Suomen presidentinvaali 2018

  • 301 306
  • 2 333

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kummius ei merkitse mitään. Se ei ole sukulaissuhde.
Onko joku täällä väittänyt sen olevan sukulaissuhde? Otettu vaan kantaa tuohon mahdolliseen kummiuteen.

Jenni Haukio kävi aikuisena rippikoulun kun meni naimisiin Niinistön kanssa. Tällöin tarvitaan kummi kirkon kirjoja varten, täten Niinistö voi hyvinkin olla Haukion kummi.
Tämä on ihan totta, mutta kyllähän sillä saisi silti aika raflaavan otsikon aikaiseksi jos jossain oikeassa mediassa kirjoitettaisiin "Sauli Niinistö on Jenni Haukion kummisetä".
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Onko joku täällä väittänyt sen olevan sukulaissuhde? Otettu vaan kantaa tuohon mahdolliseen kummiuteen.


Tämä on ihan totta, mutta kyllähän sillä saisi silti aika raflaavan otsikon aikaiseksi jos jossain oikeassa mediassa kirjoitettaisiin "Sauli Niinistö on Jenni Haukion kummisetä".

Ei, mutta kirjoitin sen korostaakseni että kummiudella ei ole mitään väliä mihinkään "suhteeseen".

Raflaava ja raflaava, jos tuota viisi minuuttia miettisi, niin ymmärtäisi ettei tuossa ole mitään ihmeellistä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Raflaava ja raflaava, jos tuota viisi minuuttia miettisi, niin ymmärtäisi ettei tuossa ole mitään ihmeellistä.
Niin, nimenomaan jos. Itse veikkaan että valtaosa ei jaksaisi alkaa asiaa miettimään edes tuota viittä minuuttia, ja tarina saattaisi alkaa aikalailla omaa elämäänsä kun ihmiset alkaa kahvipöydissä keskustelemaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jenni Haukio kävi aikuisena rippikoulun kun meni naimisiin Niinistön kanssa. Tällöin tarvitaan kummi kirkon kirjoja varten, täten Niinistö voi hyvinkin olla Haukion kummi.

Jos näin on, MV ja SM asettuvat entistä pimeämpään valoon. En nyt toista enää eiliseltä, mitä ne asiasta kirjoittivat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Totta, mutta samalla kaavalla nuo menevät kuin aina, voi valehdella niin kauan kunnes korjataan.

Näin on, ja hyvä että korjasit. Itselleni ei tullut mieleenkään rasvaisten pedofiliatyyppisten valheiden (alk. Jennin vaipanvaihdosta fetissinä) perusteella mahdollisuus, että Jenni olisi ollut täysikäinen kasteen ottaessaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Minusta raflaavampi otsikko ihan mihin tahansa paskamediaan vapaasti käytettäväksi olisi seuraava:

"Don Sauli on Suomen Kummisetä: salatut mafiayhteydet nyt julki, leffaoptio Sofia Coppolalla!!!"

Vielä lisäotsikko MiksiVitussaTätäJulkaistaan-lehteen tai vastaavaan:

"Jenni on Saulin Kumityttö - rouva Haukiolla nähty kumisaappaat jalassa"
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näyttäisi olevan Venäjän tuntevat kirjoittajat laatineet turvallisuuskomitean raportin pressanvaaleista:

Venäjän kannalta toivottava lopputulos voi olla, että istuva presidentti jatkaa, mutta väsyneenä, nöyryyttävän likakampanjan läpikäyneenä, joutuen harjoittamaan liennytystä radikalisoituneen ja polarisoituneen yhteiskunnan rauhoittamiseksi. Riippumatta siitä, kuka voittaa vaalit, tavoitteena on asiantuntijoiden mukaan kansan jakaminen.

Venäjä voi toivoa Suomen presidentin jatkokautta ”nöyryyttävän likakampanjan läpikäyneenä” – lue komitean uhkanäkemykset sanasta sanaan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Hyvää tekstiä, vaikka en jokaista ajatusta jaakaan. Osa on vähän liian radikaaleja tässä yhteydessä, vaikka en kiistäkään salamurhan teoreettista mahdollisuutta.

Likakampanja sen sijaan on jo käynnissä Niinistöä kohtaan ja yllätys tietenkin, että mediassa, jonka ainakin huhutaan nauttivan Venäjän tukea. Sisältö on sitten osin Venäjän kynästä monissa asioissa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Miksi et ota niitä konkreettisia väittämiä, ja kumoa niitä faktoillasi?

Miksi ihmeessä minun tulisi näin typeriin kysymyksiin vastata, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä kirjoitin?



Missä väitän jatkuvasti, että kyseessä on Venäjä, milloin mistäkin? Tuo tuollaista höttöä höpinää.
Palataan sitten, kun jotain faktaa löydät.

Yhden miehen komiteani on nyt tutkinut tapauksen intensiivisesti. On löytynyt huomattava määrä fakta-aineistoa tukemaan osallisuuttasi asiassa, tästä aineistosta suuri osa on raskauttavaa. Julkaisen seuraavassa komitean tutkimuksen tuloksia. Teen sen kahdessa osassa, palsta herjaa muuten erroria aineiston määrän laajuudesta johtuen.

Likakampanja sen sijaan on jo käynnissä Niinistöä kohtaan ja yllätys tietenkin, että mediassa, jonka ainakin huhutaan nauttivan Venäjän tukea. Sisältö on sitten osin Venäjän kynästä monissa asioissa.

Tiedät aivan varmasti, että USA:n ja Ranskan vaalien Venäjä-todisteissa on paljon paskaa, vaikka et jaksa seurata mitä on todistettu, mitä ei.

Tässä tulee esille suomalainen sinisilmäisyys. Jos kuvitellaan, että Niinistö valitaan ja Venäjän hänet siihen postiin haluaa, ei kai mikään estäisi Venäjää nostamasta jotain paskajuttua julkisuuteen, jos se niin haluaisi. Toimisi muistutuksena tulevalle pressalle, mitä Venäjä voi tehdä. Vähän kuten Venäjän rajan yli heittämät turvapaikanhakijat.

Ei kai kukaan ole Venäjää kaivanut syylliseksi, kun äänestys ei ole mennyt putkeen? Sen sijaan on erilaisten tutkimusten perusteella todettu, että Venäjä pyrki vaikuttamaan mm. USA:n ja Ranskan pressanvaaleissa.

En minä todennut Venäjän pelaavan Niinistöä vastaan. Kannattaa aina lukaista teksti pariin kertaan :)

Sen sijaan totesin, että Venäjän tuella huhutuissa medioissa levitetään tietoa, jonka kerroin. Levittäminen on fakta.

Mv-lehden Venäjä-kytkentää ei nähdäkseni voi vakavalla naamalla kiistää. Sen toteamiseen riittää julkaisuun tutustuminen. Pelkästään jo se, että Putinia kannattavien(kin) kirjoittajien nimet on häivytetty koodin taakse, kertoo paljon. Juhani Molari tuottaa ja vastaa MV:n Venäjän aineistosta.

Venäjän osalta toki olet oikeassa siinä, että se ei todista asiaa suuntaan tai toiseen. Mutta eihän se olekaan koskaan ollut Venäjän tarkoitus, joten sen varaan et voi laskea mitään. Sanoisin, että jos Venäjä aktivoituu tässä asiassa levittämään itse törkyä, somessa Venäjän ja käskyläisten botit ovat sekä puolesta että vastaan.

Kenties samasta syystä, kuin venäläisten asetehtaiden valmistamien osien salakuljetuksesta Suomeen, jossa on mukana suomalaisdiplomaatteja ja konsuli? Tai että salakuljetusvyyhdin päätekijäksi epäilty Dmitri Bogatshev olisi ollut Suomen turvallisuusviranomaisten suojeluksen alaisena ja että Suomen hallinto olisi jollain tavalla koordinoinut hänen ryhmänsä tekemiä liiketoimia sekä aseiden osien välittämistä kolmansiin maihin Suomen kautta?

Venäjältä levitetään sekä suoraan että Suomessa olevien tai Suomeen kytkeytyvien Venäjä-mielisten tahojen kautta kaikenlaista valhetta. USA:n ja Ranskan pressanvaaleissa törkyä tuli someen Venäjän toimesta, ja eiköhän näin käy Suomenkin pressanvaalien osalta.

Venäjään tämä liittyi siten, että eniten asiasta kirjoittavat ovat mahdollisia Venäjän rahoituksen saajia useamman lähteen mukaan.

Kävin väitettä läpi ja sen perusteella voi sanoa, että sitä toistavat MV, Suomimedia ja vastaavat sivustot, joita puolestaan on arvioitu Venäjän rahoituksella toimiviksi. Jokin aika sitten puolustusministeriön ns. turvallisuuskomitea julkaisi teesit, joiden mukaan Venäjä mahdollisesti pyrkii vaikuttamaan Suomen presidentinvaaleihin. Keinoja ovat Venäjän mahdolliset operaatiot sosiaalisessa mediassa, suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen, poliitikkojen tukeminen tai mustamaalaaminen, äänestystulosten kyseenalaistaminen.

Ei siis mitään uutta, kaikki jo käytössä pitempään.

Tässä on hyvin tiivistettynä perusongelma, kun Venäjän kanssa lähdetään liialliseen yhteistyöhön strategisissa asioissa, kuten energiassa. Tiivistäjänä on Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Matti Tynkkynen. Pari sivua kattava kirjoitus kannattaa lukea kokonaan, mutta poimin siitä kaksi lainausta:

http://winlandtutkimus.fi/wp-content/uploads/2016/07/JULKAISTU-Poliittinen-riski-ja-geopolitiikka-Suomen-ja-Venäjän-energiakaupassa-–-tapaus-Fennovoima-Tynkkynen.pdf

Linkittämäsi uutinen kertoo hyvin, mistä todellisuudessa on kysymys: Fortum ansaitsee Venäjällä hyvin erityisesti niin sanottujen kapasiteettimaksujen ansiosta. Niitä Venäjä on luvannut kannusteina Fortumin kaltaisille investoijille. Niin kauan kun Venäjä maksaa kannusteita, ja Fortum kykenee myymään sähköä 10-15 prosenttia sähköpörssiä kalliimmalla mm. kalliin aluehinnan Suomeen, homma toimii. Kuten tiedotteessa todetaan, Fortum on suojannut loppuvuoden myynnistään 60 prosenttia 30 euron megawattitunnin hintaan. Ensi vuoden myynnistä on suojattu puolet 28 euron hintaan ja vuoden 2019 myynnistä 30 prosenttia 24 euron hintaan megawattitunnilta. Etenkin vuoden 2019 suojaustaso on hämmentävän alhainen ja saattaa kertoa, miten Fortum arvioi hintakehityksen suunnan.

Jos palataan ydinvoimaan, brittiläisen Guardianin toimittaja Luke Harding kertoo, että poluniumilla murhatun Litvinenkon murhan tilaaja oli Venäjä ja jälkien viittaavaan Rosatomiin. Ainoastaan Rosatomin alaisten ydinreaktoreiden tiedetään valmistavan ja kykenevän valmistamaan radioaktiivista poloniumia sellaisia määriä kuin sitä käytettiin Aleksandr Litvinenkon murhassa 2006. Alla aiheesta lisää:

Mitkä seikat viittaavat Venäjän valtiolliseen ydinmateriaaliin Litvinenkon murhassa? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Yhteistyö Venäjän kanssa on mahdollista, ja osin kannatettavaa, kunhan yhteistyö ei johda Troijan hevosen kaltaiseen tilanteeseen, jossa Venäjää edustavat tahot tai niiden käskyläiset hyöntävät yhteistyötä Venäjän tavoitteisiin pääsemisessä. Energiapolitiikan osalta Venäjän strategia on sitouttaa kannattavan yhteistyön avulla länsimaita itseensä. Strateginen yhteistyö Venäjän kanssa esimerkiksi asejärjestelmien tai energian osalta tuo mukanaan turvallisuuspoliittisen osan.

Ilta-Sanomien mukaan oman lisänsä Nord Stream 2 -hankkeeseen tuovat Yhdysvaltain mahdolliset uudet Venäjä-pakotteet. Pakotelaki toisi seuraamuksia sellaisille eurooppalaisille yhtiöille, jotka tekevät energiahankkeissa yhteistyötä Venäjän kanssa.

Onneksi on USA ja EU:ssa on vielä maita, puolueita ja kansaedustajia, jotka näkevät Venäjän strategiset pyrkimykset energian osalta.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mielenkiintoista seurata, millaisia syytteitä Venäjä-tutkintaan liittyen tulee, kunhan ne julkistetaan. Onko mukana Trumpin avustajia ja mistä heitä syytetään, siinä yksi kysymyksistä.

Voidaan siis @vlad puhua siitä, että reaktorin paineastian valmistuksessa on ylimääräisiä riskejä mm. kiristyksestä, huonosta laadusta, luovuttamisesta, sotatoimista ja monesta muusta tekijästä. Kun tuohon päälle laitetaan Venäjän noin vuoden 2000 jälkeen tapahtunut viholliskuvan luonti lännestä ja sen mukainen toiminta kaikessa ajattelussa etupiireineen, Suomen ei todellakaan tulisi olla mukana hankkimassa huipputeknologiaa Venäjältä.

Vaikka ei ydinvoimaan liitykään, edellisen kerran Suomen hankkiessa Venäjältä huipputeknologiaa, kävi surkeasti. Huomattiin, että ilmapuolustuksen rungoksi hankitut venäläisvalmisteiset BUK M1 -aluetorjuntaohjukset olivatkin mahdollisen vihollisen häirittävissä elektronisesti ulkopuolelta. Häirintä voitiin kohdistaa ohjusten ohjausjärjestelmään ja onnistuakseen häiritsijän on tunnettava järjestelmä perusteellisesti ja tunnettava mm. sen käyttämät taajuudet.

Niinpä.

Reaktorin paineastia valmistetaan ns. ATO-alueella (Anti terrorism operation eli terrorisminvastaisen operaation alue). Mikä on Ukrainan osuus sisään tulevista maksuista alueellaan rakennettavasta paineastiasta? Menevätkö maksut Venäjän osoittamaan kohteeseen?

On totta, että valtamedia käyttää välillä voimaansa väärin ajaakseen jotain agendaa. Mutta varsinainen massojen hallitseminen nykyään tapahtuu somen kautta ja siinä Trumpilla on apunaan yksi maailman parhaista koneistoista, joka on todennäköisesti parempi kuin Venäjän vastaavat koneistot. Voisi jopa sanoa, että Trump on koneiston yksi tuote.

No, tämä taas on ihan toinen asia. Kuin KHL:n säännöt...

Kuten totesin @The Original Jags en aio kertaa useammin vastata propagandaasi. Venäjä ei ole oikeusvaltio. Tyydyn toteamaan, että jokainen asia on moneen kertaan käsitelty Venäjään liittyvissä ketjuissa Vapaan puolella. Olen kuitenkin iloinen, että pistit läjäsi esille.

Samoja havaintoja on tehty laajemminkin ja nimenomaan mediassa. En muista, milloin on Venäjää väitetty takapajulaksi tms. Kovasti Venäjä kehittyy.

Jos vielä luopuisi uusimperialismista Ulranaissa, Georgiassa ja muualla, naapureiden painostamisesta, sekaantumisesta USA:n ja Ranskan pressanvaaleihin, homojen ja vähemmistökansallisuuksien sortamisesta, viimeistenkin oikeusvaltiopiireteiden ja yksityisen omaisuuden suojan romuttamisesta, rikollisten ja korruption olemisesta merkittävä osa politiikkaa, viholliskuvan rakentamisesta, jonka mukaan NATO on vihollinen, Suomesta kertovista valheellisista uutisista ja monesta muusta asiasta, niin hyvä tulee.

En aio vastata, kunhan nostin esille propagandasi rinnalle.

Ehkä ei tyhmä, vaan kuuliainen... Venäjän pääministeri Medvedev kiitteli ainakin Venäjän mediassa Suomea siitä, että Suomella on rakentava asenne Nord Stream 2 kohtaan. Medvedev sätti komission, koska sen asenne ei ole Venäjän halun mukainen ja vielä erikseen USA:n, joka on NS2 putkea vastaan kokonaisuudessaan halutessaan omia tuotteita sen tilalle.

Venäjä on siis kiitollinen Sipilälle, koska Sipilän hallitus toteuttaa Venäjän energiapoliittisia etuja vastoin komission, EU:n parlamenttiryhmien ja USA:n näkemystä. Tai vaikkapa Baltian maiden, Tanskan, Ruotsin jne turvallisuuspoliittista keskustelua (lakialoite vasta työn alla). Kuten @Huerzo yllä toteaa, tässäpä on YYA-meininkiä nykyaikaan päivitettynä.


Siinä aineistoa pelkästään viimeisen viikon ajalta. Lisää löytyy tarvittaessa haku-toiminnolla.
Aikaisin vastaava viesti löytyi viime vuoden joulukuulta, ja se(kin) on erittäin raskauttavaa materiaalia:

Joskus kun oli kommarinuorissa ja käytiin venäläisten kanssa argumentointiharjoituksia nykyisessä Pietarissa, yksi keskeinen neuvo venäläisillä oli se, että jos Neuvostoliiton ydinaseet on jollain tavalla ongelma valistustyössänne lännessä, pyrkikää rikkomaan vastapuolen argumentointi sillä, että onhan Neuvostoliitolla ydinaseita, mutta niin on Yhdysvalloillakin. Tätä treenattiin eri tavoin ja eri yhteyksissä ja opittiin se, että jos Neuvostoliitossa ei ole vapautta, ei ole lännessäkään, koska ihmisten rahat eivät lännessä riitä, joten ei voi olla vapauttakaan.

Kun on vapaaehtoisena mukana kahdella muulla palstalla, ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten venäjä-mieliset tarjoavat tasapeliä kun huomaavat, että nyt jäi jalkoihin. Ja tasapeli koskee toki aihetta: "suurvaltoja molemmat, yhtä likaisia ne on" jne.

Faktaksi siis jäi, että Itämerellä ei ole löydetty NATO:n voimannäyttöä siinä mielessä, että ne voisi nostaa samaan lauseeseen Venäjän harjoittaman uhkailun, hyökkäysharjoittelun ja pullistelun kanssa. Se, että tällainen maininta löytyy valtioneuvoston selonteosta, on Suomelle haitaksi. Venäjän voimannäytöt kun ovat erittäin vaarallisia ja harjoitusosuuksiltaan aggressiivisen törkeitä mm. Ruotsia kohtaan.


Komitea päättää tutkimuksensa toteamalla: näin päästiin, faktojen avulla, palaamaan "tuollaisiin höttöhöpinöihin".
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siinä aineistoa pelkästään viimeisen viikon ajalta..

Ihan mielenkiinnosta, miten luettelosi liittyy yhtään mihinkään? Saati, että sieltä löytyis pyytämäni virheellinen näkemys Venäjän menneisiin toimintoihin liittyen?

Vastaa vaikka jossain muussa ketjussa. Vapaasta löytyy jokin sopiva. Trollaat muuten myös jatkossa tämänkin ketjun.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Ihan mielenkiinnosta, miten luettelosi liittyy yhtään mihinkään? Saati, että sieltä löytyis pyytämäni virheellinen näkemys Venäjän menneisiin toimintoihin liittyen?

Palstan asialliseksi kirjoittajaksi sinulla on ihmeellisen heikko lukutaito, jos et kerran omia viestejä osaa lukea. Pyysit faktaa ja sitä sait runsaasti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Palstan asialliseksi kirjoittajaksi sinulla on ihmeellisen heikko lukutaito, jos et kerran omia viestejä osaa lukea. Pyysit faktaa ja sitä sait runsaasti.

Missä se pyytämäni fakta on? Kopioit kirjoituksiani kykenemättä osoittamaan niiden virheitä. Kyse on puhtaasta trollaamisesta.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Onkohan tuo tämänpäiväinen Evan tentti nähtävissä jostain?
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Lauralta erikoinen asuvalinta ekaan presidenttitenttiin, nahkabootsit ja musta paita. Pidän, mutta en tiedä miten muut pitää. Muilla pukua.
Ei näistä kyllä mitään kovin erikoista ole odotettavissa, Haatainen pääsi kehumaan saavutuksiaan ensin ja Huhtasaari väläytti eduskunnan hajotusoikeutta.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Missä se pyytämäni fakta on? Kopioit kirjoituksiani kykenemättä osoittamaan niiden virheitä. Kyse on puhtaasta trollaamisesta.

En kopioinut, siteerasin. Kuten todettua, et siis osaa lukea tai ignoraat oman tekstisi - johon vastasin. Sitten syytät minua edelleen leimaamalla trolliksi, hm.

1. Et suostu vastaamaan yksinkertaisiinkaan kysymyksiin vaan toteat kysymykset typeriksi.
2. Itse pyydät minua osoittamaan Venäjä-puheesi tosiksi, väittämällä minun puhuvan höttöjä.
3. Kun osoitan pyytämäsi mittavalla määrällä faktaa enkä olekaan "käsienheiluttelija", siirrät puheenaiheen ja syytät minua (taas) trolliksi.

Et pystynyt itse kumoamaan Niinistöön liitettyä kummi-juttua, ja kuitenkin vaadit minulta kumouksia lukuisaan määrään omia juttujasi. Tässä ei liene muuta logiikkaa kuin mielikuvavaikuttaminen. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, mutta sinut on nyt selvästi osoitettu anti-Venäjä-agendalla toimivaksi.
Itse en muista tähän asti syyttäneeni ketään keskustelijaa trolliksi, mutta yksi määritelmä sille on: sanoman yksipuolisuus, sen epäasiallisuus ja puutteet perusteluissa eli ei esim. vastata tarkentaviin kysymyksiin.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Torvalds: "Amerikassa on alettu äänestää erilaisia ehdokkaita (Palin, Trump) - suuri rakenteellinen ongelma." Melkoista propagandaa. Tuo tyyppi siis ei kannata demokratiaa, ja on kuitenkin itse ehdolla demokraattisissa vaaleissa!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En kopioinut, siteerasin. Kuten todettua, et siis osaa lukea tai ignoraat oman tekstisi - johon vastasin.

Trollaamisesi näköjään vaan jatkuu. Tämän jälkeen olet ignoressa ja laitan viimeiset viestisi modeille.


Sitten syytät minua edelleen leimaamalla trolliksi, hm.

1. Et suostu vastaamaan yksinkertaisiinkaan kysymyksiin vaan toteat kysymykset typeriksi.
2. Itse pyydät minua osoittamaan Venäjä-puheesi tosiksi, väittämällä minun puhuvan höttöjä.
3. Kun osoitan pyytämäsi mittavalla määrällä faktaa enkä olekaan "käsienheiluttelija", siirrät puheenaiheen ja syytät minua (taas) trolliksi.

1. En vastannut Trump-juttuihin Suomen pressanvaaleja koskevassa ketjussa. Näkemykseni asiasta löytyy Trump-ketjusta, pariinkin kertaan.
2. Huh-huh. En ole pyytänyt sinua osoittamaan, että olen kirjoittanut Venäjästä tai että kirjoitukset ovat tosia. Olen pyytänyt, että jos pitää trollaten itkeä, osoita kirjotuksista virheet koskien Venäjää.
3. Vain trolli ymmärtää tahallaan väärin. En kai minä - siis oikeasti - pyydä sinua osoittamaan, että olen kirjoittanut Venäjästä(!)

Et pystynyt itse kumoamaan Niinistöön liitettyä kummi-juttua, ja kuitenkin vaadit minulta kumouksia lukuisaan määrään omia juttujasi.

Miksi minun pitäisi kumota MV/SM tason juttuja? Eikös niiden tulisi todistaa, että ne ovat oikein? Venäjän suhteen pidän huolen siitä, että aina löytyy jokin tutkimus tai luotettava artikkeli ja linkitän sen, johon tekstini menneisyyden osalta pohjaan.

Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, mutta sinut on nyt selvästi osoitettu anti-Venäjä-agendalla toimivaksi.

Jos katsotaan vaikkapa pelkästään Suomen osalta, olen aika keskivaiheilla Venäjä-käsityksissä. Esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin tutkimukset tai muut Venäjään liittyvät selvitykset ja artikkelit valtamediassa, menevät usein pidemmälle kuin minä menen. Viimeisin esimerkki aiemmin tänään linkittämäni puolustusministeriön turvallisuuskomitean raportti, jota pidän melko radikaalina ja kerroin syynkin. Myös mm. Suomen Pankin ansiokkaat Venäjä-katsaukset menevät mm. Venäjän hajoamisen ja velkaantumisenkin osalta pidemmälle kuin itse asioista ajattelen.

Mutta totta kai Putin-lasit nenällä katsoen kirjoitan väärin.

Minkäänlaista Venäjä-agendaa en omaa. Sen sijaan pyrin kyllä siihen, että Putinin roistot saadaan oikeuteen ja heidän trollinsa viralta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niinistö ja Haavisto ovat parhaat, helposti. Niinistö tietää mistä puhuu ja Haavisto on muuten vain hyvä. Huhtasaari on juuri niin ärsyttävä kuin aiemminkin. Muut statisteja.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Trollaamisesi näköjään vaan jatkuu. Tämän jälkeen olet ignoressa ja laitan viimeiset viestisi modeille.

Heh. Itse ensin keskustelet epäasiallisesti, ignoraat suuren osan vastineista, leimaat, ja sitten lopuksi raportoit modeille. Raportoithan itsesikin, minä en sitä tee. Huomattavaa, miten et taaskaan perustellut tarkemmin mitä vikaa oli viimeisissä viesteissäni.

1. En vastannut Trump-juttuihin Suomen pressanvaaleja koskevassa ketjussa. Näkemykseni asiasta löytyy Trump-ketjusta, pariinkin kertaan.

Muuten ymmärrettävää, mutta leimasit kysymykseni typeriksi, etkä vieläkään kerro miksi.

2. Huh-huh. En ole pyytänyt sinua osoittamaan, että olen kirjoittanut Venäjästä tai että kirjoitukset ovat tosia. Olen pyytänyt, että jos pitää trollaten itkeä, osoita kirjotuksista virheet koskien Venäjää.

Olethan, jonka myös siteerasin (tästä päättelin ettet osaa ilmeisesti lukea kunnolla). Sinä olet täällä syyttänyt jatkuvalla syötöllä Venäjää milloin mistäkin, ja toin sen parissa viestissä hyvin selvästi faktoina esiin - aivan kuten pyysit. Tämä ei kelvannut, "koska minä trollaan".

3. Vain trolli ymmärtää tahallaan väärin. En kai minä - siis oikeasti - pyydä sinua osoittamaan, että olen kirjoittanut Venäjästä(!)

Näin aivan selvästi kirjoitit, miten sinun kirjoituksiasi sitten pitää tulkita jos ei suomeksi? Sinä olet niistä vastuussa, en minä. Kts. edellä.

Miksi minun pitäisi kumota MV/SM tason juttuja? Eikös niiden tulisi todistaa, että ne ovat oikein? Venäjän suhteen pidän huolen siitä, että aina löytyy jokin tutkimus tai luotettava artikkeli ja linkitän sen, johon tekstini menneisyyden osalta pohjaan.

No jos et itsekään lähde kumoamaan juttuja niin miksi vaadit sitä yhtäkkiä sitten toiselta keskustelijalta? Mistä voimme tietää että sinun juttusi tai lähteesi ovat sen parempia, en minä ainakaan sellaista voi olettaa. Termi "luotettava artikkeli" on jo itsessään kyseenalainen, etenkin nykyään.

Jos katsotaan vaikkapa pelkästään Suomen osalta, olen aika keskivaiheilla Venäjä-käsityksissä. Esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin tutkimukset tai muut Venäjäämn liittyvät selvitykset ja artikkelit valtamediassa, menevät usein pidemmälle kuin minä menen. Viimeisin esimerkki aiemmin tänään linkittämäni puolustusministeriön turvallisuuskomitean raportti, jota pidän melko radikaalina ja kerroin syynkin.

No hyvä, et ole täysin yksipuolinen. Minua ihmetyttää se miten jo yksikin tekstiesi kritisoija olisi liikaa? Tässähän se nyt nähdään saako sitä tehdä.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Niinistö ja Haavisto ovat parhaat, helposti. Niinistö tietää mistä puhuu ja Haavisto on muuten vain hyvä. Huhtasaari on juuri niin ärsyttävä kuin aiemminkin. Muut statisteja.

Kyllä tämä hieman kalpenee parin viime vuoden tenteille. :D "Haavisto presidentiksi - muuten vain hyvä."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös