New Jersey Devils 2017–2018

  • 118 998
  • 392

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Mielenkiintoista että Shero ja kumppanit päättänyt näköjää testata Johanssonii keskellä, eli tossako sitten mahdollinen ykköskenttä kauden alkuun? Mikäli siis Johansson tuossa keskellä hoitaa hommansa hyvin ja löytää Halin ja Palmierin kanssa kemian. Eniten odotan kuitenkin näkeväni Hischierin pelaamista ja hänen takiaan yöunet uhraan. Jos jollakulla tiedossa joku hyvä Streami nii voisi vaikka pistää tähän tai yksityisviestinä. Mutta joka tapauksessa tsemppiä seuraavaan päivään niille, jotka aikovat matsin katsoa :)

Jonkun tweetin näin, jossa Hynes (?) oli todennut, että ykkössentteri tulee löytymään nyt Zajacin loukkaantumisen myötä Johansson, Zacha, Henrique -kolmikosta. Kaikilla kolmella siis mahdollisuudet napata paikka itselleen. Samalla se kertoo myös siitä, ettei kukaan heistä ole tämän hetkisen tasonsa perusteella mikään ihannepelaaja ykköskentän keskelle: Johansson on pelannut pääasiassa laiturina, Zacha on parantanut otteitaan mutta ei ole vielä ykkössentterimateriaalia ja Henrique... no, hän olisi parhaimmillaan kakkos- tai kolmoskentän laiturina.

Peliä en pysty katsomaan ensi yönä, joten täytyy katsoa, jos se löytyisi huomenna jostain töiden jälkeen katsottavaksi. Toisaalta minulla on jäänyt jostain mielikuva, ettei Caps-peliä edes näytettäisi livenä. Voi olla, että muistikuvani eivät pidä paikkaansa.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuli katsottua tuo Devilsin peli aamulla NHL.tv:stä jälkilähetyksenä. Ihan naurettavaa tuomaritoimintaa. Ymmärrän kyllä, että harjoituskaudella halutaan viheltää virheitä tiukemmin ja näyttää linjaa tulevalle kaudelle, mutta olihan se ihan pelleilyä, että useampi jätkä lensi pelissä jäähylle aloitusvirheiden takia.

Itse pelistä jäivät positiivisesti mieleen Palmieri, Blandisi, Johansson, Müller ja Butcher (etenkin alussa yv:llä hänen pelinrakentelutaitonsa pääsivät esille, mutta puolustussuuntaan hän on vielä vähän arpa). Hischierin pelistä ei jäänyt paljoa kertomista lukuun ottamatta sitä kolmannen erän 4–1 maalia. Puolustussuuntaan hän ehkä hoiti hommansa ihan ok, mutta hyökkäyspäässä oli aika näkymätön. Toisaalta ketjukaverit Quenneville ja Hayes (tälle kaverille ei todellakaan tarvitse antaa sopimusta) eivät ainakaan helpottaneet tilannetta.

edit: Kommentoidaan nyt vielä tuota jäähyasiaa sen verran, että hyvä vaan, jos huitomisia jne. otetaan jatkossa tarkemmin, mutta nuo aloitussäännöt tuntuvat vähän tarpeettomille.
 
Viimeksi muokattu:

jahaj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers
Surullinen uutinen tähän päivään, arvostan Boylen kaltaisia työmyyriä suuresti. Ei välttämättä joukkueen taitavin kaveri, mutta suurella työmäärällä ja kovalla moraalilla tehdään hyvää tulosta.

Joukkueen lääkärin mukaan sairaus on kuitenkin alkuvaiheissa. Hyvin hoidettavissa.

https://twitter.com/amandacstein/status/910251645224841217
Linkki Devils-toimittaja Amanda Steinin twitteriin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Joukkueen lääkärin mukaan sairaus on kuitenkin alkuvaiheissa. Hyvin hoidettavissa.

Tästä oli Twitterissä joku kommentti, että Jason Blakella todettiin sama aikanaan ja pelasi sen jälkeen jotain 400 peliä NHL:ssä.
 

Kike Ice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, Die Mannschaft
Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa, että normi elämä onnistuu tuon taudin kanssa ihan mainiosti, eli Boyle pystynee jatkamaan ihan entiseen malliin kuten Blake. Tietty tuossa diagnoosin jälkeen tehdään jokunen määrä testejä ja kontrollikäynnit luonnollisesti kuuluu asiaan, mutta pillerilääkityksellähän tuo KML saadaan todella hyvin pidettyä kurissa. Toki oma tekijänsä on, miten elimistö reagoi lääkitykseen, mutta yleisesti ottaen mitään isompia sivuoireita nykylääkkeet eivät tuota.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Viime yönä Rangersilta jatkoilla 3–4 pataan. Melko tasainen matsi, jonka lopputulos meni lopulta varmaan oikeaan osoitteeseen.

Devilsin pelaajista Zachalta oikein pirteä peli ja tällä kertaa hän oli ahkera laukojakin (vrt. viime kausi). Pidin paljon myös McLeodin otteista, vaikka siellä joku yksittäinen heikohko ratkaisu tulikin. Samalla tavalla tosin kävi Zachallekin, kun hän ei saanut helppoa purkukiekkoa keskialueelle ja sen seurauksena syntyi Desharnais'n onnekas ohjausmaali. Konkareista Staffordilta ihan mainio debyytti. Tällä kertaa myös Hayesista oli jotain hyötyä kentällä. En silti usko, että hänestä on pitkässä juoksussa kovin paljoa iloa joukkueelle.

Puolustajista Greene ja Severson oli vähemmän yllättäen paras pakkipari. Toivottavasti jälkimmäinen saisi lunastettua tällä kaudella sen potentiaalin, mikä hänessä on olemassa. Myös Dyblenko on ollut positiivinen yllätys, vaikka pelipaikan saaminen NHL:n puolelta taitaakin olla liian kova tavoite.

Maalivahdeista Blackwoodilta kova matsi, kun otti kaiken mitä otettavissa oli – jatkoaikamaaliin ei ollut mitään jakoja. Ei Schneiderkaan huono ollut.

edit: Piti vielä lisätä, että tulevaisuudessa Devilsillä voi kyllä olla ihan kova keskushyökkääjäkolmikko Hischierissä, Zachassa ja McLeodissa.
 

Arsu79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki kertoimiin nähden hyvin pelaavat
Nico Hischier on näyttänyt todella hyvälle vanhan Devils-ukon mieleen. Saa vastuuta varmasti, niin paljon kuin haluaa. Meidän hyökkäys näyttää oikeasti jopa aika hyvältä. Puolustus on huono, mutta Hynes pystyy loistavalla valmennuksellaan saamaan näistäkin kavereista kaiken irti. Käyrä on ylöspäin, mutta ei riitä vielä sen pidemmälle.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Nico Hischier on näyttänyt todella hyvälle vanhan Devils-ukon mieleen. Saa vastuuta varmasti, niin paljon kuin haluaa. Meidän hyökkäys näyttää oikeasti jopa aika hyvältä. Puolustus on huono, mutta Hynes pystyy loistavalla valmennuksellaan saamaan näistäkin kavereista kaiken irti. Käyrä on ylöspäin, mutta ei riitä vielä sen pidemmälle.

Hischier ollut kyllä todella hyvä preseasonilla ja toivottavasti hyvät otteet vain jatkuvat runkosarjassakin. Hyökkäys tosiaan näyttää todella hyvältä ja Hischier, Zacha, Mcleod tulevaisuudessa loistava sentteri kolmikko, jonka ympärille sitten ranketaa joukkuetta. Ei sielä laituri osastokaan huonolta näytä :).

Itse näkisin harjoituskauden näkemieni pelien hyökkäysketjujen menevän jotenkin näin:

Hall- Zacha- Palmieri (Uskon että Zachalle annetaan ensimmäisenä ykkösentterin vastuu, oli ihan hyvä harkkapeleissä)
MaJo- Nico- Stafford (Nicon ja Johanssonin yhteispeli toimi hyvin ja Stafford täydensi loistavasti tuota kenttää harkkapeleissä)
Bratt-Henrique-Hayes (Bratt oli preseasonin suurin yllättäjä ja melko varmasti Devilsin opening night rosterissa)
Wood-Boyle-Noesen (Boylen pitäisi olla pelikunnossa)

Itelle Mcleod oli pieni pettymys ja tämäkin kausi kuluu OHL:ssä todennäköisesti, miestä taisi joku alavartalovamma kuitenkin vaivata.


Puloustus on paperilla surkea. Toki preseasonilla puolustuspeli oli ihan hyvää ja antoi vähän toivoa, mutta joukkueesta puuttuu ykköspakki. Pakkiparit menee jotenkin näin:


Greene- Severson (Severson pelasi hyvin ja toivon suuresti että mies löisi itsensä läpi todenteolla tänä vuonna. Greene ei enää nuorene eikä omasta mielestä ollut enää viimekaudella ykkösparin pelaaja joten joku sieltä saattaa miehen yli nousta.)

Moore- Lovejoy (Moore oli Moore eli melko varmaa työskenttelyä. Lovejoy hyvä puolustaja mutta mielestäni Devils voisi treidata miehen vimestään maaliskuun lopussa ja antaa nuoremmille peliaikaa. (Mikäli Devils ulkona tosi peleistä))

Mueller- Santini/Butcher (Mueller näytti omaan silmään hyvältä ja laukoi pari hienoa maalia viivasta. Santinia en kerinnyt aivan hirveästi seuraamaan, mutta taistelee Butcherin kanssa viimeisestä rosteripaikasta. Butcher oli hyökkäyspäässä erittäin hyvä kun taas omassa päässä ajoittain vaikeuksissa.

Prout lähtee kauteen melko varmasti 7 pakkina. Butcher tai Santini kaksikosta toinen saa hakea vauhtia farmista ihan vaan sen takia että turhaa toista heistä pitää katsomossa. Tai molemmat aluksi ylhäällä ja taistelevat siitä vikasta rosteripaikasta ja sitten myöhemmin toinen farmiin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Aika lailla tässä täytyy olla samoilla linjoilla @FinDevil in ja @Arsu79 n kanssa, hyökkäys vaikuttaa ennen kautta jopa yllättävän hyvältä ja potentiaaliselta ja puolustus on edelleen se akilleen kantapää. Hyökkäysketjut järjestelisin täsmälleen samalla tavalla kuin FinDevil. Harjoituskauden perusteella mieli tekisi antaa pelipaikka myös Blandisille, mutta en oikein keksi, kenet sieltä ottaisi kokoonpanosta pois – ehkä Woodin tai muutaman pelin jälkeen Brattin, mikäli hänellä ei lähde peli luistamaan runkosarjassa (toivottavasti lähtee, oli sen verran ilo katsella häntä pre-seasonilla). Brattin lisäksi siellä tulee seurattua mielenkiinnolla Hischierin, Zachan, Johanssonin ja miksei myös vanhempien konkareiden Palmierin, Hallin ja vaikkapa Boylen otteita.

Pakkipareista en pidä yhtään kakkosparista Moore-Lovejoy. Tai sanotaanko niin, että jos se olisi kolmospari (+ Lovejoylle av-vastuuta ja Moore kakkosyv:llä, mikäli Butcher pelaa farmissa), niin sitten se voisi olla ok. Viime kausi kuitenkin osoitti, että he eivät käännä peliä tasaviisikoilla hyökkäyssuuntaan riittävän tehokkaasti. Itse menisin jopa niinkin pitkälle, että jättäisin Mooren 7. pakiksi ja menisin näillä pakkipareilla:

Greene-Severson
Müller-Lovejoy
Butcher-Santini
Moore

TAI

Greene-Severson
Müller-Butcher
Moore-Santini
Lovejoy

Pakkipareja muodostuessa huomaa, että Seversonin jälkeen siellä ei ole kovin päteviä kiekollisia pakkeja, kun Müller ja Santini ovat kuitenkin lähempänä perinteistä puolustavaa puolustajaa, Butcher on vielä raakile jonka puolustustaidot eivät häikäise ja Moore on mitä on (siis tekee tasaisin väliajoin päteviä nousuja hyökkäyksiin mukaan, mutta muuten hänestä ei ole kentällä juuri hyötyä).

Todennäköisintä silti on, kuten FinDevil kirjoitit, että Butcher tai Santini sieltä lähtee farmiin ja Proust on 7. puolustaja. Turha viimeksi mainittua on muutenkaan roikottaa 8. puolustajana, eikä häntä voi lähettää farmiin waivereiden takia. Näin ollen Butcher ja Santini kilpailevat puolustuksessa melko todennäköisesti viimeisestä pelipaikasta.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ja pistetään nyt saman tien vielä tämänpäiväiset kentälliset harjoituksista, kun tulivat vastaan Twitterissä viestin kirjoittamisen jälkeen.

Hall-Zacha-Palmieri
Johansson-Hischier-Stafford
Bratt-Henrique-Hayes
Wood-Coleman-Noesen
Gibbons also practicing

Greene-Severson
Mueller-Lovejoy
Moore-Butcher
Prout-Santini

Boyle ei ole ilmeisesti vielä ihan pelikunnossa. Lisäksi Santini kuuluisi mielestäni kokoonpanoon.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Joo en itekkään tykkää yhtään Moore-Lovejoy kaksikosta. On melko selvää että kumpikaan ei kuulu joukkueeseen tulevaisuudessa. Itseäni myös vähän ärsyttää kun Lovejoy syö Santinin peliajan, ja totta on myös se ettei Devils vielä mikään playoff joukkue ole niin onko sillä väliä että pelaako sielä ikäloppu Lovejoy vai ehkä vähän huonompi mutta nälkäinen junnu??? Mielestäni Santini oli viime kaudella ihan hyvä ja olisi jo nytkin riittävän hyvä kolmospariin.

Itelle suurin yllätys oli ettei Blandisi tai Qville mahtuneet ylös mutta en nyt itsekkään keksi herroille kokoonpanosta paikkaa. Parempi farmissa isolla peliajalla. Gibbonssin valinta melko yllätys, mutta en usko että mies tulee pelaamaan yhtäkään ottelua ylhäällä. Varmaan ylhäällä niin kauan että Boyle palaa ja Coleman tippuu ylimääräiseksi hyökkääjäksi ja Gibbons farmiin. Jos taas joku loukkaantuu ennen Boylen paluuta, niin luulen että silloin Blandisi/Qville nostetaan ylös ja Gibbons pysyy edelleen ylimääräisenä hyökkääjänä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nicon The Players' Tribune -juttu: https://www.theplayerstribune.com/nico-hischier-new-jersey-devils/

"Then I heard my name. And I couldn’t remember anything for a minute after that. I hear this expression in America a lot. “Blacked out.” Am I using this right? I blacked out.

My mom was crying a little bit. My dad was very proud. They were teasing me, like, “See? Aren’t you glad you didn’t quit?” Because when I was maybe eight or nine years old, I came home from hockey and told my dad that I was done. I was having a lot more fun playing soccer and I wanted to do that. I actually told my coach I was done! That was it. Retired. I stopped playing for a whole summer.

Then, of course, after three months, it got cold again, and I saw all my friends playing hockey, and I told my parents that I was coming out of retirement."
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ekasta matsista Coloradoa vastaan 4-1 voitto. Colorado taisi viedä laukaukset tyyliin 41-37, mutta käytännössä Devils hallitsi peliä selvästi, eikä Avsilla ollut lähellekään yhtä paljoa vaarallisia tilanteita kuin Devilsillä. Ilman Bernierin loistovirettä ja paria haamupelastusta peli olisikin voinut olla 6-1 tai 7-1.

Nuorukaiset pelasivat todella hyvin. Vaikka Hischier jäi ilman pisteitä, niin hän oli silti mielestäni paras tulokas. Etenkin ekassa ja tokassa erässä hän oli vaarallinen lähes jokaisessa vaihdossa ja muutenkin hän hoiti omat velvoitteensa hyvin omaan puolustuspäätyyn. Jos hän jatkaa tuollaisilla otteilla, niin varmasti tulee pärjäämään myös NHL-tasolla.

Myös Bratt oli erinomainen. Tuloksena 1+1 ja olikohan noin 5 min alivoima-aikaa. Kyseessä on juonikas ja taitava pelaaja, jonka karvauspeliä on esim. alivoimalla ilo katsoa. Butcher keräsi 3 syöttöpistettä ja valittiin pelin parhaaksi pelaajaksi. Yhden pelin perusteella Butcherilla on silti tulokkaista pisin matka saavuttaa menestyksekäs NHL-ura, mistä kertoo se, että hän pelasi vain reilut 12 min eikä ole vielä kovin valmis pelaaja omaan puolustussuuntaan. Hänestä tulee silti olemaan todennäköisesti paljon iloa Devilsin yv-viisikossa. Oikein käytettynä pätevä täydennys puolustukseen (mistä tulikin mieleen, että Lovejoyn popparikomennus oli itselleni mieluinen yllätys, vaikka minulla ei sinänsä ole mitään pelaajaa vastaan).

Negatiivisiin asioihin pitää laskea Palmierin ja Staffordin loukkaantumiset. Ensiksi mainittu oli ottelun alussa todella hyvä, ja Devils tarvitsee ehdottomasti hänen osaamistaan jatkossakin. Ilmeisesti kummankaan kohdalla kyse ei ole silti kovin vakavasta vammasta, sillä molemmat lähtevät mukaan Devilsin vieraspelireissuun.

Positiiviset fiilikset kauden alusta, mutta katsotaan, miltä peli alkaa näyttää ensimmäisten 10 ottelun jälkeen, sillä hyvin se kauden alku meni viime vuonnakin. Toisaalta Hischierin, Johanssonin, Brattin ja Zachan (vuotta vanhempi) myötä en usko viime vuoden kaltaiseen konttaukseen.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Buffaloa vastaan maanantai-iltana Suomen aikaa 6-2 voitto. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, mutta Devils oli omissa paikoissaan tehokkaampi. Toisessa erässä Kane teki 2-1-kavennuksen, mutta heti perään Bratt tappoi pelin alivoimamaalillaan. Sen jälkeen Buffalon puolustus sitten koomaili urakalla ja Devilsin pelaajat tekivät varsin tyylikkäitä maaleja toinen toisensa perään.

Kahdesta ensimmäisestä pelistä saldona on kaksi voittoa. Vastustajat ovat olleet kuitenkin NHL:n heikoimmasta päästä, joten ei tässä voi vielä mitään ihmeempiä yleistyksiä tehdä. Täytyy silti sanoa, että etenkin Bratt ja Hall vetivät kyllä huikean matsin. Jälkimmäisen kohdalla tuntui, ettei hän suostu luopumaan kiekosta millään, mikä näkyi sitten mm. muutamana mainiona takakarvauksena ja kiekonriistona. Myös Hischier nappasi NHL-uransa avauspisteen hienolla yksilösuorituksella, kun onnistui tiputtamaan Scandellan matkastaan ja syöttämään sitten Gibbonsille (?) maalin eteen. Muuten Hischierin otteet eivät olleet ihan yhtä näyttäviä kuin avausottelussa Avalanchesia vastaan, mutta toisaalta se johtui osittain siitäkin, että Hayes ei saa tasakentällisin oikeassa laidassa ihan hirveästi aikaan ja peliaikaakin tuli vain reilut 14 minuuttia. Sitä en tiedä, peluuttiko Hynes kakkosketjua tarkoituksella vähemmän pelin jo ratkeattua vai jatkuuko sama meininki myös jatkossa. Toivottavasti ei jatku. Täytyy myös antaa erityiskehut neloskentälle, joka painoi etenkin ykköserässä jatkuvasti kiekkoa vastustajan päätyyn ja pelasi muutenkin vakuuttavan ottelun.

Tänään sitten vastassa Toronto. Saa nähdä, onko Palmieri mukana menossa. Ainakin hän oli eilen jo harjoituksissa, mutta tänään selviää, kestääkö jalka rasitusta.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Viidestä pelistä neljä voittoa ja yksi tappio. Tuloksellisesti siis erinomainen alku.

Sitten ne huolestuttavat asiat. Washingtonia vastaan Devilsillä ei ollut mitään jakoja. Tai ehkä olisi ollut, jos olisivat malttaneet pysyä poissa jäähyaitiosta (mm. heti 2-3 kavennuksen jälkeen joukkueelle tuli 6 vai 8 minuuttia alivoimaa, joista esim. Zachan 2+2:n aikana Caps teki kaksi maalia). Rangers-ottelu oli todella erikoinen. Ensin Rangers pyöritti vajaan puolentoista erän verran peliä ihan suvereenisti ja vain Kinkaidin loisto-otteet pitivät pelin siedettävissä lukemissa. Sitten Rangersin 1-0 maalin jälkeen Devils pääsi peliin kiinni ja vei erän lopun aikana (?) laukaukset tyyliin 15-3. Kolmannessa erässä Rangers taas haki kavennusta, eikä Devils saanut kunnolla hyökkäyspeliä käyntiin.

Se iloinen ja vauhdikas kiekonliikuttelu, jota pääsi nauttimaan kolmessa ekassa matsissa, oli Caps ja Rangers -matseissa paikoitellen täysin kadoksissa, ja Devils-pelaajien otteet toivat valitettavasti viime kauden mieleen. Parin viime pelin otteet eivät ole tainneet miellyttää Hynesiakaan, kun mm. Zacha ja Johansson pääsivät katsomaan Rangers-matsissa puolentoista erän ajan peliä pelkästään vaihtoaition puolelta.

Vähän kaksijakoiset tunnelmat kauden jatkoa ajatellen, kun joukkue on näyttänyt sekä vauhdikasta maali-iloittelua että viime kauden kaltaista aneemista joukkuepeliäkin. No, toivottavasti homma lähtee tästä taas käyntiin ja samalla pienet asiat paranevat. Siis että Hischier saa vähän lisää itseluottamusta tekemiseensä, Zacha kovuutta otteisiinsa, Johansson huolellisuutta syöttöihinsä, Hall osuu tehokkaammin maalikehikoiden väliin ja pelinavaukset napsuvat hyökkääjien lapoihin eikä luistimiin.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Omasta mielestäni myös 3 ekaa peliä oli todella hyvää kiekkoa Devilsiltä. Caps peliä en nähnyt mutta ei ilmeisesti ollut mitään parasta peliä ja jäähyt varmasti vaikutti paljon. Rangers pelikään ei ollut mikään kovin hyvä peli Devilsiltä mutta riitti voittoon. Amanda Stein laittoi Twitteriin Devilsin harjoitusten kokoonpanon ja sielä tehty aika paljon muutoksia:

Hall-Hischier-Stafford
Johansson-Henrique-Palmieri
Bratt-Zacha-Noesen/Hayes
Woos-Coleman-Gibbons

Greene-Severson
Moore-Santini
Lovejoy-Butcher
Mueller-Prout

Analysoin muutaman Devils pelaajan otteita, joita olen erityisesti seurannut tai pistänyt muuten vaan suorituksillaan silmään.

Pavel Zacha
on ollut itselleni suuri pettymys. Ei toki 1 sentterin tontti ole kovin helppo homma mutta mies ollut joka pelissä lähes koko pelin ihan pihalla eikä ole oikeen löytynyt kemiaa kenenkään kanssa. Hyvä että laitettiin vähän pienempään rooliin kolmosen keskelle, mielestäni voisi kokeilla miestä jossain vaiheessa laidassa, jos siellä lähtisi kulkemaan.

Nico Hischier ollut ihan OK. Ajoittain todella hyvä ja välillä taas ihan pimennossa ,mutta ei sitä odotakaan että 18- vuotias olisi vaihdosta toiseen todella hyvä. Pistänyt silmään myös että poika häviää melko paljon aloituksia.

Jesper Bratt ollut ihan huikea! Viiteen ekaan peliin 3+3 kaverilta josta kukaan ei ollut kuullut ennen kauden alkua. Tykkään ihan perkeleesti miehen pelityylistä, tekee kentällä paljon töitä ja voittaa kaksin kamppailuja pienestä koostaan riippumatta ja muutenkin ollut laadukasta tekemistä pelistä toiseen.

Will Butcher on toinen suuri yllättäjä. Olin tietenkin innoissani kun kuulin miehen valinneen Devilsin mutten olisi ikinä uskonut että pystyisi tuollaisiin suorituksiin heti. 0+8 ekaan viiteen peliin ja viime pelin syöttö Staffordin maaliin oli todella kaunis ja mies näytti siinä huikeaa pelisilmäänsä. Tietenkin osa noista syötöistä 2 syöttöjä, mutta kyllä sekin kertoo että mies tekee paljon oikeita asioita kentällä. Omassa päässäkin nähty myös hyvää puolustamista.

John Moore pistänyt silmään lukuisilla virheillään ja tulee tässä nyt heti mieleen kahdesta viime pelistä virheet jotka maksoivat maalin. Aluksi Capitalsia vastaan lähti nostamaan jalalla kiekkoa ja menetti omalla siniviivalla, josta Caps pääsi 3v1 hyökkäykseen josta Oshie pääsi maalaamaan. Rangersia vastaa taas seurasi vain kiekkoa ja Nash pääsi Mooren vierestä tinttaamaan maalin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Caps peliä en nähnyt mutta ei ilmeisesti ollut mitään parasta peliä ja jäähyt varmasti vaikutti paljon.
Caps-pelissä ei ollut mitään muuta hyvää kuin kaksi maalia. Tasaviisikoin Devils pysyi juuri ja juuri pelissä mukana, mutta sitten kun joukkue sai kavennuksen aikaan, niin saman tien peli tapetaan ottamalla tarpeettomia jäähyjä. Maalipaikat olivat muutenkin todella vähissä, vähän kuin Rangers-matsissa heikoimpina hetkinä.

Amanda Stein laittoi Twitteriin Devilsin harjoitusten kokoonpanon ja sielä tehty aika paljon muutoksia:

Hall-Hischier-Stafford
Johansson-Henrique-Palmieri
Bratt-Zacha-Noesen/Hayes
Woos-Coleman-Gibbons

Greene-Severson
Moore-Santini
Lovejoy-Butcher
Mueller-Prout

Kiinnostavia ketjumuutoksia. Kentät näyttäisivät nyt aika tasapainoisille (tai tasapaksuille, kummin päin sitä nyt haluaakaan tulkita). Saa nähdä, onko Hischieristä kantamaan noin isoa roolia. Toivottavasti on. Odotan myös enemmän Johanssonilta Henriquen ja Palmierin rinnalla. Meikäläinen kyllä tykkää kyseisen pelaajan otteista silloin kun hän ei vedä kaikkein flegmaattisimmalla tyylillään. Zachaa voisi kieltämättä kokeilla laidassa, mutta niin tuskin tulee käymään ennen Boylen paluuta.

Will Butcher on toinen suuri yllättäjä. Olin tietenkin innoissani kun kuulin miehen valinneen Devilsin mutten olisi ikinä uskonut että pystyisi tuollaisiin suorituksiin heti. 0+8 ekaan viiteen peliin ja viime pelin syöttö Staffordin maaliin oli todella kaunis ja mies näytti siinä huikeaa pelisilmäänsä. Tietenkin osa noista syötöistä 2 syöttöjä, mutta kyllä sekin kertoo että mies tekee paljon oikeita asioita kentällä. Omassa päässäkin nähty myös hyvää puolustamista.

John Moore pistänyt silmään lukuisilla virheillään ja tulee tässä nyt heti mieleen kahdesta viime pelistä virheet jotka maksoivat maalin. Aluksi Capitalsia vastaan lähti nostamaan jalalla kiekkoa ja menetti omalla siniviivalla, josta Caps pääsi 3v1 hyökkäykseen josta Oshie pääsi maalaamaan. Rangersia vastaa taas seurasi vain kiekkoa ja Nash pääsi Mooren vierestä tinttaamaan maalin.

Butcher on ollut parempi kuin odotin, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä, vaikka ei jälkimmäinen vieläkään hänen bravuurialueensa ole. Silti melko varmaa peliä puolustusalueella. Täytyy tsekata jossain vaiheessa, kuinka paljon/vähän hän ottaa aloituksia omassa päässä. Veikkaan että pelaa aika suojattuja minuutteja, mikä on sinänsä ihan hyväkin.

Mooresta en pidä itsekään erityisemmin. Oshien maalista voi kuitenkin todeta, että joku toinen tuomari olisi antanut tilanteesta jäähyn hänelle; ei Moore siinä kuitenkaan ihan itsestään tai puhtain ottein kiekkoa menettänyt. Etenkin Mooren peliminuuteissa näkyy se, ettei Devilsillä ole parempia hyökkääviä pakkivaihtoehtoja puolustukseen. Tai no, itse peluuttaisin siellä melkein mieluummin Mülleria.

edit:
Tuossa muuten yksi vastaan tullut juttu Butcherista:
https://www.nhl.com/devils/news/wil...to-nhl-carving-up-the-competition/c-291972002
https://www.nhl.com/devils/news/wil...to-nhl-carving-up-the-competition/c-291972002
Ja Müller näyttäisi pelaavan Tampa Bayta vastaan Lovejoyn paikalla kolmosparissa.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Hyviä havaintoja @Toby Dammit ja @FinDevil . Pisteet kelpaavat luonnollisesti ja on ihan mukavaa, että saldot karttuvat vähän huonommallakin pelillä. Toki totuuden nimissä on sanottava, ettei pisteitä pidemmän päälle kerry tätä tahtia, ellei Devils saa karistettua helppoja virheitä pelistään. Vastustajatkaan eivät loputtomiin lahjoita maalipaikkoja, joista latoa helppoja osumia.

Mä näkisin, että Capitalsin antama selkäsauna palvelee erinomaisena oppituntina ja herätyksenä joukkueelle, jos se vain ottaa onkeensa. Kyyti oli ansaitun kylmää, kun Devils sortui alkeellisiin virheisiin ja jäähyihin. John Hynes teki oikein penkittäessään Hayesin, Johanssonin ja Zachan Rangers-pelissä herrojen tehtyä niitä samoja syntejä, jotka maksoivat pisteet edeltävänä iltana.

Minusta ensimmäisten pelien huolestuttavin trendi on ollut pehmeä puolustaminen oman maalin edustalla. Vastustajat saavat aivan liikaa tilaa ja aikaa Devilsin puolustusryhmittymän keskellä. Tässä muutama näyte Carl Söderbergiltä, Evander Kanelta ja Rick Nashilta. Schneider ja Kinkaid ovat pelanneet erinomaisesti ja paikanneet kenttäpelaajien leväperäistä touhua. Ei maalin edustalla tarvitse keneltäkään jalkoja katkoa näennäisen kovuuden nimissä, vaan ihan kyse on yksinkertaisesti laadukkaamasta peruspelaamisesta. Toki myös kommunikaation hyökkääjien ja pakkien välillä pitää parantua nyt nähdystä. Tiedä sitten, olisiko yksi osaratkaisu ongelmaan tasapaksusti pelanneen Mirco Müllerin korvaaminen Dalton Proutilla.Jos arvioidaan pelkkää puolustuspään pelaamista, John Moore, tuo nimimerkki Tapahtumia sivusta seurannut, kuuluisi määrittelemättömän mittaiselle katsomokomennukselle. Moore nauttii kuitenkin niin kovaa suosiota, ettei popparikeikka ole todennäköinen.

Tuo ykkössentterin paikka meni odotetusti kiertoon ja Zacha näytti ainakin minusta puristavan mailaa ja henkisesti kevyempi rooli kolmosketjussa on parempi kuin ajaa itseluottamus nollaan. Hischieriä voi aivan hyvin kokeilla tuossa Hallin ja Palmierin keskellä. Ainoa isompi kysymysmerkki ovat aloitukset, joissa nuorukaista on viety pahasti. Aloituksista puheen ollen Adam Henrique on onnistunut ilahduttavan hyvin voittamalla 54 prosentin tehoilla aloitukset. Pidemmän päälle Devils tarvitsee Zajacia ja Boylea erityisesti hoitamaan tärkeitä aloituksia.

Will Butcher does what it says on the tin. Butcher on tehnyt vaikutuksen peliälyllään ja kliinisellä kiekonkäsittelyllä. Ja onpa hän siinä sivussa tehnyt NHL-historiaa keräämällä ensimmäisenä tulokaspuolustajana kahdeksan syöttöpistettä ensimmäisistä viidestä liigapelistä. Tästä lahjakkaasta nuorukaisesta on syytä iloita, vaikka onkin syytä muistaa, että hän pelaa helppoja, suojattuja minuutteja. Todellinen tasonmittaus on edessä vasta sitten, kun hänet nakataan syvään päähän.

Niin, ja onhan tuolla alkukaudesta joku Jesper Brattkin heilunut. Ruotsalaista vittuilua vastustajille parhaimmillaan.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
5-4 voitto Ottawasta hienon comebackin jälkeen, Hischierille uran eka ja toka maali ja päälle yksi syöttöpiste, Hall 0+4 ja oli huikea peli muutenkin herralta ja hyökkäyspeli toimi hyvin lähes joka kentältä jossain kohtaa ottelua. Siinä ainoat positiiviset asiat. Puolustus oli suoraan sanottuna täyttä paskaa! Kaikki puolustajat olivat omassa päässä ihan helvetin löysiä ja jokanen teki ihan perkeleesti virheitä. Dalton Prout ainoa jonka puolustus pelaaminen näytti siltä miltä kuuluukin muttei saa missään nimessä puhtaita papereita kun otti kaksi helvetin tyhmää jäähyä. Tuollaisella puolustuksella Devils olisi hävinnyt viime kaudella pelin 10-0 kun ottaa huomioon viime kauden tehottomuuden ja maalivahtipelin. Ei ollut kaukana että tokan erän jälkeen olisin painunut nukkumaan, oli se puolustaminen niin hirveetä katottavaa.

Taylor Halia saa kiittää pitkälti voitosta. Mies oli koko ottelun todella pirteä ja teki kiekon kanssa läpi ottelun mitä halusi. Suuret kiitokset menee myös Sveitsin pojalle, joka teki ottelun alkuun itselle ja joukkueelle 2 tärkeää maalia. Halin ja Hischierin kemia näyttää toimivan erittäin hyvin. Kaksi peliä ollut miehet samassa kentässä ja Hiscierillä tehot 2+3 ja Halilla tehot 0+5.

Schneider ei ollut ottelussa edes niin huono. Vaihdettiin maalilta 2. erän päätyttyä pois eikä mies enää vaivautunut tulemaan seuraamaan ottelua vaihtopenkiltä. Sinäänsä ymmärrän ettei Schneideriä enää kiinnostanut tulla seuraamaan peliä kun omat puolustajat jätti ihan yksin pelissä. Kinkaid torjui muutaman todella pahan vedon ja antoi Devilsille mahdollisuuden vielä voittoon. Uskon ja toivon että Kinkaid maalissa ensi yönä San Josea vastaan.

Osaako joku Caps fani sanoa tarkkaan minkälainen pelaaja Johansson oikein on. Olen nähnyt nyt mieheltä vähän päälle 5 peliä. Ollut todella ailahteleva. Viimeyönä oli ottelun ekat 55 minuuttia ottelusta ihan unessa ja todella vaisua pelaamista, helppoja kiekon menetyksiä ylivoimalla ja yksi typerä jäähykin mahtui ylivoimaan, kun menetti kiekon ja joutui rikkomaan. Teki sitten aika onnekkaan tasoitus maalin ottelun lopussa ja peli muuttui todella pirteäksi ja kävi blokkaamassa hienosti yhden vedon ottelun lopussa.

6-1-0 todella hyvä recordi kauden alkuun, mutta ei tule kestämään kauaa, jos Ottawa pelin kaltaista sähellystä ja löysäilyä nähdään pakeilta.

Edit: Schneider jätti ottelun alavartalo vamman vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Fremont

Jäsen
5-4 voitto Ottawasta hienon comebackin jälkeen, Hischierille uran eka ja toka maali ja päälle yksi syöttöpiste, Hall 0+4 ja oli huikea peli muutenkin herralta ja hyökkäyspeli toimi hyvin lähes joka kentältä jossain kohtaa ottelua. Siinä ainoat positiiviset asiat. Puolustus oli suoraan sanottuna täyttä paskaa! Kaikki puolustajat olivat omassa päässä ihan helvetin löysiä ja jokanen teki ihan perkeleesti virheitä. .

Joutunut toistaiseksi tyytymään highlighteihin, mutta kyllähän noissakin on näkynyt puolustuksen löysäily ja käsittämättömät merkkausvirheet. Viime yön matsissa Ottawan kahdesta tasakentällisin tehdyistä maaleista toisessa vaikutti Butcher jäätyneen jonnekkin pelin ulkopuolelle, ja toisessa sama mies puolusti epätoivoisesti yksin kaverin ollessa kadoksissa.
Toki samanlaisia virheitä on näkynyt vastustajillakin, mutta pikkuhiljaa pitäisi saada sijoittuminen kuntoon kun alkaa noita vieraskiertueita joista pitäisi jokunen irtopiste raahata kotiinkin.
Olihan tuo toki tiedossa että puolustus tulee olemaan heikoin lenkki, ja vaatii koko joukkueelta kurinalaisuutta paikata yksilöiden puutteita. Vaikeaa varmasti nuorekkaalta porukalta, muttei ihan mahdotonta tiivistää pakkaa. Toivotaan ettei tapahdu hyökkäyspelin kustannuksella...
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nostetaanpa ketjua, kun vajaan viikon tauon jälkeen taas pelataan. Kummallinen otteluohjelma kun tässä välissä on ollut pidempi tauko kuin tammikuun bye-viikolla. HDBoardilta taisin lukea, että marraskuussa Devils pelaa ensin 7 peliä 12 päivään, huilaa kolme päivää ja pelaa uudestaan 7 peliä 12 päivään.

Schneider palannut harkkoihin, mutta ei istu pelissä välttämättä vaihtoaitiossa, kun vaimo on viimeisillään raskaana. Palmieri ei ole ollut harkoissa mukana, pieni mahdollisuus, että pelaa silti - tosin epätodennäköistä. Jos hän ei pelaa ensi yönä, niin Bratt ottanee hänen paikkansa kakkosketjusta MoJon ja Henriquen kanssa.

Loppuun vielä, että Hischier ja Bratt jatkavat joukkueessa 9 pelin jälkeenkin. Se tosin oli melko itsestään selvää muutenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös