Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 445 107
  • 11 121

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni yleisestä kipinän puutteesta liigaa kohtaan kertoo sekin, ettei illan otteluille ole avattu edes yhtä ainoata otteluketjua. Kuitenkin pelataan viisi ottelua ja yksi niistäkin paikallisottelu.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Mielestäni yleisestä kipinän puutteesta liigaa kohtaan kertoo sekin, ettei illan otteluille ole avattu edes yhtä ainoata otteluketjua. Kuitenkin pelataan viisi ottelua ja yksi niistäkin paikallisottelu.
Avoimessa Liigassa olis avattu jo eilen.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Vaikea sanoa, mutta nyt oli näin. Jotain se kuitenkin kertoo suuremman kiiman puutteesta. Sitä en tiedä mistä sen puute johtuu, mutta selkeästi elämme erilaisia aikoja muutenkin kiekon suhteen kuin aiemmin.

Jatkoajan lisäksi on tullut muita sosiaalisia medioita joissa keskustellaan jääkiekosta omissa ryhmissään. Kilpailu on koventunut myös tässä.
Ajat ja maailma muuttuu kokoajan ja digitalisaatio muuttaa seuraamisen helpommaksi ja monikanavaiseksi.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Ottelutapahtumaa pitää jatkuvasti kehittää viihteellisemmäksi, pelkkä kahvin tai kaljanjuonti ei riitä. Tunnelma hallissa ja sen ympärillä pitää saada sellaiseksi että voittaa kotisohvan. Kentälle lisää väriä ja persoonia, myös "ylilyöntejä" silloin tällöin se herättää aina keskustelua ja mielenkiintoa. Tunne ja kamppailu on jääkiekon ydintä ja sitä ei saa tappaa, olisin suopeampi spontaaneille tappelullekin kentällä, ilman että niistä jaetaan pelikieltoa, niissä harvoin kukaan loukkaantuu mutta tuo tunnetta kentälle ja katsomoon. pelaajat voisi tuulettaa näyttävämmin maalejaan kotipeleissään.

Otettaisi mallia isonveden takaa tapahtuman kehittämisessä esim niin että lauantain pelejä siirretään alkamaan klo 18.30 tai 19.00 ja järjestetään otteluja ennen "pre game" tapahtumia ne voi olla mitä vaan mm. konserteja, messuja, näyttelyjä, kisailua, perhetapahtuma jne.
Huomioidaan myös "after game" mahdollisuudet isommat ja paremmat pressi ja haastattelu analyysi tilaisuudet jotka näkyisi hallin screeneillä ei vain ruudun katsojille kotisohvalla

Tässä muutamia ajatuksia...
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni yleisestä kipinän puutteesta liigaa kohtaan kertoo sekin, ettei illan otteluille ole avattu edes yhtä ainoata otteluketjua. Kuitenkin pelataan viisi ottelua ja yksi niistäkin paikallisottelu.
Mutta kertooko tuo edes Liigaan kohdistuvan kipinän puutteesta? Mitä jos tuon tulkitsee enemmän Jatkoajan käytön muutoksena, eikä syytä Liigaa siitä? En minä nyt osaa esim. tuota eilistä Tappara-Ilves peliä kovin hyvänä esimerkkinä kiinnostuksen puutteesta pitää, vaikka otteluketju myöhään avattiinkin. Hakametsässä oli kuitenkin eilen 7140(?) katsojaa, vaikka futis-Ilves oli samaan aikaan pelaamassa pari kilometrin päässä Tammelassa seuran ensimmäisestä mitalista noin miljoonaan vuoteen. Tuo futispeli sattuneesta syystä kiinnosti mm. Ilveksen faneja Osasto 41:n toimesta enemmän kuin lokakuinen runkosarjamatsi jääkiekkoa. Olkoonkin, että kyse oli paikallisesta.

Yllä mainittu ei toki poista sitä, etteikö Liiga-tuote kaipaisi kehittämistä. Onhan esim. Tampereen paikallinen ollut derbynä täysin kuollut jo pidempään. Vain peli muiden joukossa. Viime kevät aiheutti pientä värinää ensimmäistä kertaa vuosiin. Jos pelejä hypetettäisiin seurojen toimesta jotenkin ennen peliä, niin ehkä fanitkin kokisivat laajempaa halua keskustella peleistä jo aiemmin. Nyt pelejä on paljon ja aika vähän niissä on mitään "erikoista" sytykettä fanille. Vain harmaita runkosarjamatseja toisensa perään. Enemmän tarvittaisiin Liigan ja/tai seurojen puolesta yritystä niiden "tarinoiden" rakentamiseen. Miten sen saisi aikaan onkin mielenkiintoinen kysymys. Haastatteluja, joukkueiden ja arjen kuvaamista kulisseissa, jotain erityistä videoklippiä tai muuta some-mainontaa pystyyn tjsp.

E. Vähän lisäystä.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni yleisestä kipinän puutteesta liigaa kohtaan kertoo sekin, ettei illan otteluille ole avattu edes yhtä ainoata otteluketjua. Kuitenkin pelataan viisi ottelua ja yksi niistäkin paikallisottelu.
Jatkoajan käytön muutosta tässä on tosiaan aika paljon mukana, kuten yllä jo todettiin. Keskustelu on siirtynyt otteluketjufoorumilta pitkälti joukkuekohtaisiin osioihin. Ainakin Tepsin osiossa postaillaan nykyään kokoonpanotkin joka otteluun nimenomaan sinne Tepsin omaan osioon ja aletaan niitä ruotimaan heti, kun kokoonpano on julkistettu eikä sitä illan kokoonpanoa enää suinkaan otteluketjufoorumissa analysoida niin kuin ehkä muutama vuosi sitten tehtiin.
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Otettaisi mallia isonveden takaa tapahtuman kehittämisessä esim niin että lauantain pelejä siirretään alkamaan klo 18.30 tai 19.00 ja järjestetään otteluja ennen "pre game" tapahtumia ne voi olla mitä vaan mm. konserteja, messuja, näyttelyjä, kisailua, perhetapahtuma jne.
Huomioidaan myös "after game" mahdollisuudet isommat ja paremmat pressi ja haastattelu analyysi tilaisuudet jotka näkyisi hallin screeneillä ei vain ruudun katsojille kotisohvalla

Liigassahan kokeiltiin yksi kausi muutama vuotta sitten, että kaikki ottelut mukaan lukien lauantait alkoivat klo 18.30. Varsin aikaisessa vaiheessa ainakin lapsiperheet kritisoivat tuota alkamis- aikaa kovaan ääneen, eikä se muillekkaan kuluttajille ollutkaan lopulta niin hyvä juttu, kuin ennakkoon arvioitiin. Joten se kokeilu on kuopattu loppuiäksi, ainakin näillä otteluiden kesto ajoilla.
 
Kulkija

Kyllähän Turussa ainakin useampi lauantainpeli alkaa myös klo. 18.30. Edelleen siellä kuitenkin löytyy klo 17.00 alkavia pelejä.
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kyllähän Turussa ainakin useampi lauantainpeli alkaa myös klo. 18.30. Edelleen siellä kuitenkin löytyy klo 17.00 alkavia pelejä.

Niinpä tietysti muuten alkaakin. Ihme nukahdus minulta. Pari kertaa on tullut kirottuakin näitä eri aikaan alkavia otteluita, kun vedonlyöjänä on mukavampaa kun kaikki alkaa samaan aikaan. No onko noista klo 18.30 alkaneista lauantai- peleistä ollut positiivisia vaikutteita?
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tulikin mieleeni että onko tämä "älykiekko" kokeilu unohdettu kaikessa hiljaisudessa kokonaan? Ainakaan itse en ole nähnyt yhtäkään kiekkomaailmaa mullistavaa tilastoa.
Jotain tällaista Liiga aikoinaan lupaili; "Älykiekko on Liigan ja Veikkauksen yhteinen hanke, joka mullistaa jääkiekon tilastoinnin. Älykiekkojärjestelmällä kyetään esimerkiksi mittaamaan reaaliajassa luistelumatkoja ja -nopeuksia sekä laukausten nopeus ja tarkkuus.".
Ei ole unohdettu. Tänään lanseerattiin Android-puhelimille (Applen versio tulee jossain vaiheessa) uusi Tappara-sovellus, joka tarjoaa luvattua dataa älykiekosta. Pelaajien nopeudet, pelaajien paikannus 10cm tarkkuudella, jäälläoloajat, laukaukset jne. Reaaliaikainen seuranta mahdollista vain Hakametsässä, kotisohvalla dataan voi tutustua pelin jälkeen. Käytössä tästä illasta eteenpäin Tapparan kotipeleissä. Mielenkiintoista nähdä, että miten tuo toimii. Jos toimii, niin voitaneen odottaa muidenkin kuin Tapparan käyttöön tuota.

Linkki Liigan uutiseen aiheesta
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan tuo jatkuva pitkien kiekkojen jälkeinen nuhjastelu. Tänään taas malliesimerkki, kun pelin lopussa Jukureiden pelaaja alkoi sitomaan luistimia ennen aloitusta. Enkä tiedä kuinka tyhmiä jääkiekkoilijat ovat, kun tuntuvat jatkuvasti olevan pihalla siitä olivatko kentällä 10 sekuntia sitten, kun se pitkä kiekko lyötiin. Mitä hyötyä tuosta pitkän kiekon vaihtokiellosta, kun ensin mietitaan puoli minuuttia ketä olikaan jäällä, jonka jälkeen valutaan konttaamalla sinne omaan päähän, jonka jälkeen korjataan varusteet. Tämän jälkeen tietenkin heitetään laituri sekoilemaan aloitukseen, että sekin pitää tehdä uusiksi. Ketä tämäkin paska nyt sitten palvelee?

E: Ja ettei nyt joku Jukurit-fani suutu, kun käytin esimerkkinä niin tätä samaa harrastaa aivan kaikki joukkueet.
 
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, ManU, BM, RM, PuhtiPois
Onneksi liigassa on 2 savolaista joukkuetta, että on keskinäinen liiga. Mitä siitä tulisi, jos SaPKo ja IPK haastaisivat "piäkaupungit"?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onneksi liigassa on 2 savolaista joukkuetta, että on keskinäinen liiga. Mitä siitä tulisi, jos SaPKo ja IPK haastaisivat "piäkaupungit"?
Häpeäntunnetta ja halua purra ranteet auki ainakin eteläisessä piäkaapunnissa.

Ja kai ne ilmaiset pisteet muille joukkueille kelpaa, voi vaikka tehdä seura- ja sarjatasolla erilaisia ennätyksiä.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tapparan kokoinen joukkue pelaa kotonaan lauantai-iltana eikä kukaan ole avannut otteluketjua. Kertooko tämä palstan, Tapparan kannattajien vai Liigan rappiosta?

Ei sillä, olisihan Pelicansin puoleltakin joku sen voinut yhtä hyvin avata, mutta kannattajamäärät ja kotijoukkueen huomioiden olettaisi kuitenkin, että vähintäänkin joku Tapparan puolelta sen avaisi. Keskustellaanko siellä nykyään vain omassa kuplassa omassa osiossa ja omilla palstoilla vai mikä on? Toivon Tapparaa kannattavilta palstalaisilta virallista selvitystä asiasta mahdollisimman pian.
 
Torsti

Me ollaan tyytyväisinä hiljaa, kun peli kulkee. Sitten kun diesel yskähtelee painetaan paniikkinappulaa ja näppäimistön näppäimiä. Ja me oltiin tietty kaikki Tapparan fanit hallissa tai Hakametsän parkkipaikalla hengessä mukana eikä ehditty tänne mitään spekuleeraamaan.
 
Ja me oltiin tietty kaikki Tapparan fanit hallissa tai Hakametsän parkkipaikalla hengessä mukana eikä ehditty tänne mitään spekuleeraamaan.
Tekeekö muisti tepposet, kun muistelen että viime vuosina Tapparan faneja on ollut enemmän kuin 4942 kappaletta? Mistä johtuu tämä yleisökato? Liikaa ostomiestä jengissä?
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tekeekö muisti tepposet, kun muistelen että viime vuosina Tapparan faneja on ollut enemmän kuin 4942 kappaletta? Mistä johtuu tämä yleisökato? Liikaa ostomiestä jengissä?
Kuten kirjoitin, siellä oltiin myös parkkipaikalla hengessä mukana. Eli ilmeisesti tullut jokin sekaannus ja hallin on ilmoitettu olevan täynnä. Loput jääneet sitten parkkipaikalle mahdollisimman lähelle rakkaan seuransa edustusjoukkuetta.

Tappara on jatkuvassa kriisissä. Ensin pelillisesti aivan yössä ja vasta sijalla kuusi, ulkopuoliset huutelevat kriisiä. Nyt hallissa ei käy väkeä, Tapparan talous ennenpitkää kriisissä. Mistä apu? Omat pojat -projekti? Jeesatkaa nyt Mikkiä, kun ei se osaa
 
axe

Jäsen
Tekeekö muisti tepposet, kun muistelen että viime vuosina Tapparan faneja on ollut enemmän kuin 4942 kappaletta? Mistä johtuu tämä yleisökato? Liikaa ostomiestä jengissä?

Onhan siinä , että viime kauden 12. kotipeli (perjantai) veti kuitenkin 5042 katsojaa, kun tänä vuonna se 12. kotipeli (lauantai) veti vain 4942. Ja esim. se 11. kotipeli, kumpanakin vuonna samalla viikolla tiistaina, oli viime vuoden eduksi 4587-4424. Eli sen reilun 100 katsojaa tosiaan käy tässä vaiheessa vähemmän kuin viime kaudella.

Tosin viime kaudella kotipelit 11-12 pelattiin vuosikalenterissa lähes tasan kuukautta myöhemmin marraskuun lopussa. Vai onkohan sillä kalenterilla koskaan ollut merkitystä, syyskuu tai helmikuu, samoja pelejä ne on.
 
Viimeksi muokattu:

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Eli ilmeisesti tullut jokin sekaannus ja hallin on ilmoitettu olevan täynnä.
Tämä ongelma johtuu noista lippujen jälleenmyyntifirmojen toiminnasta. Taitavat kylläkin olla saman firman eri osioita. Esim lippupiste ilmoittaa tapahtuman olevan sold out, mutta iso osa lipuista on annettu "toiselle" firmalle myytäväksi. Ainakin ticketmaster taitaa näin toimia. Tällöin välittäjäfirma, eli käytännössä ticketmaster, pystyy myymään 15eur lipun "pikku" kuluineen ~30 - 150eur hintaan "loppuunmyytyyn" tapahtumaan. Teimme tästä pientä tutkielmaa kun välittäjäfirmoja alkoi ilmaantua apajille.
Tämä ilmiö vähentää entisestäänkin kiinnostusta lähteä katsomaan peliä.
 
Wire

Jäsen
Tapparan kokoinen joukkue pelaa kotonaan lauantai-iltana eikä kukaan ole avannut otteluketjua. Kertooko tämä palstan, Tapparan kannattajien vai Liigan rappiosta?

Ei sillä, olisihan Pelicansin puoleltakin joku sen voinut yhtä hyvin avata, mutta kannattajamäärät ja kotijoukkueen huomioiden olettaisi kuitenkin, että vähintäänkin joku Tapparan puolelta sen avaisi. Keskustellaanko siellä nykyään vain omassa kuplassa omassa osiossa ja omilla palstoilla vai mikä on? Toivon Tapparaa kannattavilta palstalaisilta virallista selvitystä asiasta mahdollisimman pian.

Tappara fanit notkuu omalla foorumilla. Ainakin itse olen lopen kyllästynyt tämän palstan Ilves trolleihin eikä siten tule matseja kommentoitua.

Ilmeisesti väärin kannatettu...
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara fanit notkuu omalla foorumilla. Ainakin itse olen lopen kyllästynyt tämän palstan Ilves trolleihin eikä siten tule matseja kommentoitua.

Ilmeisesti väärin kannatettu...
Jos et voi voittaa niitä, niin liity heihin. No ei tietenkään ketään voi suositella kannattamaan Ilvestä, vaan tee kuten minä. Suollat tällaista paskaa palstalle viestistä toiseen. Mukahassuttelua ja tuomareista valittamista, miten mukavammin voi lauantai- tai oikeastaan minkä tahansa illan viettää.
 
Apheu

Jäsen
Tappara.co palstalla tosiaan tapahtuu käytännössä kaikki keskustelu Tapparasta - tavallaan täällä Jatkoajassa oikeastaan voimasuhdeketju on ainoa, jossa on kiva välillä vähän vääntää muiden joukkueiden kannattajien kanssa. Muuten tuolla .co:n puolella käydään oman joukkueen asioita aika isolla käyttäjämäärällä läpi. Onkohan muuten mitään vastusta muista liigaseurojen kannattajajoukoista tälle? Siis keskustelupalsta-aktiivisuudelle? Tuolla kuitenkin yksittäisten pelaajienkin ketjuissa on satoja viestejä, joillain jopa tuhansia. Jotain kertoo vaikka se, että Charles Lingletin ketju, näyttää keränneen yli 700 vastausta, lähes saman verran kuin jatkoajan puolella jo vuoden päivät oleva "Tappara kaudella 17-18" -ketju. Linglet pelasi Tapparassa viime kaudella jonkun 10 matsia. Tuossa nyt tuollainen ääriesimerkki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös