Ma 24.4.2017 KalPa - Tappara (finaalien 4. ottelu)

  • 6 859
  • 28

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Illalla sitten pelataan neljäs finaali sarjan ollessa 2-1 Kalpalla. Juuri hetki sitten saapuneen tiedon mukaan Tapparalta on sivussa kultakypärä Haapala. Haapalahan kakkospelin jälkeen Savinaisen mailan kavasta osuman takaapäin, joten vahvistamattoman epävirallisen huhun mukaan lavan kappale olisi uppoutunut paikkaan johon aurinko ei paista ja hiertänyt.

Kalpalla sivussa on Rantakarin polvitaklaama Aku Ruuttu, mutta Sebok palaa askiin.

Iso peli ottelusarjan kannalta ja voisikin sanoa, että ottelun voittaja on ennakkosuosikki mestariksi.
Nyt voisi Kalpa lopettaa väärät vaihdot ja muut lahjat ja pelata ehjän pelin.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Jaahas, Se saattaa olla viimeinen Liigapeli tällä kaudella Niiralan montussa. Lähtökohdat ovat hyvät; liput on myyty loppuun, kaikille halukkaille on läpsyttimiä ja mediat kirjoittavat otteluun liittyen lähes kaikesta muusta, kuin itse pelistä.

Tapparalla on flow päällä edellisen voitto-ottelun jälkeen ja se lähtee suurena ennakkosuosikkina peliin, ainakin Veikkauksen ja Iltalehden mukaan. Uskon, että tänään nähdään hyvin pitkälti samantyyppistä jääkiekkoa, kuin edellisissä otteluissakin, eli peli ratkennee toiselle osapuolelle yhdellä maalilla, sillä tyhjiin nämä joukkueet eivät taida osata maalia tehdä.

Lopuksi tulosennuste: Ottelu kääntyy KalPalle maalin erolla 4-1 ja on herra Tapolan vuoro avautua pelin jälkeen.
 
Erittäin mielenkiintoista nähdä Rantakarin rautapolven kohde tällä kertaa. Veikkaan, että Tapola antanut ohjeeksi noutaa tänään jäältä kovempi nimi kuin Ruuttu, joka tavallaan on kyllä kova nimi. Mutta katsotaan nyt.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tapparalla on flow päällä edellisen voitto-ottelun jälkeen ja se lähtee suurena ennakkosuosikkina peliin, ainakin Veikkauksen ja Iltalehden mukaan.

Pitäkää ne paineet vaan siellä Kuopiossa! Veikkaus ja muutkin vedonlyöntifirmat pitävät KalPaa odotetusti ennakkosuosikkina: 2.40-3.45-2.65.

Tappara oli jo kuilun partaalla, mutta nousi lauantaina ilman Savinaista sarjaan mukaan ja nyt pitää sitten tulla toimeen ilman runkosarjan ykköspistemiestä. Maalipaikat Tappara vienee tänäänkin nimiinsä, mutta viimeistely- ja maalivahtipelissä KalPa on ollut selkeästi edellä, joten maalin peli varmaan tämäkin tulee olemaan.
 
Tappara jatkaa tasoittelua: ensin liigan maalikunkku pois ja nyt pistekärki. Peltola ottanee Haapalan paikan ylivoimalla, jossa ainakin runkosarjassa tuurasi tehokkaasti.

Yhtäkaikki, KalPa on suuri suosikki tänään. Ja molemmilla on tavallaan pakkovoiton paikka, sillä Tappara ei saisi päästää KalPaa kolmeen voittoon, ettei mene liian tiukaksi - ja Tapparan voittaessa alkanee kalakukoilla olla löysät pöksyissä.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Tappara lähtee taatusti puolustusvoittoisemmin liikkeelle kuin viime Kuopion matsissa. Tappara on kaikissa sarjoissa päässyt niskan päälle vasta, kun se on alkanut puolustamaan laadukkaasti ja sen jälkeen hyökkäämään (laadukkaasti). Aina kun on ruvettu sohlaamaan liialla innolla ylös, niin vastustaja on rankonut, vaikka hallinta olisikin ollut näennäistä tai aitoa.
Kilpeläinen on muuri ja KalPa on alati vaarallinen huikeassa flowtilassaan. Hieman taas kauhunsekaisin tuntein täytyy KalPan hyökkäyksiä odotella.

Tapparan täytyy parantaa ja peliä pitää pystyä kääntämään vieläkin nopeammin, ettei tarvitse hinkata hitaita lähtöjä turhaan. Tapparan kärkijätkiltä odotan vieläkin kovempaa panosta. Kolmosketju Tapparalla on mainio juuri nyt. Jere Karjalainen voisi loukkaantumisten jäljiltä alkaa tekemään tulosta.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Haapalan puuttuminen kokoonpanosta on kyllä todella suuri menetys Tapparalle vaikka Savinainen tuleekin takaisin. Henkka kuitenkin luo peliä "hyvin" ja on sopivan vikkelä ja liukas Kalpan puolustajille ?
Kyllähän Kalpa tässä ennakkosuosikki kuitenkin on kun voivat pelata ehkä hieman "vapautuneesti" ilman ns. pakkovoittoa. Tapparan olisi ehdottomasti kairattava se ryöstö Kuopiosta, mestaruuteen ajatellen on pakko ainakin kerran siellä voittaa. Ja sen voiton olisi tultava tänään
Jos sarja on 3-1 illan jälkeen Kalpalle en jaksa uskoa, että Tappara 3 ottelua voittaa putkeen. Kotona se voi huomenna napata voiton, mutta torstaina se olisi huomattavasti vaikeampaa kuin tänään ?
Maalivahtipelissä ratsovina on antanut hieman liikaa tasoitusta Kilpeläiseen verrattuna joka on pelannut uskomattoman hyvin, (lauantaina pieni notkahdus). Eero on ottanut ne tarvittavat torjunnat, jotka ovat mahdollistaneet voitot. Domilta on puuttunut se viimeinen pieni statsi, Ja se on ratkaissut ne 2 voittoa Kalpalle...

Edit:

Erittäin mielenkiintoista nähdä Rantakarin rautapolven kohde tällä kertaa. Veikkaan, että Tapola antanut ohjeeksi noutaa tänään jäältä kovempi nimi kuin Ruuttu, joka tavallaan on kyllä kova nimi. Mutta katsotaan nyt.

Pikku provoilu sallittakoon kevään kiimassa =) ? Polvethan kyllä osuu lauantaina sitä ei voi kieltää, mutta jos nyt vähän väritellään niin olihan siinä molemmilla saumat "väistää" ? Kumpikin näki toisensa et kohta kolahtaa.
Kurja että Teidän mies loukkaantui mutta Sampollahan oli oma näkemys mitä tapahtui ..... ?
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Seurahistorian tärkein peli. Jälleen.

Hyvä että Sebok on taas askissa. Alkais jo.

Edit. Varmaan sattumaa että iltapäivälehdet uutisoi tänään siitä Eero ja Jaakko jättää Kuopion kauden jälkeen...
 

petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Henkilökohtaisesti illan peli jännittää ihan helvetisti. Ottelu on kuopiolaisen jääkiekkoilun historian tärkein ottelu ja todennäköisesti tärkein ottelu tämän sarjan jälkeen pitkään aikaan.

Kuopiolaiset (myös pelaajat) tietävät, että tämä finaali on Kuopiolle once in a lifetime. Onko sillä sitten millainen vaikutus lataukseen suhteessa Tapparaan, jolla on kiintiöpaikka finaaleihin ja tottuneet näihin peleihin ja tietävät, että jatkossakin on näihin karnevaaleihin mahdollista päästä.

Veikkaan, että illan voittaja on Suomen mestari tänä vuonna.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Me voidaan sopia, että Kalpa voittaa tänään historiansa tärkeimmän ottelun ja Tappara kairaa sitten kolme putkeen. Kaikilla hyvä mieli eiks jeh?
Domille nyt ehjä kuuskymppinen ja huomenna nähdään taas se sarjan tärkein ottelu.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Minä en näe mitään estettä sille etteikö KalPa voisi jatkossakin pelata mitaleista säännöllisen epäsäännöllisesti jos pelitapa on nyt nähty ja sitä noudatetaan kurinalaisesti. Hyvä valmennus ja hyvä pelitapa tasoittavat materiaalieroja kummasti. Uskon että Sami Kapasen ottaessa vetovastuun ensi kaudella nähdään runkosarjassa top 4 sijoituksista kamppaileva KalPa. Illan peli on molemmille erittäin tärkeä mutta ei mikään kuolemanottelu, hauska nähdä kumpi osaa ottaa tämän mahdollisuutena ja uskaltaa pelata.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tänään nähdään kestääkö KalPan pelaajien pää ehkä peliuransa tähän asti tärkeimmässä paikassa...Päävalmentajalta se alko jo hajoileen edellisen matsin jälkeen! Mites Eero, onko sulkenut Ruotsiin muuttopuheet mielestään?
 

R Hood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Kuopiolaisten kannattaa pitää nyt hellaa kuumana Savieukolle, kun suippopään kasetti tuntuu hajoavan Niiralassa(kin) aivan kevyesti. Kunnolla joukkohuutelua katsomosta, ja toivottavasti Virta saa jäälle jonkun kääntämään henkistä nuppia enemmän pois raiteiltaan. Sen näki jo Ilves-sarjassa, kuinka jäähyherkkä surffailija silloin on.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ottelupalloja tarjolla osa 2. Jotenkin kummallisen luottavainen fiilis, vaikka onhan tämä aivan käsittämättömän iso matsi. Huikeita mahdollisuuksia on tarjolla! Jyppiä vastaan KalPa pelasi suorastaan timanttisen ottelun vähän samankaltaisessa tilanteessa kotonaan (otteluvoittojen ollessa 2-2). Samanlaista esitystä ehdottomasti tilaukseen tänään.

Eipä tässä muuta kuin samanlaista vääntöä odotettavissa mitä tähänkin asti. KalPa on ollut aina hyökkäämään päästyään vaarallinen ja kotona voisi olla sitä hallintaa enemmän tarjolla. Tappara sitten kulmaväännöissä odotetun vahva ja saanut pidettyä kiekkoa KalPa-päässä, vaikkakin KalPa on jopa hämmentävän hyvin maalinedustansa puolustanut.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Otsikossa on muuten väärä päivämäärä
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
No niin oli, raporttinapilla siitä ilmoitin kohta kun ketju oli avattu ja nyt näkyy korjatun.

KalPa hyvän alun jälkeen alkoi hutiloimaan ja Tappara hoiti homman virheettömämmin. Huomenna vierasjoukkueella paha paikka.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Semmonen ottelu tähän saumaan. Tappara oli kaikessa aivan reippaasti parempi. Vähän sellainen isät vastaan pojat meininki oli. Tapparan jatkaessa näin hyvin on sen voittaminen lähes mahdotonta.

Tuomarit tänään erittäin huonoja, mutta tällä kertaa tasapuolisesti. Puolin ja toisin outoja jäähyjä ja ne selvimmät jäi kaikki viheltämättä. Livenä näytti kyllä Tapparan (olikohan 3.maali) paitsiolta. Toivottavasti ei sitä ollut. Muuten aika kova virhe linjurilta.

No huomenna uutta matoa koukkuun. KalPan pitäisi päästä ehdottomasti johtoon. Johtoaseman puolustaminen sujuu siltä nykyään paljon paremmin kuin takaa-ajo. Toivon vähämaalista peliä, jossa se KalPan johtomaali tulee mahdollisimman myöhään. Viimeisellä kympillä mielellään.
 
Sellainen peli. Sinänsä pelin iso kuva ei juuri muuttunut aiemmasta, mutta nyt Tappara teki niistä paikoistaan paremmalla prosentilla maaleja. Ei tokikaan lähelläkään KalPan tehokkuutta vielä ole. KalPa sai nyt vain yhden persiinkauttamaalin, eikä myttyssuupaisuja nähty, niin ero repesi.

Tähän peliin KalPa oli selkeästi ladannut paljon ja haki samanlaista intensiteettiä, mikä Tapparalla oli viime pelissä. Tämä näkyi mm. Lukan pelissä. Tuo intensiteetti ei kuitenkaan johtanut samanlaiseen fyysiseen preesensiin kuin Tapparalla viimeksi. Mutta pettymys on taatusti valtava, sillä tässä oli KalPalla huikea sauma: paras kotijoukkue, kotikylän hurmos, peli on sujunut kevään ajan, mahdollisuus päästä voiton päähän mestaruudesta... ...ja sitten niin sanotusti ryhmyinen kirveenvarsi upotetaan tuntuvasti kalakukkoon.

Mutta se peli oli siinä. Nyt se on paras kolmesta. Kumpi paremmin palautuu fyysisesti ja henkisesti on vahvoilla huomenna.

ivenä näytti kyllä Tapparan (olikohan 3.maali) paitsiolta.
Oli siinä ja siinä. Kiekko suurimmaksi osaksi viivan yli, mutta reuna taisi olla viivalla kuitenkin.

Ihme juttu se Tapparan myöhässä tehty maali. Televisiossa sanoivat, että kiekko oli 1-1,5 metrin päässä ajan loputtua. Miksi sitä sitten niin kauan veivattiin?
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Takaa-ajo on tuntunut olevan ihan pirun vaikeaa, eikä suurempia pelinkääntöjä ole nähty oikein mihinkään suuntaan ainakaan KalPan peleissä. Eli KalPakin kyllä tuon jäädyttämisen osaa, mutta niin ovat osanneet vastustajatkin. Tänään kaaduttiin ihan puhtaasti tuohon käsittämättömään määrään vastahyökkäyksiä. Malttia kai tossa hyökkäämisessä tarvitsee ja tietysti huolellisuutta. Vaikka paremmissa piireissä mestaruus on jo jaettu, niin sarja on vasta 2-2 ja ottelupalloja on edelleen tarjolla KalPallekin seuraavaan matsiin. Kolmas finaalikin saadaan Monttuun, hienoa aikaa! Harmi ettei kaikki osaa näistä nauttia vaan pitää väsyneillä käsillä trollailla jotain köllikortelaistason analyyseja.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oli siinä ja siinä. Kiekko suurimmaksi osaksi viivan yli, mutta reuna taisi olla viivalla kuitenkin.

Ihme juttu se Tapparan myöhässä tehty maali. Televisiossa sanoivat, että kiekko oli 1-1,5 metrin päässä ajan loputtua. Miksi sitä sitten niin kauan veivattiin?

Toivottavasti oli edes pikkasen viivan päällä. Ei kestäis noita enää tiukkoihin paikkoihin kun JYP pisti muutamia vuosia sitten välierissä aivan törkeän paitsiomaalin, joka näytteli isoa osaa koko sarjassa. Se oli kyllä jo sitten about 20cm viivan väärällä puolella.

No ei vissiin hyvin monta sekunnin sadasosaa kestä kun se siitä jo ylittää maaliviivan. Varmaan siksi katseltiin tarkkaan.

Edit. Typo
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Oli komeita maaleja. Parlettin yläkalevi ja Repolaisen onetimer upeimpia, toki Ilomäen yläkuivalainen oli myös upea. Toki Kuuselan lätty tuli kuin isä-Hakin DC-10 kentän poikki. Nurmi ei pysty noista oikein koskaan ampumaan, tarvii notkean varren mailan lisäksi.

Kyllä oli iloista kiekkoa Tapparalta. itseluottamus tähän asti huokui Kalpan pelistä mutta tänään se vaihtui yhtäkkiä Tapparalle. Kippari senkin teki.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ihmettelin muuten kovasti, miksi Virta ei ottanut kuudetta pelaajaa kehiin siinä Kalpan viimeisellä ylivoimalla? Peli 2-5 ja aikaa jotain 8min jäljellä...
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Oli komeita maaleja. Parlettin yläkalevi ja Repolaisen onetimer upeimpia, toki Ilomäen yläkuivalainen oli myös upea. Toki Kuuselan lätty tuli kuin isä-Hakin DC-10 kentän poikki. Nurmi ei pysty noista oikein koskaan ampumaan, tarvii notkean varren mailan lisäksi.

Kyllä oli iloista kiekkoa Tapparalta. itseluottamus tähän asti huokui Kalpan pelistä mutta tänään se vaihtui yhtäkkiä Tapparalle. Kippari senkin teki.

Oli kyllä hienoja ja sitä Parlettin laseria ei olisi kovin moni ukko tällä planeetalla torjunut, niin kova ja tarkka se oli. Tuo Revon ensimmäinen menee kyllä Kilpeläisen piikkiin, oli väärin sijoittunut ja takakulmassa aivan liikaa tilaa. Toivottavasti nuo onnistumiset ruokkivat itseluottamusta että uskalletaan yrittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös