IEikös tämä Niemeläinen ollut oikein lupaava junnu silloin kun siirtyi Kerhosta eteenpäin?
Ensi kauden Turunen ja Backman hoitavat viime kauden Turusen ja Mannisen tontit.Jotenkin mulla on sellanen fiilis että Turunen on ensi kaudella uusi Manninen ja ennemmin uutta Turusta haettu jengiin.
Jotenkin mulla on sellanen fiilis että Turunen on ensi kaudella uusi Manninen ja ennemmin uutta Turusta haettu jengiin.
Aikanaan huudeltiin ykköskiekan varauksenakin. Ilmeisesti ollut nyt vähän vaikeampaa, kun junnu mj kisa-edustuksiaakaan ei kaudella ollut.
Mitään toppuutella. Takki levälleen ja klapeja sorvaamaan. Kerhon puolustus on vahvistunut minusta pari pykälää, molariosasto ennallaan, mutta vuotta kokeneempana. Siltä pohjalta on hyvä rakentaa. Ei se maalinteko Kerhoa vastaan tällä kaudellakaan mitään ilmaista touhua ollut. Hyökkäys ei ole ihan yhtä selkeä homma. Mannisen mukana lähti kasa taitoa ja juonikkuutta. Tilalle tuli potentiaalia, mutta kysymysmerkillä varustettuna. Pennasen taidot tietäen on silti lupa odottaa paljon. Siitä olen ihan varma, että Kerho tulee olemaan inhottava vastustaja ihan kenelle tahansa ensi kaudella. Se suurin kysymysmerkki on edelleen maalinteko. Ei viittis koko kautta jännätä paskat housussa, että päättyykö ne pelit 2-1 vai 1-2, peliajalla vai jatkoilla. Laadukas ykkössentteri ja Cornetin tapainen helmi tekisi gutaa tuohon runkoon.Toppuutellaan nyt kuitenkin sen verran, että kyllä mitali on noin nuorille jätkille jo kova suoritus, tai edes niistä pelaaminen. Siellä moni on vasta uransa alussa, eikä 19-21v jätkät vedä 60 matsia kuten 28v vetää. Toisilla on varaa ostaa valmista, toisilla ei. Pitää muistaa kummassa veneessä me ollaan.
Suoraviivaisuutta sitten tulikin aika paljon lisää Mannisen tilalleHyökkäys ei ole ihan yhtä selkeä homma. Mannisen mukana lähti kasa taitoa ja juonikkuutta. Tilalle tuli potentiaalia, mutta kysymysmerkillä varustettuna.
...ja itseasiasa Friman oli ne muutamat pelit niinkin hyviä, että täällä ihmeteltiin miksi lähti. Tervetuloa, jos otteet jatkuu niinkuin viimeksi oranssissa.Ei voi olla kuin tyytyväinen. Mielenkiintoiseksi jää, että kuinka kova kilpailu on pakeilla tonne kolmospariin. Friman on jo osoittanut olevansa liigatason pakki, joten luen hänet top neloseen. Kova on tunku kolmospariin. Kokoa sieltä ei ainakaan puutu. Onko HPK ensi kaudella se, jolla on kömpelöt kierrettävät pakit?
En pane yhtään pahakseni. Kuten joku saattaa muistaa, en ole mikään Mannisen fan clubin kunniajäsen. Mutta sitä en kiistä, etteikö siitä pientä vajausta jäänyt hyökkäykseen. Jonkun pitää laittaa se kiekko myös reppuun ja siinä Manninen on hyvä.Suoraviivaisuutta sitten tulikin aika paljon lisää Mannisen tilalle