Calgary Flames 2017–2018

  • 68 648
  • 226

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Lisäksi Jagr lyö satavarmasti muutaman maalin ja päässee myös yv:lle.
Jonain noista lukuisista seniorivuosien seuravalintojen yhteydessähän oli puhetta, että Jagr ei edes liity joukkueeseen jossa rooli ei ole riittävän suuri. Sanoisin, että ylivoima-aikaa on tiedossa 100% varmasti. Tietysti nyt asia oli hieman eri kun kiinnostus oli kenties ensimmäistä kertaa uralla vähäisempää.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Glassin sopparin myötä joukkueen rosterissa alkaa olla ruuhkaa hyökkäyksen osalta. Olisikohan sieltä vielä lähdössä joku(Brouwer?) pois? Jankowski ei mielestäni noiden esitysten jälkeen kuulu enää AHL:n puolelle ja tuskin Lazarin suhteen joukkue ottaa sitä riskiä. Jagrin tulon myötä Brouwerille ei ainakaan enää ole luvassa yv-aikaa, joten tuo tuleva rooli olisi hyvin pieni. Olisiko sitten valmis siirtymään muualle isompaan rooliin?
 

Pitbat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames
Ensimmäinen matsi pelataan hyvin todennäköisesti seuraavalla kokoonpanolla:

Gaudreau-Monahan-Ferland
Tkachuk-Backlund-Frolik
Versteeg-Bennett-Brouwer
Hamilton-Stajan-Glass

Giordano-Hamilton
Brodie-Hamonic
Stone-Kulak

23. pelaajan joukossa ovat myös Hathaway, Bartkowski ja Lazar. Jagrin tulon jälkeen Hathaway lähtee alas ja F. Hamilton katsomoon. Valitettavasti Jankowski lähetettiin AHL:aan, mutta toivottavasti nousee nopeasti takaisin.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Avauksesta muutama sana. 3-0 pataan ja pulinat pois. Mielestäni pelistä jäi kuitenkin positiivisena asiana mieleen maalivahtipeli. Smith oli kyllä mies paikallaan maalilla. Kummastakaan maalista ei kyllä häntä voinut syyttää.

Miinusta puolestaan koko hyökkäysarsenaalille. Laukaukset olivat pitkälti laaduttomia ja ratkaisuyritykset mielestäni useaan otteeseen liian vaikeita. Hieman suoraviivaisuutta ja peli olisi ollut aivan eri. Muutamaan otteeseen Talbotia päästiin kunnolla testaamaan, mutta eväitä voittoon ei mielestäni tänään ollut.

Puolustuksessa useampaan otteeseen avaus-/syöttöpeli ei ollut riittävän laadukasta ja nopeaa jolloin Edmonton pääsi myllyttämään pitempiä jaksoja omassa päässä itse aiheutetuista syistä johtuen.

Lopuksi täytyy heittää hattu jäälle. Päivän peli osoitti että McDavid on ja tulee olemaan hankala pideltävä kenelle vastustajalle tahansa. Ansaitusti hattutemppu hänelle. Paikkoja olisi ollut laittaa vielä pari lisää. Hieman kyräillen olisi mielenkiintoista nähdä kuinka Edmonton suoriutuisi ilman häntä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Hieman kyräillen olisi mielenkiintoista nähdä kuinka Edmonton suoriutuisi ilman häntä.

Oilers on toki muutenkin pelannut hyvin, mutta olisihan joukkueen pelaaminen vähän erinäköistä, jos siellä McDavidin tilalla pelaisi esim. Eichel.

Tuossa jo yläpuolella käytiinkin hyvin lävitse ottelun kulku, mutta laitetaan nyt vähän omiakin ajatuksia. Ei tosiaan mitään jossiteltavaa, vaan ilman Smithin loistavaa peliä lukemat olisivat olleet jotain ihan muuta. Brodie ja Hamonic olivat jäällä jokaisen maalin aikana. Pakkiparit vaihtuvat parempiin, mutta Brodie se vaan kerää miinuksia. 2-3 vuotta sitten näytti siltä, että Brodie on tulossa Gion tasoiseksi puolustajaksi. Ei kyllä enää näytä siltä. Hamonic pelasi mielestäni paremman pelin ja pelasti yhden lähes varman maalin. Jagr on ties kuinka kauan sivussa ja Brouwer pelannee sen ajan Bennettin ketjussa. Ei vaan tunnu miestä kiinnostavan ja varmaan jo odottelee tämän kauden jälkeisiä ulosostorahoja.

Yhden ottelun perusteella näyttäisi siltä, että tuskin joukkue tulee ainakaan mv-peliin kaatumaan ja tällä rosterilla pitäisi olla mahdollista mennä pitkälle. Ongelma vaan on se, että on iso mahdollisuus sille, että ensimmäisellä kierroksella tulee vastaan joko Ducks tai Oilers. Näyttää nyt valitettavasti siltä, että Oilersista on tulossa samanlainen peikko joukkueelle, kuin Ducksista. Vähän kyllä epäilen sitä, että pystyykö GG nostamaan joukkueen seuraavalle tasolle. Toivottavasti olen väärässä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ensimmäisen erän jälkeen näytti vähän huonolta, mutta sen jälkeen ottelu kääntyi ja lopulta selvä voitto Jetsistä. Jos Oilersia vastaan oli puute hyvistä maalipaikoista, niin nyt ei todellakaan ollut. Paremmalla viimeistelyllä maaleja olisi voinut helposti tulla muutama lisää. Smith vähän nukahti tuossa Laineen maalissa, mutta muuten pelasi taas hyvin. Brodie vastasi hienosti kritiikkiini ja pelasi yhden uransa parhaista peleistä. Tehot 2+2 ja varsinkin tuo esityö Gaudreaun maaliin oli upea. Vihdoinkin alkaisi näyttää siltä, että Brodie on oppinut myös laukomaan itse, eikä aina vain hae sitä syöttöpaikkaa. GG muutti ottelun aikana vähän ketjuja ja Gaudreau pelasi Bennettin ja Lazarin kanssa jonkin aikaa. Se vaikutti kyllä toimivan hyvin ja Lazar pelasi Flames-uransa selvästi parhaan ottelun. Se ura on tosin vain viiden ottelun mittainen, mutta on tehnyt niissä yhteensä neljä pistettä. Sekään ei silti ilmeisesti riitä pelaavaan kokoonpanoon sen jälkeen, kun Jagr aloittaa oman Flames-uransa. Brouwer ja Glass ilmeisesti sitten auttavat enemmän joukkuetta. Seuraavaksi sitten taas yrittämään rikkoa Honda Centerin kirousta.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Olipa upea voitto! Ilman sen suurempia analyysejä 2-0 Honda centerissä on parasta mitä alkukauteen voi toivoa. Yksi mörkö on selätetty.

Smith pelasi taas erinomaisen pelin. Toivottavasti lopun loukkaantuminen ei ole mitään pahempaa.

P.S. Edmontonin häviö samalla kierroksella saa hymyilyttämään vielä enemmän :)
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Peukku myös Harmonicille. Puolusti kapteeniaan ja anto perrylle kovuutta.
Vaikuttaa valmiimmalta joukkueelta, kuin vuosi sitten.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Tosiaan, kiva nähdä Flamesissa taas maalivahti. Ei nyt ole mikään tarkoitus jinxata mitään, mutta Smithin viimeöinen peli-ilme oli sellainen, etten kyllä muista yhtä hyvää asennetta ja tekemistä keneltäkään Flamesin maalipuiden välissä sitten Kipperin kauden. Jonkin verran pomppi välillä, mutta tuo ukko on kyllä loistavasti ollut peleissä sisällä, ja kiekollinen peliin osallistuminen on myös jatkuvasti auttanut jengiä, kun pitää lähteä omista pois paineen alta. Sanoi haastattelussa, ettei lopun tärsky ollut mitään vakavampaa.

Hamonicista myös komppausta täältä. Puolusti Gioa, ja antaa Brodien tukea hyökkäyksiä "vähän" eri tavalla, mitä Wideman viime kausina. Tkachuk on myös ihana, aika komiasti sai taas hankittua jäähyt sekä Fowlerille, että Getzlafille ihan pelkällä olemuksellaan. Otti myös itse yhden jäähyn, mutta se olikin pelin selkein tuomarivirhe, josta Ducks myös sai momentumin, mutta onneksi kestettiin.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Henkisesti todella iso voitto. Pudotuspelit Ducksin kotiedulla eivät enää välttämättä tarkoita kesälomaa. Kolmannessa erässä ankat hakivat kyllä hyvin tasoitusta, mutta joukkue onnistui aika hyvin pelaamaan pois ne vaarallisimmat maalipaikat.

Elliott ja Johnson pelasivat osan viime kaudesta erittäin hyvin, mutta kyllähän tuo Smithin pelaaminen näyttää vielä selvästi paremmalta. Tuo mailapelaaminen tulee pitkässä juoksussa väkisinkin antamaan vastustajille jonkin verran maalipaikkoja, mutta hyödyt ovat kyllä paljon suuremmat kuin haitat. Kolmen ottelun perusteella tuo Smithistä maksettu hinta tuntuu hyvin halvalta.

Ennen kauden alkua pidin tuota Hamonicin hintaa vähän liian korkeana, enkä ollut ihan varma, että onko kyseessä oikeasti hyvä top-4 puolustaja. Nähdyn perusteella ei kyllä enää tarvitse sitä miettiä. Ei varmasti tule olemaan korkealla pakkien pistepörssissä, mutta tärkeintä onkin, että Brodie saa siihen hyvän mahdollisuuden.

Bennettin pelaamisessa on paljon hyvää, mutta edelleen pari viime kaudesta tuttua asiaa tuntuu olevan läsnä. On saanut tällä kaudella enemmän yv-aikaa, kuin viime kaudella ja silti tuo tehottomuus vaan tuntuu jatkuvan. Toinen on sitten se, että vieläkin ottaa ihan liikaa noita typeriä jäähyjä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Olipa ihana voitto! Flamesin pelaaminen lopahti jotenkin täysin 2-0 osuman jälkeen. Edes Kingsin 2+2 minuuttinen ei tuntunut saavan joukkuetta syttymään. Saatiinko laukaustakaan kohti maalia tuon jäähyn aikana?

Kings tuli rinnalle ja ohi, mikä mielestäni oli ihan odotettavaa. Brownilta pari nättiä ohjurimaalia.

Keithin poika toi komeasti Flamesin tasoihin kolmannen erän puolivälissä. Ottelun lopussa jaettiin ihmeellisiä jäähyjä ja jätettiin vastaavasti selviä jäähyjä viheltämättä. Mielestäni nuo menivät kuitenkin suurinpiirtein 50:50 joten eivät ne peliä varsinaiesti ratkaisseet suuntaan jos toiseenkaan.

Smith oli jälleen hyvä enkä laittaisi näistäkään maaleista yhtään ns. hänen piikkiin.

Jagr pelasi odotetun vahvasti kulmaväännöissä. Flames on usein ollut vähän altavastaaja noissa kulmaväännöissä ja Jagr kuuluisine takamuksineen tuo kyllä mukavan lisän tuolle sektorille.

Tästä on mukava jatkaa Ottawa otteluun.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Tosiaan tuon toisen maalin jälkeen näytti siltä, että joukkue ei edes yrittänyt hakea sitä kolmatta maalia ja luotti vain siihen, että Smith hoitaa loput. Tuon neljän minuutin yv:n aikana ottelu olisi pitänyt ratkaista lopullisesti, mutta suoritus oli yksi heikoimmista, jota olen koskaan nähnyt. Vasta siinä vaiheessa, kun Kings meni ohi joukkue taas alkoi pelaamaan.

Smith pelasi taas erittäin hyvän pelin. Ekassa oma pelaaja teki hyvää maskia ja noita Brownin ohjureita ei yksikään maalivahti olisi torjunut.

Tkachukilta ihan kohtalainen ottelu ja pääsi taas hiukan enemmän Kings-pelaajien ihon alle.

Jagr tulee varmasti tuosta vielä parantamaan, mutta mielestäni Lazar toi tuohon ketjuun niin paljon enemmän vauhtia ja maalipaikkoja. Nyt oli toki enemmän kiekonhallintaa ja kulmavääntöjä, mutta eivät ne oikein johtaneet mihinkään.

Flamesin puolustuksen pitäisi olla ehkä jopa koko liigan paras, mutta näissä neljässä ottelussa vastustaja on päässyt laukomaan maalia kohti yli 40 kertaa per ottelu. Smith tuskin tulee pelaamaan koko kautta tällä tasolla ja Läck tulee kuitenkin pelaamaan osan otteluista.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Flames oli kokonaisuudessaan nyt aika huono, joten se nyt tietty miellyttää, että tuollaisesta paikasta siltikin 2p. Gulutzan ei ollut ollenkaan tyytyväinen. Heti, kun peli vähän syttyi liekkeihin kolmannessa erässä, alkoi Flames myös pelaamaan paremmin. Tkachukille taas kerran isoa kiitosta. Ehdoton highlight oli 0-2 -maali, kun Johnny Hockey teki Doughtysta kuoriämpärin.

Luottoa on, että otteet kyllä paranevat. Nopeammat ja hallitummat lähdöt omista, ja sitä kautta vähemmän omassa päässä perässä juoksua ja blokkeja/Smithin torjuntoja.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Nojoo,
Jagrin kotiavaus.
Lazar saa näyttöpaikan ykkösessä ja ferland otti Glassin paikan Nelosessa.
Odottaisin kotivoittoa Ottawasta ja toivoisin, että Bennett ja Hamilton näkyisivät pistetilastoissa...
Jos Smith jäisi alle 35 torjuntaan, niin sekin olis positiivistä.

E: misinfot pois...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Lukemista huolimatta se oli aika tasainen matsi. Ero syntyikin lähinnä mv-pelistä ja Canucksin huonosta yv-pelaamisesta ja ylipäätään heikosta viimeistelystä. Flamesin kannalta parasta oli se, että Smith palasi yhden heikomman matsin jälkeen taas tasolleen. Hyvää oli myöskin se, että pakit onnistuivat maalinteossa peräti neljä kertaa ja av oli erittäin hyvää. Muuten tuo pelaaminen näyttääkin sitten aika kurittomalta ja sekavalta. Ihan liikaa jäähyjä näihin kahteen viimeiseen peliin ja joukkue näköjään on alkanut ottamaan yhden jäähyn aloitusvirheestä per peli. Muutenkin joukkueella tuntuu olevan isoja vaikeuksia sopeutua tuohon uuteen aloituslinjaan, kun joutuvat sen verran usein vaihtamaan aloittajaa. Se näkyy sitten ihan suoraan noissa aloitusprosenteissa. Tuo GG:n ketjulottokin tuntuu vaan sekoittavan pelaamista, kun ainoastaan Backlundin ketju pysyy samana ottelun ajan. Hyvä asia on tietysti se, että noita voittoja tuntuu silti irtoavan.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Tänään oli Ketjuja rukattu sillai, että Jagr on ykkösessä ja Ferland hyökkää Bennettin ja Versteegin Kanssa.
Läck ei Aloita vanhaa jengiään vastaan. GG kertoi, että Läck alkaa nyt olla sen näköinen, kuin Vancouverissa aikoinaan.
Toivottavasti parin päivän treenaus on saanu peliä paremmin uomiinsa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Laitetaan nyt vähän viiveellä omia ajatuksia tuosta Canes-matsista. Sama meno tuntuu vaan jatkuvan eli joukkue ottaa ihan liikaa noita typeriä jäähyjä ja Smith pitää joukkuetta pystyssä. Pitkästä levosta huolimatta tuo pelaaminen näytti ihan siltä, kuin olisi ollut jo kolmas matsi kolmeen päivään. Kautta on nyt takana seitsemän peliä ja oli hyvin lähellä, että joukkue olisi jäänyt nollille jo kolmannen kerran. Olihan tuossa pelissä paikkoja tehdä niitä maaleja, mutta vedot menivät lähinnä päin Darlingia tai kokonaan ohi maalin. Canesille kuitenkin ihan ansaittu voitto.

Joukkue oli Backlundin suhteen erittäin kärsivällinen ja se tietysti lopulta kannatti. Nyt kun tuo ikkuna on kuitenkin jo auki, niin mielestäni Bennettin kohdalla ei vaan voida odottaa enää sitä 3-5 vuotta, että josko pelaajasta tulisi vielä lopulta se erittäin hyvä sentteri. Itse en vaan näe mitään merkkejä siitä, että niin tulisi tapahtumaan. Bennettin pelityyli vaan sopisi niin paljon paremmin laitaan ja uskon, että sillä pelipaikalla tuota potentiaalia olisi vielä paljon jäljellä. Jankowskin näytöt NHL:n puolella ovat toki hyvin pienet, mutta uskon, että voisi hoitaa tuon kolmossentterin roolin Bennettiä paremmin. Tämän alkukauden perusteella melkein kuka tahansa hoitaisi.

Lopuksi jotain hyvääkin:

- Tkachuk. Oli jo viime kaudella loistava ja tällä kaudella mennyt taas selvästi eteenpäin. Hankkii vastustajille niin paljon jäähyjä, että nuo omat jäähyt eivät paljoa paina siihen nähden.
- Gaudreau ja Monahan. Ovat aloittaneet kautensa erittäin hyvin viime kauteen verrattuna.
- Giordano. Tulee harvemmin mainittua, kun tuo pelaamisen taso tuntuu olevan ihan itsestäänselvyys. Tullee olemaan tällä kaudella pakkien pisteissä vasta kolmas, mutta tuo oman pään loistava pelaaminen kyllä korvaa sen helposti. En ole yhtään huolissani tuon sopparin suhteen.
- Jagr. Parantaa peli peliltä ja oli jo tuossa Canes-matsissa mielestäni Smithin kanssa joukkueen paras pelaaja. Erittäin hyvä hankinta.

Ensi yönä sitten vieraaksi tulee Wild ja siitä olisi hyvä ottaa pisteitä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ei sitten tullut pisteitä tuosta Wild-matsista, mutta ainakin pelaaminen näytti paljon paremmalta, kuin edellisessä pelissä.

Jagr on sitten ainakin muutaman pelin sivussa ja Janko nostettiin vihdoin ylös. Toiveeni toteutui sitten hyvin nopeasti ja kolmonen ainakin aloittaa muodossa Bennett-Janko-Lazar. Mielenkiintoisen oloinen ketju ja toivottavasti Gulu antaa ketjulle mahdollisuuden, eikä ala muuttaa sitä heti toisessa erässä jos homma ei heti välittömästi natsaa.

Ensi yönä sitten vieraspeli Predatorsia vastaan ja heti seuraavana päivänä Bluesin vieraaksi. Läck varmaan saa aloittaa Bluesia vastaan.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Jos joku tietää hyvän striimin, jolla kattoo peliä niin laittakaa vaikka yv. Näyttäis olevan 'free game' Nääsvillessä tänään.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jankolta hyvä debyytti, Bennettikin pelasi varmaan parhaan pelinsä so far kun pistettiin laitaan. Huonostihan se taas kerran alkoi, kun jälleen otettiin alkuun paljon jäähyjä, ja Preds käytti molemmat kahdesta ensimmäisestä yrityksestä. Onneksi jäähyily loppui ekaan erään, ja voisi sanoa, että Flames otti tokasta erästä lähtien kuskin paikan. Rinne oli pirun hyvä, mutta kyllä ne tarvittavat maalit vaan saatiin, ja rankuilla sitten homma himaan.

Erittäin positiivista nähdä, että nuoremmasta kaartista on ratkaisijan viitan kantajiksi, Etenkin tällaisissa vieraspeleissä, jossa vastassa on yksi liigan organisoiduimmista ja parhaista puolustavista joukkueista. Etenkin Tkachuk, joka väänsi tahtomaalin ja kyykytti Predsin kovaa Ekholmia. Rankkari vielä sisään räpsäkäden puolelle, Matthew on kyllä voittajaluonne. Posia tietty myös ykköselle, kun toivat pelin tasoihin ja Monahan sitten painoi myös pilkuista maalin tavaramerkkiranteella. Gaudreau ei ollut kolmen ekan vetäjän joukossa ollenkaan, ja viime kauden vetoihin peilaten se oli varmasti oikea päätös. Smith myös maalilla totutun kova.

Ensi yönä sitten taas kova peli Bluesin vieraana. Tästä on ihan hyvä jatkaa sinne.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Jos nyt muutama sana itse pelistä. Flamesin kannalta ottelun paras suoritus oli tuo Backlundin loistava vaihto, joka johti ensimmäiseen maaliin. Ensin pelasti viime hetkellä lähes varman maalin, jonka jälkeen kuljetti kiekon vastustajan alueelle ja lopulta teki vielä maalin. Läck ei nyt pelannut varsinaisesti huonoa peliä, mutta uskon, että Smith olisi torjunut 1-2 noista maaleista. Flamesilla oli vielä saumat tuon onnekkaan toisen maalin takia, mutta kolmannessa erässä tankki näytti olevan ihan tyhjä ja loppukiristä ei tullut oikein mitään.

Jos nyt jotain hyvää hakee tästä tilanteesta, niin joukkue on kuitenkin piste per peli tahdissa, vaikka kokonaisuutena tuo pelaaminen on vielä aika heikolla tasolla. Se onkin sitten jo ihan eri asia, että saako Gulu tuota hommaa toimimaan missään vaiheessa. Viimeisestä neljästä pelistä siis kolme tappiota. Tasakentällisin ihan hyvää tekemistä, mutta YV on ollut 7,7% ja AV 60%. Nuo jäähymäärät ovat sentään olleet laskussa, mutta AV-pelaamisen taso on sitten muuten romahtanut.

Tkachuk. En yllättyisi yhtään jos olisi 1-2 vuoden sisään joukkueen paras pelaaja.

Bennett. Kaverilla on kaikki mahdolliset työkalut olla loistava pelaaja, mutta tilastojen suhteen on ainoastaan loistava ottamaan jäähyjä. 10 matsia takana ja tehot 0+0. Pelaa välillä aivan loistavia vaihtoja ja välillä taas on aivan näkymätön. Tkachuk pelaa sillä tasolla, jota Bennettin suhteen olisi syytä odottaa, mutta lopputulos on jotain ihan muuta.

Jagr. 45-vuotiaan pelaajan puuttumisen ei pitäisi olla kovin iso asia, mutta siltä se nyt vaan näyttää.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ei tosiaan paljoa puutu, että Tkachuk olisi jo nyt jengin paras. Mutta kyllä alkaa kasetti menemään Bennettin Samsoniin jumiin. Ja erikoistilanteethan ovat samaa paskaa kuin viime kautena.

Mutta ei tuossa nyt mitään, pieni tasonnosto, niin kyllä playoffeihin mennään.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Sillä lailla. Kolmas matsi putkeen, jonka aikana joukkue pelaa kolme kertaa alivoimalla ja päästää kaksi maalia. Kautta takana 11 peliä ja joukkue on onnistunut tekemään yli kaksi maalia vain neljä kertaa. Se on aika huono yhdistelmä. Ei tuo pelaaminen tasakentällisin mitenkään huonolta näytä, mutta maaleja pitäisi pystyä tekemään enemmän. Varsinkin, kun myös ylivoimapelaaminen on niin surkeaa. Olihan tuossa taas paikkoja tehdä niitä maaleja, mutta pelaajia kiinnosti enemmän kiekon turha siirtely, kuin laukoa itse. Gaudreau sentään laukoi itse ja maalihan siitä syntyi. Tuo Brouwerin soppari on edelleen karmea, mutta kaveri on mielestäni nostanut viime peleissä selvästi tasoaan. Toisin, kuin Bennett. Pelasi vain reilut 9 minuuttia, mutta oli täysin näkymätön. Tuomarien toiminnasta voisi kirjoittaa yhtä sun toista, mutta antaa nyt olla.

Sentään jotain hyvääkin. Mangiapane johtaa AHL:n pistepörssiä tehtyään kahdeksaan peliin tehot 5+9. Luulisi saavan jossain vaiheessa kutsun ylös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös