Treidispekulaatiot ja huhut 2017–2018

  • 296 204
  • 709

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Sveitsiläissentteri Gaetan Haasia huhuillaan ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan ja tarkemmin Calgary Flamesiin. Kahdet MM-kisat Sveitsin paidassa takana ja tällä kaudella piste per peli tahtia Bernissä, eikä huonoja tehoja ole aikaisemminkaan tehnyt.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Sekä Friedman, että Dreger tietävät kertoa (ja näiltä tullessa tieto on niin luotettavaa kuin se tällaisessa tapauksessa voi olla), että kolmen joukkueen kauppa, jossa Matt Duchene olisi matkannut Ottawaan ja Kyle Turris Nashvilleen oli jo hyvin lähellä toteutumistaan, mutta kariutui viime metreillä.

Jännä nähdä yritetäänkö vielä samoilla joukkueilla vai vaihdetaanko kolmatta osapuolta. Ainakin Rangers on näkyvillä hahmoillaan (Sather & co.) skoutannut Ottawaa ja Dorion oli hetki sitten Rangersia kuikuilemassa.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Montrealissa on alkukauden koirankopissa ollut Galchenyuk nostettu nimelliseen ykköskenttään. Onko kyse näyteikkunasta vai siitä, että järjestään myös kaikki muutkin Habs-hyökkääjät ovat olleet paskoja ja Galchenyuk saa nyt ihan reilun mahdollisuuden?

Tällä hetkellä Galchenyukin arvo on lähtökohtaisesti alamaissa, mutta se ei välttämättä ole kauppaamisen este.
 
Ralph

Jäsen
Sekä Friedman, että Dreger tietävät kertoa (ja näiltä tullessa tieto on niin luotettavaa kuin se tällaisessa tapauksessa voi olla), että kolmen joukkueen kauppa, jossa Matt Duchene olisi matkannut Ottawaan ja Kyle Turris Nashvilleen oli jo hyvin lähellä toteutumistaan, mutta kariutui viime metreillä.
Ja joku pakki varmaan Avalancheen. Olisikohan se siitä jäännyt kiinni, kun Predators ei tahdo antaa parhaimpiaan ja Avalanchelle ei kelpaa kuin joku neljästä kovimmasta.
 
Largo

Jäsen
Tässähän olisi ollut päivänselvä Shipachov-Hammond kauppa Vegasin ja Coloradon välille. No, kaipa se oli parempi potkaista pellolle ilmaiseksi?
Kyllähän miestä koitettiin kaupitella, tarinan mukaan ainakin Montreal ja Anaheim olivat messissä. Tarina ei tosin kerro mihin kaupat kaatuivat, mutta molempien joukkueiden tarpeet huomioiden, ilmeiseti Vegasiin. Anaheim tietenkin divisioona vastustajana sitä kautta huono vaihtoehto, mutta kuitenkin.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Zaripovia huhutaan St. Louisiin. Varmaan pätevä pelaaja halvalla lapulla ja tosiaan kun missään muualla ei liene voi pelata kuin nhl:ssä niin helppo tarttua halvemmallakin lapulla.
 
Largo

Jäsen
Senators ilmeisesti on hankkimassa toistakin hyökkääjää. Ducks hakee myös vahvistusta hyökkäyskalustoonsa Ryan Getzlafin poissaollessa.

Sens, Ducks in market for forward help - Article - TSN
Ducks ainakin on mitä ilmeisimmin ollut markkinoilla jo tovin. Tai ainakin siitä asti kun Eavesin kohtalo selvisi. Alkaa sieppaamaan tuo Ducksin "epäonni" näissä loukkaantumisissa. Ei tuolta mitään hyvää tässä kohtaa kautta ole irtoamassa, joten Murray, kun luet tämän, älä tee vielä mitään. Otetaan deadlinella vasta. Noh, alkaa olemaan kohta AHL-painotteinen porukka kasassa, niin kyllä joku Jokinenkin tässä kohtaa kelpaa. On ainakin riittävän hidas Ducksin pelityyliin. Taklata pitäisi kyllä osata.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kyllähän miestä koitettiin kaupitella, tarinan mukaan ainakin Montreal ja Anaheim olivat messissä. Tarina ei tosin kerro mihin kaupat kaatuivat, mutta molempien joukkueiden tarpeet huomioiden, ilmeiseti Vegasiin. Anaheim tietenkin divisioona vastustajana sitä kautta huono vaihtoehto, mutta kuitenkin.
Jäi ilmeisesti siitä kahden miljoonan allekirjoitusbonuksesta kiinni. Jos Shipa oltaisiin treidattu, ei olisi tarvinnut maksaa sitä takaisin. Anaheimihan oli ilmeisesti jotain draft pickiä tarjonnut, mutta tuosta syystä kaatui treidi. Nythän olisi Shipalle avautunut tilaisuus pelata Anaheimissa ykkössentterin tontilla Getzlafin ollessa saikulla.
 
Tätä samaa ounastelin aiemminkin. Siitä se Anaheimin kohdalla jäi varmasti kiinn, mutta miksi Montreal - jolla rahaa kuitenkin on - jätti tuon miehen väliin? Veikkaan jopa Anaheimin jälkiviisaana olleen valmiit maksamaan tuon, mikäli olisivat tienneet Getzlafin saikun arvioidun pituuden.
 
Zaripovia huhutaan St. Louisiin. Varmaan pätevä pelaaja halvalla lapulla ja tosiaan kun missään muualla ei liene voi pelata kuin nhl:ssä niin helppo tarttua halvemmallakin lapulla.

Vaikea kuvitella 36-vuotiaan ensimmäistä kertaa Venäjän ulkopuolella pelaavan Zaripovin vahvistavan tai edes mahtuvan St. Louisiin mihinkään järkevään rooliin. Toki luultavasti halva ja sikäli riskitön kokeilu toteutuessaan.
 
ipaz

Onhan Zaripov yhden kauden pelannut junnuna WHL:ssä, eli ei P-Amerikka nyt ihan täysin tuntematonta alustaa ole. Aikaa tosin kulunut melkein 20-vuotta, joten Tatarenko saa aika paljon jeesata jos Bluesin tarjoukseen tarttuu.
 
Meinasin lisätä tuon, mutta en jaksanut enää. Tosiaan siis 68 ottelua WHL:ää takana Zaripovilla 19 vuoden takaa. Ja jos oikein lähdetään saivartelemaan, niin toki noiden lisäksi maajoukkuepaidassa otteluita Pohjois-Amerikassa kapeassa kaukalossa. Mutta ehkä ei mennä nyt siihen.

TSN:n mukaan neljä joukkuetta on Zaripovin perässä. St. Louis ja Pittsburgh ovat oletettavasti kaksi noista. Tai no St. Louisin tarjous on jo vahvistettu todeksi Zaripovin toimesta ja Pittsburghin kiinnostus oli ihan tiedossa jo pari kuukautta sitten.
 
Ja löisin Ducksin ainakin tuohon mukaan. Tuli muuten samaan aikaan mieleen, että venäläisiä ei ole kauheesti Ducksin rosterissa viime vuosina nähty. En jaksa tai edes halua tarkistaa, mutta onkohan jopa Fedorov viimeisin vaikituinen mies tuolla. Olen varmaan unohtanut jonkun.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
En jaksa tai edes halua tarkistaa, mutta onkohan jopa Fedorov viimeisin vaikituinen mies tuolla. Olen varmaan unohtanut jonkun.
Kenttäpelaajia ei mullekaan tule mieleen mutta maalivahtejahan tuolla on muutamia (tai ainakin pari) käynyt.

Mitä Zaripoviin tulee, niin varmasti pärjäisi NHL-joukkueen kakkoskentässä. Pystyy pelaamaan keskellä ja laidalla, joten käyttöä löytyisi varmasti väliaikaistarpeenkin jälkeen.
 
ipaz

Jäsen
Ja löisin Ducksin ainakin tuohon mukaan. Tuli muuten samaan aikaan mieleen, että venäläisiä ei ole kauheesti Ducksin rosterissa viime vuosina nähty. En jaksa tai edes halua tarkistaa, mutta onkohan jopa Fedorov viimeisin vaikituinen mies tuolla. Olen varmaan unohtanut jonkun.

Viimeksi venäläisistä kenttäpelaajista Ducks-paidan on päälleen vetänyt Evgeny Artyukhin kaudella 2009-2010. Ja silloinkin Ducks myi miehen Atlantaan kesken kauden. Fedorov ja Vitali Vishnevsky lähtivät 2006 ja kaudella 2006-07 Stanislav Chistov pelasi yhden ottelun ennen kuin treidattiin Bostoniin. Kakkos-kolmosveskareina on 2010 jälkeen nähty Bryzgalov ja Khubodin. Igor Bobkov ei saanut mahdollisuutta pelata NHL:ssä. Farmissakaan ei ole Khubodinin jälkeen pelannut ainoatakaan venäläistä ja viimeksi Ducks on varannut venäläisen pelaajan 2009 (Bobkov). Näyttää siltä että siellä on konttorilla tehty päätös, ettei Venäjälle liikaa tuhlata resursseja. Yksi venäläinen scoutti sentään Ducksista löytyy.

edit: Menee OT, mutta jatketaan vielä sen verran että eipä Anaheimissa ole juuri tsekkejä tai slovakkejakaan näkynyt. Tällä hetkellä toki Ondrej Kase joka on oma varaus 2014, mutta sitä ennen edellinen tsekkivaraus oli Ladislav Smid 2004, joka kuitenkin treidattiin pois ennen ensimmäistäkään peliä Anaheimissa. Viimeksi varattu slovakki oli Radislav Illo 2009 ja ainoa slovakki kentällä koko historia aikana on Lubomir Visnovksy 2010-2012.

Bob Murray tuli GM:ksi 2005 ja sen jälkeen itä-eurooppalaisten pelaajien käyttö Ducksissa on vähentynyt huomattavasti.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jäi ilmeisesti siitä kahden miljoonan allekirjoitusbonuksesta kiinni. Jos Shipa oltaisiin treidattu, ei olisi tarvinnut maksaa sitä takaisin. Anaheimihan oli ilmeisesti jotain draft pickiä tarjonnut, mutta tuosta syystä kaatui treidi. Nythän olisi Shipalle avautunut tilaisuus pelata Anaheimissa ykkössentterin tontilla Getzlafin ollessa saikulla.

Tätä samaa ounastelin aiemminkin. Siitä se Anaheimin kohdalla jäi varmasti kiinn, mutta miksi Montreal - jolla rahaa kuitenkin on - jätti tuon miehen väliin? Veikkaan jopa Anaheimin jälkiviisaana olleen valmiit maksamaan tuon, mikäli olisivat tienneet Getzlafin saikun arvioidun pituuden.

Eihän sillä ole väliä paljonko Montrealilla on rahaa pankissa, kun eivät olisi sitä kaupan yhteydessä voineet siirtää Vegasille. Eli ei Montrealilla ollut mahdollisuutta maksaa tuota $2 miljoonan allekirjoitusbonusta Vegasille. Käteinen ei ole ollut sallittua kaupantekovälineenä joukkueiden välillä vuoden 2005 CBA:stä lähtien.

Eli toisin sanoen se jäi tuossa paremminkin Vegasista kiinni, eivät halunneet maksaa kahta miljoonaa kolmesta pelistä ja katsella sen jälkeen Shipaa toisen joukkueen riveissä NHL:ssä. Reilua? No ei välttämättä, mutta sellaista se elämä on. Ehkä jos Montreal olisi tarpeeksi korkean varausvuoron tarjonnut (pidättihän Vegas miljoonan Emelinistä saadakseen kolmoskierroksen; puolet enemmän ns. tyhjästä maksamalla Vegas olisi varmaan halunnut tuota korkeamman vuoron), niin Vegasin mieli olisi muuttunut mutta miksipä Habs mistään hyvästä vuorosta olisi luopunut?

Tokihan tuota käteisen kiellettyä käyttöä kaupantekovälineenä olisi voinut vaikka kiertää dumppaamalla tällä hetkellä Vegasin farmissa pelaavan Jason Garrisonin sopimus (jäljellä noin kaksi miljoonaa maksettavaa siitä loppukauden ajan) siihen Shipan rinnalle, mutta tuskinpa Montrealkaan nyt edes harkitsi kaiken vapaan cappitilansa käyttämistä Shipa/Garrison kaksikkoon, ainakaan tässä vaiheessa kautta.
 
No joo, en miettinyt ihan loppuun asti tota hommaa. Aattelin että olisivat saaneet siirrettyä tuon allekirjoitusbonuksen jotenkin mukana, mutta ei taida olla sallittua tuollainen. Ehkä olisivat sitten jollain future consideration meinigillä voineet jotain keksiä, mutta tosiaan Vegasin näkökulmasta ei tosiaan kauheasti järkeä. Nythän tuo Shipachyov-kokeilu maksoi jotain 100k + mitä ikinä ehti juoksevalla palkalla maksamaan, kun saavat sen 1,9 miljoonaan takaisin.

Eli jäi varmasti molemmista hieman kiinni. Tuskin Anaheim tai Montreal kovin kaksista summaa olisi Shipasta edes tarjonnut, kun sen verran katsomaton kortti kuitenkin. Mikäli Shipalla olisi ollut halua yrittää uudelleen ja suostunut tuohon takaisinmaksuun, niin varmasti olisi siirto tapahtunut. Olisi Shipa loppukaudesta kuitenkin sen vajaa 3 miljoonaa tienannut, mutta ehkä turhautui ja näki sitten olympialaisten kiinnostavan enemmän. Tai sitten laski saavan paremman sopimuksen KHL:stä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
NEli jäi varmasti molemmista hieman kiinni. Tuskin Anaheim tai Montreal kovin kaksista summaa olisi Shipasta edes tarjonnut, kun sen verran katsomaton kortti kuitenkin. Mikäli Shipalla olisi ollut halua yrittää uudelleen ja suostunut tuohon takaisinmaksuun, niin varmasti olisi siirto tapahtunut. Olisi Shipa loppukaudesta kuitenkin sen vajaa 3 miljoonaa tienannut, mutta ehkä turhautui ja näki sitten olympialaisten kiinnostavan enemmän. Tai sitten laski saavan paremman sopimuksen KHL:stä.

Joku huhu/juttuhan siitä oli että Shipa itse olisi jopa ollut valmis palauttamaan tuon allekirjoitusbonuksen Vegasille, jos olisi saanut jatkaa NHL:ssä. Mutta se olisi vaatinut waivereiden läpäisyä, ja Vegas ei siihen halunnut mennä koska ei ilmeisesti saanut muilta joukkueilta takeita siitä että ei ota waivereista Shipaa. Ja NHLPA taas vastusti sitä että pelaaja olisi palauttanut jo ansaitsemiaan etuuksia sen jälkeen jos ura jatkuu waivereiden kautta toisessa joukkueessa. Pattitilanne siis. Todennäköisin lopputulos on tuo eläköityminen, allekirjoitusbonuksen palautus ja paluu Venäjälle. Mutta onhan senkin suhteen kokoajan tilanne venynyt, kun alunperin piti jo maanantaina ratketa mutta vielä ei ole kuulunut mitään.

Parhaitenhan Shipa olisi kaupan voinut pakottaa jäämällä AHL:ään pelaamaan, mutta silloin ei olisi ollut takeita siitä milloin tulee kaupatuksi/nousee takaisin NHL:ään vai nouseeko ylipäänsä koskaan. Kun ei Vegas varmasti koko kahta vuotta olisi halunnut peluuttaa sitä AHL:ssä isolla rahalla. Ja jos olisi agentti ollut kaukaa viisas niin allekirjoitusbonus olisi jätetty ottamatta sopimukseen ja otettu juoksevana palkkana kauden ajan se raha.

Vegasiltakin kaikin puolin todella huonosti hoidettu tilanne.
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Jotain juttuahan oli, että Anaheimin kanssa kaupat olisi tehty jos heidän ei olisi allekirjoituspalkkiota tarvinnut maksaa. Oisko ollut Friedmanin 30 thoughts kolumnissa? Ilmeisesti tuossa ei sitten tosiaan perää ollut.

Sikäli kyllä olisi vähän vaarallinen ennakkotapaus, kun nimenomaan tuo on bonus siitä sopparin tekemisestä, eikä edellytä pelaamista. Ei varmaan tähtipelaajia aleta kohtelemaan huonosti, mutta olisi tuossa mahdollisuus riitatilanteissa rupea vaatimaan rahoja takaisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös