KHL kaudella 2017–2018

  • 23 678
  • 86
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kun ei tällaista yleisketjua vielä ollut niin tehdään se nyt...
Voimasuhteissa ei kai ole tapahtunut mitään suurta mullistusta. Lada Togliatti tekee paluun parrasvaloihin ja Medvecak Zagreb nosti odotetusti kädet pystyyn ja siirtyi pelailemaan EBEL-tasolle. Eihän Kroatian jääkiekon taso ole lähelläkään KHL:ssa vaadittavaa tasoa eikä muutama parhaat päivänsä nähnyt Kanadan kroaatti riittänyt asiaa parantamaan.
Ensimmäisen kierroksen pelit kun on jo pelattu niin näyttää vahvasti sille, että Bratislavan ja Minskin ja ehkä Rigankin kaudesta tulee pitkä, kylmä ja pimeä. Idässä ei taida olla yhtään niin huonoa joukkuetta. Jos ja todennäköisesti kun Minsk tulee olemaan lännen heikoimpia joukkueita ja pudotuspelit ovat vain kaukainen haave, niin voi ennustaa että seurajohdossa tulee päitä putoilemaan. Siinä määrin innokas kiekkoniilo on maan presidentti Lukashenka.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
ZSKA-Kunlun pelissä ZSKA:n puolelta poppareilla istuivat Bogdan Kiselevitsh, Matt Robinson, Roman Ljubimov, Anton Burdasov, Mihail Grigorenko ja Sergei Andronov. Kaikki siis terveinä, mutta olivat rotaatiossa/poppareilla.

Tässä nähdään KHL:n suuret resurssierot. ZSKA:n popparimiesten yhteenlaskettu vuosipalkka lienee 6-8 miljoonan euron välissä.

ZSKA voitti Kunlunin 4-3.
 
ZSKA-Kunlun pelissä ZSKA:n puolelta poppareilla istuivat Bogdan Kiselevitsh, Matt Robinson, Roman Ljubimov, Anton Burdasov, Mihail Grigorenko ja Sergei Andronov. Kaikki siis terveinä, mutta olivat rotaatiossa/poppareilla.

Tässä nähdään KHL:n suuret resurssierot. ZSKA:n popparimiesten yhteenlaskettu vuosipalkka lienee 6-8 miljoonan euron välissä.

Onhan tuo melkoinen lista. Noista kaksi (Grigorenko ja Ljubimov) pelasivat viime kaudella NHL:ssä ja lisäksi kaksi (Kiselevitsh ja Andronov) edustivat Venäjää kevään MM-kisoissa.

Ja oikeastaan CSKA pyörittää samanlaista rotaatiota koko joukkueensa voimin. CSKA pelannut 10 ottelua ja kenelläkään pelaajalla ei ole enempää kuin 8 ottelua pelattuna johtuen rotaatiosta. Onhan tuo kokoonpanoon syvyys ihan naurettava, siis hyvällä tavalla. Esimerkiksi kovin kilpakumppani SKA pyörittää huomattavasti vähemmän rotaatiota. Siellä on Kovaltshuk, Datsjuk, Gusev, Plotnikov ja Shirokov pelanneet jokaisen ottelun ja yhden huilanneita Prohorkin, Barabanov, Kalinin, Hersley, Rykov ja Khafizullin eli yhteensä yli puolet kokoonpanosta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Onhan tuo kokoonpanoon syvyys ihan naurettava, siis hyvällä tavalla.
ZSKA:lla on minusta tällä kaudella sarjan paras materiaali.

SKA on heikentynyt viime kaudesta (pois Dadonov ja Shipatshev, mutta ei merkittäviä uusia vahvistuksia ainakaan vielä).

ZSKA on vahvistunut (uusina pelaajina mm. Kirill Kaprizov, Mihail Grigorenko, Aleksei Matshenko, Nikita Nesterov, Matt Robinson, Maksim Shalunov ja Sergei Shumakov). Ainoa merkittävä menetys on Stephane Da Costa, tosin viime kaudella hän oli heikko johtuen loukkaantumisista.

Kvartalnovin potkuja pidän virheenä, sillä hänet korvannut Igor Nikitin ei ole samaa tasoa millään mittarilla. Jos Kvartalnov olisi edelleen joukkueen valmentaja, pitäisin ZSKA:ta selvänä ennakkosuosikkina mestariksi.

Ja onhan tuossa materiaalissa jopa liikaakin leveyttä (liikaa siksi, että sarjan kannalta ei ole hyvä että muutama huippuseura haalii tällaisia rostereita).
Mv: Ilja Sorokin, Lars Johansson
Puolustus: Bogdan Kiselevitsh, Igor Ozhiganov, Aleksei Martshenko, Nikita Nesterov, Matt Robinson, Mihail Pashnin, Artem Blazhijevski, Mihail Naumenkov, Artem Sergejev
Hyökkäys: Kirill Kaprizov, Maksim Shalunov, Sergei Shumakov, Sergei Andronov, Ivan Telegin, Roman Ljubimov, Valeri Nitshushkin, Mihail Grigorenko, Anton Burdasov, Konstantin Okulov, Gregg Scott, Geoff Platt, Kirill Petrov, Aleksandr Popov, Andrei Svetlakov, Vladimir Zharkov
 

Masentaja

Jäsen
En nyt tiedä, onko oikea ketju, mutta nopeasti ei parempaakaan löytynyt. Kotoinen sm-liigamme on ollut nyt viikon käynnissä ja siellä on jaettu jo nyt hitonmoinen määrä pelikieltoja päähänkohdistuneista yms. Äkkiä selailin läpi KHL:n tuomiot tällä kaudella ja pikaisella katsannolla sain kasaan neljä tuomiota päähänkohdistuneista. Onko SM-liiga herkempi kuin KHL antamaan tuomioita vai onko oikeasti peli niin paljon likaisempaa liigassa?
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
En nyt tiedä, onko oikea ketju, mutta nopeasti ei parempaakaan löytynyt. Kotoinen sm-liigamme on ollut nyt viikon käynnissä ja siellä on jaettu jo nyt hitonmoinen määrä pelikieltoja päähänkohdistuneista yms. Äkkiä selailin läpi KHL:n tuomiot tällä kaudella ja pikaisella katsannolla sain kasaan neljä tuomiota päähänkohdistuneista. Onko SM-liiga herkempi kuin KHL antamaan tuomioita vai onko oikeasti peli niin paljon likaisempaa liigassa?

No oma mutu sanoo, että KHL:ssä (luultavasti jo siksi, että pelaajat ovat keskimäärin paljon kokeneempia) pelaajat osaavat ottaa paljon paremmin taklauksia vastaan ja sellaista Jormakka/Hishon -tyylin kiekonkatselua/en nähnyt yhtään että kaveri oli tulossa -kamikazepelaamista ei juurikaan näe. Ei ainakaan itsellä ole ikinä tullut sellaista kuvaa, että tahallisia vahingoittamisyrityksiä tms. olisi ollut liigassakaan yhtään sen enempää, mutta noita holtittomia putoamisia tilanteiden seurauksena tulee KHL:ssä paljon vähemmän, koska pelaajat ovat valmiimpia. Toisaalta KHL:ssä ei nähdäkseni myöskään lähdetä taklaajaa kovin herkästi rankomaan tilanteista, joissa vaikkapa vastustajan putoaminen on johtunut pääosin omasta huolimattomuudesta.

Toki voi olla, että kun liigassa on nuorempia pelaajia, niin myös taklaajilla saattaa tulla useammin teknisesti huonoja taklauksia, mutta lähtökohtaisesti syyttäisin pelaajien valmiutta ottaa vastaan. En tiedä mikä tilanne on nykyään, mutta joskus takavuosina välillä jopa tuntui, että tuo säkkinä pelaaminen oli jopa yksi keino haalia vastustajille jäähyjä.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko SM-liiga herkempi kuin KHL antamaan tuomioita vai onko oikeasti peli niin paljon likaisempaa liigassa?

Veikkaan että osasyy on se että Liigassa taklataan enemmän. KHL lentokentillä ei yksinkertaisesti ehdi pommittamaan. Toinen syy löytynee sarjojen tasoerosta taklauksissa ja niiden vastaanotossa.
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Magnitka otti taas turpaan, tällä kertaa Kazanilta. Yllättävän heikosti on lähtenyt viime kauden finalistin kausi käyntiin ja sijoitus on tällä hetkellä pudotuspeliviivan alla. Ykkösketju toki hajosi ennen kauden alkua ja puolustuksen kärkipelaajat kaikkosivat muualle, mutta ei tuo materiaali ihan niin heikko ole kuin tulokset antaisivat olettaa.
 

HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Vähemmän yllättäen Dinamo Riikaa valmentanut Sandis Ozolins on saanut kenkää. Dinamolla 12 ottelun häviöputki ja koko runkosarjasta kerännyt 5 pinnaa.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kudashoville potkut Lokosta, kuuden ottelun voittoputken jälkeen kuusi ottelua turpaan ja kolme ottelua näistä 1-6. Harmi, viime kausi oli loistava.
Riitti johdolle tämä, Kvartalnov tilalle?
 

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Dmitry Kvartalnovin johdolla Loko voi taistella Läntisen konferenssin 3-4 sijasta Jokereiden ja Moskovan jättien kanssa. Tätä ennen uhkasi jäädä Torpedon ja Sotshin jalkoihin noilla esityksillä.

Onko Erkka seuraava "Potkuaallon" uhri? Meillä Stockan hullut päivät, KHL:llä valmentajien vaihto viikot! Molemmat tulevat yhtä varmasti joka vuosi!
 

Masentaja

Jäsen
Kertokaahan tyhmälle millä perusteella menee KHL:n sarjataulukko? Jokerit on konferenssin kolmosena, kuitenkin enemmän pisteitä ja vähemmän pelejä kuin kakkosella? Ei ymmärrä, mitään järjellistä syytä ei pitäisi tuolle järjestykselle olla?
 

Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kertokaahan tyhmälle millä perusteella menee KHL:n sarjataulukko? Jokerit on konferenssin kolmosena, kuitenkin enemmän pisteitä ja vähemmän pelejä kuin kakkosella? Ei ymmärrä, mitään järjellistä syytä ei pitäisi tuolle järjestykselle olla?
Toisena oleva johtaa omaa divisioonaansa, Jokerit omassaan SKA:n jälkeen toisena. Samanlainen systeemi taitaa olla NHL:ssä?
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Kertokaahan tyhmälle millä perusteella menee KHL:n sarjataulukko? Jokerit on konferenssin kolmosena, kuitenkin enemmän pisteitä ja vähemmän pelejä kuin kakkosella? Ei ymmärrä, mitään järjellistä syytä ei pitäisi tuolle järjestykselle olla?

Sarjataulukko, KHL 2017-18 | Jokerit.com

"Sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavien kriteerien mukaisessa järjestyksessä:
1. kokonaispisteet, 2. kolmen pisteen otteluvoitot, 3. maaliero, 4. tehdyt maalit, 5. keskinäiset ottelut."

Niilo22:sta lainatakseni: Sijoitus määräytyy pisteiden perusteella muttei määräydy onneks.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kaiken varalta tarkennus: sijoitus konfrenssin sarjataulukossa ei määräydy @Kaukosäädin pisteiden järjestyksessä. Vaan kuten @Perreault85 totesi, ensin on molempien divisioonien ykköspaikalla olevat paremmuusjärjestyksessä (pisteet jne), ja sitten loput joukkueet paremmuusjärjestyksessä (pisteet jne). Alkujaan kopioitu NHL:stä.

Jokerit kuuluu Bobrov-divisioonaan ja konferenssin toinen divisioona on Tarasov. Bobrovin kärjessä on SKA ja Tarasovin CSKA.
 

HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Kauden neljännet potkut saa Slovanin päävalmentaja Milos Riha. Rihan saappaisiin astuu viime kaudella Barys Astanasta kenkää saanut Eduard Zankovets. Ketäköhän seuraavaksi saa potkut?
 

HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Nyt kun näitä potkuja on tullut useammat jo tällä kaudella, mites Erkka Westerlundin ja Hannu Virran laita mahtaa olla. Nyt Omskilta kotona 1-3 pataan ja ei muutenkaan ole oikein luonnistunut viimeisissä peleissä.
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Nyt kun näitä potkuja on tullut useammat jo tällä kaudella, mites Erkka Westerlundin ja Hannu Virran laita mahtaa olla. Nyt Omskilta kotona 1-3 pataan ja ei muutenkaan ole oikein luonnistunut viimeisissä peleissä.

En usko, että Erkka & Co näkee joulua Ufan riveissä. Tehotonta pelaamista ja heikkoa puolustamista, vaikka rosteri on vähintäänkin kohtalainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös