Masterchef Australia

  • 31 164
  • 154

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tälle hienolle televisio-ohjelmalle en löytänyt omaa ketjua ja mielestäni se ansaitsee sen. En ole mikään kummoinen kokki enkä mitenkään opi tai edes yritä opetella ohjelmasta uusia ruuanlaittotaitoja, mutta jotenkin ohjelma vain tempaa mukaansa. Aika vähän tulee televisiosta sellaisia ohjelmia, joita olisi "pakko" seurata, kun urheilukaan ei enää kiinnosta kuten ennen, mutta tätä ohjelmaa odotan kovasti. Toki jää aina välillä useitakin jaksoja välistä. Äsken katselin Ruutu-palvelusta niitä.

Ohjelman tuomarit George, Matt ja Gary ovat iloisia, kannustavia ja aika erilaisia kuin esimerkiksi Gordon Ramsay, vaikkei minulla ole mitään Gordonia vastaan ja Gordonin letkautukset ovat varmasti pitkälti käsikirjoitettuja. Vierailevat ravintola-alan huiput, kuten esimerkiksi Heston Blumenthal tai Marco Pierre White, tuovat oman mausteensa ohjelmaan. Tätä ohjelmaa katsoessa en ainakaan minä toivo ikinä kilpailijoille epäonnistumista. Toivon, että kaikki onnistuisivat ja tuomareilla olisi hankaluuksia valita vähiten onnistunut.

Eilisessä jaksossa oli yksi suosikkikilpailuistani eli viesti. Siinä oli hyvä uudistus se, että joukkueita ei ollut päätetty etukäteen. Siniseen joukkueeseen tuli mielestäni neljä erittäin kovaa kokkia ja sitten yksi, joka ei oikein hallinnut suolaisia ruokia. Neljä osaajaa joutuivat painamaan täysillä, ettei heidän joukkue joutuisi pudotukseen. Muita suosikkejani ohjelmassa viestin lisäksi ovat huutokauppa ja kisan loppuvaiheen mahdolliset ulkomaan matkat. Taisi olla viime vuonna, kun kilpailtiin San Fransiscossa.

Tälle sarjalle löytyy varmaan muitakin faneja. Toivottavasti ei spoilattaisi etukäteen tulevia jaksoja, vaan edettäisiin Suomen aikataulussa. En tosin tiedä, että ovatko Australian yms. televisioaikataulut kuinka paljon Suomea edellä. Nyt kun tarkemmin tutkin, niin taitaa olla koko kausi katseltavissa Ruutu+-palvelussa. En toivottavasti rupea tilaamaan sitä. Siinä tulisi ähky, jos yhtäkkiä olisi 50 jaksoa lisää katsottavana ja ehkä jäisi ne katsomatta ja kurkkaisi vain viimeisestä jaksosta lopputuloksen. Silloin jäisi melkein kokonainen kausi hienosta ohjelmasta näkemättä.
 
Viimeksi muokattu:

Herra Hopotin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Puoliso katsoo varmaan kaikki kokkiohjelmat, mitä televisiosta tulee, ja tämä on ainut mitä itsekin seuraan suht aktiivisesti. Tässä viehättää juuri tuo hyvä meininki, eikä jotain Ramsayn huutamisia jaksa enää seurata ollenkaan.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Masterchef Australia on hieno ohjelma, mutta liian hidastempoinen omaan makuun. Pariin viime kauteen en ole enää jaksanut panostaa. Masterchef USA ja Top Chef ovat näistä peruskokkiohjelmista enemmän omaan makuun. Australiassa liikaa tyhjäkäyntiä mestareiden oppituntien yms. muodossa. Marco Pierre White tosin rokkaa aina, vaikkakin Hells Kitchen Australiaa en viitsinyt julkkujen takia katsoa muutamaa jaksoa pidempään.

Tosin omasta mielestä My Kitchen Rules on parasta kokkailua ikinä ja siinäkin yhdessä kaudessa taitaa olla lähes 50 jaksoa ja kausi kestää kolme kuukautta. Tuossakin mahtavat tuomarit, joihin ohjelman kiksit perustuvat. Ehkä joskus liian USA-tyyppisiä pitkälle vietyjä feudeja joukkueiden välillä. The Hotplate oli myöskin aussien laatutuotanto, mutta ei tullut kuin yksi kausi, koska formaatti oli liian samanlainen My Kitchen Rulesin kanssa.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän päivän jaksossa oli vähän huutokauppa-tyylistä meininkiä, kun käytettävistä elintarvikkeista joutui maksamaan käytettävissä olevan ajan vähenemisellä. Vähän harmitti iloisen Benitan putoaminen, mutta hän oli alusta alkaen jonkin verran hukassa, joten ei yllättänyt aikainen putoaminen.

Ja tuo otsikko olisi pitänyt kirjoittaa muodossa MasterChef Australia. Eli mokasin sen.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tämä tosiaan jotenkin aina tempaa mukaansa. Yleensä kierrän kokkiohjelmat kaukaa, mutta tähän takerrun mystisesti.

Ohjelman vierailevat julkkiskokit on varsin siedettäviä kaikki. Itse juontajatiimi tietenkin on miellyttävä. Myös kisaajista jotain alkaa "fanittaa" heti alussa.

Australian pakko olla mukava maa tämän ohjelman perusteella.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä tulee seurattua, vaikkakin massiivisen keston vuoksi aina jossain puolivälissä iskee ähky ja jää katsomattakin jaksoja. Hyvää viihdettä ja aina jää jotain ideantynkää itsekin kokeiltavaksi. Hämmentävän teknisiä ovat tämän kauden "kotikokit".
Se, mikä kyllä häiritsee tässä ja varsin monessa nykyohjelmassa on tolkuton äänimaailma. Joka kisan etenemistä piiskataan mahtipontisella musiikilla, millä luodaan käsikirjoituksen hengessä tekojännitystä. Yläpesälässä katsellaankin nykyisin valtaosa MC:stä äänettömällä. Katselukokemus on silloin monta luokkaa siedettävämpi.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olipa kova pudotushaaste, kun tunnissa piti tehdä viisi ruokalajia. Oli aikamoista tykitystä alusta loppuun. Tuli elettyä mukana Eloisen tuskassa, kun joku astia meni rikki ja hän ei ehtinyt tarkistaa, että oliko se joku hänen ruokalajeistaan. Onneksi ei ollut ja iloinen italialaissukuinen nainen muutenkin suoritti niin hyvin, että hän saa jatkaa kilpailussa.
 

Lämpö

Jäsen
Olipa kova pudotushaaste, kun tunnissa piti tehdä viisi ruokalajia. Oli aikamoista tykitystä alusta loppuun. Tuli elettyä mukana Eloisen tuskassa, kun joku astia meni rikki ja hän ei ehtinyt tarkistaa, että oliko se joku hänen ruokalajeistaan. Onneksi ei ollut ja iloinen italialaissukuinen nainen muutenkin suoritti niin hyvin, että hän saa jatkaa kilpailussa.

Joo, mut kyllä harmitti Peten tiputus.

Toki pukeutunu mustiin aika usein joten siten odotettua...
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tulipa vihdoinkin katsottua kausi loppuun, mutta tosiaan ohjelma on aivan liian pitkä. Varsinkin, kun sitä näytetään pohjoisen pallonpuoliskon kesällä. Tuolla suunnalla asustellessa kaudet näytettiin aina talvella ja muutenkin oli pakko katsoa ajallaan, jos meinasi sanomalehtiä lukea. Mitään spoilereita ei koskaan ollut, mutta muuten todella paljon oli esillä ja miksipäs ei olisi ollut.

Luonnollisesti en siis osallistu minkäänlaisiin spekulointeihin, mutta todetaan se, että ensi vuonna on sitten kymmenes kausi. Jotain bilejuttuja varmaan on ja kenties useampaakin spesiaalijaksoja, voipi tulla raskas kausi.

Ohjelma on vain niin mainiosti tuotettu ja loppua kohden jännittävä kuin pleijarit missä tahansa lajissa. Olisi kyllä mahtavaa nähdä joskus suora lähetys keittiöstä, siinähän olisi ideaa juhlavuodelle.

Kiinnostaisi myös monet käytännön järjestelyt miten tuo tarkalleen ottaen tehdään. Mitä esimerkiksi tapahtuu kaikelle ylimääräiselle ruualle mitä on vaikka kuinka paljon. Tuotannossa on tietenkin kymmeniä ihmisiä eli kaipa ne saavat sitten luontaisetuna ruokaa. Yhdellä kaudella oli ihan mielenkiintoinen kokkaus, kun aterian hinta sai olla vain kympin. Jonkun verran on tullut asiakaspalautetta siitä, että noilla ruoilla ei ole mitään kosketuspintaa tavallisen ihmisen elämään ja aina vain käytetään todella kalliita raaka-aineita.

Se myös, että tuossa kun siivotaan ja muuta (oletettavasti ei ole kahta keittiötä käytössä), niin aika kylmää ruokaahan silloin tuomarit saavat maistettavaksi. Vaikka niitä jossain varmaan pidetäänkin, niin aika pitkään seisottavat kuitenkin.

Olikohan viime vai toissa kaudella, kun oli pientä kohua kuinka tuomarit suosivat tiettyjä kilpailijoita ja antavat enemmän vinkkejä. Niinhän asia ei ole vaan kaikkien luona kierretään ihan samalla tavalla, mutta on sitten aivan eri asia mitä kolmen tunnin kokkauksesta päätyy lopulliseen alle tunnin mittaiseen jaksoon.

Se on tosiaan sarjassa hienoa, kun joka kaudella on tyttö tai pari mihin rakastuu ja sitten on paljon mukavampi katsoa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kiinnostaisi myös monet käytännön järjestelyt miten tuo tarkalleen ottaen tehdään. Mitä esimerkiksi tapahtuu kaikelle ylimääräiselle ruualle mitä on vaikka kuinka paljon.

Ja miten helvetissä ne tuomarit jaksavat alkuvaiheen parinkymmenen annoksen "maistelua" kun useampikin kuitenkin tekee raskaita makeita jälkiruokia? Luulisi että häntäpään maisteltavaksi joutunut kärsii tuomarin makuaistin turmeltumisesta jo melkoisestikin. Itseä ainakin ällöttäisi tunkea suuhun jotain susvideoitua kobehärän palaa tryffelipedin kera neljän mangosorbetin perään.

Eniten suututtaa koko sarjassa - ja muissa vastaavissa - se kuinka teflon-astioita kohdellaan; metallisilla välineillä raavitaan, tökitään ja vatkataan ihan huoletta. Siinä sitten tuomarit nautiskelevat hermomyrkkysäikeitä kastikkeiden seassa.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eniten suututtaa koko sarjassa - ja muissa vastaavissa - se kuinka teflon-astioita kohdellaan; metallisilla välineillä raavitaan, tökitään ja vatkataan ihan huoletta. Siinä sitten tuomarit nautiskelevat hermomyrkkysäikeitä kastikkeiden seassa.

Normaalisti teflon ei reagoi mihinkään ja se menee liukkaasti suolesta läpi. Myrkyllisiä ovat ainoastaan höyryt, joita syntyy kun pannu pääsee kärähtämään. Pannujen raapiminen ei ole terveydelle vaarallista. Ovatko ne sitäpaitsi teflonia vai keraamisia pannuja?
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Normaalisti teflon ei reagoi mihinkään ja se menee liukkaasti suolesta läpi. Myrkyllisiä ovat ainoastaan höyryt, joita syntyy kun pannu pääsee kärähtämään. Pannujen raapiminen ei ole terveydelle vaarallista. Ovatko ne sitäpaitsi teflonia vai keraamisia pannuja?

Siitä huolimatta PFC-yhdisteitä löytyy mattimeikäläisten verenkierrosta.
En itse ota pätkääkään riskiä tuon suhteen ja käytössä on enää yksi teflonpannu, loput hiiliterästä ja yksi keraaminen.
TV-sarjan pannut vaikuttavat kyllä teflonisilta mutten mene vannomaan.
 

Rocco

Jäsen
Itse seuraan sivusilmällä oikeastaan vain tätä ohjelmaa. Jenkkiversiossa on tarkoitus saada kilpailijoiden välille sotatila, ja siinä juontajat onnistuvatkin aika hyvin. Australiassa tehdään enemmänkin yhteistyötä kaikkien kesken, mitä on paljon mukavampi katsella. Jenkeissä henkilöt ja draama ovat pääosassa, Australiassa ruuat ja henkilöt positiivisella tavalla.
 
Eniten suututtaa koko sarjassa - ja muissa vastaavissa - se kuinka teflon-astioita kohdellaan; metallisilla välineillä raavitaan, tökitään ja vatkataan ihan huoletta. Siinä sitten tuomarit nautiskelevat hermomyrkkysäikeitä kastikkeiden seassa.
Voisivatko olla kuparisia paistinpannuja, teräspinnalla (esim. https://paista.fi/kuparinen-paistinpannu-27-cm)?

Hyvä sarja kyllä verrattuna moniin muihin vastaaviin. Ei turhaa draamamässäilyä vaan positiivisen kautta mennään. Ainoa, mikä ärsyttää on "Come on! Keep pushing!".

Kilpailijatkin olivat sympaattisia, minun sympatiani menivät erityisesti Dianalle, Tamaralle ja Eloiselle. Se yksi töhö pakistanilaislääkäri oli varmaan ainoa, jonka putoamista toivoin. Karlie, vai mikä se Kiinan fanittaja olikaan, oli toinen josta tuli itselle vähän negatiiviset fibat. Liian täydellinen suorittaja ja vaikutti muutenkin jotenkin kermaperseeltä. Jos nyt näin ilon kautta lähestyn asiaa myös katsojana.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ainoa, mikä ärsyttää on "Come on! Keep pushing!".

Tällä kaudella tuntuu olevan enemmän "keep motoring" ja jonkun verran ehkä ärsyttää joka kaudella oleva beautiful ingredients.

Mutta siinä pitää ymmärtää kulttuurierot, tuo on small talkiin verrattavissa. Jos menet jonkun kenen tahansa keittiöön, niin aina kehut ja noin muuten.

Suomessa kiität ruuasta ja ehkä sanot oli ihan hyvää.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nope. Piti selvittää kun jäi rasittamaan. Ne ovat tanskalaisia Scanpan-tuotteita, joissa keraami-titaani-non-stick pinnoitus alumiini/teräsytimen päällä. Eli ei teflonia ja saa raapia teräksellä.

En niin seurannut tuota teidän vääntöä, mutta ihanko oikeasti joku luuli, että korkean profiilin ohjelmassa ja ties miten monta miseliinitähteä vyöllä tehtäisiin jotain helppoja erheitä.

Vieläpä kaudella numero yhdeksän, eiköhän lastentaudit ole jo hiottu pois.
 

Sapergia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, San Jose,Everton
Hyvä sarja,olen seurannut vuosia. Olen aina kummastellut kotikokkien tasoa, heti sarjan alussa osataan käyttää sousvide laitteita ja jäätelökoneita ym. Itse olen jonkinlainen kokkiharrastaja, osaan tehdä tuulihattuja, karjalanpaistia, kalakukon, juustokakun, mutta jos ohjelman ehkä 11 jaksossa tulisi vastaan Heston Blumenthal:in hiilihappojää/suklaa/mansikka...viritys niin tulisi, lähtö. Puhtaista raaka-aineista saa aina jotain kokoon, ja kuten edelläkin oli mainittu, niin jenkkiversiota ei tule katsottua, "tuo on pahin vastakilpailijani" asenteen takia. Ja anteeksi sinne jonnekin äidinkielen opettajalleni, tuli kolme pilkkua samaan lauseeseen. Ja lisätään että Marco Pierre White on se vanhan liiton äijä, joka oikeasti potkii syystä perseelle.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hyvä sarja,olen seurannut vuosia. Olen aina kummastellut kotikokkien tasoa, heti sarjan alussa osataan käyttää sousvide laitteita ja jäätelökoneita ym.

Hakijamääristä ei ole tietoa, mutta sehän on aivan valtava. Siitä on sitten helppo poimia ketkä halutaan karsintoihin ja siitä valita parhaat.

Vaikka haastattelut kesken kokkauksen ovatkin feikkejä, niin itse kilpailu ei ole. Samantien tulee kenkää, jos jää kiinni työskennelleensä jossain ravintolassa. Joku dopingin käyttäjä ehkä selviääkin seulasta, mutta se ei tarkoita etteikö asiaa selviteltäisi.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samantien tulee kenkää, jos jää kiinni työskennelleensä jossain ravintolassa. Joku dopingin käyttäjä ehkä selviääkin seulasta, mutta se ei tarkoita etteikö asiaa selviteltäisi.
Vuoden 2015 MasterChef Australian voittajan Billie McKayn titteli oli kilpailun aikana "restaurant manager". Eikö sitä lasketa ravintolassa työskentelyksi vai mistä oli kyse?
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En niin seurannut tuota teidän vääntöä, mutta ihanko oikeasti joku luuli, että korkean profiilin ohjelmassa ja ties miten monta miseliinitähteä vyöllä tehtäisiin jotain helppoja erheitä.

Mitä vääntöä? Ihmettelyä, vastaus ja täydennys. Case solved. Vääntö sulla on housuissas.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vuoden 2015 MasterChef Australian voittajan Billie McKayn titteli oli kilpailun aikana "restaurant manager". Eikö sitä lasketa ravintolassa työskentelyksi vai mistä oli kyse?

Oletko nähnyt pomon mikä tietäisi edes alusta mitä kentällä tapahtuu.

Billie oli hyvä ja ansaittu voittaja.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Diana voitti lopulta vuoden 2017 MasterChef Australia -tittelin. Kieltämättä mietin, että oliko se järjestetty juttu, että voitti vain yhdellä pisteellä, mutta sama se, kun joka tapauksessa voitti.

Tänä vuonna seurasin sarjaa tiiviimmin kuin koskaan. Ehkä muutama jakso jäi välistä ja kaikkia jaksoja en seurannut niin tarkkaan, mutta joka tapauksessa aika monta kymmentä tuntia kului sarjaa seuratessa. Karlien voittoa tai vähintään finaalipaikkaa olisin toivonut, kun olisi ollut silmäniloa finaalia seuratessa, mutta ihan hyvä näinkin. Olihan Dianakin kohtalaisen viehättävä, mutta Karlien puolella olin.

Sitä olen ihmetellyt, että paljastavatko tuomarit noissa pisteytetyissä tehtävissä aina ensin vähemmän pisteitä saaneen pisteet? Siinä kun sanottiin, että paljastetaan ensin Benin pisteet, niin rupesin arvailemaan, että nyt Ben hävisi.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Minä sitten googlettelemaan noiden finalistien myöhempiä vaiheita, niin ainakin Benillä on "vyöllä" rattijuopumus. Puolustuksekseen hän sanoi, että on kilpailun jälkeen mennyt kuin sumussa. Tavalliseen arkeen palaaminen on ollut haastavaa, koska Masterchef-ohjelmassa elettiin aika umpiossa. Ulos ei ollut yksinään mitään asiaa, perheen kanssa jutteluun puhelimitse oli varattu viikossa noin 10 minuuttia ja taisi hän mainita vessatauoistakin jotain. Kaikki tekeminen sen noin 3 kuukauden aikana oli säädeltyä. En toki autottomana tiedä miten alkoholi palaa elimistössä Benin kaltaisella normaalikokoisella kaverilla, mutta neljä lasia punkkua ilman ruokaa tuntuu vähän hassulta lähtökohdalta lähteä hakemaan tyttöystävää autolla, vaikka olisi ollutkin stressaavassa tositv-show.ssa.

Masterchef's Ben Ungermann depression drink driving charge | Daily Mail Online
(Joo, Daily Mail, tiedän)

Mutta noin muuten, niin onhan tämä aivan huippu ohjelma. Ja vaikka tuossa hieman päästiin kurkistamaan kulissien taakse kilpailun kovaan todellisuuteen, niin Masterchef Australiasta välittyy ennen kaikkea, että se on hyvän mielen ohjelma. Aivan eri planeetalta kuin nuo Hell´s Kitchenit ja muut "huuto-ohjelmat" vaikka käsikirjoitettuahan se Ramseyn meuhkaaminen on.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös