SaiPa kaudella 2017–2018

  • 521 956
  • 2 027

Arsenius

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jokipojat
Löfman oli JYPin ehdottomasti parhaita ellei jopa paras hyökkääjä Playoffeissa. Tanuksen hankinnalle iso peukku, logoon ampujia SaiPalla on ihan tarpeeksi, luontainen maalintekijä loistavalla nopealla rannarilla varustettuna.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toki paikka esim. kahdessa kärkiketjussa ja ylivoimalla pitää myös ottaa, mutta vaikea uskoa ettei SaiPa laskisi jo ensi kaudella Tanuksen tulosroolissa onnistumisen (kylmästi tehopisteet) varaan.
Olen aika vakuuttunut, että Tanukselle on aika isoa ruutua varattuna. Näkisin itse, että Kakkosketjuun ja samalla selkeesti myös ylivoimavastuuta. Oma toive(saattaa olla kyllä turha toive) on, että nämä aiemmat sopimuspelaajat(kokeneemmat) olisivat alaketjujen pelaajia ja kärki on Tanusta lukuunottamatta viel kokonaan tulossa. Löfman voisi olla tullessaan hyvä sentteri Tanukselle.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän niiden tulossa olevien hyökkääjien on oltava kovia. Mikähän sen Davisin tilanne on? Itse toivoisin, että olisi vielä koko ykkösketju tulossa eli Löfman sekä kaksi kovaa laituria. Luulen kuitenkin, että näin ei käy.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä haku tämä Tanus ja nimenomaan kakkoskentälliseen. SaiPalla on nyt alakentät täynnä, kakkonen huutaa yhtä ja ykkönen puuttuu täysin. Löfman jos tulee niin siinä on ykkössentteri, Davis, jos pelaa jossain ensi kaudella niin SaiPassa ja on kakkossentteri. Huutaa vielä kahta ulkkaria ykköseen ja yhtä pakkia. Oma hahmotelma:

X1-Löfman/X2-X3
Nikko-Davis/X4-Tanus
Kaksonen-Koho-Strömberg
Virkkunen-Koski-Salminen
+Muut

Carsson-Maalahti
Lappalainen-Taipalus
Nagander-X5
+Sneck ja junnut

Tuohimaa
Markkanen
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Ne jotka tosissaan kaavailevat Löfmanista ykkössentteriä voisivat herätä siihen todellisuuteen, että kaveri ei ole pelannut kertaakaan yli 30 pisteen kautta ja tulee myös ensi kaudella väistämättä viettämään sen 10-20 peliä saikulla. Anssi on erinomainen hankinta nimenomaan kakkossentteriksi, mutta ykköseen tarvitaan potentiaalisempi pistemies. Vaikka tämä kausi nyt meni päin persettä niin vähän rajaa näihin inhorealistisiin skenaarioihinkin.
 
Herääppä nyt tähän maailmaan. SaiPalla oli 13-14 kaudella ykkössentterinä runkosarjassa 35 pistettä tehnyt Patrik Davis, kakkosena Rissanen joka painoi reilu 20p. Ja tiedän Koho teki sillä kaudella reilut 30p mutta ei ollut meidän ykkössentteri. Itse näen että Löfman pystyy olemaan se 30-40p pelaaja helposti. Varmoja 60p miehiä ei SaiPan budjetilla ole saatavilla.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ne jotka tosissaan kaavailevat Löfmanista ykkössentteriä voisivat herätä siihen todellisuuteen, että kaveri ei ole pelannut kertaakaan yli 30 pisteen kautta ja tulee myös ensi kaudella väistämättä viettämään sen 10-20 peliä saikulla. Anssi on erinomainen hankinta nimenomaan kakkossentteriksi, mutta ykköseen tarvitaan potentiaalisempi pistemies.
Toisaalta ainoa syy siihen, että Löfmanilla ei ole 30 pisteen kausia on se, että ei ole pelannut täysiä kausia. Viime kauden ppg parempi kuin Järvisellä ikinä ennen ykkössentterin kauttaan SaiPassa. Omasta mielestä Löfman on myös hyökkäyksellisesti parannus Järviseen nähden, joten en ihan ymmärrä minkälaista inhorealismia on nähdä, että Löfman voisi Järvisen paikkaaja olla. Olisi aika kova parannus, jos Järvinen-Koskiranta vaihtuisi johonkin x-Löfmaniin, jossa X on vielä Löfmania parempi. Toki mahdollista, mutta en nyt pitäisi täysin selviönä.

E: Muistuttaisin nyt, että viime kauteen lähtiessä top-6 oli muotoa
McFarland-Koskiranta-Ströbä
Kaksonen-Järvinen-Hamilton

E2: T. Koskiranta tosin tuskin jatkaa. Eksyi vahingossa tuohon omaan kaavailuun.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Herääppä nyt tähän maailmaan. SaiPalla oli 13-14 kaudella ykkössentterinä runkosarjassa 35 pistettä tehnyt Patrik Davis, kakkosena Rissanen joka painoi reilu 20p. Ja tiedän Koho teki sillä kaudella reilut 30p mutta ei ollut meidän ykkössentteri. Itse näen että Löfman pystyy olemaan se 30-40p pelaaja helposti. Varmoja 60p miehiä ei SaiPan budjetilla ole saatavilla.
Jos Löfman meinaa painaa 40 pistettä, niin saa vetää piste/peli -tahtia, koska tunnetustihan Anssi ei täyttä kautta pelaa. Eihän Löfmania nyt oikeasti kukaan sovittele ykköseen? Tai Tero Koskirantaa kokonpanoon sen jälkeen, kun Lehterä puhuu aktiivisesta pelitavasta. Näillä mennään hyökkäyksen suhteen:

x - x - x
Tanus - Löfman - x
Nikko - Koski/x - Strömberg
Virkkunen - Koho - Kaksonen
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisiko mahdotonta ajatella, että Dave Spina tekisi paluun Saimaan rannalle, sopimus päättyi Turussa tähän kauteen ja ei ilmeisesti TPS:ssä jatka, olisi varmasti molemmille osapuolille hyvä ratkaisu, Spinalle Lappeenranta on tuttu ja Spina on Saipalle tuttu mies, ei varmaankaan mahdoton kuvitelma. Patrick Davis olisi myös mukava saada takaisin. Jos Löfmanista kaavaillaan ykkössenaa niin sitten pitää olla hyvä vara-ykkössena. Semmoinen voisi olla Davis tai joku vastaava ulkkari. Tero Koskirannan pitäisin myös jos vaan haluaa jatkaa, hänestäkin saisi hätätilanteessa tulosketjujen sentterin jos tulee loukkeja. Puolustuspää huutaa hyvää kiekollista pakkia tyyliin O'Connor tai vastaava. Sitten vielä joku nuori Lehterän kaappaama lupaus hyökkäykseen ja puolustukseen. Alaketjujen miehet alkaa olla täynnä mutta olisikohan Janne Kolehmainen halukas palaamaan Saimaan rannoille Löfmanin kanssa, siinä olisi työteliäs alaketjujen pelaaja ja kiekkojen syöjä jollaiset on kullanarvoisia.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
T. Koskiranta kauas pois täältä. Kolehmainen taisi joskus sanoa ettei palaa ikinä Lappeenrantaan, vai muistanko väärin? Spina toimisi siihen aktiiviseen pelitapaan hyvin, mutta polttiko siltoja? Tuohon omaan hahmotelmaan pakiksi huutaisi Ryan Glenn tyyppistä pelaajaa.
 
Olisiko mahdotonta ajatella, että Dave Spina tekisi paluun Saimaan rannalle, sopimus päättyi Turussa tähän kauteen ja ei ilmeisesti TPS:ssä jatka, olisi varmasti molemmille osapuolille hyvä ratkaisu, Spinalle Lappeenranta on tuttu ja Spina on Saipalle tuttu mies, ei varmaankaan mahdoton kuvitelma. Patrick Davis olisi myös mukava saada takaisin. Jos Löfmanista kaavaillaan ykkössenaa niin sitten pitää olla hyvä vara-ykkössena. Semmoinen voisi olla Davis tai joku vastaava ulkkari. Tero Koskirannan pitäisin myös jos vaan haluaa jatkaa, hänestäkin saisi hätätilanteessa tulosketjujen sentterin jos tulee loukkeja. Puolustuspää huutaa hyvää kiekollista pakkia tyyliin O'Connor tai vastaava. Sitten vielä joku nuori Lehterän kaappaama lupaus hyökkäykseen ja puolustukseen. Alaketjujen miehet alkaa olla täynnä mutta olisikohan Janne Kolehmainen halukas palaamaan Saimaan rannoille Löfmanin kanssa, siinä olisi työteliäs alaketjujen pelaaja ja kiekkojen syöjä jollaiset on kullanarvoisia.
Kolehmaisella vaan sattuu olemaan sopimus JYPin kanssa ensi kaudesta. Eikös Kolehmaisella mennyt sukset ristiin Ilkka Kaarnan kanssa aikoinaan? Spina-Davis-Giliati oli kyllä ihan kiva ketju katsella muutama vuosi sitten... nopeutta kuitenkin kavereille kaipaisi lisää ;-)
 
HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Onko se Kaksonen nyt ihan pakko mahduttaa kolmoseen? Oikea paikka olisi pikemminkin nelosessa ja Salminen varamieheks.

Itse olen ihan tyytyväinen siihen, ettei Kaksosta viime kauden kokemusten jälkeen tarvitse mahduttaa kakkoseen. (Tähän kavalkadi erilaisia hymiöitä.) Kelvollinen tasapainottava, työteliäs ja sopeutuvainen yleispelaaja keskiverroilla käsillä on aika lailla kolmosketjulaisen prototyyppi. Sinne siis, ei siellä niin paljon parempiakaan ole.

Tietysti optimaalisessa tilanteessa Strömbergiä ei tarvitsisi korvamerkata kakkosketjuun --> Kaksosen minuutit kolmosketjussa eivät ole selviö --> Salminen joutuu oikeasti taistelemaan pelipaikastaan.

Ne jotka tosissaan kaavailevat Löfmanista ykkössentteriä voisivat herätä siihen todellisuuteen, että kaveri ei ole pelannut kertaakaan yli 30 pisteen kautta ja tulee myös ensi kaudella väistämättä viettämään sen 10-20 peliä saikulla. Anssi on erinomainen hankinta nimenomaan kakkossentteriksi, mutta ykköseen tarvitaan potentiaalisempi pistemies. Vaikka tämä kausi nyt meni päin persettä niin vähän rajaa näihin inhorealistisiin skenaarioihinkin.

Sen kerran, kun ollaan Zolomyn kanssa ihan samoilla linjoilla, se on erilliskommentin paikka. Löfman ansaitsee ilman muuta paikan kahdessa kärkiketjussa, mutta SaiPan parhaaksi sentteriksi nimenomaan hyökkäyspelillisesti en häntä merkkaisi. En, mikäli Lehterän Ensimmäinen on tarkoitus päättää pudotuspeleihin.
 
Barney

Jäsen
Tämä on se skenaario/toive mikä minullakin on mielessä. Sit ku tuonne ykköseen saadaan oikeasti tekijämiehiä, ni avot.
Ei se rosteri voi oikeasti tuon katastrofikauden jälkeen olla tuon huonompi, etenkään kun mainostetaan jotain "uutta alkua". Väkeä pitää saada halliin syksyllä ja jos siellä kahdessa kärkikentässä viilettää joku vitun kaksonen tai strömberg, niin voin luvata ettei sitä väkeä näy. SaiPalla on ollut tapana jättää aina melko paljon tilaa budjettiin, jotta joukkuetta voidaan vahvistaa kauden aikana, mutta nyt rosterin pitää oikeasti näyttää kilpailukykyiseltä jo syksyllä ja toivottavasti toimistollakin on tajuttu se. Liigassa ei hirveästi ole mielenkiintoisia kotimaisia nimiä etenkään jos se Tavi karkaa ulkomaille. Miten olisi Saarisen Jepen paluu? Toisi ainakin käsiä tuohon joukkueeseen.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Väkeä pitää saada halliin syksyllä ja jos siellä kahdessa kärkikentässä viilettää joku vitun kaksonen tai strömberg, niin voin luvata ettei sitä väkeä näy. SaiPalla on ollut tapana jättää aina melko paljon tilaa budjettiin, jotta joukkuetta voidaan vahvistaa kauden aikana, mutta nyt rosterin pitää oikeasti näyttää kilpailukykyiseltä jo syksyllä ja toivottavasti toimistollakin on tajuttu se. Liigassa ei hirveästi ole mielenkiintoisia kotimaisia nimiä etenkään jos se Tavi karkaa ulkomaille. Miten olisi Saarisen Jepen paluu? Toisi ainakin käsiä tuohon joukkueeseen.
Erittäin hyvin ollaa samoilla linjoilla asioista. Heti syksyllä pitää olla rosteri sellainen, että se kiinnostaa myöskin "suurta yleisöä." Jesse Saarinen kelpais ehdottomasti Tavin korvaajaksi.
 
Onko se Kaksonen nyt ihan pakko mahduttaa kolmoseen? Oikea paikka olisi pikemminkin nelosessa ja Salminen varamieheks.

Samaa mieltä. Jos oltaisiin rapakon takana, yrittäisin päästä jäljellä olevasta kahden vuoden sopimuksesta irti treidillä mahdollisimman nopeasti.

Tanus hyvä haku ja toivottavasti onnistuu Lappeenrannassa! Edelleen toivoisin myös Lepausta keltamustiin, mutta lieneekö valmis pahvi jo muualle?

Mikäs SaiPa:n oman kasvatin Tomi Leivon tilanne tällä hetkellä, onko lähdössä muualle vai ollaanko jatkopahvia raapustamassa?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Onko tietoa Vainikaisen ja T. Koskirannan sopimustilanteista. Itse olisin kummallekin jatkopahvia antamassa.
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
T.Koskiranta ei taida oikein sopia Tertsin aktiiviseen pelitapaan, mutta Vainikaisen näkisin mielelläni SaiPassa myös ensi kaudella.

Jotenkin koko aktiivisesta pelitavasta on käynyt kummittelemaan ajatuksiin mielikuva, jossa laituripari Nikko-Strömberg ei ensin ehdi iholle ja vaihdosta tullut Virkkunen-Kaksonen polkee kylkeen kiinni ja häviää lopulta kaksinkamppailun. Noh, hyvä siitä kai tulee, mutta oman mielenrauhan vuoksi odottelisin myös jatkoja ainakin Vainikaiselle, jolta jalkoja ja fysiikkaa ei puutu. Menisi se rosteri ainakin vähän sinne päin. Kettunenkin saisi jatkaa.

Mutta Tanus todella hyvä hankinta ja pituudesta plussaa.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisikohan SaiPan mahdollista houkutella Urho Vaakanainen Saimaan rannoille nyt kun valmentajana on Vaakanaiselle tuttu henkilö? JYP:n palstalla on ollut juttua, ettei JYP tarjoaisi hänelle jatkoja. Siinä olisi hyvä korvaaja William Mäkiselle.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Herääppä nyt tähän maailmaan. SaiPalla oli 13-14 kaudella ykkössentterinä runkosarjassa 35 pistettä tehnyt Patrik Davis, kakkosena Rissanen joka painoi reilu 20p. Ja tiedän Koho teki sillä kaudella reilut 30p mutta ei ollut meidän ykkössentteri. Itse näen että Löfman pystyy olemaan se 30-40p pelaaja helposti. Varmoja 60p miehiä ei SaiPan budjetilla ole saatavilla.
Tosin Davis pelasi suuren osan kaudesta laidalla ja keskellä lähinnä loukkaantumistilanteen vaatiessa ja poffeissa. Eikös nimellinen ykkönen ollut suuren osan kaudesta Tavi-Koho-Mankinen? Ja muisti sanoo Kohon keränneen noin 37 pongoa ja olleen joukkueen paras pistemies. Tuon kauden menestys perustui juurikin usean kentän (ja pelaajan) tasaisempaan pistetehtailuun. Ja ei tainnut Daviskaan täyttä pelimäärää pelata.

Ja toisaalta, Löfman on pelannut paljon myös laidassa. Ei siitä välttämättä tarvitse sentteriä tehdä.
 
emz1

Jäsen
Olisikohan SaiPan mahdollista houkutella Urho Vaakanainen Saimaan rannoille nyt kun valmentajana on Vaakanaiselle tuttu henkilö? JYP:n palstalla on ollut juttua, ettei JYP tarjoaisi hänelle jatkoja. Siinä olisi hyvä korvaaja William Mäkiselle.

"Hämeenlinnalaisseura neuvotteli sopimuksesta myös toisen Pikkuleijonien tähtipelaajan Urho Vaakanaisen kanssa. Lupaava puolustaja on kuitenkin päättänyt jatkaa uraansa nykyisessä seurassaan JYPissä."

Lähde: Pikkuleijonien ykköstähti Kristian Vesalainen palaa SM-liigaan - SM-liiga - Ilta-Sanomat
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös