Chicago Blackhawks 2017–2018

  • 270 797
  • 1 069

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Viihdyttävä harjoituskauden avausmatsi ja mikä parasta, ottelu päättyi Blackhawksin voittoon numeroin 5-2. Maalit järjestyksessään Fransonille, Dauphinille, Ruttalle, Schmaltzille sekä Hinostrozalle. Jurcolle pari syöttöpistettä kuten myös Knottille.

Forsberg pelasi koko ottelun torjuen 38 kertaa. Huima esitys, otti lukuisia erinomaisia torjuntoja. Liikkuu kokoisekseen erinomaisesti, pelaa hyvin mailalla ja vaikuttaa tuon esityksen perusteella ihanteelliselta back-upilta Crawfordille.

Fransonista oli paljon iloa. Pelaa erinomaisesti varsinkin ylivoimalla, hyvä kuti ja saa sen kiekon myös maalille asti. Osaa syöttää, avaa peliä ja liikkuu ihan kivasti. Mikäli valmennusjohto peluuttaa Fransonia oikein, on Codysta varmasti hyötyä.

Jan Rutta tuo kuitenkin tervettä kilpailua kolmospariin: erinomainen ottelu tsekiltä. Oli suhteellisen näkymätön hyökkäyspäässä vaikka teki maalin, mutta erityisesti puolustuspelissä oli suorastaan loistava. Käyttää kokoaan hyvin, osaa puolustaa mailalla ja luistelee erinomaisesti. Paikkasi muutaman kerran pariaan Kempnya loistavasti. Michal ei sitten pelannut yhtään hyvin, kuten ei Forslingkaan, vaikka ylivoimalla olikin hyvä. Isoa nostoa odotetaan näiltä kahdelta. Mark Stuart oli juuri niin kujalla kuin odotinkin, ei mitään asiaa joukkueeseen ja lieneekin vain warm body.

Henri Jokiharjusta meille on iloa tulevaisuudessa, sen uskallan väittää. Pelasi todella hyvin ja tuon ottelun perusteella oli parempi kuin vaikkapa Forsling. Pää pystyssä koko ajan, ei näytä olevan kiire ja liikuttaa kiekkoa sekä itseään todella näyttävästi. Iso rooli Portlandissa, vähän massaa luiden ympärille ja ensi kaudella sitten uudestaan.

Hyökkääjistä pakko nostaa esille kentän kurko, Nick Schmaltz. Kyllä se vain niin on, että tuo kaveri tulee aloittamaan Kanen kanssa kakkosen keskellä, pelasi nimittäin sen verran hyvin. Ylivoimalla aivan suvereeni, mahtava maali ja siis vaikka Schmaltz on aina ollutkin hyvä luistelija, niin nyt oli potkun edellä suurinta osaa molemmista joukkueista. Ja toisin kuin vaikkapa Hinostrozalla, Schmaltzilla pysyy pää ja kädet vauhdin mukana.

Laurent Dauphin sekä David Kampf olivat kivoja yllätyksiä. Varsinkin Kampf näytti erinomaiselta kahden suunnan sentteriltä tuossa vauhdissa ja varmasti on potentiaalia kehittyä. Muistutti Frolikia kummasti.

John Haydenin on pakko löytyä tavalla tai toisella runkosarjan avauksesta. Ei tehoillut, mutta ei tuosta voi olla tykkäämättä. Edelleen uskon, että tästä fiksusta Yalen läpikäyneestä on jopa tulosyksikköön parin vuoden sisällä.

Muut olivat enemmän tai vähemmän yksilöinä meh, mutta kokonaisuudessaan oli kiva katsella vauhdikasta jääkiekkoa. Ehkä siinä oli pikkupoikien innokkuutta mukana, kun taistelu pelipaikoista on kova, mutta toivottavasti tänään nähdyssä pelissä oli myös Quennevillen juttuja mukana, jotka sitten coren liittyessä mukaan näkyvät. Paljon hyvää, mm. alivoima oli erinomaista.

Eddie Olczykistä sen verran, että miehellä on aloitettu kemoterapia. Ennuste on hyvä, mutta seuraavat kuusi kuukautta menee kemon kanssa. Saa nähdä milloin palaa selostuskoppiin, mutta tavoite on olla takas hommissa ja pian.

Oli mahtavaa kuulla Patia pitkästä aikaa.

Torstaina sitten Detroit, kotona.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hienoa rapsaa ja panostusta @Lico , iso käsi siitä. Olet pitänyt Blackhawks osastoa hyvin hengissä.

Ja mikä sen mukavampaa kuulla kuin se, että joka tuutista ylistetään Nick Schmaltzin nousseen kesän aikana uudelle tasolle. Olisihan se upeaa jos DeBrincat vakuuttaisi ja viilettäisi vielä kakkosessa, niin jäisihän meille aika laadukas kolmonenkin Sharp - Anisimov- Hartman. Coach Q kertoi juuri samoja asioita pelinjälkeisessä haastattelussa kuin Lico Schmaltzista ja ylisti Forsbergin esiintymistä myös. Rutan hyvä panos lämmittää myös ja tietenkin Fransonin jonka näen puolustuksessamme tärkeänä hankintana. Hinostrozaltakin kiva maali, teki itselleen paikan ja pisti lätyn verkkoon.

Onhan tästä kaudesta tulossa helkkarin mielenkiintoinen kausi. Nyt on kuitenkin aika monta liikkuvaa osaa muuttunut, joten on jännä nähdä miten kone käynnistyy.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Onhan tästä kaudesta tulossa helkkarin mielenkiintoinen kausi. Nyt on kuitenkin aika monta liikkuvaa osaa muuttunut, joten on jännä nähdä miten kone käynnistyy.

Nimenomaan. Jo viime kaudella oli nähtävissä tietynlainen siirtymävaihe kohti nuoruutta, nyt nuoria on lisää sekä myös kokeneita pelaajia hankittiin luomaan kilpailua. Mielenkiintoista nähdä kyllä kuinka paljon business-puoli (one-way deals) vaikuttaa kokoonpanoon, sillä jos esimerkiksi kaksi kolmikosta Hayden, DeBrincat ja Dauphin halutaan nähdä kokoonpanossa, niin vähintään kaksi hyökkääjää tulisi heittää farmin puolelle. Toki voi Blackhawks lähteä myös kuudella puolustajalla, mutta tähän en usko.

Mutta joka tapauksessa pelissä oli nähtävissä ainakin nuorison osalta tiettyjä asioita, joita toivon näkeväni myös todelliselta kokoonpanolta. Nopeutta, uskallusta tehdä asioita jäällä ja Blackhawksille tyypillistä kiekonhallintaa.

Ville Pokasta muuten nopea maininta. Luin Scott Powersin artikkelin hänestä, on kuulemma Ville saanut painoa tiputettua vajaat 10 kiloa, vaikuttaisi nopeammalta sekä näyttää urheilijalta. Ei tässä suomalaisia vihata, niin toivottavasti Ville menee eteenpäin urallaan, jos ei haukkanutussa niin sitten muualla!
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nimenomaan. Jo viime kaudella oli nähtävissä tietynlainen siirtymävaihe kohti nuoruutta, nyt nuoria on lisää sekä myös kokeneita pelaajia hankittiin luomaan kilpailua. Mielenkiintoista nähdä kyllä kuinka paljon business-puoli (one-way deals) vaikuttaa kokoonpanoon, sillä jos esimerkiksi kaksi kolmikosta Hayden, DeBrincat ja Dauphin halutaan nähdä kokoonpanossa, niin vähintään kaksi hyökkääjää tulisi heittää farmin puolelle. Toki voi Blackhawks lähteä myös kuudella puolustajalla, mutta tähän en usko.

Mutta joka tapauksessa pelissä oli nähtävissä ainakin nuorison osalta tiettyjä asioita, joita toivon näkeväni myös todelliselta kokoonpanolta. Nopeutta, uskallusta tehdä asioita jäällä ja Blackhawksille tyypillistä kiekonhallintaa.

Ville Pokasta muuten nopea maininta. Luin Scott Powersin artikkelin hänestä, on kuulemma Ville saanut painoa tiputettua vajaat 10 kiloa, vaikuttaisi nopeammalta sekä näyttää urheilijalta. Ei tässä suomalaisia vihata, niin toivottavasti Ville menee eteenpäin urallaan, jos ei haukkanutussa niin sitten muualla!
Joo sama artikkeli varmaan luettu. Pokka poisti läskiä ja lisäsi lihasta tänä kesänä, kun se ei viime kesänä onnistunut. Harmillista Pokan kannalta kun oikealla puolella on täyttä. Toki hyvillä otteilla saa paikan miltei aina.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Saad - Kampf - Panik
DeBrincat - Schmaltz - Kane
Sharp - Anisimov - Hartman
Tootoo - Kero - Wingels

Keith - Murphy
Snuggerud - Seabrook
Kempny - Rutta
Svedberg - Oesterle

Crawford

Toews merkitty rosteriin, on kuitenkin sairaana eli ei pelaa. Kannattaa kuitenkin matsi katsoa.

Stuart, Mitchell sekä Miller päästetty pois leirityksestä, hyvä hyvä. Nuorille mahdollisuuksia.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ensin uutista: Marian Hossan tilaa tulee tarkastamaan joukkueen ulkopuolinen lääkäri. Tämän nyt pitäisi olla selviö, että näin tehdään ja on tehtykin NHL:n historiassa, mutta James Mirtle tästä The Athleticiin kirjoitti tänään case Lupulin lisäksi.

Ja sitten juuri päättyneeseen kamppailuun. Olihan se jo joukkueiden kokoonpanoja katsoessa selviö, että kotijoukkueen tulisi ottelua hallita ja voittaa, mutta olipahan kuitenkin mukava katsella miten nälkäinen tuo joukkue on. Useita runkopelaajia oli rosterissa ja varmaan osa ihan tulevien ketjukavereiden kanssa, joten siinäkin mielessä oli mukava nähdä suorittamista.

Blackhawks nappasi siis 6-1 kotivoiton Detroitista, maalit Saadille kolmesti, Seabrookille, DeBrincatille sekä Hartmanille. Sharpille pari syöttöä, Schmaltzille pari syöttöä, Panikille pari syöttöä. Crawford torjui kaksi erää, 30 torjuntaa. Delia tuli ottamaan kolmannessa vielä muutama kiinni, hyvä esitys häneltäkin. Kane oli Kane, vaikka yhteen syöttöön jäikin.

Mitäköhän tästä sitten kirjoittaisi? Suosittelisin katsomaan ainakin ottelun, nimittäin oli todella mukavaa katseltavaa. Joukkue näyttää nopealta, nälkäiseltä ja tiettyihin asioihin on ainakin harjoitusotteluissa kiinnitetty erityisesti huomiota. Alivoima toimii ja joukkue puolustaa hyvin ainakin näissä karkeloissa. Penguins on sitten aikanaan iso testi heti avaukseen.

Schmaltz on huikean hyvä tällä hetkellä ja näyttää vahvasti siltä, että keskikaista on kunnossa. Poika pelaa kuin Kane, jostain se nopeus on vain kasvanut ja pelisilmä nyt on ollut aina huikea, mutta nyt on myös sitä itseluottamusta. DeBrincat istui erinomaisesti kaksikon vierelle saaden muutaman tontin ja yhden pistikin pussiin, toki Panikin syötöstä ylivoimalla. Oli siinäkin viimeistely, eleetön release ja takanurkkaan slotista. Pelkästään jo tämän ottelun perusteella pakko hänen on olla runkosarjan avauksessa. Vaikka oli pieni, ei hävinnyt kaksinkamppailuja. Olin myös hieman skeptinen riittääkö jalka, mutta todella, siis todella hyvä luistelija Cat on siihen nähden, että vielä vuosi sitten se oli hänelle vielä heikkous. Vaikea vertailla, mutta varmaan Panarinin tasoa jollei jopa nopeampikin.

Saadille kolme maalia ja kuten monet asiantuntijat (ja minä) ennustivatkin, on Brandonista huomattavasti enemmän hyötyä tasaviisikoin kuin Panarinista varsinkin, kun Schmaltz sekä DeBrincat pelaavat tällä tasolla. Saad vaikuttaa paremmalta kuin keväällä 2015 ja häneltä uskaltaa odottaa hirmuista kautta. Nopea, osaa tehdä maaleja, ajaa maalille. Paljon monipuolisempi kaveri kuin Panarin. Totta kai Panarinia on edelleen ikävä, mutta kyllä tuo kauppa menee tasan ja hyödyttää molempia joukkueita.

Panik ei ole menettänyt tatsiaan, on ykkösketjun kamaa Saadin ja Johnnyn kanssa. Sharp pelasi omaa tuttua peliään ja tulee olemaan ase, jos ja kun rooli on kolmosketjussa bumslayer-roolissa. Anisimovin sekä Hartmanin kanssa oli jo kemiaa ja ylivoimalla Sharp oli hyvä. Erinomainen kolmosketju NHL:ään, kun tuossa koostumuksessa on. Hartman oli myös viime kaudelta tuttu Hartman, sähäkkä, taitava ja pelaa edgellä. David Kampf pelasi myös hyvin sentterinä ja voi olla musta hevonen nelossentterin rooliin. Lienee kuitenkin Rockfordissa isolla vastuulla.

Olen varma, että @reme tulee rakastamaan Connor Murphya. Tiedän kuinka paljon tykkäät fyysisyydestä, mutta on Connor myös todella jalkava puolustaja. Keithin kanssa muodostivat erinomaisen kaksikon. Keith nyt oli Keith, tiedetään mitä saadaan. Seabrook ei ollut niin hidas ainakaan omaan silmään mitä viime kaudella, tarvitsee kuitenkin jalkavan puolustajan parikseen. Lämäri on edelleen taattua laatua, komea ylivoimamaali.

Oesterlen vastuu nousi ja pelasi hyvin, kun Snuggerud loukkaantui ensimmäisessä erässä. Valitettavaa kyllä, sillä Snuggerud oli oikeasti yhden erän perusteella jopa musta hevonen ottamaan tonttia pelaavasta kuusikosta: varmaan joukkueen nopein luistelija puolustajista, erinomaiset vaistot hyökkäyspäässä ja kiekollisesti lahjakas. Todennäköisesti aloittaa kauden Rockfordissa isolla vastuulla, mutta ei sitä koskaan tiedä. Jos vertaa vaikka Forslingin esitykseen Jacketsia vastaan, niin olivat sekä Snuggy että Oesterle vakuuttavampia. Mukavaa kilpailua tällä hetkellä.

Heitetään vielä ideaali kokoonpano tämän hetken suoritusten perusteella:

Saad - Toews - Panik
DeBrincat - Schmaltz - Kane
Sharp - Anisimov - Hartman
Hayden - Dauphin - Wingels
Kampf, Kero

Keith - Murphy
Kempny - Seabrook
Oesterle - Franson
Rutta

Mitäköhän vielä. Ai niin, lauantaina sitten Columbus vieraana. Toiveissa olisi Toewsille avausmatsi, lisää DeBrincatia ja enemmän Forslingia, Kempnya ja Ruttaa.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Ei ole tullut höntsäpelejä vielä seurattua mutta kivoja uutisia noista valuttelee @Lico. Uudet hankinnat ja nuoriso tuntuvat ainakin tässä vaiheessa kautta lunastelevan lupauksiaan, hienoa. Kyllähän meillä tosiaan on tilaa fyysiselle pakille ja jos vielä jalkaa ja käsiäkin löytyy niin mielenkiinnolla tulen seuraamaan Connor Murphyn otteita ja kehitystä. Pakistossakin vaikuttaa siis olevan kivasti potentiaalia. Eiköhän kovempi kuntoinen Pokka ole vakuuttanut vieläkään seurajohtoa kun ei taida Pokka saada montakaan näytönpaikkaa...

EDIT. Coach Q kehuu vuolaasti Jordan Oesterlen esitystä.
 
Viimeksi muokattu:

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Onko se Pokka niin menneen talven lumia, ettei saa edes näissä pre-season harkka-matseissa enää näyttöpaikkaa?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Onko se Pokka niin menneen talven lumia, ettei saa edes näissä pre-season harkka-matseissa enää näyttöpaikkaa?

Eiköhän saa. Ei kukaan ole pelannut vielä edes kahta ottelua. Veikkaan, että saa suht ison roolin seuraavassa ottelussa. Pokan tilanteeseen toki vaikuttaa kahden suunnan sopimus, Murphy ja Seabrook ovat lukittuja sekä kolmosparin tontista painivat Rutta sekä Franson erityisesti.

Oesterle sai tosiaan kehuja kuten @reme mainitse Q:n sanoneen. Oesterle pelasi muuten oikealla puolella leftin kaverina ja kertoi olevansa oikein sinut sen kanssa. Tiedä sitten puhuiko lämpimikseen, mutta leveyttä taas ainakin sinne.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Saad - Toews - Panik
DeBrincat - Schmaltz - Kane
Sharp - Anisimov - Hayden
Jurco - Kero - Fortin

Noilla hyökkäysketjuilla tänään. Puolustuksessa hieman outoja kaksikoita, kun Keith harjoitteli Ruttan kanssa, Pokka Seabrookin ja Forsling Kempnyn kanssa. Voiko tästä päätellä sitten mitään, tuskinpa. En usko, että kukaan pelaa väärällä puolella.

Forsberg sekä Berube molemmat merkattu matsiin eli lienevät puolittamassa.

EDIT: Berube saa koko matsin per Q.

Luc Snuggerudille kolmen viikon huili, loukkasi ylävartaloaan edellisessä matsissa. Höh, oli mielestäni hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Forsling Pokan, Kempny Seabrookin sekä Rutta Keithin kanssa. Kukaan ei siis pelannut väärällä puolella.

Jackets haki 3-2 vierasvoiton, maalit Anisimoville sekä Toewsille. Ratkaiseva ero oli tänään maalivahdeissa: Korpisalolle päälle 50 torjuntaa ja no Berube, kai se muutaman torjui, mutta päästetyt maalit olivat luokkaa aika surulliset. Toki ensimmäisessä DeBrincatilla kiekko poltteli lavassa ja toinen oli kyllä erikoinen pomppu, mutta silti. Viimeinen kruunasi koko illan hänen osaltaan, eiköhän Forsberg saa hengähtää tämän illan perusteella.

Muutamia nootteja. Jan Rutta on legit, rauhallinen, kiekkovarma, liikkuu hyvin, sijoittuu oikein ja puolustaa erinomaisesti. Kaksi erinomaista harjoituspeliä alla, toki parina oli tänään Keith, mutta silti yksilönä tämän arvion pyrin tekemään. Maanmies Kempny pelasi myös kivasti, näyttäisi olevan rohkeampi ja muodostavat Seabrookin kanssa tasapainoisen kaksikon. Kahden ottelun perusteella Seabs ei ole vielä niin järkyttävä riippakivi, mutta katsellaan.

Pokka pelasi uran parhaan ottelun Blackhawks-nutussa, on huomattavasti nopeampi ja edelleen pistää kroppaa likoon, mutta ei tule riittämään avauskokoonpanoon. Ja jos veikata pitäisi, niin ei ole myöskään Forsling avauksessa. Joku siinä mättää, en tiedä käykö pää hitaalla vai aristeleeko edelleen, mutta joku. Pelaa sinänsä hyvin kun on aikaa, mutta heti kun kiire tulee, tulee se vanha kunnon Bambi (Rundblad) mieleen. Itse olen kuuluttanut Gustavia lahjakkaimmaksi prospectiksi puolustajien osalta koko organisaatiossa. En vielä takkiani halua kääntää, mutta odotuksia hieman kyllä lasken.

Toews teki maalin, mutta ei mikään näyttänyt kyllä muuttuneen viime kaudesta. Uskotaan edelleen parempaan huomiseen, mutta hieman pelottaa kyllä. Keith on edelleen kone, Kane on edelleen kone, mutta jos yksi tästä superkolmikosta ei ole pelin ytimessä, niin ei voida haaveilla menestyksestä. No luotetaan siihen, että kroppa on kondiksessa ja tuosta Kapteeni vertyy.

Onneksi on kuitenkin Schmaltz, on se vaan niin hienoa katsoa miten on yhdessä kesässä kehittynyt. Kentän nopein jätkä, pelaa kuin Kane ja ajatus rullaa #88:n kanssa. Jos Panarinin kanssa meni välillä seisomiseksi, kun myös Anisimov välillä seisoi vain maalin edessä, niin nyt on kiva katsoa, kun molemmat liikkuvat ympäri hyökkäysaluetta. DeBrincat oli aika mediocre, mutta joku tossa pojassa on poikkeuksellista, kun se löytää itsensä maalintekopaikasta vähintään kerran erään. Pelkästään sen perusteella saanee jatkaa rosterissa, sillä tekee tunnollisemmin töitä puolustussuuntaan kuin vaikkapa Panarin.

Hayden oli kiva nähdä Sharpin ja Anisimovin kanssa. Muodostivat hyvän ketjun ja kaksikolla #10 ja #15 on kemiaa havaittavissa. Oli siinä kolmantena lenkkinä sitten Hartman tai Hayden, niin tulosta tulee varmasti.

Loppuun vielä, että Tomas Jurco on pelaamassa itseään rosteriin. Edistyneiden statsien perusteella rooli vaikuttaa sopivan nelosketjuun ja hyvin siinä pelaakin. Pelaa kurinalaisesti, tekee töitä ja pelaa hyvin laitakahinoissa. Q tykkää.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Rosterissa on tehty pientä leikkuria Alexandre Fortin on lähetetty Rockfordiin ja Viktor Svedberg waivers listalle ja sieltä Rockfordiin, ellei joku poimi häntä listalta.

Kakkonen ja kolmonen on ollut harjoituksissa nyt tässä muodossa.
Patrick Sharp-Nick Schmaltz-Patrick Kane
Alex DeBrincat-Artem Anisimov-Ryan Hartman.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kokemattomalla rosterilla käytiin TD Gardenissa verestämässä muistoja, näillä mentiin:

Saad - Kampf - Hartman
DeBrincat - Kero - Hayden
Jurco - Hinostroza - Bouma
Tootoo - Dauphin - Wingels

Gustafsson - Franson
Forsling - Murphy
Oesterle - Rutta

Crawford

Ja lopputuloksena nallekarhuille voitto lukemin 4-2. Blackhawksin maaleista vastasivat Brandon Saad sekä John "mini-Saad" Hayden. Molemmat osumat hienoja kaappeja. Hurjia monstereita ovat molemmat kiekon kanssa sekä kiekottomana, vahvat jalat, nopeita sekä taitavia. Varsinkin Saad on aivan tajuttoman kovassa kunnossa ja en tiedä, kokonaisvaltaisesti ylivertainen pelaaja verrattuna Panariniin ja Brandon tuo joukkueeseen sitä mitä tuo kaipasi jo viime kaudella: suoraviivaisuutta sekä nopeutta. 30 maalia tulossa.

Mutta sitten peliin nopeasti: alku oli karmaiseva, Crawford ei saanut rantapalloakaan kiinni. Pastrnak upotti komealla laukauksella ensimmäisen, joka olisi silti pitänyt ottaa, mutta toinen maali Lauzonilta oli kanssa semmonen nukahdus, että tiedä sitten mitä Corey mietiskeli. Annetaan kuitenkin sen verran siimaa, kun paranti kuitenkin tuosta ja tietysti onnittelut vastasyntyneestä pienokaisesta. Preseasonihan tämä vielä on kuitenkin eikä puolustus edessä tehnyt työtä ihan simppelimmäksi mahdolliseksi.

No siitä päästäänkin sitten puolustuskaluston arvioimiseen. Puhtaat paperit saa ainoastaan Rutta, joka ei tehnyt virheen virhettä koko matsissa (ainakaan näkyvää). Tshekin on pakko olla avauskuusikossa, siis aivan pakko. Pahin kilpailija Cody Franson oli hyvä edelleen ylivoimalla, mutta heti kun NHL-tason hyökkäys tuli vastaan, oli liikkeen puutteesta todella paljon haittaa. Tuon ottelun perusteella sanoisin, että ei jatkoon, mutta todennäköisesti saa sen sopimuksen. Vierellä pelannut Gustafsson oli kaikista puolustajista paras kiekon kanssa: erinomaiset vaistot, loistava syöttelijä sekä kelvollinen laukaus, liike myös hyvää. Pakko sinne puolustukseen on ruotsalainen saada, varsinkin kun maanmies Forsling oli suorastaan paska. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun käytän tällä palstalla voimasanaa Blackhawks-pelaajasta, joten se kuvastanee ruotsalaisen otteita. Periaatteessa ihan hyvää tekemistä ja tekee juttuja oikein, mutta pää ei käy ja näyttää siltä, että pelkää pientäkin kosketusta, jolloin tekee todella hätäisiä ratkasuita. Rockfordiin kiitos kehittymään, ehkä jopa tradebaitiksi, jos markkinoilla olisi joku vasemmalta ampuva puolustaja saatavilla. Connor Murphy oli ok, mutta vaikea arvioida, kun vierellä Forsling pelasi niin huonosti. Oesterle myös ok, edelleen tsäänssejä murtautua rosteriin.

DeBrincatilta hyvä peli, joukkueeseen ehdottomasti. Ehkä hänelle sopii ketjukavereiksi Haydenin ja Anisimovin kaltaiset pelaajat mielummin kuin Schmaltz sekä Kane, varsinkin jos jälkimmäinen kaksikko on kentällä samaan aikaan. Hayden pelasi simppelisti sekä toki myös Kero, mutta on Anisimov selkeä upgrade Tanneriin. Cat näytti itsevarmalta, piti kiekkoa eikä näyttänyt olevan kiire kertaakaan. Usko on edelleen kova, että tulosta pystyy tekemään kauden avauksesta lähtien.

Haydenistä sanottu jo tarpeellinen, pelasi jälleen erinomaisesti kuten myös Hartman. Saad oli Saad. Jurco pelaa itseään mun joukkueeseen, hyvää liikettä eikä kaihda ahtaita välejä. David Kampf on myös pelaamassa itseään rosteriin, tekee jatkuvasti töitä kentällä, uskaltaa pitää kiekkoa sekä tekee hyviä riistoja jatkuvasti. Dauphin myös hyvä, vaikka pienelle vastuulle jäikin. Kilautteli kuitenkin tolppaa kahdesti sekä muutenkin energistä peliä.

Jos itse päättäisin kokoonpanosta, niin Tootoo sekä Bouma lähtisi waivereihin, Wingels olisi kolmastoista hyökkääjä ja Kero siinä perässä katsomossa myös. Cody Franson saa sopimuksen ja aloittaa seitsemäntenä puolustajana, Erik Gustafsson kolmosparissa Ruttan kanssa.

Jos saisin kaupatakin pelaajia, lähtisi Forsling vaikka Hinostrozan kanssa johonkin vasemmalta ampuvaan puolustajaan mallia Edler. Ei realistista, mutta ymmärsitte pointin. Riittävän laadukasta vasemmalta ampuvaa kakkos-kolmosparin puolustajaa tuo joukkue kaipaa. Deadlinella sen toki ehtii vielä naarata.

Meikäläisen kokoonpano kauden avaukseen:

Saad - Toews - Panik
Sharp - Schmaltz - Kane
DeBrincat - Anisimov - Hayden
Dauphin - Kampf - Jurco
Wingels, Kero

Keith - Murphy
Kempny - Seabrook
Gustafsson - Rutta
Franson

Crawford
Forsberg
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
@Lico taisit unohtaa Hartmanin kokoonpanostasi? Harmanin lisäykseen jälkeen Jurco putoaa vilttiin, sillä Hayden on monipuolisempi kaveri rosteriin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
@Lico taisit unohtaa Hartmanin kokoonpanostasi? Harmanin lisäykseen jälkeen Jurco putoaa vilttiin, sillä Hayden on monipuolisempi kaveri rosteriin.

Arvasin, että joku unohtuu. Mutta Jurco ei tipu, ideaalitilanteessa Kero jatkaa matkaansa mun kokoonpanossa.

Kyllä Jurcossa on se Panik-potentiaali näiden harkkamatsien perusteella ja on pelannut nelosketjun roolissa hyviä matseja. Jos jatkaa tällä tahdilla, niin kauden edetessä sunkin mielipide muuttuu!

Kero ei kuitenkaan tipu, koska waiverit niin Kampf tai Dauphin menee Rockfordiin isoille minuuteille. Höh.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Scott Powers‏ @ByScottPowers1 t
Blackhawks practice lines:

Saad-Toews-Panik
Sharp-Schmaltz-Kane
DeBrincat-Anisimov-Hartman
Hayden-Kero-Bouma

Hinostroza-Kampf-Jurco
Tootoo-Dauphin-Wingels

Voisin elää noiden kanssa. Kolme ensimmäistä ketjua näyttää vahvoilta, kaksi omaa suosikkia tuosta nelosketjusta puuttuu, mutta ehkä Q haluaa nähdä nelosketjussa kokemustakin Bouman muodossa.

Jos jotain tästä voi päätellä, niin Hinostroza, Kampf sekä Dauphin jatkavat Rockfordiin, koska eivät joudu kulkemaan waiversien läpi. Jurco sekä Wingels ovat sitten ylimääräiset hyökkääjät aluksi. Tootoo pääsee waivereihin, saas nähdä mitä hänen suhteensa sitten tapahtuu. Rockfordissa olisi käyttöä kyllä yhdelle veteraanille, kun tuota mahdollista IceHogsin rosteria katsoo. Tuskin häntä kukaan poimii, mutta kiinnostaako AHL?

Tykkään joka tapauksessa todella, todella paljon.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Pitkä aika siitä kun olen viimeksi kirjoittanut tänne, mutta nyt kun kausi alkaa niin mukava taas seurata miten Hawkseilla menee. Vaikka viime kauden rosteri oli todella hyvä ja riitti divisioonan voittoon asti, niin olen silti vielä enemmän innoissani tämän kauden joukkueesta. Panarinin treidistä on toivuttu, kun joukkueesta löytyy kaksi miestä, jotka yhdessä voivat korvata Panarinin tehot (DeBrincat ja Schmaltz). Saad on erinomainen korvaaja Hossalle, hieman paremmalla upsidella ja Sharpin tekemiseen olen todella tyytyväinen, ainakin näin kauden alussa. Mikäli Schmaltz tekee läpimurron, niin hyökkäyksellä on potentiaalia olla parempi kuin viime kaudella, ainakin syvyyden osalta. Pakisto ehkä on hieman ohut kärjen osalta, mutta syvyys ei ole mihinkään kadonnut. Tarvitaan vain kohtuu hyviä onnistumisia myös 4-6 pakeilta, jonka lisäksi pitää toivoa Murphyn, Seabrookin ja Keithin hyvää kautta. Hieman kysymyksiä, mutta niinhän niitä on ollut joka vuosi aikaisemminkin. Eiköhän tästä hyvä tule. Alkais jo....
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
DeBrincat - Toews - Panik
Hinostroza - Anisimov - Hayden
Bouma - Kero - Wingels
Dauphin - Kampf - Jurco

Puolustukseen merkitty Murphy, Kempny, Pokka, Oesterle, Gustafsson, Franson sekä Forsling.

Forsberg aloittaa.

Mielenkiintoista nähdä ykkösketju tuossa muodossa jo nyt, sillä aika varmasti jossain vaiheessa se "line juggling" lähtee käyntiin ja Saadia kokeillaan muuallakin. Toivottavasti tuo nelosketju tekee tänään tuhoja ja pelaa hyvin, sillä siinä on kolme suosikkiani toimivan nelosketjun rakentamiseen. Toki kolmosketju tuossa muodossa lienee se helpoin arvaus, jos nyt pitäisi Q:n pään sisään nähdä.

Mitä jätkät ja mahdolliset leidit ovat mieltä Hinostrozasta? Taas on ainakin preseasonilla otteissa ollut pientä parannusta viime kauteen verrattuna siinä tärkeimmässä eli käsien sekä pään pysymisessä jalkojen vauhdissa, mutta edelleen omasta mielestä ei tarjoa joukkueelle mitään spesiaalia ollakseen kokoonpanossa kaikkien ollessa terveinä. Vinnie on onneksi nuori ja kotikylän poika eli varmasti jaksaa odottaa rauhassa vuoroaan ja kun waiver exempt on edelleen, niin vielä on organisaatiolla "aikaa odotuttaa". Jos joku päivä saa pään mukaan eikä luota liikaa pelkkään nopeuteen eli tajuaisi pelata aina fiksusti, olisi tuosta terrierimäisestä periksiantamattomuudesta varmasti hyötyä puolustavassa roolissa. Ja kun sitä taitoakin löytyy, niin tekisi nelosketjustakin uhan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hieno nousu kolmannessa erässä siivitti Blackhawksin 4-2 voittoon. Maalit Panikille, Wingelsille, DeBrincatille sekä Dauphinille tyhjään rysään.

Forsbergille sataa kehuja, Q tykkää DeBrincatista sekä myös Haydenistä. Franson mun makuun hidas, Forslingilta preseasonin paras esitys, mutta ei vielä riitä, Pokka oli ihan ok kuten myös Oesterle.

Toews oli enemmän Toews.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Muutama havainto Chicagon 2-4 voittoon päättyneestä Detroitin uudella tyhjähköllä pizza-areenalla pelatusta höntstästä.

DeBrincat-Toews-Panik
Hinostroza-Anisimov-Hayden
Bouma-Kero-Wingels
Dauphin-Kampf-Jurco

Oesterle-Murphy
Kempny-Franson
Forsling-Pokka

DeBrincat, miehet vaihtuvat rinnalla mutta kaveri löytää oikeat paikat ja jatkaa tehoiluaan. Kyllähän tuo kaveri on pakko lukita ylös, omaa ns. pehmeät kädet:) Hayden myös vahvaa tekemistä, ehdottomasti rosteriin tämäkin kaveri. Hinostroza pelasi myös hyvän matsin ja ansaitsisi paikan kokoonpanossa eikä Hinostroza-Kero-Hayden välttämättä olisi huono nelonen, vauhtia ainakin piisaisi. Forsbergiltä maalissa erittäin vahvaa tekemistä, ehkä joukkueemme suurimmalla kysymysmerkin omaavalla roolillaan kakkosmaalivahtina. Tänne tuo Jurcon tekeminen ei kyllä vieläkään näyttänyt niin vahvalta että hän ansaitsisi paikkaa joukkueesta mutta katsellaan ei tuomita näin vähillä näkemisillä.

Franson pelasi kelpopeliä ja oli etenkin YV-miehenä hyvä. Joukkue vaikuttaa niin vikkelältä että joissakin tilanteissa Franson näyttää kankealta. Vaikuttaisi siltä että olemme saaneet YV:lle lisää tulivoimaa sillä Murphynkin kudissa on myös tautia takana. Forsling-Pokka pelasi ihan ok pelin, mutta Forsling lienee silti lähempänä pelipaikkaa kuin Pokka jos kumpikaan.

Menisin näillä. Nelosen vasenlaita vaihtelisi hiukan riippuen siitä mitä kentältä haetaan.

Saad-Toews-Panik
Debrincat-Schmaltz-Kane
Sharp-Anisimov-Hartman
(Dauphin, Bouma, Hinostroza)-Kero-Hayden
Wingels

Keith-Murphy
Seabrook-Rutta
Franson-Kempny

Oesterle
Forsling

Tootoolle ei ole kyllä mitään käyttöä, Jurco jää ylös siitäkin syystä koska Stan ei myönnä tuhlanneensa häneen kolmospickiä...
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tänne tuo Jurcon tekeminen ei kyllä vieläkään näyttänyt niin vahvalta että hän ansaitsisi paikkaa joukkueesta mutta katsellaan ei tuomita näin vähillä näkemisillä.

Oli kyllä huono peli Jurcolta, todella huono. Muutenkin pitkälti samanlaisia havaintoja pelistä.

Tuossa avausottelun hahmotelmassa on vain se ongelma, että Seabrook ei tule pelaamaan väärällä puolella eikä toivottavasti Fransonikaan. Joku leftiltä ampuva kaveri joukkueessa tulee olemaan Keithin sekä Kempnyn lisäksi ja katseet kääntyy joko Oesterleen tai Forslingiin.

Huomenna varmaan nähdään sitten jotain läheltä avauskokoonpanoa. Itse uskon, että DeBrincat löytää itsensä kolmosketjusta, näyttää jotenkin vapautuneemmalta siinä. Saa enemmän kiekkoa ja se peliäly korostuu huomattavasti. Catin pelinrakennustaitoja on hieman aliarvioitu, hänellä on todellakin lahjoja myös rakentaa peliä laidalta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Scott Powers‏ @ByScottPowers23 min23 minuuttia sitten
Blackhawks assign Dauphin, Gustafsson and Kampf to Rockford

Scott Powers‏ @ByScottPowers22 min22 minuuttia sitten
Ville Pokka has been placed on waivers, according to a source

Ja tuo varmistettiinkin jo LeBrunilta tuo waivers-liike. Valitettavaa, uskallan väittää, että joku Villen nappaa. Harmittaa myös Kampfin sekä Dauphinin puolesta, mutta isossa roolissa nyt IceHogsin riveissä ja keväällä sitten tekemään Bouman ja Wingelsin elämästä helvettiä, eikös?

Ja tämän päivän treeneistä ketjuja:

Saad - Toews - Panik
Sharp - Schmaltz - Kane
DeBrincat - Anisimov - Hartman
Bouma - Kero - Hayden
Jurco - Hinostroza - Wingels

Keith - Murphy
Forsling - Seabrook
Kempny - Rutta
Oesterle - Franson
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Toivotaan että joku poimii Pokan listalta, niin saisi Ville uuden mahdollisuuden NHL paikkaan. Blackhawks organisaatiossa sitä paikkaa ei näytä tulevan.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Toivotaan että joku poimii Pokan listalta, niin saisi Ville uuden mahdollisuuden NHL paikkaan. Blackhawks organisaatiossa sitä paikkaa ei näytä tulevan.

Tämä on mielestäni ollut varsin selvää jo pidempään, ettei näyttöpaikkaa ole meillä tiedossa. Pidin itse sitä jatkosopimusta vain Stanin resurssienhallintaoperaationa, jos Villestä olisi saanut jotain irti. Ihme juttu, jos ei kelpaa kenellekään ilmaiseksi.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Toivotaan että joku poimii Pokan listalta, niin saisi Ville uuden mahdollisuuden NHL paikkaan. Blackhawks organisaatiossa sitä paikkaa ei näytä tulevan.

Tämä on mielestäni ollut varsin selvää jo pidempään, ettei näyttöpaikkaa ole meillä tiedossa. Pidin itse sitä jatkosopimusta vain Stanin resurssienhallintaoperaationa, jos Villestä olisi saanut jotain irti. Ihme juttu, jos ei kelpaa kenellekään ilmaiseksi.

Eipä kelvannut. On se nyt kumma. Hyvä vaan toki Blackhawksin kannalta.

Tänään mennään, ketjut nuo mitä edellisessä viestissäni laitoin. Crawford maalissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös