tietoinen siitä mitä organisaation sisällä tapahtuu. Saapa nähdä toteutuuko.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Lucic taisi vähän ottaa mallia Draisaitlin suorituksesta viime pelissä, kun pisti Schneiderin längistä lerppukudin sisään. Jatkoerässä McDavidilta sitten hieno esityö Draisaitlille jolla oli helppo työ pistää sisään. Siinä jäivät Devils-pakit pahasti kyydistä. Jospa se nousu nyt pikkuhiljaa tästä käynnistyisi. Tosin huomenna on päiväpeli New Yorkissa ja Oilersilla ei päiväpeleistä kauhean hyvä saldo ole. Positiivisin juttu Devils-ottelusta oli se. etteivät päästäneet yhtään maalia alivoimalla.

Jotenkin ehkä odottelin että Rattie olisi saanut nyt kutsun, kun on sen verran ollut liekeissä AHL:n puolella. Puljujärvi opetelkoon vielä ainakin kuukauden verran AHL-kiekon saloja. Malone taisi näiden kahden pelin myötä vakiinnuttaa paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja syrjäyttää Khairan nokkimisjärjestyksessä.
 
Viimeksi muokattu:

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Ja Puljujärvi kutsuttu ylös. Ottaakohan suoraan Slepyshevin paikan kakkosketjusta? Itse olisin ehkä nostanut Rattien, mutta huomenna prime time peli ja mielenkiintoista nähdä Pulju siinä, joten ihan kivasti sattui.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pelinä Oilersilta mielestäni parempi kuin kaksi edellistä. Sehän taas ei lämmitä kun tuli tappio. Mutta melko tasaista kuitenkin oikeastaan läpi pelin ja erikoistilanteet taas kerran ratkaisevassa osassa.

Kakkosketju oli taas mielestäni oikeastaan paras osa Oilersista. Tai no. RNH ja Lucic olivat taas. Mutta tietysti ketju oli taas myös uudessa koostumuksessa kun RNH sai kauden seitsemännen eri oikean laidan rinnalleen. Ja hyvin mielestäni Puljujärvi siinä pelasi. Laidoissa ei oikein pärjää vieläkään, mutta luisteli hyvin, oli hyvä kiekon kanssa ja laukoi aina kun mahdollista. Kyllä se siitä lähtee. Ja jos RNH jatkaa noin pirteästi kuin on kauden aloittanut, niin tekopaikkoja tulee. Samalla lailla siis alkoi tämä kausi Puljujärveltä kuin edellinenkin eli heti ekassa pelissä maali. Ehkäpä tällä kaudella tekee vielä toisenkin.

Ykkösessä ongelma on mielestäni Maroonin vaisu tekeminen. Ei hän pysty muuten pelaamaan ykkösketjun tasolla, mutta viime vuonna osasi olla oikeassa paikassa laittamassa McDavidin syöttöjä sisään. Nyt on vähän pelin ulkopuolella jatkuvasti. Tämä ei tosin ollut kovin kummoinen peli ykköseltä muutenkaan. Toki McDavid ja Draisaitl yleensä aika hyvin vastustajan toimesta puolustetaankin pois mutta sehän on heidän ja valmennuksen tehtävä löytää siihen lääkkeet. Nyt menee helposti ihan hölmöksi väkisin puskemiseksi.

Alivoimalla Pakarisesta on tullut valmentajan uusi luottomies kun GM möi kaikki edelliset pois. Ja nyt jo kolme peliä Pakarinen on hoitanut tuon roolin mielestäni mallikkaasti. Kakkosalivoima sen sijaan onnistui taas päästämään kaksi takaiskua. Siinä siis Letestu, Kassian, Gryba ja Klefbom.

Mistä päästäänkin sujuvasti Klefbomiin. Kuten viime vuonna, niin taas se puolustaminen on ollut näin syksystä heikkoa. Jos kaveri aikoo joskus nousta oikeasti ykkösparin kaveriksi, niin ei tällaista puuhastelua voi sallia mitenkään. Jatkuvasti huonoja ratkaisuja omassa päässä. Kaikkia neljää maalia seurasi nytkin lähietäisyydeltä.
Ensimmäisessä puolusti 2-1 hyökkäyksen niin huonosti kuin sen voi puolustaa. Ensin antoi kiekolliselle todella ison tilan jolloin tämä oli käytännössä yksin Talbotia vastaan... ja sitten ei edes puolustanut sitä syöttöä pois. Eikä ollut edes lähellä onnistumista. Kolmannessa erässä teki täsmälleen saman, mutta laukaus meni onneksi ohi.
Ensimmäisessä alivoimaosumassa oli maalin edessä muttei saanut pidettyä ketään. Toisessa alivoimaosumassa jäi tuijottamaan kiekkoa ja unohti Nashin selän taakse aivan vapaaksi.
Neljäs sitten tyhjiin ja vaikka Klefbomin kiekonmenetyksestä tulikin, niin olihan se ihan pakko yrittää riskillä eli ei sinänsä hänen piikkiinsä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
McDavid uskalsi vihdoin laukoa ylivoimalla ja maaliinhan se kiekko heti meni. Maroon tosiaan on välillä ihan liekeissä mutta katoaa sitten kuvasta täysin. Nytkin seitsemän ottelun pisteputkea on seurannut todella vaisu jakso. Eikö sinne alivoimalle oikeasti löydy muita vaihtoehtoja Klefbomin tilalle? Ihan järkyttävän luokatonta tekemistä. Draisaitlilta myös tänään huono peli, ei juurikaan hyviä ratkaisuja kiekon kanssa ja pari turhaa menetystä joista jälkimmäinen oli kostautua.

Melkein kyllä Chiarellin asemassa alkaisin jo miettiä Klefbomin treidaamista ja Ethan Bearin nostamista ylös.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Melkein kyllä Chiarellin asemassa alkaisin jo miettiä Klefbomin treidaamista ja Ethan Bearin nostamista ylös.
Toivottavasti ei sentään. Olisi huonoin mahdollinen hetki kaupata Klefbom kun peli ei kulje eikä käy edes tuurikaan. Toki Chiarellin kaupat ovat pääasiassa juuri sellaisia olleetkin eli saattaahan se tapahtua.
Mutta ei tilalle ainakaan Bearia. Tosin hän on rikkikin tällä hetkellä. Mutta kaveri on pelannut alle 10 peliä ammattilaisena eli ei vielä mitään asiaa NHL:ään tällä kaudella. Ehkä ensi kaudella mutten usko silloinkaan vielä riittävän.

Maroonista näytti olevan Twitterissä luonnehdinta että kaveri on kuin Pouliot paitsi että ei ole yhtä tehokas eikä pelaa alivoimaa. No, eipä tarvitse pelätä isoa jatkosopimusta. Tosin johan siitäkin kai vuodettiin että Lucic ja Maroon eivät molemmat ole ensi vuonna joukkueessa. Ja Lucichan ei mene mihinkään. Saapa nähdä toteutuuko.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
McDavid uskalsi vihdoin laukoa ylivoimalla ja maaliinhan se kiekko heti meni. Maroon tosiaan on välillä ihan liekeissä mutta katoaa sitten kuvasta täysin. Nytkin seitsemän ottelun pisteputkea on seurannut todella vaisu jakso. Eikö sinne alivoimalle oikeasti löydy muita vaihtoehtoja Klefbomin tilalle? Ihan järkyttävän luokatonta tekemistä. Draisaitlilta myös tänään huono peli, ei juurikaan hyviä ratkaisuja kiekon kanssa ja pari turhaa menetystä joista jälkimmäinen oli kostautua.

Melkein kyllä Chiarellin asemassa alkaisin jo miettiä Klefbomin treidaamista ja Ethan Bearin nostamista ylös.
Ehkä nyt ei kuitenkaan tehdä hätiköityjä ratkaisuja ja myydä Klefbomia ja nosteta kahdeksan ottelun ammattilaiskokemuksen omaavaa Bearia tilalle. Jos Oilersilla olisi joku, kenet laittaa Klefbomin tilalle, niin mikä ettei. Ei kuitenkaan ja ole, eikä treidissäkään sellaista tulisi. Muutenkin Klefbomin treidaaminen olisi aikalailla perinteistä Oilers-puuhailua.

Jos mietitään Klefbomista positiivisia asioita, niin kaveri on meidän ykkösyv:n viivapakki varustettuna suht hyvällä lämärillä, joka joskus osuu maalitolppien väliinkin ja tästä osoituksena viime kauden 12 maalia. Muutenkaan tälläisiä 4 millin caphitin ja 40p pakkeja ei ole varaa menettää. Tämän kauden tehottomuus ei ole yksistään Klefbomin vika, vaan koko yv on sakannut ja se näkyy Klefbominkin pisteissä (viime kaudella 16p yv:llä). Lisäksi pystyy yleensä antamaan helpon ja hyvän avaussyötön, mikä ei aina esimerkiksi Russellilta onnistu ja upsidea muutenkin riittää hyökkäyspäähän. Mutta niin. Tämä Rangers-peli taas kertoi, että kaveri on välillä pihalla kuin lumiukko omalla puolustusalueella ja malliesimerkki tosiaan tuo Nashin toinen maali, missä kaveri hiihtelee aivan käsittämättömästä syystä periaatteessa hyökkääjän tontilla puolustusalueella. Mietitään kuitenkin, että Klefbom on loppupeleissä tasokas pakki ja tuolla cap hitillä ei ole mitään järkeä myydä. Ikää on vasta 24v ja kaikki työkalut ja potentiaali olla sc-contenderin kärkipakkeja löytyy.

Ja samaa mieltä noista ykkösketjun äijistä. McDavid saisi vielä käyttää enemmän sitä rannelaukausta, se kun on sen verran hyvä, että saattaa upota tai luoda hyviä paikkoja ja siellä on Lucicia ja Maroonia kauhomassa niitä irtokiekkoja sisään. En nyt ole McDavidin otteisiinkaan täysin tyytyväinen, tässäkin pelissä muutamaan kertaan aika flegun näköistä hiihtelyä keskikentän ja puolustusalueen välillä.

Jonkinlaista vahvistusta joukkueeseen olisi kiva saada. Sekera on sieltä toipumassa, mutta missä kunnossa tulee olemaan pitkän loukkaantumisen jälkeen? Ei voida olettaa, että se viime kauden andrejsekera on ensimmäisestä pelistä lähtien liikkeellä. Voi olla pelituntuma hukassa, kunnes pääsee taas kiinni peliin.

Puljujärveltä hyvä peli ja komea maali. Ei ollut enää pelkkää pellailua. Hyvää karvausta, maalineduspelaamista jne. mutta voimaa pitää edelleen saada lisää. Ja se nyt ei ole mikään ongelma 19v sällille, ensi kesä on aikaa. Ja jos Puljua aiotaan treidinpalasena käyttää, ei ainakaan arvo laske tälläisten esitysten jälkeen. Jos Pulju jatkaa tälläisiä otteita, voi olla vaikea päättää kenet laittaa kentälle tuosta Pulju-Slepy-Caggiula kolmikosta. Puljuhan se on helpoin pudottaa pois Bakersfieldiin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Maroonista näytti olevan Twitterissä luonnehdinta että kaveri on kuin Pouliot paitsi että ei ole yhtä tehokas eikä pelaa alivoimaa. No, eipä tarvitse pelätä isoa jatkosopimusta. Tosin johan siitäkin kai vuodettiin että Lucic ja Maroon eivät molemmat ole ensi vuonna joukkueessa. Ja Lucichan ei mene mihinkään. Saapa nähdä toteutuuko.

Tästä olen samaa mieltä. Maroon on jotenkin näyttänyt mukavoituneelta tällä kaudella. En tiedä onko jään ulkopuolisilla jutuilla ollut vaikutusta (meni kihloihin vastikään), mutta ei ole ollut samaa asennetta kuin viime vuonna. Eilenkin otti tyhmän hyökkäyspään jäähyn (joskin se vähän helpohkosti tuli, mutta silti) joka maksoi voiton. Alkukaudesta oli vähän samaa havaittavissa ennenkuin sai pistetilin auki. Haastatteluissakin on välillä ollut vähän ylimielisen oloinen toimittajia kohtaan. Lucic on parantanut ja alkaa pikku hiljaa näyttää palkkansa arvoiselta. Kemiat RNH:n kanssa toimivat hyvin ja tuossa on erittäin hyvä kakkosketju. Myös Strome on alkanut kolmosen keskellä päästä paremmin jyvälle ja Jokisen kanssa on yhteispeli alkanut sujumaan. Eilen oli kolmoselta hyvät kaksi erää, viimeisessä vähän katosivat kuvasta.

Jason Gregor twiittaili että Oilersin ykkös-yv ehti pelata 315 minuuttia ylivoimaa ennenkuin vihdoin helähti. Jospa se siitä helpottaisi pikku hiljaa. En tiedä miksi Letestu on otettu ampujan paikalta pois, sieltähän mies viime kaudella maaleja tehtaili liukuhihnalta.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Melkein kyllä Chiarellin asemassa alkaisin jo miettiä Klefbomin treidaamista ja Ethan Bearin nostamista ylös.

Kyllä. Toistetaan juuri nämä 2006 jälkeisen Oilersin virheet. Vähäinenkin kokemus ulos ja uudet nuoret sisään kansan silmätikuiksi. Repeat.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Brossoit aloittaa tänään maalilla ja kyllähän hän aika kovaan paikkaan joutuu tulikuumaa Capitalsia vastaan. Tänään olisi tärkeä ottaa vierasvoitto, niin haaveet pudotuspeleihin pääsystä pysyisivät edes jotenkuten elossa.

McLellan totesi, että Draisaitl siirretään keskelle sitten kun kolmos- ja nelosketjut alkavat näyttää elonmerkkejä maalien ja pisteiden muodossa. Siihen asti hän pelaa McDavidin laidalla.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Eikö Draisaitl kannattaisi laittaa keskelle niin kolmos- ja nelosketjuissa syntyisi todennäköisemmin pisteitä? RNH liukuisi alaspäin jne.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin luulisi, että 8,5m€:lla kaudessa saisi pelaajan joka pystyy kantamaan hyökkäysketjua ilman maailman parasta hyökkääjää. Nuo McLellanin perustelut tosiaan hieman ontuvat, McDavidin rinnalle voisi heittää vaikka esim. Pakarisen ja varmaan verkko heiluisi. Muut ketjuthan on niitä jotka kaipaisi apua.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Eikö Draisaitl kannattaisi laittaa keskelle niin kolmos- ja nelosketjuissa syntyisi todennäköisemmin pisteitä? RNH liukuisi alaspäin jne.

McLellan ei näe järkeä siirtää Nugea kolmosen keskelle ja rikkoa hyvin toimivaa koostumusta. Hän tuntuu odottavan että se tasonnosto lähtee sieltä ketjujen sisältä, että siellä aletaan luoda tilanteita ja maalipaikkoja.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Niin tai jos vielä ottaa huomioon ettei ykkösketju ole nyt neljään peliin tehnyt yhtään 5v5 maalia niin aika hassua että ketjun pitämistä yhdessä perustellaan sillä etteivät kolmos- ja nelosketjut saa tehtyä maaleja. No, mutta niinhän se menee että tietyt pelaajat tai yhdistelmät saavat huomattavasti enemmän siimaa kuin toiset. Kyllähän RNH:n ketju on viimeiset pelit ollut se mikä on tasakentällisin tehnyt tulosta. Eli pääasia että RNH+Lucic+"satunnainen oikea laita" pysyy yhdessä ja saa kakkosketjun minuutit. Toki voisihan se kolmas lenkki olla vaikka Draisaitl välillä.
Niin ja tietenkin RNH saa vähän enemmän tilaa kun McDavidia puolustetaan tiukemmin mutta näinhän se tilaisuus pitääkin käyttää.

Itse toisaalta olisin sen kannalla että Maroonin tilalle voisi kokeilla jotain muuta kaveria ykköseen. Tosin vaihtoehdot ovat aika vähissä. Jokinen? Pouli... ai niin.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jotenkin luulisi, että 8,5m€:lla kaudessa saisi pelaajan joka pystyy kantamaan hyökkäysketjua ilman maailman parasta hyökkääjää.
Niinpä, niinpä. Niinhän tämä iso sopimus vähän perusteltiin. Mutta ongelmahan ei (ehkä) ole siinä etteikö Draisaitl voisi kantaa omaa ketjuaan. Ongelma on siinä että GM on myynyt kaikki mahdolliset laitahyökkääjät jotka voisivat ilmeisesti valmentajan näkemyksen mukaan pelata ykkösessä. Jolloin hänen on pakko pitää se Draisaitl siinä. Aika paljon varmaan organisaatiossa odotetaan Puljujärvestä juuri tällä hetkellä.

Eikä se ihan niin mene että kenet vain pakarisen voi siihen McDavidin rinnalle laittaa. Varsinkin kun toisessa laidassa on sellaisessa roolissa jo Maroon jonka homma olisi olla lapa jäässä sopivassa paikassa kun kaksi muuta kaveria tekevät peliä. Eli tarvitsee McDavid ketjuun sellaisenkin kaverin joka on samalla aaltopituudella.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Andrew Grossin twitterin mukaan Chiarelli oli viime yönä seuraamassa Devilsin ja Panthersin välistä ottelua, joten ilmeisesti Devilsissä on joku kiinnostava pelaaja jota Chiarelli seuraa. Sekeran paluun jälkeen Oilersilla on yksi ylimääräinen leftin puolustaja, ja Devils tarvitsee lisäapua puolustukseensa. Joten treidi saattaa olla suunnitteilla Devilsin kanssa. Oilers etsii nopeaa ja pisteiden tekoon kykenevää laituria, eri asia on että onko Devilsissä ketään sellaista.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oilers etsii nopeaa ja pisteiden tekoon kykenevää laituria, eri asia on että onko Devilsissä ketään sellaista.
On. Sellainen jota eivät taatusti myy.

Jos Chiarelli oikeasti olisi myymässä vasenta pakkia juuri nyt niin lähtijänhän olisi oltava Nurse. Jos siis järkevästi ajattelee. Mutta Chiarellin kaupat kun tietää niin lähtijä olisi Klefbom. Ja takaisin kolmosketjun laituri.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Omasta mielestä järkevintä olisi pitää sekä Klefbom että Nurse ja ainoa ketä harkitsisin pakeista kaupata on Russell. Se on sitten eri asia, kelpaako Russell kenellekään vaihdossa mistään järkevästä. Tai edes ylipäätään mistään. Järkevintähän nyt olisi kaupata prospekteja/tulevaisuutta pois, mutta tilannehan on se, että Puljujärvi ja Yamamoto taitavat olla ainoat suurempaa treidiarvoa omaavat prospektit, enkä usko Chiarellin luopuvan kummastakaan. Tietysti voisi vaikka niitä varausvuoroja käyttää treidipalasina.
 
Russellilla sitten vielä tietenkin kaksi kautta täysi NMC. Seuraavina kahtena voi valita ensin 10 ja sitten 15 joukkuetta johon suostuisi tulla kaupatuksi. Eli eipä taida olla menossa senkään puolesta ihan helposti mihinkään.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Pari kertaa Klefbomia nähneenä en kauppaisi häntä, jos vastine ei ole luokkaa taylorhall, joka taas ei välttämättä palvele Oilersin tarpeita. Erinomainen sopimus, nuori ja potentiaalinen edelleen kehittymään ja on tällä hetkellä vähintään yksi parhaista "kakkospakeista" NHL:ssä. Sattuu vain pelaamaan joukkueessa, jossa ei ole luokkaa selkeää ykköspuolustajaa, jolloin vertailua käydään. Sekeran puuttuminen myös vaikuttaa Klefbomiin. Mutta kuten Pens todisti, ei mestaruuteen tarvita NHL:n parasta puolustajaa. Varsinkin, jos joukkueesta löytyy luokkaa supertähti-senttereitä.

Toki tommonen Ekman-Larsson, Karlsson tai Doughty hieman helpottaisi menestymistä ja no, mä en tunne noita pelaajia, mutta kyllä silti uskon, että kyseisellä kolmikolla on käynyt vähintään mielessä ajatus pelata Connorin kanssa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pari kertaa Klefbomia nähneenä en kauppaisi häntä, jos vastine ei ole luokkaa taylorhall, joka taas ei välttämättä palvele Oilersin tarpeita. Erinomainen sopimus, nuori ja potentiaalinen edelleen kehittymään ja on tällä hetkellä vähintään yksi parhaista "kakkospakeista" NHL:ssä. Sattuu vain pelaamaan joukkueessa, jossa ei ole luokkaa selkeää ykköspuolustajaa, jolloin vertailua käydään. Sekeran puuttuminen myös vaikuttaa Klefbomiin. Mutta kuten Pens todisti, ei mestaruuteen tarvita NHL:n parasta puolustajaa. Varsinkin, jos joukkueesta löytyy luokkaa supertähti-senttereitä.
Jep, juurikin näin. Tosiaan Sekera oli viime kaudella kuitenkin se "selkäranka" Oilersin puolustuksessa. Jotenkin tuntui aina nostavan tasoaan kun muilla oli vaikeampaa. Nythän Klefbom on myös joutunut pelaamaan isompia minuutteja kun Sekera puuttuu.
Ja kuten todettu oli viime kaudellakin Klefbomilla alku hankala ja sitten parani. Kuitenkin hyvä sopimus, hyvä kiekollisena ja aikaa kehittyä. Mutta kun tuon GM:n ratkaisut tuntuvat usein olevan aika hätäisiä niin saapa nähdä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jotenkin luulisi, että 8,5m€:lla kaudessa saisi pelaajan joka pystyy kantamaan hyökkäysketjua ilman maailman parasta hyökkääjää. Nuo McLellanin perustelut tosiaan hieman ontuvat, McDavidin rinnalle voisi heittää vaikka esim. Pakarisen ja varmaan verkko heiluisi. Muut ketjuthan on niitä jotka kaipaisi apua.

Tätä samaa ihmetellyt. En todellakaan ole kaikkia Oilersin pelejä katsonut, mutta Draisatteli ei ainakaan NYR pelissä toiminut yhtään McDavidin kanssa.

Puljujärvi näytti sen sijaan oikein hyvältä. TOP3 hyökki tuossa matsissa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
2-1-tappio rankkareilla Capseille. Ei ehkä ihan sellainen lopputulos mitä toivoin. Khaira pääsi pitkästä aikaa kokoonpanoon ja teki Oilersin ainokaisen varsinaisella peliajalla. Toisessa erässä Oilersilta tosin hylättiin maali, koska RNH oli maalivahdin alueella. Capsin tasoitus oli taas vähän sellainen tilanne jossa kukaan ei tehnyt mitään estääkseen maalipaikkaa, Khaira olisi siihen kyennyt mutta tyytyi luistelemaan selkä suorana perässä.
 
En peliä katsellut, mutta ilmeisesti muuten ihan vahva peli Oilersilta paitsi että tärkein, eli voitto, jäi puuttumaan. Oli aika kyseenalainen se hylätty maali. Ehkä siinä sitten vähän luistimet osuivat yhteen mutta kyllähän sitä on isompienkin kontaktien jälkeen maaleja hyväksytty.
Mutta siis kolmosketju teki tasakentällisin maalin. Oli jo toinen kerta tällä kaudella kun Oilers tekee tasakentällisin maalin ilman McDavidin tai RNH:n kentälläoloa.
Vierasreissulta siis viisi pistettä joten ihan kohtuullisen hyvä tulos. Mielellään olisi voinut sen kuusikin ottaa, mutta ei sentään mitään katastrofia tullut. Seuraavat neljä peliä Läntisen jengejä vastaan ja niissä ei saisi turhaan antaa pisteitä vastustajille. Toki ei mitään helppoja pelejä tiedossa kun kahdesti vastassa Blues sekä lisäksi Stars ja Vegas.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös