Ässät mediassa

  • 2 291 545
  • 9 531

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Aika paskaa saa täältäkin lukea ihan tasaisin ajoin näemmä.

Kärki ja Ojamäki ovat juuri pelanneet itsensä siihen asemaan, että esim. Tappara on ilolla ovet auki. Jätkät haluaa lähteä menestyksen ja kehityksen perässä isompiin ympyröihin ja pois kotinurkista. Mitä Ässien olisi pitänyt tehdä? Ahoa en tähän kuvioon saa millään.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mietityttää, että kuinka paljon voi kaveriensa puolesta kirjoittaa paskaa julkisesti, ilman että ei saa sittä mitään sanktioita?! Ässien ja Ahon ei tietenkään kannata tällaisiin provoihin lähteä julkisesti vastaamaan, vaan muistaa mainita kyseisestä journalistista kaikille tahoille, kaikin keinoin, että hänen jatkouransa kirjoittelijana olisi mahdollisimman lyhyt. Sillä luulen että nykyisessä Ässä organisaatiossa on paljon enemmän vaikutusvaltaa, kuin esim. vanhoissa, muinaisissa valmentajissa on.
Eniten harmittaa tässä se, että nyt ei voi taas lukea moneen päivään mitään järkevää täällä Ässäosiossa, kun tietyt nimimerkit heräävät taas henkiin, ja alkavat kertoa faktojaan kuinka paska Jyrki Aho onkaan, vaikka todellisuudessa Aho on parasta mitä Ässien valmennukseen on saatu pitkään aikaan!
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Referoimasi ajatukset, eivät ole palstalla sallitun yleisen linjan ja ajatusmallin mukaisia. Kirjalliset lähteet tai sisäpiiritiedot ovat irrelevanttia mustamaalausta, mikäli kulma ei ole oikea.

Täten saamasi vastareaktio oli täysin odotettu sekä oikeutettu.

Eipä tähänkään taas paljon muuta tarvitse mainita, tässä kiteytyy tarvittava. Aho uskovaiset tietysti uskovat mitä haluavat ja mitä täällä tosifanit heille kertovat. Osa sentään osaa suhtautua kriittisemmin monesta lähteestä tulleisiin tietoihin. Eipä tässä mitään uutta.
 
Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Eipä tähänkään taas paljon muuta tarvitse mainita, tässä kiteytyy tarvittava. Aho uskovaiset tietysti uskovat mitä haluavat ja mitä täällä tosifanit heille kertovat. Osa sentään osaa suhtautua kriittisemmin monesta lähteestä tulleisiin tietoihin. Eipä tässä mitään uutta.

Mihin lähteisiin ja tietoihin? Keitä ovat Aho uskovaiset ja miten se määritellään?
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans

Kyllä täällä saa edelleen olla mitä mieltä haluaa. Jos tuntuu, että kaikki ovat eri mieltä, edustat mielipiteesi kanssa kirjoittajien vähemmistöä. Niin yksinkertaista se on. Turha ryhtyä mihinkään venäjän valtion harjoittaman propagandan tyyliseen muiden syyllistämiseen.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..

Sinun faktasi ainakin on kerta toisensa jälkeen todettu Aku Ankka -tason jutuiksi, mutta jatka toki omilla uskomuksillasi ja etenkin toiveillasi eteenpäin. Tässä taas hyvää jatkumoa mm. Ässien talous ja Sakari Salminen -tarinoihin, joiden negatiiviset sävyt nielaisit heti kun jostain oli "tietoa" tarjolla.

Entiset Ässät, Ojamäki ja Kärki ovat nyt tämän kausioppaan mukaan Liigan tähtipelaajia, tietysti kun logo on vaihtunut. Molemmilla pientä taantumusta koko viime kausi, en jaksa edes kaivaa edellistä numeroa esiin jotta arvioita voisi vertailla. "Tähteys" tuskin olisi syttynyt jos olisivat jääneet. Katsotaan miten pojat polkee nyt eteenpäin, latu on auki.

Mutta juu, Aho-oppositio herkutelkoot taas hetken näillä tiedoilla mitä asiantuntijat julkaisi. Sillä välin me uskovaiset odotamme kauden alkua innolla ja luotamme seurajohtoon ja valmennukseen. Kuka vittu oikeasti itkee jonkun Arttu Ruotsalaisen perään? Isossa kuvassa täysin merkityksetön pelaajasiirto.

EDIT:

Ai niin, kyseinen Passi Juusi kirjoitti, että tässähän pedataan Kotkaniemi seniorille paikkaa ja joukkuetta rakennetaan sinne, eli alkakaahan jo haukkua oikeaa tahoa. Tämä kirjoittajan keksimä kolmiodraama J.Kotkaniemi-Aho-M.Kotkaniemi oli tosin niin omituinen kuvio, että mennee muutama yö ennenkuin aukenee. Sellainen salaliittoteoria oli kuitenkin kyseessä että ainakin karhu on varmasti mehuissaan ja faktaahan tuon on oltava.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eipä tähänkään taas paljon muuta tarvitse mainita, tässä kiteytyy tarvittava. Aho uskovaiset tietysti uskovat mitä haluavat ja mitä täällä tosifanit heille kertovat. Osa sentään osaa suhtautua kriittisemmin monesta lähteestä tulleisiin tietoihin. Eipä tässä mitään uutta.
Kuulutteko sinä ja Chickendinner ja keitä teitä Ahon vihaajia nyt muutama muukin oli, johonkin toiseen "uskovaiset" lahkoon, kenties "Pekka uskovaiset" ryhmään, tai oletteko vaan kohdistaneet vihaanne "Ahouskovaisiin", ilman että kuulutte mihinkään "kaveriani on kaltoin kohdeltu Ahon toimesta" ryhmään.
Mutta sen verran asiaa, että uskotko oikeasti tähän kirjoitukseen? Missä kuplassa elät, jos väität että tässä jutussa "kiteytyy tarvittava", oletko tosissasi? Jos tuollainen lehtijuttu saa sinut uskomaan joka sanan, olet oikeassa elämässä pahoissa vaikeuksissa ihan käytännönkin asioissa, sillä sinua tullaan kusettamaan monessakin paikassa vielä useasti.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Kyllä täällä saa edelleen olla mitä mieltä haluaa. Jos tuntuu, että kaikki ovat eri mieltä, edustat mielipiteesi kanssa kirjoittajien vähemmistöä. Niin yksinkertaista se on. Turha ryhtyä mihinkään venäjän valtion harjoittaman propagandan tyyliseen muiden syyllistämiseen.

Hymy suussa kun luin tätä hulvatonta keskustelua, itselleni tuli juurikin Venäjä-vertaus mieleen mutta sinähän sen jo loistavasti nostitkin esille.

Asiaan yhtään sen enempää ottamatta kantaa, niin kyllähän täällä vallitsee yksi suuri totuus ja toisin ajattelevat tuomitaan ja heille ryhmäraivotaan vähätellen juttuja vaikka kuinka olisit joukkueen sisältä kuullut mitäkin. Toiseen suuntaan kelpaa kun joku sanoo, että on mun mielestä on hyvä pöhinä ja oli se hassu haastattelukin, et kyl siel on kaikki upeesti.

Ihan oikeasti lukekaa nyt ketjua taaksepäin. Yksi nimimerkki lainaa maan johtavaata urheilumediasta (jonka pätevyydestä saa toki kaikki olla mitä mieltä tahansa), niin reaktiona tulee useat nimimerkit heti silmille ja haukkuvat kaikki toimittajasta viestintuojaan. Älylliselle keakustelulle tai eriäville mielipiteille ei ole täällä sijaa ainakaan samanaikaisesti. Sen vuoksi en tänne ole hetkeen kirjoitellutkaan enkä tämän viestin jälkeen tähänkään aiheeseen palaa. Mutta toivottavasti keväällä suuri tsaarimme Julma-Jykä I on johtanut meidät ennennäkemättömään liitoon ja voittokulkuun ja voimme kaikki olla onnellisia yhdessä.

Tällä hetkellä Ässien touhu jäällä muistuttaa Twin Peaksin uudelleenlämmittelyä. Täysin epäviihdyttävää paskaa, mutta katsottava on koska Twin Peaks.
 
Viimeksi muokattu:

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Epäviihdyttävää paskaa katsomaan myytiin ennätys määrä kausareita? Kait tuolla nyt jotakin on oikein tehty. Edelleen sitä mieltä, että tuo on "myytti", siis tuo viihdyttävyys. Viime kaudellakin joukkue vähäisistä tehdyistä maaleista huolimatta lähes joka ilta tappeli voitosta. Aho edeltävällä 2lla kaudella taas peli oli juuri sitä ihteään, päätöntä peruuttelua, maaleja ehkä tuli mutta olihan se kauheaa katseltavaa.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Epäviihdyttävää paskaa katsomaan myytiin ennätys määrä kausareita? Kait tuolla nyt jotakin on oikein tehty. Edelleen sitä mieltä, että tuo on "myytti", siis tuo viihdyttävyys. Viime kaudellakin joukkue vähäisistä tehdyistä maaleista huolimatta lähes joka ilta tappeli voitosta. Aho edeltävällä 2lla kaudella taas peli oli juuri sitä ihteään, päätöntä peruuttelua, maaleja ehkä tuli mutta olihan se kauheaa katseltavaa.

Tämä olikin luonnollisesti oma mielipiteeni. Seisomakatsomon asiantuntijoita varmaan viihdyttää eri asiat kuin minua. En myöskään ole eri mieltä Pekan aikakauden sekasorrosta.

Kausarimyynnistä sen verran, että siellä on saatettu tehdä jotain oikein myös myynnin ja markkinoinnin toimesta?
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Mihin lähteisiin ja tietoihin? Keitä ovat Aho uskovaiset ja miten se määritellään?

Vastaillaan nyt teille kaikille taas joitan yhteisesti. Varmaan hyvin taas näitte millaisen syytösten tulvan saa se, joka uskaltaa näiden jykän miesten kanssa olla eri mieltä.
Jutut Salmisesta on paskaa, vaikka sakke tänne ei tullutkaan. Kerroin myös ensimmäisen Bloodista teille, taisi sekin olla paskaa.
Tässä, kun alkaa itselle listaamaan hyviä asioita mitä tänne on tullut niin tulee mieleen jonkinlainen ammattimaisuus ja kurinalainen joukkuepeli.
Huonoja sitten saakin listata monia. Käytännössä omat nuoret on saatu karkotettua, mitään uutta suunitelmaa uudesta projektista ei taida olla. Tästä juontaa juuret myös kokeneiden tuttujen pelaajien suosiosta.
Pelien viihdearvo on täyttä sontaa. Ässille taitaa 100 maalin tekeminen tehdä ensi kaudella tiukkaa. No hyvä, että halvat kortit tekivät kauppansa. Itsekin ostin taas kausikortin vaikka paikalle varmaan aika vähän ehdinkin. Ässät kuitenkin tärkeä asia, näillä näytöillä toivoisin sille vaaan parempaa kipparia kuin tämä nykyinen pääkäskijä.
 
Uusis85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, Kärki ja Ojamäki eivät enää ole kyllä mitään "nuoria lupauksia" kuten esimerkiksi Kotkaniemi. Tappara palkkasi melko varmat tulosmiehet jotka Ässien junnukoulu on tehnyt ja joita nyt ei ollut varaa pitää pelaajien arvon noustua. En ole muuten Urheilulehteä lukenut enää vuosikausiin, koska näitä tämäntyyppisiä juttuja on liikaa.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Asiaan yhtään sen enempää ottamatta kantaa, niin kyllähän täällä vallitsee yksi suuri totuus ja toisin ajattelevat tuomitaan ja heille ryhmäraivotaan vähätellen juttuja vaikka kuinka olisit joukkueen sisältä kuullut mitäkin. Toiseen suuntaan kelpaa kun joku sanoo, että on mun mielestä on hyvä pöhinä ja oli se hassu haastattelukin, et kyl siel on kaikki upeesti.

En tiedä mitä tarkoitat, mutta faktaa on että Ässät nousi Ahon valmentamana samantien uskottavaksi urheilujoukkueeksi edeltävien kausien surkeuden jälkeen. Aika monelle nouseminen 90 pisteen runkosarjajoukkueeksi ja tosissaan taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta riittää, paljon muuta ei voi valmentajalta vaatia. Missään työpaikalla tuskin on tilannetta, jossa kaikki tykkää pomosta, joka repii porukasta lähes kaiken irti. Se, että Ilveksen kanssa jäätiin maalin päähän puolivälieristä oli harmillista, joskus pomppii. Kiilholma olisi aika paljon vähemmän antisankari mikäli olisi laittanut kiekkoa tyhjiin, mutta se on taas jossittelua se. Ilves oli muuten kevätkiimoissaan ihan kohtalainen mittari ja Porin peleissä se laitettiin aika mukavasti aisoihin. Jotenkin Ässien kanisterit oli kuitenkin tyhjenemään päin keväällä, josko nyt vähän laajemmalla rintamalla.
Samainen media yritti jauhaa viime syksynä jotain paniikkia Ahon Ässien ylle ja nyt on taas samainen yritys aistittavissa, miten tuo Kotkaniemi -juttukin saatu noin negatiiviseen muotoon? Aho on antanut pojalle näytönpaikkaa, ihan kunnollista ja sitä on varmasti tulossa myös Liigapeleissä. Silti joku Jussi Paasi maalailee jotain käsittämättömiä uhkapilviä tämän ylle. "Ässien superlupaus Jesperi Kotkaniemi on vaarassa joutua kiperään tilanteeseen kauden aikana" öööh, kultalautasellako tässä pitäisi kaikki tarjoilla, vastustajaa myöden? Vai mitä tämä tarkoittaa? Jäätävää paskaa koko teksti, en pyyhisi tuohon lehteen edes pahimmassa ripulissa. Paasi kirjoittaa ettei Ahon päämääränä ole omien junioreiden kasvatustyö. Esimerkkeinä käyttää kahta pelaajaa, Arttu Ässä-kasvatti Ruotsalainen ja Valtteri 23v juniori Viljanen. Mahtavasti on kyllä saanut voita leivän päälle tähän tekstiinsä, ei voi kuin ihalla. Samalla toki unohtuu että omista junioreista viime kaudella mm. Juhola nousi pelaavaan kokoonpanoon ja Varttisesta kasvoi runkopelaaja. Ja nyt tosiaan sitä kirkkainta helmeä ajetaan tosissaan miesten peleihin. Jos tätä lukiessa ei kellot ala soitella, mikä on kirjoituksen taso niin huhheijaa. Eihän näissä Paasin jutuissa ole päätä eikä häntää. Olisi edes vähäiset faktat kunnossa.

Ihan oikeasti lukekaa nyt ketjua taaksepäin. Yksi nimimerkki lainaa maan johtavaata urheilumediasta (jonka pätevyydestä saa toki kaikki olla mitä mieltä tahansa), niin reaktiona tulee useat nimimerkit heti silmille ja haukkuvat kaikki toimittajasta viestintuojaan. Älylliselle keakustelulle tai eriäville mielipiteille ei ole täällä sijaa ainakaan samanaikaisesti. Sen vuoksi en tänne ole hetkeen kirjoitellutkaan enkä tämän viestin jälkeen tähänkään aiheeseen palaa. Mutta toivottavasti keväällä suuri tsaarimme Julma-Jykä I on johtanut meidät ennennäkemättömään liitoon ja voittokulkuun ja voimme kaikki olla onnellisia yhdessä.

Ei saakeli, verratonta oman hännän nostelua kun muistelee mitä jöötiä sinäkin tänne olet tuupannut. Perustakaa toki karhun kanssa joku inside -ketju missä jutun taso nousee ihan uusiin sfääreihin, SJS ja muutama muu ajatusten tonava vielä rohkeasti mukaan. Ei tarvi enää tänne yrittää sitä viimeistä, tyylikästä sanaa huudella tuulimyllyjä vastaan. Vai "älyllisen keskustelun puute" sinua nyt vaivaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Antamalla sen luoton, vastuun ja roolin mitä nyt Tapparassa ja Ilveksessä saavat. Kasken päätymisen syyksi Helsinkiin olettaisin jutussa ajetun takaa sitä ettei Ahon Ässissä olisi sitä mahdollisuutta saanut mitä IFK:ssa sai.

Olen pitänyt sinua asiallisena kirjoittajana, mutta näköjään sinullakin on omat viiteryhmäsi, joita pitää puolustaa.

Aho on vaativa valmentaja, joka harjoituttaa välillä liikaa, esimerkiksi kolmentonnin testin jälkeen vedetään nopeusharjoitus, missä ei ole mitään järkeä. Kovan kesän jäljiltä on pelaajien paikat ovat kovilla ja loukkaantumisia on ihan liikaa. Toisaalta, miksi Ahoa seuraavat vain rivipelaajat, tähtipelaajat eivät ole tulleet Ässiin. Nämä ovat kysymyksiä ja faktoja, jotka pitää huomioida Ahoa arvioitaessa.

Aho haluaa menestystä, hän perustaa pelin prosenteille, ei niinkään luovuudella. Tämä ehkä karkoittaa pelaajia, näinhän se on aina. Kärki halusi kiekollisempaa ruutua, Ojamäki taas rahaa ja Kaski kuunteli isäänsä. Mielestäni näistä Kärki on ainoa Ahon piikkiin menevä menetys, Ojamäki sai peliaikaa mielinmäärin ja Kaski olisi saanut roolin myös Porista.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen pitänyt sinua asiallisena kirjoittajana, mutta näköjään sinullakin on omat viiteryhmäsi, joita pitää puolustaa.
Ketähän puolustin? Kerroin millaisia mielipiteitä Urheilulehden kausiennakossa oli esitetty. En sitä kiellä ettenkö olisi noita UL:n provosoivia mielipiteitä vähän samassa hengessä tänne välittänyt, mutta en kyllä tiedä mitä viiteryhmää olisin ollut siinä puolustamassa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ketähän puolustin? Kerroin millaisia mielipiteitä Urheilulehden kausiennakossa oli esitetty. En sitä kiellä ettenkö olisi noita UL:n provosoivia mielipiteitä vähän samassa hengessä tänne välittänyt, mutta en kyllä tiedä mitä viiteryhmää olisin ollut siinä puolustamassa.

Eli tämä eilen alkanut viestiketju on pelkästään referointia, nämä eivät ole sinun mielipiteitäsi? No, mitä mieltä olet toimittajan kirjoituksista, onko hän sinun mielestäsi oikeassa?

Urheilulehden kausiennakossa Jyrki Aho saa niskaansa tiukkaa arvostelua tavastaan suosia tiettyjä pelaajia. Jään odottamaan eräiden jatkoajan nimimerkkien vastahyökkäystä toimittaja Jussi Paasin kimppuun...

Ongelma lähinnä ketä ei suosi, eli nuoret Kärki, Ojamäki, Viljanen, Ruotsalainen, Nevalainen ja Kaski menetettiin.

Antamalla sen luoton, vastuun ja roolin mitä nyt Tapparassa ja Ilveksessä saavat. Kasken päätymisen syyksi Helsinkiin olettaisin jutussa ajetun takaa sitä ettei Ahon Ässissä olisi sitä mahdollisuutta saanut mitä IFK:ssa sai.

Mä vaan referoin tänne ajatuksia mitä Urheilulehden kausiennakossa oli.

"Vastuuta Ahon joukkueissa saavat tunnetusti luotettavat, kokeneet ja pääluotsille entuudestaan tutut pelaajat, jotka ovat pelanneet ammattilaisina jo useampia vuosia.
Asetelmasta kertoo kaiken se, että Kotkaniemeä lukuun ottamatta Ässät on täksi kaudeksi lähes tyhjentynyt -tai tyhjennetty- nuorista lupauksista. Kovimmat menetykset olivat Tapparaan lähteneet Niko Ojamäki ja Jarno Kärki."
"Kotkaniemen pysyminen Porissa on toki Ässille loistava uutinen. Mutta kun päävalmentaja Jyrki Aho suosii rutinoituneita ja hänelle tuttuja pelimiehiä, on trendi huolestuttava. Mihin seuran tulevaisuus nojaa, jos Ässien juniorimyllyn helmien joukkopako on näin hurjaa? "

Ja Laganièrelle ei vastuuta ollut San Diegossa tosiaankaan paljon luvassa, kun ei enää täyttänyt development pelaajan statusta, eikä näin ollen saanut jatkosopimustarjousta.

Ketähän puolustin? Kerroin millaisia mielipiteitä Urheilulehden kausiennakossa oli esitetty. En sitä kiellä ettenkö olisi noita UL:n provosoivia mielipiteitä vähän samassa hengessä tänne välittänyt, mutta en kyllä tiedä mitä viiteryhmää olisin ollut siinä puolustamassa.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli tämä eilen alkanut viestiketju on pelkästään referointia, nämä eivät ole sinun mielipiteitäsi? No, mitä mieltä olet toimittajan kirjoituksista, onko hän sinun mielestäsi oikeassa?
Eivät olleet minun päästäni, vaan Urheilulehden jutuista johdettuja ja suodatettuja.
En lähde tässä nyt lause lauseelta käymään läpi mistä olen Paasin kirjoituksen kanssa samaa mieltä ja mistä en. Osasta olen, osasta taas en. Esimerkiksi Ahon ja Kotkaniemien ongelmalliseen uhkakuvioon en usko. Taas vastuun antamisen puutteista nuorille pelaajille olen pitkälti samaa mieltä.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Eivät olleet minun päästäni, vaan Urheilulehden jutuista johdettuja ja suodatettuja.
En lähde tässä nyt lause lauseelta käymään läpi mistä olen Paasin kirjoituksen kanssa samaa mieltä ja mistä en. Osasta olen, osasta taas en. Esimerkiksi Ahon ja Kotkaniemien ongelmalliseen uhkakuvioon en usko. Taas vastuun antamisen puutteista nuorille pelaajille olen pitkälti samaa mieltä.

Kerro nyt miten esim. Viljanen liittyy tuohon viimeiseen lauseeseesi "vastuun antamisen puutteista nuorille pelaajille". Keneltä pakistosta olisi pitänyt ottaa pois vastuuta ilman että joku muu "nuori" olisi jäänyt ilman vastuuta? Mielestäni Viljanen, Seppälä, Tommila, Vuorisalo ja Mäkelä ovat aika samalla viivalla tässä. Pelkkää paskan jauhamista käyttää Viljasta jonain esimerkkinä, kun samalla neljä muuta kisailee samoista pelipaikoista. Kärjen ja Ojamäen vastuusta tuskin pitää enää muistuttaa, peliajat löytyy Liigan tilastoista. Vai oliko heidän saamansa suuri peliaika jotenkin "vastuutonta"? Paasin provo on lähes täysin vailla mitään pohjaa. Ei edelleenkään aukea miten kovaa vauhtia miehen ikää lähestyvät pelaajat liittyvät johonkin junioritoiminnan tietoiseen alasajoon. Varsinkin kun otanta on kokonaista yksi kausi ja viime kaudella kaikki kelvollinen aines pääsi koittamaan Liigavauhtia. Tätä junnujen ylösnostoa ei nähty parina aiempana kautena, mieluummin vedeltiin vajaalla kokoonpanolla. Lyhyt on ihmisen muisti.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Paasin Aho- dissaus on ihan luonnollista jatkumoa sille vuodatukselle, jota häneltä tuli Rockyn potkujen jälkeen. Hän ja hänen tietolähteensä ovat varmasti sitä koulukuntaa, jota osa täälläkin edustaa. Aho hoitaa työtään niin hyvin kuin osaa, eikä kokenut mestarivalmentaja valita vaikka palaset ovat melko vaatimattomat. Hän pyrkii saamaan joukkueen voittamaan, sillä vain tulos ratkaisee. Vai pitäisikö hänen muuttaa valmennufilosofiaansa ja alkaa mielistelemään porilaisia jyrmyjä. Antaisivat Ahon tehdä hyvin alkanutta työtään rauhassa ja keskittyisivät syyttämään sitä tahoa, joka on hänet Poriin palkannut sotkemaan "hyväveli- verkostoa". Kai nyt kaikki tiesivät, että Aho peluuttaa dufvalaista JYP-kiekkoa. Kausikortit myydään miltei käsistä ja hommassa on joku roti ja linja monen vuoden pelleilyn jälkeen. Jollain Paasilla on tuskin mitään hajua siitä, mitä toimistolla tai pukukopissa oikeasti tapahtuu ja mitkä intressit tulevien kausien päävalmentajalla on joukkueen jatkumosta. Joku jaksaa itkeä jonkun Viljasen tai Ruotsalaisen perään, miksi? Kärki ja Ojamäki menetettiin, mutta niin on käynyt aina ennenkin maajoukkue pelaajien kanssa. Heidät haluttiin ilmeisesti pitää, mutta olivat jo vuosi sitten päättäneet ottaa uuden stepin urallaan, saadessaan mahdollisuuden Suomen ylivoimaisesti kovimmassa organisaatiossa. Olut virtaa ja valtaosa faneistakin ovat tyytyväisiä, kun maaliskuussakin on vielä jotain jännitettävää kauden suhteen. Viime kausi oli vasta rakennusvuosi. Seuraavaksi pari napsua eteenpäin. Onneksi Aholla on kivekset, sillä Porissa on tapana paskan lentää, teki kuka vaan mitä tahansa.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aho hoitaa työtään juuri niin hyvin kuin osaa ja tällä hetkellä tulos näyttää varsin hyvältä. En kuitenkaan ymmärrä tätä, että Ahoa ei saisi kritisoida, vaikka selvästi muutamia parannuskohteita miehen työhön liittyen voidaan nähdä. Olen siis varsin tyytyväinen Jykän tuloksiin, mutta seuraavista asioista saa mielestäni ihan aiheellisesti Ahoa kritisoida.

1. Nuorten (tulevien) tähtien menettäminen kokoonpanosta. Kärki, Ojamäki, Viljanen ja Ruotsalainen ovat nimiä, jotka kaikki tulevat erittäin todennäköisesti pelaamaan 5 vuoden sisällä liigan suurimpia minuutteja omilla pelipaikoillaan. Kärki ja Ojamäki saattavat tehdä niin jopa ulkomailla asti. Minusta on erittäin turhauttavaa ja typerää, että tämän tason talentit jalostettiin Porissa liigan huipulle ja sen jälkeen menetettiin Tapparaan ja Ilvekseen. Kyseessä oli vielä kannattajien keskuudessa erittäin pidettyjä pelaajia... Ei näin Ässät! Raumalaisilta nyt vielä ymmärtää Raannan, Elon ja Saarelan kaltaiset töpeksinnät, mutta Porissa toivoisin kykyä nähdä asioita pidemmälle kuin vain vuoden päähän.

2. Vähäiset maalimäärät / hyökkäyksen kädettömyys. Porissa on aina arvostettu maalintekijöitä ja meillä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana aivan poikkeuksellinen määrä snaippereita pelaajabudjettiin nähden. Ahon joukkueet ovat puolestaan aina olleet varsin duunarivoittoisia. Vaikka snaipperit ja duunarivoittoisuus eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia (esim. Niko Ojamäki jossain määrin), niin tällä hetkellä joukkueessa ei ole yhtään selkeää snaipperia kenties Laganierea lukuun ottamatta. Ja mikäli Laganiere pelaa keskellä ja joutuu vastaamaan runsaasti puolustusvelvoitteista, niin huonolta näyttää yhä edelleen maalinteon suhteen. Vasta-argumenttina on tietysti se, että voitot ovat tärkeämpiä kuin tehdyt maalit, mutta nämäkään eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Tämän hyökkäyksen kädettömyyden/riskittömän pelitavan uskon olleen se suurin yksittäinen syy Kärjen, Ojamäen, Viljasen sekä Ruotsalaisen menettämiselle.

Näistä asioista huolimatta annan Aholle ensimmäisen kauden arvosanaksi 9-.
 
patapori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yksinkertainen syy on raha. Kärki ja Ojamäki saivat paremman sopimuksen ja samalla he voivat siirtyä parempaan seuraan. Pelaajat jotka alkavat menestyä saavat tarjouksia monelta seuralta. Silloin tietysti he miettivat tarjouksia ja väittäisin, että raha on yksi tärkeimmistä asioista jotka päätökseen vaikuttavaa. Sitten tietysti se pelíllinen rooli,valmentaja, menestys mahdollisuus etc.
Viljanen ja Ruotsalainen ei varmaan saanut Ässistä varteenotettavaa tarjousta, siksi vaatimaton oli heidän kautensa.
Kaksikko tarrasi saamiinsa tarjoukseen.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ruotsalainen ei vaan onnistunut porissa. Antaa mennä kokeilemaan muualle. Ei oikeasti ollut edes minkään nuoren tähden menetys.

Viljanen on roolissaan hyvä muttei hänkään mikään tähti ole. Tällä kaudella olisi tehnyt tiukkaa mahtua top6 pakistoon.
Viljanen oli yksi suosikkipelaajistani, mutta ihan hyvä maisemanvaihdos pojan uraa ajatellen.

Ojamäki valitsi rahan ja menestysmahdollisuuden. Varttisesta kasvaa Ojamäen korvaaja.

Kärki oli oikeasti tuntuva menetys. Pelannee enää kauden liigaa ja sitten isompiin ympyröihin.
 
frodo

Jäsen
Olen siis varsin tyytyväinen Jykän tuloksiin, mutta seuraavista asioista saa mielestäni ihan aiheellisesti Ahoa kritisoida.

1. Nuorten (tulevien) tähtien menettäminen kokoonpanosta.

2. Vähäiset maalimäärät / hyökkäyksen kädettömyys.

Lyhensin tekstiäsi.

Olen samaa mieltä siitä että kaikkia saa kritisoida, tottakai myös Ahoa, mutta vain siltä osin joka on hänen tekemäänsä työtä.

Korpisalon vastuulla on kasata joukkue, pelaajat ja valmennus.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lyhensin tekstiäsi.

Olen samaa mieltä siitä että kaikkia saa kritisoida, tottakai myös Ahoa, mutta vain siltä osin joka on hänen tekemäänsä työtä.

Korpisalon vastuulla on kasata joukkue, pelaajat ja valmennus.

UTJ kasaa joukkueen valmentajan toiveiden perusteella. Yksi kausi täällä Porissahan meni siten, että UTJ kasasi joukkueen omien toiveidensa pohjalta ja tämän Rautakallion viimeisen kauden Ben Amoreineen ja Grattoneineen me kaikki varmasti vielä muistamme. Menestys ei pahemmin huimannut. Koutsin palkkaamisessa (ja erottamisessa) puolestaan Ässien toimitusjohtajalla ja hallituksella on painavin sana sanottavanaan.

Ihan yhtä lailla tuosta kädettömyydestä vastaavina henkilöinä on siis myös Aho kuin Korppikin. Mikäli Ahon työhön ei kuulu mielestäsi pelaajatarpeisiin liittyvät seikat, niin meillä on varsin erilainen näkemys Jykän toimenkuvasta.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Patasydän on suosituin Ässiin yhdistettävä kappale - Satakunnan Kansa

Hells Bells soimassa kun vastustaja lipuu pimennettyyn halliin? Kiihkeimmissä viikonloppupeleissä varmasti toimiva konsepti, toimi ainakin tona yhtenä keväänä. Toivon mukaan Ässienkin sisääntuloon saadaan vähän enempi väriä, ääntä ja savua, sillain hyvällä maulla kuten joku vuosi taaksepäin, ilman päälleliimattua mölyämistä. Porrrriiiin Ässssäääät! Touch and Go, ja niin edelleen.

Jääkiekkolehden 3 Kutia osiossa Pasi Peltonen ja Kimmo Kuhta mainitsee Ben Bloodin "osaa myös pelata, häntä kannattaa katsoa". Pele mainitsee pelaajanostoina Bloodin, Suorannan ja Varttisen. Lisäksi kehottaa tulemaan hallille kun Isomäkeen lipuvat HIFK, Lukko ja TPS.

Ykskään nyky-Ässä mahdu sarjan Top 50-listalle, Bertrand ja Kärki kylläkin. Sijoitettu 7-10.

Oon muuttunut vähän allergiseksi Jääkiekkolehteä kohtaan, mutta puolustuksen arvio "Piileviä kykyjä riittää, mutta isot johtajat loistavat poissaolollaan? Missä on uusi Pasi Peltonen?" Jyri Marttinen varmaan lähinnä mitä Pelen jälkeen ollut. Ei voi sanoa että kovapäisiä/luisia/hermosia johtajatyyppejä olis ihan liiaksi asti, ainakaan historian valossa ja paperilla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös