Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 569 566
  • 7 287
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
[QUOTE="Kavanagh,

"Minulla on kanttia sanoa se pelaajille, koska itsekin olen pelannut heidän ikäisenään 110 ottelun mittaisen kauden ja tehnyt yliopistotutkinnon samaan aikaan. Vaikka välillä väsytti rankasti, niin Leijona-paita oli kunnia-asia mistä ei kieltäydytty."
[/QUOTE]

Aina vaan kovempi äijä. Laineen ja Ristolaisen ikäisenä jo vuodessa yliopistotutkinto 110 pelin ohella. En tiedä ketään, joka Laineen ikäisenä olisi yliopistossa edes opiskellut...
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Aina vaan kovempi äijä. Laineen ja Ristolaisen ikäisenä jo vuodessa yliopistotutkinto 110 pelin ohella. En tiedä ketään, joka Laineen ikäisenä olisi yliopistossa edes opiskellut...
On kova ukko. Tami kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1970 ollessaan n.20-vuotias ja valmistui yliopistosta liikunnanopettajaksi 1974, eli luultavasti aloitti yliopisto-opinnot joko 1970 tai 1971. Tuolloin hän ei enää pelannut jalkapalloa, joten 110 ottelua kaudessa ja yliopistotutkinto samaan aikaan on vähemmän yllättäen paskapuhetta.
 
Animal

Jäsen
Iltalehdessä Tami kertoo useammista tapaamisistaan edesmenneen presidentti Mauno Koiviston kanssa. Epäsuorasti kutsuu "Manua" myös veljeksi ja sielunveljeksi, koska oli urheilumiehiä.
 
Kavanagh

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jalosen Jukka kairasi kyllä asiantuntijoista tuon väännön itselleen. Sihvonen jäi täysin aseettomaksi ja Tapsa tuhosi heti kättelyssä Tamin kokonaan. Jalosen Jukalta fiksuja pohdintoja, kuten olettaa sopi. Muilla asintuntijoilla, ei ehkä niinkään.

Jos siinä ei olisi mielenkiintoisia näkökulmia tullut esille, tuskin koko katkelmaa olisi kokonaisuudessaan YouTubeen alkujaankaan laitettu. Silti tuon tyylinen sananvaihto on vielä tänäkin päivänä ihmisten muistoissa. Samaa ei voine sanoa monenkaan suomalaisen urheilustudion iltapuhteesta.

Tappi-Suominen tuossa osoitti lähinnä inhimillisyyden puutetta hyökkäämällä heikosta itsetunnostaan tunnetun Tamin kimppuun. Olisikohan ollut kanttia heittää Bruce Boudreaulle samoja kysymyksiä kuin vannoutuneelle kisastudioveljelleen? Tuskin edes peilin edessä. Tammisen valmennusuran kritisoiminen on taas elämää ihmeellisempää, kun Mestiksen puolella pitemmän ajan näytöt kestävät vertailua jopa Kai Suikkaseen ja lyövät Ika Lehtosen. Pitäen vielä muistissa millaisen sarjojen välisen kuilun rahaveljet keinotekoisesti loivat suomalaiseen jääkiekkoon, niin Tamin ja Vaasan liiganousua estelivät muutkin kuin valmennukselliset voimat noina vuosina. Mikä eikä kuka on tässä se todellinen suomalainen tragedia, mistä jääkiekkoyleisömme on päässyt loppujen lopuksi aika harvoin primetimessä nauttimaan.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tappi-Suominen tuossa osoitti lähinnä inhimillisyyden puutetta hyökkäämällä heikosta itsetunnostaan tunnetun Tamin kimppuun. Olisikohan ollut kanttia heittää Bruce Boudreaulle samoja kysymyksiä kuin vannoutuneelle kisastudioveljelleen? Tuskin edes peilin edessä. Tammisen valmennusuran kritisoiminen on taas elämää ihmeellisempää, kun Mestiksen puolella pitemmän ajan näytöt kestävät vertailua jopa Kai Suikkaseen ja lyövät Ika Lehtosen.
Ihan itsehän Tami alkoi prosenttejaan käymään läpi. Toki mukavalla pikku valheella höystettynä kuten tapoihin kuuluu. Herää toki kysymys miksi heikolla itsetunnolla varustettu Tami menee mukaan keskusteluun, jossa vertaillaan valmentajia. Don't stay at kitchen ja niin edelleen.

Pitäen vielä muistissa millaisen sarjojen välisen kuilun rahaveljet keinotekoisesti loivat suomalaiseen jääkiekkoon, niin Tamin ja Vaasan liiganousua estelivät muutkin kuin valmennukselliset voimat noina vuosina. Mikä eikä kuka on tässä se todellinen suomalainen tragedia, mistä jääkiekkoyleisömme on päässyt loppujen lopuksi aika harvoin primetimessä nauttimaan.
Mitkään suuremmat voimat eivät estäneet Sportin nousua. Aivan täyttä katkeroituneen miehen höpinää. Sarjojen välillä oli ja on toki edelleenkin kuilu, joka johtuu siitä että toinen ammattilaissarja ja toinen ei. Toki myös liigan sulkemisella on oma osansa. Tamihan jaksaa nykyään vaahdota siitä kuinka hän on ollut pitämässä kioskia auki. Unohtaen kokonaan omat toimensa ja sanansa vuosituhannen vaihteessa asian suhteen.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tappi-Suominen tuossa osoitti lähinnä inhimillisyyden puutetta hyökkäämällä heikosta itsetunnostaan tunnetun Tamin kimppuun. Olisikohan ollut kanttia heittää Bruce Boudreaulle samoja kysymyksiä kuin vannoutuneelle kisastudioveljelleen? Tuskin edes peilin edessä. Tammisen valmennusuran kritisoiminen on taas elämää ihmeellisempää, kun Mestiksen puolella pitemmän ajan näytöt kestävät vertailua jopa Kai Suikkaseen ja lyövät Ika Lehtosen. Pitäen vielä muistissa millaisen sarjojen välisen kuilun rahaveljet keinotekoisesti loivat suomalaiseen jääkiekkoon, niin Tamin ja Vaasan liiganousua estelivät muutkin kuin valmennukselliset voimat noina vuosina. Mikä eikä kuka on tässä se todellinen suomalainen tragedia, mistä jääkiekkoyleisömme on päässyt loppujen lopuksi aika harvoin primetimessä nauttimaan.
Moi Juhani!

Miksi Tammisen hyvyyttä pitäisi nyt alkaa vertailemaan Mestis-valmentajiin, kun äijä itse alkoi keulimaan Liigan voittoprosentillaan, joka oli kaiken lisäksi puppua? Usea Keuruun Palloa edustava pelaajakin on parempi jääkiekkoilija kuin jotkut vielä alemman sarjaportaan jyrät, mutta ei se heistä vielä mitään maailmanluokan veljiä tee.
 
Kavanagh

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zdenek Zemania osataan Italiassa arvostaa valmentajana vaikka sikäläisen jalkapallon valtarakenteet ovat lähinnä aktiivisesti rajoittaneet suorapuheisen miehen valmennustoimintaa, joka ei kaiken lisäksi edes ollut kaikista voitokkainta pääsarjatasolla. Paolo di Canio taas miltei suoralta kädeltä savustettiin ulkopelillisiin viittomisiin viitaten pois Englannin pääsarjatasolta. Tammisen 60 minute pressure on vastaavasti sellaista kansallista kulttuuriperintöä, johon kovin moni suomalainen valmentaja ei ole yltänyt. Tuskin on edes saumoja yltääkään, jos yksilöllistä elintilaa rajataan jatkossakin markkinavoimaveljeskuntien toimesta yhtä aktiivisesti kuin Tamin viimeisimmissä projekteissa.

Jos palkkauspäätöksiä tekevät autokauppiaat alkavat seuraavaksi tuijottelemaan voittoprosentteja kehoittaisin laittamaan hakemukset kontekstiin ennen kaikkea. Joe Sakic Coloradosta osti täksi kaudeksi viimeisimpien AHL-play-offsien voittoprosenttia (16 voittoa, 2 häviötä) kontekstin sijaan Patrick Royn seuraajaksi. Tulos taisi olla koko liigan huonoin voittoprosentti. Sillä välin veli konteksti apuvalmensi Columbusta, jonne AHL-mestarijoukkueen menestyksen rakennusmiehenä oli vaivihkaa siirtynyt.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tammisen 60 minute pressure on vastaavasti sellaista kansallista kulttuuriperintöä, johon kovin moni suomalainen valmentaja ei ole yltänyt. Tuskin on edes saumoja yltääkään, jos yksilöllistä elintilaa rajataan jatkossakin markkinavoimaveljeskuntien toimesta yhtä aktiivisesti kuin Tamin viimeisimmissä projekteissa.

Haluaisitko hieman avata mitä tarkoitat tällä. Kuulostaa kiinnostavalta.

Jos palkkauspäätöksiä tekevät autokauppiaat alkavat seuraavaksi tuijottelemaan voittoprosentteja kehoittaisin laittamaan hakemukset kontekstiin ennen kaikkea. Joe Sakic Coloradosta osti täksi kaudeksi viimeisimpien AHL-play-offsien voittoprosenttia (16 voittoa, 2 häviötä) kontekstin sijaan Patrick Royn seuraajaksi. Tulos taisi olla koko liigan huonoin voittoprosentti. Sillä välin veli konteksti apuvalmensi Columbusta, jonne AHL-mestarijoukkueen menestyksen rakennusmiehenä oli vaivihkaa siirtynyt.

Erittäin samaa mieltä tästä, että on lyhytnäköisyyttä palkata valmentaja pelkkää voittoprosenttia tuijottamalla. Tammisen onneksi seurapomot eivät ole tätä juuri tuijottaneet ja mies on saanut roppakaupalla uusia mahdollisuuksia.
 
Kavanagh

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Haluaisitko hieman avata mitä tarkoitat tällä. Kuulostaa kiinnostavalta.

Kukoistavassa jääkiekkokulttuurissa voi valmentaa junioreissa tai Suomi-sarjassa pelillisen identiteettinsä kautta ja levittää ajatuksiaan vaikka jääkiekkomme kaapanneelle eliitille makkaramyyntikin tiettävästi jää pelillisten identiteettien orgaanista liikehdintää estävien patojen rakentamisen taakse prioriteettilistalla. Suomesta ei tällä erää voi nousta Foggiaa, jonka hiomien peliajatusten vahvuus testattaisiin aina pääsarjaa myöten. Valmentajayksilöt saattavat nousta, mutta Tamin buumien räjähtävyys olisi ollut mielenkiintoista kokea ilman keinotekoisia rajoitteita tai ylivertaisia esteitä (kuilun kasvattama ammattilaisjoukkue vastassa karsinnoissa).
 
Pekka Virta?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Kukoistavassa jääkiekkokulttuurissa voi valmentaa junioreissa tai Suomi-sarjassa pelillisen identiteettinsä kautta ja levittää ajatuksiaan vaikka jääkiekkomme kaapanneelle eliitille makkaramyyntikin tiettävästi jää pelillisten identiteettien orgaanista liikehdintää estävien patojen rakentamisen taakse prioriteettilistalla.
Aikamoista tajunnanvirtaa ja lyriikkaa, jonka sanomaa ei oikein meinaa ymmärtää. Tarvittaisiin varmaankin Laura Huhtasaari suomentamaan selkokielelle.

Suomesta ei tällä erää voi nousta Foggiaa, jonka hiomien peliajatusten vahvuus testattaisiin aina pääsarjaa myöten. Valmentajayksilöt saattavat nousta, mutta Tamin buumien räjähtävyys olisi ollut mielenkiintoista kokea ilman keinotekoisia rajoitteita tai ylivertaisia esteitä (kuilun kasvattama ammattilaisjoukkue vastassa karsinnoissa).
Tamin buumien räjähtävyyden sai tuntea Laura Ruohola kokiessaan kuudenkymmenen minuutin paineen risteilyllä. Voit kysyä siltä millainen kokemus tai kokea myös itse kun tuntuu niin kiinnostavan.

Annat jatkuvasti ymmärtää, että Suomessa olisi joku koalitio, joka järjestelmällisesti estää Tamin toiminnan liigavalmentajana. Minun käsitykseni mukaan Tami ei valmenna liigassa tai missään muuallakaan, koska mikään organisaatio ei halua palkata Manua ammattivalmentajaksi. Kukaan ei ole kieltänyt Tamin palkkaamista, päätös on yksinomaan seurojen. Voit ihan itse miettiä mistä syystä.
 
ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Ehkä olen myynyt osan sielustani paholaiselle mutta häpeilemättä sanon että kyllä vaan Tami ja MM-kisat on pyhä liitto!

Juhanille on löydetty juuri oikea formaatti haukkua Rene Fasel, ruotsin kansa, J-M Aaltonen (okei, omat pitäisi jättää rauhaan mutta kerrankos sitä kun vedellään isolla pensselellä) jne.. Kaljahuuruiset kevään kiekkokisat ja Aurinkokuningas, thats it. Jos Tami kommentoisi Ylen arvokkaat futiksen arvokisat niin tv lentäisi ikkunasta sillä sekunnilla mutta tästä mä tykkään! Hyvä Tami!
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tamin buumien räjähtävyyden sai tuntea Laura Ruohola kokiessaan kuudenkymmenen minuutin paineen risteilyllä. Voit kysyä siltä millainen kokemus tai kokea myös itse kun tuntuu niin kiinnostavan.
Nyt pakko kysyä koska olen ollut eri käsityksessä. Eikös se ollut Antti Aalto joka antoi korkeaa mailaa Lauralle risteilyllä, ja Aurinkokuningas tarjoili 60 minuutin painetta sitten joidenkin MM-kisojen yhteydessä Keski-Euroopassa? Vai pääsikö Laura tutustumaan Aurinkokuninkaan "prinsiippiin" (myös?) risteilyllä?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Valmentajayksilöt saattavat nousta, mutta Tamin buumien räjähtävyys olisi ollut mielenkiintoista kokea ilman keinotekoisia rajoitteita tai ylivertaisia esteitä (kuilun kasvattama ammattilaisjoukkue vastassa karsinnoissa).
Tammisella oli Sportissa oikeus tehdä pelaajasopimuksia omavaltaisesti, mitä Hiltunen ja kumppanit sitten joutuivat purkamaan niiden luonteen takia. Eli ehkä ihan hyvä, ettei Tamin buumi räjähtänyt, koska se olisi räjähtänyt käsiin.

Toki vastuu Sportin sekoiluista ei kaadu pelkästään Tammisen niskaan, mutta kuitenkin.
 
Onhan tuo nyt aika hyvin, kun Tamminen pelasi yhdeksän kautta SM-sarjassa 1,11 pistettä per peli -tahdilla. En tiedä oliko silloin kakkossyöttöjä vielä.
2000-luvulla vastaavilla tehoilla saisi HIFK:sta ja Palloseurasta 300 000 euron kausipalkan. Toki 2000-luvun Tamminen ei olisi pelannut SM-liigassa, vaan olisi lähtenyt Ruotsiin, Sveitsiin tai KHL-liigaan ja saanut enemmän rahaa.
Ehkä se harmittaa Tammista, kun nykyään ei tarvitse olla edes mikään tähtipelaaja, että saa paljon rahaa. Ja nykyään on paljon enemmän mahdollisuuksia kuin 70-luvulla. Paremmat olosuhteet ja jääkiekko on nykyään niin suosittua ja seurattua, varmaan Tammisen aikana oli tosiaan vähän toisenlaista.

Ei se mitään turhaa höpinää ole, että nykyajan pelaajat pääsee vuolemaan kermat kakun päältä, kun aiemmat sukupolvet nosti jääkiekon isoksi bisnekseksi. Sama se on NHL:ssäkin, vaikka siellä taisi pelaajat tienata ihan mukavasti jo 70-luvulla. Tosin Hagman muistaakseni sai jopa enemmän HIFK:sta kuin Bostonista (vai muistankohan väärin, ja tinki vähän palkastaan ja oli mieluummin iso tähti Suomessa).
Tamminen tuskin on ainoa vanhan ajan peluri, joka mieluummin pelaisi nykyään isoilla, hienoilla areenoilla ja kuittaisi isoa palkkaa. Varusteet ja harjoitusolosuhteet on nykyään suorastaan mahtavat. Toista se oli vetää 70-luvun varusteissa ulkojäillä amatööripohjalta.

Ihan hyvät palkat Tammisella on varmastikin ollut valmentajana ja kommentaattorina. Mitä nyt Googlesta katsoin niin muutama vuosi sitten 80 000 oli tulot.

Tuolla jossain videolla Tapio Suominen muistuttaa, ettei Tammisella ole mestaruuksia valmentajana. Eikö nuo kaksi nousua SM-liigaan tavallaan vastaa mestaruutta.
Aikamoinen legenda olisi Tamminen, jos olisi kolmannenkin seuran nostanut liigaan. Ja miten lähellä se olikaan...
Ainakin jääkiekkohommat olisi vähän tylsempiä ilman Juhani Tammista. Hän on varsin värikäs persoona vaikka pysyisi ihan asialinjalla.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuolla jossain videolla Tapio Suominen muistuttaa, ettei Tammisella ole mestaruuksia valmentajana. Eikö nuo kaksi nousua SM-liigaan tavallaan vastaa mestaruutta.
Kyllä niitä nyt joissain määrin voi rinnastaa mestaruuksiin, ei ehkä ihan täysin toki koska se kilpailu sen alemman sarjatason voitosta ei ole kuitenkaan ihan niin kovaa mitä se Liigassa olisi, mutta toisaalta vastaavasti sitten ne karsinnat liigajoukkuetta vastaan on aina kovia. Eli miksei, ei ole minulta pois vaikka rinnastaisi.

Kyllä itsekin Kärppien kannattajana olen kiitollinen siitä että Tami kävi tuomassa vähän sähköä Kärppiin, monesti tuo Aurinkojeesus jauhaa esim. Sveitsin ja Ranskan kohdalla siitä miten hän oli 20 vuotta sitten luomassa buumia sinne ja se buumi kulminoituu tähän hetkeen, vaikka niillä ei olisi oikeasti mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta Kärppien tapauksessa on nostettava hattua, kyllä Tami ihan oikeasti loi sitä pohjaa sinne esim. nostamalla rohkeasti nuoria pelaajia mukaan jo ihan divarissa, kuten nyt esim. Lasse Kukkosen, Mikko Lehtosen ja Jari Viuhkolan, nämäkin kolme oli ihan kohtalaisen isossa roolissa kun mestaruuksia ruettiin joitain vuosia myöhemmin voittamaan. Ekalla liigakaudellakin sitten Joni Pitkänen pelasi jo jonkin verran ja Mika Pyörälä ja Topi Jaakola pääsi myös haistelemaan liigavauhtia, lisäksi Tamminen varmaan sai jonkin verran houkuteltua "kokeneita veljiä" kuten Sakari Palsolaa palaamaan Ouluun kun liiganoususta tapeltiin.

Paljonhan tuo selittää tyhjästä useinkin, mutta kyllä Tami voi ihan aidosti sanoa että oli Kärppien uuden nousun eräs merkittävimpiä henkilöitä ja oli oikeasti luomassa sitä pohjaa mestaruuksille, vaikka lopulta kenkää tulikin ekan liigakauden aikana.
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Onhan tuo nyt aika hyvin, kun Tamminen pelasi yhdeksän kautta SM-sarjassa 1,11 pistettä per peli -tahdilla.
Tässä on tietysti sama homma kuin NHL:n 80-luvun maalitalkoissa. Esim. Tammisen parhaan pistekauden aikana 1974-75 SM-Sarjan maalikeskiarvo oli 8,4 maalia per peli. Kaudella 2016-17 maalikeskiarvo oli 4,9 per peli. Eroa on siis vielä enemmän kuin NHL-kausien 1981-82 (8.025/peli) ja 2016-17 (5.45/peli) välillä.

Ei se mitään turhaa höpinää ole, että nykyajan pelaajat pääsee vuolemaan kermat kakun päältä, kun aiemmat sukupolvet nosti jääkiekon isoksi bisnekseksi.
Sama on tapahtunut vähän jokaisessa urheilulajissa, ainakin joukkueurheilussa. Palkkojen nousuun löytyy suuri syy televisiontisopimuksista ja sitä kautta näkyvyyden ja sponsoreiden lisääntymisestä. Talouden kehitys yleisesti on auttanut myös asiaa. Näillä on enemmän merkitystä kuin vanhoilla pelaajilla, heidän merkityksensä on lähinnä idolitasolla.

Sama se on NHL:ssäkin, vaikka siellä taisi pelaajat tienata ihan mukavasti jo 70-luvulla.
NHL:n keskipalkka oli kaudella 1971-1972 40 000 USD ja mediaanipalkka 25 000 USD. 40 000 vastaa nykyrahassa 234 000 USD:ta.

Tuolla jossain videolla Tapio Suominen muistuttaa, ettei Tammisella ole mestaruuksia valmentajana. Eikö nuo kaksi nousua SM-liigaan tavallaan vastaa mestaruutta. Aikamoinen legenda olisi Tamminen, jos olisi kolmannenkin seuran nostanut liigaan. Ja miten lähellä se olikaan...
Tami on nostanut 3 joukkuetta (ja melkein neljännen) sarjaporrasta ylemmäs, kun nosti Sierren Sveitsin liigaan kauden 1989-90 päätteeksi. Toisaalta hän on myös tiputtanut 3 joukkuetta sarjaporrasta alemmas, ja melkein neljännen, viidennen ja kuudennenkin (kolmesti putoamiskarsintaan). Näistä Tami ei mielellään juttele.
 
Putoamiskarsinnan voittaminen lienee aikanaan ollut arvostettu temppu. Sarjassamme aika ennen ultrakaupallista SM-liigaa... Rami Summanen ja Toni Conte ovat todistettavasti maailmanluokan valmentajia vaikkei jokainen pesti ole mennytkään kuin satukirjassa. Veli Tammiselle oli rakennettu näitä herroja vaikeampi polku kuljettavaksi Vaasasta pääsarjaan, kun Espoo olisi ilmeisesti tahdottu millä tahansa tuloksella kerrosta ylemmäksi ja Conten Bari nousi Serie B:stä voittajana, ilman sen suurempaa ämpyilyä Serie A:n taholta.
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Putoamiskarsinnan voittaminen lienee aikanaan ollut arvostettu temppu.
No jaa, ehkä jossain määrin. Tietysti ensin pitää mennä huonommin, jotta edes karsintaan joutuu. Olisko se lähinnä katastrofin välttämistä. Sen verran vähän Tammista arvostettiin, että kaksi kertaa noista kolmesta hän sai lähtöpassit heti kauden jälkeen. Itse asiassa Zürichin peräsimestä jo kesken putoamiskarsinnan, kun joukkue hävisi ensimmäisellä karsintakierroksella ja Tami tapansa mukaan haukkui vähän kaikki asiaan liittyvät. Se on selvää, ettei kukaan valmentaja ole aina onnistunut.

Veli Tammiselle oli rakennettu näitä herroja vaikeampi polku kuljettavaksi Vaasasta pääsarjaan
Sen sijaan Oulun Kärpissä tie oli paljon sileämpi. Kärpät olisi noussut SM-Liigaan vaikkei olisi Pelicansia nousukarsinnoissa voittanutkaan, kun liigaa laajennettiin ja se saman tien suljettiin.
 
Tässä on tietysti sama homma kuin NHL:n 80-luvun maalitalkoissa. Esim. Tammisen parhaan pistekauden aikana 1974-75 SM-Sarjan maalikeskiarvo oli 8,4 maalia per peli. Kaudella 2016-17 maalikeskiarvo oli 4,9 per peli. Eroa on siis vielä enemmän kuin NHL-kausien 1981-82 (8.025/peli) ja 2016-17 (5.45/peli) välillä.
Eli Tammisen voidaan laskea tehneen urallaan 0,648 pistettä per peli, ei 1,11. Millos ne kakkossyötöt tuli?

Sama on tapahtunut vähän jokaisessa urheilulajissa, ainakin joukkueurheilussa. Palkkojen nousuun löytyy suuri syy televisiontisopimuksista ja sitä kautta näkyvyyden ja sponsoreiden lisääntymisestä. Talouden kehitys yleisesti on auttanut myös asiaa. Näillä on enemmän merkitystä kuin vanhoilla pelaajilla, heidän merkityksensä on lähinnä idolitasolla.
Ai jaa, eikö se olekaan Heikki Riihirannan, Veli-Pekka Ketolan, Esa Peltosen, Juhani "Tami" Tammisen ja Matti Hagmanin ansiota, että jääkiekkoilussa liikkuu isot rahat nykyään :o
Kiitos tiedosta.

Saattaa se harmittaa 60-luvulla kilpaa ajaneita, kun nykyään voi saada jopa kymmeniä miljoonia vuodessa formula ykköstä ajamalla. Ei sillon minun aikaan...
Pele ei saanut yhtä isoa palkkaa kuin Messi ja Ronaldo, ja nykyään vähän joka jamppa saa enemmän kuin Wayne Gretzky. Valioliigassa oli varmaan aika isot stadionit 50-luvulla mutta vasta 90-luvulla alkoi rahaa virrata televisioinnista ja muusta. Jonkun se työ oli kuitenkin tehtävä, olipa se Kalervo Kummola tai Bernie Ecclestone.
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Eli Tammisen voidaan laskea tehneen urallaan 0,648 pistettä per peli, ei 1,11. Millos ne kakkossyötöt tuli?
En tiedä milloin ensimmäinen kakkossyöttö on tilastoihin merkitty, mutta ainakin SM-sarjan kaudella 1967-68 näitä jo oli. Ne vain olivat hyvin harvinaisia. Vasta 70-luvulla yleistyivät, eli Tamin pistemäärät ja -keskiarvot tietysti kärsivät tästä.

Pele ei saanut yhtä isoa palkkaa kuin Messi ja Ronaldo, ja nykyään vähän joka jamppa saa enemmän kuin Wayne Gretzky.
Kuvaavaa on, että Gretzky tienasi kaudella 1995-96 enemmän kuin koko 10-vuotisella Edmontonin-urallaan yhteensä (1978-79->1987-88), WHA-kausi mukaan luettuna.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Juu, en lunastanut C-Moren ilmeisen rahanarvoista pakettia tälle vuodelle, joten en voi tietää miten rakentavaa keskustelua on käyty otteluiden esipuntaroinneissa. En ole myöskään naamakirjaa seurannut. Näin ollen mielikuvani Tammisesta tuuliviirinä saattaa olla täysin väärä. USA-matsin jälkeen mies muistaakseni ilmaiskanavalla kehui valmennusjohdon toimintaa, parin seuraavan pelin jälkeen oli toinen ääni kellossa. Pelle, joka tyhmentää suomalaisen kiekkokansan tajuntaa, mutta sehän sopii medialle. Vedetään suuria tunteita hatusta vaikka pelin perusteella siihen ei mitään syytä. Bisnestä, kiekkohuorausta eli valtakunnan ykköslajilla ratsastamista. MTV3 on maksanut maltaisat lunnaat oikeuksista ja luultavasti on tehty Pellen kanssa pitkä sopimus NMC-klausuulin kera. Toteutus on sitten pakko tehdä näin. No ainakin saivat minut reagoimaan, siitä kai propsit, Tammiselle?
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Sen sijaan Oulun Kärpissä tie oli paljon sileämpi. Kärpät olisi noussut SM-Liigaan vaikkei olisi Pelicansia nousukarsinnoissa voittanutkaan, kun liigaa laajennettiin ja se saman tien suljettiin.
Eikös Kärppienkin nousu ollut aika tuskainen. Ensin hävittiin Divarin pleijareissa TuTolle, seuraavina vuosina liigakarsinnoissa KalPalle ja sitten vielä Pelicanssille, joka sitten voitti KalPan? Kuitenkin puhuttiin joka kerta muistaakseni "varmasta nousijasta" ja joukkuehan oli helposti liigatasoinen.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Putoamiskarsinnan voittaminen lienee aikanaan ollut arvostettu temppu. Sarjassamme aika ennen ultrakaupallista SM-liigaa... Rami Summanen ja Toni Conte ovat todistettavasti maailmanluokan valmentajia vaikkei jokainen pesti ole mennytkään kuin satukirjassa. Veli Tammiselle oli rakennettu näitä herroja vaikeampi polku kuljettavaksi Vaasasta pääsarjaan, kun Espoo olisi ilmeisesti tahdottu millä tahansa tuloksella kerrosta ylemmäksi ja Conten Bari nousi Serie B:stä voittajana, ilman sen suurempaa ämpyilyä Serie A:n taholta.
Pari kysymystä liittyen tähän todella sekavaan tarinaan. Millä lailla Tamille oli järjestetty kivisempi polku ja miten Espoo liittyy millään lailla tähän polkuun?

Eikös Kärppienkin nousu ollut aika tuskainen. Ensin hävittiin Divarin pleijareissa TuTolle, seuraavina vuosina liigakarsinnoissa KalPalle ja sitten vielä Pelicanssille, joka sitten voitti KalPan? Kuitenkin puhuttiin joka kerta muistaakseni "varmasta nousijasta" ja joukkuehan oli helposti liigatasoinen.
Tie oli kivinen ja monilla tahoilla oli usko kovilla koko nousua kohtaan. Korjataan hiukan tuota kertomustasi kun se ei tapahtumiltaan ja aikajanaltaan vastaa kovinkaan tarkasti tapahtunutta.

Kärpät karsi Kalpaa vastaan keväällä -97 Hannu Jalosen tilalle vaihdetun Kari Heikkilän johdolla ja samoin kevällä -98 jälleen Heikkilän johdolla, jolloin korvasi potkut saaneen Risto Dufvan. Keväällä -99 tapahtui Tammisen johdolla surullisen kuuluisa tutostrofi ja Kärpät ei päässeet varsinaiseen liigakarsintaan lainkaan ja Pelicans tiputti Kalpan. Tamin ensimmäinen kommentti katastrofin jälkeen oli vinkuminen liigapaikan perään. "toivottavasti liiga tekee järkeviä päätöksiä" oli ensi kommentti. Seuraavaksi tuuppasi kylmän viileästi Jan Lundellin bussin alle syypäänä koko hommaan. Hieno mies...

Kärppiä kaipailtiin liigaan ja keväällä 2000 liigan taholta päätettiin, että liigaa laajennetaan ja Kärpät nousee jos vaan selviytyy karsintoihin liigan viimeiseksi jäänyttä vastaan. Kärpät pelasi karsinnat Pelicanssia vastaan voittaen karsinnat ja Pelicans nostettiin liigaan samallu kun liigaa laajennettiin ja se suljettiin. Tami kehui kabinettisopimusta ja liigan sulkemista liigahistorian parhaaksi päätökseksi saadessan työrauhan ilman tippumisen peikkoa. Aivan päinvastaiset kommentit ja ajatukset, jotka tuntuu Manulla unohtuneen kokonaan näin vanhemmiten.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Kyllä itsekin Kärppien kannattajana olen kiitollinen siitä että Tami kävi tuomassa vähän sähköä Kärppiin, monesti tuo Aurinkojeesus jauhaa esim. Sveitsin ja Ranskan kohdalla siitä miten hän oli 20 vuotta sitten luomassa buumia sinne ja se buumi kulminoituu tähän hetkeen, vaikka niillä ei olisi oikeasti mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta Kärppien tapauksessa on nostettava hattua, kyllä Tami ihan oikeasti loi sitä pohjaa sinne esim. nostamalla rohkeasti nuoria pelaajia mukaan jo ihan divarissa, kuten nyt esim. Lasse Kukkosen, Mikko Lehtosen ja Jari Viuhkolan, nämäkin kolme oli ihan kohtalaisen isossa roolissa kun mestaruuksia ruettiin joitain vuosia myöhemmin voittamaan. Ekalla liigakaudellakin sitten Joni Pitkänen pelasi jo jonkin verran ja Mika Pyörälä ja Topi Jaakola pääsi myös haistelemaan liigavauhtia, lisäksi Tamminen varmaan sai jonkin verran houkuteltua "kokeneita veljiä" kuten Sakari Palsolaa palaamaan Ouluun kun liiganoususta tapeltiin.

Paljonhan tuo selittää tyhjästä useinkin, mutta kyllä Tami voi ihan aidosti sanoa että oli Kärppien uuden nousun eräs merkittävimpiä henkilöitä ja oli oikeasti luomassa sitä pohjaa mestaruuksille, vaikka lopulta kenkää tulikin ekan liigakauden aikana.
Sakke toki tuli paluumuuttajana jo ennen Tamin aikaa kaudelle 97-98. Saken tapaan paluumuuttajilla oli motiivina tulla nostamaan Kärppiä liigaan ja pelaamaan Kärppä-paidassa liigaa. Ei päästä pelaamaan Juhani Tammisen valmennuksessa.

Tamille on kunniaksi mainittava, että oli yhtenä osatekijänä kasvattamassa ennen hänen tuloaan alkanutta buumia. Vaatimattomana miehenä toki näin jälkikäteen toteaa luoneensa koko buumin unohtaen, että Kärpät pelasi divarissa aivan ylivoimaisilla katsojaluvuilla jo hyvän aikaa ennen hänen tuloaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös