Su 7.5.2017 Otteluseuranta (3. kisapäivä)

Tila
Viestiketju on suljettu.
Heh, täällä haukutaan inhokkipelaajia kun on syytä mutta omat suosikit pelasi yhtä paskasti ja niitä ei sitten haukutakaan. Tällä palstalla suurin häviäjä on objektiivisuus.
 

bebeto

Jäsen
Eli päävalmentaja täytyy erottaa, koska kiekkoa ei osata laittaa avopaikoista sisään. Tuosta jälkimmäisestä olen kyllä samaa mieltä, että tänään ei tehokkuus maalipaikoissa ole häikäissyt.

Näin toimittiin Rautakorven kanssa U20-kisoissa, miksi Marjamäki olisi poikkeus?
 

mjr

Jäsen
Ei sillä yksittäisenä otteluna tai tuloksena olekaan.

Ongelma tuossa on, että ilmeisen hitaan pelin lisäksi tänään joukkue oli aivan unessa kentän joka osa-alueella: tahdoton, väsynyt, aneeminen ja alistunut. Häviämään lähteneen oloinen. Sellaista Suomea en ole ennen nähnyt.

No, en tiedä oliko sinänsä niin aneeminen - vaan lähinnä pelottavan taidoton: kovalla vauhdilla kyllä lopussa luotiin tilanteita ja niitä oli muutenkin pitkin ottelua, mutta puukäsillä ei viimeistellä. Sitten toki tähän yhdistyi sekava pelaaminen ja erityisesti alkupelissä selvä tilannehitaus. Sinänsä Suomi voi olla todella sitkeä vastus puolivälierässä, mutta vaikea nähdä että tällä joukkueella olisi kauhean hyvät mahdollisuudet mihinkään enempään kuin venymiseen kuolemanottelussa ja sitten turnauksen päättyminen kahteen selkeään tappioon paremmille materiaaleille.
 
Hyvä irtokiekko Aravirran lapaan tuo "Oliko tämä Suomen kaikkien aikojen MM-nöyryytys?" :D
 

Robu

Jäsen
Timanttinen ketju tämä, kyllä nyt maailma loppu kun Ranska voitti Suomen yhdessä jääkiekko-ottelussa, pitäisi päät katkoa.

Niin ja Nuhamatin vika kun ei yksin voittanut tätä peliä, vittu mitä paskaa kun kolmosen laituri ei kantanut koko jengiä reppuselässä, saatana!
Historiallinen tappio maajoukkueelle ja ei saa siitä edes valittaa?

Katsopa tämä artikkeli muuten: https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke
 
Korpisalo ykkösveskarina Valkovenäjä-matsin jälkeen kertoo, että peliesityksillä ei ole väliä. Kiekon lahjoittaminen vastustajalle palkitaan seuraavassa pelissä ykkösveskarin paikalla. Kiekkojen sylkeminen Ranska-pelissä palkitaan pelipaikalla, vaikka Säteri on vaihdossa.

Kuka Suomen maalivahtivalmentaja olikaan, jota voidaan näistä syytää?
 

BlackWolf

Jäsen
Heh, täällä haukutaan inhokkipelaajia kun on syytä mutta omat suosikit pelasi yhtä paskasti ja niitä ei sitten haukutakaan. Tällä palstalla suurin häviäjä on objektiivisuus.
Näin se vain menee, että kun Aho pelaa paskasti niin vika on Marjamäessä ja Nuhamatissa, ei Ahossa. Vuodesta toiseen samaa settiä.
 
No ensinnäkin se että arvostaa tiettyjä pelaajia tosi alhaalle/peluutus tai millaista roolia antaa pelaajille ja myös se miten koko ajan puhuu, ei ota yhtään vastaan kritiikkiä, aina selittelee vaikka tulos on ihan surkeaa jne.

Mielestään on aina oikeassa ja "kävi vaan huono tuuri" tai jotain muuta moskaa. Ei minäänlaista kykyä sopeutua ja miettiä että "hmm ehkä tää juttu ei toimi, kannattanee muuttaa jotain". Aina jos oma systeemi ei toimi niin syy on jossain muussa tai siinä että vastustaja pelasi hyvän pelin tai huonossa tuurissa jne.

Mielestäni vaatisi enemmän perusteluja väittää ettei hän ole ylimielinen, tämän nyt pitäisi tulla aika helposti ilmi jo world cupista lähtien.
Öö mitä vittua? Tottakai Marjamäki ottaa ennestään tuttuja pelaajia mielummim koska tietää mitä saa. Eri asia toimiiko se mutta eihän tuo nyt ole ylimielisyyttä herranjumala.

Ja milloin Lauri on huonolla tuurilla selitellyt mitään? Nytkin sanoi että Ranska oli parempi ja ennenkaikkea halukkaampi ja parempi kamppailemaan. Ja tottahan se oli.

Kärppien tiputtua Tapparalle 2016 Marjamäki kehui vuolaasti Tapparaa ja samoin teki myös voitettujen finaalisarjojen jälkeen. Kritiikkiä Marjamäki todellakin ottaa vastaa, hän jopa pyytää sitä kehittyäkseen. Esim. hän on pyytänyt Mannerta analysoimaan pitkin kevättä Leijonien peliä; mikä ei toimi ja miksi.

Late on kyllä kaikkea muuta kuin ylimielinen ja tuo kommenttisi kyllä kertoo että olet pihalla tästä asiasta kuin se kuuluisa lumiukko.
 

Salama44

Jäsen
Tämä. Kolme vuotta sitten hävittiin Latvialle kisojen avauspelissä, ja lopulta pelattiin finaalissa.

Uskooko joku että vielä että Marjamäki saa tämän joukkueen mitalipeleihin? Se on todella pahaa muiden joukkueiden aliarviomista. Kaikki tietävät että Suomi on näissä kisoissa tehoton joukkue. Mitään 3 vuoden takaista ihmettä ei tapahdu. Pidän todella suurella yllätyksenä jos selviää edes puolivälieriin. Todennäköisesti pudotuspelejä ei tarvitse seurata tänä vuonna Suomen osalta.
 

El Gordo

Jäsen
Eli puhutaanko tässä siis siitä, että Jeesus ei tiennyt faijansa suunnitelmia ja sitä kovasti harmitti se alkuperäisen pitkäperjantain 5-1 turpasauna siinä ristillä? Itse muistelin että Jeesuksella oli jotain tietoa Jumalan pelikirjasta sen suhteen miten jengikaverien synnit sovitetaan dödaamalla, mutta jos muistan väärin niin sittenhän tässä on selviä yhtymäkohtia.

Rukoili jossain vaiheessa, että jos vain olisi mitenkään mahdollista, niin vaihdettaisiin vielä helpompaan pelikirjaan. Mutta Isä kertoi, että näillä mennään, joten ristillä ollessaan Poika oli jo täysin sopeutunut epäkiitolliseen rooliinsa. Take one for the team, ja silleen.
 
Joo-o. Tämä oli kyllä nähtävissä jo heti pelin alussa.

Alkoi heti ensimmäisistä vaihdoista kylmäämään kun näki ettei suomalaisilla pysy kiekko lavassa sitten millään, harhautukset ei onnistu eikä syötöt napsu lapaan.

Ei sitten mikään ihme, ettei siitä maalin edestäkään saatu sudittua kiekkoja sisään kun kädet tutisi jatkuvasti. Ei ne kiekot mene siitä sisään silloin yleensä, jos ei nosta ylös. (avo)Paikkoja oli kyllä varmaan viiteen maaliin ainakin, joista yleensä menee pelissä kuin pelissä se 90% sisään.

Ainoa, joka pystyi vastaamaan Ranskan energisyyteen oli Puljujärvi (ja ajoittain ehkä Pillu, joka edes yritti pitää Suomea pelin vauhdissa). Helvetinmoinen harmi, ettei saanut lukuisista paikoistaan sisään Puljukaan, olisi enemmän kuin ansainnut sen.

Veikkaan, että Pulju aloittaa huomenna suoraan ykkösessä. Filppula pelasi niin paskasti ja veltosti tänään, että joutaisi siitä kyllä pois. Eli oisko sitten Pulju/Aho/Rantanen huomisen ykkönen?

Kumman heikko pakisto myös Suomella, Hongalla riitti ajoittain yritystä utta teki vastaavasti paljon karmeita hasseja. Jotenkin koko Suomen pakiston sekoilu kiteytyi siihen Foreheadcountryn kompurointiin oman maalin edessä, josta Ranska sen maalinkin sitten räpsäisi.

Koko joukkuetta leimannut flegmaattisuus (lukuunottamatta Puljujärveä) kiteytyi taas Anun tunteettomaan ja latteaan selostukseen, jolle vertaista täytyy hakea tuolta 80-luvusta ja Juha Jokisesta asti.
 
Viimeksi muokattu:

Esteri

Jäsen
Aravirran suusta ei ole kyllä tullut yhtään järkevää kommenttia koko pelin aikana. Paras taisi olla toisen erän jälkeen kun kysyttiin,mitä tulisi tehdä "en halua lähteä mitään arvuuttelemaan". Todella pätevää analyysiä.

Nyt en tarkkaan muista, mutta eikös se ollut tämä sama Aravirta silloin valmentajana, kun Suomen 5-0 johto hieman "suli" Ruotsille?

Näillä tytöillä on paljon yhteistä: Ara Virta ja Marja Mäki. Tarkoitan, että selitys löytyy joka tilanteeseen.
 
Näin toimittiin Rautakorven kanssa U20-kisoissa, miksi Marjamäki olisi poikkeus?
Rautakorpi sai kenkään joukkueen pelaajien noustua kapinaan. Sieltä pelaajistosta soitettiin ihan liiton johtoon ja vaadittiin tätä.

Tää maajoukkue on Laten oma tiimi, joten tälläistä tuskin tapahtuu.
 
Hyvä irtokiekko Aravirran lapaan tuo "Oliko tämä Suomen kaikkien aikojen MM-nöyryytys?" :D

Eiköhän Vancouverin 1-6 Yhdysvaltoja vastaan ollut kuitenkin pahempi nöyryytys kuin vuoden 2003 puolivälierä Ruotsia vastaan. Toki Tsekille hävittiin EHT:llä 1-7, joten huomenna voi tulla vielä rumemmat lukemat.
 

BlackWolf

Jäsen
Historiallinen tappio maajoukkueelle ja ei saa siitä edes valittaa?
Tottakai saa valittaa, mutta valittaminen on eri asia kuin haukkua kaikki paskaksi ja että pitäisi päät katkoa ja rinkirunkata Marjamäelle eroa. Obejktiivisuutta ei ole näkynyt alkuunkaan. Tosiasiassa joukkue lähti ihan takki auki kisaisäntää vastaan ja ton tason ammattilaiset eivät voi lähteä peliin tuolla tavalla, ei näissä kisoissa. Se vika ei ole Marjamäen kiekossa, koska monille se Marjamäki ja sen kiekko on tuttuja, se vika ei ole kolmosen laiturissa tai kakkosen sentterissä, eikä edes maalivahdissa. Se vika kyllä löytyy tasan siitä että sieltä NHL tähdet tulee ja näiden tän palstalaisten tyylille sopivasti kuvittelee, että ero Liigan ja sarjan X välillä on niin iso, että on varaa vedellä puolivaloilla. Ei ole. Nimi ja status ei tuolla paina askissa hevon vatulaa, jos ei sitä ymmärrä niin kyyti on kylmää. Se on ihan se ja sama mikä se pelitapa yms. on, se joukkue ja halu voittaa löytyy vain niistä pelaajista itsestään, jos sitä ei ole niin se on ihan se ja sama ketä eplaa ja ketä on penkin takana. Löyä on löysä.
 
Jumalauta Ranska pelas eilen illalla ja meidän pojilla huilipäivä! Tää olis pitäny viedä Mestismaajoukkueellakin!!
 
Eiköhän Vancouverin 1-6 Yhdysvaltoja vastaan ollut kuitenkin pahempi nöyryytys kuin vuoden 2003 puolivälierä Ruotsia vastaan.
Millos Vancouverissa on jääkiekon MM-kisat pelattu? Halifaxissa pelattiin 2008, mutta silloin voitettiin USA kahdesti, jatkolohkossa ja puolivälierässä.
 
Tottakai saa valittaa, mutta valittaminen on eri asia kuin haukkua kaikki paskaksi ja että pitäisi päät katkoa ja rinkirunkata Marjamäelle eroa. Obejktiivisuutta ei ole näkynyt alkuunkaan. Tosiasiassa joukkue lähti ihan takki auki kisaisäntää vastaan ja ton tason ammattilaiset eivät voi lähteä peliin tuolla tavalla, ei näissä kisoissa. Se vika ei ole Marjamäen kiekossa, koska monille se Marjamäki ja sen kiekko on tuttuja, se vika ei ole kolmosen laiturissa tai kakkosen sentterissä, eikä edes maalivahdissa. Se vika kyllä löytyy tasan siitä että sieltä NHL tähdet tulee ja näiden tän palstalaisten tyylille sopivasti kuvittelee, että ero Liigan ja sarjan X välillä on niin iso, että on varaa vedellä puolivaloilla. Ei ole. Nimi ja status ei tuolla paina askissa hevon vatulaa, jos ei sitä ymmärrä niin kyyti on kylmää. Se on ihan se ja sama mikä se pelitapa yms. on, se joukkue ja halu voittaa löytyy vain niistä pelaajista itsestään, jos sitä ei ole niin se on ihan se ja sama ketä eplaa ja ketä on penkin takana. Löyä on löysä.

Eli moitittu vain väärää kohdetta.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös