Niklas Nordgren

  • 110 063
  • 324

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
En löytänyt ensi silmäyksellä ketjua Niklas Nordgrenille.
Kaveri on aivan huikea tapaus! Silmät varmaan korvissa ja niskassa, sijoittuu koko ajan hyvin, tekee itsensä pelattavaksi, näkee koko kentän ja mihin muut ovat menossa, syöttää hyvin ja on ennen kaikkea ratkaisija. Olisi voinut eilen tehdä pisteet 5+2 vähän paremmalla onnella. Tiedän että vastus oli heikompi, mutta ei siellä meidän varsinaiset "tähdet" paremmin hääränneet. Ehkä vähän kevyt vielä, mutta pärjää isojen poikien kanssa varmasti. Tuli mieleen Hakki nuorena ja osittain myös Mikke. Selin on mielestäni peluuttanut oikealla tavalla junioreita ja määrännyt floppaajat sivurooliin kolmosketjuun. Toivottavasti Nordgrenille ja Jääskälle löytyy paljon peliaikaa. Ja miksei myös muille junnuille jonkun verran. Jos Selin ei sitä löydä, on kyllä todella hölmöä.
 
Cölimaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mighty Hawks of Monte Carlo
Onpa hienoa aina kun tulee uusille nuorille pojille onnistumisia miesten peleissä. Tällä ja viime kaudella paljon Nuorten Liigaa seurannut ja tää herra on kyllä yksi viihdyttävimmistä tapauksista. Reilusti vaan näytönpaikalle Liigassakin, mutta muistetaan pitää odotukset maltillisina. Tai tuskin Nikkekään joka matsiin hattutemppua painaa ;)
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin FB:stä jonkun haastattelun, ja vaikuttipa oikein hauskalta persoonalta. Nyt vaan paljon luottoa hyvillä ketjukavereilla, eikä dissausta heti kun ei mene ineen, Raskeille ja muille sarjajyrille ne. Heiskasen kanssa oli hyvä hiljaisuus viime kaudella vaikeimpien aikojen kohdatessa ja toimi hyvin.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Nikke pelasi poikani kanssa fudista samassa jengissä suunnilleen parin vuoden ajan jossain 11-12 ikävuoden paikkeilla. Mieleeni jäi peli jossain turnauksessa, jossa vieressäni matsia seurasi minulle tuntematon heppu, joka oli paikalla seuraamassa tuomareiden toimintaa. Alkoi sitten minulta kyselemään Nikestä, ja totesi: "En ole nähnyt kenelläkään samanikäisellä samanlaista pelisilmää Teemu Selänteen jälkeen". No, en tiedä kuka hän oli, mutta tuntui kyllä ymmärtävän aiheesta jotakin.

Mutta oli ainakin silloin todella mukava junnu, joka omasi melkoisen kovan voitonhalun ja peli-innon. Erittäin hienoa nähdä punaisissa, ja toivon pitkälle vievää urakehitystä.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
En löytänyt ensi silmäyksellä ketjua Niklas Nordgrenille.
Kaveri on aivan huikea tapaus! Silmät varmaan korvissa ja niskassa, sijoittuu koko ajan hyvin, tekee itsensä pelattavaksi, näkee koko kentän ja mihin muut ovat menossa, syöttää hyvin ja on ennen kaikkea ratkaisija. Olisi voinut eilen tehdä pisteet 5+2 vähän paremmalla onnella. Tiedän että vastus oli heikompi, mutta ei siellä meidän varsinaiset "tähdet" paremmin hääränneet. Ehkä vähän kevyt vielä, mutta pärjää isojen poikien kanssa varmasti. Tuli mieleen Hakki nuorena ja osittain myös Mikke. Selin on mielestäni peluuttanut oikealla tavalla junioreita ja määrännyt floppaajat sivurooliin kolmosketjuun. Toivottavasti Nordgrenille ja Jääskälle löytyy paljon peliaikaa. Ja miksei myös muille junnuille jonkun verran. Jos Selin ei sitä löydä, on kyllä todella hölmöä.

@Bafforosso; minulla myös tuli mieleen Hakin ensimmäiset kaudet mieleen Esa Peltosen ja Juhani Tammisen keskellä. Nyt vain riittävästi peliaikaa Niklakselle 1-2 ketjussa esimerkiksi Tyrväisen ja Sopasen tai Carlssonin ja Raskin kanssa.
 
Coreyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mahtavaa, että kaveri saa näytönpaikan jälleen tänään: kokoonpanossa siis Malisen ja Haden rinnalla! Nordgren iskee ainakin pisteen tänään!
 
Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erittäin mielenkiintoista nähdä miten nordis pärjää liigassa. Tätä on odotettu. Jos iskee tänään hattutempun, pelipaita on pakko ostaa seuraavassa kotipelissä Norgrenin nimellä.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen lupaus. Tietenkin täysi raakile, mutta voi aivan hyvin kehittyä kovaksikin tekijäksi.

CHL:n vastustaja oli karmean huono, jopa Carlsson näytti loistavalta hyökkäyspäähän. Mukavaa kuitenkin, että Nordgren pääsi ihan pelimiesten ketjuun ja pääsee pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Tänään näkee paremmin missä mies menee liigan mittapuulla. Jos ei ole liigatasoa vielä, niin tulee olemaan myöhemmin.
 
karhjoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers
Toivotaan että liigadebyytti lähtee CHL:n tyyliin. Mutta mikä on lempinimen "Hautaaja" taustalla?
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Kun pelaaja on hiomaton timantti niin kyllä sen huomaa jo muutaman vaihdon jälkeen. Tästä pojasta kuullaan vielä.
 
Kun pelaaja on hiomaton timantti niin kyllä sen huomaa jo muutaman vaihdon jälkeen. Tästä pojasta kuullaan vielä.

Ei paljoa paremmin voisi sanoa. Poika on 17-vuotias, kokoluokka kääpiö ja luistelunopeutta ei voi kyllä kehua (korostuu, kun on vielä kasvuikäinen). Eli HIFK:n tasoiseen jengiin ei pitäisi olla mitään palaa, silti sinne ehdottomasti kuuluu. Lukee peliä todella hyvin, luistelu on teknisesti hyvää ja kokonaisuutena todella kiinnostava pelaaja.

Olen aina ihaillut pelaajia, jotka osaavat kadota (oikealla tavalla) hetkeksi ja ilmestyä täysin tyhjään tilaan. Ja pelaajista, jotka eivät koohota kiekon perässä, vaan menee sinne, mihin kiekko tulee. CHL-pelien maalit olivat aivan loistava esimerkki tästä. Kolme erilaista tilannetta, kolme loistavaa ratkaisua jotka johtivat maaliin. Ensimmäisessä teki hyökkäyssinisen jälkeen pienen painonsiirron, jolla sai huomattavasti lisää aikaa ja tilaa ja nappasi ranteella maaliin, toisessa oli hyökkäyssiniseltä asti 1) pelattavana 2) valmiina laukomaan ja sieltähän se one-timer napsahti. Kolmannessa sitten teki tuon katoamistempun ja yhtäkkiä olikin täysin vapaana toisella tolpalla.

Kun miettii jannun heikkouksia, ei ole vaikea povata loistavaa tulevaisuutta. Kokemusta tulee lisää, jalkoihin tulee lisää ruutia todennäköisesti päivä päivältä ja sitä kautta myös tasapaino ja luistelu kehittyy. Varsinkin kun lyhyellä otannalla luistelu on teknisesti ihan ok-tasolla, mutta voimaa tarvitsee vielä lisää. Innolla odotan ja toivon, että Atu antaa Niken antaa näyttöjä vielä useamman pelin.
 
444

Jäsen
Ihan pirteästi pelasi. Vähän sellaista junnumaista yli-innokkuutta, joka ilmeni mm. omiin jalkoihin kompastumisena yms. Ihan kelpo suoritus ja hyvää yritystä. Tällä hetkellä ansaitsee toki paikkansa ringissä, mutta rehellisesti sanottuna siihen ei juuri nyt vaadita kovin paljon.
Koko muu ketju tosin oli erittäin näkymätön. En tiedä, johtuiko Nordgrenin tekemisestä vai jostain varmistelusta, mutta Malinen oli totutun näkymätön ja Haataja ei tainnut koko pelin aikana edes koskea kiekkoon.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
En ihan ymmärrä kuinka on varaa jättää synnynnäinen maalintekijä pois kokoonpanosta!
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
En ihan ymmärrä kuinka on varaa jättää synnynnäinen maalintekijä pois kokoonpanosta!
Vaikka siksi että ei tuollaista kannata heti piippuun vetää. Pelatkoon välillä nuorten pelejä, mitkä eivät ole niin fyysisiä kuin miesten liigapelit.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka siksi että ei tuollaista kannata heti piippuun vetää. Pelatkoon välillä nuorten pelejä, mitkä eivät ole niin fyysisiä kuin miesten liigapelit.
Kolleilla on tänä viikonloppuna yksi kauden viikonlopputurnauksista Vaasassa ja Nordgren näkyy ainakin tänään olleen kokoonpanossa, teki maalin kuinkas mutuenkaan. Varmaan parempi, että juuri tuollaiseen joukkuehenkeä rakentavaa (toivottavasti) viikonloppuun osallistuu junnujen mukana. Eipä kukaan kai vakavissaan odottanut, että se paukuttaa jokaisessa miesten pelissä kolme kaappia.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Ja Nordgren on ASM:kin ali-ikäinen pelaaja. B-ikäinen kun on.
Että sikäli hyvä niitä A-pelejä vetää. Ja käydä Edarin mukana pikku hiljaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
HIFK:n naamakirjan mukaan Nikke pelaa huomisessa CHL matsissa. Kaikki vaan Nordikselle katselemaan nuoren taiturin otteita.
 
444

Jäsen
Tällä tyypillä ei ole henkilötunnuksessa väliviivaa, miettikääpä sitä.
Pilkunviilausta, mutta se on itse asiassa miinus-merkki, ei väliviiva. 1800-luvulla syntyneillä plus-merkki. Toki näppäimistöllä nuo tulevat samasta nappulasta.
Muistan hyvin, kun olin vuosituhannen vaihteessa Lastenklinikalla töissä ja piti yhtäkkiä opetella kirjaamaan siihen henkilötunnukseen noita A-kirjaimia. Muuten joku olisi voinut ihmetellä vähän iäkkäämpää potilasta.
 
Olitko hoitamassa meidän poikaa, joka oli teho-osastolla pari viikkoa tunnuksella 020100Axxxx? Tuli muuten yllätyksenä itselle silloin tuo A. Vahvaa off-topicia, pahoittelen sitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös