Jatkoajan tupakkilakkolaiset

  • 157 276
  • 828

teppana

Jäsen
Nyt on taas sahattu edestakas kuukauden ajan. Tuossa kolmisen vuotta sitten lopetin tupakanpolton reilun kymmenen vuoden sauhuttelun jälkeen. Olin täysin polttamatta reilun vuoden ja sitten se perus "lomalla voi muutaman polttaa" joka hitaasti alkoi kasvamaan "kaljalla käydessä voi pari vetää". Nyt viimeisimmän kuukauden aikana on tullut poltettua melkein päivittäin. Tuntee itsensä todella typeräksi kun kerran jo teki sen työn ja nyt pitää taas uudestaan lopettaa. Ei tässä nyt samanlaisessa koukussa vielä olla mutta ei siihenkään kauaa mene.

Joulukuussa tulee lähdettyä reissuun ja sen verran elämästä haluan nauttia että lomalla tulee varmasti poltettua jonkin verran, joten nyt tästä hetkestä eteenpäin sitten nollatoleranssi siihen saakka kunnes ollaan Euroopan ulkopuolella.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Kertokaas vähän onko tuosta purkan jauhamisesta kunnollista hyötyä? Olen harkinnut jotain sellaista koska ihan cold turkey -tyyliin tuskin pystyisi lopettamaan.
 
Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertokaas vähän onko tuosta purkan jauhamisesta kunnollista hyötyä? Olen harkinnut jotain sellaista koska ihan cold turkey -tyyliin tuskin pystyisi lopettamaan.
Aikoinaan tuli lopetettua purkan avulla, ja apu oli ilmiselvä. Oli helpottavaa laittaa niissä tilanteissa, joissa muuten olisi spaddun sytyttänyt, purkka poskeen. Safkaamisen jälkeen, tauoilla etc. Purkkaa tuli tosin jäystettyä tasan vuoden verran, jonka jälkeen siirryin normixylitoliin.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kertokaas vähän onko tuosta purkan jauhamisesta kunnollista hyötyä? Olen harkinnut jotain sellaista koska ihan cold turkey -tyyliin tuskin pystyisi lopettamaan.

Joo kyllä ehdottomasti oli apua. Kannattaa kokeilla myös eri vaihtoehtoja. Itselle jotkut ei sopinut yhtään ja oli maha sekaisin ja muutenkin paska olo. Jotkut taas toimivat hyvin. Eikä kannata lopettaa liian aikaisin niksapurkkaa. Vähentää vaikka pikkuhiljaa ja korvaa esim. joka toisen normaalilla jenkillä.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Miksei kukaan ole kertonut tupakanpolton lopettamisen olevan näin helppoa. Kolmas päivä savuttomana menossa tänään. Yllättävän hyvin mennyt. Vallitsevassa fiiliksessä en muista tupakkaa ollenkaan. Muutaman kerran tullut tupakka mieleen näiden päivien aikana mutta mielikuvien avulla saan tupakan himon käännettyä oksennusreaktioon.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Miksei kukaan ole kertonut tupakanpolton lopettamisen olevan näin helppoa.

Se on varmaan aika henkilökohtainen kokemus jokaisella, mutta en mä silti vielä kolmen päivän jälkeen huokaisisi helpotuksesta. Onnea kuitenkin, jos se sulla onnistuu noin helposti. Varaudu kuitenkin takapakkiin.

Itse olen nyt ollut 6 vuotta polttamatta, ja kun tässä lopetuksessa vihdoin onnistuin (nyt uskallan jo sanoa onnistuneeni), niin alussa mulla meni oikeasti vuoden päivät ennen kuin se tupakan kaipuu ei ollut mielessä joka helvetin päivä. Jälkeenpäin ajateltuna se jo ihmetyttää, että miten se nyt oli niin vaikeaa, mutta se vaan oli. Eihän fyysinen riippuvuus tietenkään noin kauan kestä, vaan henkinen riippuvuus oli aivan äärettömän vahva itselläni. Se tupakka vaan kuului käteen, eikä sitä ilman osannut olla missään. Onneksi se on nyt takanapäin ja yhtäkään en aio enää polttaa elämäni aikana, ettei se salakavalasti hiippaile koskaan takaisin.

Tsemppiä kaikille lopettajille!
 
Valumato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kokkolan Hermes, KalPa
Nyt alkoi minulla tupakaton elämä. Pari viikkoa olen syönyt Champixia, ja nyt on toinen päivä ilman tupakkaa. Kyllähän se mielessä käy jatkuvasti, varsinkin jos mitään tekemistä ei ole. Mitään pahoja vieroitusoireita ei vielä ole näkynyt, mitä nyt hermot välillä normaalia kireämmällä. Minulle todettiin joulukuussa palmoplantaari pustuloosi, jonka takia tupakan polton lopettaminen tuli melkein pakolliseksi.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas

Mielessä se tulee olemaan varmaan lopun elämää, itse lopetin 2011 ja edelleen se käy päivittäin mielessä. Mitään mielitekoa polttaa ei ole, mutta aikamoisen muistijäljen tuo jättää.
 
sinikettu

Jäsen
Kokeilin sähkötupakkaa jo pari vuotta sitten, ei toiminut ollenkaan minun kohddallani. Ja miksi muuten vaihtaisin, kun Champix toimii kun junan vessa?
Tuohon loma/työ-kuvioon olen myös täysin eri mieltä (en ole siitä syystä että olisi vain pakko olla eri mieltä). Töissä poltan vähemmän kun vapaa-ajalla. Varsinkin lomalla poltan yleensä todella paljon kun vietän aikaa ulkona, kirja ja kalja kourassa, illalla nautin vielä hyvästä ruosta ja punaviinistä. Juuri siksi päätin kokeilla silloin kun tupakkahimo on pahimmillaan, eli lomalla.
1,5 vuotta kulunut. Olin tuolloin skeptinen tehosta (en nyt erityisesti sinun kohdallasi, yleisellä tasolla vain). Onko tupakan lopettaminen pitänyt?
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
1,5 vuotta kulunut. Olin tuolloin skeptinen tehosta (en nyt erityisesti sinun kohdallasi, yleisellä tasolla vain). Onko tupakan lopettaminen pitänyt?
Jep, ensi viikon alussa tulee 1,5 vuotta täyteen täysin ilman nikotiinia :) Champix toimi loppuun asti tehokkaasti. Kun kolmen kuukauden kuuri tuli loppuun, niin päätin jatkaa ihan varmuuden vuoksi kaksi kuukautta lisää. 33 vuoden tupakoinnin jälkeen se tuntui järkiratkaisulta, ettei vaan nikotiinihimo iske kun lopetan lääkityksen.

Viiden kuukauden kuurin jälkeen ei ollut enää minkäännäköisiä oireita kun lopetin lääkityksen, eli edelleenkin suosittelen Champixia niille jotka haluavat lopettaa tupakoinnin.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään se loppui, lopetin siis tupakanpolton 13 vuoden sauhuttelun jälkeen. Nikopurkalla mennään ja toivottavsti onnistun.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Tänään se loppui, lopetin siis tupakanpolton 13 vuoden sauhuttelun jälkeen. Nikopurkalla mennään ja toivottavsti onnistun.
Tsemppiä. Itsellä lopettamispäätös 4 kk takanapäin ja hyvin menee.

Pyri jauhamaan mahdollisimman paljon tavallista purkkaa Nikoretten sijasta. Tee mielikuvaharjoituksia. Mikä tahansa riippuvuuden lopettaminen edellyttää näkökulman ja ajattelutavan muutosta. Aivoissa kun syntyy salamannopeasti mielikuvia, joiden olemassaoloa ei tietoinen mieli kerkeä reagoimaan.

Itselle mielikuvaharjoitteet oli läpimurto. Voin kertoa omasta puolestani, että käänsin riippuvuuden tuskan mielikuvien avulla niin, että vapauduin tupakan orjuudesta. Järkeäkin on hyvä käyttää, mutta tunne on lopulta se, joka ihmisemootioita ohjaa. Ajattelin järjen sijasta siis konkreettisesti sitä vapautumisen tunnetta.

Olipa ne mielikuvat sitten kuinka hulluja tahansa, käytä niitä. Ota rauhallinen tila, silmät kiinni, hengistä rauhallisesti ja visuaalisessa mielessä alat maalailemaan mielikuvaa siitä kun otat tupakasta yliotteen ja vapaudut siitä. Tee mielikuvista itsellesi tarina jossa vapautumisen tunne vahvistuu sitä enemmän mitä pidemmälle tarina etenee.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Itse poltin tupakkaa reilun kymmenen vuotta ja siihen päälle meni nuuskaa vielä useampia vuosia. Siinä nuuskan käydessä vähiin ajattelin, että olisikohan se nyt tässä. Joku 3-4 kuukautta sitten lopetin, kuka noita niin tarkkaan muistaa tai miksi edes kiinnostaisi. Kuukausi siinä suunnilleen meni, kun oli hermot pinnassa ja nuuskaakin välillä teki mieli. Sen jälkeen ei ole tainut muutamaa satunnaista kertaa lukuun ottamatta käydä nuuskaaminen edes mielessä. Helppoa oli lopettaminen kyllä itselleni. Mitään nikotiinikorvausvalmisteita en käyttänyt, jos ei ensimmäisen päivän kahta imeskelytablettia lasketa. Jossain välissä oli kaverin nuuskiakin jääkapissa parin viikon ajan, mutta eipä ne siellä mitään kummitteluita aiheuttanut. Karkeille kävisi huonommin.

Olisi kyllä jäänyt itseltäni lopettamatta, jos olisi pitänyt jotain henkisiä kuperkeikkoja tehdä jatkuvasti. Tuskin myöskään korvausvalmisteet olisivat toimineet. Sellainen jatkuvassa limbossa eläminen olisi varmasti vain pidentänyt sitä alun tuskaa ja lähinnä lisännyt nuuskamiseen palaamisen todennäköisyyttä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Itse poltin tupakkaa reilun kymmenen vuotta ja siihen päälle meni nuuskaa vielä useampia vuosia. Siinä nuuskan käydessä vähiin ajattelin, että olisikohan se nyt tässä. Joku 3-4 kuukautta sitten lopetin, kuka noita niin tarkkaan muistaa tai miksi edes kiinnostaisi. Kuukausi siinä suunnilleen meni, kun oli hermot pinnassa ja nuuskaakin välillä teki mieli. Sen jälkeen ei ole tainut muutamaa satunnaista kertaa lukuun ottamatta käydä nuuskaaminen edes mielessä. Helppoa oli lopettaminen kyllä itselleni. Mitään nikotiinikorvausvalmisteita en käyttänyt, jos ei ensimmäisen päivän kahta imeskelytablettia lasketa. Jossain välissä oli kaverin nuuskiakin jääkapissa parin viikon ajan, mutta eipä ne siellä mitään kummitteluita aiheuttanut. Karkeille kävisi huonommin.
Respectit täältä. Itse en ole ikinä röökiä edes maistanut, mutta olin sen sijaan vuosia täysin koukussa energiajuomien antamaan hyperaktiiviseen fiilikseen. Niinhän se menee vaan kaikessa, että paras tapa päästä eroon huonoista elämäntavoista, on korvata ne hyvillä ja kohdistaa keskittymisensä mahdollisimman kauas pois riippuvaisuutensa aiheuttajasta. Siispä ite olenkin viime aikoina yrittänyt alkaa korvaamaan kaikki mahdolliset sokerjuomat luonnonmukaisilla tuotteilla (kahvi, vesi, smoothiet) ja eipä pahemmin tee nytkään mieli sokerihumaltua energiajuomalla. Rainbowin omenamehua juon yhä mutta that's it.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Päivä 1 ilman tupakkaa takana takana. Vähän on sellainen levoton ja jopa etova olo. Toisaalta voi myös johtua eilisten firman bileiden aiheuttamasta krapulasta.

Viime viikon kokeilin sauhutella keskimäärin 1-2 tupakkaa päivässä, joka on melkoinen vähennys siitä, että viimeiset 15 vuotta olen polttanut 10-15 körssin päivävauhtia enkä oikeastaan ikinä kokeillut oikeasti lopettaa.

Ainiin ja Stumppaa tähän -kirja odottelee hyllyssä lukemistaan. Saa nähdä mitä tästä tulee.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ajattelin lopettaa noin. 12 vuoden jälkeen ja nyt oon ollu 2 Viikkoa ilman tupakkaa ja ilman korvaavia tuotteita ja nyt alkaa todella vaikeaa olla polttamatta. Ensimmäiset päivät meni todella helposti mut mitä enemmän päiviä menee nii sitä vaikeemmalle tuntuu.

Aijaij kun tänään sai hyvällä kelillä terassilla juoda kahvit niin miten mukava ois ollu laittaa tupakaks. Olisin varmasti laittanutkii jos olis jossain kaapissa ollu. Onneks ei ollu.

Tiiän että kännissä polttamista en pysty ikinään lopettamaan mut jospa tän selvinpäin polttamisen sais edes aski per kuukaus tasolle. Semmoseenki oisin tyytyväinen jos joka ilta päivän päätteeks tulis poltettua yks tupakka ja se riittäs.

Saa nähä miten tää tästä jatkuu
 
Tsemppiä tavoitteen saavuttamiseen. Itse olin jo vuosia kokonaan polttamatta, yksistä jämistä se taas lähti ja poltin monta vuotta sen jälkeen. Nyt olen ollut vuoden alusta polttamatta, mutta tuntuu, että olen nyt koukussa imeskelytabletteihin ja se ei ole hyvä. Olen täälläkin antanut aikaisemmin neuvoja lopettamiseen ja rämähdin itse. Pahoittelut.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Päivä 1 ilman tupakkaa takana takana. Vähän on sellainen levoton ja jopa etova olo. Toisaalta voi myös johtua eilisten firman bileiden aiheuttamasta krapulasta.

Viime viikon kokeilin sauhutella keskimäärin 1-2 tupakkaa päivässä, joka on melkoinen vähennys siitä, että viimeiset 15 vuotta olen polttanut 10-15 körssin päivävauhtia enkä oikeastaan ikinä kokeillut oikeasti lopettaa.

Ainiin ja Stumppaa tähän -kirja odottelee hyllyssä lukemistaan. Saa nähdä mitä tästä tulee.

Raportin paikka. Ensimmäinen yritys feilasi, mutta luin melkein heti sen perään tuon Stumppaa tähän - kirjan ja nyt on menossa 86. päivä ilman minkäänlaisia nikotiinituotteita. Enää ei tee mieli tupakkaa edes oluella käydessä eikä tupakointi muutenkaan pyöri mielessä. Mahtava fiilis varsinkin näin kesän alla kun löytää ilmasta tuoksuja joiden olemassaolon olin ehtinyt jo unohtaa. Painoakaan ei ole kertynyt lisää, koska samalla aloin kulkemaan kävellen töihin, joka tekee päivässä 10km hyötyliikuntaa.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tsemppiä tavoitteen saavuttamiseen. Itse olin jo vuosia kokonaan polttamatta, yksistä jämistä se taas lähti ja poltin monta vuotta sen jälkeen. Nyt olen ollut vuoden alusta polttamatta, mutta tuntuu, että olen nyt koukussa imeskelytabletteihin ja se ei ole hyvä. Olen täälläkin antanut aikaisemmin neuvoja lopettamiseen ja rämähdin itse. Pahoittelut.

Ihme tissiposkeilua ja lopettamisen epäonnistumisen varmistelua moiset tabletit. Ja @sämpylä89. Aikamoista tulella leikkimistä kyllä. Vähän kännissä poltan ja aamulla loput. Välillä vähän kahvin kanssa ja miten se nyt menee. Ihan hienoa, jos se siinä pysyy, mutta todennäköisyydet ovat helvetin pienet tuolla metodilla. Jos nyt vaikka suosiolla poltat siihen asti, että olet oikeasti valmis tekemään päätöksen lopettamisesta.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aikamoista tulella leikkimistä kyllä. Vähän kännissä poltan ja aamulla loput. Välillä vähän kahvin kanssa ja miten se nyt menee
En nyt ihan noin tarkottanu. Lähinnä kirjotin sen kahvi jutun sillä että jos ois aski ollu käden ulottuvilla siinä tilanteessa nii ois joutunu kyllä taistelemaan ettei tulis poltettua. Mut kauppaan lähtö ei käyny mielessäkään.

Ei se tarkota ettenkö oikeesti halua lopettaa jos oisin ihan tyytyväinen edes tupakka per päivä tasoon. Onhan se vähän tulella leikkimistä jos ei kokonaan pysty lopettamaan. Mut parempi sekii ku toppa/päivä ilman vähentämis/lopettamisaikeita. Tottakai haluun ja siihen tähtään kaikin voimin että ei tarviis edes sitä yhtä tupakkaa päivässä polttaa.

Tuo pelkästään viihteellä polttaminen sinällään vois toimiakkin ilman sen suurempia ongelmia ku mulle ei oo ikinään kännäämisen jälkeen tupakka maistunu pariin päivään. Sen myönsinkin jo rehellisesti että en usko pystyväni olemaan kännissä polttamatta.

Pitäs kai käydä kaupasta jotain nikotiini purkkaa ja kokeilla et auttaako ne mitään.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Kaksi vuorokautta ilman tupakkia mikä lienee pisin aika sitten 15 vuoteen ilman. Purkkaa en jaksa jäystää mutta laitan tabletin suuhun silloin tällöin. On hyviä ja on huonoja hetkiä, jonkinlaista kärsimystäkin, joten lopettaminen on kokeilun asteella vieläkin. Katsellaan rauhassa ja päivä kerrallaan.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Kuudetta vuorokautta mennään, enkä sano että tämä helppoa olisi, mutta ei kyllä mahdottoman vaikeaakaan kun on nikotiinitabut apuna. Mielitekoa piisaa, mutta kun tiedän, että sortuminen ei oloa paranna tai addiktiota lievitä, niin järjellä ajattelemalla pystyy psyykkaamaan itseään. Kohta on sentään jo viikko ilman, joten eiköhän tämä tästä.
 
teppana

Jäsen
Ajatus lopettamisesta kypsyy. Olen pariin otteeseen ollut 9-12 kuukauden jaksoja polttamatta enkä nytkään ole kova sauhuttaja. Vapaapäivänä kotona ollessa menee yksi tai joskus ei yhtään tupakkaa päivässä. Töissä sitten karkaa aina lapasesta.

Kesäloma alkaa kahden viikon päästä ja halu olisi heittää loman aikana tupakka pois. Onko muita 'lomalopettajia'?
 
Viimeksi muokattu:

teppana

Jäsen
Kuudetta vuorokautta mennään, enkä sano että tämä helppoa olisi, mutta ei kyllä mahdottoman vaikeaakaan kun on nikotiinitabut apuna. Mielitekoa piisaa, mutta kun tiedän, että sortuminen ei oloa paranna tai addiktiota lievitä, niin järjellä ajattelemalla pystyy psyykkaamaan itseään. Kohta on sentään jo viikko ilman, joten eiköhän tämä tästä.

Vissiin se alkaa helpottamaan jo?
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Vissiin se alkaa helpottamaan jo?

Helpottaa toki jonkin verran jatkuvasti. Tapa on kuitenkin juurtunut niin vahvaksi, että monissa tilanteissa todennäköisesti ratkeisin jos tupakkaa olisi. Pelastuksena lienee kyky olla ostamatta, tai valita se tabletti kassalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös