Uusi jäähalli!

  • 660 093
  • 3 898

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Ehdottaisin sellaista hallia, missä suuren maailman tyyliin harrastetaan muuta urheilua tavallisesti, mutta kun SaiPa pelaa, niin pystytetään kaukalo ja jäädytetään sinne vettä. Muina iltoina ja päivinä siellä olisi tosiaan 200m juoksurata ja muut yleisurheilupaikat, ja lentopalloa voisi läiskiä ym. Jalkapalloseurallehan valmistui oma kuplahalli joku aika sitten.
Riittäisikö sitten jäätä junioripeleille ja harjoituksille riittävästi.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yleisradio tarjoilee tuoretta uutista.

Lappeenrannan jäähallilla edessään miljoonaremontti – saattaa estää SaiPan pelaamisen kotihallissaan

Kolme vaihtoehtoa esitetty korjaukseen:
Yle.fi kirjoitti:
Halvimman 950 000 euroa maksavan vaihtoehdon mukaan kattorakenteita vahvistetaan injektoimalla ja korjaamalla pilareita. Tämän pystyisi tekemään Liigan sarjatauon aikana.
Korjauksella ei kuitenkaan saavutettaisi nykyvaatimusten mukaista katon lumikuormien kestävyyttä, joten lumien poistamista katolta on edelleen jatkettava.

Yle.fi kirjoitti:
Toiseksi halvimmassa, noin 3,2 miljoonaa euroa maksavassa vaihtoehdossa jäähallin kattoristikoita vahvistettaisiin ja pilareita korjattaisiin niin, että uudet teräsrakenteet tulisivat nykyisten kattoristikoiden molemmin puolin. Korjaus olisi mahdollista tehdä kesätauolla heinä-syyskuun välisenä aikana.
Edelleen lumet pitäisi kuitenkin poistaa katolta talvikauden aikana.

Yle.fi kirjoitti:
Kalleimman, noin 4,4 miljoonaa euroa maksavan vaihtoehdon mukaan hallin nykyinen katto purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin kokonaan uusi katto. Tämä tarkoittaisi käytännössä, että SaiPa ei voi pelata liigakautta Lappeenrannan jäähallissa. Myös muu jääurheilu kärsisi merkittävästi.

Se, että kannattaako vanhaa enää lähteä korjaamaan, kalliita vuosia edessä.

Yle.fi kirjoitti:
Pöyryn tekemän selvityksen mukaan aiemmin tehdyt saneeraukset ovat nostaneet jäähallin kattorakenteiden omaa painoa. Siksi ristikoiden todennäköinen käyttöikä on 50 vuotta. Pöyryn mukaan hallin suunniteltu käyttöikä päättyisi jo vuonna 2022.

Jos hallin katto korjataan, sille voi mahdollisesti saada lisää käyttöaikaa noin 15 vuotta.

Mitäköhän lie uusi 6-7k yleisöä vetävä monitoimiareena maksaisi? Uuden jäähallin rakentaminen on kuitenkin väistämättä edessä.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uuden hallin rakentaminen on kyllä varmasti edessä. Onko noista em.vaihtoehdoista mikään kovin kannattava pitemmän päälle? Nyt olisi hyvää aikaa alkaa suunnittelemaan uutta hallia kun aikaa on vielä viisi vuotta. Jos nykyiseen halliin päädyttäisiin uusimaan koko katto niin mihin SaiPa lähtisi evakkoon? Kouvolassako ne kotiottelut silloin pelattaisiin? Ei kuulosta kovin järkevältä vaihtoehdolta. Näin myös siltä kantilta, että nämä kaikki esitetyt kolme vaihtoehtoa jäähalllin korjaamiseksi olisivat vain tilapäisratkaisuja. Uusi halli olisi hieno askel kehityksessä.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Ihmettelen, ettei tuossa ollut mukana neljättä vaihtoehtoa: rakennetaan uusi katto vanhan katon päälle. Sitten reilun puolen vuoden kesätauon aikana puretaan vanha pois. Kisapuiston katto on ollut koko olemassaolon ajan se suurin murheen aiheuttaja jäähallin fasiliteettien parantamiseen. Uusi katto tarpeeksi korkealle, niin hallia voi myös muuten kehittää.

Toki kaikki täällä on yhtä mieltä, että halli tulisi jo laske lepoon täysin palvelleena ja rakentaa kokonaan uusi. Lepran kaupunginisillä vaan on päät niin syvällä uuden teatterin perseessä, että eiköhän korjaustoimenpiteisi valita uudet lumikolat ja turvavaljaat.
 

HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Lepran kaupunginisillä vaan on päät niin syvällä uuden teatterin perseessä, että eiköhän korjaustoimenpiteisi valita uudet lumikolat ja turvavaljaat.
Ikävä pilata hyvää ja täyteläistä tuohtumusta faktoilla, mutta Lappeenrannan merkittävimmät kaupunginisät ovat melkoisen isosti urheiluihmisiä. Lisätietoja voit kysyä ihan keneltä tahansa.

Uusi halli tarvitaan ja tämän tarpeen tiedostaa mm. nykyinen valtuusto.
 

Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uusi jäähalli on aikaisemmin ollut laskelmissa n. 15 milj. euroa, joten luulen kaikkien katsovan järkevämmäksi tehdä uusi halli Lappeenrantaan. Kustannuksia nostaa tottakai maapohja ja sen hinta sekä lisäpalvelut joita tulevaisuudessa toimiva monitoimiareena vaatisi.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Uusi halli on ainoa järkevä vaihtoehto, koska....
- ...sehän ei tule kuuloonkaan, että SaiPa ei voi pelata liigakautta Kisapuistossa. Korvaavaa hallia kun ei ole ja SaiPalla on velvoitteet työntekijöitään kohtaan.
- ...kaksi halvempaa vaihtoehtoa eivät poista itse ongelmaa eli sitä, että halli ei kestä lumikuormia. Nuo hätäkorjaukset eivät muuta sitä, että halli on joka paikasta elinkaarensa päässä.

Täytyy muistaa, että tuo kattoremonti ei ole ainoa, mitä halli tarvitsisi. Kuitenkin kuolevaan halliin ei kannattaisi kaupungin rahoja pumpata.

Oma ehdotukseni olisi tämä:
- Tehdään tuo halvin 950 000 euron remontti, jolla turvataan hallin käyttö muutamiksi vuosiksi. Lumenpoistoja tarvitaan yhä, mutta tilapäisenä ratkaisuna tuo riittänee.
- Uuden hallihankkeen toteutus aloitetaan välittömästi ja pyritään siihen, että 2019-2020 pelattaisiin jo uudessa hallissa
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Ikävä pilata hyvää ja täyteläistä tuohtumusta faktoilla, mutta Lappeenrannan merkittävimmät kaupunginisät ovat melkoisen isosti urheiluihmisiä.
Yritin löytää kirjoituksestasi ne faktat, mutta varmaan unohdit kirjoittaa ne. Kerro toki ketkä edellisestä tai nykyisestä valtuustosta on mielestäsi niitä urheiluihmisiä? Voin sitten itse etsiä lisätietoja, mitä nämä urheiluihmiset ovat viimeisten vuosien kanssa tehneet yhdessä kaupungin virkamieskoneiston kanssa Lappeenrannan urheilupaikkojen ja investointien suhteen. Päälimmäisenä tulee mieleen Aviasportareenan täydellinen sössiminen ja karkoittaminen Imatralle. Ei voi kun kateellisena seurata, miten naapurikaupugissa on hyvässä yhteishengessä laitettu liikuntapaikat kuntoon. Muutamassa vuodessa on tullut mitat täyttävää palloiluhallia, uutta jäähallia, pesäpallo-/ampumahiihtostadionia... Jos Lappeenrannassa olisi Imatran päättäjät, niin SaiPa pelaisi varmaan jo uudessa Kisapuistossa.
 

HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Yritin löytää kirjoituksestasi ne faktat, mutta varmaan unohdit kirjoittaa ne. Kerro toki ketkä edellisestä tai nykyisestä valtuustosta on mielestäsi niitä urheiluihmisiä? Voin sitten itse etsiä lisätietoja, mitä nämä urheiluihmiset ovat viimeisten vuosien kanssa tehneet yhdessä kaupungin virkamieskoneiston kanssa Lappeenrannan urheilupaikkojen ja investointien suhteen. Päälimmäisenä tulee mieleen Aviasportareenan täydellinen sössiminen ja karkoittaminen Imatralle. Ei voi kun kateellisena seurata, miten naapurikaupugissa on hyvässä yhteishengessä laitettu liikuntapaikat kuntoon. Muutamassa vuodessa on tullut mitat täyttävää palloiluhallia, uutta jäähallia, pesäpallo-/ampumahiihtostadionia... Jos Lappeenrannassa olisi Imatran päättäjät, niin SaiPa pelaisi varmaan jo uudessa Kisapuistossa.
Ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti, mutta esimerkiksi herrat Jarva ja Kopra ovat puheissaan asemoineet itsensä varsin lähelle urheilua suhteessa vaikkapa esille ottamaasi kulttuuriin. Siitä olemme samaa mieltä, että Imatralta Lappeenrannalla olisi paljon opittavaa. En tiedä, minkä verran Imatran valtuuston loistavaksi kehuttu yhteishenki jouhevoitti päätöksentekoa, mutta tuskin siitä haittaakaan oli tai Lappeenrannan tapauksessa olisi. SaiPa kuitenkin kerää kaupungintalolla sellaisia sympatioita, että uskon vakaasti uuden hallin syntyvän lähitulevaisuudessa.

Uudesta teatterista puhuttiin vain harvoin ennen musertavan kuntotutkimuksen julkituloa. Muutaman vuoden päästä kaupungissa oli uusi teatteri. Jäähallin katon osoittauduttua tutkimuksissa sysipaskaksi lyötiin hyvin pian valmistelutyöryhmä pystyyn. Sen ja tämän tuoreimman tutkimustuloksen myötä uskon uuden hallin nousevan muutaman vuoden sisällä. Köyhällä kaupungilla ei ole varaa olla katsomatta tulevaisuuteen. Siksi näenkin erittäin hyvänä sen, että investointeja mietitään pitkällä tähtäimellä eikä pyritä viimeiseen asti korjaamaan pahasti viallista. Ne eurot kun tuppaavat menemään pahasti hukkaan.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Minua suuresti huvittaa kun vertaillaan teatteria ja jäähallia. Päättäjät vetoaa "ei saipalle rakenneta", vaan kun sitä jäähallia käyttää aika moni muukin kuin Liiga-SaiPa. Kuinka monta kertaa vuodessa aukeaa teatterin ovi, joko maksavan yleisön tai palkkaa nauttivan henkilön toimesta? Väitän, että jäähallissa käy viikossa enemmän ihmisiä, kuin teatterissa koko vuodessa. Oli sitten sarjapeliä tai ei.
Kaikista hauskintahan on kaupunginorkesteri. Kuinka paljon käy väkeä konserteissa? Niistäkin suurin osa on liikkeellä "eläkeläiskortilla" tai "ystävälipulla", Hyvin harva maksaa ihan täyden hinnan konserttielämyksestään. Kaupunginorkesterin voisi lakkauttaa ihan välittömästi, Imatralle ei ole pitkä matka jos konserttiin haluaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mitäköhän lie uusi 6-7k yleisöä vetävä monitoimiareena maksaisi? Uuden jäähallin rakentaminen on kuitenkin väistämättä edessä.

Ruotsissa on menestyviä monitoimihalleja. Esim Karlastadissa (asukkaita 61 685) on Löfbergs Lila Arena jonka kapasiteetti on 8 647 lätkä, 10 300 konserteissa. Tämä maksoi 160 miljoonaa kruunua 2000 –luvun alussa. Halli maksoi (Total investering) 160 miljoonaa kruunua = 17milj euroa, korjataan tää rakennuskustannus indeksillä 2001->2016 (100-> 136,77) nykyrahassa 22,5 miljoonaa euroa.

Karlstadissa kunta maksaa hallille 6 miljoonaa kruunua/vuosi 20 vuotta (muutama vuosi jäljellä tätä diiliä). FBK osti vanhan hallin 1,5 miljoonalla (kirjanpitoarvo 20), kunta rakensi parkkipaikat.

Kunta saa korvaukseksi vanhasta hallista (jonka paikalle uus siis rakennettiin)

10h yleisöluisteluun /viikko
15h koulukäyttöön /viikko
Ja yhden VIP aition

Tosta vähän pienemmällä skaalalla ja päästäsiin varmaan sinne 10milj tuntumaan, joka olisi iahna realismia korjauskustannusten ollessa noin isot.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kylläpä on Tupaukon katsanto kapea Lappeenrantalaisesta urheilusta.
LUM kasvattaa juoksijoita melko laajalla rintamalla ja ilman Alisa Vainiotakin seuralta löytyy juoksukoulustaan maan kärkipään junioreita, lisänä vielä hyppääjiä, kärkenä maan paras kolmiloikkaaja.
Ja, LaPa on paikkakunnan jalkapallossa tällä hetkellä nappikauppias, PePo ja lisänä Kultsu hallitsevat sitä lajia. Lisäksi naispesäpalloilijat hyötyisivät varmasti isosta hallista.

Uusi jäähalli, melko pelkistettynä, ehkä vaikkapa 12 aitiota, paikat noin kuudelle tuhannelle katsojalle, joista 4000-4500 istumaan, riittävät ravintola- ja kioskitilat kohtuu leveät kulkuväylät, siinä se olisi, hinta reilu 15 miljoonaa, EHKÄ ??
Ja paikka, Harapaisen kenttä ja viereinen pusikko, tai sitten lentokentän puolella Helsingin tietä Huhtiniemen kohdalla ns. A - kukkulan alue, nimi on armeijan harjoittelualueelleen antama jo varmaan 50- luvulla.

Olen varma, että vääntö hallista tulee olemaan kova ja siinä katsotaan, kuka on urheilun ystävä ja kuka ei, toivottavasti selvitään ilman mustia silmiä.
 

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Nyt kun alkoi katsoa Lappeenrannan karttaa, niin yks mahtava paikka olisi hallille Valtakadun varrella se niitty, minne kerrostaloja ollaan kai rakentamassa joskus. Ei varmasti tule hallia siihen, mutta ois tosi lähellä keskustaa ja saattaisi sekin alue elävöityä, jos hallin ravintolapalveluita olisi auki muulloinkin. Talojakin varmaan mahtuisi ja talojen kivijalkaan kauppoja ja ravintoloita. No mut se siitä..menee jo muuksi haaveiluksi.

Edit. En ajatellut mitään parkkitiloja kylläkään, menisi sellaiseksi kunnon areenapuuhailuksi jo...
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voisko Jäähallin rakentaa siihen tontille 6-tien varteen mihin kaavaillaan Ikeaa. Lappeenrannan kaupungilta joku voisi olla yhteydessä Ikeaan ja ehdottaa jäähallia samalle tontille tai sitten rakennetaan Ikean yhteyteen se jäähalli. Olisi taatusti ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Siinähän olisi myös koko perheelle yhteinen ajanviettopaikka! :D
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Niin, taiteen ja urheilun (molemmat mahtavia asioita!) vastakkainasettelu tulee olemaan Koreioiden niemimaan ärhentelyn luokkaa, uskoisin. Tai taideväki voinee pitää suunsa ummessa, koska heille on vastikään rakennettu uusi teatteri, joka ei kannata, vaikka jokainen poikkitaiteellinen näytöskin olisi viimeista sijaa myöten täynnä. Eli eiköhän tässä laiteta vastakkain junttilätkä ja vanhusten vaipat. Katsotaan. Ekiltä ryhdikäs ulostulo! Evakkokausi --> Liigakiekkoilun loppu.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Ikea on lunastanut sen mälkiän tontin itselleen hiukan yli kymmenellä miljoonalla, voi olla kallis tontti jäähallille.
Olisi hyvä jos maapohja olisi kaupungin omistuksessa ja kohtuullisen kävelymatkan päässä keskustasta.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Mukavahan se on unelmoida ja spekuloida uudella hallilla. Listailen tähän vaihtoehtoja mihin vetyliiteri versio kakkosen voisi pystyttää.

Kisapuisto. Tuttu ja turvallinen. Kaikki jääurheilupaikat samassa kompleksissa. Miinuksina hieman kaukainen sijainti keskustasta, joten vaikea yhdistää muuhun liiketoimintaan. Heikot liikenneyhteydet omakotitaloaluiden keskellä, joka vaatisi myös liikennesuunnittelua.
Ikean tontti mustolassa. Kaukana kuin Joutseno. Tontin omistus Ikealla, joten kustannukset nousisi. Plussana täysin uusi konsepti. Ikeasta pitäisi tehdä SaiPan pääsponsori, jonka rahoituksen jälkeen Rauman siivouskassa olisi pähkinöitä. Pääseen omalla veneellä peliin kun kanava on sulana (hymiö).
Harapaisen kenttä. Suhteellisen hyvä sijainti keskustan lähettyvillä. Rautatieaseman läheisyys, joten tapahtumiin voisi periaatteessa tulla myös junalla (esim vierasfanit). Parkkipaikkoja jonkin verran lähettyvillä.
Ratsumestarin kenttä. Samat kuin yllä, paitsi rautatieaseman sijalla lentoasema. Jotenkin tuo Prisman seutu tuntuu jo nyt olevan tukkeessa, joten liikenne ja parkkipaikat hieman kysymysmerkkeinä. Mitenkäs tuon lentokentän kohtalo on pitemmässä juoksussa? Kehitetäänkö koko aluetta?
Kimpinen ja sen "alakenttä". Tätä vaihtoehtoa en ole aikaisemmin nähnyt missään. Keskustan välittömässä läheisyydessä ja Saimaan rannalla. Olisihan se hienoa, jos SaiPan kotipeleissä lasiseinän takana siintäisi Saimaa. Mikäli samaan kompleksiin suunnitellaan myös yu-tiloja niin jotain synergiaa voisi löytyä Kimpisen kentän kanssa. Miinuksena vaatisi hallin lisäksi alue vaatisi isoja kehitystoimenpiteitä, kuten saavutettavuus Ainonkadun puolelta. Parkkipaikoiksi sairaalan alapuolen kenttä ja lähialueiden kadut ovat riittämättömät.
Amiksen ja Armilan sairaalan alue. Tämä taisi olla jossain lehdessä yhtenä vaihtoehtona maakunta-areenalle. En nopealla googlemaps-speksaamisella oikein löytänyt paikkaa hallille. Toki lähellä keskustaa ja muita urheilufasiliteettejä (amis, urheilutalo) lähellä. Parkkitilan puute myös täällä. Jännä nähdä miten tätä aluetta kehitetään jos sairaala poistuu.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Myös Lemin suunta tulisi selvittää, Iitiän lavan suunnassa olisi tilaa ja pelin jälkeen olisi lyhyt matka tansseihin tai särälle.

Lummin bilebussi toisi ja veisi porukkaa.
 
Siispä moisille yleisurheilijoille ja palloilulajeille kannattaa rakentaa ihan oma halli, jossa ei ole "jäähallia"! Ensinnäkin sen takia että tilojen vuokrien maksajana suurimmalta osin olisi SaiPa, joka varmaan joutuisi omalta osaltaan kustantamaan myös näiden muiden lajien käyttäjien käyttökustannuksia.
Se on niin monta kertaa nähty että kaikki lobbarit on kuin hyeenat perustelemassa tärkeyttään, mutta kun tulee maksun aika niin häipyvät kuin pieru saharaan.
Itse kannatan jäähallia jossa voi järjestää muita yleisötilaisuuksia ilman mitään juoksuratoja ja keinonurmia. Imatra on sen verran lähellä, että siellä oleva kuplahalli ajaa hyvin jalkapallon ja pesäpalloharjoittelun talvisaikana....
Misään nimessä uutta hallia ei tule rakentaa mihinkään ns Ikean tontille ja perustelu on aika selvä. Millä sinne pääsee, muutoin kun autolla! Uuden hallin paikka on joko Kisapuisto tai johonkin keskustan lähelle... Mites olisi Huhtiniemi? Sinnehän piti johonkin rakentaa jokin hotelli? Uuden hallin on oltava selvä maamerkki Lappeenrannalle ja voisi hyvin olla vaikka Willimies areena!
Vai SaiPa maksaisi muiden lajien kustannuksia... On taas niin naurettava väite, että ei tiedä itkeäkö vai nauraa. SaiPa maksaisi omasta käytöstään vuokraa niinkuin kaikki muutkin käyttäjät. Itseasiassa SaiPa on/olisi koko touhussa (oli se sitten uusi jäähalli tai monitoimihalli) se suurin hyeena ja loinen. Kysymys kuuluukin miksi kaupungin pitäisi rahoittaa liikeyriyksen toimitilat ja kuinka paljon yleensäkään tukea SaiPaa? Vähän sama asia, kuin kaupunki olisi lahjoittanut Ikealle tontin ja rakentanut vielä toimitilatkin. Sen jälkeen olisi perinyt pientä vuokraa. Ei mikään estä SaiPaa rakentamasta yksityisellä rahoituksella omaa jäähallia. Kaupunki varmasti olisi tukemassa hanketta. Voisi jopa antaa SaiPalle tontinkin paljon Ikeaa halvemmalla. Kohta alkaa tosiaan lapset ja mummot -keskustelu.

Ps. Kannatan uutta jäähallia Lappeenrantaan vaikka ilman monitoimihallia. Sellainen Vida-Areeana olisi oikein sopiva. Ymmärrän kuitenkin, että yksityisen liiketoiminnan tukeminen aiheuttaa mielipahaa samalla, kun muista palveluista tingitään...
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jussi Markkanen
Imatra on sen verran lähellä, että siellä oleva kuplahalli ajaa hyvin jalkapallon ja pesäpalloharjoittelun talvisaikana....
Misään nimessä uutta hallia ei tule rakentaa mihinkään ns Ikean tontille ja perustelu on aika selvä. Millä sinne pääsee, muutoin kun autolla!
Juuri näin. Olipa nasevasti asia ilmaistu.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kimpinen ja sen "alakenttä". Tätä vaihtoehtoa en ole aikaisemmin nähnyt missään. Keskustan välittömässä läheisyydessä ja Saimaan rannalla. Olisihan se hienoa, jos SaiPan kotipeleissä lasiseinän takana siintäisi Saimaa. Mikäli samaan kompleksiin suunnitellaan myös yu-tiloja niin jotain synergiaa voisi löytyä Kimpisen kentän kanssa. Miinuksena vaatisi hallin lisäksi alue vaatisi isoja kehitystoimenpiteitä, kuten saavutettavuus Ainonkadun puolelta. Parkkipaikoiksi sairaalan alapuolen kenttä ja lähialueiden kadut ovat riittämättömät.
Tätä pyöritettiin toisessa ketjussa joskus talvella. Olisi kyllä hieno paikka.
Amiksen ja Armilan sairaalan alue. Tämä taisi olla jossain lehdessä yhtenä vaihtoehtona maakunta-areenalle. En nopealla googlemaps-speksaamisella oikein löytänyt paikkaa hallille. Toki lähellä keskustaa ja muita urheilufasiliteettejä (amis, urheilutalo) lähellä. Parkkitilan puute myös täällä. Jännä nähdä miten tätä aluetta kehitetään jos sairaala poistuu.
Olenko ihan pihalla, jos muistelen lukeneeni/kuulleeni jostakin että toiminta Armilassa loppuisi kun keskussairaalan uusi osio valmistuisi? Siihen tilallehan saisi hallin hyvin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös