Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 460 922
  • 5 037

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei herää ei. Neljän viime kauden keskeneräisin joukkue. Ja surkein. No, ehkä parempi valmentaja tekee ihmeitä.
 
444

Jäsen
Millähän mittarilla peräsimessä on parempi valmentaja?
Sillä tietenkin, että valmentaja on yhtä hyvä kuin viimeisin valmentamansa kausi. Tässä kohtaa tarkoitetaan tietenkin vain runkosarjaa, koska pudotuspelit ovat ihan tuurihumppaa ja loukkaantumisetkin ovat muissa jengeissä kuin IFK:ssa hyväksyttäviä selityksiä tappioille.
Lisäksi Törmäsellä oli kolme vuotta aikaa luotsata seurajohdon mielestä lähes täydellinen joukkue mestaruuteen, mutta kausi toisensa perään päättyi katastrofiin.
Selin puolestaan on aina ylittänyt kaikki odotukset: kukaan ei ole koskaan odottanut jumbosijaa ja satunnaisia otteluvoittoja enempää.
Toisin sanoen pettymys vs. odotuksien ylittäjä, jälkimmäinen on tietenkin parempi.
 
Kirjoitin: ehkä parempi valmentaja ihan yleisesti. Ei myöskään pidä unohtaa, että yksi valmentaja poistui ja kaksi tuli tilalle.

Jotenkin näistä sun viesteistä puuttuu johdonmukaisuus. Kirjoitit, No, ehkä parempi valmentaja tekee ihmeitä. On kyllä järkyttävän huonoa suomen kieltä, jos tuolla tarkoitetaan, että valmentaja on ehkä parempi. Ja tietääkseni Kangasalusta oli myös valmentaja ja lähti. Eli kaksi valmentajaa lähti ja kaksi tuli tilalle (+ Yrttiaho puhtaasti fysiikkapuolelle).
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Ei kannata välittää. Kauden aikana tää jannu vaati lähes kaikille pelaajille kenkää ja tilalle Enlundeja sun muita ja nyt se huutaa että finaalissa ois pitäny olla. Yhdessä välissä olisi pitänyt jo Tapolakin ostaa ulos Tapparasta niinkuin normaalissa yritysmaailmassakin tehdään, tämä siinä yhteydessä kun pelitapa oli huono ja tylsä :D
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku vanha matkailuvaunu kolehdilla officen eteen, pääsisi karavaanari reissuun.

Olisin mukana näin reilussa keräyksessä. Toki noita asuntovaununraatoja on pitkin ja poikin kehä III:n parkkipaikkoja, joten joku voisi käydä sellaisen vallan hyvin roudaamassa Nordkikselle pienenä vihjauksena. Ja kuva tänne, kuka sen tekeekin. Toinen asia on, että Nybbis ei taida mihinkään vanhaan peliin tyytyä, vaan pitää olla uutta kalustoa.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Jos haluatte että esim. Biya, Santos, Mugabe, Khamenei, Nazarbayev, Museveni, Al-Assad tai Putin pitäisi saada ulostettua huonosti hoidetusta ja liian pitkään jatkuneesta vallasta, ehdottaisitteko silloinkin, että ne ostetaan ulos? Kultaisia kädenpuristuksia ja lisää rahaa?

Jos hoitaa hommansa huonosti, ansaitsee potkut. Ihan ilman mitään bonuksia tai lahjuksia.
 
Tuo munaton hallitus ei tule omaa maskottiaan kenkimään ulos, ei riitä cojonesit siihen. Siinä voisi muuta kautta tulla omiin työsuhde-etuihin muutoksia.
Mun puolesta seura voisi vaikka maksaa Turbulenssille suojelurahaa sata tonnia vuodessa, että pitää näppinsä erossa seuran toiminnasta. Saa patsastella ifk-verkkareissa purkkarin kannella jatkossakin, mutta ei osallistu edes ajatuksen tasolla operatiiviseen toimintaan. Tuo ajatuksen tasolla leijuva satku voitaisiin heittämällä hävitä, koska toisaalta voitaisiin voittaa niin paljon enemmän pestaamalla puikkoihin joku asioista mitään ymmärtävä tyyppi.

Mutta ei kai reaalimaailmassa asiat voi niin mennä...
 
Falcon

Mitään muutoksia ei tapahdu ja Tomppaa ei potkita pois, niin kauan kuin sama hallitus päättää seuran asioista. Tuskin mitään muutosta tapahtuu, ennenkuin koko hallitus vaihtuu puheenjohtajaa myöten ja dinot potkitaan vittuun koko seuran toiminnasta. Ikävän syvässä tämä hyvä veli meininki istuu seuran johtoportaassa ja estää seuran urheilullisen kehityksen pysyvästi huipulle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Älkäähän nyt, hyvät toverit. Muitanette, kuinka Penastakin täällä kirjoiteltiin vuosikausia samassa hengessä, ja hänenkin lähdön päivä kerran koitti. Niin käy varmasti Nybarillekin, ennemmin tai myöhemmin.

Hämmästelen toki minäkin tätä sirkusta....
 
Pena joutui lähtemään varmaan lähinnä siksi, että ajoi firman vararikon partaalle. Kun omistajat alkoivat olla huolissaan säästöpossunsa sisällöstä, niin muutoksia tapahtui.
Nyt tilanne on täysin toinen, kun firma tekee periaatteessa ihan hyvää tulosta. Varmaan enemmänkin voittoa voisi tehdä (vrt. esim. SaiPa pari viime tilikautta), mutta tämäkin riittänee, kun konjakki virtaa ja sikari palaa. Eli vaikka urheilupuoli on vähän retuperällä, niin ei haittaa, koska rahaa riittää.
 
Juuri näin, koska Hifk tahkoaa koko ajan hyvää tulosta, niin se riittää. Urheilupuolella ei niin väliä, riittää kunhan noin 10 vuoden välein tulee mestaruus. Eikä Hifk:ssa perinteisesti johtoporras joudu vastuuseen kuin äärimmäisen harvoin( Matikaisen Pena).
Pääasia että hauskaa piisaa, laatujuomia ja sikareita piisaa ja pitkät lomat pyörii ja mersua huonommalla autolla ei ajeta. Ikävämmät vastuut voi sitten siirtää valmennusportaalle.
 
TO41

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mielenkiinnosta, kun ei ole tullut tarkemmin perehdyttyä, onko HIFK maksanut osinkoja positiivisista tuloksistaan? Entä jäikö Penan ajoista velkaa ja jos kyllä, niin joko ne on kuitattu pois?

Jotenkin vain tuntuu, että rahoissapyöriskely alkaa olemaan eskaloitunut palstatotuus. Näillä maailmansuunnilla tyypillistä kuitenkin on, että urheiluseuroja omistetaan ja rahoitetaan kannatusmielessä. Penankin potkutkaan tuskin johtuvat huonosta osinkotuotosta, vaan pelosta koko yhtiön kaatumisesta. Toki oma kuvionsa on, että junioritoimintaa voitaisiin tukea osingoilla.

Meni vähän offtopiciksi, mutta ärsyttää pikkuhiljaa lukea joka päivä pari kolme kertaa viesti, jonka pääelementit ovat "sikariporras", "konjakki", "taloudellinen tulos urheilupuolen kustannuksella", "edustusmersu" ja "pitkät lomat".
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Jos Nybondas ei ole edes tarjonnut Zabolle sopimusta niin herr utj voi vetää faxinsa johdon seinästä ja lähteä menemään organisaatiosta. Lähde menee vielä ku ehdit.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kaikista hirveintä on, että tämä ylimielinen nilkki urheilutoimenjohtajan irvikuva ja hänen lakeijansa ovat omasta mielestään tehneet hyvää duunia!
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Lähe jo saatana nyt vittuun. Myönnä saatana, että et osaa hommia. Olen niin varma, että Heiskanen lähtee satavarmasti ja tää puupää hankki varmaan ennakkoon Laakson sen paikalle. Siksi se tänne hankittiin. Tapparan ei tarvitse paljon tehdä korvaavien pelaajien löytämiseksi. Riittävä ammattitaito riittää.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olen niin varma, että Heiskanen lähtee satavarmasti

Tämähän tästä enää puuttuisi. Ei siinä, itselläkin vähän sama pelko, mutta toisaalta vittuakos tuolla väliä on sillä kyllä tässä tarvitaan aivan uskomattoman suuri kyykkäys ja katsojakato, että tuolla jotain muutosta voisi tapahtua!
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Heiskasen lähtö riippuu ennen kaikkea hänet varaavasta seurasta haluavatko hänet jo ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, HIFK:n toiveilla ei hirveästi ole sijaa. Heiskanen pelaa todennäköisesti aika halvalla sopimuksella ja korvaavan pelaajan löytäminen maksaisi todennäköisesti tuplasti. Voisi olettaa, että case Heiskanen varmaan oli yhtenä suurena syynä miksi Zabolle ei tarjousta tehty, ei varmasti ole halpa mies. Toisaalta jäi hieman sellainen kuva etteivät HIFK ja Zabo eronneet välttämättä parhaimmissa väleissä. Eipä tämä silti voimakasta vitutusta yhtään helpota.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tämän hetkinen jengi ei kauheasti sytytä, mutta en olisi itsekään laittanut isoa summaa kiinni pelaajaan, jonka kunto on pipariksi menneen edelliskauden jälkeen täysi kysymysmerkki. Meillä on jo Laakso, eikä tämä seura kuitenkaan mikään kuntoutuslaitoskaan ole.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Tää teidän tilanne alkaa herättää todella vahvoja myötätunnon fiiliksiä. Tulee nimittäin Virmasen vuodet mieleen ku Nybarin sähellystä seuraa.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän hetkinen jengi ei kauheasti sytytä, mutta en olisi itsekään laittanut isoa summaa kiinni pelaajaan, jonka kunto on pipariksi menneen edelliskauden jälkeen täysi kysymysmerkki. Meillä on jo Laakso, eikä tämä seura kuitenkaan mikään kuntoutuslaitoskaan ole.

Sen verran tarkennusta että Zaborsky toipui SHL:n play off-matseihin ja teki 11 matsiin tehot 4+2. Eli aivan täysi kysymysmerkki miehen kunto ei ole.

Dallas varaa kolmantena ja tarvitsevat toden teolla puolustajaa. Tämä nostaa mielestäni todennäköisyyttä sille, että Heiskanen pelaa ensi kauden jo Pohjois-Amerikassa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Olisin vaihtanut Nybarin toiseen UTJ:aan jo ajat sitten, joten ei liity siihen... mutta jotenkin tästä Zaborskysta tuli sellanen fiilis, että Selin haluaa enemmän 1-korin pakkia ja 1-sentteriä, ja tämä mahdollinen siirto jäi vähän vasuriksi. Mutta en tiedä, Nybarin kohdalla kaikki on mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
mutta jotenkin tästä Zaborskysta tuli sellanen fiilis, että Selin haluaa enemmän 1-korin pakkia ja 1-sentteriä, ja tämä mahdollinen siirto jäi vähän vasuriksi.
Juu ei siinä mitää jos näin on...mutta sit sais alkaa oikeesti pikkuhiljaa tapahtumaa. Ja niiden on pakko olla aivan timanttisia, joita taas Nybarilta on aivan turha odottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös